Miksi huono lapsuus vaivaa nyt keski-iässä?

Taannut monen naisen tavoin lässyttäväksi kissanaiseksi, kun et kyennyt kehittymään aikuisena suhteissasi?

Normaali prosessi. Ihmisen kehitykseen kuuluu ensin kasvaa aikuiseksi 15-30 vuotta, löytää itsensä ja sitten keskittyä työuraan tai perheeseen tai mihin milloin., niin keski-iässä ajatus pyörii jo siinä millaista elämää oikein elää. Jos olet fiksu ja rohkea käyt läpi lapsuutesi vaikeudet, tutkit ja puhut niistä, kohtaat vaikeat tunteesi sekä irroitat viimeisetkin siteen vanhempiisi elääksesi täysillä omaa elämääsi sellaisena kuin olet.

Jos taas annat vaikeiden tunteiden vain olla todennäköisesti marmatat vaikeasta lapsuudestasi entistä enemmän ja pyörität kokemiasi vääryyksiä kuolemaasi asti. SEkin on ok, jos et ihan hirveästi välitä tuntojasi jälkikasvulle ja neuvo katkeria elämänohjeita heille.

Tai sitten vain toteat, että olipa lapsuus perseestä, mitäs siitä, nyt on kaikki hyvin. Ja todellakin pysyt siinä päätöksessäsi.

Ei siitä pääse yli. Sen kanssa on vain elettävä. Tutki tunnelukkojasi, se auttaa niiden avaamisessa.

Vierailija kirjoitti:

Taannut monen naisen tavoin lässyttäväksi kissanaiseksi, kun et kyennyt kehittymään aikuisena suhteissasi?

Ei mulla ole kissaa eikä perheenjäsenen allergian takia edes sellaista hommata ja olen kyllä naimisissa.

Vierailija kirjoitti:

Normaali prosessi. Ihmisen kehitykseen kuuluu ensin kasvaa aikuiseksi 15-30 vuotta, löytää itsensä ja sitten keskittyä työuraan tai perheeseen tai mihin milloin., niin keski-iässä ajatus pyörii jo siinä millaista elämää oikein elää. Jos olet fiksu ja rohkea käyt läpi lapsuutesi vaikeudet, tutkit ja puhut niistä, kohtaat vaikeat tunteesi sekä irroitat viimeisetkin siteen vanhempiisi elääksesi täysillä omaa elämääsi sellaisena kuin olet.

Jos taas annat vaikeiden tunteiden vain olla todennäköisesti marmatat vaikeasta lapsuudestasi entistä enemmän ja pyörität kokemiasi vääryyksiä kuolemaasi asti. SEkin on ok, jos et ihan hirveästi välitä tuntojasi jälkikasvulle ja neuvo katkeria elämänohjeita heille.

Tai sitten vain toteat, että olipa lapsuus perseestä, mitäs siitä, nyt on kaikki hyvin. Ja todellakin pysyt siinä päätöksessäsi.

Äitini on jo kuollut ja isäni kanssa en ole tekemisissä. Olen kyllä yrittänyt unohtaa kaiken mutta joskus ne vaan tulevat mieleeni.

Luin joskus, että tuo liittyy energiatason heikkenemiseen keski-ikäinen myötä. Mieli ei enää kykene pitämään traumaattisia kokemuksia entiseen tapaan pois tietoisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaali prosessi. Ihmisen kehitykseen kuuluu ensin kasvaa aikuiseksi 15-30 vuotta, löytää itsensä ja sitten keskittyä työuraan tai perheeseen tai mihin milloin., niin keski-iässä ajatus pyörii jo siinä millaista elämää oikein elää. Jos olet fiksu ja rohkea käyt läpi lapsuutesi vaikeudet, tutkit ja puhut niistä, kohtaat vaikeat tunteesi sekä irroitat viimeisetkin siteen vanhempiisi elääksesi täysillä omaa elämääsi sellaisena kuin olet.

Jos taas annat vaikeiden tunteiden vain olla todennäköisesti marmatat vaikeasta lapsuudestasi entistä enemmän ja pyörität kokemiasi vääryyksiä kuolemaasi asti. SEkin on ok, jos et ihan hirveästi välitä tuntojasi jälkikasvulle ja neuvo katkeria elämänohjeita heille.

Tai sitten vain toteat, että olipa lapsuus perseestä, mitäs siitä, nyt on kaikki hyvin. Ja todellakin pysyt siinä päätöksessäsi.

Äitini on jo kuollut ja isäni kanssa en ole tekemisissä. Olen kyllä yrittänyt unohtaa kaiken mutta joskus ne vaan tulevat mieleeni.

Ei niitä tarvitse yrittää unohtaa, mutta niihin voi opetella suhtautumaan niin että se on tapahtunut ja nyt se on menneisyyttä ja miettiä miten suunnata katse eteenpäin elämässä.

Eli hyväksyy sen että elämässä on ollut vaikeita vaiheita, niin kuin kaikilla ihmisillä. Se on osa elämää, eikä niihin kannata jäädä kiinni vaan päästää irti.

Kannattaa tutkia miten menneisyys sinuun tällä hetkellä vaikuttaa. Muuten siitä on vaikea päästä irti.