Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Wallinheimon mielestä (FB) masennus kaikkoaa lenkillä
11.02.2019 |
Vielä näköjään löytyy näitäkin henkilöitä jotka ei ymmärrä mitä on masennus.
"Mene lenkille"
"Tekisit jotain"
Ei yllätä kun katsoi mikä puolue
Kommentit (67)
En ollenkaan sano, että liikunta tai mikään tekeminen parantaa vaikean masennuksen. Mutta mulla on omakohtaista kokemusta keskivaikeasta masennuksesta ja olen siitä parhaillaan toipumassa. Kerron tämän ihan vinkiksi, jota kannattaa ehkä kokeilla, jos kykenee, siis siinä vaiheessa, kun pystyy jotain tekemään pelkällä tahdonvoimalla.
Eli mulle ei auttanut lääkkeet tippaakaan, ne teki vain zombie-olon ja jopa pahensivat masennusta ja niillä oli myös ikäviä sivuvaikutuksia, joten lopetin niiden napsimisen. Ikävä kyllä terapiastakaan en kokenut saavani mitään apua, aina käyntien jälkeen olin entistäskin masentuneempi, en tiedä miksi. Ehkä siksi, että menneiden kaivelu vain lisäsi pahaa oloa ja tuntui, että pitäisi löytää joku syy masennukselle ja kun se löytyy, niin sitten voin parantua. Minä taas ajattelen, että ei minua menneet masenna, menneet on menneitä, en ajattele niitä.
Niin, sitten se "hoito". Ensinnäkin huomasin, että aina kun teen jotain, oloni on hivenen parempi. Niinpä kehitin oman terapian; tee koko ajan jotain. Yhtään en saa jäädä sängynpohjalle, enkä sohvalle. Telkkari kiinni, pois facesta ja instasta ja täälläkin sopii käydä vain satunnaisesti lyhyellä vierailulla. Älä lue lehtiä. Toiminta minut on pelastanut. Aamulla joogaa, lenkki, sitten pyykit pyörimään, leipätaikina nousemaan, kutimet tai maalausvehkeet esille. Tai ompelukone. Leivät uuniin, ruuanlaitto, lounas, kaupassa tai vaikka kirjastossa käynti. Imurointi, päivätee, hiihtolenkille, saunaan. Päivällinen, käsitöitä, iltapala, lukemista. Tällä tavalla olen vähä vähältä päässyt ylös mustasta montusta. En tietenkään tiedä, toimiiko pitemmän päälle. Ja välillä pitää pakottaa itsensä kyläilemään tai kutsua vieraita, käydä elokuvissa, konsertissa, taidenäyttelyssä, vaikka ei huvittaisi. Hierojalla ja erilaisissa hoidoissa olen käynyt myös jonkin verran, kävisin enemmänkin jos olisi varaa. Aromaterapia on ihanaa, samoin tykkään vyöhyketerapiasta. Kuka ties niilläkin on ollut osuutensa selviytymisessäni.
Ruokavalion pistin kuntoon myös. Jätin pois sokerin, lihan, kahvin, palkokasvit, maitotuotteita ja kananmunia olen vähentänyt ja syön paljon tuoreita kasviksia, leivät leivon itse. Minulla oli pitkään ollut mahavaivoja ja näillä keinoin nekin on parantuneet, ehkä tällä on sitten vaikutusta aivojenkin toimintaan. Eikös sitä sanota, että suolistossa on kuin toiset aivot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun mä olin huonoimmillani niin juoksin maratonin. Mietin treenatessa, että miten sais kuoleman näyttämään onnettomuudelta. Mieti myös, että miltä tuntuisi kun pää mäjähtäis auton keulaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin aikoinani kilpaurheilija kestävyyslajissa, joten lenkin jälkeinen hyvänolontunne on tuttu asia. Olen kuitenkin vajonnut melko syvälle masennukseen muutaman vuoden aikana, ja ajatuskin lenkille, kävelylle tai edes ulos lähtemisestä inhottaa. Jos joku saisi minut puetuksi ja ovesta ulos, kääntyisin viimeistään portilta takaisin. "Raitis ilma piristää" on riittävän terveiden ja yhä aktiivisten ihmisten klisee. Minulle kevät, aurinko, raitis ilma ja fyysinen toiminta ovat epätoivon, yksinäisyyden ja pohjattoman turhuuden tunteen vahvistajia.
Allekirjoitan täysin tunteen. Olen itsekin terveenä rakastanut liikkua ja harrastanut mm. juoksua. Todellakin tiedän mitä on euforinen hyvä olo liikunnasta. Mutta kun keho on täysin uupunut, (omalla kohdalla masennus on seurausta jostakin kehon sairaudesta/tulehdustiloista) pelkkä ajatuskin ulos lähtemisestä on vastenmielinen. Olen joskus pakottanut itseni ulos mutta ahdistus vain kasvaa. Kaikki ympärillä oleva (varsinkin ihmiset) ahdistaa. Äänetkin väsyttää.
Terveen on varmaan mahdoton ymmärtää mitä tällä tavoin sairas kokee.
Hohhoijaa. Täysin oikeassahan hän on. Moneen kertaan todettu ja tutkittu, että kaikkein haitallisinta on se, että jää kotiin makaamaan ja sairausloma ja arjen rutiinien poistuminen pitkittyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kansanedustaja on huolissaan masennuksen yleistymisestä.
Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) pitää liikunnan lisäämistä tärkeänä tekijänä suomalaisten masennuksen ennaltaehkäisemisessä.
Wallinheimo kertoo Twitterissä pitävänsä huolestuttavana, että nykyään jopa 400 000 suomalaista käyttää vuosittain masennuslääkkeitä.
– Hälyttävä luku. Voisiko liikunnan lisääminen ennaltaehkäisevässä mielessä olla yksi keino näidenkin ihmisten voimavarojen lisäämiseksi, Wallinheimo kysyy.
Hänen mielestään on myös tärkeä huomata, ettei masennuslääkkeiden syömisessä aina ole kyse masennuksesta.
– Siksi puhunkin yhdestä keinosta, hän täsmentää.
Entinen jääkiekkoilija pitää tärkeänä, että liikuntaan panostetaan tulevaisuudessakin. Omasta kotikaupungistaan Jyväskylästä hän haluaa tehdä Suomen liikuntapääkaupungin.
– Yksi tunti liikuntaa päivässä tulee sisältyä jokaisen koulutusasteen tavoitteisiin, Wallinheimo linjaa nettisivuillaan.
Huomatkaa: ennaltaehkäisy.
Wallinheimon pitäisi liikunnanopena tietää ainakin teoriassa se, että jokaisessa luokassa on yksi tai useampi oppilas, jolle liikuntatunnit eivät ole mieluisia. Joillekin ne ovat painajainen. Tunti painajaista päivässä jokaisella koulutusasteella kuulostaa ikävältä alulta elämään.
Minä inhosin koulussa jumppatunteja, koska niillä oman ja naapuriluokan rääväsuisimmat oppilaat saivat olla (piilo)väkivaltaisia ja aukoa vapaasti päätään muille, muun muassa minulle, joka olin huono pallopeleissä ja inhosin erityisesti musiikkiliikuntaa ja tanssimista. Olin omassa yksilölajissani nuorten SM-mitalisti, mutta ryhmäliikuntaa rakastava opettajani ei nähnyt sitä oikeastaan minkään arvoisena, mikä puolestaan näkyi arvosanassa.
Tunti liikuntaa koulupäivän aikana on hyvä ajatus, jos lapsille ja nuorille annetaan mahdollisuus liikkua omalla ominaisella tavallaan. Minimisuoritus voisi olla vaikka parin kilometrin käveleminen ulkoilmassa yksin tai kaverin kanssa. Numeroarvostelu pitäisi kokonaan lopettaa, koska liikunta-alan oppilaitoksissa osataan järjestää hakijoille tarkasti erottelevat soveltuvuuskokeet, eikä jumppanumeroita tarvita missään muualla.
Nro 10
Totta. Wallinheimon ajatus on hyvä, mutta se vaatisi ehdottomasti koululiikunnan uudistamista. Numeroarvostelu pois tai vapaaehtoiseksi. Lisäksi pitäisi olla enemmän valinnaisuutta, koska pakottaminen saa pikemminkin inhoamaan liikuntaa. Hiihtoinho on varmaan se tyypillisin esimerkki. Liikuntatuntien ei tarvitsisi olla myöskään ikä- ja sukupuolisidonnaisia, vaan jaottelu voisi olla mieluummin lajiperusteinen. Esim. yläasteella voisi hyvin koota kaikki 7-9-luokkalaiset samasta lajista tai lajeista kiinnostuneet samaan ryhmään.
Menee ohi aiheesta, mutta sallittakoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa. Täysin oikeassahan hän on. Moneen kertaan todettu ja tutkittu, että kaikkein haitallisinta on se, että jää kotiin makaamaan ja sairausloma ja arjen rutiinien poistuminen pitkittyy.
Halvaantuneenkin voi tiputtaa sängystä ja sanoa, että alahan kävellä.
Alue: Aihe vapaa
Ohis.
Tuo lätkän särpimenä suoritettu BA-tutkinto vastaa meikäläistä alempaa AMK-tutkintoa, samoin Jyväskylän BBA, kumpikin siis käytännössä opistotutkinto. Liikuntatiedettä on tosi vaikea päästä lukemaan - jollei sitten mene urheilusankareiden ohituskaistaa, kuten tässä - mutta tutkinnon sisältö on kyllä keveimmästä päästä yliopistotutkintoja. Wallinheimo on varmasti ihan näpsäkkä maalivahti ja kiva yritysvalmentaja, mutta älyköksi häntä ei ehkä kannata kutsua. ;)