Vauva vuodelle 2020-21
Juttukaveria, vauvakuumeilijoita, yrittäjiä, vertaistukea?
Taustatietoa, ollaan nuoripari 22-24 joilla molemmilla ammatit ja työ taskussa sekä asunto, johon mahtuisi kolmaskin meidän lisäksi.
Meillä vauva-asia alkaa olla ajankohtainen - ollaan ympäripyöreästi sovittu ehkäisyn (kondomi) pois jättäminen heinä-elokuussa. Se hetki alkaa lähestyä ja jännitys pulppuaa ja tekisi mieli puhua jokaiselle, mutta toisaalta en halua muiden tietävän yrityksestä tarkkaan. Moni asia jännittää ja jo perussairauteni (kilpirauhasen vajaatoiminta) vuoksi ensimmäinen konkreettinen asia raskautumisen eteen on käydä lääkärissä kontrollissa jotta lääkitys saadaan kohdalleen. Tämä täytyy siis jo tehdä noin 3 kk ennen raskauden yritystä, eli lääkäriin tulisi asian tiimoilta mennä jo sitten huhtikuussa!
Onko muita? Mitä te huomioitte ennen yrityksen aloittamista?
Kommentit (6611)
Huoh, epäilen että mulla on jotain häikkää ph tasapainon kanssa tai emätintulehdusta. Sain keskiviikolle ajan gynelle onneksi. Semmonen polttava tunne vähän väliä, ei oikeastaan muuta. Ei kutinaa tai pahan hajuista vuotoa, ainoastaan sellanen ylimääränen polttelu. Ei nyt jaksais tällästä yyhtäää🙄
Esikoista yritetty 05/19 asti. N23/M24
Meillä mies ei ole vastahakoinen mahdollisesti tulevan siemennesteanalyysin suhteen. Hänenkin mielestään se on vähintä mitä voi tehdä ja täysin reilua minua kohtaan, joka olen joutunut ja saatan joutua vielä lisää rönkittäväksi. Totta tuo että naiset joutuvat enemmän kestämään, jalat leviänä tutkimuspöydällä useita kertoja, kun miehet saavat rauhassa vessassa ruikkia purkkiin. Kehtaavat vielä valittaa! 😂 Mutta totta se on, että tuommoinen tutkimus saattaa joillekin miehille olla kova paikka jossa katsotaan "miehisyyden mitta". Pöh.
Täällä kp 26, kuukautisten pitäisi alkaa perjantaina. Dpo 10-12 menossa (en mittaa lämpöä joten en osaa varmaksi sanoa, oletan että 1.-3. Pv välillä ovis) rinnat kipeytyi 8 pv eli dpo 6-8, eli saattaisin jopa olla raskaana! Rinnat ovat nyt olleet joka aamusta iltaan viikon verran h*lvetin kipeät. Tämä on kumminkin joku astetta pahempi pms-oire. 😅 Raskaustesti laatikossa kuumottaa, mutta en viitsi tuhlata 15e testiä jos ne kuukautiset sieltä alkavat.
Voiko rinnat kipeytyä muka jo dpo 6-8 jos on raskaana? Tämä mietityttää ja olen siis sillä kannalla että pms vaan.
19v | Raskaana
Valkkaria holahtelee, epäilin jo menkoiksi.
Testi tänään siis nega, tiedä sitten mistä se eilinen viiva ilmestyi(?)🙄
Kemialliseksi epäilen, mutta onko aikaista heittää kirves kaivoon....että mikäli munasolu ei kiinnittynyt, vaan hipaisi vaan, niin voiko munasolu kiinnittyä uudelleen parempaan kohtaan?
Alavatsaa puristelee aika (oudosti) koko ajan🤔
Hyvää onnea kaikille, plussasäteitä!!💖💥
Dpo 10
Tähtitaivas☆
Helmi4 kirjoitti:
Huoh, epäilen että mulla on jotain häikkää ph tasapainon kanssa tai emätintulehdusta. Sain keskiviikolle ajan gynelle onneksi. Semmonen polttava tunne vähän väliä, ei oikeastaan muuta. Ei kutinaa tai pahan hajuista vuotoa, ainoastaan sellanen ylimääränen polttelu. Ei nyt jaksais tällästä yyhtäää🙄
Kannattaa hakee bakteeritasapainoa parantavia emätinkapseleita apteekista 👌
25v, esikoinen toiveessa. Tm 1/19, km 4/19, tm 10/19.
Viennna kirjoitti:
kuukautisten pitäisi alkaa perjantaina. Dpo 10-12 menossa (en mittaa lämpöä joten en osaa varmaksi sanoa, oletan että 1.-3. Pv välillä ovis) rinnat kipeytyi 8 pv eli dpo 6-8, eli saattaisin jopa olla raskaana! Rinnat ovat nyt olleet joka aamusta iltaan viikon verran h*lvetin kipeät. Tämä on kumminkin joku astetta pahempi pms-oire. 😅 Raskaustesti laatikossa kuumottaa, mutta en viitsi tuhlata 15e testiä jos ne kuukautiset sieltä alkavat.
Voiko rinnat kipeytyä muka jo dpo 6-8 jos on raskaana? Tämä mietityttää ja olen siis sillä kannalla että pms vaan.
Vienna, mennään aika samoissa. Toivon sinulle plussan tähän kiertoon!👍❤
Aikaisilla päivillä kai vielä....
Mulla testissä näkyi eilen jotain, mutta tänään nega,, kirves kaivoon(?) Rinnat hitusen kipeytyi tänään dpo 10, lämmöt edelleen alhaalla 36C, joka hieman ihmetyttää🙄
Haen kuitenkin lisää raskaustestejä varuiksi, että josko testaan vielä.
.
Pikaista plussaa kaikille!💜👍
Tähtitaivas☆
Jänniä tilanteita monella päällä, toivotaan haikaran ylilentoa, jotta tietää mihin tulla 9kk päästä! 👶
Täällä kalenterin mukaan ovis päällä, mut mullakun ei ole mitään tuntoja oikeen, yleensäkkään. Mutta pitää panostaa petipuuhiin, jospa se osuis... 🙏
Paljon on fiilis ekasta yrityskierrosta onneks rauhoittunu, menee monta tuntia etten ajattele näitä ollenkaan, jes 😂
Esikoinen toiveissa meillä 34-vuotiailla.
Tänään tosiaan kp17. Ovis huomenna sovelluksen mulaan, ainut mikä siihen viittaa on jäätävän kipeät rinnat ja etenkin nännit! Piti kesken päivän vaihtaa rintsikatkin, kun pitsikuvioonti teki niin kipeää.
Huomenna gynelle, taas pitkiä ajomatkoja tiedossa. Samalla selviää saa ko tätä kautta edes joitakin verikokeita otatettua, hormonitasoista. Hieman stressaa tämä menkkamainen alavatsakipu, kun syytä ei tiedä. Jospa se huomenna selviää 😊 ja samalla ehkä näkee, onko tälle kierrolle ovista lainkaan... kun terolutkin on käytössä, niin epäilen.
Hyvä päivä kaikkiaan, armoton väsymys vain ja rintojen kipu.
Pitkän lapsettomuuden jälkeen kahden lapsen äiti.
Haikaran ylilentoa toivotaan kaikille!!🤗🤗🤗
Täällä hämmentynyt olotila, koska oli hetki sitten aikamoiset menkkajomotukset ja lämpö pompsahti ylös 37C.....
Pitäiskö muutenkaan vielä höttöillä dpo10, kun kierto on yleensä tasan 29/30pv.? Vielä aikaisilla päivillä mennään....
Tähtitaivas☆
Mitä mieltä olette tästä, luin artikkelin
Selittämättömästä lapsettomuudesta kärsivä nainen alkaa rakentaa "pesää". Eli alkaa hankkia kaikkia vauvan tavaroita ja muutenkin elää niinkuin raskaana oleva. Luoda pientä pesää tulevalle vauvalle. Tutkimuksella koettiin olevan psykologinen vaikutus ja naisen hedelmällisyys hormonien kasvu. Pidättekö huuhaana vai kannattaisko yrittää..
Ihan kauheesti tullu tänne uutta porukkaa, joten tervetuloa 😊 Kiva kun myös tästä ryhmästä on tullu aktiivisempi 🤗 mä en oo pitkään aikaan lukenu näitä juttuja ku nyt 6kk yrittämisen jälkeen oon koittanu vähä relata koko vauvahommelin kanssa 😊 mut nyt taas menkat lähestyy ja aloin miettiin et onks kukaan saanu luotettavaa tulosta tai plussaa herkimmillä raskaustesteillä ennen menkkoja, nyt kävin semmosen taas ostamassa kun en meinaa malttaa odottaa, mut onkohan se ihan turhaa 😭
N27v&M27v, ensimmäistä yritetty 6/19 lähtien, lapsettomuustutkimukset(-ja hoidot) aloitettu 6/20
Moi kaikki!
Uskaltaudun uutena mukaan. 😊 Oon kuumeillu taustalla jo kauan, lukenu kaikki viestit ja elänyt hengessä mukana, mutta vasta nyt uskalsin kommentoimaan. 😀
Taustasta sen verran, että oon 32v ja mies 33v, esikoisesta haaveillaan. Ei olla siis varsinaisesti aloitettu kunnon yrittämistä vielä, mutta sinne päin ollaan pikku hiljaa lipumassa. Minun puolesta vaikka heti 😂
Mulla on ehkäisyrengas ollu käytössä teinivuosista saakka, mutta nyt joulukuun alussa päätettiin jättää se pois. Tähän vaikutti mun paha migreeni, jonka kanssa hormonaaliset ehkäisykeinot ei sovi yhteen. Lääkäri sanoi, että minipillereitä voisi kokeilla, mutta lisäsi myös, että kun olen jo tämän ikäinen ja jos vauvahaaveita on edes 1-2 vuoden säteellä, ei pillereitä kannata aloittaa. Tämän hän perusteli sillä, että monelta naiselta menkat häviävät kokonaan pillerien käytön aikana ja että kropalla kestää palautua pillerien käytön lopettamisen jälkeen.
Päädyttiin yhdessä miehen kanssa tosiaan siihen, että ei aloiteta pillereitä ollenkaan, vaan mennään kumilla. Tosi asiassa kumeja ei ole käytetty kertaakaan, vaan ollaan menty keskeytetyllä. Todettiin, että jos vauva sitten ilmoittaa tulostaan, niin on tervetullut. 😊
Toivottavasti en pahoita nyt kenenkään mieltä, mutta kerron silti, koska tämä on osa tarinaani. ❤️ Vuosia sitten, ehkäisyn oikein käytöstä huolimatta, meille sattui silloisen exäni kanssa vahinko, jonka päädyin keskeyttämään. Se oli ainoa oikea päätös siinä elämän tilanteessa ja siinä hetkessä, eikä se ole jäänyt harmittamaan. Yritin ajatella positiivisesti, että ainakin onnistui raskautuminen, ja toivottavasti onnistuu myöhemminkin, sitten kun elämäntilanne on parempi.
Nyt sitten viime keväänä nykyisen mieheni kanssa sattui samalla tavalla, tulin ehkäisyrenkaan läpi raskaaksi. Vaikka sitä raskautta ei oltu suunniteltu, olisi vauva ollut tervetullut ❤️ Valitettavasti tämä päättyi keskenmenoon viikoilla 8+3. 😔 Siitä saakka mulla on ollut järjetön vauvakuume, mies ei ole ihan niin "mukana" vielä.
Kuitenkin, päätettiin yhdessä siis jatkaa ehkäisyä kumien käytöllä, mutta miehen aloitteesta jätettiin ne kaappiin ja on menty keskeytetyllä.
Niinkuin täälläkin on ollut puhetta, niin myös minunkin miehellä oli käsitys, että raskaaksi tulee heti ensimmäisestä kerrasta ja mihin aikaan kuusta vain. 😁
Tulipa pitkä teksti 😅 Enivei, nyt odotellaan kierron tasaantumista ja kropan palautumista renkaiden pois jättämisen jälkeen. Menkkoja ei ole vielä kuulunut.
Tuun kuumeilemaan tänne teidän kanssa, toivottavasti mekin päästään pian yrittämään tosissaan. Antaa nyt miehelle alkuun hetki aikaa sulatella ja ajatella asioita, ehkä sieltä tulee vihreä valo pian. 😊
33v/33v. Esikoisen LA 8/21. ❤️
pioni2019 kirjoitti:
aloin miettiin et onks kukaan saanu luotettavaa tulosta tai plussaa herkimmillä raskaustesteillä ennen menkkoja
Mulla oli haaaaaamujen haamu rfsu herkässä kp 22/26, siitä lähti pikku hiljaa vahvistumaan ja verikokeella varmistettiin 5+0 kun ei ollut mitään oireita 😊
Viennna kirjoitti:
Energiaaluonnost:
Wtf? 😂🙄
Just tämmösiä ihania provoja 😅
Pitkän lapsettomuuden jälkeen kahden lapsen äiti.
Mä aloin tänään tikuttaa ovulaatiota. Oon kyllä pitkittyneessä flunssassa, joten en tiedä, onko järkeä etsiä ovistakaan. Tiedän, että jos bongaan sen mut jää hyödyntämättä, niin oon aika surullinen.
Tän päivän positiivinen uutinen oli kutsu naistentautien polille. Kuukautiset on olleet niin vaikeat että haluan tietää, onko jotain mikä aiheuttaa ja onko siihen mitään hoitoa näin raskautta yrittäessä.
30v. /33.v,haasteena alhainen rautavarasto ja suorituspaineet. Yritys
alkanut 07/2019 sisältäen taukoja. Esikoinen toiveissa.
Kuukautiset alkoivat 10.1 kuten pitikin. Hyvin lyhyet (2 pvä) ja nämä olivatkin sellaiset mitä ei aiemmin ole ollut. Isoja verihyytymiä/klönttejä oli seassa molempina päivinä.
No nyt sitten uutta yritystä vaan ❤️
Hieman harmittaa kun ehti jo innostua, tiedän ettei pitäisi liian aikaisin mutta noh, sitä on niin innokas ja toiveikas😄
Toiveissa 3
Hei taas pitkästä aikaa 🙋♀️
Uusiakin mukaan tullut joten tervetuloa ja myönteisiä plussatuulia! 💓
Lueskellut olen ja yrittänyt jotakin kirjoittaa mutta erroria heittänyt sivusto.
Tähti, harmillista jos plussasi katosi, mutta paljon tsemppiä ja toiveen säteitä uuteen plussaan ja toivoa on niin kauan kunnes menkat alkaa ❤️
Kaikille myös piinaviikoilla elävillä hurjasti toivoa plussaan, sekä myös ihan kaikille muillekin omiin tilanteisiin voimia ja jaksamista ❤️💪🏻
Itsellä kp19 tänään, kp16 tuli ovismaisen liman mukana tippa verta vessareissulla? Tätä ei ole koskaan aiemmin tapahtunut joten olisiko munasolu tuolloin irronnut. Alavatsaa on viimeviikon pistellyt ja viikko sitten oviksen maissa oli rinnoissa sitä arkuutta.
Nyt vain rauhassa odottelen ja hartaasti toivon raskauden alkaneen 🥰
Mukavaa tammikuun puoltaväliä kaikille, kyllä täällä luen ja koitan tsempata sekä elän mukana vauvakuumeen pyörteissä ✨🎀
Hurjasti keskustelua täällä 😊
Yritin eilen kommentoida, mutta jostain syystä ne ajatukset menivät bittiavaruuteen...
Tähti, toivottavasti viiva vahvistuu ❤️
Villahuiville edelleen kovasti voimia ❤️
Kun lukee näitä viestejä, on kyllä melkoista, miten omaan tilanteeseen saa uutta näkökulmaa. Välillä tuo oma napa saa niin valtavasti huomiota... Ihanaa on huomata, miten moni teistä (tosi isojenkin haasteiden keskellä) jaksaa nähdä valoisat puolet, keskittyä vahvuuksiin ja pitää toivoa yllä ❤️ Ihan huippua!