Lue keskustelun säännöt.
Kun äitiys kaduttaa
14.02.2019 |
https://www.hs.fi/elama/art-2000006000499.html
Olen itsekin kirjoittanu tästä aiheesta joskus. Menetin elämäni ja identiteettini, kun sain lapset. Ovathan he tietenkin rakkaita, mutta edelleen valitsisin mieluummin lapsettoman elämän. Virhe, jota ei enää tekemättömäksi saa.
Kommentit (476)
Vierailija kirjoitti:
Mäkin kadun hetkittäin. Hetkittäin on myös ihanaa koska lapseni on tosi kiva ihminen.
Synkimmät ajatukseni koskevat elämän synnyttämisen eettisiä puolia. Onko oikein luoda ihminen kun elämä on kaikille niin vaikeaa ja väistämättä päättyy sairauteen tai onnettomuuteen ja kuolemaan.
En todellakaan osannut aavistaa miten paljon aikaa ja henkistä energiaa lapsi vie. Eli kun olen omaa aikaa viettämässä, on takaraivossa koko ajan se äitiminä ja ne velvollisuudentunnot.
Et sinä sentään pysty ihmistä luomaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puolet avioliitoista päättyy eroon.
En mistään hinnasta ottaisi riskiä, että tekisin lapsia ja yhtäkkiä olisin yksinhuoltaja. Se tietäisi samaa kuin 15 vuoden vankeus.
Ei lapsia - vapaus elää ja mennä. Koira hankittiin. Koira voidaan tuosta vaan viedä viikoksi hoitoon minne vaan ja ottaa matkalle mukaan, mutta ei tarvitse öitä valvoa. Eikä koira kitise koko ajan.
Kun otimme koiran, tajusimme, miten suuri muutos lapsen tulo olisi elämäämme. Se olisi liian suuri muutos.
Joten, lasta haaveilevat. Ottakaa ensin koira hoitoon tuttavailta viikoksi ja saatte ensituntumaa siitä, mitä vapauden menetys tultuu.
Minä en ole koskaan , en koskaan katunut lastani. Elämällä ei olis mitään merkitystä ilman häntä, ei todellakaan mitään.
En ymmärrä näitä kielteisiä juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko todellakin hyvin yleistä, että ihmiset hankkivat lapsia miettimättä, että sen myötä koko elämä muuttuu? Omituista. Tämä laskee käsitystäni ihmisten keskimääräisestä älykkyydestä entisestään.
Onko aivan käsittämätön ajatus, että joku olisi ajatellut ennen lapsen saamista, että haluaa että kaikki muuttuu, ja sen jälkeen huomannut, että kyseinen muutos ei sopinutkaan itselle?
Tämä on toki hirveän pelottava ajatus, koska lapsen saamista ei voi perua. On helpompi ajatella, että mulle ei ikinä voisi käydä noin, koska minä (toisin kuin nuo tyhmät) ajattelin asioita etukäteen. Tai minä (toisin kuin nuo teinit) olen aikuinen ja valmis elämänmuutokseen. Tai minä (toisin kuin nuo huonot äidit) olen hyvä ihminen, mulle ei vaan voi tapahtua noin.
Suurin osa ihmisiä ei kadu lapsiaan, ja toisaalta varmasti löytyy joku tyhmä ja huono ja epävalmis joka hankki lapsen ajattelematta asiaa sen enempää, mutta mitä sulta olisi pois tunnustaa, että joskus suuren elämänmuutokseen seurauksia ei pystykään arvioimaan ennalta? Että joskus käy oikeasti niin huono tuuri, että tekee läpimietityn valinnan, joka jälkeenpäin osoittautuu vääräksi? Eikö siihen voisi suhtautua myötätunnolla?
Kyllä voi suhtautua myötätunnolla. Aloituksen peukutusten määrä vaan tekee asian pelottavaksi, että onko äitejä jotka lapsiaan katuvat todella noin paljon? Tai oikeastaan ei pelottavaksi vaan surulliseksi. Hyvin, hyvin surulliseksi.
Vierailija kirjoitti:
Puolet avioliitoista päättyy eroon.
En mistään hinnasta ottaisi riskiä, että tekisin lapsia ja yhtäkkiä olisin yksinhuoltaja. Se tietäisi samaa kuin 15 vuoden vankeus.
Ei lapsia - vapaus elää ja mennä. Koira hankittiin. Koira voidaan tuosta vaan viedä viikoksi hoitoon minne vaan ja ottaa matkalle mukaan, mutta ei tarvitse öitä valvoa. Eikä koira kitise koko ajan.
Kun otimme koiran, tajusimme, miten suuri muutos lapsen tulo olisi elämäämme. Se olisi liian suuri muutos.
Joten, lasta haaveilevat. Ottakaa ensin koira hoitoon tuttavailta viikoksi ja saatte ensituntumaa siitä, mitä vapauden menetys tultuu.
Vertaat LASTA koiraan! Hyi hitto!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En usko, että ketään oikeasti kaduttaa. Jokaisella voi olla väliaikaisesti tällaista mielessä, mutta se on ihan normaalia.
Kyllä on olemassa sellaisella tavalla mielenterveysongelmaisia. Normaalillahan tuollaiset tunteet tulevat ja menevät, satunnaisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko todellakin hyvin yleistä, että ihmiset hankkivat lapsia miettimättä, että sen myötä koko elämä muuttuu? Omituista. Tämä laskee käsitystäni ihmisten keskimääräisestä älykkyydestä entisestään.
Onko aivan käsittämätön ajatus, että joku olisi ajatellut ennen lapsen saamista, että haluaa että kaikki muuttuu, ja sen jälkeen huomannut, että kyseinen muutos ei sopinutkaan itselle?
Tämä on toki hirveän pelottava ajatus, koska lapsen saamista ei voi perua. On helpompi ajatella, että mulle ei ikinä voisi käydä noin, koska minä (toisin kuin nuo tyhmät) ajattelin asioita etukäteen. Tai minä (toisin kuin nuo teinit) olen aikuinen ja valmis elämänmuutokseen. Tai minä (toisin kuin nuo huonot äidit) olen hyvä ihminen, mulle ei vaan voi tapahtua noin.
Suurin osa ihmisiä ei kadu lapsiaan, ja toisaalta varmasti löytyy joku tyhmä ja huono ja epävalmis joka hankki lapsen ajattelematta asiaa sen enempää, mutta mitä sulta olisi pois tunnustaa, että joskus suuren elämänmuutokseen seurauksia ei pystykään arvioimaan ennalta? Että joskus käy oikeasti niin huono tuuri, että tekee läpimietityn valinnan, joka jälkeenpäin osoittautuu vääräksi? Eikö siihen voisi suhtautua myötätunnolla?
Kyllä voi suhtautua myötätunnolla. Aloituksen peukutusten määrä vaan tekee asian pelottavaksi, että onko äitejä jotka lapsiaan katuvat todella noin paljon? Tai oikeastaan ei pelottavaksi vaan surulliseksi. Hyvin, hyvin surulliseksi.
Ei ole. Peukkuja on helppo manipuloida. Jotkut sekoimmat peukuttavat satoja omiin provoihinsa. Käynpä laittamassa vähän vastapeukkuja, ettei yleinen mielipide vääristy liikaa :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa, että itse olen lähes kolmekymppinen ja lapsi on 5kk. Näinä kuukausina olen tuntenut katumusta suurissa määrin, vaikka lasta rakastankin. Harmittaa, kun valitsin tämän tien elämääni. Muistelen kaiholla, kuinka onnellinen olin kun sain tehdä mitä vain, milloin vain ja olin aina hyvin levännyt. Nykyään aamukahviakaan ei saa juoda kuumana.
Tuliko tuo kaikki sinulle oikeasti sinulle täydellisenä yllätyksenä? Et ollut perehtynyt asioihin millään tavalla etukäteen?
Miten perehdyt? vai onko olemassa vauvahotelli jossa pääsee 24h kokemukseen siitä mitä on ja miten hoitaa pientä vauvaa tai uhmaikäistä taaperoa?
Kaikilla ei ole sukua tai ystäviä jotka saa lapsia, ja harva vamhempi oikeasti kertoo kuinka paljon päivässä nukkuu ja kuinka paljon päivästä oikeasti menee siihen että lapsi vain rääkyy ja itkee uhmassa.
Jos en oli saanut lasta, olisin tehnyt itsarin.
Lapsetonta tyhjää elämää en kestäisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älkää nyt typerykset oikeasti kuvitelko, että olisi tervettä ja yleistä katua syvästi lapsiaan. Tämänkin provon on voinut hyvin kirjoittaa vaikka lapseton ihminen. Tälläkin palstalla harjoitetaan mielipidevaikuttamista, kannattaa ottaa selvää mitä se on jos asia ei ole tuttu. Nuolet eivät myöskään kerro yhtään mitään, kävin itsekin laittamassa juuri aloitukselle 40-50 alapeukkua. Ihan manuaalisesti, aikaa tähän meni noin 5 minuuttia :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin sanoa, että itse olen lähes kolmekymppinen ja lapsi on 5kk. Näinä kuukausina olen tuntenut katumusta suurissa määrin, vaikka lasta rakastankin. Harmittaa, kun valitsin tämän tien elämääni. Muistelen kaiholla, kuinka onnellinen olin kun sain tehdä mitä vain, milloin vain ja olin aina hyvin levännyt. Nykyään aamukahviakaan ei saa juoda kuumana.
Tuliko tuo kaikki sinulle oikeasti sinulle täydellisenä yllätyksenä? Et ollut perehtynyt asioihin millään tavalla etukäteen?
Miten perehdyt? vai onko olemassa vauvahotelli jossa pääsee 24h kokemukseen siitä mitä on ja miten hoitaa pientä vauvaa tai uhmaikäistä taaperoa?
Kaikilla ei ole sukua tai ystäviä jotka saa lapsia, ja harva vamhempi oikeasti kertoo kuinka paljon päivässä nukkuu ja kuinka paljon päivästä oikeasti menee siihen että lapsi vain rääkyy ja itkee uhmassa.
Onko näin tyhmiä ja mielikuvituksettomia ihmisiä olemassa? No joo, vammaisten ei kannatakaan lisääntyä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen ollut nuori äiti, nyt lapsi jo leikki-ikäinen. En ikinä käynyt bilettämässä vaan elämäni koostui koulusta ja parisuhteesta. Valmistuin juuri ennen lapsen tuloa. Matkustelua tule harratettua noin 2-3 vuoden välein. Nyt opiskelen uutta alaa ja käyn töissä. Toki välillä kaduttaa että hankin lapsen ilman työpaikkaa ja nyt opiskelen uudestaan jolloin elämä käy melko stressaavaksi kun koulun ohella käy töissä ja iltaisin lapsen mentyä nukkumaan pitää tehdä koulutehtäviä.
Lapsen kanssa on matkusteltu (etäisyys vaan pidetty kohtalaisena, ei tulisi mieleenkään mennä yli 5 tunnin lennolle) ja iltapäivisin käydään luistelemassa, pulkkamäessä tai muuten ulkoilemassa tai istutaan sylikkäin katsomassa pikkukakkosta. Elämä on ihanaa koulustressiä lukuunottamatta ja silti välillä miettii että voi kun ei olisi lasta. Ihminen ei ole ikinä tyytyväinen siihen mitä sillä on.
Vierailija kirjoitti:
Kaveri sanoi suoraan, ettei tekisi lapsia, jos saisi uudelleen valita. Hän kuitenkin rakastaa lapsiaa ja sen kyllä näkee.
Oma äitini sanoi minulle muutamia vuosia sitten, että jos olisi aikoinaan tiennyt, mihin on ryhtymässä, tuskin nykyisillä tiedoilla olisi lasten tekoon ryhtynyt (minulla on kaksi sisarusta myös). Jatkoi siihen myös, että onneksi ei tiennyt. Mutta silti sanoi ymmärtävänsä enemmän kuin paremmin ihmisiä, jotka eivät hanki lapsia. Minulla on ollut todella hyvät ja rakastavat vanhemmat ja onnellinen lapsuus. Ja silti ymmärrän äitiäni täysin hänen noin sanoessaan (itse olen vela).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älkää nyt typerykset oikeasti kuvitelko, että olisi tervettä ja yleistä katua syvästi lapsiaan. Tämänkin provon on voinut hyvin kirjoittaa vaikka lapseton ihminen. Tälläkin palstalla harjoitetaan mielipidevaikuttamista, kannattaa ottaa selvää mitä se on jos asia ei ole tuttu. Nuolet eivät myöskään kerro yhtään mitään, kävin itsekin laittamassa juuri aloitukselle 40-50 alapeukkua. Ihan manuaalisesti, aikaa tähän meni noin 5 minuuttia :D
Mikä asiantuntijuus saa sinut sanomaan näin? Ihmisiä kaduttaa asiat joita he ovat halunneet joskus ehkä palavastikkin. Lasten tekeminen ja haluaminen ei ole jokaiseen ihmiseen sisäsyntyisesti kasvanut asia. Yhteiskunta tuputtaa. Otetaan mallia eläinmaailmasta; eläimet parittelee kyllä (ja vielä ilman ehkäisyä!), mutta eläinäideistä toiset jättää poikaset synnytettyään lapsoset oman onnensa nojaan. Ja elävät luonnollisen kiertokulun mukaan. Heitä ei ole aivopesty tähän hommaan, vaan he toimivat täysin oman vaiston varassa. Eivät ole sairaita.
Vierailija kirjoitti:
Jos en oli saanut lasta, olisin tehnyt itsarin.
Lapsetonta tyhjää elämää en kestäisi.
Tämä se vasta mielenterveysongelmaista onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää nyt typerykset oikeasti kuvitelko, että olisi tervettä ja yleistä katua syvästi lapsiaan. Tämänkin provon on voinut hyvin kirjoittaa vaikka lapseton ihminen. Tälläkin palstalla harjoitetaan mielipidevaikuttamista, kannattaa ottaa selvää mitä se on jos asia ei ole tuttu. Nuolet eivät myöskään kerro yhtään mitään, kävin itsekin laittamassa juuri aloitukselle 40-50 alapeukkua. Ihan manuaalisesti, aikaa tähän meni noin 5 minuuttia :D
Mikä asiantuntijuus saa sinut sanomaan näin? Ihmisiä kaduttaa asiat joita he ovat halunneet joskus ehkä palavastikkin. Lasten tekeminen ja haluaminen ei ole jokaiseen ihmiseen sisäsyntyisesti kasvanut asia. Yhteiskunta tuputtaa. Otetaan mallia eläinmaailmasta; eläimet parittelee kyllä (ja vielä ilman ehkäisyä!), mutta eläinäideistä toiset jättää poikaset synnytettyään lapsoset oman onnensa nojaan. Ja elävät luonnollisen kiertokulun mukaan. Heitä ei ole aivopesty tähän hommaan, vaan he toimivat täysin oman vaiston varassa. Eivät ole sairaita.
Kyllä ovat. (Nisäkäs)eläin joka tekee noin, on poikkeava tai sitten pennuissa on jokin vialla. Samoin on ihmisten laita. Suurin osa toimii samalla tavalla.
Älä laita sanoja suuhuni. Katumus HETKITTÄIN on edelleen normaalia, mutta siihen keskittyminen ja siinä vellominen epätervettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos en oli saanut lasta, olisin tehnyt itsarin.
Lapsetonta tyhjää elämää en kestäisi.
Tämä se vasta mielenterveysongelmaista onkin.
Asian toinen ääripää. Tekeehän joku sairas itsarin senkin takia, ettei kestä lapsiperhe-elämää. Molemmat yhtä häiriintynyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaveri sanoi suoraan, ettei tekisi lapsia, jos saisi uudelleen valita. Hän kuitenkin rakastaa lapsiaa ja sen kyllä näkee.
Tuo ei silti välttämättä tarkoita katumista. Tai että olisi erityisesti pettynyt siihen, millaista elämä lasten kanssa on. Se voi olla enemmän pelkoa, huolta esim. lasten tulevaisuudesta tai vaaroista joita voi kohdata.
Oikea lastensa/äitiyden katuminen, marttyrointi ja tyytymättömyydessä vellominen ja sen normalisointi, on eri asia. Sitä näkyy tässä ketjussa ja sellainen kertoo täysin suoraan mielenterveysongelmista. Esim. monella narsistilla tai masentuneella tuollaiset jatkuvat ajatukset ovat yleisiä. Ikävä kuulla, mutta niin se vain menee. Jos jatkuva katumus vaivaa, olisi hyvin tärkeää hakeutua ammattilaisen juttusille, ja käydä asiaa läpi. Negatiivinen suhtautuminen vanhemmuuteen johtuu usein omista lapsuuden traumoista. On tärkeää saada kierre katkaistua, ettei omien lasten tarvitse kärsiä samoista asioista.
Minä kadun lapsiani, enää en tekisi ja kyllä koen, että se on ihan aitoa katumista. En silti piehtaroi siinä, tiedostan sen vääräksi, tiedostan sen haitalliseksi lapsille ja ymmärrän, että omalla asenteella siihen voi vaikuttaa. Sanon lapsille joka päivä, että rakastan heitä ja he ovat parasta elämässäni. SILTI tekisin nyt toisin ja koen aidosti, että se on katumista. Uskon, että tämä on aika yleistä ja ihan ymmärrettävääkin. Monella vanhemmalla on harhaluuloja lasten kasvattamisen suhteen, niin kuin oli itsellänikin. Luulin aidosti olevani äiti, joka on hyvä ja nauttii siitä metelistä, kasvattamisesta ja puuhailusta lasten kanssa. Totuus olikin, että huomasin olevani aivan toisenlainen.
Minusta katuminen ihan niin kuin muutkin tunteet ovat sallittuja. Sen sijaan tunteiden käsittely, niiden hyväksyminen ja silti elämässä eteenpäin meneminen ovat avainsanoja, joilla katuminen ei saa itsestä yliotetta. En ymmärrä, että juuri katumisesta ja esimerkiksi kateudesta on tehty niin negatiivisia asioita. Aivan normaaleja tunteita, jotka oikein käsiteltyinä auttavat meitä tulemaan paremmaksi ihmiseksi ja toimimaan oikein. Minä tunnen katumusta muistakin asioista ja kateellinenkin olen joskus.
Eihän se ois elämää jos ei ois lasta!
Ihan kamala ajatuskin.
Mäkin kadun hetkittäin. Hetkittäin on myös ihanaa koska lapseni on tosi kiva ihminen.
Synkimmät ajatukseni koskevat elämän synnyttämisen eettisiä puolia. Onko oikein luoda ihminen kun elämä on kaikille niin vaikeaa ja väistämättä päättyy sairauteen tai onnettomuuteen ja kuolemaan.
En todellakaan osannut aavistaa miten paljon aikaa ja henkistä energiaa lapsi vie. Eli kun olen omaa aikaa viettämässä, on takaraivossa koko ajan se äitiminä ja ne velvollisuudentunnot.