Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

AMK ahdistaa

Vierailija
17.02.2019 |

Olen jo toista AMK-tutkintoa opiskeleva äiti. Käyn töissä koulun ohella. Tällä hetkellä ahdistus on mieletön. Kävin tosiaan jo yhden AMKtutkinnon, enkä ole ikinä kokenut tällaista stressiä. Nyt on menossa tosi laaja, vaikea-aiheinen kurssi, jonka tentti on kuukauden sisällä. Koko lukujärjestys on ääriään myöten täynnä sinne asti että on tentti eikä opettajilta ole saanut selkeää ohjetta tenttiin valmistautumiseen. Lisäksi kurssiin pitää tehdä noin 30 erilaista tehtävää joista olen saanut tehtyä vasta alle puolet.

Stressitasot ovat ihan mielettömät ja tuntuu etten mitenkään voi selvitä tästä kurssista niin että pääsisin vielä tentistäkin läpi. Kamalinta on ertä tällä kurssilla on mieletön paimoarvo koulutuksessani ja kurssin hylky voi johtaa vuoden myöhäisempään valmistumiseen! Aika on hilkulla ja aivot tarvii myös joskus lepoa. Huomenna on tarkoitus tehdä mahd paljon mutta mies on vähän huono viemään lasta pois talosta pitkiksi ajoiksi joten työskentelytahti ei päätä huimaa. Kertokaa kaikki parhaat vinkkinne miten olette saaneet rusennettua koulutehtävät tehdyiksi ja tenttiin valmistauduttua huonoilla ohjeilla ja pienessä ajassa. Kiitos!

Kommentit (58)

Vierailija
21/58 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ja aiemmassa koulutuksessa piti saada 50% oikein että pääsi kurssista läpi. Nyt vaaditaan 70%. Aihealue on kemian haara jossa on todella paljon todella laajoja kokonaisuuksia mitkä pitää osata, ymmärtää ja osata soveltaa.

Ap

Mitä tarkoittaa todella laaja? Lukion kemian laajuinen? Yliopiston perusopintojen laajuinen? Enemmän?

Vierailija
22/58 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

No reippaasti yli lukion kemian, todennäköisesti alle yliopiston kemian, paha verrata kun en yliopistossa ole tätä lukenut. Olen lukenut pitkän kemian lukiossa mutta se ei paljin auta kun kyseessä on sellainen kemian soveltava osuus ettei sitä ole lukiossa käsitelty vaan kuin biologiassa ja sielläkin hyvin pintapuolisesti. Kyseessä siis biokemian kurssi.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/58 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ala AMK:issa on noin vaativa?

Hoitoala. Ei opiskelijaa voida päästää opinnoista läpi, jos hän ei hallitse jotakin tiettyä olennaista osaamisaluetta.

Kaikkialla muuallakin täytyy kurssit läpäistä. Mikä sitten on hoitoalalla rakettitiedettä vastaava osaamisalue?

eri

No tuota. Hoitoalalla ollaan vastuussa toisen ihmisen terveydestä ja hengestä. Hoitoalan opiskelijan pitää hallita esimerkiksi erilaisia potilaalle suoritettavia toimenpiteitä - ja ne pitää hallita virheettömästi. Et voi mitenkään verrata hoitoalan opintoja vaikka jonkun tradenomin opintoihin. Joo, tradenomin pitää läpäistä kurssit, mutta hänen osaamisensa ei ole suoraan yhteydessä elävän ja hengittävän ihmisen elossapysymiseen.

No jos verrataan vaikka lääkäriin, sairaalafyysikkoon tai lujuuslaskelmia tekevään dippainssiin. Toimenpide kuulostaa mekaaniselta ja sellaiselta, että se menee joka kerta likimain samalla tavalla toisin kuin esim. teknisen sovelluksen keksiminen, jossa luodaan uutta

No se toimenpide pitää ensin hallita perusteellisesti, ennenkuin onnistuu sen rutiininomainen suorittaminen työelämässä.

Vierailija
24/58 |

kuten sanoin, ei ole sh tutkinto eikä edes tehdä toimenpiteitä, paitsi muutamia, jotka opeteltiin ekana vuonna.

Ap

Vierailija
25/58 |

Olen eri mieltä. Olen sh- opiskelija ja mielestäni kursseista pääsee aivan liian helposti läpi. Meillä ei ole lähes yhtään edes tenttejäkään! Opetus on aivan naurettavaa. Verkko-opiskelua ja projekteja. En edes muista millon viimeksi olisi ollut yksilötentti. Lääkelaskut nyt sentään oli yksilötentteinä, mutta niitäkin opetettiin aivan liian vähän!! Olen varma ettei valtaosa osaa niitä kunnolla. Meidän luokalla on siis hyvä porukka, hyviä tulevia sairaanhoitajia. Mutta se opetuksen laatu! Voi luoja sentään.. ja meidän opettajatkin on kyllä ihania, ammattitaitoisia, mutta tuo opetussuunnitelma? Kuka sen on oikein suunnitellut? En vaan voi käsittää. Ihme pelleilyä.

Vierailija
26/58 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ala AMK:issa on noin vaativa?

Hoitoala. Ei opiskelijaa voida päästää opinnoista läpi, jos hän ei hallitse jotakin tiettyä olennaista osaamisaluetta.

Kaikkialla muuallakin täytyy kurssit läpäistä. Mikä sitten on hoitoalalla rakettitiedettä vastaava osaamisalue?

eri

No tuota. Hoitoalalla ollaan vastuussa toisen ihmisen terveydestä ja hengestä. Hoitoalan opiskelijan pitää hallita esimerkiksi erilaisia potilaalle suoritettavia toimenpiteitä - ja ne pitää hallita virheettömästi. Et voi mitenkään verrata hoitoalan opintoja vaikka jonkun tradenomin opintoihin. Joo, tradenomin pitää läpäistä kurssit, mutta hänen osaamisensa ei ole suoraan yhteydessä elävän ja hengittävän ihmisen elossapysymiseen.

No jos verrataan vaikka lääkäriin, sairaalafyysikkoon tai lujuuslaskelmia tekevään dippainssiin. Toimenpide kuulostaa mekaaniselta ja sellaiselta, että se menee joka kerta likimain samalla tavalla toisin kuin esim. teknisen sovelluksen keksiminen, jossa luodaan uutta

No se toimenpide pitää ensin hallita perusteellisesti, ennenkuin onnistuu sen rutiininomainen suorittaminen työelämässä.

Käytännön asioita harjoitellaan naurettavan vähän koulussa. Luojan kiitos meillä on paljon harjoitteluja, jotta siellä saa harjoitella... Koulussa esim. Harjoitellaan tasan kerran laskimoverinäytteenottoa, katetrointia, kanylointia (kaikki ei edes harjoittele yhtä kertaa) jne.. sitten vaan harkkaan! Harkassa ohjaaja on se, joka joutuu opettamaan meille nuo asiat kunnolla käytännössä.

Koulussa tehdään projekteja ja jaaritellaan. Käytäntöön ei todellakaan keskitytä. Tämä on aivan vääränlaista. Koulussa pitäisi olla paljon enemmän käytännön harjoitusta.

- se sh opiskelija

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/58 |

Mä en ymmärrä mitä sä oikein sitten opiskelet. Fysioterapeutti, röntgenhoitaja, optikko tai bioanalyytikko? Ei ole nimittäin paljoa enää vaihtoehtoja.

Vierailija
28/58 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ja aiemmassa koulutuksessa piti saada 50% oikein että pääsi kurssista läpi. Nyt vaaditaan 70%. Aihealue on kemian haara jossa on todella paljon todella laajoja kokonaisuuksia mitkä pitää osata, ymmärtää ja osata soveltaa.

Ap

Okei no tää on selvä homma, sä opiskelet joko bioanalyytikoksi tai röntgenhoitajaksi! Ei taida paljoa muissa koulutuksissa kemiaa edes olla, mutta noissa on. Röntgenhoitajaa veikkaan eniten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/58 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hui onko röntgenhoitajan opinnot noin vaikeita? Olen ajatellut hakea keväällä 🙄

Kerro ap, opiskeletko rtg- hoitajaksi vai et? Haluan tietää, koska olen itse ajatellut hakea siihen nyt keväällä.

Vierailija
30/58 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

😄 no okei, opiskelen bioanalyytikoksi. En noista röntgenhoitajan opinnoista tiedä. Ekan vuoden kurssit oli aika läpihuutojutut ja ne oli osittain yhteiset röntgenhoitajien kanssa.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/58 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mua kyl kiinnostais tosi paljon tietää mitä opiskelet? Tekstin perusteella tulee mieleen terveydenhoitaja tai ensihoitaja.

Vierailija
32/58 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä luulen että suurentelet asiaa. Kokonaisvaltainen stressi lapsenhoidosta yms saa stressaamaan liikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/58 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnosti aivan helvetisti. Amkissahan ei tunnetusti opiskella vaan käydään vaan retardien tukiopetusta.

Tiesin, että tätä keskustelua ei voida käydä ilman tämänkaltaista kommenttia. Mistähän tämä ihmisten voimakas viha ammattikorkeaa kohtaan kumpuaa?

Siis kouluissa, kuten amk, on koe. Yliopistossa on tentti. Ei amkta ole syytä vihata mutta kun Suomessa on vaikea päästä yliopistoon ja yliopistossa on aivan omanlaisensa, korkein opetus niin inhottaa että kaikki matkitaan ja kopioidaan meiltä. Yritetään jopa vääntää amk nimetkin muka yliopistoksi.

Vierailija
34/58 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ala AMK:issa on noin vaativa?

Hoitoala. Ei opiskelijaa voida päästää opinnoista läpi, jos hän ei hallitse jotakin tiettyä olennaista osaamisaluetta.

Kaikkialla muuallakin täytyy kurssit läpäistä. Mikä sitten on hoitoalalla rakettitiedettä vastaava osaamisalue?

eri

No tuota. Hoitoalalla ollaan vastuussa toisen ihmisen terveydestä ja hengestä. Hoitoalan opiskelijan pitää hallita esimerkiksi erilaisia potilaalle suoritettavia toimenpiteitä - ja ne pitää hallita virheettömästi. Et voi mitenkään verrata hoitoalan opintoja vaikka jonkun tradenomin opintoihin. Joo, tradenomin pitää läpäistä kurssit, mutta hänen osaamisensa ei ole suoraan yhteydessä elävän ja hengittävän ihmisen elossapysymiseen.

No jos verrataan vaikka lääkäriin, sairaalafyysikkoon tai lujuuslaskelmia tekevään dippainssiin. Toimenpide kuulostaa mekaaniselta ja sellaiselta, että se menee joka kerta likimain samalla tavalla toisin kuin esim. teknisen sovelluksen keksiminen, jossa luodaan uutta

No se toimenpide pitää ensin hallita perusteellisesti, ennenkuin onnistuu sen rutiininomainen suorittaminen työelämässä.

Käytännön asioita harjoitellaan naurettavan vähän koulussa. Luojan kiitos meillä on paljon harjoitteluja, jotta siellä saa harjoitella... Koulussa esim. Harjoitellaan tasan kerran laskimoverinäytteenottoa, katetrointia, kanylointia (kaikki ei edes harjoittele yhtä kertaa) jne.. sitten vaan harkkaan! Harkassa ohjaaja on se, joka joutuu opettamaan meille nuo asiat kunnolla käytännössä.

Koulussa tehdään projekteja ja jaaritellaan. Käytäntöön ei todellakaan keskitytä. Tämä on aivan vääränlaista. Koulussa pitäisi olla paljon enemmän käytännön harjoitusta.

- se sh opiskelija

Hmm, eikö se mene niin vähän alalla kuin alalla, että opinnoissa annetaan teoriapohja ja ns. ja käydään läpi käytännön asiat alustavasti. Eikös harjoittelut ole juuri sitä varten, että siellä niitä käytännön asioita sitten harjoittellaan? Toki se voi riippua paljon ohjaajasta ym miten harjoittelut onnistuu. Mutta ei kai sairaanhoitajan työ ole pelkkää yksittäisiä käytännön asioita, vaan pohjalla täytyy olla tietty teoriapohja ja kokonaisnäkemys,joka annetaan opinnoissa.

En ole alalla, joten ihan sivullisen pohdintaa tämä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/58 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä luulen että suurentelet asiaa. Kokonaisvaltainen stressi lapsenhoidosta yms saa stressaamaan liikaa.

Siis varmasti lapset lisää stressiä, mutta se ei poista sitä faktaa että hommaa riittää ja on liikaakin. Siihen päälle lapset ja työ on aika hurja suoritus, vaikka itse sanonkin.

Ap

Vierailija
36/58 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinä sh, meillä on kyllä kirjalliset kokeet ohan joka kurssista niiden ryhmätöuden ja projektien ja tehtävien ja labrapäiväkirjojen lisäksi..

Ap

Vierailija
37/58 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitää vaan priorisoida ja aikatauluttaa. Se on tärkeä taito osata työssä ja kaikessa opiskelussa.

Vierailija
38/58 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnosti aivan helvetisti. Amkissahan ei tunnetusti opiskella vaan käydään vaan retardien tukiopetusta.

Tiesin, että tätä keskustelua ei voida käydä ilman tämänkaltaista kommenttia. Mistähän tämä ihmisten voimakas viha ammattikorkeaa kohtaan kumpuaa?

Siis kouluissa, kuten amk, on koe. Yliopistossa on tentti. Ei amkta ole syytä vihata mutta kun Suomessa on vaikea päästä yliopistoon ja yliopistossa on aivan omanlaisensa, korkein opetus niin inhottaa että kaikki matkitaan ja kopioidaan meiltä. Yritetään jopa vääntää amk nimetkin muka yliopistoksi.

Tämä riippuu niin alasta. Yliopistossa on aloja, joihin pääsee paljon helpommin kuin tietyille aloille ammattikorkeassa. Itse en koskaan päässyt ammattikorkeaan haluamalleni alalle, mutta pääsin yliopistoon varasijalta 19.

Vierailija
39/58 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko bioanalyytikko?

Itsekin olen suorittanut terveydenhoitoalan AMK-tutkinnon ja se oli todella kevyttä opiskelua yliopistoon verrattuna, mutta ei kai kukaan kuvittelekaan, että näytteenottajan tarvitsisi pystyä kehittämään vaikkapa uusia testausmenetelmiä? AMK-opintojen tarkoitus on tuottaa duunareita, myös terveysalalle. Meillä ainakin oli vaatimustaso hyvinkin kohtuullisella tasolla eikä kenenkään koulunkäynti liian vaikeisiin kokeisiin kaatunut. Ajankäyttöä ehkä jotkut joutuivat vähän opettelemaan.

Vierailija
40/58 |
17.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainahan kokeen voi uusia?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän neljä kaksi