Lue keskustelun säännöt.
Vihaan vaimoani
13.02.2019 |
Vihaan vaimoani, niin että sattuu. Olen jatkuvasti väsynyt ja vihainen. Työpaikalla, kotona, yöllä sängyssä. Jeesus sentään, miten pahalta tuntuu. Hän vähättelee, kohtelee kuin vierasta ihmistä, nalkuttaa. Teen töitä paljon, annan palkastani 3/4 yhteiseen (hänen) käyttöön(sä), teen kotitöitä, hoidan lapsia joka päivä, hoidin myös lapset viimeisessä flunssakierteessä, vaikka työasiat kasaantuivat ihan tolkuttomasti (vaimo on osa-aikatöissä). Hän ei arvosta mitään, mitä teen kotona. Eilen illalla pimeällä painoin lumitöitä pää märkänä toista tuntia että saisin pihan auki, ja tämä kehtasi irvailla, että "oli varmaan hyvää liikuntaa", samaan aikaan kun istui sohvalla puhelin kourassa ja suklaalevy toisessa. Puhettakaan siitä, että mikään tekemäni asia ei hänelle kelpaa. Pyykit viikattu väärin. Ruuat pahanmakuisia. Imurointi huonoa. Ikkunaan jäi pesun jälkeen rantuja.
Entäs läheisyys sitten: pyysin saunassa, että voisimme ennen nukkumaanmenoa köllötellä sohvalla vierekkäin, ja hän sai heti hepulin, että "mihinkään seksihommaan ei sitten ruveta". Vastasin, että ei ollut mielessäkään. Siihen se sit jäi, että eukko kyttää puhelintaan sohvalla, ja minä istun nojatuolissa lukemassa. Vaikka toisaalta rakastaisinkin, ja kaipaisin läheisyyttä, en tiedä, voisinko edes hyvin hänen lähellään. Haluaisin puhua avioliittomme huonosta tilasta ja uhkaavasta erosta, mutta pelkään kohtausta ja sitä, että hän kääntää lapset minua vastaan. Olenhan kaiken päälle vielä huono isä.
Helpottipa edes vähän kun avasin ajatukseni tekstiksi.
Kommentit (271)
Jos olit toista tuntia tekemässä lumitöitä, mistä tiedät mitä vaimo teki sillä aikaa? Ehkä meni sohvalle suklaalevyn kanssa 5 minuuttia ennen kuin tulit sisälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikeeta on. Tarttis tehä jotain.
Todennäköisesti tilanteessasi itse yrittäisin,
1) Ensisijaisesti yhdessä, toissijaisena vaihtoehtona yksin pariterapeutille/ aiheesta kokeneelle ammattilaiselle. Vika ei ehkä olekaan vain yhdessä henkilössä/asiassa, vaan pinnan alta saattaa paljastua parempikin selvitys nykytilanteesta. Näin mikäli itse olisin periaatteellisesti motivoitunut jatkamaan suhdetta.
2) Oma aikalisä mietintään.
3) Tämän jälkeen ratkaisu.
Jaksamista perheellenne.
Vierailija kirjoitti:
Olet oikeassa, sinä vihaat vaimoasi. Piirrät hänestä ihmishirviön ja tulkitset leppeänkin vinoilun vi.tuiluksi. Minusta "taisi olla hyvää liikuntaa" ei ole mitään ilkeilyä, vaan a) totta, b) hyväntahtoista huumoria.
Mutta toki se on niin, että kun välit ovat menneet, tulee tulkittua kaikki toisen tekeminen ikävästi. Ilmeisesti vaimosi tekee täsmälleen samoin, eli siksi mikään, mitä teet, ei tunnu kelpaavan hänelle.
Joten kaiken uhalla: nosta kissa pöydälle. Kerro, että et enää pidä hänestä ja kysy, voisitteko yrittää korjata tilannetta vaikkapa hakeutumalla parisuhdeterapiaan. Kannattaisi, kun teillä kumminkin on ne lapsetkin - he vaistoavat kireät välinne hyvin, minkä lisäksi tietysti pilaatte oman elämänne ainaisella kireydellä ja vihaamisella.
Parisuhdeterapiaa saa ilmaiseksi seurakuntien ja kuntien perhetyöstä. Seurakunnissakaan ei tuputeta uskontoa. Kumpaankin on jonoa, joten kannattaa soittaa heti. Kun soitat, puhelimessa päivystävä terapeutti kyselee tilanteesta siksi, että osaavat sijoittaa teidät jonoon tilanteen akuuttiuden mukaan.
Suosittelen terapiaa lämpimästi, me ainakin saimme sieltä apua. Terapeutit eivät "etsi syyllisiä", mutta koska eivät ole uponneet parisuhdekiemuroihinne, osaavat ulkopuolisina ihmissuhde-ammattilaisina esittää hyviä kysymyksiä ja kyseenalaistaa toimintatapojanne ja asenteitanne.
Tämän täydellisemmin ei 'vaimoaan vihaavalle' aloittajalle voi vastata.
Ainoa apu tulee ammattiauttajan pakeilla. Sitä minäkin nyt lämpimästi suosittelen.
Terveisin, Srk:n perheterapiasta avun saanut mies ja vaimo (nyk. onnelliset).
Vierailija kirjoitti:
Tyypillinen ”voimaantunut” suomalaisnainen. Miehen pitää tehdä kaikki, ja kaikki mikä ei naista miellytä on miehen syytä. Ota ero välittömästi, teet itsellesi palveluksen. Palkitse itsesi kaukomatkalla ja käy tsekkaamassa paikalliset misut. Vain hullu tai masokisti mies enää tänä päivänä pariutuu suomalaisen naisen kanssa.
Niin totta. Jopa ulkomaalaiset miehet ovat alkaneet tuntea myötähäpeää, kun jotku ovat hairahtuneet sekopäisiin suomalaisnaisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinhän se on, et minkä ilmaiseksi saa, sitä ei osaa arvostaa. Yleensä toteutamme omia kokemuksiamme lapsuutemme vinkkelistä.
Mitä tapahtuisi jos hieman leikkisit lisäksi peilileikkiä hetken aikaa kuten hän; toimit samoin ja käytät vielä samoja sanoja ja tapoja, niin eiköhän ala huomata. Yritä nähdä millaisen vallankäyttäjän kumppanina vietät elämääsi. Ei ole pakko...sellainen on vain kuolema....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne tekemiset ap aina mene tasan ja tapahdu täsmälleen samaan aikaan. Kannattaa joskus oikeasti vähän seurata, mitä se sun vaimo tekee päivän mittaan. Kirjatkaa vaikka tekemiset minuuttitarkasti listaan ja verratkaa viikon lopulla. JOS sinä teet enemmän, tuon listan perusteella on helppo alkaa miettiä, mitä pitää tehdä ja miten tarpeelliset työt kannattaa jakaa.
Susta tuntuu, että vain sä teet hommia, ja vaimo-perskules vaan loikoilee sohvalla "kännykkä ja suklaalevy kädessä". Entä mitä SINÄ teet, kun vaimo ahertaa?
Meillä minä teen noin 3/4 kotitöistä ja silti mies saattaa kiukustua, jos - silloin kun hän harvoin jotain tekee - minä istuskelen katsomassa telkkua, kun hän saa hommansa valmiiksi. Vaikka sen tsiljoona kertaa itse on vetänyt unia, kun minä kuulustelen kokeisiin lasta/teen ruokaa/siivoan/pyykkään/korjaan vaatteita/kuskaan lapsia harrastuksiin/silitän/käyn kaupassa/tyhjään tiskaria/vien roskia/hoidan puutarhaa...
Unohdit tarhavaatteiden nimikoinnin
Vaikutat kynttiläkuppijankuttajalta, koska sama teksti oli jo toisen kerran.
Osa töistä on täysin pakollisia ja hyvin, hyvin monissa perheissä naiset tekevät MYÖS kyseiset työt.
Minulla ei ole lapsia, mutta vaikutat harvinaisen yksinkertaiselta, kun et ymmärrä, että nimilappujen tekeminen ja kiinnittäminen vaatteisiin on tarvittavaa työtä siinä missä moni muukin tehtävä.
N
Sisältö jatkuu mainoksen alla
]
Aloituksen perusteella nainen on sairas tai saamaton tai väsynyt....mitä syö? Pitäisi kai siitä aloittaa...Ravinto ei kanna. Huolehtiko itsestään?. ..Tai ainakin laiskottelee ja käyttää hyväksi miehen kiltteyttä ja alistumista.
Myös aapee kuulostaa kiltiltä ja ehkä turhan paljon yrittää miellyttää puolisoa. Voi olla, että asia vaatii ryhdin suoristamista...niiailu pois ja tosiasiat rohkeasti esiin.
Yrität liikaa miellyttää ja peesata.
Vaimolle tekee ihan hyvää tietää, ett
Tuollainen peli on huono homma. Erolla e kannata uhkailla.
Kerro, että olet tosissasi. Että tässä tarvitaan nyt muutos.
Tehkää yhdessä jotain.
Ja sano sille naiselle, että ivailun ja vähättelyn on loputtava. Se on ihan sika-käytöstä.
Se tekee koko perheelle hallaa. Sano, että ei ole kuin yksi vaihtoehto. Loputtava on.
Kotityöt listalle ja niitä tekemään kumpikin.
Tsemppiä. Nosta itsesi sieltä maton alta. Olet hieno mies. Ei tarvi alistua. Ole ylpeä itsestäsi. Minusta sinä kuulostat hyvältä puolisolta ja isältä. Kerro se naisellisi.. Kerro myös, että ei käy että nainen löhöää ja sinä teet.
Naisessasi on varmasti myöshyvää. Kerro se. Kerro myös, että ivailun loppu ja kiitoksen alku on nyt.
Veikkaan, että nainen vaatimuksistasi kiukustuminen...Sano sille sitten, että tuollainen kiukuttelupeli ei tässä nyt auta. Nyt ruvetaan ottamaan vastuuta. Oikeesti.
Aikuisten oikeesti.
Te varman hyötyisitte terapiasta. Tuossa suhteessa on niin paljon hyvää ja sitten toisaaltatuollaista teinimeininkiä ja selvästi lapsuudenkodeistanne tulevia toimintatapoja, joita ette kyseenalaista ja muuta.
Potentiaalia teissä kummassakin on. Uskallusta sitten vaan ja etiäpäin.
Jonkun pitää uskaltaa ja olla rohkea. Siitä se muutos alkaa.
Ehkä elämäntapakuuri....
Ravinto, liikunta, uni....?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi teet kaiken väärin ja olet huono. Tuskin nalkutuksen takia. Nalkutus on oire, ei tauti.
Eipä se vaimosikaan onnelliselta kuulosta. Oireilee.
Olisi aika puhua läpi epäkohdat.
Kuulostaa siltä, että olette jumissa. Ette uskalla kohdata.
Siitä sitten oireet... nalkutus liiallinen työnteko j toisen välttely, marttyyriutta kummankin puolelta...ja mitä noita nyt on.
Vihaat...mitä tunnet ennen sitä vihaa? Siihen pitäisi puuttua. Turhautuneisuus? Se, että koet ettei sinua arvosteta?
Noihin sinun pitää tarttua.
Vaimojaan ei kuulosta kokevan arvostusta.
Olette avuttomina kumpikin siellä omissa looseissanne ja oireilette.
Hakekaa rohkeasti apua.
Kerro mielesi vaimollesi. Älä uhkaile. Kerro mikä sinusta tuntuu pahalta. Kysy mikä vaimosta tuntuu niin pahalta, että kettuilee.
Kerro mitä arvostat suhteessanne. Hyvää siinä kuitenkin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan poikani avioliitolta. Miniä veetuilee hänelle julkisesti, esim. lasten syntymäpäivillä, vähättelee miestään.
Silti poikani on tuonut perheeseen kaiken sen hyvinvoinnin, mitä heillä on. Tekee töitä rankasti, hoitaa alle kouluikäisiä lapsia, remppaa kotia. Nainen ei kun käy kavereiden kanssa ulkona ja on negatiivinen.
Lisäksi onnistunut myrkyttämään suhteet miehensä sukuun. Hyvin muodollisesti nähdään pari kertaa vuodessa.
Tämä oli silmiä avaava keskustelu. Luulin aluksi, että aloitus on mieheni. Meillä tilanne on se, että mies on aina vihainen ja ärtynyt koko perheelle. Migreenejä monta kertaa viikossa. Lisäksi minua kohtaan täysin kylmä, ei seksiä, suudelmia ja kosketusta.
Olen vähällä lähteä, vaikka koko ajan toivon, että välimme parantuisi. En siis ole kyllästynyt, mutta kaipaan läheisyyttä.
Meillä ei nykyisin kyllä ole riitojakaan. Mies raivoaa yksin, ja minä annan sen mennä. Aloitin masennuslääkityksen puhtaasti siksi, että kestäisin raivoamista välinpitämättömänä. Toimii.
Ymmärrän mieheni raivon ja väsymyksen. Meilläkin pienet lapset. Lisäksi minulla on vaativa asiantuntijatyö, jossa on joskus ylitöitä ja matkoja. Ja jos ei olekaan, niin työmatkat vievät päivittäin 2,5 h. Mies ei kuitenkaan suostu muuttamaan lähemmäs työtäni, vaikka alue olisi ihan kiva. Jos vien lapset aamulla, olen normipäivänkin jälkeen kotona noin klo 19. Sen jälkeen lasten iltatoimet ja itse nukkumaan, että pääsee ylös klo 5. Yöunista ei vaativaa ajattelutyötä tekevä voi tinkiä.
Mies tekee 90 % töitä etänä. Hän on siis paljon kotona ja vapaa-aikaa on runsaasti. En vaadi häntä tekemään kotitöitä, mutta hän oma-aloitteisesti itse tekee ne lähes kaikki viikolla. Minulla ei ole viikolla aikaa ja energiaa, ja olen ehdottanut, että voitaisko jättää kotityöt tässä elämänvaiheessa vähemmälle tai palkata apua. Viikonloppuna toki kokkaan, hoidan lasten vaatehankintoja ja asioita sekä olen lasten kanssa. Parempaan en pysty tässä elämäntilanteessa. Muita, vähemmän vaativia töitä läheltä kotoa olen hakenut, mutta ei ole tärpännyt. Osaamiseni on niin erikoisosaamista. Toisaalta tykkään työstäni ja minulla on hyvä työ, josta saan kohtuullista palkkaa. Melkoinen uhraus olisi siitä luopuakin, mutta perheeni takia voisin sen tehdä. Vaan ei tärppää.
Mieheni ei enää viehäty niistä asioista, joihin minussa rakastui: älystä, keskustelutaidosta, huumorista, uteliaisuudesta. En ole edes ikäisekseni hullumman näköinen.
Eli joo, syytä on minussakin. Mutta toisaalta mies on niin joustamaton monissa asioissa, että on tavallaan ajanut itsensä umpikujaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä oli silmiä avaava keskustelu. Luulin aluksi, että aloitus on mieheni. Meillä tilanne on se, että mies on aina vihainen ja ärtynyt koko perheelle. Migreenejä monta kertaa viikossa. Lisäksi minua kohtaan täysin kylmä, ei seksiä, suudelmia ja kosketusta.
Olen vähällä lähteä, vaikka koko ajan toivon, että välimme parantuisi. En siis ole kyllästynyt, mutta kaipaan läheisyyttä.
Meillä ei nykyisin kyllä ole riitojakaan. Mies raivoaa yksin, ja minä annan sen mennä. Aloitin masennuslääkityksen puhtaasti siksi, että kestäisin raivoamista välinpitämättömänä. Toimii.
Ymmärrän mieheni raivon ja väsymyksen. Meilläkin pienet lapset. Lisäksi minulla on vaativa asiantuntijatyö, jossa on joskus ylitöitä ja matkoja. Ja jos ei olekaan, niin työmatkat vievät päivittäin 2,5 h. Mies ei kuitenkaan suostu muuttamaan lähemmäs työtäni, vaikka alue olisi ihan kiva. Jos vien lapset aamulla, olen normipäivänkin jälkeen kotona noin klo 19. Sen jälkeen lasten iltatoimet ja itse nukkumaan, että pääsee ylös klo 5. Yöunista ei vaativaa ajattelutyötä tekevä voi tinkiä.
Mies tekee 90 % töitä etänä. Hän on siis paljon kotona ja vapaa-aikaa on runsaasti. En vaadi häntä tekemään kotitöitä, mutta hän oma-aloitteisesti itse tekee ne lähes kaikki viikolla. Minulla ei ole viikolla aikaa ja energiaa, ja olen ehdottanut, että voitaisko jättää kotityöt tässä elämänvaiheessa vähemmälle tai palkata apua. Viikonloppuna toki kokkaan, hoidan lasten vaatehankintoja ja asioita sekä olen lasten kanssa. Parempaan en pysty tässä elämäntilanteessa. Muita, vähemmän vaativia töitä läheltä kotoa olen hakenut, mutta ei ole tärpännyt. Osaamiseni on niin erikoisosaamista. Toisaalta tykkään työstäni ja minulla on hyvä työ, josta saan kohtuullista palkkaa. Melkoinen uhraus olisi siitä luopuakin, mutta perheeni takia voisin sen tehdä. Vaan ei tärppää.
Mieheni ei enää viehäty niistä asioista, joihin minussa rakastui: älystä, keskustelutaidosta, huumorista, uteliaisuudesta. En ole edes ikäisekseni hullumman näköinen.
Eli joo, syytä on minussakin. Mutta toisaalta mies on niin joustamaton monissa asioissa, että on tavallaan ajanut itsensä umpikujaan.
Ja lisäys: terapiaa olen ehdottanut, mutta mies ei suostu. Ei myöskään keskustelemaan. Ei kuitenkaan myöskään ehdota eroa.
En koe olevani laiska, ilkeä tai itsekäs. En edes harrasta mitään tai tapaa kavereita, jotta voisin olla enemmän läsnä perheelle. Miehen lapsuudenperheessä äiti hoiti kaiken. Luulen, että alitajuntaisesti mies olettaisi, että vaimo hoitaisi kaiken. Ja kun roolit nykyaikana voivat olla toisinpäin, hän kokee vääryyttä ja katkeruutta.
Olemme kovin erilaisia sitten kumminkin. Minä ottaisin asiat enemmän löysin rantein ja nauttisin elämästä. Mies nipottaa pienistä. En tiedä pystyykö näin isoja eroja kuromaan.
Kissamies kirjoitti:
Niin olin minäkin naimisissa 32 v, vaimo ei totella pussaillut ja ero tuli kun muksut oli aikuisia. Keskustelu todella kertoo missä on ongelma. Naisten käsitys avioliitosta on hieman ihmeellinen, ei riitä talo ja puolet kotitöistä, mutta kun kysyt ei osata sanoa. Kun ulkoistin lopuksi rouvan pettämisen jälkeen, kysyttiin "miksi". Oli vähän myöhä ihmetellä. Miehet, ottakaa ero ajoissa, ainakin jos lapsia ei ole.
Taisi tuo rouvasi ulkoistaa sinut jo aijemmin, koskapa käytti vieraita? Ja kyllä sitä syytä on monemmissa, kun liitto ei suju. Helpompi vain nähdä se vika vain siinä toisessa. Itsessähän ei juuri koskaan mitään vikaa ole. Sinustakin jotenkin huokuu ylimielisyys ja esität itsesi niin virheettömänä "mutta kun tuo toinen oli niin kamala". Ei edes pussannut. Mutta oliko kenties niin, että jos joskus olikin pussannut, sinä katsoit sen heti merkiksi pane-miselle? monesti on niin, että jos osoitat miehelle hellyyttä, tämä kuvittelee, että nyt heti sänkyyn. Se vie hellyyshalut tehokkaasti. Ehkä se vieras mies tajusi tämän?
Että pussata voi ihan vain muutenkin, hellyyden osoituksena, ei sänkyyn kutsuna?
Yleensä syytä on niin vakassa kuin kannsessakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sano että pariterapia tai ero.
Mutta kas kun spesifisti mainitsit lumityöt...kuka teillä vaikka viime viikolla kävi kaupassa, teki ruoat, siivosi keittiön, imuroi, leikki lasten kanssa,keräsi lelut lattialta, vei/haki lapset pk:iin...?
Minä kävin kaupassa, tein ruuat, leikin lasten kanssa, imuroin. Vaimo keräsi leluja lattialta, vei/haki lapset päiväkodista, lukuun ottamatta lasten sairauspäiviä, jotka hoidin kotona lapsia.
Lumityöt olivat vaan ylimääräinen riesa, joka sai kupin nurin.
Niin mikä tässä on kauheaa? Melkein kaikissa suomalaiskodeissa roolit ovat toisinpäin mutta nyt kerran kun mies joutuu tähän tilanteeseen niin alkaa hirveä itku.
Vaimon ilkeämielinen, arvosteleva asenne on pahinta. Muu vielä menisi. Hän ei ole ns. mukava ihminen, enää. Esikoisen jälkeen oli raskainta, kun isot rempat oli päällä, mutta hän oli silloin toisenlainen, ja meillä meni hyvin. Nyt hän ei anna energiaa, tukea, arvostusta, hyvää mieltä, vaan imee sitä minusta pois.
ApNo mitä sinä teet? Itket netissä vihaavasi häntä? Kuinka tämä tuo hänelle arvostusta ja hyvää mieltä? Hänellä tuskin on enää mitään, mistä jakaa sinulle tuota haluamaasi. Sitä paitsi, jokaisen tulee löytää onni itsestään eikä lusikoida sitä kumppanin kulhosta.
On vaikeaa antaa hänelle arvostusta, kun hän ei arvosta minua. Tuskin hän minusta pitää, se lienee totta. Tällä hetkellä onneni löytyy lapsista, työstä ja jopa lemmikistä, mutta ei tuosta naisesta, joka on muuttunut ilkeäksi, kylmäksi. Haluaisin edes asialliset välit, mutta on vaikeaa olla hänen kanssaan samassa tilassa. Olen tässä kuin vankina.
ApAivan niin. Kirjoituksistasi saa sen kuvan, että häneltä kuitenkin pitäisi onnistua tuo, mikä sinultakaan ei onnistu. Siis hänen pitäisi arvostaa sinua ensin - miksi tämä on hänen työnsä? Koska se on sinusta vaikeaa?
Vaimollasi ei ole kaikki hyvin, ja sinä keskityt vihaamaan häntä, koska hän ei arvosta sinua. Hän ei arvosta sinua, koska sinä et näe, että hänellä ei ole kaikki hyvin. Hän on pettynyt sinuun. Hän on pettynyt omiin odotuksiinsa sinun suhteesi, eli siihen, että näkisit hänet sen kiukkuisen suojakuoren läpi. Sen sijaan olet hylännyt hänet ja alkanut vihaamaan häntä.
Kannattaa ehkä erota.
Tottahan tämä on. Olen vaan jumissa tässä vihantunteessa. Koetan viikonloppuun mennessä päästä siitä irti, jotta saisin sanottua hänelle jotain järkevää. Menköön sitten riidaksi, jos menee, yritän vielä kerran keskustella. Jos se ei onnistu, tulkoon sota ja veriset vaatteet.
Ap
Sinä annat vähän väliä ymmärtää, että riitelyksi menee, jos yrität puhua vaimosi kanssa. Mutta tiedätkö, että siihen riitelyyn tarvitaan kaksi. Harva riitelee yksinään.
Et vain ala riitelemään. Etkä aloita keskustelua huonoon aikaan, etkä syyttelemällä toista. Kerrot rauhallisesti, miltä sinusta tuntuu. Ja pyydt vaimoa kuuntelemaan. Sen jälkeen vaimo saa puheenvuoron. Ette huuda yhtäaikka ja syyttele toisianne. Se ei ole keskustelua.
keskustelu ei mene riidaksi, kun et riitele takaisin.
Meillä ei ennen voinut miehen kanssa puhua/keskustella mistään, koska mies suuttui heti ja hävisi paikalta.
Jokainen mielipiteeni joka erosi miehen mielipiteestä(oli kyse sitten miten turhasta ja mitättömästä asiasta), oli miehelle syytös häntä vastaan. Lopulta opin sanomaan, että et häivy minnekkään, vaan kuuntelet. Nykyään mies malttaa kuunnella, mitä sanottavaa minulla on, eikä heti ala huutamaan. Sanon myöskin miehelle, että tämä ei ole moite/syytös sinua vastaan, vaan, että olen tästä asiasta tätä mieltä.
Ja kyllä se vaimosi tietää, että vihaat häntä koska se varmasti näkyy sinusta. Ei kenestäkään ole helppoa elää ihmisen kanssa, jonka tietää vihaavan sinua.
"Mies, sinussa on aina vika. Ei nainen muuten ole kiukkuinen tai tyytymätön. Ei nainen yksin voi riidellä, teet jotain varmasti väärin. Mietippä vähän. Vaimosi kantaa joka tapauksessa suurta vastuuta. Kunnioittasit häntä ja yritä olla parempi mies."
Pää hajoaa! Maailman täydellisimmässä miehessäkin on ainakin se vika että on liian täydellinen.
Mies ei voi saada naista tyytyväiseksi. Olen yrittänyt ja olen lähes identtisessä tilanteessa aloittajan kanssa.
Olen kääntänyt poskea sata kertaa, madellut nöyränä, täyttänyt toiveet, tuonut kukkia ja hoitanut kotia. Tuloksena on että nyt minulla on kotona jäätävä nalkuttava akka.
Päätin viikko sitten alkaa yhtä vittumaiseksi kuin vaimo, katsotaan kuinka monta vuotta kestää. Itse kestin 17 vuotta.
Työkaluni, kopioitu vaimolta: en vastaa mitään kun minulle puhutaan, en vastaa tekstareihin, en kerro mikä vaivaa, olen kiukkuisen näköinen mahdollisimman usein, vittuilen, naljailen, en kerro mielipidettäni, vitkuttelen kaikessa niin että kaikki suunnitelmat menevät pilalle.
AP:lle, otin eron tuollaisesta kuvailemastasi possusta, vaikka meillä oli yhteiset lapset.
Nyt on parempi arki. Ex-vaimo saa toteuttaa itseään ja näen kyllä lapsianikin ihan riittävän usein joka viikko.
Vierailija kirjoitti:
"Mies, sinussa on aina vika. Ei nainen muuten ole kiukkuinen tai tyytymätön. Ei nainen yksin voi riidellä, teet jotain varmasti väärin. Mietippä vähän. Vaimosi kantaa joka tapauksessa suurta vastuuta. Kunnioittasit häntä ja yritä olla parempi mies."
Pää hajoaa! Maailman täydellisimmässä miehessäkin on ainakin se vika että on liian täydellinen.
Mies ei voi saada naista tyytyväiseksi. Olen yrittänyt ja olen lähes identtisessä tilanteessa aloittajan kanssa.
Olen kääntänyt poskea sata kertaa, madellut nöyränä, täyttänyt toiveet, tuonut kukkia ja hoitanut kotia. Tuloksena on että nyt minulla on kotona jäätävä nalkuttava akka.
Päätin viikko sitten alkaa yhtä vittumaiseksi kuin vaimo, katsotaan kuinka monta vuotta kestää. Itse kestin 17 vuotta.
Työkaluni, kopioitu vaimolta: en vastaa mitään kun minulle puhutaan, en vastaa tekstareihin, en kerro mikä vaivaa, olen kiukkuisen näköinen mahdollisimman usein, vittuilen, naljailen, en kerro mielipidettäni, vitkuttelen kaikessa niin että kaikki suunnitelmat menevät pilalle.
Onnea teille. Olette ehdottomasti luotuja toisillenne!
Jos ihminen on niin tyhmä, että tuota on katsellut 17v niin eiköhän siinä samassa mene seuraavat 17vuottakin. Sitten ootteki jo muistisairaita, ettekä muista mistä piti piruilla.
Ärsyttää tälläisety miehet, jotka täällä vinkuu, että ovat vuosikymmeniä kuunnelleet vit**levia vaimojaan. No kukahan käski? Oma vika olisit muuttanut elämääsi jo 15v sitten niin et olisi katkeroitunut. Mikään ei ole niin pahaa luettavaa/kuunneltavaa, kuin katkeroittunut ihminen, joka vinkuu kovaa kohtaloaan. Jokainen on oman onnensa seppä ja jokainen tekee itse ratkaisunsa. Niiden kanssa on elettävä ja jos on tehnyt huonoja ratkaisuja, ei niitä auta vauvapalstalla itkeä. Tee elämällesi jotakin (eli eroa)ja teistä kumpikin on sen jälkeen 100% onnellisempi. Ihan kumpikin. Tuollainen elämä on molemmille yhtä helvettiä. Samalla lailla se vaimo on kärsinyt.
Niin olin minäkin naimisissa 32 v, vaimo ei totella pussaillut ja ero tuli kun muksut oli aikuisia. Keskustelu todella kertoo missä on ongelma. Naisten käsitys avioliitosta on hieman ihmeellinen, ei riitä talo ja puolet kotitöistä, mutta kun kysyt ei osata sanoa. Kun ulkoistin lopuksi rouvan pettämisen jälkeen, kysyttiin "miksi". Oli vähän myöhä ihmetellä. Miehet, ottakaa ero ajoissa, ainakin jos lapsia ei ole.