Vauva vuodelle 2020-21
Juttukaveria, vauvakuumeilijoita, yrittäjiä, vertaistukea?
Taustatietoa, ollaan nuoripari 22-24 joilla molemmilla ammatit ja työ taskussa sekä asunto, johon mahtuisi kolmaskin meidän lisäksi.
Meillä vauva-asia alkaa olla ajankohtainen - ollaan ympäripyöreästi sovittu ehkäisyn (kondomi) pois jättäminen heinä-elokuussa. Se hetki alkaa lähestyä ja jännitys pulppuaa ja tekisi mieli puhua jokaiselle, mutta toisaalta en halua muiden tietävän yrityksestä tarkkaan. Moni asia jännittää ja jo perussairauteni (kilpirauhasen vajaatoiminta) vuoksi ensimmäinen konkreettinen asia raskautumisen eteen on käydä lääkärissä kontrollissa jotta lääkitys saadaan kohdalleen. Tämä täytyy siis jo tehdä noin 3 kk ennen raskauden yritystä, eli lääkäriin tulisi asian tiimoilta mennä jo sitten huhtikuussa!
Onko muita? Mitä te huomioitte ennen yrityksen aloittamista?
Kommentit (6611)
Vauvahaaveilija345 kirjoitti:
Nuunulainen, mitem sulla menee?
Gugunen, saitteko lähetteen tk:sta? Kuinka nopeaa pääsitte ensikäynnille?
Kiitos kysymästä. Tässähän tämä, ei muutosta suuntaan tai toiseen. Ensi viikon gynekäyntiä siis odotellessa. Olen varautunut kaikkiin mahdollisiin uutisiin (hyviin ja huonoihin) tuon ko. Käynnin osalta.
Eilen soitin neuvolaan uudelleen ja sanoivat, että jos olisi keskenmeno (ollut tai tuloillaan) niin pitäisi olla enemmän vuotoa. Sanoi, että alkuraskauden vuodot ovat TODELLA yleisiä. Ja edelleen painotti, että jos ei tartte sidettä eikä ole toispuoleista tai kovaa kipua niin ei tarvitse huolestua ja voi ihan rauhassa katsella kotona tilannetta. Eli toiveet vielä vähän heräsi, jospa kaikki olisi sittenkin kunnossa ❤️
Neiti kesäheinä, mulla on nyt siis kp111 😅 Ei minkäännäköistä hajua oviksesta kun en ole tikutellut enää, mutta mahdollisuus raskauteen siis kuitenkin olemassa. Nyt on tosiaan valkovuoto yhtäkkiä lisääntynyt, rinnat on arat ja alavatsassa välillä tuntuu jotain. Voi siis oikeestaan olla mikä vaan, mutta muutenkin on jotenkin ihan samanlainen olo mitä silloin kun aloin esikoista odottamaan ☺️ Jännityksellä siis oottelen!
Aurinko ymmärrän ❤ itselläni oli ihan samat fiilikset kesällä ja toivon että teillä tarttuu pikkuinen matkaan pian ❤
Mä taidan joutua jäämään tänne vielä kuumeilemaan 😔 eilen alkoi kova vatsakipu ja tänään olen vuotanut verta joka pyyhkinnällä (ei suuria määriä, mutta ei pelkästään mitään vaaleanpunaista, vaan ihan verta) ja nämä hennot raskausoireet joita oli aiemmin on täysin kadonneet ja kahvikin maistuu taas heti aamulla kun se vielä toissapäivänä yökötti. Raskaustestikään ei ole vahvistunut vaan näyttää samaa todella haaleaa plussaa yhä 😑 nyt siis dpo 19-20 kai.. toivon että jos tämä on mennäkseen kesken, menisi nyt ettei tarvitsisi töissä pelätä yhtäkkistä vuotoa 😔
Toivotaan viivan vahvistumista Neliapila ❤ kuulostaa lupaavalta!
Aamun rfsu herkkä, kai tuossa jotain näkyy (ainakin omiin silmiin) 🤔 Mulla ei oo ikinä jotenkin tuon merkin testit toimineet hyvin, joten en osaa oikeen luottaa enkä kyllä tiedä mikä mut sai taas tuon ostamaan 😂
Toivotaan kuitenkin että tuo olisi positiivinen 🙏🏼
Huh... Onpa ollut raskas päivä emotionaalisesti. Mennyt viikko meni jotenkin blah-fiiliksellä mutta tasaisesti, mutta nyt on sitten tänään ollut hirveästi negatiivisia fiiliksiä. Ehkä siksikin että asutaan lapsiperherikkaalla alueella ja koiraa lenkittäessä ei näin viikonloppuisin muita näekään kuin onnellisia lapsiperheitä. :/
Hormonilaattaan jos on luottaminen niin oviksen pitäisi olla ensi viikolla. Vielä ei ole oireita mihinkään suuntaan, mutta josko nää negat fiilikset olisi ensimmäinen...
Hämmästyttävää kyllä, mieli on viimeiset muutamat päivät kääntynyt jatkuvasti siihen suuntaan, että josko sittenkin olisin raskaana. Mitään oireita ei ole, eikä siitä vuodosta kyllä voinut mikään hengissä selvitä, mutta silti... Ehkä tuolla vasemmalla alavatsalla yhä olevat satunnaiset tuntemukset on vaikuttaneet asiaan. Tiukasti yritän kurittaa mielen ruotuun ja pantata testiä sinne dpo22 tuntumaan. Viimeksihän mulla alkoi se vuoto dpo21.
Pco, km 10/19 ja 11/20, kaksosten la 11/21
Dpo 9 menossa, en malttanut olla testaamatta, nega tuli. Tiedän että on ihan vielä tosi aikaista testata. Pitää yrittää parin päivän päästä uudestaan.
Rinnat on arat, alavatsassa välillä sellasia neulan pistoja, lisäksi ihan sairaan kylmä ja samalla hikoiluttaa. Samanlaisia oireita kun viime plussassa. Siis tää on ihan sairasta kun ei voi miettiä mitään muuta! 🙈 samalla kuitenkin toi testi jo vähän lannisti, hitto kun olis vaan pitäny vielä malttaa pari päivää. Menkkojen alkuun vielä 3-4 päivää aikaa, toivottavasti pysyvät poissa.
♥️♥️♥️
Quinn kirjoitti:
Dpo 9 menossa, en malttanut olla testaamatta, nega tuli. Tiedän että on ihan vielä tosi aikaista testata. Pitää yrittää parin päivän päästä uudestaan.
Rinnat on arat, alavatsassa välillä sellasia neulan pistoja, lisäksi ihan sairaan kylmä ja samalla hikoiluttaa. Samanlaisia oireita kun viime plussassa. Siis tää on ihan sairasta kun ei voi miettiä mitään muuta! 🙈 samalla kuitenkin toi testi jo vähän lannisti, hitto kun olis vaan pitäny vielä malttaa pari päivää. Menkkojen alkuun vielä 3-4 päivää aikaa, toivottavasti pysyvät poissa.
Täällä myös dpo9 ja testin tein minäkin ja negaahan se näytti 😔Lannisti mielialan siitä mikä oli,kun epäuskoinen että tärppi olisi voinut käydä 🙄Nyt sitten odottelen menkkoja alkavaksi, tosin niitäkin joutuu odottelemaan varmaan vielä monen monta päivää 😬
Iltatähti toiveissa ❤️ ya 4/20
Grazy ladies, testing dpo 9 😅 no joo itsehän testasin dpo7, dpo10, dpo12 ja dpo13, näistä vasta kahdessa viimeisessä näkyi ”eloa”, kymppi oli viä selvä nega.
Nyt loppui tikut ja myös olotilat olleet ”normaalit”, joka taas väkisin vie ajatukset siihen että lieneekö nyt vain biokemiallista plussaa 👀 saako kirota, tätä ainaista venaamista ettei tiedä kuinka päin olisi ja kenelle kertois
Jos nyt mitenkään jaksan niin odottelen ensi viikon perjantaihin seuraavaa testiä..
N36, M35.
Toiveissa toinen alkaen 5/2022, plussa 7/2022, LA 3/2023
Ensimmäinen yritys alkoi 3/2020, tm km vk 10 9/2020, plussa 11/2020 ja esikoinen syntyi 7/2021.
Voi apua, näettekö tekin tässä jotain? 😭❤️ Clearbluen herkkä!
neliapila kirjoitti:
Voi apua, näettekö tekin tässä jotain? 😭❤️ Clearbluen herkkä!
On siinä joku aavistus viivasta!
Pco, km 10/19 ja 11/20, kaksosten la 11/21
Tulppaanitar kirjoitti:
neliapila kirjoitti:
Voi apua, näettekö tekin tässä jotain? 😭❤️ Clearbluen herkkä!
On siinä joku aavistus viivasta!
Nyt kuivahtaneena näkyy jo paremmin värikin! Mieskin näki onneksi viivan, hän kun ei yleensä huomaa ennen kuin on oikeasti näkyvä 😁 Ajattelin tänään käydä ostamassa herkän digin jonka teen huomisaamuna, sen luulisi antavan varmuuden!
Tässä kuivahtaneena! Jännittää ihan mielettömästi. Mun kp on nyt 113, viimeisin seksikerta on ainakin oman merkintäni mukaan melkein viisi viikkoa sitten 😳 Oireita kuitenkin on ja paljaaseen silmään tuo on kuitenkin ihan selkeä. Mutta mitenhän tämä nyt on loogisesti mahdollista 😅
Neliapila: Jospa olet unohtanut merkata jonkin seksikerran, tai sinulla hcg vain nousee hitaasti. Kannattaa soittaa neuvolaan :). Onnea plussasta <3
Täällä tapahtui ovulaatio ilmeisesti kp 7. Lämmöt ovat olleet jo 5 päivää koholla. Onneksi ehdittiin talletella päivää ennen, joten mahiksia on. Ehkäpä nämä aikaiset ovulaatiot ovat minun juttuni. Inocapsithan myöhensivät niitä reilusti, eikä silti tärppi käynyt. Päätin seurata Äitykän jalanjälkiä ja jättää vippaskonstit pois. Tulkoon mitä tulee :D.
Hurjasti onnea muillekin plussanneille ja tsemppiä meille muille.
Ikäneito, olen itse hyvin varma siitä ettei meillä ole tuon viime kerran jälkeen seksiä ollut 🤔 Edellisessä raskaudessa plussasin dpo10, toki raskaudet voi olla keskenäänkin hyvin erilaisia! Mietin pystyisikö imetys jotenkin vaikuttamaan testitulokseen? Tänään tosiaan tarkoitus ostaa vielä digi aamuksi ja jos se näyttää plussaa, soittelen neuvolaan ☺️
Toivon että sulla ois tärppi käynyt ja saat myös pian plussan testiin! ❤️
Ompa sinulla Neliapila jännä tilanne,kannattaa soitella neuvolaan 🙂
Henna_inna toivottavasti siellä kaikki hyvin ❤
Äitikoolle plussatuulia puhaltelen ❤
Omaa napaa: närästää ihan kunnolla ja kuvottaa .Epäilen PMS oireeksi.
Mukavaa uutta viikkoa kaikille, pian alkaa joulukuu 🎄
Iltatähti toiveissa ❤️ ya 4/20
Tänään aamulla sain digiin vielä plussan, joka helpotti vähäksi aikaa mieltä sillä se näytti 2-3 viikkoa 1-2 sijaan.. mutta nyt illalla alkoi kiva kipu ja nyt sitten ihan kunnon vuoto 😔 eli ei auta kuin aloittaa uusi kierto.. kp1 😔
Tulipa avauduttua reilu viikko takaperin, kuinka jomottaa, ärsyttää ja menkat alkaa pian. Noh, menkat eivät koskaan alkaneet ja raskaustestiin pärähti viime viikolla plussa, joka on vahvistunut vahvistumistaan. Nyt mennään ovulaatioon suhteutettuna 5+1 (menkoista 5+4). Olin Flohon kirjannut vatsan nippailuja oviksen jälkeiselle viikolle, sen jälkeen tuli "oireeton" kausi, ja tosiaan muutama päivä ennen menkkojen oletettua alkamisaikaa kasvatin tatin otsaani, vatsaa nippaili ja rintoja aristi kevyesti. Vatsaa nippailee edelleen silloin tällöin sieltä sun täältä ja rintoja aristaa hieman.
Mikä hitto siinä onkin, että pitää lamaantua ensin täysin, hakea ja saada lähete lapsettomuusklinikalle ja sen jälkeen heti pärähtää plussa?! Toki olo on todella onnellinen (, mutta hyvin pelokas), mutta mielummin se plussa olis voinut pärähtää vaikka kuukautta aikaisemmin ennenkun hakeuduin yksityiselle verikokeisiin ja ultraan 😅. Me siis kirjaimellisesti saatiin lapsettomuuspolin paperin kotiin muutama päivä ennen plussausta. (Tiedoksi muillekin, Hkissä yksityiseltä gyneltä meni lähete HUS:n Tilkan lapsettouuspolille 3.11., joka hyväksyttiin 10.11., paperit tuli kotiin 17.11., ja ensikäynti oli varattu 17.2., eli jonot tällä hetkellä noin 3kk).
Nyt vaan toivon niin kovin, että pieni pysyisi mukana matkassa ❤️. (Raskaustestin kuva viime viikolta 4+5)
Kolmenkympin kieppeillä oleva pariskunta haaveilee toisesta lapsesta. Ensimmäisestä kierrosta tärppäsi ja nyt toivotaan, että tuleva syyskuinen pysyisi mukana kyydissä.
Esikoisen yritys aloitettiin keväällä 2020. Epäonnea kohdattiin sen jälkeen kahdesti. Elävä ja terve vauva saatiin syliin 5/22 🤍.
Henna_inna ❤️ Harmi että kävi näin!
Tsemppiä ja onnea Kiiko ❤️
Neliapila tsemppiä ja toivottavasti selviää pian ❤️
N36, M35.
Toiveissa toinen alkaen 5/2022, plussa 7/2022, LA 3/2023
Ensimmäinen yritys alkoi 3/2020, tm km vk 10 9/2020, plussa 11/2020 ja esikoinen syntyi 7/2021.
Kiitos Quinn ❤ Sinulle toivon myös plussaa ❤
Mukava kuulla sinun kuulumisia Chard 🙂 Hienoa että olet levollisin mielin ❤
Neliapila mikä kp sinulla menossa? Toivotaan viivan vahvistumista ❤
Kp21 tänään,odottavan aika on pitkä.
Iltatähti toiveissa ❤️ ya 4/20