Vauva vuodelle 2020-21
Juttukaveria, vauvakuumeilijoita, yrittäjiä, vertaistukea?
Taustatietoa, ollaan nuoripari 22-24 joilla molemmilla ammatit ja työ taskussa sekä asunto, johon mahtuisi kolmaskin meidän lisäksi.
Meillä vauva-asia alkaa olla ajankohtainen - ollaan ympäripyöreästi sovittu ehkäisyn (kondomi) pois jättäminen heinä-elokuussa. Se hetki alkaa lähestyä ja jännitys pulppuaa ja tekisi mieli puhua jokaiselle, mutta toisaalta en halua muiden tietävän yrityksestä tarkkaan. Moni asia jännittää ja jo perussairauteni (kilpirauhasen vajaatoiminta) vuoksi ensimmäinen konkreettinen asia raskautumisen eteen on käydä lääkärissä kontrollissa jotta lääkitys saadaan kohdalleen. Tämä täytyy siis jo tehdä noin 3 kk ennen raskauden yritystä, eli lääkäriin tulisi asian tiimoilta mennä jo sitten huhtikuussa!
Onko muita? Mitä te huomioitte ennen yrityksen aloittamista?
Kommentit (6611)
Lissabon, kuulostaa pelottavalta, toivottavasti on jo selvinnyt, mikä kivut aiheutti.
Ovistesti tänäänkin kontrolliviivaa vahvempi, mutta ei sen vahvempi kuin eilen. Googlailin ja opin, että joillakin se näyttää pidempään positiivista. Mullahan on näyttänyt todella selkeitä viivoja jo heti kun aloitin testailut kp 8, mutta ensimmäinen kontrollia vahvempi testiviiva tuli siis eilen aamusta kp 13. Pakko jatkaa testailuja vielä, että on seuraavaan kiertoon vertailukohtaa, että miten se hormoni mun kropassa jyllää.
Yriteltiin vielä varmistella miehen kanssa eilen myöhään illalla, oli noin 13h ovisplussasta (ja ovisplussaa edeltävä testi oli noin 13h aikaisemmin plussatestiä ja silloin näytti haaleaa viivaa vaan). Voi siis olla, että vähän ollaan myöhästytty, vaikea sanoa. Tuskin ne kp 11 illalla matkaan laitetut siittiöt ovat enää hyödyksi olleet, tällä iällä :D Alavatsan jomottelut ja paineen tunne vähenivät eilen iltaa kohti.
Miten teillä muilla, jotka olette ovista testailleet, onko plussa näkynyt vain päivän vai pidempään? Ja jos sitten on tullut menkat niin niistä laskettuna, oliko ovis luultavasti sen ekan plussan mukaisesti vai?
N40 ja kolmas lapsi toiveissa, ensimmäinen yhteinen. Ya 04/20.
Menneisyydessä käyty läpi lähes koko hoitokimara keskenmenoineen.
+ 08/21 kkm rv 9+5
+ 12/21, LA 08/22
Lissabon kirjoitti:
nias kirjoitti:
Lissabon kirjoitti:
nias kirjoitti:
Lissabon kirjoitti:
En kyllä osaa tällä hetkellä iloita plussasta enää ollenkaan. Eka päivä oli ihana, nyt kolmas päivä aivan jäätäviä menkkakipuja ja pelko on koko ajan läsnä. Yöllä heräsin pariin otteeseen kipuihin ja puoli tuntia meni aina itkien vessan lattialla ja mies suihkutti kuumaa vettä vastalle, siinä on tosi vaikeaa pysyä positiivisena kun meinaa taju lähteä niistä kivuista. Vuotoa ei vielä ole näkynyt, menkat pitäisi alkaa torstaina, joten tällä hetkellä pelko on kova että kemiallinen kuitenkin taas kerran.
Tarkoitus ei ole missään nimessä peloitella, mutta kannattaa heti olla yhteydessä lääkäriin jos kivut on noin kovat. Minulla on kaikissa ”normaaleissa” raskauksissa ollut menkkakivun kaltaisia kipuja ja jopa alkuraskauden vuoto mutta kohdunulkoissa raskauksissa juuri tuota samaa ”taju lähtee ihan just”- kipua. Aina kannattaa tarkistaa jos tulee yhtäkkiä noin kovia kipuja, etenkin kun on raskaana. Toivotaan että on täysin normaalia ja ohimenevää, ja raskaus kestää loppuun saakka❤️
Kiitos vinkistä! Soitin lääkärille ja hän suositteli odottamaan iltaan. Kivut tosiaan hävisivät melkein kokonaan parin tunnin jälkeen tänään, joka oli oikein tervetullut muutos parin päivän pahan kipuilun jälkeen! Soitin uudestaan lääkärille ja hän suositteli että tulen näytille vasta jos kivut palaavat. Toivotaan siis että pysyvät poissa!😊
Hyvä juttu!😊 itsellä on kauheat muistot kun kävin läpi erään todella huono-onnisen raskauden. Sain ihan kamalan kipukohtauksen alkuraskaudessa ja tein juuri tämän saman; menin suihkun alle makaamaan ja juoksetin kuumaa vettä mahalle. Odotin että vuoto alkaisi koska tiesin että keskenmenon saan/sain. Söin särkylääkkeen ja odotin että kipu menee ohi. Vuotoa ei ikinä tullut, kipu hellitti, mutta puolitoista vuorokautta kului ja minut haettiin ambulanssilla sairaalaan ja siitä suoraa leikkaukseen-> toinen munasarja on ikuisesti pois käytöstä. Tilanne meni itsellä niin huonoksi ja en edes tajunnut sitä kun vasta kun oli liian myöhäistä. AINA kun tulee yhtäkkiä kovia kipuja niin menkää naiset päivystykseen! Vaikka kyse olisi siitä että raskautta ei voi pelastaa, niin se voi pelastaa teidät. Kaikenlaiset kiputilat on normaaleja raskaana, mutta jos se kipu on hälyyttävä, parempi katsoa kun katua. Toivon että olisin tämän itsekin silloin aikanaan tajunnut. Minun kohdalla tämä ei toki jäänyt viimeiseksi raskaudeksi ja olen kiitollinen että voin vielä tulla luomusti raskaaksi. Helvetin vaikeaa se on, ja monta vuotta on mennyt. Tämä siis tapahtui melkein 7 vuotta sitten.
Jokaisen teidän puolesta toivon että raskaudet etenee normaalisti ja saatte terveitä ja ihania pieniä palleroita❤️
Juu, viime yönä kivut palasivat ja niin pahana että oli pakko soittaa ambulanssi. Päivystys ei tee ultraääniä illalla, joten eivät vieneet sairaalaan, mutta ottivat kaikki mahdolliset testit ja tutkimukset mitä vain pystyi. Kuulemma mikään ei viittaa mihinkään vaaralliseen, esim kohdun ulkopuoleiseen ja sanoivatkin että näiden testien mukaan ei ole syytä huoleen kun kivutkin loppuivat sen puolen tunnin jälkeen. Käsky oli että jos kipu palaa pahempana, vuoto alkaa tai vatsan alue alkaa aristaa painamista, niin silloin heti uusi soitto.
Päätin kuitenkin varata tänään ajan gynekologille niin että saan tarkistettua ultralla tilanteen. Koska nuo kivut on kyllä pahempia kuin mitä oon ikinä kokenut!
Tosi kurjaa, oon pahoillani! Varmasti gynekäynti menee hyvin ja saat hyviä uutisia! Kaikissa raskauksissa on mullakin ollu kipuja, enemmän ja vähemmän. Tämä yksi raskaus on vaan tosi paskaa tuuria ja onneks nämä on harvinaisia. Voimia käynnille, toivotaan että kivut menee pysyvästi pois, ja loppuraskaus on sit helpompi sulla!❤️
Hui lissabon... kuulostaa hurjalta, paljon tsemppiä!!!
Mä jään tänne vielä kun oon tosiaa aina saanu km ennen vauvvaa ni en uskalla iloita... menkkakipuja edellee, ollut kyllä ennenkin... tein tänää 11 aikaa uuden testin ja ei kauheesti kyllä vahvistunut jos lainkaa... heti alkaa miettii et kemiallinen... toki en tiiä onko aamupissasta tehty parempi.
Mitä ootte mieltä , onko yhtää vahvistunut ?
Ylemmässä kuvassa alempi tämänpäiväinen ja molemmissa eilisen aamun...
Maitopurkki, paljon sulla on viikkoja? Minusta on kyllä kovastikin positiivisia testejä, ja näyttäisi hieman tummentuneen. Positiivinen testi on aina positiivinen testi. Ei se tummuus loppujen lopuksi ole se tärkein; pissa saattas olla sen verran ”laimeeta” että plussa ei kovin tummene🤗
Siis vasta eilen tein testin , menkkojen piti alkaa ma... pitäisköhän mun huomen aamusta heti tehdä uus? Mul vihloo jonku verran kohdunsuulle... toki jos menee kesken ni sille ei vaan mitään voi
Chard olen ymmärtänyt että ovistestejä on eri vahvuisia ja jos testi on liian herkkä se voi näyttää positiivista useamman päivän ajan. Eli ilmeisesti voisi auttaa toisenlaisen testin kokeileminen. Sinulla mahdollisesti korkea lh taso ja herkkä testi reagoi siihen jo ennen lh huipun saavuttamista. Korjatkaa jos olen ymmärtänyt väärin.
Lissabon, toivottavasti kivut hellittää pian. Tuttavallani oli kovia kipuja alkuraskaudessa ja lääkäri epäili johtuvan kohdun laajenemisesta. Tähtikin taisi tästä mainita.
Kiitos tsempeistä! Tämä menikin kiinnostavaksi😅 Minun olisi pitänyt ovuloida vasemmalta puolelta viime kuussa ja kipukin oli juuri vasemmalla puolella. Ultrassa selvisi, että OIKEALLA puolella onkin tuo keltarauhanen, eli vaikuttaa siltä, että olisin ovuloinut molemmilta puolilta! En edes tiennyt sen olevan mahdollista😅 Koska tosiaan mennään vasta niin alussa, ei ultrassa näkynyt vielä mitään satavarmaa, mutta pieni mahdollinen piste löytyi ja ainakin kohdunseinämä on paksuuntunut hurjasti, eli vaikkei gyne tietenkään pelkän ultran perusteella voinut varmistaa raskautta, oli kuulemma merkkejä että voin luottaa plussaan.
Kivut tulevat selkeästi vasemmasta munasarjasta, mutta ei niissä mitään erityistä näkynyt! Kuulemma mahdollisuuksia on kaksi: munasarja on hetkellisesti ollut solmussa, mutta auennut itsestään, tai aikainen raskausmyllerrys on venäyttänyt munasarjan sidekudoksia. Molemmissa kipu pahenee maatessa, joka selittäisi miksi kivut ovat aina pahempia yöllä. Mitään poikkeavaa ei löytynyt, eli nyt seuraillaan seuraavan viikon ja jos kivut ei häviä niin sitten uudestaan lekuriin.

Hyvä että kaikki on raskauden ja sinun terveyden kannalta kunnossa!👍🏼 Mieti jos saisit kaksoset?!😱
Maitopurkki ja Lissabon, tsemppiä ja peukut pystyssä että kaikki menee hyvin, ja Chardille plussatuulia😃
Hain tänään Inocapsit postista, toivottavasti on tuloksekas kokeilu. Nyt vasta kp5, ja mahtavatko vielä tähän kiertoon ehtiåkään auttamaan. 🤔
Hei!
Täällä ensikertalainen kirjoittelija!
Tahtoisin hieman apua ja vahvistusta sillä en malta uskoa tätä todeksi...
Eli meillä siis ensimmäinen yrityskerta kyseessä. Ihana esikoisemme on kaksivuotias mutta hänen raskautensa antoi minulle selvät merkit ja tiesin jo ennen testiä hänen olemassaolostaan. Nyt minulla ei ole mitään oireita, vain kuukautiset myöhässä. Tänään kp 30/25. Menkat mulla yleensä todella tarkat.
Onko tämä nyt plussa vai ei?? Samanlaisen haamun olen nyt saanut kolmena aamuna. Voiko olla mahdollista että näin nopeasti muka tärppäsi 😱 esikoista yritettiin vuosi...
Piipari kirjoitti:
Chard olen ymmärtänyt että ovistestejä on eri vahvuisia ja jos testi on liian herkkä se voi näyttää positiivista useamman päivän ajan. Eli ilmeisesti voisi auttaa toisenlaisen testin kokeileminen. Sinulla mahdollisesti korkea lh taso ja herkkä testi reagoi siihen jo ennen lh huipun saavuttamista. Korjatkaa jos olen ymmärtänyt väärin.
Näin olin itsekin ymmärtävinäni, kun asiaa selvittelin. Ihan tasavahvat viivat eivät olleet ennenkuin kp 12, jolloin erehdyin luulemaan sitä testiä plussaksi. Mutta seuraavana päivänä piirtyi nopeasti ihan selkeästi kontrollia vahvempi plussa, ja samanlainen oli seuraavanakin päivänä. Eli nyt tiedän, että lähes tasavahvat tai tasavahvat viivat eivät noilla testeillä minun kohdallani tarkoita mitään. Halusinkin lähinnä kartoittaa omaa kiertoani noilla tikuilla, niin olen sitten ehkä viisaampi seuraavaan kiertoon lähdettäessä :)
Onnea plussasta Antzuh <3 ei tuo mikään haamu ole vaan selvä plussa! :) Mun mielestä haamu on sellainen, että tikkua kääntelee eri valaistuksissa nähdäkseen edes häivähdyksen väriä siinä toisen viivan kohdalla :D
Lissabon, hienoa että kaikki vaikuttaa olevan kunnossa :) <3
N40 ja kolmas lapsi toiveissa, ensimmäinen yhteinen. Ya 04/20.
Menneisyydessä käyty läpi lähes koko hoitokimara keskenmenoineen.
+ 08/21 kkm rv 9+5
+ 12/21, LA 08/22
Vähän omaa napaa vielä:
Kp 15 --> ovistesti "vihdoin" nega, kaksi päivää näytti siis plussaa.
Alavatsalla on ollut maanantaista (kp 12) lähtien sellainen painontunne ja kiristys ja menkkajomottelut, että oksat pois. Eivätkä nuo tuntemukset ole täysin vieläkään loppuneet, vähän vaimentuneet ja muuttuneet vain ehkä. Jos jatkuvat tälläisinä läpi loppukierron, niin ehdin kyllä jo pelkästään niistä kuvitella itselleni vaikka minkälaiset raskausoireet.
Nyt ei auta kuin odotella, mutta toiveet mulla ei ole korkealla tämän kierron suhteen. Sehän on ensimmäinen kunnon yrityskierto, eikä mennyt aivan optimaalisesti ja vaikka olisikin mennyt, niin olen realisti.
Kp 11 myöhään illalla talletukset, kp 12 illalla ovistesti vielä nega, kp 13 aamupäivällä ovistesti plussaa ja illalla myöhään talleteltiin. Kp 14 ovistesti vielä plussaa ja kp 15 negaa. Ovis on siis luultavasti ollut kp 14 (toivottavasti ei vasta tänään..). Eilen ei enää varmisteltu, ikävä kyllä. Meni miten meni nyt sitten :)
Kp 15/26-28, dpo 1
N40 ja kolmas lapsi toiveissa, ensimmäinen yhteinen. Ya 04/20.
Menneisyydessä käyty läpi lähes koko hoitokimara keskenmenoineen.
+ 08/21 kkm rv 9+5
+ 12/21, LA 08/22
Ehkä tässä täytyy alkaa orientoitumaan ajatukseen 😂 alettiin yrittää sillä mentaliteetilla että sitten ehkä joskus ensi vuonna vauva tulisi 🙈
Ei tätä oikein jaksa uskoa 😍❤️
Heipparallaa kanssakuumeilijat! Oon seurannut keskustelua jo jonkin aikaa sivusta ja nyt plussa-aallon siivittämänä liityn mukaan, josko niitä plussia tarttuisi meillekin 🙂
Meillä tulee kesäkuussa vuosi yritystä täyteen ja pikku hiljaa alkaa masentamaan. Yritetään siis ensimmäistä lasta. Helmikuussa kävin normitarkastuksessa gynellä ja oli raskaushaaveistakin puhetta. Tarkastuksessa ei löytynyt mitään ihmeellistä ja gyne sanoi,että katsotaan tilannetta uudestaan vuoden yrittämisen jälkeen. Alustavasti oli miehen kanssa puhetta, että kesällä hakeudutaan testeihin, jos tilanne on edelleen sama.
En ole ikinä tikuttanut oviksia ja r-testejäkin olen tehnyt vain ihan muutaman, jos kuukautiset ovat olleet myöhässä - useimmiten ovat kyllä tulleet ihan kellontarkkuudella 😫
Mies stressaa näistä haasteista aika paljon eikä ole kovin halukas puhumaan vauva-asioista. Ei olla myöskään kerrottu läheisille, että yritetään lasta, joten mulla ei oikeastaan ole ketään kenelle puhua tai kuka tukisi 😞 Siksipä nyt ajattelin aktivoitua täällä 🙂
N30 & M38, ensimmäistä yritetty 06/19 lähtien
Onnea plussanneille <3!!
Minäpä sain negan! Tyhjennys siis onnistui! Mikä helpotus :).
Eilen oli ehkä ovis kp 41, vaikka minusta limat ei olleet oikeanlaiset. Talleteltiin kuitenkin ja tänä aamuna aamulämpö oli koholla. Katsotaan jääkö koholle. Ehdittiin talletella vain eilen, joten saahan nähdä... Ei ole odotukset kovin korkealla, mutta kiva päästä taas piinailemaan. Siitä on tullut näin vuosien saatossa oikein harrastus :D.
Täällä varmaan sitten kp 1 etuajassa.
Aamulla herättyä tuli kiire veskiin, lorisemalla tuli hyytymää ja vuotoa.... Joku ei nyt täsmää tässä minun kehossa.
Mutta leuka ylös ja uusi ovistestipaketti tilattu
Lulube kirjoitti:
Heipparallaa kanssakuumeilijat! Oon seurannut keskustelua jo jonkin aikaa sivusta ja nyt plussa-aallon siivittämänä liityn mukaan, josko niitä plussia tarttuisi meillekin 🙂
Meillä tulee kesäkuussa vuosi yritystä täyteen ja pikku hiljaa alkaa masentamaan. Yritetään siis ensimmäistä lasta. Helmikuussa kävin normitarkastuksessa gynellä ja oli raskaushaaveistakin puhetta. Tarkastuksessa ei löytynyt mitään ihmeellistä ja gyne sanoi,että katsotaan tilannetta uudestaan vuoden yrittämisen jälkeen. Alustavasti oli miehen kanssa puhetta, että kesällä hakeudutaan testeihin, jos tilanne on edelleen sama.
En ole ikinä tikuttanut oviksia ja r-testejäkin olen tehnyt vain ihan muutaman, jos kuukautiset ovat olleet myöhässä - useimmiten ovat kyllä tulleet ihan kellontarkkuudella 😫
Mies stressaa näistä haasteista aika paljon eikä ole kovin halukas puhumaan vauva-asioista. Ei olla myöskään kerrottu läheisille, että yritetään lasta, joten mulla ei oikeastaan ole ketään kenelle puhua tai kuka tukisi 😞 Siksipä nyt ajattelin aktivoitua täällä 🙂
Suosittelen oviksen tikuttamista, se kertoo paljon! Itselle esim. selvisi etten joka kuukausi ovuloi ja kyllä se oikeastaan helpotti kun tiesi että joka kerta ei olla "epäonnistuttu" vaan ei ole ollut edes mahdollisuutta! Se myös helpottaa kun pystyy paremmin kertomaan gynelle missä mennään ovulaatioiden suhteen, niin mahdolliset hoidot tai lääkkeet voi optimoida saman tien😊 Kaverille kävi juuri näin että kun tiesi ovuloivansa vain noin kerran puolessa vuodessa, niin hoitosuunnitelma oli ihan eri kuin mitä olisi ollut jos olisi vain ollut sen tiedon varassa ettei vuodessa ole tullut raskaaksi.
Jos ovulaatio takkuaa, niin voi myös helpottaa miehen fiilistä (vaikka tämä saattaakin kuulostaa hieman ilkeältä) ettei "vika" ole hänessä. Oma mies ainakin rauhoittui kummasti ja pystyi paremmin tukemaan minua kun tiesi etten ovuloi joka kuukausi koska se vähensi hänen stressiään siitä että vika olisi hänessä😅 Miehet!😅😅
Lissabon, voimia❤
Jospa tämä on ihan vaaratonta.
Mulla oli myös ihan raskauden alussa tuon tyyppinen kipukohtaus, että makasin lattialla...kipu meni sitten kuitenkin panadolilla ohitse. Tuo kipuilu oli kohdun kasvukipua, mutta sattui kyllä todenteolla.
Tähtitaivas☆