Vauva vuodelle 2020-21
Juttukaveria, vauvakuumeilijoita, yrittäjiä, vertaistukea?
Taustatietoa, ollaan nuoripari 22-24 joilla molemmilla ammatit ja työ taskussa sekä asunto, johon mahtuisi kolmaskin meidän lisäksi.
Meillä vauva-asia alkaa olla ajankohtainen - ollaan ympäripyöreästi sovittu ehkäisyn (kondomi) pois jättäminen heinä-elokuussa. Se hetki alkaa lähestyä ja jännitys pulppuaa ja tekisi mieli puhua jokaiselle, mutta toisaalta en halua muiden tietävän yrityksestä tarkkaan. Moni asia jännittää ja jo perussairauteni (kilpirauhasen vajaatoiminta) vuoksi ensimmäinen konkreettinen asia raskautumisen eteen on käydä lääkärissä kontrollissa jotta lääkitys saadaan kohdalleen. Tämä täytyy siis jo tehdä noin 3 kk ennen raskauden yritystä, eli lääkäriin tulisi asian tiimoilta mennä jo sitten huhtikuussa!
Onko muita? Mitä te huomioitte ennen yrityksen aloittamista?
Kommentit (6611)
Mustikkainen kirjoitti:
Kiitos tsemppaavista viesteistä ❤️
Villahuivi, pcos ilmeisesti altistaa kystien muodostumiselle ja omasta kystastani gyne sanoi, että todennäköisesti follikkeli on kasvanut kasvamistaan, ei ole kuitenkaan puhjennut (eli ei ovulaatiota) ja sitten se jää sinne mölllöttelemää ja täyttyy nesteellä eli kehittyy kystaksi. Jostain syystä kysta oli alkanut vuotaa verta ja aiheutti hurjat kivut. Kyseinen kierto kesti 60 päivää ja nimenomaan kysta estänyt kierron päättymisen. Lyhyemmistä kierroista vaikea ilman labroja tai ultria varmasti sanoa että tapahtuuki ovis, omalla kohdallani ultria tehty aika tiiviisti ja hiljaiselta on näyttänyt joka kerta.. toivottavasti letrot riittäisi avuksi! Itseäni ne ei jännitä tai pelota muuten kuin siltä osin, että saako niillä riittävän avun. Ja vaikka niillä saisi ovulaation tapahtumaan, ei sekään takaa vielä raskautta. Ja sitten ollaan samassa aloituspisteessä, missä muutkin terveen kierron omaavat lasta yrittävät.
Jos vain tietäisi, että varmasti lapsen joskus saa, voisin odottaa ja kestää vuosia. Mutta pelkkää epätietoa ja mahdollisia epäonnistumisia en tule jaksamaan henkisesti vuositolkulla. Silloin varmasti psykoterapia on tarpeen.
Mutta meillä on vielä paljon toivoa, kun mitään varsinaista kevyttäkään hoitoa ei olla päästy edes aloittamaan. 😊❤️
Mustikkainen, toivotaan pikaista plussaa💖. Onneksi vielä sinulla ei ole siinä mielessä kriittistä, sillä olette liikenteessä riittävän ajoissa👍....
En uskalla jälkeenpäin edes ajatella sitä aikaa, kun ryhdyttiin tätä ekaa hankkimaan....olin 42!🤪 Jos olisin tiennyt etukäteen, että voi tulla mutkia matkaan, mutta onneksi en tiennyt eikä juuri niitä tullut....mutta siis...huohhh...
.lähtekää kaikki ajoissa liikenteeseen!!! Nopeaa plussaa kaikille!!💜
Tähtitaivas☆
Sini, minulla on endometrioosi. Kiinnikkeitä vähän, ne on avattu viimeisimmässä leikkauksessa. Kudosta poistettiin myös. Suolisto-ongelmia on, kun ei vain toimi... tämä kysta on ensimmäinen joka on löydettt, ja tämäkin pari senttinen. Jäin miettimään, että kierron 16pv tuli kummaa verilimavuotoa joulukuussa, voimakkaita kipuja jne, että olisikohan ovulaatio yritystä ollut, mutta tulikin kysta?
Meillä yristysvuosi 3 käynnissä. Että saattaa se lapsettomuus lopulta olla totta omalla kohdalla, vaikka kuinka haluan ajatella rttä me vielä vauva saataisiin❤
Pitkän lapsettomuuden jälkeen kahden lapsen äiti.
Heippa! Täällä myös yksi uusi :) Sivusta lueskellut tätä sieltä täältä ja pää pyörällä.
Me ollaan 33v ja 34v, hormonikierukka jätetty vuosi sitten helmikuussa ja pitkään oltiin "tulee jos tulee" -tyylillä. Nyt ollaan pari kiertoa yritetty, tämä kierto annettiin kaikki 110%. Tänään kp15 ja kierto on lyhyt 22-24 pv. Tässä kierrossa en tuntenut ovulaatiota, enkä saanut sitä ovistesteihinkään (vaikka oli käytössä ylikalliit Clear Bluen digitaaliset). Joten ei ole kovia odotuksia tästä kierrosta. Gelee royal -kapseleita oon syönyt pari kiertoa, mutta just tässä kierrossa pidin taukoa. Täytyy ottaa ne taas takaisin käyttöön!
Tsemppiä kaikille <3
Tervetuloa uusille💖💕💕 ja plussasäteitä kaikille!💖💕💕 sekä raskautuneille hyvää odotusta!!💔💕💕
Jätin tänään testaamatta...kuitenkin on vasta dpo12 (?) Päivät on vähän vaikeaa varmaksi arvioida, kun päivät perustuvat kotona tehtyyn ovulaatiotestiin(?)
.
Miten te laskisitte, että koska on ovulaatiopäivä, kun testi on selvä plussa kp17?🤔 Lasketteko, että ovulaatiopäivä on silloin seuraava, eli kp18? Munasolun irtoamisestahan ei tarkalleen tiedä ja tunneissa voi olla heittoa....(?)🙄
Hoidoissa (yksityisellä) ultratessa on mitattu aina munasolun koko, testin ollessa positiivinen. Kyseessä siis inseminaatiohoito. Munasolu on yleensä ollut kokoa 18-20mm väliltä...ja siis ovulaatio on lähes käsillä, mutta silloinkaan täysin tarkkaa ennakkotietoa ovulaatiosta ei ole ollut, kuin vain arvio, että munasolu irtoaisi arviolta vuorokauden sisällä.
No siis kotona tehtyyn positiiviseen ovulaatiotestiin nojaten, mulla voi siis olla tänään dpo12 tai dpo11 tai dpo10🤔
Nyt menen hankkimaan lisää raskaustestejä😁🤩
Tähtitaivas☆
Tervetuloa uusille ketjussa ja tsemppiä kaikille tasapuolisesti.
Me ollaan puhuttu, että voitais jatkaa yrittämistä, nyt on ollut vähän taukoa. Mulla on nyt kp 12 ja pitkittynyt flunssa päällä. :/ Tikutan ovulaatiota iltapäivisin, hormoni on vasta alkanut nousemaan, toivottavasti saan huipun kiinni.
Tällä hetkellä ei itselläkään vielä haluja kun olo on sen verran kurja, mutta jännitän jo vähän etukäteen, että onnistuuko minkäänlaiset talletukset. Viikonloppuaamut on kyllä otollista aikaa lempiä mut jää nähtäväksi. Meillä tuottaa siis vaikeuksia tässä vauvaprojektissa, että mies ei ole juurikaan seksuaalisesti aktiivinen.
30v. /33.v,haasteena alhainen rautavarasto ja suorituspaineet. Yritys
alkanut 07/2019 sisältäen taukoja. Esikoinen toiveissa.
Tähti☆ kirjoitti:
Tervetuloa uusille💖💕💕 ja plussasäteitä kaikille!💖💕💕 sekä raskautuneille hyvää odotusta!!💔💕💕
Jätin tänään testaamatta...kuitenkin on vasta dpo12 (?) Päivät on vähän vaikeaa varmaksi arvioida, kun päivät perustuvat kotona tehtyyn ovulaatiotestiin(?)
.Miten te laskisitte, että koska on ovulaatiopäivä, kun testi on selvä plussa kp17?🤔 Lasketteko, että ovulaatiopäivä on silloin seuraava, eli kp18? Munasolun irtoamisestahan ei tarkalleen tiedä ja tunneissa voi olla heittoa....(?)🙄
Hoidoissa (yksityisellä) ultratessa on mitattu aina munasolun koko, testin ollessa positiivinen. Kyseessä siis inseminaatiohoito. Munasolu on yleensä ollut kokoa 18-20mm väliltä...ja siis ovulaatio on lähes käsillä, mutta silloinkaan täysin tarkkaa ennakkotietoa ovulaatiosta ei ole ollut, kuin vain arvio, että munasolu irtoaisi arviolta vuorokauden sisällä.
No siis kotona tehtyyn positiiviseen ovulaatiotestiin nojaten, mulla voi siis olla tänään dpo12 tai dpo11 tai dpo10🤔
Nyt menen hankkimaan lisää raskaustestejä😁🤩
Virallisesti plussa päivä on dpo - 1 ja seuraava on dpo 0 😊
25v, esikoinen toiveessa. Tm 1/19, km 4/19, tm 10/19.
Tervetuloa uusille!
Täällä piinapäivät menossa... Dpo 8 tai 9. Flunssa iski joten en ole lämpöjä edes seuraillut kun kuumeen puolella on menty pari päivää. Hiivatulehdus selätetty, ja nyt valkovuotoa tulee oikein holahtelemalla. Positiivinen merkki? Yskiessä myös alavatsaa 'kiristää', en tosin tiedä johtuuko tämä vain hillittömästä yskimisestä.
Tää sairastaminen on kyl hyvin vieny stressiä pois näistä piinapäivistä, nyt kun alkaa olo helpottaa niin jännitys nostaa päätään. Huomattavasti terveempi suhtautuminen kuitenkin tässä kierrossa kuin aiemmin, eli pessimisti ei pety ja menkkoja kohti 🙈.
Mies edelleen on ihan varma että tärppää nopeasti, puhuu jo miten verokorttiin voi laittaa pienemmän summan jos jään äitiyslomalle loppuvuodesta ja tulot tippuu... Toki sitä itsekin aina laskee menkoista että mikä se laskettu aika olisikaan ja milloin olisi eka ultra ja milloin äitiysloma alkaisi. Tekeekö muut tätä laskeskelua?
Kahvisuklaa kirjoitti:

Kiitos Kahvisuklaa!💖
Oho!....no sitten tänään on siis vasta dpo10.....oi että aika menee hitaasti, mutta jospa on vielä toivoa😇
.
Tähtitaivas☆
Omituinen yk 1 päättyi joko omituisiin kuukautisiin tai varhaiseen keskenmenoon. Menkat alkaa mulla yleensä kertaheitolla kuin Niagara, mutta nyt tiputteli ihan pientä tuhrua pari päivää ja vähitellen voimistui. Lisäksi krampit ja kivut olivat normaalia kovemmat. Jos nyt laskisin ekasta kunnon vuotopäivästä, niin olis kp 5/26 menossa. Ensi viikolla siis seksihommia tavallista tiheämmin.
Vaikkei uskottukaan, että ekalla kerralla natsais, niin silti petyttiin molemmat odotettua enemmän. Vauva-ajatus voimistui ekan yrityskierron aikana entisestään. Voi kun pian onnistuisi, niin meillä kuin teillä kaikilla muillakin!
Viuhkelis kirjoitti:
Tervetuloa uusille!
Täällä piinapäivät menossa... Dpo 8 tai 9. Flunssa iski joten en ole lämpöjä edes seuraillut kun kuumeen puolella on menty pari päivää. Hiivatulehdus selätetty, ja nyt valkovuotoa tulee oikein holahtelemalla. Positiivinen merkki? Yskiessä myös alavatsaa 'kiristää', en tosin tiedä johtuuko tämä vain hillittömästä yskimisestä.
Tää sairastaminen on kyl hyvin vieny stressiä pois näistä piinapäivistä, nyt kun alkaa olo helpottaa niin jännitys nostaa päätään. Huomattavasti terveempi suhtautuminen kuitenkin tässä kierrossa kuin aiemmin, eli pessimisti ei pety ja menkkoja kohti 🙈.
Mies edelleen on ihan varma että tärppää nopeasti, puhuu jo miten verokorttiin voi laittaa pienemmän summan jos jään äitiyslomalle loppuvuodesta ja tulot tippuu... Toki sitä itsekin aina laskee menkoista että mikä se laskettu aika olisikaan ja milloin olisi eka ultra ja milloin äitiysloma alkaisi. Tekeekö muut tätä laskeskelua?
Minä lasken kans laskettua aikaa 🙈 kuten aikaisemmin kirjoitin niin haluaisin välttää joulukuuta 🤔 ja nyt tietysti käyn niin et laskettu aika on just sillon... Nyt erityisesti jännittää kun ens kierrosta alotan terolutit 👌
30v endo toiveissa eka
Sini990 kirjoitti:

Sini990, pikaista plussaa sinne!!💖
Mä saa lasketuksi ajaksi syyskuun, mikäli olen siis nyt raskaana...LA ois 25.9.2020!🤗
Tähtitaivas☆
Mäkin kävin kurkkaamassa, mikä olisi laskettu aika jos tästä tulevasta ovulaatiota tärppäisi, vaikka en ole nyt supertoiveikas. 10.10 olisi. Vauvatoive on tällä hetkellä ihan valtaisa.
30v. /33.v,haasteena alhainen rautavarasto ja suorituspaineet. Yritys
alkanut 07/2019 sisältäen taukoja. Esikoinen toiveissa.
Oliko kukaan syöny tuota proveraa? Mulle määräsivät 10pv kuurin ja sit terolutit kiertopäiville 15-24🤔 3kk
Provera siis tekee kohdunlimakslvosta paksumman että on sitte mitä vuotaa kun menkat alkaa.. eli toimiiko tuo terolut siis samalla tavalla🤔 kun eikö molemmat ole keltarauhasvalmiste..?.. mut jos en ovuloi ennen kp 15 niin meneekö se kierto sitten hukkaan??
30v endo toiveissa eka
Minua kans mietityttää että estääkö terolutit ovulaation? Tai vaikuttavatko siihen jotenkin?
Mulla kp 21 enkä ole vielä ovista bongannut. En varmaan ovuloi ollenkaan 😭. Tsempit kaikille jotka kamppailee epäsäännöllisten kiertojen ja ongelmien kanssa! Tää on hirveetä...
Tryout kirjoitti:

Ainakaan minulle gyne ei asiasta sanonur mitään. Tosin, munasarjat nyt muutenkin näytti sille että vähään aikaan tuskin ovuloin, ja siksi puhuttiin myös letrozolista. Vielä en asian tiimoilta ole muodostanut mielipidettä, mitä itse ajattelen. Puolisoni mielipiteen tiedän. Hälle Terolut ilmeisesti on ok kun ovulaatio ei kuitenkaan sen avulla tule säännöllisesti. Lisäksi hän (ja itsekin olen) aidosti on huolissaan, jos sivuvaikutukset alkavat, kun kuitenkin sekä Teroissa että Letroissa ne voivat olla voimakkaatkin. Ainakin tämmöiselle, josta tulee hirviö hyvinkin herkästi hormonolääkityksen myötä (kokeiötu on eri pilleireitä ja kierukkaa).
Näin kolmannen vuoden alussa olen alkanut ajatella, että me ei lapsia saada. Varsinaiset hoidot eivät tule kyseeseen ja jotenkin usko letrojen tehoon on aika heikko. Silti ehkä sen tien haluaisin kokeilla, jos vain yhteinen päätös puolisoni kanssa siihen tulee. Jotenkin sitä tottuu tähän pettymysten sarjaan. Turtuu. Sitä vain en ole keksinyt,mitä sitten teen tulevaisuudessa jos en olekaan lapsuudesta asti haaveilemani äiti useammalle lapselle (tai edes sille yhdelle....)
Koti on täällä, mutta täällä ei ole töitä moneenkaan ammattiin. Ja ne, jotka olisivat eivät kiinnosta. Olen pohtinut, pitäisikö alkaa hierojaksi. Niille on töitä paikkakunnasta riippumatta, jos viitsii itse tehdä kotikäyntejä. Täyttyisikö elämä työllä, kun matkustaminen ei ole mielekästä? Mikä on minun polku? Tämä lapsitoive on niin valtavan suuri asia, että on vaikea sen takaa nähdä muuta polkua. Ei niin, etteikö niitäkin olisi. Ne vain on ruohottuneet, ja tarvitsisi raivausta. Mikä on se polku, jota kulkea nyt kun lapsihaaveet tuntuvat kaatuvan? Mikä poluista on se, johon ne lapset mahtuvat sittenkin, jos yllättänäen ilmoittavat tulostaan?
Ei varmaan auta rukoukset asiassa, vaikka uskonnollinen olen. Siis sen suhteen, että näkisin ne vaihtoehdot kirkkaammin. Sydämestäni toivon, että vaikkamoni teistä vaikean polun on saanutkin kuljettavakseen, ette aivan näin haasteellista polkua joutuisi kulkemaan vuosia. Että saisitte pienemmällä haasteilla lopputuloksen jota tavoittelette. Perheen, jossa on teidän lisäksi lapsi/lapsia. Ja jos ette saa, löytäisitte elämään jonkun muun polun, jota kulkea, niin että se tekisi elämästä täyttä ja innostavaa. ❤
Pitkän lapsettomuuden jälkeen kahden lapsen äiti.
Nega🙄 ja menkkajomoja
Dpo 11
Tähtitaivas☆
Kyllä minä olen lukenut, että Terolut VOI estää ovulaation. Ei välttämättä estä. Siksi minäkin kai alan syömään sitä kaksi päivää ovulaation jälkeen, jotta on varmaa että se ovulaatio on ehtinyt tapahtua.
Esikoinen la 10/2020. 💜
Doshika kirjoitti:
Kyllä minä olen lukenut, että Terolut VOI estää ovulaation. Ei välttämättä estä. Siksi minäkin kai alan syömään sitä kaksi päivää ovulaation jälkeen, jotta on varmaa että se ovulaatio on ehtinyt tapahtua.
Itsellä kun ovistestit ei toimi luotettavasti, on vaikea todentaa ovulaatiota. Mietin siksi, toimisiko se sylkitesti pcos-tyypillä? Tietääkl joku? Minulla toisinaa on positiivinen ovistesti koko kierron, toisinaan ei kertaakaan ja silti molemmissa kierroissa voi olla tai jättää olematta oireita fyysisesti. Siksi suostun itse syömään ainakin 3 kiertoa nuo 15-24 päivät, jotta kierto normalisoituisi - ja ehkä tulisi se ovis itsellään.
Onko sinulla Doshika, säännöllisesti ovis? Miksi syöt Terolutia? (En yhtäkkiä muista mitä olet kertonut).
Pitkän lapsettomuuden jälkeen kahden lapsen äiti.
Vastoin KAIKKIA olettamuksia 10 kk yrityksen jälkeen me saatiin vahva PLUSSA! Piti ihan kahdesti testata mutta plussat tuli molempiin testeihin ja testiviivat vahvemmat kuin kontrolliviivat eli tässä ei nyt ole epäilystäkään. Testasin kun menkat oli 2 pv myöhässä. Mulla pco ja menkat heittelee enkä siksi ihmetellyt yhtään myöhästymistä. Oireina ei juuri mitään tavallisesta poikkeavaa. Join jopa alkoholia viime viikonloppuna kun olin niin 100% etten ole raskaana. Nyt tosin tuntuu huonovointiselta. Ollaan puolison kanssa lomareissulla ja nyt meni kyllä lomasuunnitelmat uusiksi. Vähän jännittää pitkät lennot takaisinpäin. Toivottavasti pikkuinen on siellä missä pitääkin ja pysyy matkassa mukana!
Tsemppiä kaikille yrittäjille ja erityisesti kaikille teille jotka siirryitte kanssani tuosta viime vuoden ryhmästä tähän (tietysti kaikille muillekkin ❤️). Jään vielä tänne hetkeksi kunnes plussa varmistui raskaudeksi :)
Sini990, itselle ei ainakaan lasketulla ajalla ole mitään väliä. Esikoisen la olisi ollut kesäkuussa, mutta syntyikin huhtikuussa joten siltäkin kantilta suunnittelu olisi ollut aika turhaa😀
27v / esikoinen 4/19 / kuopus 11/20