Lue keskustelun säännöt.
Mies nöyryytti ja nolasi kavereiden edessä
12.02.2019 |
Lähdimme istumaan iltaa erään miehen kaverin luo muiden hänen kavereidensa kanssa, joista osan minäkin tunnen jotenkuten. Olen vuosia kärsinyt sosiaalisten tilanteiden pelosta ja tämän vuoksi saatan ahdistua kovastikin etenkin minulle tuntemattomampien seurassa. Halusin kuitenkin lähteä, sillä tiesin että se oli miehelle tärkeää enkä halunnut jäädä yksin kotiin kyhjöttämään.
Illan edetessä mies oli ehtinyt nauttia muutaman oluen, en laskenut kuinka monta. Miehestä tulee humalassa joskus tavallista herkempi, mutta ikinä aikaisemmin hän ei ole käyttäytynyt näin. Jutteli ensinnäkin lähinnä vain kavereidensa kanssa ja tunsin oloni ulkopuoliseksi, mutta päätin olla välittämättä ja yritin parhaani mukaan olla jutussa mukana.
Keskustelu ajautui jossain vaiheessa miehen erään miespuolisen kaverin entiseen suhteeseen, lähinnä ex-naiseen. Heitin mielestäni ihan hyvän kommentin keskustelun lomassa jolle miehen kaveri nauroi ivallisesti ja v*ttuili takaisin. Kiusaannuin silminnähden tuosta, mieheni vaan nauroi mukana. :/
Hetkeä myöhemmin olimme kahdestaan sivummalla mieheni kanssa ja huomautin hänelle asiasta. Sanoin, että olisi ollut kiva jos hän olisi ottanut minut paremmin huomioon. Mies hermostui tuosta tavalla jolla ei ole koskaan ennen hermostunut ja sanoi minulle, että saisin luvan itse avata suuni jos kerran haluan. Olisin varmasti tehnytkin niin, jos en kärsisi sosiaalisten tilanteiden pelosta ja paniikkihäiriöstä. Olisin vain toivonut hieman enemmän ymmärrystä ja kannustusta mieheltä.
Muut seurasivat kuistille perässä jolloin mies kääntyi muiden suuntaan kuin ei mitään olisi tapahtunut ja alkoi heittämään läppää. Minusta tuntui, että alan pian itkemään joten siirryin hieman kauemmas seisomaan. Itkin hetken ja yritin kerätä itseni, tunsin vaan oloni todella nöyryytetyksi ja yksinäiseksi. Olin minulle ennestään tuntemattomassa paikassa, suurin osa ihmisistä oli minulle tuntemattomia ja mies jätti minut yksin itkemään ja jatkoi hauskanpitoa muiden kanssa kuin minua ei olisikaan. Miehen ystävä tuli luokseni ja kysyi vointiani johon vastasin vain pärjääväni kyllä. Pian tuon jälkeen mies paineli muiden kanssa takaisin sisälle ja jäin yksin pihalle. En enää kehdannut mennä perässä sisälle ja koin oloni niin loukatuksi että päätin lähteä kävelemään kotiin.
Odotin koko illan mieheltä jonkinlaista viestiä tai soittoa, mutta ilmeisesti häntä ei kiinnostanut ollenkaan se, että olin vain hävinnyt paikalta. Kun viimein tuli kotiin yöllä aivan totaalisen humalassa, haukkui minut ja uhkasi erolla. No, ehkä ero sitten oikeasti onkin oikea vaihtoehto tässä kohtaa. Minulla on todella loukattu olo. Ylireagoinko vai loukkaannuinko mielestänne ihan syystä? Anteeksi pitkästä ja sekavasta tekstistä. Halusin vaan avautua jonnekin. :(
Kommentit (384)
Kylläpä täällä kovasti käsketään ap:ta "kasvattamaan itsetunto tai pysymään poissa ihmisten ilmoilta". Jos teillä olisi vaikkapa masentunut tai surua poteva ystävä, joka päättäisi kokeilla, josko ihmisten seura piristäisi ja hänelle tulisikin itku silmään kesken illanvieton. Käskisittekö häntäkin piristymään tai poistumaan paikalta muiden iloa pilaamasta?
Siis empatiakyky huipussaan. Vaikka ap:n mielenpahoittaminen tuntuisi kuinka oudolta ja liioittelulta, se on ap:lle, ja muille näistä ongelmista kärsivistä totta, kunnes toisin todistetaan. Ikävä suhtautuminen vain vahvistaa tätä epävarmuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan ymmärrä mistä sait päähäsi, että sinulle nauretaan. Eihän tuossa ollut mitään sinulle nauramista vaan sille eksälle. Ne kaverit eivät varmaan tajunneet mitä tapahtui ja miksi lähdit sanomatta mitään. Ajattelet ja analysoit ihan liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä en kyllä ymmärrä vieläkään miten ap olisi halunnut miehen toimivan. Ap sanoi kommentin, kaveri ei ollut yhtä mieltä.. Ap loukkaantuu tyhjästä kun hänen jälkiviisastelunsa ei saanutkaan vastakaikua, ja miehen olisi pitänyt.. Niin mitä? Puolustaa apn kommenttia? Sanoa kavereille että älkää naurako? Hyvitellä aptä joka loukkaantui ihan tyhjästä? En aidosti ymmärrä näin naisenakaan mitä miehen olisi apn mielestä pitänyt tehdä.
Juuri näin. Ja ap itse hylkäsi miehen ja kaverit, jäi yksin ulos mököttämään. Ja kun ei kukaan enää tullut anelemaan, lähti osoittamaan mieltä, ja odotti että miehenkin olisi pitänyt lähteä kesken illan.
Jos ap olisi mennyt sisälle takaisin kaikki olisi ollut hyvin.
Ap vinkki, jutellessa tulee ja menee tilanteita kaikki sanoo aina välillä jotain mistä muut ajattelevat toisin, tai lipsauttaa sellaista mikä oikeasti on aivan hölmöä, mutta tajuaa vasta kun on ääneen sanonut. Niille kannattaa itsekkin nauraa. :D Ei kannata ottaa itseensä, jos joku kerran töksäyttää jotain epäkohteliasta, joskus voi vaan antaa asioiden mennä ohi. Jos takerrut jokaiseen toisten sanomaan, kuka uskaltaa mitään sanoa enää?
Opettele suopeutta toisia kohtaan, ja kun et tuomitse jokaista joka avaa suunsa, katsoo tai tekee väärin,saatat jopa olla rohkeampi myös itse sosiaalisissa tilanteissa, kun tajuat ettei virheistä tuomita. Tällä hetkellä sinä ap taidat olla se jyrkin tuomitsija. Ne kaverit ja poikaystäväsi eivät sinua tuominneet "väärästä" kommentista, poikaystäväsi jopa antoi olla sinun kiukuttelusi, siittä ettei hän puuttunut normaaliin keskusteluun, ettei hän osannut lukea ajatuksiasi, ei tajunnut sinun tyhjästä loukkaantuneen. Hänhän sanoi että kaikki on hyvin, mutta sinulle ei kelvannut se, vaan halusit tuomita lisää.
Ja ehkä se sun poikakaveri ei mitään uhkaile vaan kertoi ihan omia tuntemuksiaan, että haluaa erota.
Luulen, että tässä keskustelussa on mennyt monella puurot ja vellit sekaisin. On totta, että on olemssa persoonallisuushäiriöisiä henkilöitä, jotka draamailevat, loukkaantuvat tyhjästä ja tekevät esimerkiksi samanlaisia katoamistemppuja kuin ap mielenosoituksena ja hakeakseen huomiota. Sitten on myös niitä, jotka ovat oikeasti herkkiä, ujoja ja nimenomaan eivät halua huomiota ja kiusaantuvat siitä.
Pers.häröinen prinsessadraamailija ei hae apua ongelmiinsa, koska ongelma tälle tyypille ovat muut ihmiset. Ap:han on täällä itse myöntänyt omat ongelmansa ja hakenut ja hakee niihin apua. Tilanne myös selvästi jäi vaivaamaan häntä paljon ja itsekin on kirjoittanut, että ylireagoi. Mielestäni ap on vaan herkkä ja kärsii sos.tilanteiden pelosta. Ja pelkoon auttaa vain sen kohtaaminen, eli ihmisten ilmoille hakeutuminen. Tuo kaveriporukka ja ilmapiiri ei vaan ollut oikea paikka harjoitella sosiaalisia tilanteita, koska ap kuvitteli viattomasti osallistuvansa keskusteluun, mutta siinä oli ilmeisesti taustalla jotain muuta josta ap ei ollut tietoinen. Joko eksä oli oikeasti muka niin seko, tai tyyppi nautti huomiosta ja siitä, kun pääsi keulimaan miten sekaisin sai naisen itsestään. Oikeasti estäminen kyllä toimii. Itselläni on ollut ihan oikea ahdistelija eikä se tilanne todellakaan ollut imarteleva tai sellainen josta olisin vitsaillut bileissä.
Luulen myös, että ap pahoitti mielensä eniten siitä kun tajusi ettei miehen tunteet ja välittäminen olleetkaan tuon kummoisemmalla tasolla. Hyvässä suhteessa osapuolet tukevat toinen toisiaan. Ihmettelen myös suuresti, miksi mies ylipäätään halusi ap:n sinne kun kerran ignoorasi koko illan eikä paikalla edes ollut muiden tyttöystäviä. Kyllä tuollaisessa tilanteessa pitäisi miehelläkin olla sen verran sosiaalista pelisilmää, että pitää huolen siitä että toisellakin on kivaa tai vaikka tarjoutuu viemään naisensa kotiin siinä vaiheessa kun hiffaa, että kyse onkin poikienillasta.
Ap ei minullakaan ole ystäviä, enkä niitä kaipaa.
Tai no ystäväkseni voin kutsua omaa perhettä ja rakasta miestäni, unohtamatta karvaisia kavereita.
Miehelläni on kaveriporukka, näkevät muutamia kertoja vuodessa. Olen ollut joskus mukana näissä tapaamisissa, ja mukana ovat olleet myös miehen kaverien kumppanit (ovat "ystäviä" keskenään).
Ajattelin että heidän seurassa olisi mukavaa, mutta huomasin jo ensimmäisessä illanvietossa mitä tämä ns."ystävyys" on. Kun joku kääntää selkänsä, niin hänestä aletaan puhumaan vähätellen. Vaistosin naisten välisen nokittelun samoin tein.
En halunnut enää osallistua näihin istujaisiin, joten minua ei edes enää kutsuta. Hyvä niin.
En kaipaa elämääni selkäänpuukottajia, minun ei tarvitse pönkittää itsetuntoani ns. "ystävillä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hae Apua näkyy olevan nykyajan suosituin mantra. Yleensä näillä taikasanoilla on kätevää lytätä ihminen, joka itse asiassa pyytää apua juuri sinulta, mutta näköjään se toimii toisinkin päin.
Ei tarvitse kuin sanoa taikasanat Hain Jo, ja sen jälkeen kaikki hymistelevät tyytyväisinä, että nyt Apua Tulee.
Mutta kun kukaan ei oikeasti voi auttaa, jos ihminen ei aio tulla autetuksi.
Niistäkin, jotka oikeasti olisivat valmiita tekemään jotain ongelmalleen, monikaan ei terapiaan pääse, koska siihen on jono.
Ja niistä, jotka pääsevät, luultavasti aika moni jää ilman sitä apua, koska terapeutin puheet eivät miellytä. Ei osata vaikuttaa puheisiin ja kertoa tyypille itselleen mikä niissä on vikana, tai sitten ei vain kyetä ottamaan vastaan mitään muuta kuin puhdasta myötäsukaisuutta. Mutta kun ihminen ei kehity niin, jää vain silmät sirrillään kehräämään ja pistää maate.
Toisin sanoen, varmasti aika paljon löytyy näitä kehrääviä kissoja, joiden terapeutit osaavat vain hymistellä ja paijata. Nykyisin kun ystäviltäkin halutaan vain samanmielisyyttä, jos sitä ei löydy se on kantapäät vastakkain heti.
Normaalin pahasti ylittävä herkkänahkaisuus ei ole söpöä, viatonta ja hellyttävää. Se on vaikea ongelma. Siksihän sitä yritetään hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap ei minullakaan ole ystäviä, enkä niitä kaipaa.
Tai no ystäväkseni voin kutsua omaa perhettä ja rakasta miestäni, unohtamatta karvaisia kavereita.
Miehelläni on kaveriporukka, näkevät muutamia kertoja vuodessa. Olen ollut joskus mukana näissä tapaamisissa, ja mukana ovat olleet myös miehen kaverien kumppanit (ovat "ystäviä" keskenään).
Ajattelin että heidän seurassa olisi mukavaa, mutta huomasin jo ensimmäisessä illanvietossa mitä tämä ns."ystävyys" on. Kun joku kääntää selkänsä, niin hänestä aletaan puhumaan vähätellen. Vaistosin naisten välisen nokittelun samoin tein.
En halunnut enää osallistua näihin istujaisiin, joten minua ei edes enää kutsuta. Hyvä niin.
En kaipaa elämääni selkäänpuukottajia, minun ei tarvitse pönkittää itsetuntoani ns. "ystävillä".
Mitä aiot tehdä sitten, jos perheessänne riitaannutaan ja kuollaan, mies lähtee ja lemmikeistä nyt ainakin jättää aika? Mitä neuvot, kun lapsesi itkee, koska kaverin kanssa tuli riita? Ei niiden väliäkään, ollaan me vain kaksin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap. Kyllä sä mun mielestä ylireagoit. Tuommoinen 20+ miesporukka tihkuu testosteronia, eikäsiinäole herkistelylle sijaa. Miehestäsi olivarmaan yllättävää ja järkyttävää, että sinä reagoit niin voimakkaasti ihan normaaliin keskusteluun, ja häntä alkoi hävettää ja suututtaa. En sano, että teit mitään väärin, mutta olit väärässä paikassa.
Kannattaa käydä nyt vakava keskustelu siitä, oletteko te toisillenne sopiva pari. Sinulla on oikeus olla herkkä oma itsesi, mutta myös miehellä on oikeus olla kavereidensa kanssa ilman tarvetta varoa ja suojella sua. Onko ratkaisu sitten se, että et ole mukana näissä miesten välisissä bileissä - musta ei pidemmän päälle. Tosi hankala tilanne, puhukaa keskenänne ja yrittäkää löytää yhdessä ratkaisu.
Minäjäin pois kaikesta sosiaalisesta, koska se rasitti minua. Mies taas oli supersosiaalinen ja kyläili ja viettikaveriviikonloppuja ilman minua. Kovasti toisiamme rakastettiin, mutta loppujen lopuksi se ei riittänyt,meajauduttiin etäälle toisistamme ja lopuksi erottiin
Ihmisillä on erilaisia temperamentteja ja tapoja reagoida tilanteisiin. Ap on selvästi herkkä ja se on ongelma jota hän tässä elämässä nyt työstää.
Mutta miehen tapa reagoida kääntämällä selkä, raivoamalla ja erolla uhkaillen ei ole yhtään sen parempi. Kumpikin teki väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jokin kumppanin käytöksessä jää kaivelemaan niin sitä ei kannata selvittää paikan päällä, varsinkaan kun toinen on ottanut. Kannattaa odottaa vaikka seuraavaan päivään.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä kovasti käsketään ap:ta "kasvattamaan itsetunto tai pysymään poissa ihmisten ilmoilta". Jos teillä olisi vaikkapa masentunut tai surua poteva ystävä, joka päättäisi kokeilla, josko ihmisten seura piristäisi ja hänelle tulisikin itku silmään kesken illanvieton. Käskisittekö häntäkin piristymään tai poistumaan paikalta muiden iloa pilaamasta?
Siis empatiakyky huipussaan. Vaikka ap:n mielenpahoittaminen tuntuisi kuinka oudolta ja liioittelulta, se on ap:lle, ja muille näistä ongelmista kärsivistä totta, kunnes toisin todistetaan. Ikävä suhtautuminen vain vahvistaa tätä epävarmuutta.
Onhan se raakaa kommentoimista. Mutta ymmärrettävää sikäli että moni taisi turhautua aloittajaan, kun hän ei tunnu reagoivan lainkaan viestien sisältöön. Ihan kuin häntä pelottaisi liikaa, ja varminta on siksi purra ensin ja kysellä sitten, eli ehkei koskaan.
Puuttumatta nyt siihen, että poikaystävä oikeasti on masentunut ja epäilemättä siksi äkkinäinen, niin loppukommenttisi nimenomaan tiivistää asian. Eli epäillään, ettei aapeen asenteella ole mahdollista todistaa mitään toisin. Hän ei kuuntele. Hokee kyllä ylireagoineensa, mutta sellainen anteeksipyytävä pakittaminen ei korjaa mitään, ellei siitä seuraa halu ymmärtää, miksi meni överiksi ja miten sen voisi korjata. Se tosiaan vain johtaa pahenevaan epävarmuuteen ja noidankehään. Hän ottaa itseensä, sen sijaan että ottaisi opiksi.
Se vain, että mikään epäikävä suhtautuminen ei katkaise tuota kehitystä niin kauan, kun ap on päättänyt ettei hänen tarvitse yrittää ottaa opikseen muuten kuin silloin, kun häntä kohdellaan silkkihansikkain. Ja silloin taas ei tarvitse, koska silkkihansikkailla silittely hänen mielestään mystisesti riittää parantamaan hänet. Sehän tekee hetkellisesti hänen olonsa paremmaksi, vaikka tosiasiassahan siinä vain vakuutellaan, että hän on ihan oikeassa kokiessaan mitä kokee, eli että hän ei omilla jaloillaan pärjää. Eli sosiaalinen pelko pahenee.
Samaa näkee foobikoissa, jotka etsivät miten kallista enkelihoitoa hyvänsä sen sijaan, että turvautuisivat niihin, jotka oikeasti auttavat. Koska niissä joutuu menemään pelkonsa läpi. Kun karsii ilkeimmät lausunnot ja opettelee korjaamaan vihamielistä puolustautumistaan, niin usein ihmisten kommenteissa on riittävästi totuuden siemeniä kerättäväksi. Jos ei heti kykene, niitä voi tutkia sitten myöhemmin, vaikka sitten siellä terapiassa. Ap tuskin tekee sitä, vaan heittää ne suoraa päätä roskiin ja vie pussinkin äkkiä ulos haisemasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä kovasti käsketään ap:ta "kasvattamaan itsetunto tai pysymään poissa ihmisten ilmoilta". Jos teillä olisi vaikkapa masentunut tai surua poteva ystävä, joka päättäisi kokeilla, josko ihmisten seura piristäisi ja hänelle tulisikin itku silmään kesken illanvieton. Käskisittekö häntäkin piristymään tai poistumaan paikalta muiden iloa pilaamasta?
Siis empatiakyky huipussaan. Vaikka ap:n mielenpahoittaminen tuntuisi kuinka oudolta ja liioittelulta, se on ap:lle, ja muille näistä ongelmista kärsivistä totta, kunnes toisin todistetaan. Ikävä suhtautuminen vain vahvistaa tätä epävarmuutta.Onhan se raakaa kommentoimista. Mutta ymmärrettävää sikäli että moni taisi turhautua aloittajaan, kun hän ei tunnu reagoivan lainkaan viestien sisältöön. Ihan kuin häntä pelottaisi liikaa, ja varminta on siksi purra ensin ja kysellä sitten, eli ehkei koskaan.
Puuttumatta nyt siihen, että poikaystävä oikeasti on masentunut ja epäilemättä siksi äkkinäinen, niin loppukommenttisi nimenomaan tiivistää asian. Eli epäillään, ettei aapeen asenteella ole mahdollista todistaa mitään toisin. Hän ei kuuntele. Hokee kyllä ylireagoineensa, mutta sellainen anteeksipyytävä pakittaminen ei korjaa mitään, ellei siitä seuraa halu ymmärtää, miksi meni överiksi ja miten sen voisi korjata. Se tosiaan vain johtaa pahenevaan epävarmuuteen ja noidankehään. Hän ottaa itseensä, sen sijaan että ottaisi opiksi.
Se vain, että mikään epäikävä suhtautuminen ei katkaise tuota kehitystä niin kauan, kun ap on päättänyt ettei hänen tarvitse yrittää ottaa opikseen muuten kuin silloin, kun häntä kohdellaan silkkihansikkain. Ja silloin taas ei tarvitse, koska silkkihansikkailla silittely hänen mielestään mystisesti riittää parantamaan hänet. Sehän tekee hetkellisesti hänen olonsa paremmaksi, vaikka tosiasiassahan siinä vain vakuutellaan, että hän on ihan oikeassa kokiessaan mitä kokee, eli että hän ei omilla jaloillaan pärjää. Eli sosiaalinen pelko pahenee.
Samaa näkee foobikoissa, jotka etsivät miten kallista enkelihoitoa hyvänsä sen sijaan, että turvautuisivat niihin, jotka oikeasti auttavat. Koska niissä joutuu menemään pelkonsa läpi. Kun karsii ilkeimmät lausunnot ja opettelee korjaamaan vihamielistä puolustautumistaan, niin usein ihmisten kommenteissa on riittävästi totuuden siemeniä kerättäväksi. Jos ei heti kykene, niitä voi tutkia sitten myöhemmin, vaikka sitten siellä terapiassa. Ap tuskin tekee sitä, vaan heittää ne suoraa päätä roskiin ja vie pussinkin äkkiä ulos haisemasta.
Hyökkäävä kommentointi vain ajaa ihmisen syvemmälle suojakuoreensa. Sen ja silkkihansikkain silittämisen välillä on normaaleja ja neutraaleja tapoja käsitellä ja työstää asioita. Toisen lyttääminen ja haukkuminen ei kuulu näihin. Miten haluaisit että ap reagoi? Ap myönsi jo, että on liian herkkä, hän ylireagoi, käy terapiassa. Mitä muuta hän voi mielestäsi nyt tehdä tälle tilanteelle joka on jo ohi muuta kuin ottaa siitä opiksi? Sitäpaitsi, pistäpä kuule melkein kuka tahansa nainen 20v jätkien kaljoitteluiltaan ypöyksin sen kukkoilun keskelle, niin voi olla että kovanahkaisempikin pahoittaa mielensä. Ap oli väärässä paikassa väärään aikaan ja avasi suunsa väärässä keskustelussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä kovasti käsketään ap:ta "kasvattamaan itsetunto tai pysymään poissa ihmisten ilmoilta". Jos teillä olisi vaikkapa masentunut tai surua poteva ystävä, joka päättäisi kokeilla, josko ihmisten seura piristäisi ja hänelle tulisikin itku silmään kesken illanvieton. Käskisittekö häntäkin piristymään tai poistumaan paikalta muiden iloa pilaamasta?
Siis empatiakyky huipussaan. Vaikka ap:n mielenpahoittaminen tuntuisi kuinka oudolta ja liioittelulta, se on ap:lle, ja muille näistä ongelmista kärsivistä totta, kunnes toisin todistetaan. Ikävä suhtautuminen vain vahvistaa tätä epävarmuutta.Onhan se raakaa kommentoimista. Mutta ymmärrettävää sikäli että moni taisi turhautua aloittajaan, kun hän ei tunnu reagoivan lainkaan viestien sisältöön. Ihan kuin häntä pelottaisi liikaa, ja varminta on siksi purra ensin ja kysellä sitten, eli ehkei koskaan.
Puuttumatta nyt siihen, että poikaystävä oikeasti on masentunut ja epäilemättä siksi äkkinäinen, niin loppukommenttisi nimenomaan tiivistää asian. Eli epäillään, ettei aapeen asenteella ole mahdollista todistaa mitään toisin. Hän ei kuuntele. Hokee kyllä ylireagoineensa, mutta sellainen anteeksipyytävä pakittaminen ei korjaa mitään, ellei siitä seuraa halu ymmärtää, miksi meni överiksi ja miten sen voisi korjata. Se tosiaan vain johtaa pahenevaan epävarmuuteen ja noidankehään. Hän ottaa itseensä, sen sijaan että ottaisi opiksi.
Se vain, että mikään epäikävä suhtautuminen ei katkaise tuota kehitystä niin kauan, kun ap on päättänyt ettei hänen tarvitse yrittää ottaa opikseen muuten kuin silloin, kun häntä kohdellaan silkkihansikkain. Ja silloin taas ei tarvitse, koska silkkihansikkailla silittely hänen mielestään mystisesti riittää parantamaan hänet. Sehän tekee hetkellisesti hänen olonsa paremmaksi, vaikka tosiasiassahan siinä vain vakuutellaan, että hän on ihan oikeassa kokiessaan mitä kokee, eli että hän ei omilla jaloillaan pärjää. Eli sosiaalinen pelko pahenee.
Samaa näkee foobikoissa, jotka etsivät miten kallista enkelihoitoa hyvänsä sen sijaan, että turvautuisivat niihin, jotka oikeasti auttavat. Koska niissä joutuu menemään pelkonsa läpi. Kun karsii ilkeimmät lausunnot ja opettelee korjaamaan vihamielistä puolustautumistaan, niin usein ihmisten kommenteissa on riittävästi totuuden siemeniä kerättäväksi. Jos ei heti kykene, niitä voi tutkia sitten myöhemmin, vaikka sitten siellä terapiassa. Ap tuskin tekee sitä, vaan heittää ne suoraa päätä roskiin ja vie pussinkin äkkiä ulos haisemasta.
Hyökkäävä kommentointi vain ajaa ihmisen syvemmälle suojakuoreensa. Sen ja silkkihansikkain silittämisen välillä on normaaleja ja neutraaleja tapoja käsitellä ja työstää asioita. Toisen lyttääminen ja haukkuminen ei kuulu näihin. Miten haluaisit että ap reagoi? Ap myönsi jo, että on liian herkkä, hän ylireagoi, käy terapiassa. Mitä muuta hän voi mielestäsi nyt tehdä tälle tilanteelle joka on jo ohi muuta kuin ottaa siitä opiksi? Sitäpaitsi, pistäpä kuule melkein kuka tahansa nainen 20v jätkien kaljoitteluiltaan ypöyksin sen kukkoilun keskelle, niin voi olla että kovanahkaisempikin pahoittaa mielensä. Ap oli väärässä paikassa väärään aikaan ja avasi suunsa väärässä keskustelussa.
Osaatko itse kuvitella tällaisen keskustelun menevän niin, että ap tulisi kuorestaan ulos ja alkaisi ymmärtää kokonaisuutta uusista näkökulmista? Toki näin voi käydä tällä palstalla, silloin kun aloittajalla ei ole mitään ongelmaa muiden kuuntelussa. Nettikeskustelu voi toimia jos se totuttaa pelokkaammankin ihmisen erityyppisiin ylireagointeihin ja karaisee sillä tapaa arvostamaan jokaista toisten yritystä asiallisuuteen.
Olen samaa mieltä tuosta väärään paikkaan joutumisesta. Mutta tässäkin keskustelussa ap vaikuttaa joutuvan väärään paikkaan, eikä edes yritä vastata muuten kuin hyökkäävästi tai näennäismyötäillen. Eli sitä samaa paljon kritisoitua hyvityksenhakua ja toisaalta väärää miellyttämisenhalua, mistä joku jo huomauttikin.
Sanoin lainaamassasi tekstissä, että ap voisi yrittää ottaa opiksi, mutta että nimenomaan en usko hänen tekevän niin. Vaan että ylireagoinnin myöntäminen on vain väistelemistä ja oman heikkouskuvitelman ruokkimista. Tosiasiassa ap tuskin on niin hauras kuin uskoo olevansa. Hän vain inhoaa erittäin syvästi tulla silitetyksi vastakarvaan, ja pelkää sitä niin kovasti, että epäilee kaikkien tarkoitusperiä ilman perusteita, eikä käännä kelkkaansa vaikka syitä osoitetaan. Hän myöntää ne näennäisesti, muttei muuta näkökulmaansa. Ja epäilen, että hänen syynsä ovat niin kiveen hakattuja, ettei hän kykene tätäkään tilannetta oikeasti katsomaan toisten kannalta ennen kuin joskus vuosikymmenien päästä. Ehkä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Objektiivisesti ajateltuna: Olet hankalaa ja melko raskasta illanviettoseuraa. Sinusta täytyy huolehtia kuin ujosta ja erityisen arasta pikkulapsesta. Sinua täytyy suojella, hoivata ja pitää kuin kukkaa kämmenellä ettei sinulle vain tulisi paha mieli. Harva jaksaa katsella tuollaista pidemmän päälle, kun kyse kuitenkin aikuisesta ihmisestä.
Tuo miehen erolla uhkailu ei liittynyt ainoastaan tuohon yhteen yksittäiseen tapahtumaan. On muhitellut ajatusta takaraivossaan jo jonkin aikaa, monen asian summana. Erotkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä täällä kovasti käsketään ap:ta "kasvattamaan itsetunto tai pysymään poissa ihmisten ilmoilta". Jos teillä olisi vaikkapa masentunut tai surua poteva ystävä, joka päättäisi kokeilla, josko ihmisten seura piristäisi ja hänelle tulisikin itku silmään kesken illanvieton. Käskisittekö häntäkin piristymään tai poistumaan paikalta muiden iloa pilaamasta?
Siis empatiakyky huipussaan. Vaikka ap:n mielenpahoittaminen tuntuisi kuinka oudolta ja liioittelulta, se on ap:lle, ja muille näistä ongelmista kärsivistä totta, kunnes toisin todistetaan. Ikävä suhtautuminen vain vahvistaa tätä epävarmuutta.Onhan se raakaa kommentoimista. Mutta ymmärrettävää sikäli että moni taisi turhautua aloittajaan, kun hän ei tunnu reagoivan lainkaan viestien sisältöön. Ihan kuin häntä pelottaisi liikaa, ja varminta on siksi purra ensin ja kysellä sitten, eli ehkei koskaan.
Puuttumatta nyt siihen, että poikaystävä oikeasti on masentunut ja epäilemättä siksi äkkinäinen, niin loppukommenttisi nimenomaan tiivistää asian. Eli epäillään, ettei aapeen asenteella ole mahdollista todistaa mitään toisin. Hän ei kuuntele. Hokee kyllä ylireagoineensa, mutta sellainen anteeksipyytävä pakittaminen ei korjaa mitään, ellei siitä seuraa halu ymmärtää, miksi meni överiksi ja miten sen voisi korjata. Se tosiaan vain johtaa pahenevaan epävarmuuteen ja noidankehään. Hän ottaa itseensä, sen sijaan että ottaisi opiksi.
Se vain, että mikään epäikävä suhtautuminen ei katkaise tuota kehitystä niin kauan, kun ap on päättänyt ettei hänen tarvitse yrittää ottaa opikseen muuten kuin silloin, kun häntä kohdellaan silkkihansikkain. Ja silloin taas ei tarvitse, koska silkkihansikkailla silittely hänen mielestään mystisesti riittää parantamaan hänet. Sehän tekee hetkellisesti hänen olonsa paremmaksi, vaikka tosiasiassahan siinä vain vakuutellaan, että hän on ihan oikeassa kokiessaan mitä kokee, eli että hän ei omilla jaloillaan pärjää. Eli sosiaalinen pelko pahenee.
Samaa näkee foobikoissa, jotka etsivät miten kallista enkelihoitoa hyvänsä sen sijaan, että turvautuisivat niihin, jotka oikeasti auttavat. Koska niissä joutuu menemään pelkonsa läpi. Kun karsii ilkeimmät lausunnot ja opettelee korjaamaan vihamielistä puolustautumistaan, niin usein ihmisten kommenteissa on riittävästi totuuden siemeniä kerättäväksi. Jos ei heti kykene, niitä voi tutkia sitten myöhemmin, vaikka sitten siellä terapiassa. Ap tuskin tekee sitä, vaan heittää ne suoraa päätä roskiin ja vie pussinkin äkkiä ulos haisemasta.
Hyökkäävä kommentointi vain ajaa ihmisen syvemmälle suojakuoreensa. Sen ja silkkihansikkain silittämisen välillä on normaaleja ja neutraaleja tapoja käsitellä ja työstää asioita. Toisen lyttääminen ja haukkuminen ei kuulu näihin. Miten haluaisit että ap reagoi? Ap myönsi jo, että on liian herkkä, hän ylireagoi, käy terapiassa. Mitä muuta hän voi mielestäsi nyt tehdä tälle tilanteelle joka on jo ohi muuta kuin ottaa siitä opiksi? Sitäpaitsi, pistäpä kuule melkein kuka tahansa nainen 20v jätkien kaljoitteluiltaan ypöyksin sen kukkoilun keskelle, niin voi olla että kovanahkaisempikin pahoittaa mielensä. Ap oli väärässä paikassa väärään aikaan ja avasi suunsa väärässä keskustelussa.
Osaatko itse kuvitella tällaisen keskustelun menevän niin, että ap tulisi kuorestaan ulos ja alkaisi ymmärtää kokonaisuutta uusista näkökulmista? Toki näin voi käydä tällä palstalla, silloin kun aloittajalla ei ole mitään ongelmaa muiden kuuntelussa. Nettikeskustelu voi toimia jos se totuttaa pelokkaammankin ihmisen erityyppisiin ylireagointeihin ja karaisee sillä tapaa arvostamaan jokaista toisten yritystä asiallisuuteen.
Olen samaa mieltä tuosta väärään paikkaan joutumisesta. Mutta tässäkin keskustelussa ap vaikuttaa joutuvan väärään paikkaan, eikä edes yritä vastata muuten kuin hyökkäävästi tai näennäismyötäillen. Eli sitä samaa paljon kritisoitua hyvityksenhakua ja toisaalta väärää miellyttämisenhalua, mistä joku jo huomauttikin.
Sanoin lainaamassasi tekstissä, että ap voisi yrittää ottaa opiksi, mutta että nimenomaan en usko hänen tekevän niin. Vaan että ylireagoinnin myöntäminen on vain väistelemistä ja oman heikkouskuvitelman ruokkimista. Tosiasiassa ap tuskin on niin hauras kuin uskoo olevansa. Hän vain inhoaa erittäin syvästi tulla silitetyksi vastakarvaan, ja pelkää sitä niin kovasti, että epäilee kaikkien tarkoitusperiä ilman perusteita, eikä käännä kelkkaansa vaikka syitä osoitetaan. Hän myöntää ne näennäisesti, muttei muuta näkökulmaansa. Ja epäilen, että hänen syynsä ovat niin kiveen hakattuja, ettei hän kykene tätäkään tilannetta oikeasti katsomaan toisten kannalta ennen kuin joskus vuosikymmenien päästä. Ehkä.
Herranjestas mitä "ajatuksenlukua". On sinullakin jotain häikkää toisten kanssa toimimisessa kun kuvittelet ja epäilet, että toinen myöntäessään "näennäismyöntäilee". Mitä muuta tähän kaikkeen edes voi realistisesti vastata kuin myöntää virheensä ja työstää asioita, jotta osaa vastaisuudessa toimia toisin? Huhhuh oikeasti mitä tekstiä. Ap ei ole ainoa, jolla on mennyt analyysit vähän liian pitkälle. Mistä sinä tiedät mitä ap ajattelee, tai että hän oikeasti ajattelee päinvastoin kuin kirjoittaa? Haluat vain päästä pätemään ja nokkimaan heikompaa.
Toivon, että ap ei kirjottamasi viestin kaltaisten viestien perusteella luokittele itseään toivottomaksi tapaukseksi, vaan jatkaa terapiaa ja uusien sosiaalisten tilanteiden kohtaamista. Vika ei ole ihmisessä vaan käytösmallissa ja sitä voi työstää.
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle vinkiksi, ei kannata koskaan olettaa ja odottaa muilta ihmisiltä mitään. koska ihmiset ei osaa lukea ajatuksia. Jos oletat ja odotat että poikaystävä tulee nyt lohduttamaan ja halailemaan ja kannustamaan mielessäsi, se ei tarkoita suoraan sitä että poikaystävä ajattelisi samoin tai osaisi toimia just niin kuin mielessäsi sä ajattelet. Kommunikointi! kerro mitä haluat! älä odota ja oleta. Se on a ja o ihmissuhteissa. Toki toiset ovat huomaavaisempia ja tajuavat pienemmät merkit helpommin kuin toiset, mutta esim. tommosiessa ryhmätilanteessa jossa keskittyminen heittelee keskustelun lomassa muutenkin, ei sellaisi pieniä vihjauksia välttämättä kukaan huomaa. muutenkin vihjailu on naisilla ongelma, sanokaa suoraan mitä haluutte?! ei miehet aina huomaa vihjailuja - ja sitten petytte ja suututte. Itse olen tämänkin kantapään kautta oppinut. En enää oleta mitään, toki yllätyn aina positiivisesti jos toinen on huomaavainen tai osaakin just tietyssä hetkessä toimia hyvin, mutta en todellakaan odota että se tapahtuisi automaattisesti ja aina. Jos taas tarvitsen huomiota, niin kerron sen. Tuossa tilanteessa olisin voinut esim. pyytää että poikaystävä halaa sua hetken, jonka jälkeen oisin ollut hetken rauhassa ja mennyt takaisin. Jos muut ois ihmetelleet mitä nyt, oisin vain maininnut että anteeksi, mutta tuli huono olo ja ahdistuin, mutta nyt kaikki on ok, jatkakaa! tms.
Mä en tiedä eikö ihmiset vaan lue ketjua ennen kuin kommentoi, mutta olen jo monesti maininnut täällä, että olimme miehen kanssa sivummalla ja minä todellakin kerroin hänelle miltä minusta tuntui ja mitä olisin hänen toivonut tekevän. Myös jo heti suhteemme alussa tein selväksi omat ongelmakohtani ja kerroin mitä kumppanilta toivon. Miten sen voisi vielä selkeämmin sanoa? Ap
Vierailija kirjoitti:
Tuo miehen erolla uhkailu ei liittynyt ainoastaan tuohon yhteen yksittäiseen tapahtumaan. On muhitellut ajatusta takaraivossaan jo jonkin aikaa, monen asian summana. Erotkaa.
Niin me teemmekin, otan puheeksi kun siihen tulee sopiva tilaisuus. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lle vinkiksi, ei kannata koskaan olettaa ja odottaa muilta ihmisiltä mitään. koska ihmiset ei osaa lukea ajatuksia. Jos oletat ja odotat että poikaystävä tulee nyt lohduttamaan ja halailemaan ja kannustamaan mielessäsi, se ei tarkoita suoraan sitä että poikaystävä ajattelisi samoin tai osaisi toimia just niin kuin mielessäsi sä ajattelet. Kommunikointi! kerro mitä haluat! älä odota ja oleta. Se on a ja o ihmissuhteissa. Toki toiset ovat huomaavaisempia ja tajuavat pienemmät merkit helpommin kuin toiset, mutta esim. tommosiessa ryhmätilanteessa jossa keskittyminen heittelee keskustelun lomassa muutenkin, ei sellaisi pieniä vihjauksia välttämättä kukaan huomaa. muutenkin vihjailu on naisilla ongelma, sanokaa suoraan mitä haluutte?! ei miehet aina huomaa vihjailuja - ja sitten petytte ja suututte. Itse olen tämänkin kantapään kautta oppinut. En enää oleta mitään, toki yllätyn aina positiivisesti jos toinen on huomaavainen tai osaakin just tietyssä hetkessä toimia hyvin, mutta en todellakaan odota että se tapahtuisi automaattisesti ja aina. Jos taas tarvitsen huomiota, niin kerron sen. Tuossa tilanteessa olisin voinut esim. pyytää että poikaystävä halaa sua hetken, jonka jälkeen oisin ollut hetken rauhassa ja mennyt takaisin. Jos muut ois ihmetelleet mitä nyt, oisin vain maininnut että anteeksi, mutta tuli huono olo ja ahdistuin, mutta nyt kaikki on ok, jatkakaa! tms.
Mä en tiedä eikö ihmiset vaan lue ketjua ennen kuin kommentoi, mutta olen jo monesti maininnut täällä, että olimme miehen kanssa sivummalla ja minä todellakin kerroin hänelle miltä minusta tuntui ja mitä olisin hänen toivonut tekevän. Myös jo heti suhteemme alussa tein selväksi omat ongelmakohtani ja kerroin mitä kumppanilta toivon. Miten sen voisi vielä selkeämmin sanoa? Ap
Ei tuommoisessa illanvietossa kannata alkaa setvimään asioita. Olisit sanonut vain heipat kavereille ja sitten selvittänyt asian miehen kanssa kotona.
Miehesi ansaitsee parempaa. Sinä olet se, jolla olisi peiliinkatsomista.