"Luokan hyväkäytöksiset tytöt". Heh. Piilokoulukiusaamisesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä ratkaisua asiaan? Kaikki ovat kutakuinkin yhtä mieltä, että tuo on väärin, mutta mitä sille voi tehdä?

No esimerkiksi jos huomaa jotain omituista ryhmädynamiikassa, oppilaiden rooleissa tai käytöksessä, niin laittaa jonkun "nollatilanteesta tulevan" koulupsykologin tai kuraattorin (ei tuttu oma ope) vaivihkaa seuraamaan ja tarkkailemaan luokkalaisten käytöstä esim välituntisin, ruokailutilanteissa, ennen koulun alkua koulunpihalla jne.

Luuletko, että koulupsykologi tai kuraattori olisi aina niin puolueeton taho? Etteikö usein oltaisi juuri niiden väärintekijöiden puolella, syystä tai toisesta? (Yhteiskunnallisista rakenteista johtuen) Toki oikeudenpuolustajiakin on, mutta heidätkin voidaan vaientaa ja painostaa olemaan tiettyä mieltä, eli uhria vastaan tai heidän oikeanlaiset yritykset eivät tuota toivotunlaista tulosta, kun enemmistö on oikeutta vastaan. Onhan niitä (kai) hyviäkin loppuja, mutta liian usein ei ole.

Kyllä näiden vääryyksien korjaamiseksi tarvittaisiin kaikkinaista asenteiden korjaamista ja ymmärrystä siitä, mitä toisen hyvä kohtelu oikeasti tarkoittaa. Suurin osa ihmisistä siis voisi vähän miettiä niitä asenteitaan kanssaihmisiä kohtaan, eli ollaanko esim. inhimillisiä vai ei. (Ohiksena, tarkoittaen siis muitakin kuin ns. vihapuheen lietsojia. Vääryyden kokemuksistahan se vihapuhekin monesti kumpuaa, eli omassa elämässä koetaan jatkuvaa vääryyttä ja eriarvoisuutta, mikä sitten purkautuu vääriinkin ihmisiin ja väärällä tavalla.) Ja rahan ei pitäisi merkitä kaikkea elämässä ja ratkaista kaikkea viime kädessä, mitä ei voi sanoa kovin inhimilliseksi piirteeksi.

Ja jos epähuomiossakin kohtelee toista jotenkin väärin, niin aina voi pyytää anteeksi ja korjata käytöstään, ja mahdollisesti hyvittää asia, riippuen vahingon laadusta ja tahallisuuden asteesta riippuen, minkä ei pitäisi olla mikään häpeä kenellekään, koska kukaanhan ei kai virheetön täysin ole. Toki täytyy ensin tiedostaa, että on tehnyt väärin, muutenhan muutosta ei tapahdu ja täytyy itsekin haluta sitä muutosta. Itse ainakin arvostan suuresti sellaisia ihmisiä, jotka osaavat myöntää asioita, pyytävät anteeksi ja korjaavat käytöstään.

Jos tuolle linjalle lähtee, ettei keneenkään voi ikinä luottaa, niin kyllä aika hankalaksi menee.

Mitäs parempia, konkreettisia, ehdotuksia sulla olikaan tarjota?

Eihän kaikki voikaan luottaa kehenkään? Eikä kaikilla käy asiat niin onnellisesti, että kiusaamisten jälkeen menestystä riittäisi. Satuitko esim. lukemaan muidenkin kokemuksia kiusaamiseen puuttumisesta ym. Aamulehden kommenttiosiossa? Tai muiden kokemuksia tässä kommenttiketjussa, mitkä saattavat poiketa omista kokemuksistasi? Etkö tiedä, että kiusaaminen ja syrjintä (traumat, joita henkinen väkivalta aiheuttaa) jättää mahdollisesti pysyvät jäljet luottamuksessa muihin ihmisiin? Toistan vielä sen, että luitko ollenkaan muidenkin kokemuksia, miten asioihin saatetaan puuttua, ja muidenkin erilaisia mielipiteitä esim. Aamulehden kommenttiosiossa? Ne kokemukset eivät ole yhtään sen epätodempia kuin sun mahdolliset kokemukset, vaikka erilaisia ovatkin. Niin kuin aikaisemminkin totesin, hyviäkin loppuja on, mutta näin ei aina ole, vaan esim. kiusaaminen ja syrjintä jatkuu mahdollisesti myös aikuisiällä, mihin kukaan ei puutu.

Mutta konkreettisempia keinoja asioiden muuttamiseksi (jos puhe ei siis auta), on vaikka draaman keinoin, eli esim. vuorotellen esitetään kiusattua ja kiusaajia, niin ehkä kyky asettua toisen asemaan kehittyy sitä kautta. (Siis nämä asiathan pitäisi viimeistään opettaa päiväkodissa ja ala-asteella.) Voit lukea lisää ehdotuksia muiden kommenteista :). Mutta esim. kehulappujen kirjoittaminenkin on jakanut mielipiteitä, ja ihan oikeutetusti.

Tuossa voi käydä myös niin, että esitystä käytetään valeasuna oikeaan kiusaamiseen. Hyvä puoli olisi se, että ehkä kiusattu pääsee itsekin sanomaan suorat sanat. Saisi äänensä kerrankin kuuluviin. Mutta kostettaisiinkohan se hänelle jälkikäteen?

Ilmeisesti sitten aika monessa puuttumisyrityksessä piilee myös se vaara, että lopputulos on huono kaikesta huolimatta. Mutta jos opettajalla tms. on psykologista silmää (niin kuin tuntuu monella olevan), niin jos huomaa tällaista kiusaamista myös ns. näytelmän aikana, siihenkin voi yrittää puuttua välittömästi kun tällaista huomaa ja tehdä selväksi, että kyseinen toiminta on väärin. Ja jos muutenkin ilmenee kostomentaliteettia tms. kiusaajien toimesta, niin voi yrittää silloinkin tehdä selväksi, että sekin toiminta on väärin ja se on loputtava. Mutta onhan toisilla ihmisillä myös normaalia empatiakyvyn tajua, joten kai monesta erilaisesta puuttumisyrityksestä voi olla hyötyäkin, kun sen jälkeen opitaan paremmin, mikä on oikein ja mikä väärin.

Tiedän kyllä itsekin, että toisiin ihmisiin ei mikään auta, vaikka mitä yrittäisi. Mutta silloin ei kai muu auta kuin jättää nämä ihmiset itse yksin ja otettais mukaan vasta sitten, kun tajuaa oman käytöksensä. Ei ainakaan niin, että näiden toimintaan lähdettäis mukaan, joko suoraan tai sivustaseuraajana. Toisaalta kiusaajilla saattaa olla itselläkin taustalla esim. itsetunto-ongelmia, liian vaativat vanhemmat, joille ei kelpaa kuin parhaimmat suoritukset, sen aiheuttamat ylimääräiset paineet ym., mikä sitten purkautuu painamalla muita alas näyttääkseen itse paremmalta muiden silmissä ja kai se ylimääräinen stressikin purkautuu tällä tavoin haitallisella tavalla. Joten kyllä kai kiusaajatkin tarvitsisivat terapiaa. Tai ehkä myös vanhemmatkin tarvitsisivat. Asenteethan tässäkin taustalla eniten vaikuttaa.

Kyllä, juuri näin.

Kiusaajille apua, sekä heidän perheilleen. Ei voi olla niin, ettei asioihin puututa, jos kiusaajan isä on esim. lääkäri, psykologi tai muuten menestynyt. Tuntuisi ihan loogiselta ajatella, että juuri näissä perheissä ovat lapsenkin paineet normaalia suuremmat, kun ei saa "häpäistä" omaa perhettä ja sitten tämä pahaolo puretaan luokkatovereihin. Kyllä tekijät ja heidän perhe täytyisi saada hoitoon.

Esille tuomassani tapauksessa tosin hänen vanhempansa eivät olleet sosiaali-ja terveysalan edustajia, mutta en viitsi tuoda tarkemmin asiaa esille, ettei tule liikaa kertoneeksi. Heidän tapauksessaan vanhemmat vaativat vain kympin suorituksia, muu ei riittänyt heille. (Lapsi oli ysin oppilas, tämä kiusaaja siis. Eli olisi pitänyt vanhemmille riittää todellakin ysin suoritukset.)

Mutta hyvä, kun te muut olette tuoneet näitä muitakin taustoja esille.

Jos sinua vertaillaan paljon muihin, niin tämä vertaileminen jää soimaan päässä ja altistaa kiusaamiselle. Kannattaakin pitää korvat auki, jos huomaa lapsen viljelevän vertailevia kysymyksiä tai näkemyksiä: Onko tämä parempi kuin toi toinen.

Uskoisin, että suuri osa kiusaamisesta pannaan alulle kiusaajan lapsuudessa ihan hänen lähiaikusten toimesta.

Yrittäkää vanhemmat muistaa suvaitsevaisuus ja erilaisuuden kunnioittaminen!

Hyvä, että tästä aiheesta puhutaan! Niin monia lapsia kiusataan koulussa.

Ei tuollaisia opettaja ole kuin saduissa.

Toivottavasti kaikki kiusatut ovat samassa sadussa.

Kiusaaminen on ok:

https://www.vauva.fi/keskustelu/3395408/bbc-kiusaaminen-luonnollista-ja…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä että tästä kirjoitetaan. Ope-opiskelijana itseäni ihmetytti miten näkymätön tämä ilmiö oli opettajille ja myös opiskelijoille. Jopa siinä määrin, että opettajakin osallistui usein kiusaamiseen sitä itse ymmärtämättään. Kiertäessämme luokkia ja seuratessamme opetusta lähes kaikissa luokissa oli selkeitä merkkejä kiusaamisesta, mutta silti opiskelijat katsoivat luokkaa ruusunpunaisten lasien lävitse ja kehuivat luokan hyvää yhteishenkeä kilpaa.

Sama ilmiö oli vastassa ammattikoulussakin, jossa esim. Ryhmäytymistunnit ja yhteisöpäivät perustuivat siihen, että "kaikki joukolla yhtä vastaan", silloin toiminta oli jo niin hienovaraista, että kiusattu ei oikein itsekkään ymmärtänyt tilannettaan (selän takana puhumista, nolojen juttujen keksimistä, ulkopuolelle jättämistä jne.).

Toivoisin vielä keskustelua erityisesti alakouluikäisten rankaisemisesta koulussa vanhempien virheistä. Sekään ei ole mitenkään harvinaista, että lapsi on aina myöhässä, läksyt tekemättä jne. Syynä se, että vanhemmat esim. Kuljettavat lapsen kouluun itse myöhässä, eikä läksyjä voi tehdä kotiolosuhteiden takia. Lapselta vaaditaan koulussa vastuullisuutta sellaisissa tilanteissa, joihin lapsella ei ole realistisesti ymmärrystä ja kykyä vaikuttaa. Eikä sellaista saisi odottaa.

Sinulla tuntuu olevan silmää tällaiselle, iso kiitos siitä! 

Kiitos,

Toivoisin, että joskus tulevaisuudessa osattaisiin tunnistaa entistä paremmin kiusaamista ja sitä ylläpitäviä rakenteita. Usein kuulee väitteitä, ettei kiusaamiselle voi mitään, eikä opettaja ehdi jokapaikkaan.

Mutta olen havainnut sellaisia pieniä, viattomiltakin tuntuvia asioita, jotka mielestäni tukevat kiusaamiskulttuuria. Ihan ensimmäisenä mantarat, joihin suurinosa syyllistyy ja joiden haitallisuutta ei oikein tunneta, esim. " Ei tarvise olla kaikkien kaveri, mutta kaikkien kanssa pitää tulla toimeen" tuon lauseen ovat varmasti kaikki kuulleet ja moni käyttänytkin, sen ovat myös lapset sisäistäneet. Ongelma on siinä, että sen sijaan että sanottaisiin että kaikkien kanssa pitää tulla toimeen oikeastaan annetaankin "lupa" jättää joku porukasta pihalle ja "toimeen tuleminen" on oikeastaan synonyymi sietämiselle. Esim. Kun mattia kiusataan, sanotaan ettei matista tarvitse pitää, mutta matin kanssa pitää yrittää tulla toimeen, se saattaa lopettaa fyysisen väkivallan, mutta antaa mahdollisuuden henkisille muodoille.

Kielellisten rakenteiden lisäksi myös esimerkki on tärkeä. Olen huomannut, että monilla opettajilla on suosikkien lisäksi myös niitä inhokkeja. Eikä lapset ole tyhmiä, monet kyllä huomaavat epätasa-arvoisen kohtelun ja/tai nuivan suhtautumisen tiettyyn oppilaaseen vaikka opettaja ei sitä tietoisesti tekisikään. Kaikkien kasvattajien olisi hyvä pohtia säännöllisesti omaa suhtautumistaan oppilaisiinsa. Ei auta, että lapsia kieltää puhumasta rumasti matille, mikäli opettaja itse sortuu samaan esim. Nolaamalla mattia luokan edessä myöhästymisen johdosta tai olemalla korostetun välinpitämätön tms. Suhteessa muihin lapsiin.

Osalla opettajista (ja aikuisista yleensä) on myös vahvana "lapsuuden viattomuuden" myytin glorifiointi, jolloin ei oikein haluta huomata tai muisteta, että lapset osaavat kieroilla ja manipuloida siinä missä aikuisetkin. Tälläinen ajattelu suosii usein ryhmän totuutta yksilön sijasta, jolloin yksilö jää auttamattomasti alakynteen ja muodostuu opettajan silmissä itse ongelmaksi ryhmän sijasta.

Kolmantena ei pitäisi aliarvioida ihmisen tarvetta kuulua laumaan. Olen aikuisiälläkin ollut osallisena ja todistanut tilanteita, joissa kaikki tai lähes kaikki katsovat olevansa riippuvaisia yhden ihmisen kaveruudesta ja tämän suhteen menettäessään he siis menettäväisivät kaikki muutkin. Tämä on noidsnkehä, jolla "johtaja" vahvistaa asemaansa päättämällä keitä ryhmään saa,luulua. En tiedä voiko asialle muuta kuin pyrkiä kasvattamaan lapsilleen mahdollisimman hyvän itsetunnon ja kiinnittämällä huomiota aiemmin mainittuun omaan puhetapaamme, esimerkkiimme ja pyrkiä mahdollisimman hyvään itsereflektioon huomataksemme/tarkistaaksemme onko meissä itsessämme joitakin kiusaamista tukevka/mahdollistavia toimintatapoja/piirteitä kuten artikkelin opettaja teki.

Vierailija kirjoitti:

Tämä kuulostaa jo keksityltä, mutta ei sitä ole (vaikka usein edelleen toivon, että olisi). Verratuna tuohon Tuula-nimiseen liikunnanopeen muutama vastaus taaksepäin, oma luokanvalvojani oli hyvin perillä sekä tilanteestani kotona että koulussa, mutta hän huusi minulle muiden kuullen, että "sinusta ei tule koskaan yhtään mitään, ei edes työtöntä". 

Nuo sanat on kulkeneet mukanani aina, halusin tai en. Yläasteella ilmapiiri oli juuri tuota, hiljaista kiusaamista, nälvimistä, opettajienkin taholta. Nyt jälkikäteen ajateltuna en ymmärrä ihmisten julmuutta. Koulusta meni kotiin, täyteen hiljaisuuteen, sillä yleensä oli enemmän yksin kuin vanhemman kanssa. Äitini oli lähtenyt, ja soitteli humalassa puheluita, joissa haukkui minut maanrakoon ja kertoili, että isälleni olen pelkkä taakka, että minun pitäisi jo antaa isäni olla rauhassa. 

Muutinkin pois 17-vuotiaana. Sen jälkeen olen kärsinyt mielenterveysongelmista, koulupelosta, vähän kaikesta. Ainoa asia mistä itseäni voin onnittella on, että en ole päihteiden ongelmakäyttäjä. Kaikkeen muuhun luuseriuteen minut voi yhdistää. 

Joskus näen unta yläasteajoista, mutta niissä unissa joku näkee minut ja asiat jotenkin paranevat. Tosi elämässä niitä näkeviä aikuisia ei ole läheskään jokaisen kaltoinkohdellun ja kiusatun nuoren tueksi. Todennäköisempää on, että lapsi ja nuori on näkymätön. Siitä voi alkaa inhottava kierre, joka pahenee vielä kun mt-ongelmaisia tässä maassa syyllistetään niin kovasti.

Opettaja kiusaajana on vieläkin tabu, vaikka se ei edes ole kovin harvinaista. Sen rinnalle, että nykyään puhutaan paljon opettajaa kiusaavista oppilaista toivoisi puhetta vielä tästäkin vaietusta aiheesta.

Vähän aihetta sivuten... Miten koulukiusaaminen teidän mielestä ilmenee? Siis ihan kaipaisin konkreettisia esimerkkejä, jotta niitä aikuisena olisi helpompi huomata.

Oman näkemykseni mukaan omista kouluajoista meno on muuttunut sillä tavalla, että ulkonäkö tai vaatteet eivät enää ole kiusaamisen ”syitä”. Oletteko samaa mieltä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä kuulostaa jo keksityltä, mutta ei sitä ole (vaikka usein edelleen toivon, että olisi). Verratuna tuohon Tuula-nimiseen liikunnanopeen muutama vastaus taaksepäin, oma luokanvalvojani oli hyvin perillä sekä tilanteestani kotona että koulussa, mutta hän huusi minulle muiden kuullen, että "sinusta ei tule koskaan yhtään mitään, ei edes työtöntä". 

Nuo sanat on kulkeneet mukanani aina, halusin tai en. Yläasteella ilmapiiri oli juuri tuota, hiljaista kiusaamista, nälvimistä, opettajienkin taholta. Nyt jälkikäteen ajateltuna en ymmärrä ihmisten julmuutta. Koulusta meni kotiin, täyteen hiljaisuuteen, sillä yleensä oli enemmän yksin kuin vanhemman kanssa. Äitini oli lähtenyt, ja soitteli humalassa puheluita, joissa haukkui minut maanrakoon ja kertoili, että isälleni olen pelkkä taakka, että minun pitäisi jo antaa isäni olla rauhassa. 

Muutinkin pois 17-vuotiaana. Sen jälkeen olen kärsinyt mielenterveysongelmista, koulupelosta, vähän kaikesta. Ainoa asia mistä itseäni voin onnittella on, että en ole päihteiden ongelmakäyttäjä. Kaikkeen muuhun luuseriuteen minut voi yhdistää. 

Joskus näen unta yläasteajoista, mutta niissä unissa joku näkee minut ja asiat jotenkin paranevat. Tosi elämässä niitä näkeviä aikuisia ei ole läheskään jokaisen kaltoinkohdellun ja kiusatun nuoren tueksi. Todennäköisempää on, että lapsi ja nuori on näkymätön. Siitä voi alkaa inhottava kierre, joka pahenee vielä kun mt-ongelmaisia tässä maassa syyllistetään niin kovasti.

Opettaja kiusaajana on vieläkin tabu, vaikka se ei edes ole kovin harvinaista. Sen rinnalle, että nykyään puhutaan paljon opettajaa kiusaavista oppilaista toivoisi puhetta vielä tästäkin vaietusta aiheesta.

Tuo opettajan kiusaaminen on kyllä siitä vähän hankala aihe, että ainakin itse ymmärsin opettajan kiusaamisen vasta aikuisena. Lapsena olin kovin kiltti ja auktoriteettiuskovainen ja oletin opettajan aina olevan aina oikeassa ja ansainneeni huonon kohtelun. Opettaja mm. Nolasi ja haukkui luokan edessä säännöllisesti ja erityisesti silloin kun onnistuin jossakin tai olin jopa muuta luokkaa parempi kertomalla, että suoritukseni oli pa**aa, eikä minusta koskaan tule mitään, eikä muiden luokkalaisten tulisi ottaa ainakaan minusta mallia. Tämän lisäksi myös kohtuuttomia rangaistuksia asioista, jotka muille oppilaille olivat sallittuja jne.

Vasta aikuisena kun tuli koulu puheeksi muiden kanssa aloin oikeasti ymmärtämään, ettei opettajan käytös ollut millään tavalla ok.

Vierailija kirjoitti:

Vähän aihetta sivuten... Miten koulukiusaaminen teidän mielestä ilmenee? Siis ihan kaipaisin konkreettisia esimerkkejä, jotta niitä aikuisena olisi helpompi huomata.

Oman näkemykseni mukaan omista kouluajoista meno on muuttunut sillä tavalla, että ulkonäkö tai vaatteet eivät enää ole kiusaamisen ”syitä”. Oletteko samaa mieltä?

Ei ne kyllä minunkaan lapsuudessani olleet läheskään aina kiusaamisen syitä. Muistan itse, että muualta muuttaneena minua kiusattiin murteeni takia. Myöhemmin erästä poikaa kiusattiin hänen äitinsä ammatin takia. Yhtä poikaa kiusattiin hänen harrastuksensa vuoksi (baletti). Erästä tyttöä taas kiusattiin tämän erikoisen perhehistorian takia. Näitä riitti ainakin 80-luvulla.

Tuon päälle tulivat tietysti he, joita tietysti kiusattiin siksi, että he olivat : lyhyitä/pitkiä/lihavia/laihoja/isonenäisiä/matalaotsaisia/korkeaotsaisia/leveäposkisia/hammasrautaisia/silmälasipäisiä/pisamaisia/vaaleita/tummia/r-vikaisia/änkyttäviä/pienileukaisia/hörökorvaisia/kyyryssäkulkevia/nököhampaisia/pystynenäisiä/kyömynenäisiä/notkoselkäisiä/...

Vierailija kirjoitti:

Vähän aihetta sivuten... Miten koulukiusaaminen teidän mielestä ilmenee? Siis ihan kaipaisin konkreettisia esimerkkejä, jotta niitä aikuisena olisi helpompi huomata.

Oman näkemykseni mukaan omista kouluajoista meno on muuttunut sillä tavalla, että ulkonäkö tai vaatteet eivät enää ole kiusaamisen ”syitä”. Oletteko samaa mieltä?

Niitä "syitä" voi olla mitkä tahansa ajasta riippumatta. Ei niitä aina edes lapset erittele, esim. Ulkopuolelle jätettyä ei vain haluta mukaan, eikä se vaadi muita perusteluja.

Merkkejä kiusaamisesta voi olla esim.

*Se, että joku valitaan aina viimeisenä mukaan ryhmään ja muiden asenteesta näissä tilanteissa (esim. Ilmaistaan selkeää haluttomuutta ottaa joku mukaan).

*Fyysinen etäisyys. Olen huomannut, että lapset ja nuoret hakeutuvat usein fyysisesti ystäviään lähelle. Kiusaamisen voi paljastaa esim. Leikkitilanteissa, ryhmäliikunnassa, välitunnilla, erityisissä ryhmä- ja kommunikaatio harjoituksissa se, että kiusattuun pyritään pitämään etäisyyttä myös fyysisesti. Esim. Parinmuodostusleikeissä yhteen lapseen pidetään selkeä hajurako ilman syytä (esim. Sairautta tai jotakin tiedossa olevaa asiaa selittävää dg:tä).

*Naureskelu yhden oppilaan vastauksille, esitelmille jne. Tämä vaatii jonkin verran sensitivisyyttä tunnistaa onko kyseessä hyväntahtoinen naureskelu luokan "koomikolle" vai pilkkaaminen.

* Kiusaamisen merkki voi olla myös kiusatun ryhmätyöhön osallistumattomuus (joko kiusatun panosta ei huolita, kieltäydytään laittamasta kiusatun nimeä työhön vedotaan esim. Osallistumattomuuteen tai ei oteta mukaan työn esittelyyn) tai vaihtoehtoisesti kiusattu voi joutua yksin vastuuseen ryhmätyöstä.

*Äänensävy. Kiusaamisen voi tunnistaa myös siitä, että kiusatulle saatetaan puhua aina/usein veetuilevaan/outoon sävyyn vaikka sisältö olisi sinällään asiallinen.

Tuossa ainakin joitain "ei niin selviä merkkejä" joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Lapset peittävät näkyvän kiusaamisen aikuisilta, mutta jonkun/joidenkin mainitsemieni merkkien täyttyessä myös muunlainen kiusaaminen on todennäköistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän aihetta sivuten... Miten koulukiusaaminen teidän mielestä ilmenee? Siis ihan kaipaisin konkreettisia esimerkkejä, jotta niitä aikuisena olisi helpompi huomata.

Oman näkemykseni mukaan omista kouluajoista meno on muuttunut sillä tavalla, että ulkonäkö tai vaatteet eivät enää ole kiusaamisen ”syitä”. Oletteko samaa mieltä?

Niitä "syitä" voi olla mitkä tahansa ajasta riippumatta. Ei niitä aina edes lapset erittele, esim. Ulkopuolelle jätettyä ei vain haluta mukaan, eikä se vaadi muita perusteluja.

Merkkejä kiusaamisesta voi olla esim.

*Se, että joku valitaan aina viimeisenä mukaan ryhmään ja muiden asenteesta näissä tilanteissa (esim. Ilmaistaan selkeää haluttomuutta ottaa joku mukaan).

*Fyysinen etäisyys. Olen huomannut, että lapset ja nuoret hakeutuvat usein fyysisesti ystäviään lähelle. Kiusaamisen voi paljastaa esim. Leikkitilanteissa, ryhmäliikunnassa, välitunnilla, erityisissä ryhmä- ja kommunikaatio harjoituksissa se, että kiusattuun pyritään pitämään etäisyyttä myös fyysisesti. Esim. Parinmuodostusleikeissä yhteen lapseen pidetään selkeä hajurako ilman syytä (esim. Sairautta tai jotakin tiedossa olevaa asiaa selittävää dg:tä).

*Naureskelu yhden oppilaan vastauksille, esitelmille jne. Tämä vaatii jonkin verran sensitivisyyttä tunnistaa onko kyseessä hyväntahtoinen naureskelu luokan "koomikolle" vai pilkkaaminen.

* Kiusaamisen merkki voi olla myös kiusatun ryhmätyöhön osallistumattomuus (joko kiusatun panosta ei huolita, kieltäydytään laittamasta kiusatun nimeä työhön vedotaan esim. Osallistumattomuuteen tai ei oteta mukaan työn esittelyyn) tai vaihtoehtoisesti kiusattu voi joutua yksin vastuuseen ryhmätyöstä.

*Äänensävy. Kiusaamisen voi tunnistaa myös siitä, että kiusatulle saatetaan puhua aina/usein veetuilevaan/outoon sävyyn vaikka sisältö olisi sinällään asiallinen.

Tuossa ainakin joitain "ei niin selviä merkkejä" joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Lapset peittävät näkyvän kiusaamisen aikuisilta, mutta jonkun/joidenkin mainitsemieni merkkien täyttyessä myös muunlainen kiusaaminen on todennäköistä.

Ai niin yhtenä merkkinä voi olla myös se, että luokka nostaa yhtä oppilasta korostetusti esille esim. Tiettyä oppilasta kehoitetaan toistuvasti vastaamaan opettajan kysymyksiin tai annetaan tälle korostetun positiivista palautetta opettajan nähden, erityisesti jos se ei ole luokan tapaista ja kohdistu kaikkiin oppilaisiin.

Tavaroiden rikkomiset, fyysinen kajoaminen yms. Tulee harvemmin opettajien tietoon, jos ei kiusattu tuo sitä itse ilmi. Pääsääntöisesti kaikki sellainen säännöllisesti toistuva toiminta, joka kohdistuu ainostaan yhteen tai kahteen oppilaaseen voi kieliä kiusaamisesta vaikka toiminta vaikuttaisi päällisin puolin jopa positiiviselta. Uskon, että näitä merkkejä voivat kaikki oppia lukemaan. Tietenkin näiden huomaamisessa on usein oleellista myös oppilaidensa tuntemus, osa mainituista asioista kun voi olla aivan viattomiakin.

Oma poika joutui juoksemaan psygiatrin juttusilla kokonaisen vuoden opettajan toiveesta, koska väitti että tytöt valehtelevat ja kiusaavat salaa. Opettaja suosi tyttöjä ja antoi näille erivapauksia. Poika ei voinut vain hiljaa niellä asiaa ja joutui siis syyniin.

Vuoden kuluttua psygiatri päätti istunnot koska poika oli hyvin käyttäytyvä, ajattelevainen ja normaali.

Opettaja vaihtui, eikä asia olet enää toistunut.

Edelleen poika kylä muistaa sen epätasa-avoisen open.

Viisas kirjoitus. Opettajikin mennyt lankaan ja osallistunut itse kiusaamiseen.

Meidän perhe taisteli kiusaamisen kanssa viime syksynä.

Kiusaaminen oli alkanut jo edellisenä vuotena, mutta sain tietää siitä vasta viime syksynä.

Se oli juuri semmoista verhottua kiusaamista, joka helposti jää aikuisilla huomaamatta. Eikä opettaja uskonut sitä vaikka monta kertaa otin häneen yhteyttä yhteyttä.

Ulkopuolelle jättämistä, ryhmätöissä syrjimistä, naureskelua ymv. Joskus liimattiin lappua selkään ja yhdesti kiinnitetty nasta repun olkahihnaan. Tietenkin siten ettei kukaan tiedä kuka oli tekijä. Itse epäilen että siinä on ollut joku porukka yhdessä ideoimassa.

Sitten oli outoja välitunnilla/liikuntatunnilla sattuneita tapaturmia, joita kukaan aikuinen ei koskaan ollut huomannut eikä lapsi osannut selittää miten ne olivat tapahtuneet.

Tapaturmista jäi selvät jäljet (mustelmia ja turvotusta) ja joitakin kertoja päädyttiin röntgeniin murtumaepäilyn takia. Murtumia ei onneksi ollut.

Monta kertaa pyysin opettajaa puuttumaan näihin tilanteisiin, mutta mitään ei tapahtunut. Opettaja sanoi useita kertoja ettei hän tiedä kuka leikkii kenenkin kanssa ja ettei hän ole huomannut tunneilla mitään syrjimistä.

Kiusaaminen vaikutti lapsen terveyteen negatiivisesti. Pahensi hänen kroonista sairauttaan tuoden aivan uusia oireita ja aiheuttaen paljon poissaoloja.

Tähän opettaja reagoi tekemällä kaksi lastensuojeluilmotusta. Ensimmäinen johti tapaamiseen koululla, mutta toiseen hän ilmaisi kotikäynnin olevan aiheellinen. Sosiaaliviranomaiset tulivat sitten vierailulle ja ihmettelivät miten oikein jaksamme opettajan käytöstä. He sanoivat että ilmoitukset vaikuttavat heistä kiusanteolta. Sanoivat seuraavassa koululla järjestetyssä tapaamisessa ettei niitä ilmoituksia enää tarvitse tehdä.

Opettajan asenne perhettäni kohtaan muuttui todella oudoksi silloin kun kiusaaminen alkoi (siinä vaiheessa emme kotona vielä tienneet kiusaamisesta ja ihmettelimme sitä asenteen muuttumista). Sitten kun aloin vaatimaan kiusaamisen selvittämistä, muuttui asenne lähes vihamieliseksi.

Tilanne kärjistyi lopulta sellaiseksi, että ilmoitin että lapsi tulee kouluun sitten kun häntä ei enää siellä kiusata.

Koulun näkemys oli, että kiusaamista ei ole tapahtunut ja minulle lässytettiin kuin jollekin idiootille kuinka tärkeää koulussa käyminen on. Pelottelivat jopa syrjäytymisriskillä. Semmoinen meininki siinä kiva-koulussa.

Koska olin jo kovasti huolissani siitä, että koulu tuhoaa lapseni mielenterveyden ja terveyden, ryhdyin tutustumaan kotikaupunkini muihin kouluihin.

Löysin kaksi hyvää vaihtoehtoa ja siirrettiin lapsi sitten nopealla päätöksellä kesken vuoden siihen josta paikan sai nopeammin. Siinä koulussa oikeasti kiinnitetään huomiota lasten henkiseen hyvinvointiin ja kiusaamistilanteet selvitetään ihan loppuun asti. Tiedän, että kyseiseen kouluun on siirtynyt muitakin oppilaita kiusaamisen takia, ja että se koulu on pelastanut heidän itsetuntonsa.

Kouluissa (ja seurakunnissa) on työpaikkakiusaaminen yleisempää kuin muilla työpaikoilla.

Miten kouluissa on edes mahdillisuuksia puuttua oppilaiden kiusaamiseen kun opettajat kiusaavat ja kyykyttävät toisiaan tyytyväisenä.

Toki jotkut yksittäiset opettajat puuttuvat kiusaamiseen ja saavat sen loppumaan, mutta niitä opettajia ei ole paljon.

Kiusaamisen kriminalisoiminen todennäköisesti auttaisi.

Onhan vihapuheen valtaisa julkinen paheksuminenkin vaikuttanut ihmisten käytökseen.

Kiusaaminen pitäisi nostaa yhtä vahvasti paheksuttuun arvoon kuin R (asismi). Sillä olisi todennäköisesti vaikutusta.

Vierailija kirjoitti:

Vähän aihetta sivuten... Miten koulukiusaaminen teidän mielestä ilmenee? Siis ihan kaipaisin konkreettisia esimerkkejä, jotta niitä aikuisena olisi helpompi huomata.

Oman näkemykseni mukaan omista kouluajoista meno on muuttunut sillä tavalla, että ulkonäkö tai vaatteet eivät enää ole kiusaamisen ”syitä”. Oletteko samaa mieltä?

Kiusatussa kiusaaminen saattaa näkyä mm. syrjäänvetäytymisenä, ei tuo itseään herkästi esille, ei viittaa koulussa mielellään, itkuisuutena, alakuloisuutena, surumielisyytenä, (tuskin siis hymy on herkässä kiusatulla yleisesti ottaen), sisäänpäinkääntyneisyytenä, arkuutena ym.

Toki aina nämäkään piirteet eivät välttämättä kerro kiusaamisesta, mutta itsessäni ainakin huomaan, että olisin ulospäinsuuntautuneempi, rohkeampi, sosiaalisempi, luottaisin muihin paremmin ym., jos olisi säästynyt kiusaamiselta.

Syitähän kiusaamiselle löytyy vaikka ja mitä. Monesti ei olisi edes mitään erityistä syytä kiusata, vaan keksimällä keksitäänkin niitä syitä, että päästään jotakuta/joitakuita syrjimään ja polkemaan alleen (tai siis ne syyt voivat olla myös täysin tuulesta temmattuja eli valehdellaan kiusattuun liittyvistä asioista ja mustamaalataan aiheettomasti). Tai sitten kiusaaminen alkaa jostain ihme asiasta, ja lopulta paisuu mahdottomuuksiin, eli juurikin keksimällä keksitään lisää vikoja ja syitä, miksi joku muka olisi huonompi kuin toiset. Kukaanhan ei ole virheetön eikä täydellinen. Mutta kiusaajillahan on monesti itsellään jotain ns. päässä vikaa (mielenterveydenongelmia tms.), koska kukaan ns. normaaleilla henkisillä kyvyillä ei tunne tarvetta kiusata ketään. Mutta onhan siis monesti kiusaajilla itsetunto-ym. ongelmiakin itsellään. Kai se keskinäinen ns. kilpailukin vaikuttaa siihen, että toiset käyttävät kyseenalaisiakin keinoja pärjätäkseen elämässä ja päästäkseen hyvään ns. sosiaaliseen asemaan muiden silmissä.

Vierailija kirjoitti:

"Hän sulkee surun ja ahdistuksen sisäänsä niin määrätietoisesti, että minua kylmää."

Tämä kylmäsi minuakin, tunnistin tuosta käytöksestä itseni ala-asteelta. Meillä oli kotona sen verran vaikeat ajat ja minä olin kiltti ja tunnollinen, joten en halunnut lisätä vanhempieni stressiä kertomalla heille kiusaamisesta ja ystävien puutteesta. Olin hiljaa vain. Kerran meinasin jo sanoa äidille jotain illalla kun luin akkaria sohvalla ja äiti katseli vieressä telkkaria, viime hetkellä päätin toisin ja itkin lehden takana äidin huomaamatta...

Pikku hiljaa itku ei enää edes tullut, olin vain turta. Opin, että kiusaajille ei pitänyt näyttää minkäänlaista heikkoutta, niin sain ainakin olla paremmin rauhassa. Luin noin kirjan päivässä, pakenin toisiin maailmoihin. Kun yläasteella sain ihania ystäviä ja kiusaaminen jäi taakse, tietyt arvet jäivät. En pystynyt itkemään vuosikausiin, paitsi jalan murtuessa kivusta ja silloinkin tunsin älytöntä häpeää muiden edessä itkemisestä. Ensimmäisen kerran ala-asteen jälkeen taisin itkeä 19-vuotiaana. Vasta opiskelijana padot alkoivat pikkuhiljaa murtua, ja sitten olinkin jonkin aikaa hillitön kyynelien kanssa, tuntui että aloin yhtäkkiä itkeä jokaikisestä asiasta. Nyt olen 30-vuotias ja ehkä vihdoinkin jotenkin tasapainossa.

Voi sinua, kertomuksesi sohvalla istuvasta lapsesta, joka epäröi kertoa kiusaamisesta äidille, avasi odottamatta kyynelkanavani julkisella paikalla. Samaistuin kertomaasi sekä itse kiusattuna ja se on samalla sydäntäsärkevää luettavaa näin pienten lasten äidille. Tunnen suorastaan vihaa kaikkia kiusaajia kohtaan. Mukava kuulla, että olet päässyt jonkinlaiseen tasapainoon elämässäsi, kaikkea hyvää sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä usein uskotaan, kellä on eniten karismaa ja parhaat sos. taidot (kyllä, kiusaajilla usein on). Kiusattu ei taas ei välttämättä osaa olla niin ovela. Katsoo kiusaajaa muiden nähden vihaisesti, kun kiusaaja osaa esittää viatonta. Niinpä muiden silmiin kiusattu saattaa näyttää pahemmalta.

Tuo on niin totta, yleensä kiusaajat ovat sosiaalisesti taitavia. Silti yhä elää kummallinen luulo, että kiusaajat ovat reppanoita, joilla on itsellään vaikeaa. Eihän se niin ole.

Onko niin epäaidon ihmisen ihmissuhteet aitoja ja ihania? Että reeppanaa...