Olemme säästäneet kummallekin lapsellemme noin 30 000 euroa
Sillä on mukava aloittaa elämä, kun tulevat pian täysikäisiksi :)
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se lasten elämää kotoa muuttaessa helpottaa, kun on tuhansia euroja saanut ilmaiseksi.
Me emme halua omille lapsillemme opettaa että jostain saisi ilmaista rahaa/ raha kasvaisi puussa.
Sen sijaan olemme opettaneet lapsemme tekemään töitä ja ansaitsemaan omat rahansa, ovat jo lapsesta asti työskennelleet meidän vanhempien yrityksissä sekä myös ulkopuolisille, ja nämä kaikki rahat ovat säästöissä tileillänsä. Lisäksi osa heistä on keräillyt pulloja, auttanut muiden koirien hoidossa ja tienanneet myös rahaa kilpailuista (harrastuksistaan). Kotitöitä vastaan ollaan toki maksettu heille ns. kuukausirahaa, ja näistäkin suurin osa taitaa olla kaikilla säästössä.Ihan mukavat summat kaikilla lapsilla on jo tileillään, ja varmasti ehtivät vielä tienata mukavasti ennen aikuistumistaan. Toivon että tällä tavoin tienattua rahaa lapset osaavat vähän paremmin arvostaa eivätkä sitten aikuistuttaan kaikkea tuhlaa turhuuksiin, kun tietävät miten paljon töitä täytyy tehdä ansaitakseen tietyn verran rahaa.
Me taas ollaan opetettu nimenomaan MITEN sen rahan saa kasvamaan KUTEN puussa. Lapset ymmärtävät jo nyt että kuinka rahan saa poikimaan ja osaavat tehdä veroilmoituksensakin.
Meillä kummallakin lapsella on, nyt alle nelikymppisinä, velattomat talot, n. 190 m2, kesämökit ja uudehkot isot Audit, velattomia nekin. Pojan perheessä on toinenkin hiukan edullisempikin auto. Kodit on sisustettu kodikkaasti, mutta viimeisen päälle laadukkaasti. Itse ovat kustantaneet kaiken, opiskeltuaan itselleen kovapalkkaiseen ammatit. Nyt ovat saaneet kaksi perintöä, samankokoiset huomattavat summat. Aikovat sijoittaa perinnöt eläkepäivien turvaksi.
Ja tämä ei ole provo.
Meidän lapset sai kukin miljoonan kun täytti 15 ja saavat toisen kun täyttävät 18. Lisäksi on tietysti osakesalkut molemmilla, mutta niiden arvoa on vaikea tarkkaan määritellä kurssivaihtelujen vuoksi. Ehkä noin 12 - 13 miljoonaa kummallakin. Ja ei, ei me olla mitään hyvätuloisia, mutta ollaan saatu hyvät rahat kusettamalla hyväuskoisia ihmisiä, mm. vauvapalstalaisia. :)
Meidän lapsilla on 'vain' 10000e + Findan osakkeita 100kpl (vanha puhelinosake) ja lapsivakuutuksen säästösumma n. 2000e kun täyttää 20v.
Noilla pääsee alkuun, ettei tarvi opintolainaa heti nostaa ja toki tuetaan opiskelujen ajankin.
Rahaa säästetty rahastoon 20e/kk 18 vuotta
Me ollaan säästetty vaimon kanssa tyhjät pullot lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Meidän lapsilla on 'vain' 10000e + Findan osakkeita 100kpl (vanha puhelinosake) ja lapsivakuutuksen säästösumma n. 2000e kun täyttää 20v.
Noilla pääsee alkuun, ettei tarvi opintolainaa heti nostaa ja toki tuetaan opiskelujen ajankin.
Rahaa säästetty rahastoon 20e/kk 18 vuotta
Nykyisin on suorastaan tyhmää olla nostamatta opintolainaa, jonka todellinen (kaikki kulut huomioonottava) vuosikorko on alle prosentin. Jos lainaa ei tarvitse elämiseen, kannattaa se sijoittaa. Esim. ASP-tilillekin saa paremman vuosituoton ilman riskiä.
Onneksipa ei ole lapsia, niin jää enemmän rahaa itselleni ja naiseni hemmotteluun. Viime kesänä tuli ostettua itselle uusi Ferrari 488 GTB. Ajattelin ostaa tänä kesänä Ferrarin synttärilahjaksi naisellekkin. Tai no ensin käymme naiseni kanssa Polynesian suunnalla vähän lomailemassa ja sitten kotona odottaa viimeisenä lahjana se auto. :)
Köyhät purkoon pölyä! T: Rikas mies
Vierailija kirjoitti:
Meillä kummallakin lapsella on, nyt alle nelikymppisinä, velattomat talot, n. 190 m2, kesämökit ja uudehkot isot Audit, velattomia nekin. Pojan perheessä on toinenkin hiukan edullisempikin auto. Kodit on sisustettu kodikkaasti, mutta viimeisen päälle laadukkaasti. Itse ovat kustantaneet kaiken, opiskeltuaan itselleen kovapalkkaiseen ammatit. Nyt ovat saaneet kaksi perintöä, samankokoiset huomattavat summat. Aikovat sijoittaa perinnöt eläkepäivien turvaksi.
Ja tämä ei ole provo.
Outoja lapsia sinänsä, jos pitää molemmilla perheillä olla samankokoiset mökit ja samanmerkkiset autot? Neljällä ihmisellä täysin sama maku ja haaveet? Ja vielä sijoittavat perintönsäkin samalla tavalla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se lasten elämää kotoa muuttaessa helpottaa, kun on tuhansia euroja saanut ilmaiseksi.
Me emme halua omille lapsillemme opettaa että jostain saisi ilmaista rahaa/ raha kasvaisi puussa.
Sen sijaan olemme opettaneet lapsemme tekemään töitä ja ansaitsemaan omat rahansa, ovat jo lapsesta asti työskennelleet meidän vanhempien yrityksissä sekä myös ulkopuolisille, ja nämä kaikki rahat ovat säästöissä tileillänsä. Lisäksi osa heistä on keräillyt pulloja, auttanut muiden koirien hoidossa ja tienanneet myös rahaa kilpailuista (harrastuksistaan). Kotitöitä vastaan ollaan toki maksettu heille ns. kuukausirahaa, ja näistäkin suurin osa taitaa olla kaikilla säästössä.Ihan mukavat summat kaikilla lapsilla on jo tileillään, ja varmasti ehtivät vielä tienata mukavasti ennen aikuistumistaan. Toivon että tällä tavoin tienattua rahaa lapset osaavat vähän paremmin arvostaa eivätkä sitten aikuistuttaan kaikkea tuhlaa turhuuksiin, kun tietävät miten paljon töitä täytyy tehdä ansaitakseen tietyn verran rahaa.
Me taas ollaan opetettu nimenomaan MITEN sen rahan saa kasvamaan KUTEN puussa. Lapset ymmärtävät jo nyt että kuinka rahan saa poikimaan ja osaavat tehdä veroilmoituksensakin.
Veroilmoituksen tekoonhan on ohjeetkin. Pitäisi lukutaitoisten osatakkin tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Meillä kummallakin lapsella on, nyt alle nelikymppisinä, velattomat talot, n. 190 m2, kesämökit ja uudehkot isot Audit, velattomia nekin. Pojan perheessä on toinenkin hiukan edullisempikin auto. Kodit on sisustettu kodikkaasti, mutta viimeisen päälle laadukkaasti. Itse ovat kustantaneet kaiken, opiskeltuaan itselleen kovapalkkaiseen ammatit. Nyt ovat saaneet kaksi perintöä, samankokoiset huomattavat summat. Aikovat sijoittaa perinnöt eläkepäivien turvaksi.
Ja tämä ei ole provo.
Vai Audit ja alle nelikymppisenä? 😂 Minulla ei ole ikää vielä noin paljon, mutta minulta ja kesällä myös naiseltani löytyy vuoden uudet Ferrarit. Minä ostin Ferrarini itse, naiseni saa sen minulta syntymäpäivälahjaksi. On se säälittävää, kuinka te köyhät yritätte leveillä ja esittää varakasta, vaikka todellisuudessa olette yhtä ja samaa rupusakkia kaikki! T: Rikas mies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa tehdä lahjaveroilmoitus.
Miksi pitäisi tehdä. Kahden lahjoittajan kohdalla 18 vuoden aikana jää reilusti alle lahjaverorajojen.
No se lapsihan pääsee käyttämään rahojaan ja kun summa on yli 20 000 euroa, varallisuudesta pitää ilmoittaa maistraatille. Mikäli siis lapsi ei ole käyttänyt rahojaan ja kerryttää pottia.
Ei alle 18-vuotias saa itse päättää omien rahojensa käyttämisestä, paitsi yli 15 vuotias itse ansaitsemiensa rahojen osalta.
Miksei saisi päättää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kummallakin lapsella on, nyt alle nelikymppisinä, velattomat talot, n. 190 m2, kesämökit ja uudehkot isot Audit, velattomia nekin. Pojan perheessä on toinenkin hiukan edullisempikin auto. Kodit on sisustettu kodikkaasti, mutta viimeisen päälle laadukkaasti. Itse ovat kustantaneet kaiken, opiskeltuaan itselleen kovapalkkaiseen ammatit. Nyt ovat saaneet kaksi perintöä, samankokoiset huomattavat summat. Aikovat sijoittaa perinnöt eläkepäivien turvaksi.
Ja tämä ei ole provo.Vai Audit ja alle nelikymppisenä? 😂 Minulla ei ole ikää vielä noin paljon, mutta minulta ja kesällä myös naiseltani löytyy vuoden uudet Ferrarit. Minä ostin Ferrarini itse, naiseni saa sen minulta syntymäpäivälahjaksi. On se säälittävää, kuinka te köyhät yritätte leveillä ja esittää varakasta, vaikka todellisuudessa olette yhtä ja samaa rupusakkia kaikki! T: Rikas mies
Jos minä olisin rikas niin kuin sinä niin tekisin jotain aivan muuta kuin lojuisin tällä palstalla 😂😂
Vierailija kirjoitti:
Sillä on mukava aloittaa elämä, kun tulevat pian täysikäisiksi :)
Noin vähän? Eihän se riitä edes oman asunnon käsirahaan. Aiotko jättää jälkikasvusi heitteille?
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se lasten elämää kotoa muuttaessa helpottaa, kun on tuhansia euroja saanut ilmaiseksi.
Me emme halua omille lapsillemme opettaa että jostain saisi ilmaista rahaa/ raha kasvaisi puussa.
Sen sijaan olemme opettaneet lapsemme tekemään töitä ja ansaitsemaan omat rahansa, ovat jo lapsesta asti työskennelleet meidän vanhempien yrityksissä sekä myös ulkopuolisille, ja nämä kaikki rahat ovat säästöissä tileillänsä. Lisäksi osa heistä on keräillyt pulloja, auttanut muiden koirien hoidossa ja tienanneet myös rahaa kilpailuista (harrastuksistaan). Kotitöitä vastaan ollaan toki maksettu heille ns. kuukausirahaa, ja näistäkin suurin osa taitaa olla kaikilla säästössä.Ihan mukavat summat kaikilla lapsilla on jo tileillään, ja varmasti ehtivät vielä tienata mukavasti ennen aikuistumistaan. Toivon että tällä tavoin tienattua rahaa lapset osaavat vähän paremmin arvostaa eivätkä sitten aikuistuttaan kaikkea tuhlaa turhuuksiin, kun tietävät miten paljon töitä täytyy tehdä ansaitakseen tietyn verran rahaa.
Kielsin pullojen keruun aikoinaan pojalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sillä on mukava aloittaa elämä, kun tulevat pian täysikäisiksi :)
Noin vähän? Eihän se riitä edes oman asunnon käsirahaan. Aiotko jättää jälkikasvusi heitteille?
Alkoi naurattamaan😀
Kadehdin, mulla oli 18-vuotiaana säästettynä tasan 0 euroa, köyhä perhe kun olimme niin lapsilisät meni kaikki ruokaan ja vaatteisiin. Köyhä lapsuus näkyy yhä kolmikymppisenä mun elämässä: säästöjä vain 3000, ja asuntolainasta turha haaveilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kummallakin lapsella on, nyt alle nelikymppisinä, velattomat talot, n. 190 m2, kesämökit ja uudehkot isot Audit, velattomia nekin. Pojan perheessä on toinenkin hiukan edullisempikin auto. Kodit on sisustettu kodikkaasti, mutta viimeisen päälle laadukkaasti. Itse ovat kustantaneet kaiken, opiskeltuaan itselleen kovapalkkaiseen ammatit. Nyt ovat saaneet kaksi perintöä, samankokoiset huomattavat summat. Aikovat sijoittaa perinnöt eläkepäivien turvaksi.
Ja tämä ei ole provo.Vai Audit ja alle nelikymppisenä? 😂 Minulla ei ole ikää vielä noin paljon, mutta minulta ja kesällä myös naiseltani löytyy vuoden uudet Ferrarit. Minä ostin Ferrarini itse, naiseni saa sen minulta syntymäpäivälahjaksi. On se säälittävää, kuinka te köyhät yritätte leveillä ja esittää varakasta, vaikka todellisuudessa olette yhtä ja samaa rupusakkia kaikki! T: Rikas mies
Jos minä olisin rikas niin kuin sinä niin tekisin jotain aivan muuta kuin lojuisin tällä palstalla 😂😂
Miksi? Kyllä minua ainakin samanlaiset asiat kiinnostaisi olisin rikas tai ei. Todennäköisesti kävisin lukemassa näitä juttua kuten aina ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kummallakin lapsella on, nyt alle nelikymppisinä, velattomat talot, n. 190 m2, kesämökit ja uudehkot isot Audit, velattomia nekin. Pojan perheessä on toinenkin hiukan edullisempikin auto. Kodit on sisustettu kodikkaasti, mutta viimeisen päälle laadukkaasti. Itse ovat kustantaneet kaiken, opiskeltuaan itselleen kovapalkkaiseen ammatit. Nyt ovat saaneet kaksi perintöä, samankokoiset huomattavat summat. Aikovat sijoittaa perinnöt eläkepäivien turvaksi.
Ja tämä ei ole provo.Vai Audit ja alle nelikymppisenä? 😂 Minulla ei ole ikää vielä noin paljon, mutta minulta ja kesällä myös naiseltani löytyy vuoden uudet Ferrarit. Minä ostin Ferrarini itse, naiseni saa sen minulta syntymäpäivälahjaksi. On se säälittävää, kuinka te köyhät yritätte leveillä ja esittää varakasta, vaikka todellisuudessa olette yhtä ja samaa rupusakkia kaikki! T: Rikas mies
Onneksi olkoon!
Meillä auto on vain väline siirtyä mukavasti paikasta toiseen. Emme kaipaa ahdasta Ferraria, liikumme perheen kanssa. Sijoitamme mieluusti rahamme niin, että arvo säilyy. Mutta kukin tyylillään ja niin että tulee onnelliseksi.
Me emm ole rikkaita, olemme hyvin toimeentulevia ja elämämme on mukavaa.
Olisikosinunkin elämäsi hauskempaa, kun et pyrkisi tårehentelemään, tulee mieleen se vanha tieto, että joillekin auto on ....jatke. Toivottavasti nasesi näkee sinussa muutakin kuin Ferrarin.
Muista lahjavero!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se lasten elämää kotoa muuttaessa helpottaa, kun on tuhansia euroja saanut ilmaiseksi.
Me emme halua omille lapsillemme opettaa että jostain saisi ilmaista rahaa/ raha kasvaisi puussa.
Sen sijaan olemme opettaneet lapsemme tekemään töitä ja ansaitsemaan omat rahansa, ovat jo lapsesta asti työskennelleet meidän vanhempien yrityksissä sekä myös ulkopuolisille, ja nämä kaikki rahat ovat säästöissä tileillänsä. Lisäksi osa heistä on keräillyt pulloja, auttanut muiden koirien hoidossa ja tienanneet myös rahaa kilpailuista (harrastuksistaan). Kotitöitä vastaan ollaan toki maksettu heille ns. kuukausirahaa, ja näistäkin suurin osa taitaa olla kaikilla säästössä.Ihan mukavat summat kaikilla lapsilla on jo tileillään, ja varmasti ehtivät vielä tienata mukavasti ennen aikuistumistaan. Toivon että tällä tavoin tienattua rahaa lapset osaavat vähän paremmin arvostaa eivätkä sitten aikuistuttaan kaikkea tuhlaa turhuuksiin, kun tietävät miten paljon töitä täytyy tehdä ansaitakseen tietyn verran rahaa.
Me taas ollaan opetettu nimenomaan MITEN sen rahan saa kasvamaan KUTEN puussa. Lapset ymmärtävät jo nyt että kuinka rahan saa poikimaan ja osaavat tehdä veroilmoituksensakin.
Veroilmoituksen tekoonhan on ohjeetkin. Pitäisi lukutaitoisten osatakkin tehdä.
Hyvin harva osaa. Yllättävän monet jättävät korjaukset tekemättä.
"Vuonna 2017 suurin osa suomalaisista – 3,5 miljoonaa veronmaksajaa – ei tehnyt muutoksia esitäytettyyn veroilmoitukseensa"