Lue keskustelun säännöt.
En ikinä sitten löytänyt miestä, johon oikeasti rakastuisin ja muutenkin koen jääneeni elämästä ulkopuoliseksi
12.02.2019 |
Olen monta kertaa miettinyt sitä, mikä elämässäni on mennyt vikaan. Jostakin syystä olen tuntenut koko elämäni pikkuisen ulkopuoliseksi siitä huolimatta, että minulla on ollut kavereita ja harrastuksia. En voi rehellisesti sanoa olleeni koskaan rakastunut seurustelukumppaniini ja luulen olleeni vain kerran elämässäni oikeasti rakastunut. Vastapuoli ei tuntenut samoin.
Olen miettinyt sitä, miltä tuntuisi olla parisuhteessa ihmisen kanssa, joka rakastaa pyyteettömästi tai miltä tuntuisi tuntea kuuluvansa edes lapsudenperheseensä. Omia lapsia ei ole koska olisin halunnut tarjota omille lapsilleni sen, mitä minulla ei koskaan saanut eli rakastavat vanhemmat. Tavallaan elämäni on päällisin puolin erittäin mallikkaassa kunnossa, työssä menee hyvin ja olen nelikymppiseksi fyysisesti mainiossa vedossa.
Kohtalotovereita ja mitä te mietitte elämästänne täysin perheettömänä ja vailla mitään omaa "yhteisöä"? Viihdyn yksin, se ei ole ongelma. En pääse eroon siitä tunteesta, että olisin edes joskus halunnut olla jollekin se kaikkein tärkein. Toisaalta vapaita, omaa ikäluokkaani olevia ja vapaita miehiä katsellessani en voi kuin todeta sen, että tältä ihmisryhmältä en huomiota edes taida haluta. Juna on siis mennyt ohi mutta miten elää asian kanssa katkeroitumatta?
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monta kertaa miettinyt sitä, mikä elämässäni on mennyt vikaan. Jostakin syystä olen tuntenut koko elämäni pikkuisen ulkopuoliseksi siitä huolimatta, että minulla on ollut kavereita ja harrastuksia. En voi rehellisesti sanoa olleeni koskaan rakastunut seurustelukumppaniini ja luulen olleeni vain kerran elämässäni oikeasti rakastunut. Vastapuoli ei tuntenut samoin.
Olen miettinyt sitä, miltä tuntuisi olla parisuhteessa ihmisen kanssa, joka rakastaa pyyteettömästi tai miltä tuntuisi tuntea kuuluvansa edes lapsudenperheseensä. Omia lapsia ei ole koska olisin halunnut tarjota omille lapsilleni sen, mitä minulla ei koskaan saanut eli rakastavat vanhemmat. Tavallaan elämäni on päällisin puolin erittäin mallikkaassa kunnossa, työssä menee hyvin ja olen nelikymppiseksi fyysisesti mainiossa vedossa.
Kohtalotovereita ja mitä te mietitte elämästänne täysin perheettömänä ja vailla mitään omaa "yhteisöä"? Viihdyn yksin, se ei ole ongelma. En pääse eroon siitä tunteesta, että olisin edes joskus halunnut olla jollekin se kaikkein tärkein. Toisaalta vapaita, omaa ikäluokkaani olevia ja vapaita miehiä katsellessani en voi kuin todeta sen, että tältä ihmisryhmältä en huomiota edes taida haluta. Juna on siis mennyt ohi mutta miten elää asian kanssa katkeroitumatta?
Eikös olekin keljua. Kohtalotovereita sinulla toisaalta on pelkästään Suomessa kymmenin ellei sadoin tuhansin. Naisena toki saat seksiä vaikka millä mitalla.
Mitä sitten jos saankin seksiä? Olet oikeassa, olen hyvännäköinen ja saan seksiä käytännössä vaikka kuinka paljon. Mutta kun ongelma on se, etten halua pelkkää seksiä. Iso ero, toivottavasti sen tajuat joskus. Sinäkin saat seksiä ihan varmasti jos tienaat tarpeeksi ja olet valmis maksamaan naiselle kivan elämäntyylin.
Jos olet laiska ja köyhä, tee jotakin. Ja kas, valittamisesi syy väistyy ja sinäkin saat seksiä. Yksinkertaista.
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen monta kertaa miettinyt sitä, mikä elämässäni on mennyt vikaan. Jostakin syystä olen tuntenut koko elämäni pikkuisen ulkopuoliseksi siitä huolimatta, että minulla on ollut kavereita ja harrastuksia. En voi rehellisesti sanoa olleeni koskaan rakastunut seurustelukumppaniini ja luulen olleeni vain kerran elämässäni oikeasti rakastunut. Vastapuoli ei tuntenut samoin.
Olen miettinyt sitä, miltä tuntuisi olla parisuhteessa ihmisen kanssa, joka rakastaa pyyteettömästi tai miltä tuntuisi tuntea kuuluvansa edes lapsudenperheseensä. Omia lapsia ei ole koska olisin halunnut tarjota omille lapsilleni sen, mitä minulla ei koskaan saanut eli rakastavat vanhemmat. Tavallaan elämäni on päällisin puolin erittäin mallikkaassa kunnossa, työssä menee hyvin ja olen nelikymppiseksi fyysisesti mainiossa vedossa.
Kohtalotovereita ja mitä te mietitte elämästänne täysin perheettömänä ja vailla mitään omaa "yhteisöä"? Viihdyn yksin, se ei ole ongelma. En pääse eroon siitä tunteesta, että olisin edes joskus halunnut olla jollekin se kaikkein tärkein. Toisaalta vapaita, omaa ikäluokkaani olevia ja vapaita miehiä katsellessani en voi kuin todeta sen, että tältä ihmisryhmältä en huomiota edes taida haluta. Juna on siis mennyt ohi mutta miten elää asian kanssa katkeroitumatta?
Eikös olekin keljua. Kohtalotovereita sinulla toisaalta on pelkästään Suomessa kymmenin ellei sadoin tuhansin. Naisena toki saat seksiä vaikka millä mitalla.
Mitä sitten jos saankin seksiä? Olet oikeassa, olen hyvännäköinen ja saan seksiä käytännössä vaikka kuinka paljon. Mutta kun ongelma on se, etten halua pelkkää seksiä. Iso ero, toivottavasti sen tajuat joskus. Sinäkin saat seksiä ihan varmasti jos tienaat tarpeeksi ja olet valmis maksamaan naiselle kivan elämäntyylin.
Jos olet laiska ja köyhä, tee jotakin. Ja kas, valittamisesi syy väistyy ja sinäkin saat seksiä. Yksinkertaista.
t. ap
Sitä sitten, että miehiin nähden sinulla on asiat hyvin, mutta vali vali nyyh nyyh..
Ja miksi et noudata antamaasi ohjetta itse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä saa, mitä tilaa. Ihmissuhde on riskinottoa ja vastavuoroisuutta. Ellei ota riskiä ja hyväksy toista ihmistä kokonaan, tuskin sinullekaan kukaan samaa tulee tekemään.
Väitän, että tämä parisuhteettomaksi jääminen liittyy tunne-elämän vammaisuuteen. Te pelkäätte.
Kaikille ei ole ehdokkaita tarjolla.
Ei minuakaan kukaan ole tullut kotoa hakemaan vaan olen tietoisesti tehnyt duunia parisuhteen löytääkseni. Olen mm. käynyt yli sadalla nettideitillä, joista viimeinen on Se Oikea.
Olen aloittaja ja käynyt sinua huomattavasti enemmän nettideiteillä. Ei ole tullut vastaan sellaista, johon olisin ihastunut. Ja kohta joku sanoo, että minussa on vikaa jos yli sadasta miehestä yksikään ei kelpaa. Kivoja miehiä joo mutta ei sellaista, jota ilmankin en voisi olla. Enkä nyt etsi kumppania yksinäisyyteen vaan miestä, jonka kanssa olisi riittävän sama ajatusmaailma + "kipinää" edes alussa.
Eli nirso tinderella. Kylläpä käykin sääliksi..not!
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut samantapaisessa tilanteessa, mutta löysin elämäni rakkauden vihdoin 43-vuotiaana. Älä menetä toivoasi!
Sama täällä, paitsi olin 42. Sitä ennen vuosia yksin. Ja sitten yhtäkkiä löytyi se unelmien kumppani. Ei kannata tosiaan antaa periksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä saa, mitä tilaa. Ihmissuhde on riskinottoa ja vastavuoroisuutta. Ellei ota riskiä ja hyväksy toista ihmistä kokonaan, tuskin sinullekaan kukaan samaa tulee tekemään.
Väitän, että tämä parisuhteettomaksi jääminen liittyy tunne-elämän vammaisuuteen. Te pelkäätte.
Kaikille ei ole ehdokkaita tarjolla.
Ei minuakaan kukaan ole tullut kotoa hakemaan vaan olen tietoisesti tehnyt duunia parisuhteen löytääkseni. Olen mm. käynyt yli sadalla nettideitillä, joista viimeinen on Se Oikea.
Olen aloittaja ja käynyt sinua huomattavasti enemmän nettideiteillä. Ei ole tullut vastaan sellaista, johon olisin ihastunut. Ja kohta joku sanoo, että minussa on vikaa jos yli sadasta miehestä yksikään ei kelpaa. Kivoja miehiä joo mutta ei sellaista, jota ilmankin en voisi olla. Enkä nyt etsi kumppania yksinäisyyteen vaan miestä, jonka kanssa olisi riittävän sama ajatusmaailma + "kipinää" edes alussa.
Oikeesti yli sadalla nettideitillä, eikä vaan löydy? Huh. Oliskohan johtopäätös jo vedettävä. Ei enää treffejä, vaan olet itsesi parasta seuraa. Sinussa ei ole vikaa, mutta sinusta ei pidä ne miehet, joista sinä pidät. Jos joku ihme tapahtuu, että unelmien mies ihastuu juuri sinuun, niin se tapahtuu sinusta riippumattomista syistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne kaikki hyvät miehet, kuten minä, on jo viety. Hyvät naiset vei ne ja nirsot akat jäivät yksin. Katsokaa peiliin, sieltä se vastaus löytyy.
Ongelma on siis se että ei pysty rakastumaan tai pahemmin ihastumaan keneenkään. Silloin on valittava joko yksinolo tai järkisuhde jonkun tarpeeksi kivan ehdokkaan kanssa, jos niitä ehdokkaita on. Meidän kulttuurimme opettaa meille jatkuvasti elokuvissa, tv-sarjoissa, populaarimusiikissa ja viihdemedioissa jotain suuren rakkauden kaavaa. Sitä suurta rakkautta ja isoja "kemioita" sun muita ei vaan taida kaikille olla olemassakaan, menee elämä ohi odotellessa. Silloin pitää joko ottaa vähän pienempi rakkaus tai olla ilman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa. Okei. Oikeastihan on niin, että naisia ja miehiä ei ole missään maassa tasapareja. Suomessa naiset ovat nirsoudellaan/unelmoinnillaan aiheuttaneet miesten joukkopoistumisen pariutumismarkkinoilta. Joten siinä teille se, mitä olette tilanneet.
Vierailija kirjoitti:
Kysyntä ja torjonta ei kohtaa, itse olen tosi kiinnostava mies muualla kuin kotikaupungissa. Deittailut olen pitkään etsien liikunnalista ja empatikykyistä naista ja empatia puuttuu kaikilta 30 deitiltä. Mielummin naiset ovat yksin kuin liikunallisen , akateemisesti koulutetun herrasmiehen kanssa. Edelliset huonot mieskokemukset eivät edistä deittaluani.
Mutta onneksi kuolema korjaa. Jopa alle säädetyn iän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyyh pyyh snif piff.
Naisilla nuo asiat tuppaavat olemaan aina tuollaista draamaa. Olet kuitenkin seurustellut, ollut rakastunut ja niin edelleen.
Itse olen sinuakin kokemattomampi mies, ja voin sanoa että aivan helvetin katkera.
Anteeksi, mutta sä tässä olet huomattavasti enemmän drama queen kuin ap. Sulla ei ole mitään perusteita katkeruuteen mihinkään suuntaan.
Ei nykynaisesta ole parisuhteeseen. Oppikaa elämään parisuhteen arvoisesti, tai tyytykä siihen mitä on tarjolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysyntä ja torjonta ei kohtaa, itse olen tosi kiinnostava mies muualla kuin kotikaupungissa. Deittailut olen pitkään etsien liikunnalista ja empatikykyistä naista ja empatia puuttuu kaikilta 30 deitiltä. Mielummin naiset ovat yksin kuin liikunallisen , akateemisesti koulutetun herrasmiehen kanssa. Edelliset huonot mieskokemukset eivät edistä deittaluani.
Väärät hakukriteerit? Jos hakee tietynlaisia, saa enimmäkseen niitä tietynlaisia. Vaikuttaa, ettet kerro täällä, mitkä olivat hakukriteerisi. Jos hakee isotissisiä blondeja, voi olettaa saavansa sellaisilta vastauksia, jos oma profiili on kiinnostava. Jos oma ei ole kiinnostava, purnataan täällä. Voi voi. Mieti uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Kysyntä ja torjonta ei kohtaa, itse olen tosi kiinnostava mies muualla kuin kotikaupungissa. Deittailut olen pitkään etsien liikunnalista ja empatikykyistä naista ja empatia puuttuu kaikilta 30 deitiltä. Mielummin naiset ovat yksin kuin liikunallisen , akateemisesti koulutetun herrasmiehen kanssa. Edelliset huonot mieskokemukset eivät edistä deittaluani.
Just. Tö Mään!
0/5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies 30v, jarruna toimii lapsuudentraumat väkivaltaisessa perheessä. Pari kertaa parisuhteita yrittänyt mutta liika intiimiys rupesi ahdistamaan ja tuomaan traumat takaisin. Ihastuminen ja sosiaalinen kanssakäyminen sujuu täysin normaalisti kun on iloinen ja sosiaalinen naamari päällä ulkona, karuissa lapsuuden kotioloissa oppii taitavasti peittämään oikeat tunteensa. Mutta kun kotona ottaa uuvuttavan naamarin pois niin vain yksinolo tuntuu turvalliselta.
Kaipa sitä on vain liian rikki sitten, voisi käydä ehkä terapiassa heti kun saa siihen tarpeeksi rahaa kasaan. Se, tai oppii elämään asian kanssa ja käy maksullisissa pari kertaa vuodessa kun yksinäisyys alkaa rasittaa liiaksi ja haluaa jonkun elävän ja lämpimän olennon halattavaksi ja hyväiltäväksi.
Löytyykö lapsettomia ja lapsihaaveettomia 30-38v naisia paljonkin? Yksi riittäisi minulle. M35
Vierailija kirjoitti:
Mies 30v, jarruna toimii lapsuudentraumat väkivaltaisessa perheessä. Pari kertaa parisuhteita yrittänyt mutta liika intiimiys rupesi ahdistamaan ja tuomaan traumat takaisin. Ihastuminen ja sosiaalinen kanssakäyminen sujuu täysin normaalisti kun on iloinen ja sosiaalinen naamari päällä ulkona, karuissa lapsuuden kotioloissa oppii taitavasti peittämään oikeat tunteensa. Mutta kun kotona ottaa uuvuttavan naamarin pois niin vain yksinolo tuntuu turvalliselta.
Kaipa sitä on vain liian rikki sitten, voisi käydä ehkä terapiassa heti kun saa siihen tarpeeksi rahaa kasaan. Se, tai oppii elämään asian kanssa ja käy maksullisissa pari kertaa vuodessa kun yksinäisyys alkaa rasittaa liiaksi ja haluaa jonkun elävän ja lämpimän olennon halattavaksi ja hyväiltäväksi.
Muuten hyvä mutta yöks maksulliset. Etkö voisi mieluummin hakea rehellistä yhdenyönseuraa baarista tai tinderistä?
Vierailija kirjoitti:
Löytyykö lapsettomia ja lapsihaaveettomia 30-38v naisia paljonkin? Yksi riittäisi minulle. M35
Niitä on ihan sikana.
Vierailija kirjoitti:
Muuten hyvä mutta yöks maksulliset. Etkö voisi mieluummin hakea rehellistä yhdenyönseuraa baarista tai tinderistä?
Ei riitä ulkonäkö säännöllisiin yhden yön juttuihin enkä halua tuottaa pettymystä ja toiselle sydänsuruja jos toinen osapuoli yhtäkkiä haluaisikin jatkaa siitä eteenpäin. Mielestäni on paljon vastuuttomampaa antaa ymmärtää toiselle osapuolelle että olisin parisuhdemateriaalia kun traumojen takia en selvästi ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löytyykö lapsettomia ja lapsihaaveettomia 30-38v naisia paljonkin? Yksi riittäisi minulle. M35
Niitä on ihan sikana.
Missä? Satunnaisia jossain joskus nähnyt
Olen aloittaja ja käynyt sinua huomattavasti enemmän nettideiteillä. Ei ole tullut vastaan sellaista, johon olisin ihastunut. Ja kohta joku sanoo, että minussa on vikaa jos yli sadasta miehestä yksikään ei kelpaa. Kivoja miehiä joo mutta ei sellaista, jota ilmankin en voisi olla. Enkä nyt etsi kumppania yksinäisyyteen vaan miestä, jonka kanssa olisi riittävän sama ajatusmaailma + "kipinää" edes alussa.