Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
On tämä järjetöntä, kun eläminen on aivan liian rankkaa, mutta läheisten tunteiden vuoksi on pakko pysytellä elävien kirjoissa
18.02.2019 |
Tiedän miltä tuntuu, kun paras ystävä lähtee ja jättää muut tänne kärsimään lähtöään. En voisi koskaan tehdä samaa varsinkaan äidilleni, joten joudun vain jatkamaan tätä ilotonta roikkumista kiinni elämässä. Toisaalta teen tällä tavalla läheisteni elämästä rankkaa, sillä ei ole heidänkään helppoa katsella murtunutta minua ja jokapäiväistä rimpuiluani. Sainpahan vuodatettua.
Kommentit (5)
Sama täällä. Kasvais nuo lapset aikuisiksi pian niin voisin päättää päiväni. Nyt pakko pysyä hengissä ettei jää pienet lapset äidittömiksi. Täytyy vain varmistaa, ettei meistä tule liian läheisiä lasten kanssa, niin ei ole niin kova pala sitten 15 vuoden päästä kun en olekaan täällä enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Kasvais nuo lapset aikuisiksi pian niin voisin päättää päiväni. Nyt pakko pysyä hengissä ettei jää pienet lapset äidittömiksi. Täytyy vain varmistaa, ettei meistä tule liian läheisiä lasten kanssa, niin ei ole niin kova pala sitten 15 vuoden päästä kun en olekaan täällä enää.
Et taida tosissaan olla kovin järkevä, jos suunnittelet elämääsi 15 vuoden päähän. Keskity tähän hetkeen.
Niin se on outoa kun ihmiset esittävät, että kun toinen kärsii, pitää hänen jatkaa sitä kärsimystään muiden vuoksi, tai on itsekäs. Kun voisi miettiä myös niin, että läheinen, joka tahtoo toisen kärsimyksen jatkuvan, koska ei itse pysty käsittelemään poismenon aiheuttamaa surua, on itsekäs. Pohjaton ja toivoton kärsimys lähimmäiselle vai surutyö, joka kuuluu jokaisen elämään jossakin vaiheessa? Joka itsemurhan tehnyttä kuoleman jälkeen tuomitsee ja pilkkaa, olisi siis valinnut hänelle jatkuvan kärsimyksen oman surutyönsä välttämiseksi. Koska sehän ajatuksissa silloin on, kun itsemurhaan päätyy: Elän jatkuvaa, loputonta kärsimystä ilman toivoa. Ei kukaan tee itsemurhaa, jos kokee, että toivoa vielä on. Mieli ei vain näe muuta vaihtoehtoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Kasvais nuo lapset aikuisiksi pian niin voisin päättää päiväni. Nyt pakko pysyä hengissä ettei jää pienet lapset äidittömiksi. Täytyy vain varmistaa, ettei meistä tule liian läheisiä lasten kanssa, niin ei ole niin kova pala sitten 15 vuoden päästä kun en olekaan täällä enää.
Et taida tosissaan olla kovin järkevä, jos suunnittelet elämääsi 15 vuoden päähän. Keskity tähän hetkeen.
Niinhän minä teenkin. Jos ei olisi lapsia niin tekisin sen heti. Nyt menee 15 vuotta ennenkuin nuorin täyttää 20, joten 15 vuotta täytyy jaksaa tämäkin päivä elää.
Alue: Aihe vapaa
Hei.
Jos ymmärsin oikein, olet surun murtama. Suru on vain surtava pois, oikopolkua ei ole. Mutta älä kanna suruasi yksin. Jaa tuntemuksiasi joko ystäviesi ja omaistesi tai ihan vaikka ammatillisen keskusteluavun kanssa.
Joskus on vaikea erottaa, mikä on normaalia surua ja mikä masennusta. Tarvittaessa voit mennä lääkärille keskustelemaan mielialastasi. Oman kuoleman toivominen voi kertoa siitä, että tarvitset enemmän tukea. Elämässä ei kuulu pelkästään rimpuilla ja taistella, myös jotain nautintoa, mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä tarvitset, jaksaaksesi elää. Keskusteluapu voi auttaa sinua löytämään oman elinvoimasi, vaikka oletkin kohdannut suuren menetyksen