Lue keskustelun säännöt.
"Luokan hyväkäytöksiset tytöt". Heh. Piilokoulukiusaamisesta.
20.02.2019 |
https://www.aamulehti.fi/a/201460866
Aamulehdessä on hyvä artikkeli aiheesta. Näinhän se usein menee.
Kommentit (162)
Tätä tapahtuu aikuistenkin kesken. Aikuisiällä kouluttauduin ns. taiteelliselle alalle. Aluksi kaikki meni hyvin, mutta kun aloin saada kouluttajien huomiota ideoistani, joita kehuttiin ja pidettiin hyvinä, huomasin että aloin jäädä kaikesta ryhmässämme ulkopuoliseksi.
Koulutukseen kuului tehdä opinnäytteitä, ja ennenkuin ehdin esittelemään aikaansaannoksiani, useat presentaatiooni kuuluneet aiheet malleineen olivat varastettu.
Ulkomaille suuntautuneella osiolla, joka kesti pari kuukautta, porukat kävivät yhdessä illanvietoissa etc, mutta "unohtivat" aina kertoa minulle minne. Tosi lapsellista ja naurettavaa, aikuiset ihmiset.
No, käytin yksinäiset illat opiskeluun sekä viikonloput tutustuen opiskelemamme aiheen mukaisiin aktiviteetteihin näyttelyineen, valmistuinkin kurssin parhaana ja sain heti työpaikan.
Olisiko kuilua väleihimme myös se, että olin ainut pääkaupunkiseudulta, muuta lakeuksilta - mene tiedä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä ratkaisua asiaan? Kaikki ovat kutakuinkin yhtä mieltä, että tuo on väärin, mutta mitä sille voi tehdä?
No esimerkiksi jos huomaa jotain omituista ryhmädynamiikassa, oppilaiden rooleissa tai käytöksessä, niin laittaa jonkun "nollatilanteesta tulevan" koulupsykologin tai kuraattorin (ei tuttu oma ope) vaivihkaa seuraamaan ja tarkkailemaan luokkalaisten käytöstä esim välituntisin, ruokailutilanteissa, ennen koulun alkua koulunpihalla jne.
Luuletko, että koulupsykologi tai kuraattori olisi aina niin puolueeton taho? Etteikö usein oltaisi juuri niiden väärintekijöiden puolella, syystä tai toisesta? (Yhteiskunnallisista rakenteista johtuen) Toki oikeudenpuolustajiakin on, mutta heidätkin voidaan vaientaa ja painostaa olemaan tiettyä mieltä, eli uhria vastaan tai heidän oikeanlaiset yritykset eivät tuota toivotunlaista tulosta, kun enemmistö on oikeutta vastaan. Onhan niitä (kai) hyviäkin loppuja, mutta liian usein ei ole.
Kyllä näiden vääryyksien korjaamiseksi tarvittaisiin kaikkinaista asenteiden korjaamista ja ymmärrystä siitä, mitä toisen hyvä kohtelu oikeasti tarkoittaa. Suurin osa ihmisistä siis voisi vähän miettiä niitä asenteitaan kanssaihmisiä kohtaan, eli ollaanko esim. inhimillisiä vai ei. (Ohiksena, tarkoittaen siis muitakin kuin ns. vihapuheen lietsojia. Vääryyden kokemuksistahan se vihapuhekin monesti kumpuaa, eli omassa elämässä koetaan jatkuvaa vääryyttä ja eriarvoisuutta, mikä sitten purkautuu vääriinkin ihmisiin ja väärällä tavalla.) Ja rahan ei pitäisi merkitä kaikkea elämässä ja ratkaista kaikkea viime kädessä, mitä ei voi sanoa kovin inhimilliseksi piirteeksi.
Ja jos epähuomiossakin kohtelee toista jotenkin väärin, niin aina voi pyytää anteeksi ja korjata käytöstään, ja mahdollisesti hyvittää asia, riippuen vahingon laadusta ja tahallisuuden asteesta riippuen, minkä ei pitäisi olla mikään häpeä kenellekään, koska kukaanhan ei kai virheetön täysin ole. Toki täytyy ensin tiedostaa, että on tehnyt väärin, muutenhan muutosta ei tapahdu ja täytyy itsekin haluta sitä muutosta. Itse ainakin arvostan suuresti sellaisia ihmisiä, jotka osaavat myöntää asioita, pyytävät anteeksi ja korjaavat käytöstään.
Jos tuolle linjalle lähtee, ettei keneenkään voi ikinä luottaa, niin kyllä aika hankalaksi menee.
Mitäs parempia, konkreettisia, ehdotuksia sulla olikaan tarjota?
Eihän kaikki voikaan luottaa kehenkään? Eikä kaikilla käy asiat niin onnellisesti, että kiusaamisten jälkeen menestystä riittäisi. Satuitko esim. lukemaan muidenkin kokemuksia kiusaamiseen puuttumisesta ym. Aamulehden kommenttiosiossa? Tai muiden kokemuksia tässä kommenttiketjussa, mitkä saattavat poiketa omista kokemuksistasi? Etkö tiedä, että kiusaaminen ja syrjintä (traumat, joita henkinen väkivalta aiheuttaa) jättää mahdollisesti pysyvät jäljet luottamuksessa muihin ihmisiin? Toistan vielä sen, että luitko ollenkaan muidenkin kokemuksia, miten asioihin saatetaan puuttua, ja muidenkin erilaisia mielipiteitä esim. Aamulehden kommenttiosiossa? Ne kokemukset eivät ole yhtään sen epätodempia kuin sun mahdolliset kokemukset, vaikka erilaisia ovatkin. Niin kuin aikaisemminkin totesin, hyviäkin loppuja on, mutta näin ei aina ole, vaan esim. kiusaaminen ja syrjintä jatkuu mahdollisesti myös aikuisiällä, mihin kukaan ei puutu.
Mutta konkreettisempia keinoja asioiden muuttamiseksi (jos puhe ei siis auta), on vaikka draaman keinoin, eli esim. vuorotellen esitetään kiusattua ja kiusaajia, niin ehkä kyky asettua toisen asemaan kehittyy sitä kautta. (Siis nämä asiathan pitäisi viimeistään opettaa päiväkodissa ja ala-asteella.) Voit lukea lisää ehdotuksia muiden kommenteista :). Mutta esim. kehulappujen kirjoittaminenkin on jakanut mielipiteitä, ja ihan oikeutetusti.
Me emme kirjoittaneet lappuja, vaan perjantain viikon koonnissa muistelimme, miten hyvin Sami oli hoitanut kadonneen lenkkarin etsinnän, Tiina oli lohduttanut itkevää ekaluokkalaista, Paavo oli ottanut toisluokkalaiset mukaan jalikseen, Kerttu auttanut ruokalassa kipsikätistä poika jne. Eli sanallista hyvien tekojen muistelemista. Ja kuinka Teemu oli heti aamusta niin iloinen, että se ihan tarttuu muihinkin. Ja ope sai kahvia ja jaksoi koko viikon......Lappujen kirjoittamista pitää tarkkaan miettiä ja vain tutussa ja turvallisessa ryhmässä tehdä. Se voi kääntyä päinvastaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Konkreettinen ehdotus: opettaja kertoo luokalle havainneensa että ryhmässä tapahtuu kiusaamista. Ei kerro nimiä. Kuvailee tilanteen. Sitten antaa jokaiselle oppilaalle tehtäväksi kirjoittaa essee siitä että miten ongelma tulisi ratkaista. Sen jälkeen opettaja järjestää sopivalla ajalla yksityisen keskustelutilaisuuden jokaisen oppilaan kanssa jossa he saavat kertoa oman osuutensa asiaan. Taustamateriaalina käytetään oppilaan kirjoittamaa esseetä. Opettaja tekee selväksi että koko luokalla on nyt yhteinen ongelma jonka selvittämiseen kaikki saavat osallistua. Siihen asti luokkaretket yms kivat jutut on jäissä. Jos ei homma etene niin sitten otetaan vanhemmat mukaan keskusteluihin.
Voitko levittää tätä ideaa opettajien keskuudessa ihan valtakunnallisesti? En ole ikinä kuullut kenenkään toimivan näin.
Kyllä tämä tapa on ollut käytössä jo vuosikymmeniä. Osallistaminen ongelman ratkaisuun. Tosin lapsilla on yleensä hyvin julmia vaihtoehtoja ratkaisuksi, mutta usein tulee hyviäkin. Verso eli vertaissovittelu on vähän tämän tyylistä pikkuongelmien ratkaisua.
Onko sitten unohtunut vuosien kuluessa?
Miten suhtaudut piilokiusaamiseen?
Ei se mihinkään ole unohtunut. On vain opettajan jaksamisesta kiinni, voiko hän käyttää näin paljon aikaa tähän. Kun luokassa on diabeetikko, joka pyörtyy, vilkkaat, jotka ei istu paikoillaan ja hiljainen joka on vessassa koko tunnin, astmaatikko vinkuu homeilman vuoksi ja matikan koe huomenna tulossa, olisi pakko kerrata. Petrin isä odottaa käytävässä lomaviikon läksyjä ja välituntivalvontaan on kiire. Luokassa on liikaa erityistapauksia ja liian vähän aikaa kasvattaa empatiaa.
Piilokiusaamista on varsinkin tyttöjen kesken. Omanikin joutui kiusatuksi, koska oli kiltti ja vielä opettajan tyttö! Siinä syytä tarpeeksi. Piilokiusaamista on varsinkin netin kautta ihan järjettömästi. Kotoa se lähtee. Saa puhua rumasti ja halveksia erilaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka aamu vaihtuu pari, se päivä istutaan ja ollaan uuden luokkakaverin vieressä ja jutellaan hänelle, myös välitunnilla. Seuraavana aamuna uusi pari. Tätä koko lukuvuosi. Näin ryhmäytin luokkani tosi tiiviiksi, kaikki tekivät töitä kaikkien kanssa. Toki siellä oli suosittuja lapsia, mutta ketään ei jätetty yksin. Heillä oli oma whatsup-ryhmä, johon kaikki kuuluivat. Minä sain lukea viestejä joskus ja joskus yhdessä mietimme, miten joku pulma ratkaistaan. Eräs luokkakaveri kuoli ja yhdessä surimme sitäkin. Se kasvatti heitä todella paljon ja pikkuriidat näyttivät turhilta.
Me myös näyttelimme paljon. Yritimme löytää aina hyvää palautetta jokaisesta ja sanoimme perjantaisin hyviä asioita toisistamme. Luimme kirjallisuutta ääneen. Aika ajoin juttelin kahden kesken jokaisen kanssa ja joskus sieltä paljastui jotakin, joka hoidettiin. Sain opettaa heitä kuusi vuotta.
Ryhmäyttäminen, hyvän itsetunnon kasvattaminen, empatian opettaminen näytelmien ja kirjallisuuden keinoin ja yhteiset projektit (meillä oli näytelmäiltoja vanhemmille). Oppilaantuntemus tietysti myös kasvoi kuuden vuoden aikana.
Kiva juttu. Mikset voinut olla mun ope:(.........
Ihana opettaja. Tuollainen kun olisi kaikilla kiusatuilla
Vierailija kirjoitti:
Sitä usein uskotaan, kellä on eniten karismaa ja parhaat sos. taidot (kyllä, kiusaajilla usein on). Kiusattu ei taas ei välttämättä osaa olla niin ovela. Katsoo kiusaajaa muiden nähden vihaisesti, kun kiusaaja osaa esittää viatonta. Niinpä muiden silmiin kiusattu saattaa näyttää pahemmalta.
Tuo on niin totta, yleensä kiusaajat ovat sosiaalisesti taitavia. Silti yhä elää kummallinen luulo, että kiusaajat ovat reppanoita, joilla on itsellään vaikeaa. Eihän se niin ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahimmassa tapauksessa opettaja laittaa kaiken kiusatun päähän. Tuo opettaja joka on artikkelin kirjoittanut on saattanut pelastaa käytöksellään jonkun lapsen mt ongelmilta. Loistava että uskaltaa vielä ottaa asian esille. Hieno ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Tätä tapahtuu aikuistenkin kesken. Aikuisiällä kouluttauduin ns. taiteelliselle alalle. Aluksi kaikki meni hyvin, mutta kun aloin saada kouluttajien huomiota ideoistani, joita kehuttiin ja pidettiin hyvinä, huomasin että aloin jäädä kaikesta ryhmässämme ulkopuoliseksi.
Koulutukseen kuului tehdä opinnäytteitä, ja ennenkuin ehdin esittelemään aikaansaannoksiani, useat presentaatiooni kuuluneet aiheet malleineen olivat varastettu.
Ulkomaille suuntautuneella osiolla, joka kesti pari kuukautta, porukat kävivät yhdessä illanvietoissa etc, mutta "unohtivat" aina kertoa minulle minne. Tosi lapsellista ja naurettavaa, aikuiset ihmiset.
No, käytin yksinäiset illat opiskeluun sekä viikonloput tutustuen opiskelemamme aiheen mukaisiin aktiviteetteihin näyttelyineen, valmistuinkin kurssin parhaana ja sain heti työpaikan.
Olisiko kuilua väleihimme myös se, että olin ainut pääkaupunkiseudulta, muuta lakeuksilta - mene tiedä.
Ihan varmasti vaikutti, hesalaisista on paljon tyhmiä stereotypioita lakeuksilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka aamu vaihtuu pari, se päivä istutaan ja ollaan uuden luokkakaverin vieressä ja jutellaan hänelle, myös välitunnilla. Seuraavana aamuna uusi pari. Tätä koko lukuvuosi. Näin ryhmäytin luokkani tosi tiiviiksi, kaikki tekivät töitä kaikkien kanssa. Toki siellä oli suosittuja lapsia, mutta ketään ei jätetty yksin. Heillä oli oma whatsup-ryhmä, johon kaikki kuuluivat. Minä sain lukea viestejä joskus ja joskus yhdessä mietimme, miten joku pulma ratkaistaan. Eräs luokkakaveri kuoli ja yhdessä surimme sitäkin. Se kasvatti heitä todella paljon ja pikkuriidat näyttivät turhilta.
Me myös näyttelimme paljon. Yritimme löytää aina hyvää palautetta jokaisesta ja sanoimme perjantaisin hyviä asioita toisistamme. Luimme kirjallisuutta ääneen. Aika ajoin juttelin kahden kesken jokaisen kanssa ja joskus sieltä paljastui jotakin, joka hoidettiin. Sain opettaa heitä kuusi vuotta.
Ryhmäyttäminen, hyvän itsetunnon kasvattaminen, empatian opettaminen näytelmien ja kirjallisuuden keinoin ja yhteiset projektit (meillä oli näytelmäiltoja vanhemmille). Oppilaantuntemus tietysti myös kasvoi kuuden vuoden aikana.
Kerran yläasteella opo kirjoitti jokaisen nimen lapulle. Jokaiselle jaettiin yksi lappu. Sitten piti keksiä jotain hyvää sanottavaa siitä, jonka nimi lapussa oli. Tuskin siitä mitään hyvää seurasi. Yhdestä pojasta joku sanoi, että on "mukavan pyöreä". Eli haukkui lihavaksi. Ei ollut kivaa kuultavaa sekään, että "en keksi mitään". Tai jotain tekemällä tehtyä kehua, tyyliin 'ei aiheuta harmia kenellekään, hiljainen'.
Uh, joo. Tätä tehdään aikuiskoulutuksessa ja töissäkin, tarkoitus on hyvä mutta toteutus ei aina jos porukka ei tunne toisia kunnolla tai joukossa on klikkejä. Olen nähnyt livenä kuinka jokainen seisoo vuorotellen edessä ja muut "kehuvat". Se on varmaan tosi kiva seistä siinä, kun kukaan ei oikein osaa sanoa mitään, vai mitä luulette? Tai se lapun kirjoittaminen anonyymisti, kuin muilla on ratkiriemukkaita ja ytimekkäitä kehuja ja sillä yhdellä syntisäkillä "ihan ok", "kiva", "ihan mukana", "kiva".
Se yritys voi olla sitten osa sitä kiusaamista.
Joo, minä sain kerran tuollaisessa tilanteessa palautteen "meikkaa kivasti" siinä missä muita kehuttiin huipputyypeiksi. Jäi hyvin mieleen.
Meillä oli aikuiskoulutuksessa vastaava leikki myös. Sain useamman kehun että olen hyvä äiti tai äidillinen. Ei juuri muuta palautetta. Kukaan näistä ei tietänyt minkälainen äiti olen. Vaan sen että minulla on useampi lapsi. Enkä puhunut lapsista koulussa edes. Tuli vähän paha mieli siitä että eikö useammassa kuukaudessa mitään muuta minusta löytynyt sanottavaa.
Kiusaajien vanhemmat puhuvat ihmisistä ja luokan muista vanhemmista todella rumasti. En tiedä, ovatko muut huomanneet saman?
Lapseni luokan pahimman kiusaajan äiti juoruilee ja puuttuu muiden asioihin tavalla, joka on hyvin vastenmielinen. Juoruakkojen aatelia.
Opettaja ei uskalla kiusaamiseen puuttua, koska kiusaajan toinen vanhemmista on psykiatri tai psykologi.
Kyllä se ongelma sieltä kodista kumpuaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Gdxvb kirjoitti:
Itse Ok varakkaasta perheestä, mutta rauhallinen ja ns. Perustyytyväinen luonne. Auta armias mitä kurmuutusta sai köyhempien lapsilta! Ja sitä halveksunnan määrää... sitä ei lapsena ymmärtänyt miksi kostettiin pelkän olemassaolon vuoksi. Omaan edelleen saman luonteen ja voin sanoa, että helppo luonne on aikamoinen etu aikuisten maailmassa. Vaikka kyllä sieltäkin löytyy näitä kateellisia ja pahansuopia kostajatyypin ihmisiä.
Minä ihmettelen todella miksi tätä alapeukutetaan? Samalla kuin päinvastaisia ns. omien sanojensa mukaan "huonoista perheistä" tulleiden kokemuksia sympataan??
Eikö kiusatun kokemukseen tule suhtautua ihan tasa-arvoisesti riippumatta uhrin perhetaustasta? Vai ettekö edes usko, että varakkaampien perheiden lapsia kiusataan?Ohis
En ole koskaan törmännyt tilanteeseen, jossa luokan varakkaita lapsia kiusataan. Aina kiusatut ovat ns. alemmista luokista tulleita lapsia.
Maan tapa.
Minua kiusattiin erittäin rankasti koko kouluajan. Tulen suhteellisen varakkaasta perheestä, mutta vielä isompia syitä kiusaamiselleni olivat mm. silmälasit, hikipinkous, "nössöys", ala-asteella minulle puhjennut erittäin vaikea sairaus ja kaikenkaikkiaan vain yleinen erilaisuuteni. Kiusaamiseen osallistuivat käytännössä kaikki luokan oppilaat varallisuustausta tms riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin persona non grata koko kouluajan. Olin myös juuri sellainen, jota opettaja patisteli, puhutteli ja joka lopulta sain alisuoritua ihan rauhassa ilman, että ketään kiinnosti. Joskus joku kävi huutamassa että pilaan luokan maineen huonoilla arvosanoilla, ja välillä joku lavasti minut syylliseksi johonkin varkauteen tai pahanpuhumiseen selän takana.
Muista yhden kerran, kun joku puolusti minua. Se yksi kiva tyttö, josta jokainen piti, seisoi rinnallani koulun välitunnilla. Kirjaimellisesti minä ja hän vastaan kaikki muut luokan tytöt. En muista, mikä juttu se oli. Muistan vain, missä kohtaa koulun pihaa seisoimme, muistan että aurinko paistoi ja että itkin. (Ihan ot, mutta tämä ainoa minua puolustanut tyttö kuoli muutama vuosi sitten vain 32-vuotiaana sairauden murtamana. Itkin, sillä en voi ymmärtää miksi hän kuoli ja ne muut porskuttavat edelleen, voitokkaina ja menestyneinä). Kaikki muut kerrat olin yksin, ja olin aika sekaisin. Kotona asiat olivat huonosti, koulussa asiat olivat huonosti eikä ollut ketään, joka olisi kuunnellut.
Tässä opettaja on sentään huomannut. Minä koin, että olen riippakivi kun olin niin huono koulussa JA niin ulkopuolella.
Maailma on kasa paskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Gdxvb kirjoitti:
Itse Ok varakkaasta perheestä, mutta rauhallinen ja ns. Perustyytyväinen luonne. Auta armias mitä kurmuutusta sai köyhempien lapsilta! Ja sitä halveksunnan määrää... sitä ei lapsena ymmärtänyt miksi kostettiin pelkän olemassaolon vuoksi. Omaan edelleen saman luonteen ja voin sanoa, että helppo luonne on aikamoinen etu aikuisten maailmassa. Vaikka kyllä sieltäkin löytyy näitä kateellisia ja pahansuopia kostajatyypin ihmisiä.
Alapeukkuja ropisi vaikka kyllä se köyhäkin osaa ilkeä olla. Ei se katso varallisuutta.
Hei, tässä alkuperäinen kirjoittaja. Taisin osua asian ytimeen. Kouluaikana räävittiin kaikki tavarat ja vaatteet, jotka oli ns. Fiksuimmista kaupoista. Lopulta tein niin, että hain vaatteet marketista, jotta en erottuisi. Se auttoi vähän. Luonteen (tasainen, hyväntuulinen) oli toisia raivostuttava, kun olisi pitänyt olla joku draamaqueen tai kieroilija sopankeittäjä. Muut, jotka myös varakkaammasta kodista, joilla edellämainittuja taitoja, tulivat toimeen rakkareitten kanssa ja heidän kotoaan saamansa edut ns. Hyväksyttiin. Jos tulet varakkaasta kodista ja olet lauhkealuonteinen, turpaan tulee. No, olen edelleen oma itseni ja ihan ylpeä etten alentanut itseäni kiusaamalla muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä ratkaisua asiaan? Kaikki ovat kutakuinkin yhtä mieltä, että tuo on väärin, mutta mitä sille voi tehdä?
No esimerkiksi jos huomaa jotain omituista ryhmädynamiikassa, oppilaiden rooleissa tai käytöksessä, niin laittaa jonkun "nollatilanteesta tulevan" koulupsykologin tai kuraattorin (ei tuttu oma ope) vaivihkaa seuraamaan ja tarkkailemaan luokkalaisten käytöstä esim välituntisin, ruokailutilanteissa, ennen koulun alkua koulunpihalla jne.
Luuletko, että koulupsykologi tai kuraattori olisi aina niin puolueeton taho? Etteikö usein oltaisi juuri niiden väärintekijöiden puolella, syystä tai toisesta? (Yhteiskunnallisista rakenteista johtuen) Toki oikeudenpuolustajiakin on, mutta heidätkin voidaan vaientaa ja painostaa olemaan tiettyä mieltä, eli uhria vastaan tai heidän oikeanlaiset yritykset eivät tuota toivotunlaista tulosta, kun enemmistö on oikeutta vastaan. Onhan niitä (kai) hyviäkin loppuja, mutta liian usein ei ole.
Kyllä näiden vääryyksien korjaamiseksi tarvittaisiin kaikkinaista asenteiden korjaamista ja ymmärrystä siitä, mitä toisen hyvä kohtelu oikeasti tarkoittaa. Suurin osa ihmisistä siis voisi vähän miettiä niitä asenteitaan kanssaihmisiä kohtaan, eli ollaanko esim. inhimillisiä vai ei. (Ohiksena, tarkoittaen siis muitakin kuin ns. vihapuheen lietsojia. Vääryyden kokemuksistahan se vihapuhekin monesti kumpuaa, eli omassa elämässä koetaan jatkuvaa vääryyttä ja eriarvoisuutta, mikä sitten purkautuu vääriinkin ihmisiin ja väärällä tavalla.) Ja rahan ei pitäisi merkitä kaikkea elämässä ja ratkaista kaikkea viime kädessä, mitä ei voi sanoa kovin inhimilliseksi piirteeksi.
Ja jos epähuomiossakin kohtelee toista jotenkin väärin, niin aina voi pyytää anteeksi ja korjata käytöstään, ja mahdollisesti hyvittää asia, riippuen vahingon laadusta ja tahallisuuden asteesta riippuen, minkä ei pitäisi olla mikään häpeä kenellekään, koska kukaanhan ei kai virheetön täysin ole. Toki täytyy ensin tiedostaa, että on tehnyt väärin, muutenhan muutosta ei tapahdu ja täytyy itsekin haluta sitä muutosta. Itse ainakin arvostan suuresti sellaisia ihmisiä, jotka osaavat myöntää asioita, pyytävät anteeksi ja korjaavat käytöstään.
Jos tuolle linjalle lähtee, ettei keneenkään voi ikinä luottaa, niin kyllä aika hankalaksi menee.
Mitäs parempia, konkreettisia, ehdotuksia sulla olikaan tarjota?
Eihän kaikki voikaan luottaa kehenkään? Eikä kaikilla käy asiat niin onnellisesti, että kiusaamisten jälkeen menestystä riittäisi. Satuitko esim. lukemaan muidenkin kokemuksia kiusaamiseen puuttumisesta ym. Aamulehden kommenttiosiossa? Tai muiden kokemuksia tässä kommenttiketjussa, mitkä saattavat poiketa omista kokemuksistasi? Etkö tiedä, että kiusaaminen ja syrjintä (traumat, joita henkinen väkivalta aiheuttaa) jättää mahdollisesti pysyvät jäljet luottamuksessa muihin ihmisiin? Toistan vielä sen, että luitko ollenkaan muidenkin kokemuksia, miten asioihin saatetaan puuttua, ja muidenkin erilaisia mielipiteitä esim. Aamulehden kommenttiosiossa? Ne kokemukset eivät ole yhtään sen epätodempia kuin sun mahdolliset kokemukset, vaikka erilaisia ovatkin. Niin kuin aikaisemminkin totesin, hyviäkin loppuja on, mutta näin ei aina ole, vaan esim. kiusaaminen ja syrjintä jatkuu mahdollisesti myös aikuisiällä, mihin kukaan ei puutu.
Mutta konkreettisempia keinoja asioiden muuttamiseksi (jos puhe ei siis auta), on vaikka draaman keinoin, eli esim. vuorotellen esitetään kiusattua ja kiusaajia, niin ehkä kyky asettua toisen asemaan kehittyy sitä kautta. (Siis nämä asiathan pitäisi viimeistään opettaa päiväkodissa ja ala-asteella.) Voit lukea lisää ehdotuksia muiden kommenteista :). Mutta esim. kehulappujen kirjoittaminenkin on jakanut mielipiteitä, ja ihan oikeutetusti.
Me emme kirjoittaneet lappuja, vaan perjantain viikon koonnissa muistelimme, miten hyvin Sami oli hoitanut kadonneen lenkkarin etsinnän, Tiina oli lohduttanut itkevää ekaluokkalaista, Paavo oli ottanut toisluokkalaiset mukaan jalikseen, Kerttu auttanut ruokalassa kipsikätistä poika jne. Eli sanallista hyvien tekojen muistelemista. Ja kuinka Teemu oli heti aamusta niin iloinen, että se ihan tarttuu muihinkin. Ja ope sai kahvia ja jaksoi koko viikon......Lappujen kirjoittamista pitää tarkkaan miettiä ja vain tutussa ja turvallisessa ryhmässä tehdä. Se voi kääntyä päinvastaiseksi.
En viitannutkaan juuri sun kirjoitukseen niillä kehulapuilla, vaan siihen, mitä toiset kirjoittajat toivat esille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Dhkv kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Gdxvb kirjoitti:
Itse Ok varakkaasta perheestä, mutta rauhallinen ja ns. Perustyytyväinen luonne. Auta armias mitä kurmuutusta sai köyhempien lapsilta! Ja sitä halveksunnan määrää... sitä ei lapsena ymmärtänyt miksi kostettiin pelkän olemassaolon vuoksi. Omaan edelleen saman luonteen ja voin sanoa, että helppo luonne on aikamoinen etu aikuisten maailmassa. Vaikka kyllä sieltäkin löytyy näitä kateellisia ja pahansuopia kostajatyypin ihmisiä.
Alapeukkuja ropisi vaikka kyllä se köyhäkin osaa ilkeä olla. Ei se katso varallisuutta.
Hei, tässä alkuperäinen kirjoittaja. Taisin osua asian ytimeen. Kouluaikana räävittiin kaikki tavarat ja vaatteet, jotka oli ns. Fiksuimmista kaupoista. Lopulta tein niin, että hain vaatteet marketista, jotta en erottuisi. Se auttoi vähän. Luonteen (tasainen, hyväntuulinen) oli toisia raivostuttava, kun olisi pitänyt olla joku draamaqueen tai kieroilija sopankeittäjä. Muut, jotka myös varakkaammasta kodista, joilla edellämainittuja taitoja, tulivat toimeen rakkareitten kanssa ja heidän kotoaan saamansa edut ns. Hyväksyttiin. Jos tulet varakkaasta kodista ja olet lauhkealuonteinen, turpaan tulee. No, olen edelleen oma itseni ja ihan ylpeä etten alentanut itseäni kiusaamalla muita.
Ihana kuulla, ettet alentunut kiusamaan muita. Toivon sinulle kaikkea hyvää!
Terv. Kiusattu työtön äiti
Väittäisin, että kateus on se, mikä ajaa usein kiusaamaan. Ollaan kateellisia toisen koulumenestyksestä, ulkonäöstä, vaatteista jne. Ja jos oppilas on vielä kiltti ja hyväluonteinen, ei halua pahoittaa toisten mieltä tai on saanut hyvän kasvatuksen, niin kiusaaminen on taattua. Koulukiusaaminen loppuu sillä, kun vittuilee kiusaajalle niin pahasti takaisin, että hän ymmärtää pitää turpansa kiinni. Näin oman kokemukseni mukaan.
Työttömien kakaroitakin kiusataan. Julkkisten lapsia myös. Silmälasit on kuin punainen vaate kiusaajille. Ärrä tai ässävika. Väärä musiikkimaku. Vääränmerkkinen puhelin. Huono liikunnassa - sitähän voisi kiusata. Se on liian hyvä koulussa tai hiljainen. Lukee liikaa tai käyttää meikkiä. Sen kotona on erilaista kuin meillä. Sillä on kivat vanhemmat ja lemmikkieläin, eikä mulla ole.
Kateellisuus. Pelko. Erilaisuus. Kodin malli. Kavereiden painostus....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka aamu vaihtuu pari, se päivä istutaan ja ollaan uuden luokkakaverin vieressä ja jutellaan hänelle, myös välitunnilla. Seuraavana aamuna uusi pari. Tätä koko lukuvuosi. Näin ryhmäytin luokkani tosi tiiviiksi, kaikki tekivät töitä kaikkien kanssa. Toki siellä oli suosittuja lapsia, mutta ketään ei jätetty yksin. Heillä oli oma whatsup-ryhmä, johon kaikki kuuluivat. Minä sain lukea viestejä joskus ja joskus yhdessä mietimme, miten joku pulma ratkaistaan. Eräs luokkakaveri kuoli ja yhdessä surimme sitäkin. Se kasvatti heitä todella paljon ja pikkuriidat näyttivät turhilta.
Me myös näyttelimme paljon. Yritimme löytää aina hyvää palautetta jokaisesta ja sanoimme perjantaisin hyviä asioita toisistamme. Luimme kirjallisuutta ääneen. Aika ajoin juttelin kahden kesken jokaisen kanssa ja joskus sieltä paljastui jotakin, joka hoidettiin. Sain opettaa heitä kuusi vuotta.
Ryhmäyttäminen, hyvän itsetunnon kasvattaminen, empatian opettaminen näytelmien ja kirjallisuuden keinoin ja yhteiset projektit (meillä oli näytelmäiltoja vanhemmille). Oppilaantuntemus tietysti myös kasvoi kuuden vuoden aikana.
Kerran yläasteella opo kirjoitti jokaisen nimen lapulle. Jokaiselle jaettiin yksi lappu. Sitten piti keksiä jotain hyvää sanottavaa siitä, jonka nimi lapussa oli. Tuskin siitä mitään hyvää seurasi. Yhdestä pojasta joku sanoi, että on "mukavan pyöreä". Eli haukkui lihavaksi. Ei ollut kivaa kuultavaa sekään, että "en keksi mitään". Tai jotain tekemällä tehtyä kehua, tyyliin 'ei aiheuta harmia kenellekään, hiljainen'.
Uh, joo. Tätä tehdään aikuiskoulutuksessa ja töissäkin, tarkoitus on hyvä mutta toteutus ei aina jos porukka ei tunne toisia kunnolla tai joukossa on klikkejä. Olen nähnyt livenä kuinka jokainen seisoo vuorotellen edessä ja muut "kehuvat". Se on varmaan tosi kiva seistä siinä, kun kukaan ei oikein osaa sanoa mitään, vai mitä luulette? Tai se lapun kirjoittaminen anonyymisti, kuin muilla on ratkiriemukkaita ja ytimekkäitä kehuja ja sillä yhdellä syntisäkillä "ihan ok", "kiva", "ihan mukana", "kiva".
Se yritys voi olla sitten osa sitä kiusaamista.
Joo, minä sain kerran tuollaisessa tilanteessa palautteen "meikkaa kivasti" siinä missä muita kehuttiin huipputyypeiksi. Jäi hyvin mieleen.
Meillä oli aikuiskoulutuksessa vastaava leikki myös. Sain useamman kehun että olen hyvä äiti tai äidillinen. Ei juuri muuta palautetta. Kukaan näistä ei tietänyt minkälainen äiti olen. Vaan sen että minulla on useampi lapsi. Enkä puhunut lapsista koulussa edes. Tuli vähän paha mieli siitä että eikö useammassa kuukaudessa mitään muuta minusta löytynyt sanottavaa.
Tässä pitää olla selkeä ohjeistus, että vain toisten tekemisiä saa kehua, ei ominaisuuksia tai ulkoisia piirteitä, joille kukaan ei voi mitään. Kouluttaja ei ole osannut hommaansa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Konkreettinen ehdotus: opettaja kertoo luokalle havainneensa että ryhmässä tapahtuu kiusaamista. Ei kerro nimiä. Kuvailee tilanteen. Sitten antaa jokaiselle oppilaalle tehtäväksi kirjoittaa essee siitä että miten ongelma tulisi ratkaista. Sen jälkeen opettaja järjestää sopivalla ajalla yksityisen keskustelutilaisuuden jokaisen oppilaan kanssa jossa he saavat kertoa oman osuutensa asiaan. Taustamateriaalina käytetään oppilaan kirjoittamaa esseetä. Opettaja tekee selväksi että koko luokalla on nyt yhteinen ongelma jonka selvittämiseen kaikki saavat osallistua. Siihen asti luokkaretket yms kivat jutut on jäissä. Jos ei homma etene niin sitten otetaan vanhemmat mukaan keskusteluihin.
Voitko levittää tätä ideaa opettajien keskuudessa ihan valtakunnallisesti? En ole ikinä kuullut kenenkään toimivan näin.
Kyllä tämä tapa on ollut käytössä jo vuosikymmeniä. Osallistaminen ongelman ratkaisuun. Tosin lapsilla on yleensä hyvin julmia vaihtoehtoja ratkaisuksi, mutta usein tulee hyviäkin. Verso eli vertaissovittelu on vähän tämän tyylistä pikkuongelmien ratkaisua.
Onko sitten unohtunut vuosien kuluessa?
Miten suhtaudut piilokiusaamiseen?
Ei se mihinkään ole unohtunut. On vain opettajan jaksamisesta kiinni, voiko hän käyttää näin paljon aikaa tähän. Kun luokassa on diabeetikko, joka pyörtyy, vilkkaat, jotka ei istu paikoillaan ja hiljainen joka on vessassa koko tunnin, astmaatikko vinkuu homeilman vuoksi ja matikan koe huomenna tulossa, olisi pakko kerrata. Petrin isä odottaa käytävässä lomaviikon läksyjä ja välituntivalvontaan on kiire. Luokassa on liikaa erityistapauksia ja liian vähän aikaa kasvattaa empatiaa.
Piilokiusaamista on varsinkin tyttöjen kesken. Omanikin joutui kiusatuksi, koska oli kiltti ja vielä opettajan tyttö! Siinä syytä tarpeeksi. Piilokiusaamista on varsinkin netin kautta ihan järjettömästi. Kotoa se lähtee. Saa puhua rumasti ja halveksia erilaisuutta.
Tätä olen joskus pohtinut kun lueskelin ketjua koulushoppaamisesta. Siellä äidit aidosti haluavat parasta lapsilleen, auttavat läksyissä, hankkivat preppauskursseja ja valitsevat kouluja ja luokkia mitkä heidän mielestään hyviä. Kaikki periaatteessa OK, mutta kuinka rumasti nuo äidit puhuvat muista, vuokratalojen asukit, muu alta meille muut taneet - jopa miehen roskasuku käsitellään käsittämättömän ala-arvoisella tavalla, puhumattakaan miten vastataan ketjuihin erilaisia mielipiteitä tuoville. Mitä lapset oppivat kotonaan muuta kuin muiden halveksuntaa ja ylemmyyttä? Ja entäpä jos tuo ylemmyys, joka ilmeisesti osassa tapauksia perustuu isin tuloihin, ei olekaan lapsen kohdalla ihan aiheellista, miten selvitä eteenpäin elämässä?
Lapseni kävi ns paremman lukion. Koulussa oli kilpailua menestyksen suhteen, mutta myös tiukkoja klikkejä jotka perustuivat vanhempien (usein sen isän) varallisuuteen. Tällainen "menestyneiden" tyttöjen porukka halveksi tytärtäni, joka ei pukeutunut tarpeeksi hienosti koska me akateemiset vanhemmat emme halunneet kustantaa typerää merkkipukeutumista ja merkkilaukkuja. Onneksi hänellä oli kavereita joiden kanssa koulussa olla, hekin "menestyneiden" halveksimia. Luokkahenki oli huono, oli niitä joille pystyi puhumaan ja niitä jotka eivät koskaan katsoneet päin. Olen kysellyt jälkikäteen mitä nuo "hienoimmat" tytöt nykyään tekevät. Tuntuvat vieläkin etsivän itseään, papat ovat alkaneet kiristää lompakon nyörejä tiukemmalle, niinpä mm. siivotaan SOLlilla ja pyritään n:ttä kertaa kauppikseen Aaltoon. Tytär taas pyrki ja pääsi heti lääkikseen, juhli kandia viime vuonna ja jatkaa innolla. Kun nuo nuoret kouluaikaa halveksisivat toisiaan vähemmän ja keskittyisivät opiskeluun ja kehittämään aidosti sosiaalisia taitojaan.
Miksi kivoja ja kilttejä kiusataan? He eivät osaa itse kiusata, juoruilla tms. Ovat sosiaalisesti ns. sinisilmäisiä hölmöjä.
Onko sitten unohtunut vuosien kuluessa?
Miten suhtaudut piilokiusaamiseen?