Lue keskustelun säännöt.
Miehellä tytär edellisestä suhteesta, se herättää outoja kysymyksiä siinä mitä tunnen sisällä
20.02.2019 |
Tuntuu että on järjetöntä tapailla miestä jonka kanssa elää tytär edellisestä suhteesta, mies on siis yksinhuoltaja.
Tuntuu etten tule koskaan olemaan hänelle se ykkönen, hän on se hänen elämän tärkein nainen ja hän käyttää kaiken ensisijaisesti häneen alkaen rahankäytöstä.
Jään aina kakkoseksi. Haluaisin, mutta en taida pystyä tähän. Pystyisin jos tämä tyttö olisi äidillään ja ei miehellä, tai olisi yhteishuoltajuus ja hän maksaisi elareita.
Jotenkin tämä kuvio aiheuttaa oudon tunteen vatsaani, menee vielä yli 5 vuotta ennen kuin hän on täysi-ikäinen ja muuttaisi pois. Kaikki hänen rahat menee ensisijaisesti häneen, ottaisin ennemmin elareita maksavan miehen jolla tytär olisi äidillään.
Olenko kauhea ihminen, ajatteletteko tekin samoin tässä tilanteessa?
Kommentit (94)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaali nainen. Ei naiset voi sietää sitä että lapset menevät heidän edelleen. Kahdesti saanut tämän huomata, eikä kolmatta tule. En todellakaan jaksa tuota naisten minäminämiäasennetta. Lisäksi tunteilla oikeutettu ilkeä käytös on lapsellista.
Avaisitko tätä enemmän?
Tai jos vaikka joskus katsoisit peiliin ja miettisit miksei toiminut?Olen katsonut ja toinen naisista on jopa myöntänyt että vihaa lastani. Eikö sinusta nainen voi olla väärässä tai käyttäytyä väärin? Miehen edellisen suhteen lapsi on liian kova paikka monelle naiselle, enkä tämän takia enää halua ottaa riskiä. Ehkä sitten joskus hamassa tulevaisuudessa.
Mutta niinhän se on miehillekin? Roikkuvat mukana vain helpon seksin takia, iso osa siis.
Niille joiden mielestä lapset menevät puolison edelle sanoisin, että useimmat edes pyrkivät valitsemaan puolison yhteensopivuuden perusteella, sillä silmällä että tuossa on ihminen jota rakastan ja arvosta hänen ominaisuuksiensa vuoksi ja hänen kanssaan haluan viettää loppuelämäni. Lapset taas ovat ihmisinä sellaisia kuin ovat, heitä ei pääse valitsemaan, ja sidos heihin on ensisijaisesti väliaikainen, toki lapsen tarpeet menevät monissa tilanteissa kumppanin tarpeiden edelle mutta vain niin kauan kuin ovat lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on melkein samanlainen tilanne. Lapset asuvat isän luona, käyvät äidillään vain harvoin. Siitä huolimatta olen ulkopuolinen perheessä, lasten äiti ja siis miehen ex-vaimo on edelleen siellä ykköskehällä myös miehen elämässä ja minä siellä kakkoskehällä. Oli virhe alkaa tähän suhteeseen. Meille on nyt tulossa yhteinen lapsi, on mielenkiintoista nähdä muuttuvatko asiat mihinkään hänen synnyttyään vai keräänkö kamppeeni ja lähden lapseni kanssa muualle. En suostu siihen, että meidän lapsi ei ole miehen elämässä samassa asemassa kuin edellisen suhteen lapset.
No herranjumala, ei muutu. Vieläkö jotkut ajattelee että vauva pelastaa parisuhteen. 🤦♂️
No en mä ainakaan ajattele, että se vauva tässä nyt mitään pelastaisi. Olen vain realisti, vauva-aikana ihan mielelläni otan vastaan sen avun mitä mieheltä vauvan hoitamiseen saan. Jos asenne ei tuosta muutu, niin sitten kun lapsi on hieman kasvanut voin muuttaa muuallekin. Ei se mulle mikään ongelma ole. En vain olisi ikinä uskonut, että elämä menee näin.
Minullekkaan ei sopinut se että mies oli yksinhuoltaja. Ja mietinnän jälkeen totesin että haluan olla se #1 rakastamani miehen elämässä edes pienen hetken (ennenkuin saamme lapsia) ilman että kukaan muu kiilaa minun ohi. En myöskään jaksanut uusioperhe draamaa. Kaitpa tämä itsekästä on mutta tunteeni ovat minun tunteeni ja se siitä. Itse saan mieheni valita ja minulle se tarkoittaa sitä että mies on lapseton. Kuulostaahan tämä ikävältä mutta kerroinpa nyt ihan vaan totuuden julki.
Onko tää joku eronneiden juttu vai mikä kun ei minun lähipiirissä tai omassa lapsuudenperheessä ole tuollaista, vaan äiti ja isä arvottavat oman suhteensa tärkeimmäksi. Vai onko se nimenomaan se syy, miksi ei erota ja homma toimii? Ihan hullu ajatuskin, että vanhempani pitäisivät minua ykkösenä, vaikka elävät yhdessä ja näkevät minua pari kertaa kuukaudessa. Aivan täysin absurdi ajatusmalli, että eletään lapselle vielä sen hektisimmän pikkulapsiajan jälkeenkin, jolloin silloinkin se on lähinnä välttämätön pakko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vähemmän olisi eroja, jos parisuhde olisi ykkönen. Ihan ydinperheessäkin.
Se, että parisuhde on ykkönen ei tarkoita, etteikö lapsista huolta pidettäisi. Totta kai pidetään.
Mutta jos raha ei koskaan riitä parisuhteen ylläpitämiseen, niin sitten parisuhde ei ole miehelle tärkeä.
Minulla on omia lapsia, mutta en silti anna kaikkea energiaani, voimaani, rahojani, aikaani heille. Jos annan, niin sitten parisuhteet pitää unohtaa.
Niin niin. Omaa lasta parempi kohde rahoille on tottakai uusi siippa. Varsinkin yksinhuoltajalla, jolla sitä rahaa saattaa olla vähän heikosti muutenkin.
Että hautaan asti olisi hyvä olla yksin? Ettei vaan perinnöstä katoa euroakaan elämästä nauttimiseen? Saako vanhempi matkustaa? Ostaa palveluja? Nauttia elämästään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaali nainen. Ei naiset voi sietää sitä että lapset menevät heidän edelleen. Kahdesti saanut tämän huomata, eikä kolmatta tule. En todellakaan jaksa tuota naisten minäminämiäasennetta. Lisäksi tunteilla oikeutettu ilkeä käytös on lapsellista.
Avaisitko tätä enemmän?
Tai jos vaikka joskus katsoisit peiliin ja miettisit miksei toiminut?Olen katsonut ja toinen naisista on jopa myöntänyt että vihaa lastani. Eikö sinusta nainen voi olla väärässä tai käyttäytyä väärin? Miehen edellisen suhteen lapsi on liian kova paikka monelle naiselle, enkä tämän takia enää halua ottaa riskiä. Ehkä sitten joskus hamassa tulevaisuudessa.
Mutta niinhän se on miehillekin? Roikkuvat mukana vain helpon seksin takia, iso osa siis.
Niille joiden mielestä lapset menevät puolison edelle sanoisin, että useimmat edes pyrkivät valitsemaan puolison yhteensopivuuden perusteella, sillä silmällä että tuossa on ihminen jota rakastan ja arvosta hänen ominaisuuksiensa vuoksi ja hänen kanssaan haluan viettää loppuelämäni. Lapset taas ovat ihmisinä sellaisia kuin ovat, heitä ei pääse valitsemaan, ja sidos heihin on ensisijaisesti väliaikainen, toki lapsen tarpeet menevät monissa tilanteissa kumppanin tarpeiden edelle mutta vain niin kauan kuin ovat lapsia.
Mitä nämä tilanteet on käytännössä missä pitää valita kumpi menee edelle? Meillä tämä menee niin että päivällä huolehditaan lapsista ja muusta arjen pyörityksestä ja illalla on parisuhdeaikaa. En koe että joutuisin tekemään tuollaisia arvovalintoja lasten ja puolison välillä. Rahat riittää mihin riittää. Suurin osa lasten menoista on aivan normaaleja menoja, ei mitään erityistä lapsiin tuhlaamista.
Ei kai se kumppani silloin ole se oikea, kun syntyy hankausta, kuppikuntia ja kyräilyä. Jos oikeasti törmää sielunkumppaniinsa, mikä on jo sinällään aika harvinaista niin kyllä siinä löytyy halua ja tilaa sumplia asiat toimiviksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vähemmän olisi eroja, jos parisuhde olisi ykkönen. Ihan ydinperheessäkin.
Se, että parisuhde on ykkönen ei tarkoita, etteikö lapsista huolta pidettäisi. Totta kai pidetään.
Mutta jos raha ei koskaan riitä parisuhteen ylläpitämiseen, niin sitten parisuhde ei ole miehelle tärkeä.
Minulla on omia lapsia, mutta en silti anna kaikkea energiaani, voimaani, rahojani, aikaani heille. Jos annan, niin sitten parisuhteet pitää unohtaa.
Niin niin. Omaa lasta parempi kohde rahoille on tottakai uusi siippa. Varsinkin yksinhuoltajalla, jolla sitä rahaa saattaa olla vähän heikosti muutenkin.
Että hautaan asti olisi hyvä olla yksin? Ettei vaan perinnöstä katoa euroakaan elämästä nauttimiseen? Saako vanhempi matkustaa? Ostaa palveluja? Nauttia elämästään?
Jos nyt puhutaan lapsiin menevistä kuluista niin oletan että kyseessä on huollettavat lapset, ei mitään kolmikymppisiä pappa betalar ihmisiä.
On väärä ajattelu, että lapset eivät ole enää kuvioissa kun aikuistuvat ja muuttavat pois. Meillä mieheni aikuiset lapset ovat miniöineen, vävyineen ja lapsineen kovastikin elämässämme mukana. Kaikki ovat ihania ja rakkaita, mutta minäkin luulin, että he aikuisina eivät niin paljon vaikuta elämäämme. Olin väärässä, joskus väsyttää, mutta olen tietysti iloinen , että kaikilla on keskenään hyvät välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On väärä ajattelu, että lapset eivät ole enää kuvioissa kun aikuistuvat ja muuttavat pois. Meillä mieheni aikuiset lapset ovat miniöineen, vävyineen ja lapsineen kovastikin elämässämme mukana. Kaikki ovat ihania ja rakkaita, mutta minäkin luulin, että he aikuisina eivät niin paljon vaikuta elämäämme. Olin väärässä, joskus väsyttää, mutta olen tietysti iloinen , että kaikilla on keskenään hyvät välit.
Miksi kukaan edes tekisi lapsia sillä ajatuksella, että pääseepähän eroon kun täysi-ikäistyvät? Perhehän on ympärillä kun ikääntyy, jos niin haluaa. Puoliso voi kuolla ensin. Kuka silloin on auttamassa? Vai eivätkö nämä ihmiset ole tekemisissä omien vanhempiensa kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaali nainen. Ei naiset voi sietää sitä että lapset menevät heidän edelleen. Kahdesti saanut tämän huomata, eikä kolmatta tule. En todellakaan jaksa tuota naisten minäminämiäasennetta. Lisäksi tunteilla oikeutettu ilkeä käytös on lapsellista.
Avaisitko tätä enemmän?
Tai jos vaikka joskus katsoisit peiliin ja miettisit miksei toiminut?Olen katsonut ja toinen naisista on jopa myöntänyt että vihaa lastani. Eikö sinusta nainen voi olla väärässä tai käyttäytyä väärin? Miehen edellisen suhteen lapsi on liian kova paikka monelle naiselle, enkä tämän takia enää halua ottaa riskiä. Ehkä sitten joskus hamassa tulevaisuudessa.
No mutta eikös se ole sitten toisaalta aika outoa, että sinkkumammoille riittää ottajaa jotka ilolla ottaa lapsenkin ns "omakseen". Siis sinkkumamma queen vetää puoleensa niin paljon janoisia kiltti miehiä, ja sitten päinvastoin ei toimi ja naiset karsastaa?
Eikö ole aika outoa? Näettekö yhtään mistä se kertoo? Ettekö? Ettekö yhtään?
Siitähän se kertoo että miehet ovat empaattisempia ja henkisesti kypsiä ettei anna oman ylpeyden tai katkeruuden tjms, estää rakastamasta lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi pitäis olla eka ja tärkein miehen elämässä? Sitä en tajua. Kakkossija on hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäis olla eka ja tärkein miehen elämässä? Sitä en tajua. Kakkossija on hyvä.
Ensinnäkään yksikään nainen ei ole kiinnostunut miehestä joka pistää naisen ensimmäiseksi. Jos nainen on miehelle ensimmäinen, niin nainen lähtee aika nopeasti karkuun.
Naiselle optimaalinen paikka on 5-7 paikka miehen elämässä, vain silloin naista tämä mies jopa kiinnostaa ja aiheuttaa kutinaa pilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä taas en voisi olla miehen kanssa, jolle mä olisin tärkeämpi kuin hänen oma lapsensa. Mulle se kertoisi ikäviä asioita hänestä isänä ja sitä myöten miehenä.
Semmosta se on, joten opi elämään asian kanssa ja toivo parasta tai häivy.
Meri on täynnä kaloja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On väärä ajattelu, että lapset eivät ole enää kuvioissa kun aikuistuvat ja muuttavat pois. Meillä mieheni aikuiset lapset ovat miniöineen, vävyineen ja lapsineen kovastikin elämässämme mukana. Kaikki ovat ihania ja rakkaita, mutta minäkin luulin, että he aikuisina eivät niin paljon vaikuta elämäämme. Olin väärässä, joskus väsyttää, mutta olen tietysti iloinen , että kaikilla on keskenään hyvät välit.
Miksi kukaan edes tekisi lapsia sillä ajatuksella, että pääseepähän eroon kun täysi-ikäistyvät? Perhehän on ympärillä kun ikääntyy, jos niin haluaa. Puoliso voi kuolla ensin. Kuka silloin on auttamassa? Vai eivätkö nämä ihmiset ole tekemisissä omien vanhempiensa kanssa?
Moni ihminen tosiaan ajattelee, että lapset ulkoistuvat 18-vuotiaina. Teinien vanhemmat etenkin usein ajattelevat, että ah kun vielä muutaman vuoden kestän, niin sitten! Mutta yleensä sekin ajatusmaailma ehtii muuttua ja kun lapset oikeasti lähtevät pesästä, ei se olekaan vain iloa ja riemua, vaan haikeutta ja sitä, että huoli/huolehtiminen voi jatkua vielä vaikka kuinka kauan. Tietysti kaikkien kuvioissa olevien ihmisten luonteista riippuen. Omastakin ajatusmaailmasta huomaa, miten se muuttuu siinä elämän varrella. Sitä ajatteli paljon yksioikoisemmin, että kun lapset ovat aikuisia, omiin elämän päätöksiin heillä ei ole enää vaikutusta, mutta todellakin on! Eikä se ole mitenkään pakosta johtuvaa tai siitä, ettei heistä osaisi päästää irti, vaan siitä, että he edelleen ovat omia rakkaita lapsia ja heidän asiansa kiinnostavat ja heidän elämässään haluaa olla läsnä.
Se, ettei lapseton ihminen tätä kaikkea voikaan tietää ja ymmärtää, on aivan ymmärrettävää ja inhimillistä. Niistä asioista sitä enemmän on hajua, joista on omaa kokemusta.
Kyllä kuule löytyy miehiä, joille se uusi nainen menee ihan kaiken muun edelle. Oma mieheni vaihtoi lennosta minut toiseen, ja kyllä lähes täysi-ikäiset lapset muuttivat minun luokseni. Mies halusi niinsanotusti siivota koko entisen elämänsä pois. No ehkä jossain vaiheessa joutuu miettimään kannattiko ne lapsetkin siivota pois. Lapsille oli jo shokki se, että oma isä petti ja jätti, ja sen lisäksi saivat uuden shokin, kun he eivät enää kiinnosta, vaan pitää saada mennä ja tulla vapaasti uuden naisen kanssa ja siihen ei lapset mahdu väliin. Uusi nainen on onnesta soikeana, kun hän on se ykkönen. Hän sai miehen ja talon jne, tekemättä yhtään mitään. Siinä kyllä vakka kantensa valitsi. Minä en ole ihminen , joka syyttää toista naista miehen tekemästä virheestä, mutta tässä tapauksessa on väkisin tullut mieleen, että uusi nainen on sotkenut näppinsä asiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On väärä ajattelu, että lapset eivät ole enää kuvioissa kun aikuistuvat ja muuttavat pois. Meillä mieheni aikuiset lapset ovat miniöineen, vävyineen ja lapsineen kovastikin elämässämme mukana. Kaikki ovat ihania ja rakkaita, mutta minäkin luulin, että he aikuisina eivät niin paljon vaikuta elämäämme. Olin väärässä, joskus väsyttää, mutta olen tietysti iloinen , että kaikilla on keskenään hyvät välit.
Miksi kukaan edes tekisi lapsia sillä ajatuksella, että pääseepähän eroon kun täysi-ikäistyvät? Perhehän on ympärillä kun ikääntyy, jos niin haluaa. Puoliso voi kuolla ensin. Kuka silloin on auttamassa? Vai eivätkö nämä ihmiset ole tekemisissä omien vanhempiensa kanssa?
Moni ihminen tosiaan ajattelee, että lapset ulkoistuvat 18-vuotiaina. Teinien vanhemmat etenkin usein ajattelevat, että ah kun vielä muutaman vuoden kestän, niin sitten! Mutta yleensä sekin ajatusmaailma ehtii muuttua ja kun lapset oikeasti lähtevät pesästä, ei se olekaan vain iloa ja riemua, vaan haikeutta ja sitä, että huoli/huolehtiminen voi jatkua vielä vaikka kuinka kauan. Tietysti kaikkien kuvioissa olevien ihmisten luonteista riippuen. Omastakin ajatusmaailmasta huomaa, miten se muuttuu siinä elämän varrella. Sitä ajatteli paljon yksioikoisemmin, että kun lapset ovat aikuisia, omiin elämän päätöksiin heillä ei ole enää vaikutusta, mutta todellakin on! Eikä se ole mitenkään pakosta johtuvaa tai siitä, ettei heistä osaisi päästää irti, vaan siitä, että he edelleen ovat omia rakkaita lapsia ja heidän asiansa kiinnostavat ja heidän elämässään haluaa olla läsnä.
Se, ettei lapseton ihminen tätä kaikkea voikaan tietää ja ymmärtää, on aivan ymmärrettävää ja inhimillistä. Niistä asioista sitä enemmän on hajua, joista on omaa kokemusta.
Minulla on täysi-ikäiset lapset, enkä ihan ymmärrä, mistä puhut. Ei heillä ole vaikutusta minun päätöksiini. Olen täysin päästänyt heistä irti. Toivon, että he tulevat välillä minua katsomasn, kertovat kuulumisiaan, mutta en minä heidän elämässään ole ”läsnä”. Tai olen joo, muttasamalla tavalla kuin hyvien ystävienikin.
Kaikki miehen raat menevät lapseen? Kuule niin pitääkin mennä. Sinä olet ilmeisesti fyysisesti aikuisen iässä, joten sinun rahasi menevät sinuun itseesi.
Eihän se raha siipalle mene, vaan yhteiseen hyvään. Yhteisiin matkoihin, illallisiin yms.