Lihavat nuoret naiset ja body positive

Vierailija kirjoitti:

Ehkä karmeinta ikinä mitä oon nähnyt julkisella paikalla, että jollakin naisella on päällään tiukat melkein legginsityyppiset housut ja sit on sitä ylimäärästä pikkasen paljon lantiolla ja reisissä....ugh ei hyvä!

Jonkun mielestä minunkin kamala ylipurenta vei luultavasti koulun ruokalassa ruokahalut. Niin pidetäänpä nämäkin omana tietona. Tämä ketju koetetaan pitää asiallisena kiitos.

Tottakai haluan olla laihempi ja sillä tiellä ollaaan että olen lievästi ylipainoinen ja painoa on jo tippunut. haluan rakastaa omaa kehoani ja silloin on myös helpompi pitää huolta siitä kun en moiti itseäni kaikesta. Mielestäni Bodypositive jutussa on kyse siitä että lihavana helposti vihaa ja häpeää itseään, siitä on aika vaikea lähteä järkevästi etsimään keinoa laihtumiseen ja itsensä hyväksymiseen koska se että olet läski ei välttämättä tarkoita että olet tyhmä, ruma, laiska. Mielestäni on kamalaa itseään kohdella näin mutta monet lihavat sitä tekee koska yhteiskunnassa laihuus on ihanne ja lihavat saamat negatiivisen leiman. Lihavuus ei tee kenestäkään pahaa. Itseään on on siis tärkeä ensin rakastaa omana itsenään ja siten on helpompi löytää keino itsestään huolehtimiseen myös. Ihmisillä on mielestäni jälleen mennyt mönkään mitä bodypositivella tarkoitetaan. Eikö sen nimi pitäisi olla FatPositive tai FatAndLovingIt jos lihavuutta ihannoitaisiin? Kyse ei ikinä ollut ulkomuodosta vaan siitä mitä pääkopassa tapahtuu, itseään pitää rakastaa ulkomuodosta huolimatta, olitpahan sitten ekä lihava tai laiha.

No entä bodynegatiivisuus?

Lasken siihen kuuluvaksi tissi - ja peppuimplantit, botox ja huuliruiskeet, järjettömän kehon muokkauksen ja supertiukat dieetit jotka ei ole terveellisyydestä kuullutkaan. Ollaan niin tyytymättömiä omaan kehoon ja ulkonäköön, siksi kaikki tämä. Onko parempi. Sairasta molemmat.

BP kirjoitti:

Tässä olen jo jonkin aikaa seurannut mielenkiinnolla ja kasvavalla kauhulla tämän alunperin ehkäpä hyväksi tarkoitetun, eli body positive- ilmiön kasvua. Ajatushan on kaunis että kaikki kehot hyväksytään sellaisina kuin ne on. Mutta minulle on tullut näitä pluskokoisia ja värikäs tätitukka- tyyppejä katsoessa lähinnä todella ristiriitainen olo. Koska kaikesta vakuutteluistaan huolimatta he vaikuttavat juuri itse eniten epävarmoilta omasta ulkonäöstään ja koostaan. Ja sitä täytyy kohkata joka välissä että mä olen ihan ok ja kiva tyyppi, vaikka olenkin läski. Ja että on itseasiassa enemmän ok olla läski. Melkeinpä niin että on toivottavaa olla läski. Koska sitten olet rohkea ja sinut itsesi kanssa. Näkeekö kukaan muu tässä ajattelussa ja käytöksessä hämmentävää ristiriitaa? Kun päällisin puolin tulee tunne, että nämä ihmiset vaan haluaisivat kuulua johonkin porukkaan ja olla osa jotain ryhmää. Mikä on meidän jokaisen perustarve; eli tulla hyväksytyksi ja kuulua johonkin. Ja nyt jotenkin lihavuudesta on tullut näille henkilöille se oma identiteetti ja oma ryhmä jota täytyy kiivaasti ja äänekkäästi puolustaa. Mikä tuskin oli body positiven alkuperäinen ajatus.

Itse vietin lapsuutta 80-90- luvulla ja siihen aikaan ylipaino ei ollut kovin yleistä. Luokallani pahimmat kiusaajat ja kommentoivat olivat kuitenkin juuri näitä vähän pyöreitä ja itsestään epävarmoja ihmisiä. Joko oltiin luokan kovaäänisin pelle tai häirikkö. Eikä heitä kyllä koskaan jätetty sivuun eli jotenkin se epävarmuus oli sisäsyntyistä kun kokee itsensä erilaiseksi kuin muut.

"Mulla on oikeus olla läski" on nykyään näiden pari-kolmekymppisten kärkislogan. Samaan aikaan he itse ruotivat mediaa kuinka terveellisyyttä ihannoidaan ja kuinka treenihullut ovat sitä tätä tai tuota. Eli käytännössä käyttäytyvät juuri itse niinkuin väittävät valtaväestön heitä kohtelevan. Melko arvostelevasti.

Itse en ole koskaan elämässäni kommentoinut kenenkään ruokavalioita tai elämäntapoja. Sen sijaan olen itse joutunut useammankin ylipainoisen body positive- tyypin hampaisiin esim ruokatunneilla töissä koska urheilen ja pidän kehostani hoikkana.

Mitä te muut ajattelette tästä läskivallankumouksesta? Nyt asiallista kommentointia ja keskustelua.

Toi fatpositiven on keksinyt se joku instapullero jolla on seuraajia paljon.. Sit kaikki on aijaa jee ootpa rohkea niin minäkin sitten olen... Totuus on se, että noi ei vaan kykene elää terveellisesti ja pudottaa sitä vaarallista painoa pois.  Edelleen noilla positiivisilla on verenpainepillerit ja diabetekset jne jne jne. Onko se nyt sit kovin positiivista. Oikealla ruokavaliolla ja liikunnalla pääsee irti täysin turhista lääkkeistä ja kivuista.

Bodyposi on ilmiönä kiva ja koskee mielestäni kaikkia, oli kroppa sitten laiha, vähän massava tai kisakuntoon treenattu. Itsensä hyväksyminen on jokaiselle hyväksi.

En kuitenkaan itsekään voi mitenkään päin ymmärtää mikä idea on ihannoida ylipainoa ja epäterveitä elämäntapoja?! Itse sain kamalat haukut eräältä ylipainoiselta ystävältä, kun kerroin miten olen alkanut käymään salilla aktiivisesti ja saanut salakavalasti kertyneitä kiloja pudotettua?! Olen kuulemma pinnallinen ja tällainen ”itsensä rääkkääminen” on huonoksi ihmiselle.

Noi plussablogit voivat kyllä olla kirjoittajalleen vähän harhaanjohtavia. Edessäpäin kehutaan kuinka rohkeaa, voimaannuttavaa ja upeeta. Ja sit riennetään äkkiä av:lle haukkumaan läskejä.

Vierailija kirjoitti:

Bodyposi on ilmiönä kiva ja koskee mielestäni kaikkia, oli kroppa sitten laiha, vähän massava tai kisakuntoon treenattu. Itsensä hyväksyminen on jokaiselle hyväksi.

En kuitenkaan itsekään voi mitenkään päin ymmärtää mikä idea on ihannoida ylipainoa ja epäterveitä elämäntapoja?! Itse sain kamalat haukut eräältä ylipainoiselta ystävältä, kun kerroin miten olen alkanut käymään salilla aktiivisesti ja saanut salakavalasti kertyneitä kiloja pudotettua?! Olen kuulemma pinnallinen ja tällainen ”itsensä rääkkääminen” on huonoksi ihmiselle.

Kuulin ihan saman kommentin itse aikoinani. Aloin katsomaan syömisiäni ja lisäsin liikuntaa ja aloitin salin.. En rääkännyt itseäni vaan tein muutoksen elämääni. Kun aloin huomata muutosta kehossani ja jaksoin koko aika paremmin ja nukuin paremmin, niin se motivoi lisää... Sitten muistin vanhan unelmani, että olis kiva juosta maratooni, mutta ylipainoisena se oli vain haave. Kun tämän muutoksen minussa huomasi sitten pari ylipainoista kaveria, niin sain haukut muuttuneesta ulkonäöstä. Mekot vaihtui farkkuihin jne. Sain juostua sen maratoonin sitten Lontoossa. Toteutin yhden unelmista. YLipainoisena en olisi koskaan voinut toteuttaa sitä, koska 100kg ei juokse maratoonia. JA nyt tarkoitan syömällä tullut 100kg ihminen en sellaista joka painaa 100kg ihan treenin takia. Olen 35kg laihempi eikä roiku paikat, koska tein sen pitkäjänteisesti... Elämäni on paljon helpompaa kuin ennen.  Ei ole polvi, selkä, nivelkipuja ollut aikoihin.

Vierailija kirjoitti:

Minua kauhistuttaa lihavien tuleva toimintakyky, tai -kyvyttömyys. Jos parikymppisenä on sairaalloisen ylipainoinen, tuskin viisikymppisenä pääsee juurikaan kävelemään. Näin viisikymppisenä se tuntuisi kyllä hirveältä kohtalolta. Itse läskini kannan on myös suurta itsepetosta, joku toinen ne joutuu tuossa vaiheessa kantamaan.

Minua hämmästyttää näissä keskusteluissa aina se, kuinka huomio kiinnitetään siihen, voiko läski olla kaunis, saako läski miehen, voiko läski olla onnellinen. Miten olisi voiko läski elää pitkään ja suht terveenä, kiinnostaako se ketään? Juu, vastaan itse, toki voi, mummonikin oli hillittömän lihava ja eli yli yhdeksänkymppiseksi. Mutta ilman apua ei selvinnyt yhtään mistään rasittavammasta kymmeniin vuosiin. Ja kai nyt jokainen tietää, että selvä ylipaino on terveysriski. Isäni kuoli aivan yllättäen sairauskohtaukseen yli viisikymppisenä. Syy ei täysin selvinnyt, mutta ilmeisesti oli näitä omenavartaloisen riskejä, jotka yhtäkkiä sitten  tappoivatkin.

Kaikenlainen kehopositiivisuus on minusta hyvä, kun ajatellaan asioita tyyliin "mulla on leveät hartiat", "painoindeksini on 26" eli ei murehdita turhia asioita, mutta en vain voi käsittää sitä, että ihminen lihottaa itsensä sairaalloisen lihavaksi ja sitten pitäisi kannustaa kantamaan kilonsa ylpeänä. Monella näistä on vielä lapsia: haluavatko he lainkaan nähdä heidän kasvavan aikuisiksi? Ymmärrän, että parikymppisenä lihavana toimintakyky voi olla vielä ihan hyväkin, mutta kun se toimintakyky huononee väistämättä. Kohta varmaan pitää kannustaa ihmisiä tupakoimaan ylpeänä, vetämään kunnon kännit itseään ylistäen tai elämään ravinneköyhällä nuudeliravinnolla, koska on hienoa, että voi toteuttaa itseään. Järki käteen. Tietty määrä armollisuutta ja huumoria tekee elämästä kivaa, mutta jossain vaiheessa voi lipsahtaa itsepetoksen puolelle.

BP kirjoitti:

Hassuinta tässä ilmiössä on muuten se, että miehet eivät ole lähteneet lainkaan mukaan tähän. Olisikohan miehillä lähtökohtaisesti parempi itsetuntemus- ja tunto. Vai onko miehelle yleisesti hyväksyttävämpää olla sairaalloisen lihava? Miksi lihavilla miehillä ei ole tarvetta puolustaa itseään ja olemassa oloaan koko ajan? Mitä ajatuksia herättää? En ainakaan muista nähneeni juuri lihavia miesmalleja lehtien kansissa?

Koska lihavat miehet saavat olla rauhassa lihavia. Heidän kimppuunsa ei hyökätä joka paikassa haukkumaan, väheksymään ja nolaamaan. Naisille on tiukemmat vaatimukset sopia tiettyyn muottiin.

Vierailija kirjoitti:

Tottakai haluan olla laihempi ja sillä tiellä ollaaan että olen lievästi ylipainoinen ja painoa on jo tippunut. haluan rakastaa omaa kehoani ja silloin on myös helpompi pitää huolta siitä kun en moiti itseäni kaikesta. Mielestäni Bodypositive jutussa on kyse siitä että lihavana helposti vihaa ja häpeää itseään, siitä on aika vaikea lähteä järkevästi etsimään keinoa laihtumiseen ja itsensä hyväksymiseen koska se että olet läski ei välttämättä tarkoita että olet tyhmä, ruma, laiska. Mielestäni on kamalaa itseään kohdella näin mutta monet lihavat sitä tekee koska yhteiskunnassa laihuus on ihanne ja lihavat saamat negatiivisen leiman. Lihavuus ei tee kenestäkään pahaa. Itseään on on siis tärkeä ensin rakastaa omana itsenään ja siten on helpompi löytää keino itsestään huolehtimiseen myös. Ihmisillä on mielestäni jälleen mennyt mönkään mitä bodypositivella tarkoitetaan. Eikö sen nimi pitäisi olla FatPositive tai FatAndLovingIt jos lihavuutta ihannoitaisiin? Kyse ei ikinä ollut ulkomuodosta vaan siitä mitä pääkopassa tapahtuu, itseään pitää rakastaa ulkomuodosta huolimatta, olitpahan sitten ekä lihava tai laiha.

Viha ja häpeä ovat liikkellepanevia energioita, miksi ne pitäisi vaihtaa itselleen valehtelemiseen ja periksiantamiseen? Helpompihan se on toki antaa vain mennä ja vaatia, että kaikki muut pitävät läskiä kauniina. Ei tosin tule tapahtumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Bodyposi on ilmiönä kiva ja koskee mielestäni kaikkia, oli kroppa sitten laiha, vähän massava tai kisakuntoon treenattu. Itsensä hyväksyminen on jokaiselle hyväksi.

En kuitenkaan itsekään voi mitenkään päin ymmärtää mikä idea on ihannoida ylipainoa ja epäterveitä elämäntapoja?! Itse sain kamalat haukut eräältä ylipainoiselta ystävältä, kun kerroin miten olen alkanut käymään salilla aktiivisesti ja saanut salakavalasti kertyneitä kiloja pudotettua?! Olen kuulemma pinnallinen ja tällainen ”itsensä rääkkääminen” on huonoksi ihmiselle.

Kuulin ihan saman kommentin itse aikoinani. Aloin katsomaan syömisiäni ja lisäsin liikuntaa ja aloitin salin.. En rääkännyt itseäni vaan tein muutoksen elämääni. Kun aloin huomata muutosta kehossani ja jaksoin koko aika paremmin ja nukuin paremmin, niin se motivoi lisää... Sitten muistin vanhan unelmani, että olis kiva juosta maratooni, mutta ylipainoisena se oli vain haave. Kun tämän muutoksen minussa huomasi sitten pari ylipainoista kaveria, niin sain haukut muuttuneesta ulkonäöstä. Mekot vaihtui farkkuihin jne. Sain juostua sen maratoonin sitten Lontoossa. Toteutin yhden unelmista. YLipainoisena en olisi koskaan voinut toteuttaa sitä, koska 100kg ei juokse maratoonia. JA nyt tarkoitan syömällä tullut 100kg ihminen en sellaista joka painaa 100kg ihan treenin takia. Olen 35kg laihempi eikä roiku paikat, koska tein sen pitkäjänteisesti... Elämäni on paljon helpompaa kuin ennen.  Ei ole polvi, selkä, nivelkipuja ollut aikoihin.

Tuossakin sen näkee, jos tartut toimeen ja laihdutat niin sekös läskiystäviä vituttaa. He ovat luovuttaneet koska niin on helpompaa ja sen takia kaikkien pitäisi hyväksyä lihavuus eikä kyseenalaistaa sitä. Body positive.

Lihavat ovat kautta aikojen olleet rumia, tyhmiä ja laiskoja. Tulevat yhteiskunnalle kalliiksi kaikkine sairauksineen. Olen 50-vuotias nainen. En ole koskaan ollut lihava. Silloin kun olin nuori 20 - 30 vuotias, ihmiset olivat suurin piirtein normaalipainoisia. Lihavat olivat harvinaisuus. Nykyään nuoret naiset ovat kamalan lihavia jo alle 20-vuotiaana. Järkyttävää katsoa kun nuori ihminen on kuin sinivalas. En usko että nuoret miehet haluavat seurustella sinivalaan kanssa. Olen myös ihmetellyt miksi nuorilla lihavilla naisilla on yleensä maalipurkki kaatunut päähän on lilaa, vihreää, vaaleanpunaista väriä kaatunut hiuksiin. On lävistyksiä ja tatuointeja. Ruman näköistä. Ilmeisesti ei oikein tiedetä mikä näyttää kauniilta ja mikä ei. Nämä ovat varmaan näitä viherpiipertäjien lässytysäitien lapsia. Säälittävää katsottavaa en voi muuta sanoa.

Body positiivisuus on ideana hyvä, varsinkin jos se kannustaa terveellisiin elämäntapoihin ja itsensä hyväksymiseen. Lihavuutta ei silti kannata ihannoida, sillä se ei ole terveellistä.

Tuossa Body positiivisuudessa minua ihmetyttää se, että lihavat ihmiset haluavat pukeutua kuin laihat. Tämä on toki sallittua, mutta silmätikuksi siinä joutuu tahtomattaan. Vartalolle sopiva pukeutuminen olisi parempi vaihtoehto.

Välillä näkee todella ylipainoisia tyttöjä minihameissa ja napamittaisissa topeissa. Se ei ole kaikesta positiivisuudesta huolimatta kaunista. Julminta on se, että ihmiset saattavat nauraa. Se on tietysti nauravan oma ongelma, mutta loukkaa varmasti pilkan kohteeksi joutunutta.

Minun puolestani ihmiset voivat olla ihan mitä vain. Emme mielestäni synny silmän ruoaksi toisillemme. Elämän tarkoitus ei liene laihuus ja jos on, niin sitten jollekin on. Jos jolle kulle on päänvaivaksi ja ahdistukseksi toisen lihavuus ja siitä mahdollisesti aiheutuvat terveyshaitat, niin kehottaisin keskittymään omasta itsestä huolehtimiseen. Jos joku kuolee lihavuuteensa tai sairastuu, niin sitten niin käy. Antaa käydä.

Mikä tekee läskistä inhottavaa ja häpeällistä? Onko viehätysvoima vähempi, hyvänen aika, kulkevatko jotkut aina viehätyksen ja silmän ruoan perässä? Ihminen voi olla läski mieleltäänkin. Haluaa kaiken heijastavan oman pään sisäistä järjestelmää.

Ihminen on oletettavasti kone ja ohjelmoitu erikoisesti. Mielestäni lihavuus on mielenkiintoista. Miksi lihavuuteen saatetaan lisätä epäseksikkyys tai epäterveellisyys? Terveys on kuin ylin voima, jota palvomme tai palvotaan.

Kivaa iltaa kaikille ihmisolioille

Muutama vuosi sitten rohkenin väittää täällä, että ylipaino on seuraus mielen sisäisistä ongelmista ja sain tietysti mammat ärhäkkäinä kimppuuni.  Obeesin puolustamiseksi lueteltiin mm. lihavuuden periytyminen, geenit,  isot luut, ravinnon poikkeava imeytyminen, lääkitys ja muuta roskaa.

Totuutta on tietysti vaikea myöntää: energiaa tankataan syömällä yli tarpeen ja kulutuksen. Avuksi paino-ongelmaisille tarjotaan dieettejä ja liikuntaa, joita monet eivät kykene kunnolla noudattamaan.

Tehottomuus ei ole yllätys siksikään, koska keinot ovat vain addiktin seurauksen eli ylipainon hoitoa  -  e i v ä t  lihavuuden juuri- ja alkusyiden poistamista. Niihin jokaisen laihduttajan sekä lääketieteen ja lääkärien tulisi keskittyä.

Tavoitteiksi tulisi asettaa itseymmärrys, häiriytyneen syömisensä syiden käsittäminen ja sisäistetty asennemuutos oman kehon tervehdyttämiseksi. Laihdutusteollisuus erikoisaterioineen, kunto-ohjelmineen ja liikuntalaitteineen on valtaisa bisnes, mutta ylipainon perustaustoihin ei paljoakaan olla keskitytty. Mentaaliterapia voisi kuitenkin olla kaikkein tehokkain ja pysyvin ratkaisu lukemattomille painonsa kanssa kipuileville. Kysymys kuuluu: Milloin terapeutit, psykologit ja psykiatrit heräävät ylipainoisten ongelmaan ja heille avuksi?

I. Pasanen ja T. Shemeikka niin ja VäriKäs Pipsa

Vilkaisinpa pitkästä aikaa mitä uutta tänne on tullut: https://imgur.com/r/fatlogic/

Jenkeissä tuo fat acceptance ja haes on menneet niin pitkälle että läskit kokevat pelkät muiden kertomukset painonpudotuksestaan henkisenä pahoinpitelynä, kokevat sen etteivät meinaa mahtua penkkeihin tai löytää helposti vaatteita syrjintänä ja ra-sismina(???? :D), ja vaativat että heidän pitäisi saada yhden matkustajalipun hinnalla lentokoneissa käyttöönsä 2 penkkiä tai siirron ykkösluokkaan ilman kustannuksia.

Toivottavasti täällä ei asiat mene noin pitkälle.

Kehopositiivisuus on mielestäni ihana aate, mutta harmittaa kun tuntuu että se on jämähtänyt vain yhden tietynlaisen kehotyypin asialiikkeeksi. Ideahan on että kaikki kehot ovat arvokkaita ja jokaisella on oikeus näkyä ja hyväksyä oma kehonsa; oli sitten riipputissit, arpia, ylipainoa, cp-vamma, karvoitusta, ei karvoitusta, ylipainoa, alipainoa, mikä tahansa vartalonmuoto tai ihonväri, lyhytkasvuisuutta, atooppinen iho jne. Kehopositiivisuuden idea ei mielestäni ole se että ylipainoinen keho on paras keho.

Vierailija kirjoitti:

Muutama vuosi sitten rohkenin väittää täällä, että ylipaino on seuraus mielen sisäisistä ongelmista ja sain tietysti mammat ärhäkkäinä kimppuuni.  Obeesin puolustamiseksi lueteltiin mm. lihavuuden periytyminen, geenit,  isot luut, ravinnon poikkeava imeytyminen, lääkitys ja muuta roskaa.

Totuutta on tietysti vaikea myöntää: energiaa tankataan syömällä yli tarpeen ja kulutuksen. Avuksi paino-ongelmaisille tarjotaan dieettejä ja liikuntaa, joita monet eivät kykene kunnolla noudattamaan.

Tehottomuus ei ole yllätys siksikään, koska keinot ovat vain addiktin seurauksen eli ylipainon hoitoa  -  e i v ä t  lihavuuden juuri- ja alkusyiden poistamista. Niihin jokaisen laihduttajan sekä lääketieteen ja lääkärien tulisi keskittyä.

Tavoitteiksi tulisi asettaa itseymmärrys, häiriytyneen syömisensä syiden käsittäminen ja sisäistetty asennemuutos oman kehon tervehdyttämiseksi. Laihdutusteollisuus erikoisaterioineen, kunto-ohjelmineen ja liikuntalaitteineen on valtaisa bisnes, mutta ylipainon perustaustoihin ei paljoakaan olla keskitytty. Mentaaliterapia voisi kuitenkin olla kaikkein tehokkain ja pysyvin ratkaisu lukemattomille painonsa kanssa kipuileville. Kysymys kuuluu: Milloin terapeutit, psykologit ja psykiatrit heräävät ylipainoisten ongelmaan ja heille avuksi?

Psykologiaa sisältyy kyllä ravitsemusterapeutin koulutukseen jo aineopinnoissa.

t. Ravitsemusterapiaa opiskeleva läski

BP kirjoitti:

Hassuinta tässä ilmiössä on muuten se, että miehet eivät ole lähteneet lainkaan mukaan tähän. Olisikohan miehillä lähtökohtaisesti parempi itsetuntemus- ja tunto. Vai onko miehelle yleisesti hyväksyttävämpää olla sairaalloisen lihava? Miksi lihavilla miehillä ei ole tarvetta puolustaa itseään ja olemassa oloaan koko ajan? Mitä ajatuksia herättää? En ainakaan muista nähneeni juuri lihavia miesmalleja lehtien kansissa?

Mies ei ole naiselle tehty esine ja kohde. Mies päättää mikä on kaunista ja mikä ei. Nainen muokkautuu niin että kelpaa miehelle. Miehen ei tarvitse miellyttää koska miehen ihmisarvo ei ole kiinni siitä miten pantava se on. Naisen arvo on kiinni siitä onko se panettava vai ei ja nimenomaan miehen silmissä. Naiset voi keskenään paukutella läskejään ja kehua itseään. Miehet ei siihen puutu, ei niitä naisia kukaan mieti tai katso.