Lihavat nuoret naiset ja body positive
Tässä olen jo jonkin aikaa seurannut mielenkiinnolla ja kasvavalla kauhulla tämän alunperin ehkäpä hyväksi tarkoitetun, eli body positive- ilmiön kasvua. Ajatushan on kaunis että kaikki kehot hyväksytään sellaisina kuin ne on. Mutta minulle on tullut näitä pluskokoisia ja värikäs tätitukka- tyyppejä katsoessa lähinnä todella ristiriitainen olo. Koska kaikesta vakuutteluistaan huolimatta he vaikuttavat juuri itse eniten epävarmoilta omasta ulkonäöstään ja koostaan. Ja sitä täytyy kohkata joka välissä että mä olen ihan ok ja kiva tyyppi, vaikka olenkin läski. Ja että on itseasiassa enemmän ok olla läski. Melkeinpä niin että on toivottavaa olla läski. Koska sitten olet rohkea ja sinut itsesi kanssa. Näkeekö kukaan muu tässä ajattelussa ja käytöksessä hämmentävää ristiriitaa? Kun päällisin puolin tulee tunne, että nämä ihmiset vaan haluaisivat kuulua johonkin porukkaan ja olla osa jotain ryhmää. Mikä on meidän jokaisen perustarve; eli tulla hyväksytyksi ja kuulua johonkin. Ja nyt jotenkin lihavuudesta on tullut näille henkilöille se oma identiteetti ja oma ryhmä jota täytyy kiivaasti ja äänekkäästi puolustaa. Mikä tuskin oli body positiven alkuperäinen ajatus.
Itse vietin lapsuutta 80-90- luvulla ja siihen aikaan ylipaino ei ollut kovin yleistä. Luokallani pahimmat kiusaajat ja kommentoivat olivat kuitenkin juuri näitä vähän pyöreitä ja itsestään epävarmoja ihmisiä. Joko oltiin luokan kovaäänisin pelle tai häirikkö. Eikä heitä kyllä koskaan jätetty sivuun eli jotenkin se epävarmuus oli sisäsyntyistä kun kokee itsensä erilaiseksi kuin muut.
"Mulla on oikeus olla läski" on nykyään näiden pari-kolmekymppisten kärkislogan. Samaan aikaan he itse ruotivat mediaa kuinka terveellisyyttä ihannoidaan ja kuinka treenihullut ovat sitä tätä tai tuota. Eli käytännössä käyttäytyvät juuri itse niinkuin väittävät valtaväestön heitä kohtelevan. Melko arvostelevasti.
Itse en ole koskaan elämässäni kommentoinut kenenkään ruokavalioita tai elämäntapoja. Sen sijaan olen itse joutunut useammankin ylipainoisen body positive- tyypin hampaisiin esim ruokatunneilla töissä koska urheilen ja pidän kehostani hoikkana.
Mitä te muut ajattelette tästä läskivallankumouksesta? Nyt asiallista kommentointia ja keskustelua.
Olen sairaanhoitaja kotisairaanhoidossa. Päivittäin asiakkainani on lihavia ikäihmisiä, jotka eivät pääse kotoaan lihavuutensa vuoksi. He eivät pysty peseytymään tai selviytymään monista edes arkisista asioita. Lihavuus seurauksineen on syy kotisairaanhoitoon.
Tämä on niin surullista. He ovat fiksuja ja mukavia, mutta lihavuutensa vankeja. Moni on vielä varsin nuori, osa reippaasti alle seitsemänkymmentä vuotta.
Katson kauhulla nuoria reilusti lihavia naisia ja miehiä. Jalat ovat vääntyneet painon alla jo nyt, vaikka ikää on tuskin paljon yli kaksikymmentä vuotta. Nuoruuden voimalla vielä jaksetaan ja ylipainoinen keho on melko kiinteä. Tosiasia kuitenkin on, että painoa on hyvin vaikea saada alas. Vuodet tuovat usein vain lisää painoa ja kunto repsahtaa. Ei sitä nuorena ajattele, että haluaisi elää vielä 50+ täyttä hyvää elämää.