Millainen on tuntemasi ikisinkkunainen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erittäin hyvin tuntemani ikisinkkunainen olen minä itse, 33 vee. Olen monesti miettinyt saamani palautteen perusteella, että ulkonäköni ja persoonallisuuteni eivät oikein natsaa, mikä voi hämmentää joitain ihmisiä. Olen monien mielestä ikäistäni paljon nuoremman näköinen mutta ulosanniltani aika napakka ja joidenkin mielestä sangen maskuliininen. En mielestäni ole ilkeä tai passiivis-aggressiivinen mutta kylläkin varsin asiakeskeinen ja tykkään muotoilla sanottavani huolellisesti. Huumorintajuni on myös sieltä mustemmasta päästä ja harrastan paljon itseironiaa. Mielenkiinnonkohteeni ovat myös aika epänaisellisia perinteiseltä katsantokannalta tarkasteltuna, tosin enemmän tällaiselle hullulle ötökkäfanille tuntuu löytyvän hengenheimolaisia miesten kuin naisten keskuudessa.

Olen myös vapaaehtoisesti lapseton ja se on aiheuttanut aika mielenkiintoista kitkaa. Niin kauan, kun olen vaikkapa työ- tai harrastuskaveri, niin asia on miehille ok. Parisuhteessa sen sijaan minun taas maagisesti tulisi alkaa haluta niitä lapsia, vaikka mies itsekään ei juuri lapsiperhe-elämästä piittaisi. En ole vielä selvittänyt, mikä mahtaa olla moisen käytösmallin takana. Omistushalu ja tarve sitoa nainen itseensä jotenkin, kenties...?

Kas, olen sinua 20 vuotta vanhempi, mutta aivan samanlainen, jos vaihdetaan ötökät autoihin.

Musta huumori, huumori yleensäkin ja itseironia ovat (monien) miesten mielestä oikein hyviä ominaisuuksia, mutta eivät kumppanissa. Hyvä esimerkki tästä on mies, joka kaveripiirissä ylisti itseironiaa huumorin korkeimmaksi asteeksi, mutta kahden kesken nyrpisteli nenäänsä ja marisi minulle siitä, että itseeni kohdistuva huumorini ei ollut naisellista ja sen viljeleminen pitäisi lopettaa.

Tuo lapsiasia on jännä. Eräs miesystäväkseni pyrkinyt tyyppi puuskahti minulle, että "kyllä sä sen yhden voit tehdä". Hänen mielestään yksi lapsi ei muuttaisi elämää oikeastaan millään tavalla. Ei se työssäkäyvän, kodin ulkopuolisiin harrastuksiinsa kiintyneen miehen elämää välttämättä muuttaisikaan, mutta minä katsonkin asiaa naisen silmin. Kyllä minäkin haluaisin maatilan ja paljon kaikenlaisia eläimiä, jos joku muu ne hankkisi ja hoitaisi.

Ihan saman huomannut ja varsinkin kun tuohon vielä lisää sarkasmin niin se on vaan miehille ihan liikaa. Jopa niille jotka mainostavat itseään huumorintajuiseksi ja odottavat kumppaniltaan samaa. Muutenkin teistä kumpikin kuvaili aikalailla minutkin, itselläni ei ole mitään yhtä "miehistä" intohimon kohdetta, mutta olen kiinnostunut melkoisen laaja-alaisesti monista asioista ja myös niistä jotka ainakin perinteisesti on mielletty enemmän miesten jutuiksi. 

N42

Olen lukenut että miehillä se että haetaan "huumorintajuista" kumppania tarkoittaa nimenomaan sitä että nainen nauraisi heidän jutuilleen, ei sitä että nainen olisi itse hauska... Mielestäni tätä on tutkittu tieteellisesti, mutta en nyt muista mistä olen tämän lukenut. Itsekin olen sellainen että en "ota naisen roolia" vaan vitsailen ehkä keskivertonaista enemmän / ronskimmin... ja tylsää että miehet eivät tästä tykkää.

Siltikin haluaisin toistaa huomioni siitä että ihmeen neutraalisti, lempeästi ja hyväksyvästi täällä on kuvailtu meitä ikisinkkuja, odotin tosiaan että tulisi paaljon enemmän arvostelua meidän huonoista ja vaikeista ominaisuuksista ja vaateita laskea rimaa tms.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo elokuvatason romanssi, juuri näin. Eli etsitään jotain mitä ei ehkä oikeassa elämässä olekaan olemassa. Voi olla ehkä vääränlainen kuva parisuhteesta, "todellisesta rakkaudesta" ts. etsitään sellaisia miehiä, jotka ovat kuin elokuvissa. Ymmärrän, että tunnepuolessa ei voi joustaa ja olla vain jonkun "ihan kivan" kanssa, mutta jos tunne syttyy vain Matt Damonin ratsastessa paikalle, voi odotuksesta tulla pitkä.

En ole vielä lukenut ketjua toista sivua pidemmälle, mutta en malta olla kysymättä jo tässä vaiheessa: ettekö tunne ikisinkkuja, jotka HALUAVAT pysytellä sinkkuna? Tähän asti on jankutettu erilaisia laskettava rimaa ja mentävä tyrkylle -neuvoja. Eikö kellekään ole tullut mieleen, että jotkut ihmiset yksinkertaisesti eivät halua pysyvää parisuhdetta?

Itse en ehkä oikeastaan tunne tällaisia. Tosin kyllä sellaisia jotka ovat oppineet viihtymään ihan hyvin sinkkuina, olen itsekin sellainen (ja vanhemmiten suostun kestämään vähemmän ja vähemmän parisuhteessa sellaista mistä en tykkää, vaikka muuten olen tullutkin toisaalta pehmeämmäksi ja hyväksyvämmäksi iän myötä). Ehkä tarkoitin herätellä keskustelua nimenomaan tästä kategoriasta ikään kuin tahtomattaan sinkuiksi jääneet, jollainen itse olen.

-ap

Vierailija kirjoitti:

Tuntemiani ikisinkkuja yhdistää toive elokuvamaisesta rakastumisesta ja mielettömästä sielunkumppanuudesta, jollaista ei oikeasti ole olemassa. Mielestäni sielunkumppanuus syntyy vuosien mittaan.

No ehkä tuossa on jotain, olen koko ikäni etsinyt sitä sielunkumppania. Mutta mistä sitä tietää että jossain ihmisessä olisi potentiaali tähän tulevaisuuden sielunkumppaniuteen? Pitäisi vain luottaa ja kestää ne kaikki vaikeat väännöt jotka voisivat tähän johtaa?

-ap

Kaunis, korkeasti koulutettu, pukeutuu tyylikkäästi, liikunnallinen, mukava ja hauska. Olisi muuten varmasti naimisissa, mutta sattuu olemaan uskovainen ( ei kuitenkaan lestadiolainen). Uskovaisia miehiä on todella vähän ja ne vähät on napattu jo nuorina. Nelikymppisiä ei juurikaan ole vapaana, tai ovat melko heikkoja tasoltaan.

Minulle sopisi mies joka myös rikkoo rajoja. Viimeksi tapailin miestä, jolle pystyi sanomaan vaikka että tule tänne syliin ja sitten leperrellä miehelle hoivaavasti. Suurin osa miehistä tuntuu haluavan naisen, joka sopii heidän valmiisiin odotuksiin naisista.

Tässä yksi ikisinkku. Rima ei ole korkeella, itse asiassa matalammalla, kun mitä oli nuorempana. Kun on tottunut viettään vähän liiankin itsenäistä elämää ja viihdyn hyvin itsekseni niin ei siihen ketään kaipaa.

Vierailija kirjoitti:

Tuo elokuvatason romanssi, juuri näin. Eli etsitään jotain mitä ei ehkä oikeassa elämässä olekaan olemassa. Voi olla ehkä vääränlainen kuva parisuhteesta, "todellisesta rakkaudesta" ts. etsitään sellaisia miehiä, jotka ovat kuin elokuvissa. Ymmärrän, että tunnepuolessa ei voi joustaa ja olla vain jonkun "ihan kivan" kanssa, mutta jos tunne syttyy vain Matt Damonin ratsastessa paikalle, voi odotuksesta tulla pitkä.

Ei ihastumiseen tarvita kuin kerran oikea matchi. Sellaisia voi tulla esim. kerran viidessä vuodessa. Tällainen nainen todennäköisesti tietää heti kun kohtaa oikean miehen. Kyse on ihan puhtaasti persoonasta, esim. sapioseksuaali nainen ingooraa 95 % miehistä. Ihan turha ajatella tällaista ihmistä nirsona, jos geneettiset lähtökohdat ovat tällaiset. Ei ole mitään järkeä aloittaa suhdetta, jos ei ole kemiaa, kun ei sitä tule myöhemminkään kun lähtökohdat eivät sovi yhteen.

Täällä myös yksi ikisinkku. Suurin syy sinkkuuteeni on menettämisen pelko. Olen rakentanut muurin sen takia ympärilleni.

Yksi mies pääsi aika lähelle mua mutta halusikin sitten tauon. Omien ongelmien takia.

Urallaan menestynyt, taloudellisesti hyvin toimeentuleva, erinomaisen hauskaa seuraa, hyvä kokki, hieman pyylevä, kasvoiltaan ok, upeat hiukset. Kauhean kranttu miesten suhteen, vain täydellinen kelpaa niin ulkoisesti kuin muutenkin. 

Ollaan oltu ystäviä 20 vuotta ja nyt jo reilusti yli nelkikymppisiä eikä ystäväni ole koko tänä aikana seurustellut, aina kun joku mun mielestä kiva mies osoittaa kiinnostusta ystävääni kohtaan hän etsimällä etsii miehestä jonkun vian, esim rumat hampaat, liian lyhyt, liian laiha, liian lihava, liian kalju, ei tarpeeksi hyvässä duunissa.... 

Vierailija kirjoitti:

Minulle sopisi mies joka myös rikkoo rajoja. Viimeksi tapailin miestä, jolle pystyi sanomaan vaikka että tule tänne syliin ja sitten leperrellä miehelle hoivaavasti. Suurin osa miehistä tuntuu haluavan naisen, joka sopii heidän valmiisiin odotuksiin naisista.

Siis oliko tuo sun mielestä rajoja rikkovaa!?

Eiks tuo syliinkutsuminen ja lepertely oo normimeininkiä?

Minä olen nykysin tällainen ikisinkku. Syy: rimani on aivan liian korkealla. Olen hyvin visuaalinen, joten miehen on oltava silmissäni komea ja haluttava muuten ei kiinosta, hänen on myös oltava hyvin varakas, älykäs, mukava ja hauska.

Jatkanko vielä vai tajusitko jo miksi olen ikisinkku ; D

Joo, just niin. Ei saisi ensialkuun rakentaa mitään ylettömiä pilvilinnoja ja ihmeellisiä mielikuvia toisesta vaan katsoa ja tutustua rauhassa. Toisen kanssa täytyy olla hyvä olla ja molemmilla täytyy olla halu kohdella toista hyvin. Jos on jatkuvasti liikaa vääntöä, suhde kannattaa lopettaa.

Minä. Vaikeata sanoa, mikä on ollut suurin ongelma. Oon ajautunut usein ihan vääränlaisten miesten kanssa yksiin, mutta sinnikkäänä ihmisenä en ole halukas luovuttamaan. Aikaa on tuhraantunut tällaisiin älyttömyysprojekteihin. Yksinäinen puurtaminen ei toimi. 

Tykkään myös keskustella, eikä moni mies siitä piittaa. Nostan myös kissoja pöydälle eli jos toinen toimii huonosti, sanon sen ja kyselen tähän syytä. Ilmeisesti ei pitäisi. Arvostan "hyviä" arvoja eli en halua pahantahtoista ihmistä lähelleni. Ei riitä, jos on hyvä mulle.  

Kaikkinensa voisi sanoa, että mulle ei sinällään ole ongelma, jos on ns. vaikea suhde, mutta monia muita pienetkin vaikeudet ahdistavat. Mulle tietynlaiset haasteet on jopa se juttu siinä suhteessa. Ei kiinnosta länkyttää vain säästä, töistä, telkkarista tmv. 

Sitä paitsi viimeinen mies oli niin täynnä valhetta ja katalaa kohtelua, etten varmaan ikinä enää edes uskalla olla kenenkään kanssa. Olenkin hyvin ymmälläni, miten huonosti ihmiset voivat kohdella toisiaan, ihan jo treffivaiheesta lähtien (esim. vastaamattomuutta voidaan pitää ihan normaalina ja epänormaalina henkilöä, joka uskaltaa kyseenalaistaa tällaisen käytöksen).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mahtava ketju :) komppaan ykköstä. Juuri tuollainen nainen on myös omassa tuttavapiirissä eli todella kaunis,urheilullinen,menestyvä,älykäs. Siis todellinen saalis. Luonteeltaan hieman tuittupäinen ja itsekäs. Ei oikein itsekkään tiedä millaisen miehen haluaa. Ehkä etsii jotain elokuvatasoista romanssia.

Meitä useita ikisinkkuja taitaa siis yhdistää tuo tuittipäisyys. No selvisi sekin sitten.

-Ap

Tuittupäitä on kyllä paljon parisuhteessa. Mä oon luullut että miehet just haluaa tuittupään joka pitää järjestystä yllä. Oon itse ikisinkku ja pitänyt lepsua luonnettani yhtenä syynä siihen.

Mä en ole lepsu, mutta olen huomannut tuon saman. Olen suora ja aika teräväkielinen tahtomattanikin, mutta useimmiten rauhallinen ja pitkäpinnainen. Voin jatkaa konfliktitilanteesta keskustelua pitkäänkin, eikä se ala useimmiten mitenkään kuumottaa itseäni, vaan on lähinnä perusteellista asiakeskustelua. Kuitenkin olen huomannut, että tässä on ilmeisesti monia jotakin ärsyttävää eli parempi olisi tietty kovaääninen räyhääminenkin tunteiden vallassa.  

Minä. Ystäville, työkavereille, tutuille jne. kiva ja sosiaalisesti taitava tapaus. Kuuntelen ja keskustelen sujuvasti, otan toiset huomioon. Pohjimmiltani olen kuitenin tunne-elämältä häiriintynyt introvertti, johtuen lapsuuden perheen traumaattisista tapahtumista joista en ole kertonut kenellekään. En kykene normaaliin parisuhteeseen. Olen lähes täysin varma, että jos olisin parisuhteessa, minä joko a) käyttäisin järkyttävää henkistä väkivaltaa kumppaniini b) valitsisin miehen, joka olisi minua kohtaan henkisesti ja/tai fyysisesti väkivaltainen. Siksi pysyttelen ikisinkkuna, ihan tyytyväisenä sellaisena. Jotkut ystävät ja tutut pohtivat, että "harmi kun hyvä nainen menee hukkaan", mikä on minusta ihan järjetön ajatus. Ihan kuin minä olisin olemassa vain tehdäkseni jonkun rändom miehen onnelliseksi.

lihava autisti

Vierailija kirjoitti:

Tuntemillani ikisinkuilla, sekä naisilla että miehillä, tuntuu olevan hieman liian suuret henkisen puolen vaatimukset, joista eivät jousta tippaakaan. Kenelläkään ei ole erityisiä vaatimuksia ulkonäön, varallisuuden tai iän suhteen, mutta mentaalipuolella kukaan ei lopulta kelpaa.

Millaisia henkisiä vaatimuksia heillä esimerkiksi on?

Olen nätt ja mukava. En käy baareissa, enkä ole treffisivuilla. Liikun ja elän terveellisesti. Lapsetkin olen jo kasvattanut aikuiseksi. Minulla on tietyt vaatimukset miehelle tai olen yksin. Arvot ja elämäntavat on kohdattava. Enkä harrasta seksisuhteita. 

Muutaman tunnen. Heitä yhdistää täysin massaan hukkuva keskinkertainen ulkonäkö ja epärelistiset odotukset miehen tasosta.

Olen ikisinkku nainen ja varmaan enimmäkseen siitä syystä sinkku, että nautin helposta elämästä ja voin elää ihan juuri niin kuin itseä huvittaa eikä minun tarvitse ottaa huomioon jotain toista ihmistä ja hänen halujaan ja tarpeitaan. Omia lapsia ei ole, mutta läheisten lapsien kanssa olen viettänyt paljon aikaa ja heihin minulla on hyvät välit. Olen sen verran mukiin menevän näköinen nainen, että miesseuraa on halutessa aina löytynyt joten ilman seksiäkään ei ole tarvinnut elää. Elämästäni ei siis puutu muuta kuin se mies, jolla minulla ei kuitenkaan ole muuta kuin tilapäistä käyttöä.