Mitä ajattelet ihmisestä, joka ei seuraa uutisia ollenkaan? Onko sinulla lähipiirissä tällainen ihminen?
Mulla on lähipiirissä kaksi ihmistä, jotka eivät seuraa uutisia ollenkaan. Ei telkkarista, lehdestä, eivätkä lue edes kännykästä esim. Iltalehden sivuja. No, Iltalehti nyt ei todellakaan ole mikään journalistiikan helmi, mutta olen nyt havahtunut siihen, että eivät vilkaise edes näitä ilapäivälehtiä. Eivät siis ole missään määrin perillä maailman menosta. Esimerkiksi kovat pakkaset ja lumimyräkät tulivat aivan yllätyksenä toiselle kaverilleni, koska "en mä todellakaan kato mitään säätiedotuksia tai lue uutisia".
Jäin tuon jälkeen oikein miettimään, että miten pullossa nämä ihmiset tosiaan elävätkään. Toinen on sukulainen, jonka olen tuntenut aina, toisen tuntenut pari vuotta. Olen toki sen huomannut, että kummankin kanssa on ihan turha puhua esim. politiikasta, ilmaston muutoksesta, soteuudistuksesta tms. Keskustelut on aina tasoa naapurin tai jonkun kaverin kuulumiset eli juoruilu tai sitten omista asioista valittaminen. Ja mielipiteet ja maailmankuva on tosiaan hyvin mustavalkoinen. Mutta nyt tosiaan tuon sääuutisoinnin jälkeen aloin tosissaan miettiä, että minkälaista on elää noin pimennossa, ettet tosiaan tiedä, etkä välitä tietää, minkälainen sää on huomenna tai vaikkapa mitä etuuksia hallitus heiltä aikoo leikata.
Tunnetko sinä tällaisen ihmisen, joka on ihan pihalla ympäröivästä maailmasta? Mitä ajatuksia herättää? Mistä juttelet hänen kanssaan?
Kommentit (74)
En itse seuraa paljon valtamediaa. Luen iltapäivälehtiä netistä, Daily mailia viihteen vuoksi. Ja sitten aktiivisesti vaihtoehtomediaa. Saatan vilkaista jos on joku linkki valtamediaan. Mutta olen kyllästynyt heidän propagandaansa ja valheisiinsa, ylimieliseen paheksuntaansa kaikkia ei-suvakkeja kohtaan.
Esim. Trump, Putin, Venäjä, Unkari, kansallismieliset ja isänmaalliset. Italian uusi johto. Ylipäätänsä kaikki, jotka eivät nöyrry heidän arvomaailmaansa, ovat auttamattomasti pahoja, vääränlaiset solmiot ja sikoja. Ja vaikka Hesarin linja koostuu vain väärää mieltä olevien avoimesta parjaamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja jos mitataan kumman elämänlaatu on parempaa ja vähemmän ahdistavaa, veikkaan että lähipiirisi vie sinua 10-0.
Itse seuraan säätiedotuksia ja liikennetiedotteita, koska ne vaikuttavat päivittäiseen elämääni.
Uutisia en seuraa, koska ne eivät oikeasti vaikuta mitenkään päivittäiseen elämääni.
Uutisten tarkoitus on tuottaa voittoa uutisia toimittavalle yritykselle. Uutisten tarkoitus ei ole sivistää tai parantaa sinun elämääsi. Eikä kannata sekoittaa uutisia laadukkaaseen tutkivaan journalismiin, mitä voi lukea harvemmin ilmestyvistä julkaisuista.
Ihan näiden heidän kanssaan käymieni keskustelujen perusteella voin kyllä sanoa, että minun elämänlaatuni on parempaa ja vähemmän ahdistavaa kuin näiden kahden pullossa elävän. Kuten sanoin, puheenaiheet ovat vain juoruilu ja omasta (eli heidän) elämästä valittaminen. Exä on hankala, lasten kanssa vaikeaa, rahat on loppu, ei ole rahaa tehdä mitään....Kerroin myös, että toinen näistä ei seuraa edes säätiedotuksia, vaikka se vaikuttaa hänen päivittäiseen elämään. Sitten voikin valittaa siitä, miten auto ei lähtenyt käyntiin, kun sitä ei oltu 30 pakkasella laitettu lämpiämään tai pihasta ei päästy pois, kun ei tiedetty, että lunta sataa 20 cm ja lumitöihin ja töihin lähtöön kannattaa varata aikaa.
Minulla ei ole mitään valittamista omassa elämänlaadussani. Olen hyvässä asemassa työelämässä, opiskelen työn ohella, parisuhde ja lapsia. Uutiset ja niiden seuraaminen ei vie kohtuuttomasti aikaa elämästäni, kuten osa tässä on epäillyt. Elämässäni tapahtuu paljon, enkä ehdi välttämättä joka päivä seurata uutisia. Silti olen perillä, mitä maailmassa ja ympärilläni tapahtuu.
En ala tässä nyt enempää vertailla kenenkään elämää, vaan tarkoitus oli aloittaa keskustelu siitä, tunnetteko te tällaisia hämmentävän ulkona kaikesta ympärillä tapahtuvasta olevia ihmisiä ja mitä siitä ajattelette. Ilmiönä tämä on aika mielenkiintoinen. Ja tosiaan vaarallinen, koska näillä ihmisillä tosiaan on äänioikeus kuten joku jo totesi. Ja kasvattavat uusia äänestäjiä tähän maahan. [/quote
Sijoittajana aktiivinen uutisseuraus on kuin työtä. On mukava havaita että pystyy noukkimaan uutisvirrasta trendejä ja asioita joilla on vaikutusta. Monesti jokin irrallinen lause johtaa ajatusketju Un joka johtaa sijoitukseen. Ensimmäinen miljoonan on peräisin mökin pihalla käydystä keskustelusta islannin tulivuorenpurkauksen aikaan. Totesin yhden jutun kaverilleni vaikka asia ei näennäisesti siihen liittynyt, siitä lauseesta tienattiin paljon. Tämä netti on tässä oman elämän aikana muuttanut maailman niin laajasti etten usko nettinatiivin voivan kuvitellakaan tätä muutosta. Ennen ja jälkeen netin on nii kuin tuli ja maanviljelys. Jooo terkut New Yorkista (oon kapisessa baarissa kun aikaero painaa)

Itse tulin äsken baarista. Asun Vantaalla ja olen 24-vuotias peruskoulun käynyt mies.
Olen niin humalassa tällä hetkellä että naurattaa lukea tuota vidun tylsää tekstiä minkä ulostit tänne.
Hassua että luen tuota paskaa. Pitää jättää nyrkkeilytreenit väliin, kun ei kehtaa lähtä kännissä sinne.
Tässä ihmettelen ja punk-musiikkia kuunnellen että mitä oikein viddua sä oikein selität tänne=) ???
Kuvitteletko että meitä kiinnostaa vidun vertaa toi juttus hä?
Iltasanomat ja Hesari täynnä valeuutisia.
Mulla on eräs ystävä joka ei lue uutisia, seuraa maailmanmenoa, varsinkin jos on pelottavia uutisia. Nainen on 37v!
Hänen kanssaan ei voi keskustella mistään järkevästä. Pidän häntä yksinkertaisena ihmisenä. Lisäksi hän on lisääntynyt viime vuonna, eikä muutenkaan tiedä mitään elämästä vauva kuplan ulkopuolella. En jaksa häntä!
Vierailija kirjoitti:
En itse seuraa paljon valtamediaa. Luen iltapäivälehtiä netistä, Daily mailia viihteen vuoksi. Ja sitten aktiivisesti vaihtoehtomediaa. Saatan vilkaista jos on joku linkki valtamediaan. Mutta olen kyllästynyt heidän propagandaansa ja valheisiinsa, ylimieliseen paheksuntaansa kaikkia ei-suvakkeja kohtaan.
Esim. Trump, Putin, Venäjä, Unkari, kansallismieliset ja isänmaalliset. Italian uusi johto. Ylipäätänsä kaikki, jotka eivät nöyrry heidän arvomaailmaansa, ovat auttamattomasti pahoja, vääränlaiset solmiot ja sikoja. Ja vaikka Hesarin linja koostuu vain väärää mieltä olevien avoimesta parjaamisesta.
Sinä seuraat kuitenkin maailman menoa ja sulla on siitä, samoin kuin mediasta mielipiteitä. Sun kanssa vois olla mielenkiintoista keskustella. Näiden mun lähipiiriläisten sanavarastoon ei kuulu suurin osa näistä asioista, joita tässä mainitsit. Olen melko varma, että kumpikaan heistä ei tietäisi mitä on Trump, Putin, kansallismielinen, valtamedia, propaganda jne. Heidän kanssaan ei kerta kaikkiaan voi jutella muusta kuin heidän omasta elämästään ja vaikeuksistaan, juoruista, meikeistä jne. Elämä on siellä omassa kuplassa ja jos kuulee vähänkin vaikeamman sanan, vaihdetaan puheenaihetta äkkiä koska ”en ymmärrä tosta mitään, ei kiinnosta, en todellakaan seuraa mitään uutisia mutta et arvaa mitä Pekka eilen sanoi”
Vierailija kirjoitti:
Mulla on eräs ystävä joka ei lue uutisia, seuraa maailmanmenoa, varsinkin jos on pelottavia uutisia. Nainen on 37v!
Hänen kanssaan ei voi keskustella mistään järkevästä. Pidän häntä yksinkertaisena ihmisenä. Lisäksi hän on lisääntynyt viime vuonna, eikä muutenkaan tiedä mitään elämästä vauva kuplan ulkopuolella. En jaksa häntä!
Minusta on kiehtovaa keskustella näiden korruptoitumattomien "mielien" kanssa. He peilaavat sitä aidointa ihmisyyttä ilman ulkopuolista manipulaatiota. Näiltä ihmisiltä voi kuulla totuuden tai puhtaan mielipiteen jostain ilmansuunnasta.
Aluksi näiden ihmisten seura on ehkä ärsyttävää, mutta samalla tavoin heidän mielestä on rasittavaa, kun joku tärkeilee USA:n sisäpolitiikalla, jonka on vain kopioinut seuraamalla jotain sanomalehteä.
Tämän sisäistäminen on tärkeää.
Nimittäin silloin ollaan ihmisyyden alkulähteillä. Erityisen harvinaista on jos tuollainen ihminen on myös taikauskoinen tai uskovainen.
Sellainen on niin muinaista ja arvokasta seurattavaa. Siinä on aito arvokas muinaisjäänne.
Tämän siis kirjoitan ihailtavassa mielessä.
Me muuthan olemme tavallaan rationaalisia ja täysin aivopestyjä ja emme oikeastaan voi olla varmoja että emme olisi medioiden lumoamia. Sillä sen setvimiseen ei riittäisi ihmiselämä.
Siksi pidän hyvänä että joukossamme on uutisia seuraamattomia aitoja muinaisjäänteitä. Se on tärkeää ihmisen selviytymisen kannalta, jos haluamme jatkaa lajimme selviytymistä tällä planeetalla.
Minä kohtelen tuollaista uutista seuraamatonta ihmistä kuin Buddhaa.
Hän on toki meidän silmissä naivi, mutta katso tarkkaan ja kuuntele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on eräs ystävä joka ei lue uutisia, seuraa maailmanmenoa, varsinkin jos on pelottavia uutisia. Nainen on 37v!
Hänen kanssaan ei voi keskustella mistään järkevästä. Pidän häntä yksinkertaisena ihmisenä. Lisäksi hän on lisääntynyt viime vuonna, eikä muutenkaan tiedä mitään elämästä vauva kuplan ulkopuolella. En jaksa häntä!Minusta on kiehtovaa keskustella näiden korruptoitumattomien "mielien" kanssa. He peilaavat sitä aidointa ihmisyyttä ilman ulkopuolista manipulaatiota. Näiltä ihmisiltä voi kuulla totuuden tai puhtaan mielipiteen jostain ilmansuunnasta.

Minä en ihan Buddhana osaa pitää vaan vertaisin lähinnä pikkulapseen.

No minun tuntemani "Buddha" on sovinisti, r*sisti ja hänen mielestään on ok. sulkea koira koko päiväksi pieneen huoneeseen yksinään ja on ok. tehdä vähän ympäristörikoksia ja muutakin kyseenalaista, kun eihän säännöt häntä koske.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on eräs ystävä joka ei lue uutisia, seuraa maailmanmenoa, varsinkin jos on pelottavia uutisia. Nainen on 37v!
Hänen kanssaan ei voi keskustella mistään järkevästä. Pidän häntä yksinkertaisena ihmisenä. Lisäksi hän on lisääntynyt viime vuonna, eikä muutenkaan tiedä mitään elämästä vauva kuplan ulkopuolella. En jaksa häntä!Minusta on kiehtovaa keskustella näiden korruptoitumattomien "mielien" kanssa. He peilaavat sitä aidointa ihmisyyttä ilman ulkopuolista manipulaatiota. Näiltä ihmisiltä voi kuulla totuuden tai puhtaan mielipiteen jostain ilmansuunnasta.
Aluksi näiden ihmisten seura on ehkä ärsyttävää, mutta samalla tavoin heidän mielestä on rasittavaa, kun joku tärkeilee USA:n sisäpolitiikalla, jonka on vain kopioinut seuraamalla jotain sanomalehteä.
Tämän sisäistäminen on tärkeää.
Nimittäin silloin ollaan ihmisyyden alkulähteillä. Erityisen harvinaista on jos tuollainen ihminen on myös taikauskoinen tai uskovainen.
Sellainen on niin muinaista ja arvokasta seurattavaa. Siinä on aito arvokas muinaisjäänne.
Tämän siis kirjoitan ihailtavassa mielessä.
Me muuthan olemme tavallaan rationaalisia ja täysin aivopestyjä ja emme oikeastaan voi olla varmoja että emme olisi medioiden lumoamia. Sillä sen setvimiseen ei riittäisi ihmiselämä.
Siksi pidän hyvänä että joukossamme on uutisia seuraamattomia aitoja muinaisjäänteitä. Se on tärkeää ihmisen selviytymisen kannalta, jos haluamme jatkaa lajimme selviytymistä tällä planeetalla.
Minä kohtelen tuollaista uutista seuraamatonta ihmistä kuin Buddhaa.
Hän on toki meidän silmissä naivi, mutta katso tarkkaan ja kuuntele.
Uutisten ja maailman menon seuraamattomuus ei tee kenestäkään puhdasmielistä. Tiesitkö että tuollaiset "buddhat" kuuntelevat kuitenkin päivittäin meidän "turmeltuneiden mielten" juttuja?
Meidän töissä on n. Kolmikymppinen blondi. Tyhmä kun vasemmanpuoleinen saapas. Huvittaa kun yksi kaljuuntuva ukko pitää sitä niin IHANANA. Asuvat melkein kimpassa( naapurit)
Minä olen ihminen, joka ei juurikaan lue uutisia, eikä ainakaan muista ihmisten, artistien tai elokuvien nimiä. Olen todella herkkä ja nautin oman kuplani turvallisuuden tunteesta. Terveisin: maisteritasolle kouluttautunut
Valkoroskaa. Tollasteb ihmisteb ei pitäisi saada äänestää
Minä tunnen. Tai he kyllä seuraavat, mutta vain tietynlaisia uutisia mm. politiikka, ulkomaat, urheilu. Yritä siinä sitten viritellä keskustelua musiikista, esimerkiksi. Siinä saat sitten puhella itseksesi toisen vain kuunnellessa vieressä.
Tunnen!
Ei lue koska häntä rupeaa suututtamaan.
Itse miettinyt samaa sillä uutiset on yleensä kovin ikäviä, saan pahan mielen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on eräs ystävä joka ei lue uutisia, seuraa maailmanmenoa, varsinkin jos on pelottavia uutisia. Nainen on 37v!
Hänen kanssaan ei voi keskustella mistään järkevästä. Pidän häntä yksinkertaisena ihmisenä. Lisäksi hän on lisääntynyt viime vuonna, eikä muutenkaan tiedä mitään elämästä vauva kuplan ulkopuolella. En jaksa häntä!Minusta on kiehtovaa keskustella näiden korruptoitumattomien "mielien" kanssa. He peilaavat sitä aidointa ihmisyyttä ilman ulkopuolista manipulaatiota. Näiltä ihmisiltä voi kuulla totuuden tai puhtaan mielipiteen jostain ilmansuunnasta.
Aluksi näiden ihmisten seura on ehkä ärsyttävää, mutta samalla tavoin heidän mielestä on rasittavaa, kun joku tärkeilee USA:n sisäpolitiikalla, jonka on vain kopioinut seuraamalla jotain sanomalehteä.
Tämän sisäistäminen on tärkeää.
Nimittäin silloin ollaan ihmisyyden alkulähteillä. Erityisen harvinaista on jos tuollainen ihminen on myös taikauskoinen tai uskovainen.
Sellainen on niin muinaista ja arvokasta seurattavaa. Siinä on aito arvokas muinaisjäänne.
Tämän siis kirjoitan ihailtavassa mielessä.
Me muuthan olemme tavallaan rationaalisia ja täysin aivopestyjä ja emme oikeastaan voi olla varmoja että emme olisi medioiden lumoamia. Sillä sen setvimiseen ei riittäisi ihmiselämä.
Siksi pidän hyvänä että joukossamme on uutisia seuraamattomia aitoja muinaisjäänteitä. Se on tärkeää ihmisen selviytymisen kannalta, jos haluamme jatkaa lajimme selviytymistä tällä planeetalla.
Minä kohtelen tuollaista uutista seuraamatonta ihmistä kuin Buddhaa.
Hän on toki meidän silmissä naivi, mutta katso tarkkaan ja kuuntele.
Minä en ihan Buddhana osaa pitää vaan vertaisin lähinnä pikkulapseen.
Tietenkin, kun et katso tarkkaan ja et kärsivällisesti kuuntele.
Myös ilkeämielinen kateus saattaa estää sinua muuttumasta hänen kaltaiseksi "puhtaaksi mieleksi".
Tuo kommenttisikin oli harvinaisen synkkä. Toisaalta Jeesus kehoitti tulemaan pienen lapsen kaltaiseksi "puhtaaksi mieleksi". :) Toivottavasti hän opastaa teitä jalostamaan sisintänne vielä enemmän. Jo pelkästään tämä tekstiseikkailu tekee teille ihmeitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on eräs ystävä joka ei lue uutisia, seuraa maailmanmenoa, varsinkin jos on pelottavia uutisia. Nainen on 37v!
Hänen kanssaan ei voi keskustella mistään järkevästä. Pidän häntä yksinkertaisena ihmisenä. Lisäksi hän on lisääntynyt viime vuonna, eikä muutenkaan tiedä mitään elämästä vauva kuplan ulkopuolella. En jaksa häntä!Minusta on kiehtovaa keskustella näiden korruptoitumattomien "mielien" kanssa. He peilaavat sitä aidointa ihmisyyttä ilman ulkopuolista manipulaatiota. Näiltä ihmisiltä voi kuulla totuuden tai puhtaan mielipiteen jostain ilmansuunnasta.
Aluksi näiden ihmisten seura on ehkä ärsyttävää, mutta samalla tavoin heidän mielestä on rasittavaa, kun joku tärkeilee USA:n sisäpolitiikalla, jonka on vain kopioinut seuraamalla jotain sanomalehteä.
Tämän sisäistäminen on tärkeää.
Nimittäin silloin ollaan ihmisyyden alkulähteillä. Erityisen harvinaista on jos tuollainen ihminen on myös taikauskoinen tai uskovainen.
Sellainen on niin muinaista ja arvokasta seurattavaa. Siinä on aito arvokas muinaisjäänne.
Tämän siis kirjoitan ihailtavassa mielessä.
Me muuthan olemme tavallaan rationaalisia ja täysin aivopestyjä ja emme oikeastaan voi olla varmoja että emme olisi medioiden lumoamia. Sillä sen setvimiseen ei riittäisi ihmiselämä.
Siksi pidän hyvänä että joukossamme on uutisia seuraamattomia aitoja muinaisjäänteitä. Se on tärkeää ihmisen selviytymisen kannalta, jos haluamme jatkaa lajimme selviytymistä tällä planeetalla.
Minä kohtelen tuollaista uutista seuraamatonta ihmistä kuin Buddhaa.
Hän on toki meidän silmissä naivi, mutta katso tarkkaan ja kuuntele.
Uutisten ja maailman menon seuraamattomuus ei tee kenestäkään puhdasmielistä. Tiesitkö että tuollaiset "buddhat" kuuntelevat kuitenkin päivittäin meidän "turmeltuneiden mielten" juttuja?
He kyllä kuuntelevat ja ymmärtävät teikäläisiä. Hymyilevät mutta rakkaudella. Kun he läsksyttävät teikäläisiä, niin he tekevät sen heittäytymällä yksinkertaisiksi. Jonain päivänä huomaatte että olitte ilkeitä ja mietitte miksi olitte ilkeitä.
Siitä lähtee parannus ja puhtaus. Se on "puhtaan korruptoitumattoman mielen" polku.
Muista katsoa ja kuunnella tarkkaan heitä.
Pidä mielessä että kun olette yhdessä olette yhtä. Hänen kauttaan voit oppia itsestäsi paljon ja puhdistautua. Ja hän tekee tämän maksutta ottamatta siitä itselleen kunniaa.
Hän on kuin vilvoittava puro joka pesee ympäristön vailla halua tehdä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Valkoroskaa. Tollasteb ihmisteb ei pitäisi saada äänestää
Voib estää heitä äänestämisessä, menemällä äänestysalueelle ja konkreettisesti yrittää estäääb heitb.
Mä oon tämmönen ihminen, mua ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta ja jos jotain "suurempaa" on tapahtunut niin kyllä kaverit mulle ilmottelee siitä.