Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Suomalaisen sai aikanaan tavattaessa ampua paikalle Ruotsissa - kodit oli jo määrätty poltettavaksi ja vilja uthottavaksi.

Vierailija
17.02.2019 |

Vuosina 1596–1597 käyty nuijasota ja seuraavan vuosisadan alkuvuosiin ajoittunut nälänhätä saivat yhä useammat siirtolaiset siirtymään Ruotsin metsiin.

Ruotsalaiset olivat jo asettuneet jokien varsille, mutta jättäneet metsäseudut asumattomiksi. 1630-luvun alussa jokivarsien viljelijät kävivät vihamielisiksi suomalaisia kohtaan. Ruotsalaiset katsoivat maittensa takana olevien metsien kuuluvan itselleen, eivätkä hyväksyneet sitä, että suomalaiset metsästivät riistan.

Ainoastaan ne suomalaiset, jotka hankkivat kuninkaan vahvistuskirjan saivat pitää maansa ja asuntonsa. Vuonna 1639 nämä omistusoikeuspaperit nousivat entistä tärkeämpään asemaan. Tuolloin annettiin kuningatar Kristiinan nimissä määräys, jossa määrättiin vangittaviksi kaikki lupakirjatta metsissä asuvat suomalaiset. Myöhemmin annettiin muita käskykirjeitä, joissa suomalaisten pirtit ja viljat määrättiin ilman tuomiota poltettaviksi ja hävitettäviksi.

Vuonna 1646 annettiin julistus, että jokaiselta suomalaiselta, joka ei halunnut oppia ruotsia, on talot poltettava, ja hän on henkipatto jokaisen ruotsalaisen edessä. Suomen kieli oli täydellisesti kielletty ja suomenkielisten kirjojen lukeminen johti joissakin tapauksissa vangitsemiseen vielä 1700-luvulla.

Oma lukunsa olivat myös suomalaiset irtolaiset, jotka tunnettiin nimellä Lösfinnar.

Vaikka nämä irtolaisryhmät muodostuivat pääosin miehistä oli heidän joukossaan myös nuoria naisia, jotka tunnettiin nimellä löskona (irtolaislutka). Monet näistä naisista tekivät miesten töitä kalastajina ja kaskenpolttajina

Kommentit (48)

Vierailija
1/48 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mielenkiintoista! Mutta se, että kerrot sen täällä etkä esim. jossain historia-aiheisella palstalla viittaa siihen, että mielestäsi siitä pitäisi vetää jotain vuoteen 2019 liittyviä johtopäätelmiä?

Vierailija
2/48 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin? Suomi kuului Ruotsiin tuohon aikaan. Taitavasti yhdistelit nuijasodan ja eri hallitsijat samaan nippuun.

Historiaa lukeneena tuosta pakkoruotsivaikutusviestistä menee pohja. Onko taas menossa vihaan pakkoruotsikampanja?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/48 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloittaja kopio Wikipediasta tekstiä ja lisäsi omaa täysin asiaan kuulumatonta mielipidettä väliin. Käykää lukemassa Wikipedian juttu ja lukea aloitus uudestaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Metsäsuomalaiset

Onko aloittaja trollibotti? Mikä on motiivi aloituksella?

Vierailija
4/48 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista! Mutta se, että kerrot sen täällä etkä esim. jossain historia-aiheisella palstalla viittaa siihen, että mielestäsi siitä pitäisi vetää jotain vuoteen 2019 liittyviä johtopäätelmiä?

No vaikkapa kertoa totuus Ruotsista esimerkiksi peruskouluissa.

Vierailija
5/48 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja kopio Wikipediasta tekstiä ja lisäsi omaa täysin asiaan kuulumatonta mielipidettä väliin. Käykää lukemassa Wikipedian juttu ja lukea aloitus uudestaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Metsäsuomalaiset

Onko aloittaja trollibotti? Mikä on motiivi aloituksella?

Mitä on lisätty??

Vierailija
6/48 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja tuollaisille suomivihaajille sitten järjestetään täysylläpito Ahvenanmaalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/48 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vuonna 1596 ja miten se nykytilanteeseen liittyy?

Vierailija
8/48 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ja tuollaisille suomivihaajille sitten järjestetään täysylläpito Ahvenanmaalla.

Joo, samoja ihmisiähän ne ovat. Eiku...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/48 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ja tuollaisille suomivihaajille sitten järjestetään täysylläpito Ahvenanmaalla.

Tässä nähdään rasistín järkenjuoksu reaaliajassa.

Vierailija
10/48 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku sanoi nykyruotsalaisten olevan tietämättömiä maan suurvaltamenneisyydestä koulupolitiikan takia,olisi epäsovinnaista kertoa sos.demareiden mielestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/48 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sama meno jatkuu tänäkin päivänä, mutta lievempänä suomalaisia kohtaan.

Vierailija
12/48 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ja tuollaisille suomivihaajille sitten järjestetään täysylläpito Ahvenanmaalla.

Ahvenanmaalla on noita metsäsuomalaisten jälkeläisiäkin.😀

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/48 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja kopio Wikipediasta tekstiä ja lisäsi omaa täysin asiaan kuulumatonta mielipidettä väliin. Käykää lukemassa Wikipedian juttu ja lukea aloitus uudestaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Metsäsuomalaiset

Onko aloittaja trollibotti? Mikä on motiivi aloituksella?

Mitä on lisätty??

Jos aloitetaan otsikosta niin suomalaiset sai ampua tavattaessa.

Vierailija
14/48 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vuonna 1596 ja miten se nykytilanteeseen liittyy?

Varmaan sillä, että maahan muuttajia on aina vihattu ja demonisointu. Niiden on sanottu "vievän meidän" (siihen aikaan) riistan. Mutta ajatus on, että että tulevat, pilaavat ja vievät eivätkä opi maan tavoille tai kielelle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/48 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja kopio Wikipediasta tekstiä ja lisäsi omaa täysin asiaan kuulumatonta mielipidettä väliin. Käykää lukemassa Wikipedian juttu ja lukea aloitus uudestaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Metsäsuomalaiset

Onko aloittaja trollibotti? Mikä on motiivi aloituksella?

Mitä on lisätty??

Tai mitä jätettiin välistä pois.

Oma lukunsa olivat myös suomalaiset irtolaiset, jotka tunnettiin nimellä Lösfinnar. He eivät halunneet omaa tilaa, vaan viettivät mieluummin liikkuvaa elämää. Valtiovalta ei hyväksynyt näitä irtolaisryhmiä vaan pyrki lailla kieltämään sekä heidän majoittamisensa ja heidän käyttämisensä työvoimana. Lain rikkominen johti sakkorangaistukseen.[2]

Vaikka nämä irtolaisryhmät muodostuivat pääosin miehistä oli heidän joukossaan myös nuoria naisia, jotka tunnettiin nimellä löskona (irtolaislutka). Monet näistä naisista tekivät miesten töitä kalastajina ja kaskenpolttajina.[8]

Vierailija
16/48 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä Venäjä vaan oli Suomelle parempi isäntä kuin Ruotsi jos oikein karvoihin katsotaan. 

Silti meidät on opetettu ylistämään Ruotsia ja vihaamaan Venäjää.

Vierailija
17/48 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

No mut ne oli mat-uja siellä ruotsissa. Mat-uuj-aaa. Ei halunneet oppia ruotsia, eli ne ei sopeutuneet kulttuuriin.

Vierailija
18/48 |

1500- ja 1600-luvun Venäjä tuskin olisi ollut sen ihanampi kuin tuon ajan Ruotsi.

Vierailija
19/48 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä ruotsalaisilta saa edelleen ihan löskona-kohtelua, jos ei puhu täydellistä ruotsia.

Vierailija
20/48 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No mut ne oli mat-uja siellä ruotsissa. Mat-uuj-aaa. Ei halunneet oppia ruotsia, eli ne ei sopeutuneet kulttuuriin.

Totta. Kävin museossa katsomassa metsäsuomalaisista näyttelyn. Metsäsuomalaiset kaskesivat metsän ja muuttivat muutaman vuoden päästä seuraavan paikkaan ja polttivat metsän. Kuinka moni sallisi muutamista toisen omistamalle maalle ja polttaa metsät?

Metsäsuomalaiset oli irtolaisia jotka jättivät taakseen poltettuja metsiä ja elivät yhteiskunnan ulkopuolella.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yksi yhdeksän