Vauva vuodelle 2020-21
Juttukaveria, vauvakuumeilijoita, yrittäjiä, vertaistukea?
Taustatietoa, ollaan nuoripari 22-24 joilla molemmilla ammatit ja työ taskussa sekä asunto, johon mahtuisi kolmaskin meidän lisäksi.
Meillä vauva-asia alkaa olla ajankohtainen - ollaan ympäripyöreästi sovittu ehkäisyn (kondomi) pois jättäminen heinä-elokuussa. Se hetki alkaa lähestyä ja jännitys pulppuaa ja tekisi mieli puhua jokaiselle, mutta toisaalta en halua muiden tietävän yrityksestä tarkkaan. Moni asia jännittää ja jo perussairauteni (kilpirauhasen vajaatoiminta) vuoksi ensimmäinen konkreettinen asia raskautumisen eteen on käydä lääkärissä kontrollissa jotta lääkitys saadaan kohdalleen. Tämä täytyy siis jo tehdä noin 3 kk ennen raskauden yritystä, eli lääkäriin tulisi asian tiimoilta mennä jo sitten huhtikuussa!
Onko muita? Mitä te huomioitte ennen yrityksen aloittamista?
Kommentit (6611)
Onnea Doggo <3!!
Valitettavasti minullakin oli positiivinen raskaustesti. Testaan vielä viikon päästä uudestaan. Kaipa tie vie sittenkin kaavintaan, huoh.
Tähti: niinkuin muut ovatkin jo sanoneet, ota puheeksi päiväkodin johtajan kanssa. Ja tosiaan ei mikään yksittäinen hoitaja raportteja kirjoittele, ja vaikka kirjoittelisikin (jostain ihme syystä), niin kyllä siellä neuvolassa osataan laittaa oikeaan mittasuhteeseen jonkun yhden hoitotädin näkemys siitä, että 3v ei osaa kertotaulua...
Doggo: onnea tosi tosi paljon <3
Mulla on kroppa ihan sekaisin vissiin tuosta keskenmenosta. Kierto oli hirmu pitkä (minun mittapuulla) viimeksi, 35 päivää. Mulla on ollut aina tosi selvät ovulaatiotuntemukset, viimekierrossakin (vaikka oli pitkä), bongasin oviksen ihan omista oloista ja niistä kuuluisista limoista. Se on aina mulla n. kp 14 tienoilla. No nyt (hitto sentään) ei mitään tuntemuksia, ei mitään. Pelkään, että menikö mun nyt jotenkin kaikki ihan sikinsokin tuosta km:sta.
Vaikka taas päätettiin, että ihan rauhassa koitetaan pikkuhiljaa sitä uutta raskautta, ei sitä vaan osaa näemmä rennosti ottaa :D
Lapset -02 ja -06, km 02/20, la 1/2021
Doggo, ihania uutisia🎂❤
ONNEA ❤🌹❤🌹 ONNEA
ONNEA❤ ONNEA!!!💖 💖 💖
Tämä plussa-aalto jatkukoon🎶🎶🎶🎶🌹🌹🌹
Tähtitaivas☆
Onnea Doggo 😍
Täällä oireita edelleen. Rinnat on jäätävän kipeät. Tiistaina oli ihan järkyttävät alamaha- ja selkäsäryt koko päivän. Olin jo päivystykseen lähdössä, mutta en viitsinyt yötä vasten lähteä. Otin sitten Panadolin. Eilisen aikana kivut helpottanut, mutta koko ajan juilii, varsinkin levossa. Väsyttääkin enemmän kuin pitkään aikaan. Kp25 menossa. En tiedä uskallanko testata vielä huomenna, vai odottaisinko vielä muutaman päivän.
+40v., 4 lasta, iltatähti haaveissa. Yk5.
Ikäneito, täällä kans edelleen positiivinen raskaustesti :/ Ovistesti näyttää myös plussaa, mutta taitaa johtua tuosta raskaushormonista vain. Pääsis jo yrittämään!
Coriandher, minäkin ajattelin, että nyt otan rauhallisemmin tämän yrittämisen...mutta mutta greippimehu, maca, gele royale -tankkaukset ja oviksenmetsästys jo aloitettu 🤣
33/33, 1. yritetty 08/19 lähtien, km 03/20
Yolene kirjoitti:
Täällä oireita edelleen. Rinnat on jäätävän kipeät. Tiistaina oli ihan järkyttävät alamaha- ja selkäsäryt koko päivän. Olin jo päivystykseen lähdössä, mutta en viitsinyt yötä vasten lähteä. Otin sitten Panadolin. Eilisen aikana kivut helpottanut, mutta koko ajan juilii, varsinkin levossa. Väsyttääkin enemmän kuin pitkään aikaan. Kp25 menossa. En tiedä uskallanko testata vielä huomenna, vai odottaisinko vielä muutaman päivän.
Yolene, jospa sinun kivut on kiinnittymisestä johtuvia🎶🎶🎶
Plussa tähän kiertoon, voi että jännätään testitulosta🤗🤗🤗
Onhan aivan huikea plussa-aalto nyt meneillään💗🎶🎶🎶
Tähtitaivas☆
Corianderher kirjoitti:
Tähti: niinkuin muut ovatkin jo sanoneet, ota puheeksi päiväkodin johtajan kanssa. Ja tosiaan ei mikään yksittäinen hoitaja raportteja kirjoittele, ja vaikka kirjoittelisikin (jostain ihme syystä), niin kyllä siellä neuvolassa osataan laittaa oikeaan mittasuhteeseen jonkun yhden hoitotädin näkemys siitä, että 3v ei osaa kertotaulua...
Doggo: onnea tosi tosi paljon <3
Mulla on kroppa ihan sekaisin vissiin tuosta keskenmenosta. Kierto oli hirmu pitkä (minun mittapuulla) viimeksi, 35 päivää. Mulla on ollut aina tosi selvät ovulaatiotuntemukset, viimekierrossakin (vaikka oli pitkä), bongasin oviksen ihan omista oloista ja niistä kuuluisista limoista. Se on aina mulla n. kp 14 tienoilla. No nyt (hitto sentään) ei mitään tuntemuksia, ei mitään. Pelkään, että menikö mun nyt jotenkin kaikki ihan sikinsokin tuosta km:sta.
Vaikka taas päätettiin, että ihan rauhassa koitetaan pikkuhiljaa sitä uutta raskautta, ei sitä vaan osaa näemmä rennosti ottaa :D
Corianderher, pahoittelut keskenmenosta ja voimia uuteen yritykseen💗🤗 Pikaista uutta plussaa!!👍
Nyt tosiaan katsellaan, että saadaanko tuota hoitotätiä "kuriin".....kyselin jo hoitopaikkaa syksylle toisesta päiväkodista, varuiksi...tiedä sitten pitäisikö ihan laittaa hakemuksia vireille.
Millään ei vaihdettaisi, kun päiväkodissa ei muuta "vikaa"...mutta samahan se on vaikka missä työyhteisössä, että yksi henkilö voi pilata työyhteisön ja haitata kaikkien motivaatiota jne...
Tässä kun tuo hoitaja vaikuttaa ottavan sellaista nokkamiehen roolia tiimissä....muut kun ovat enemmänkin sellaisia empaattisia ja helposti lähestyttäviä, niin tämä on sellainen jyräävä "päsmäri" että puhuu muiden päälle...meidän lastakaan ei oikeasti kuuntele, vaikka esittää kysymyksiä, niin vastaa niihin itse jaellen heti käskyjä ja ohjeita.
Ja kun lapsi vastaa ihan aidosti, niin tämä helposti pyörtää saamansa vastauksen tyyliin "no, et sinä nyt sellaista tarkoita"...."ei käy, nyt tehdään näin".....jne...
No mutta joo....
Tähtitaivas☆
Tähti☆ kirjoitti:
Yolene kirjoitti:
Täällä oireita edelleen. Rinnat on jäätävän kipeät. Tiistaina oli ihan järkyttävät alamaha- ja selkäsäryt koko päivän. Olin jo päivystykseen lähdössä, mutta en viitsinyt yötä vasten lähteä. Otin sitten Panadolin. Eilisen aikana kivut helpottanut, mutta koko ajan juilii, varsinkin levossa. Väsyttääkin enemmän kuin pitkään aikaan. Kp25 menossa. En tiedä uskallanko testata vielä huomenna, vai odottaisinko vielä muutaman päivän.
Yolene, jospa sinun kivut on kiinnittymisestä johtuvia🎶🎶🎶
Plussa tähän kiertoon, voi että jännätään testitulosta🤗🤗🤗Onhan aivan huikea plussa-aalto nyt meneillään💗🎶🎶🎶
Toivotaan 🙏
Te, joilla kokemusta gelee royalesta, niin onko hormonien aiheuttamat oireet pahentuneet näissä gelee-kierroissa?
+40v., 4 lasta, iltatähti haaveissa. Yk5.
Aadastella kirjoitti:
minäkin ajattelin, että nyt otan rauhallisemmin tämän yrittämisen...mutta mutta greippimehu, maca, gele royale -tankkaukset ja oviksenmetsästys jo aloitettu 🤣
Aadastella, pikaista plussaa sinne!!👍💗
Hypätään kaikki mukaan tähän plussa-aaltoon!💗🎶🎶🎶🎶🎶
Tähtitaivas☆
Mekin lähdetään tässä kierrossa yrittämään😚😃.....meneillään kp 7.....
Ja klinikkakin kertoi olevansa ihan normaalisti auki, sekä tekevät hoitoja, että ellei tässä kierrossa ehditä sinne, niin sitten sen jälkeen....
Vauvakuume on yltynyt korkealle ja, että taas katselin pieneksi menneitä vaatteita, ne sopisi nyt loistavasti toisen pienen tuhisijan päälle💗❤
Tähtitaivas☆
Onnea Doggo! Aina lämmittää ihan erityisellä tavalla kuulla, kun vähän pidempään yrittäneillä on onnistunut.
En oikein usko, että minulla olisi tärpännyt - vaaleanruskeaa tiputtelua nyt kolmatta päivää, mutta ei minkäänlaisia tuntemuksia vatsassa. Taitaa olla menkat vain tulossa, mutta ihan hurjan aikaisin kyllä tiputtelu alkoi. En muista tämmöistä ikinä tapahtuneen! Olisi kyllä niin ihana liittyä kevään plussakerhoon <3 Kp 20/26, dpo 8.
Yolene kirjoitti:
Te, joilla kokemusta gelee royalesta, niin onko hormonien aiheuttamat oireet pahentuneet näissä gelee-kierroissa?
Yolene, mä kokeilin tuota geleetä parin kierron ajan, olin silloin 41-vuotias....
Mulle se aiheutti hikoilua ja olo oli jotenkin hassu. Lopetin siihen. Luin silloin jostain, että se olisi soveltuva lisä vaihdevuosi-ikäisille. En selvästi ollut vielä vaihdevuosissa.
Sitten aika pian aloitettiin yrittämään ekaa lasta, olin 42-vuotias. Koska ei kotona plussaa näkynyt, niin mentiin klinikalle. Siellä tehtiin kaikki tarpeelliset alkututkimukset. Mulle sanottiin, että arvot on niin hyvät, ettei kannata tutkia liikaa ja ne vastaa noin 25-vuotiaan hedelmällisyystilannetta, sillä miinuksella, että munasoluni olivat kuitenkin iältään 42v, ei 25v.
Siksi minulle ei tämä gelee tuote sopinut, vaan aiheutti heti voimakasta hikoilua.
Klinikalla raskaus alkoi luomusti ekasta inssistä. En edelleenkään oikein uskalla koskea tuohon Gelee tuotteeseen, ikää on 47-vuotta. Meidän suvussa naisilla on vaihdevuodet tulleet todella myöhään, jossain lähemmäksi 56- 58-v. ikää..
Toivottavasti sait vastauksesta jotain näkemystä😃🤗
Tähtitaivas☆
Ikäneito ja Aadastella, toivottavasti teidän raskaustestit pian näyttäisivät negaa (hurjaa toivoa näin). Joskus se hcg vain laskee hitaammin, vaikkei kohdussa enää mitään raskausmateriaa olisikaan. Minua ohjeistettiin testaamaan viikko vuodon loppumisen jälkeen ja taas viikon jälkeen jos olisi ollut positiivinen. Minulla tulikin nega pari päivää imun jälkeen, mutta vuotoa sitten kestikin 🤦♀️
Corianderher, olen miettinyt ihan samaa että kroppa meni sekaisin tuosta km:sta. Ne ekat menkat (jos ne oli sellaiset) tuli heti jälkivuodon perään. Limoittelin monta päivää ennen oviskipuja, jotka oli oikeasti kipuja. Ja sitten kaikki "raskausoireet" siihen kylkeen. Ja nämä menkat oli superrunsaat, oli sitä tuhrua ennen ja tänään taas tullut verensekaista limaa...
Tänään tuli ovistikutkin postissa, tarkoitus oli tikuttaa ja katsoa osuuko oireet yksiin tikkujen kanssa. Mutta nyt en tiedä haluanko edes aloittaa ensi viikolla tikkushowta, kun tämä keho vaan kränää
Aloy, en halua nostattaa turhia toiveita, mutta mulla tärppikierrossa oli ihan sama homma kuin sulla. Normaalisti tiputtelu alkoi jokusia päiviä ennen menkkoja, tärppikierrossa jo about viikko etukäteen ja yllättävän runsaana, nimenomaan rusehtavana eikä verisenä. Jatkui monta päivää ja oletin kierron olevan keskenmenon jäljiltä täysin sekaisin, tein testinkin sillä ajatuksella, ettei tarvi sitten elätellä toiveita. Ja haalea plussahan se oli 😮
Onnea Doggo!
Ihanaa että täällä on vilkastunut keskustelu nyt tosi paljon, on mukava lueskella. Tosin ongelmana on monen sivun lukemisen jälkeen se, ettei muista kenelle vastaa. :) Ja välillä tuntuu että onko ne omat uutiset "kiertopäivä se ja se" sellaisia, jotka kiinnostaisi ketään. 😁
Mulla oli esikoisen raskaudesta kiinnittymisvuoto ruskeaa valkovuotoa, ja nyt keväällä olleessa kemiallisessa myös.
Mulla oli viime viikko ovulaatiolimoja (aina siis monta päivää, ehkä 5?), ja viikonlopun aikana varmaankin ovulaatio. Mulla ovulaatio on aika vakiintunut kp 17-18, joten osaan sitä silloin odottaa. Säännöllisesti hyödynnettiin nyt ovulaation aika, joten toiveikkaana piinailen. :) Nyt kp 22/~29. Aika lyhyeksi meinaa jäädä tuo luteaalivaihe, mutta tuon pitäisi kai olla vielä riittävä.
Mun on myös tosi vaikea ottaa rennosti, mutta oon tyytyväinen et oon selvinnyt nyt "vaan" kalenterin seurauksella, perus-lisäravinteilla ja sitä berberiiniä käytän. Nyt oon pinnistelly etten osta hirveesti raskaustestejä varastoon ettei sit tuu kiusausta testata jatkuvasti. Saa nähdä oonko jo ensi viikolla tekemässä tilausta paniikissa. Esikoisesta tein positiivisen herkän testin dpo 11, joten jos siihen asti ainakin jaksaisi odottaa.
Pari n30 ja m40, esikoinen syntynyt 2017. Pikkusisaruksen yritys alkanut 2/2020.
Hei taas.
Tuossa aikaisemmin tätä vuotta laittelin viestiä. Mulla alkaisi olla koulu taputeltu ja mies sanoi, että olisiko aika jättää nyt ne pillerit pois..! Olin ihan ihmeissäni, luulin, että saan kaivella vastausta, kun jätin sen hänen päätöksekseen, että milloin aloitetaan. Hän tuntee kuulemma olonsa nyt valmiiksi ja mikäs sen ihanampaa ❤️ Tänään oli nyt eka kerta, kun jätin pillerin ottamatta, niin jäädänpä odottelemaan menkkoja ja siitä sitten rohkeaan yritykseen 🤩 Painoa on tippunut 5 kiloa elintapamuutoksilla ja sama meno jatkuu.
Minä 28 v. ja mies 31 v. Esikoinen toiveissa. Yritys aloitettu 4/20.
Yolene kirjoitti:
Te, joilla kokemusta gelee royalesta, niin onko hormonien aiheuttamat oireet pahentuneet näissä gelee-kierroissa?
juu, hormonit selkeästi rullaa vauhdikkaammin, paljon selkeämmät ovistuntemukset niissä kierroissa kun olen syönyt tuota gelee royalia.
Tosin voisi vähän rauhallisempaakin olla. nimim. viikon kestänyt ovisvihlonta joka haittaa jo "harrastuksia"
36v pariskunta, ensimmäistä lasta yritetään
yk 10 -> la 2/21
Tähti, mullakin välillä hikoiluttaa, mutta sitä on ollut aiemminkin, joten en osaa sanoa onko kuitenkaan nyt voimistunut.
Mustelidae, itsellä jäi tässä kierrossa ovistuntemukset epämääräisiksi. Ei kovinkaan tunnistettavia kipuja. Limoja oli varmaan 5-6 pvää ennen oletettua ovista. Tämä rintojen kipu ja kuumotus on alkanut jo 8 päivää sitten ja ei koskaan ole ollut näin arat rinnat. Samoin tuo alavatsan kipuilu.
Olin jo tekemässä aamulla testiä, pissa odotti purkissa ja sitten huomasin, ettei testin testiä jäljellä. Olin laittanut tyhjän testi paketin kaappiin ja kuvitellut että testejä vielä jäljellä. No, ehkä se oli näin tarkoitettu: ei testiä, ei turhaa pettymystä 🙄
Alavatsakipu on helpottanut eilisestä. Kuplintaa ja nippailua tuntuu enää. Joten, tiistain kipukohtaus ei liene tulehdusta 🙏 Eilen juoksin pissalla vähän väliä, sen mieskin noteerasi. Tulin juuri pissalta ja olimme lähdössä kauppaan niin mies totesi, että kannattaisiko käydä vielä pissalla, ettei tule kaupassa housuun 😂 Tämmöistä huumoria meillä.
Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille 😍
+40v., 4 lasta, iltatähti haaveissa. Yk5.
Lumokeiju kirjoitti:
Hei taas.
Tuossa aikaisemmin tätä vuotta laittelin viestiä. Mulla alkaisi olla koulu taputeltu ja mies sanoi, että olisiko aika jättää nyt ne pillerit pois..! Olin ihan ihmeissäni, luulin, että saan kaivella vastausta, kun jätin sen hänen päätöksekseen, että milloin aloitetaan. Hän tuntee kuulemma olonsa nyt valmiiksi ja mikäs sen ihanampaa ❤️ Tänään oli nyt eka kerta, kun jätin pillerin ottamatta, niin jäädänpä odottelemaan menkkoja ja siitä sitten rohkeaan yritykseen 🤩 Painoa on tippunut 5 kiloa elintapamuutoksilla ja sama meno jatkuu.
Lumokeiju, ompa jännät ajat sitten edessä, pikaista plussaa!❤👍
Ihana, että on niin kypsä mies vauva-ajatukselle jo nuorena❤
Hienoa, että olet saanut painoa pois, mennään siis samoissa, täälläkin saavutettu se -5kg....ja vielä on matkaa tavoitteeseen jokunen kilo. Tsemppiä!👍
Jäädään jännäämään, kun aloitatte yrityksen🤗🤗🤗
Tähtitaivas☆
Onnea hurjasti doggo😍😍😍😍
n30/m41 itsellä ensimmäinen toiveissa (miehellä ennestään lapsia)
yritys aloitettu 2/20