Lue keskustelun säännöt.
Miksi menet yhteen toisen kanssa jos et voi sietää hänen lapsiaan edellisestä liitosta?
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on siitä, että löytää sataprosenttisesti täydellisen miehen. Miehellä on yksi ulkoinen vika; ehkä tupakoi, ehkä syö epäterveellisesti, ehkä hänellä on liian pienet silmät, tai hänellä on lapsia.
Sitä tietää, ettei koskaan tule niin hyvää miestä toiste tapaamaan, ja valitsee pienimmän pahan. Ne lapset.
Niin me ollaan erilaisia, ja onneksi niin! Esim. itselleni toisen lapset eivät koskaan olisi niin pieni paha, että lähtisin kimppaan sellaisen ihmisen kanssa.
Meidän kaikkien elämä ei pyöri lasten ympärillä. Minulle mieheni lapset ovat yhtä pieni (tai iso) paha kuin miehen äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on siitä, että löytää sataprosenttisesti täydellisen miehen. Miehellä on yksi ulkoinen vika; ehkä tupakoi, ehkä syö epäterveellisesti, ehkä hänellä on liian pienet silmät, tai hänellä on lapsia.
Sitä tietää, ettei koskaan tule niin hyvää miestä toiste tapaamaan, ja valitsee pienimmän pahan. Ne lapset.
Niin me ollaan erilaisia, ja onneksi niin! Esim. itselleni toisen lapset eivät koskaan olisi niin pieni paha, että lähtisin kimppaan sellaisen ihmisen kanssa.
Meidän kaikkien elämä ei pyöri lasten ympärillä. Minulle mieheni lapset ovat yhtä pieni (tai iso) paha kuin miehen äiti.
Niinpä. Se, että ei pidä miehen äidistä tai lapsista eikä haluaisi heitä saman katon alle, ei vielä tarkoita, että koko suhde pitäisi lopettaa eikä näitä voisi sietää ajoittain. Ja lasten kohdalla on odotettavissa se kasvaminen ja omilleen muuttaminen, joten olisi todella typerää lopettaa hyvä suhde siksi, ettei jaksa kotonaan pyssyleikkejä. Ne eivät kuitenkaan kestä ikuisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyse on siitä, että löytää sataprosenttisesti täydellisen miehen. Miehellä on yksi ulkoinen vika; ehkä tupakoi, ehkä syö epäterveellisesti, ehkä hänellä on liian pienet silmät, tai hänellä on lapsia.
Sitä tietää, ettei koskaan tule niin hyvää miestä toiste tapaamaan, ja valitsee pienimmän pahan. Ne lapset.
Niin me ollaan erilaisia, ja onneksi niin! Esim. itselleni toisen lapset eivät koskaan olisi niin pieni paha, että lähtisin kimppaan sellaisen ihmisen kanssa.
Meidän kaikkien elämä ei pyöri lasten ympärillä. Minulle mieheni lapset ovat yhtä pieni (tai iso) paha kuin miehen äiti.
Niinpä. Se, että ei pidä miehen äidistä tai lapsista eikä haluaisi heitä saman katon alle, ei vielä tarkoita, että koko suhde pitäisi lopettaa eikä näitä voisi sietää ajoittain. Ja lasten kohdalla on odotettavissa se kasvaminen ja omilleen muuttaminen, joten olisi todella typerää lopettaa hyvä suhde siksi, ettei jaksa kotonaan pyssyleikkejä. Ne eivät kuitenkaan kestä ikuisesti.
Just niin. Kuka viisas se sanoikaan, että lapset ovat vain lainassa. Ja suurimmalle osalle miehistä ne lapset vasta lainassa vain ovatkin. Isät vain harvoin uhrautuvat lastensa vuoksi samalla tavalla kuin naiset. Miehillä on oma elämä, lapset ovat kiva lisä - siellä ulkokehällä.
Kun minä tapasin mieheni, niin muistan hänen sanoneen, että minä ajattelen kuin mies. Nyt av:lla, kun kerron näitäuusperheajatuksiani, niin saan aina miljoona alapeukkua.
Ajattelen kuin mies - av-mamma ei ymmärrä miehistä ajattelutapaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassu oletus tässä ketjussa, että jos en heti ole muuttamassa yhteen ja ylipäätään osaa olla ja viihdy 10-vuotiaiden lasten kanssa, suhde olisi tuhoon tuomittu ja muutaman vuoden jarruttelu ei olisi mahdollinen. Minun miesystävälläni on kaksi poikaa, 9- ja 10-vuotiaat. He ovat mielestäni sietämättömässä iässä. Sellaisessa kun leikitään pyssyleikkejä ja hypitään seinille ja säikytellään ja hihitellään pierujutuille. Ovat kuitenkin ihan normaaleja poikia ja on ihan perusteltua mielestäni olettaa, että eivät enää kolmen vuoden kuluttua ole samanlaisia. Kolme vuotta ei ole hyvässä suhteessa mitenkään mielestäni mahdoton aika asua eri kattojen alla. Mutta kai toisille tällainen ajatustapa on sitten mahdottomuus ja pitää saada kaikkihetinyt eikä asiaa viitsitä ajatella pidemmän päälle.
Vähän outoa ajatella ettei pojat olisi teini-iässä sietämättömiä ikinä. Ettei tule yllärinä: ovat ne, eri lailla vain kuin nyt 😹. Ei heti tarvitse olla muuttamassa yhteen toki, mutta tuo perustelu vie kyllä pohjan tuolta tulevaisuudensuunnitelmalta.
Tässä nyt on ehkä kyse siitä, että teini-iässä ei enää juosta ja kiljuta aamuseiskalta ja leikitä pyssyleikkejä, vaan ennemminkin halutaan olla omissa oloissa. Ellei kyse oli kehitysvammaisista, mutta eipä ole tässä tapauksessa. Mun miehellä on myös kaksi poikaa, 6 ja 10 vuotiaat enkä malta minäkään odottaa että kasvavat, eikä mun tee mieli heittää niitä parvekkeelta kokoajan. 😚
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin hassu oletus tässä ketjussa, että jos en heti ole muuttamassa yhteen ja ylipäätään osaa olla ja viihdy 10-vuotiaiden lasten kanssa, suhde olisi tuhoon tuomittu ja muutaman vuoden jarruttelu ei olisi mahdollinen. Minun miesystävälläni on kaksi poikaa, 9- ja 10-vuotiaat. He ovat mielestäni sietämättömässä iässä. Sellaisessa kun leikitään pyssyleikkejä ja hypitään seinille ja säikytellään ja hihitellään pierujutuille. Ovat kuitenkin ihan normaaleja poikia ja on ihan perusteltua mielestäni olettaa, että eivät enää kolmen vuoden kuluttua ole samanlaisia. Kolme vuotta ei ole hyvässä suhteessa mitenkään mielestäni mahdoton aika asua eri kattojen alla. Mutta kai toisille tällainen ajatustapa on sitten mahdottomuus ja pitää saada kaikkihetinyt eikä asiaa viitsitä ajatella pidemmän päälle.
Vähän outoa ajatella ettei pojat olisi teini-iässä sietämättömiä ikinä. Ettei tule yllärinä: ovat ne, eri lailla vain kuin nyt 😹. Ei heti tarvitse olla muuttamassa yhteen toki, mutta tuo perustelu vie kyllä pohjan tuolta tulevaisuudensuunnitelmalta.
Tässä nyt on ehkä kyse siitä, että teini-iässä ei enää juosta ja kiljuta aamuseiskalta ja leikitä pyssyleikkejä, vaan ennemminkin halutaan olla omissa oloissa. Ellei kyse oli kehitysvammaisista, mutta eipä ole tässä tapauksessa. Mun miehellä on myös kaksi poikaa, 6 ja 10 vuotiaat enkä malta minäkään odottaa että kasvavat, eikä mun tee mieli heittää niitä parvekkeelta kokoajan. 😚
Mun mies antaa lapsilleen rahaa, jotta ovat aamuisin hiljaa klo 12.00 asti.
Vink vink.
Ei sitä aina tajua etukäteen. Alussa lapset tuntuvat kivoilta ja kaikki sujuu. Kaikki vähän skarppaavat jne. Uskon, että jokainen joka uusperheen perustaa, lähtökohtaisesti on päättänyt olla mukava äiti/isäpuoli.
Sitten jossain vaiheessa huomaa joutuneensa ihmeelliseen asemaan, jossa ex hankaloittaa kaikkea, lapset uhmaavat koska ei ole oma vanhempi ja mies ei kestä mitään negatiivista lapsistaan. Oma ääni vaiennetaan ja saa vain passata ja olla positiivinen tai on huono ihminen kaikkien kuviossa olevien ja myös ulkopuolisten mielestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei sitä aina tajua etukäteen. Alussa lapset tuntuvat kivoilta ja kaikki sujuu. Kaikki vähän skarppaavat jne. Uskon, että jokainen joka uusperheen perustaa, lähtökohtaisesti on päättänyt olla mukava äiti/isäpuoli.
Sitten jossain vaiheessa huomaa joutuneensa ihmeelliseen asemaan, jossa ex hankaloittaa kaikkea, lapset uhmaavat koska ei ole oma vanhempi ja mies ei kestä mitään negatiivista lapsistaan. Oma ääni vaiennetaan ja saa vain passata ja olla positiivinen tai on huono ihminen kaikkien kuviossa olevien ja myös ulkopuolisten mielestä.
No niin. Ja tämä kaikki on ratkaistavissa sillä, ettei äitipuoli ota lapsista mitään vastuuta. Isä hoitakoon, kasvattakoon ja viihdyttäköön lapsensa. Silloin ei tule tilannetta, jolloin lapset uhmasvat äitipuolta, äitipuolelle ei tule tarvetta kritisoida lapsia. Tietty miehellä pitää olla m u naa pitää eksä ruodussa ja olla välittämättä tämän vaatimuksista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En mennytkään. Seurustelin kahden yh-isän kanssa silloin, kun olin itsekin yh. Missään vaiheessa en edes luvannut, että muuttaisimme yhteen. Minulle oli selvää, ettei lapseni joudu kasvamaan uusperheessä ja etten itse ala kasvattamaan toisen lapsia.
Nyt oma lapsi on ollut aikuinen jo toistakymmentä vuotta ja itse muutin vihdoin yhteen miehen kanssa, jolla i myöskään ole enää kotona asuvia lapsia.
Eivätkö lapset käy enää vanhemiensa luona?
Et ymmärrä, mitä eroa on käymisen ja asumisen kanssa?
Minä tulkitsin edellisen sarkasmiksi...