Wallinheimon mielestä (FB) masennus kaikkoaa lenkillä

Mulla on itsellä todettu keskivaikea masennus. Elän kohtuullisen normaalia elämää, käyn töissä, hoidan tonttini ja harrastuksia ja ystäviäkin on. Olen silti masentunut. Lääkkeet latistivat eivätkä poistaneet masennusta, joten lopetin ne aikoja sitten.

Täytyy kai elää tällaisena. Joskus on parempia aikoja ja sen kyllä huomaa. Jos saisin itse päättää, makaisin, söisin ja ryyppäisin enkä tekisi muuta. Sama lomalla, työttömänä ja töissä ollessa, kokeiltu on. Työttömyys luonnollisesti pahentaa masennusta, mutta silloin on myös aikaa levätä ja olla, nyt ei juurikaan.

Harrastan paljon liikuntaa. Se tekee todella hyvää, olen ehkä endorfiinikoukussa, samoin koukussa ulkoilmaan. Liikun sisällä ja ulkona. Vaikka en todellakaan jaksaisi yleensä, en välttämättä nauti siitä, ei huvita, kunto ja ulkonäkö ei tunnu kohenevan jne. Olo vain usein on aaamulla heti herätessä karsea. Tiedän, että kun ryömin salille, palaan sieltä sellaisena, että jaksan taas elää loppu päivän. Nukun paremmin enkä liho koko ajan, koska syön kuitenkin kuin sika ja juonkin mielelläni.

Liikunta on siis minulle, pitkään vähintään keskivaikeasti masentuneelle elinehto. Lolaa en silti ikinä äänestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin aikoinani kilpaurheilija kestävyyslajissa, joten lenkin jälkeinen hyvänolontunne on tuttu asia. Olen kuitenkin vajonnut melko syvälle masennukseen muutaman vuoden aikana, ja ajatuskin lenkille, kävelylle tai edes ulos lähtemisestä inhottaa. Jos joku saisi minut puetuksi ja ovesta ulos, kääntyisin viimeistään portilta takaisin. "Raitis ilma piristää" on riittävän terveiden ja yhä aktiivisten ihmisten klisee. Minulle kevät, aurinko, raitis ilma ja fyysinen toiminta ovat epätoivon, yksinäisyyden ja pohjattoman turhuuden tunteen vahvistajia.

Aina tälläisten kirjoitusten jälkeen jään miettimään, että mikä on masentuneen oma valta masennukseensa. Että kun kaikki on vaan ei. Ennakkoasenne on ei. Ei. Ei, ei käy. Ajatuksilla on valtava voima ihmiseen. Mitä jos joskus joku sanoisi kyllä johonkin.

Ei se ole mistään asenteesta kiinni. Satunnainen mielipaha ja alavireisyys on eri asia, niitä varmaan on useimmilla meistä joskus. Masennus on sairaus joka vie toimintakyvyn, ei ennakkoasenne.

Alkoholismikin on sairaus joka vie todella syvälle, silti ainoa keino parantua siitä on se että alkoholisti itse haluaa parantua. Kukaan muu ei voi alkoholistin puolesta sitä päätöstä tehdä.

Kysymys kuuluukin että onko masennus samantapainen ongelma eli pitäisikö masentuneitakin töniä enemmän kohti tahtoa parantua kun pelkkä "antaa olla vaan ja toivotaan parasta" ei tunnu ihan toimivan. Ennen kuin rupeatte raivoamaan kannattaa miettiä että mitäs jos nykyinen tapa hoitaa masennusta ei olekaan se paras mahdollinen?

Töniä? Millä tavalla?

Nro 10

töniä, suostutella, herättää tavalla tai toisella motiivi, en tiedä miten eikä se tässä ole tärkein yksityiskohta

No, mietipä nyt loppupäivä sitä, miten tuon tekisit, ja tule sitten kertomaan. Minä soitan sillä välin jo valmiiksi Nobel-komitealle.

Nro 10

Miten nää masentuneet jaksaakin olla todella veemäisiä ilkeilijöitä? Mihinkään muuhun ei ole energiaa ku vittuilla muille. Ei toki kaikki, mutta liian moni...

Ohis

Minuako tarkoitat? Minuapa tietenkin.

Eikö "herättää tavalla tai toisella motiivi, en tiedä miten eikä se tässä ole tärkein yksityiskohta" sinun mielestäsi ansaitse vähintäänkin sarkasmia osakseen?

Minäkin haluaisin saada aikaan maailmanrauhan, poistaa maan päältä rikollisuuden ja kehittää kaikenkattavan syöpärokotuksen, mutta kun en tiedä, miten, eikä se tässä ole tärkein yksityiskohta.

Nro 10

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin aikoinani kilpaurheilija kestävyyslajissa, joten lenkin jälkeinen hyvänolontunne on tuttu asia. Olen kuitenkin vajonnut melko syvälle masennukseen muutaman vuoden aikana, ja ajatuskin lenkille, kävelylle tai edes ulos lähtemisestä inhottaa. Jos joku saisi minut puetuksi ja ovesta ulos, kääntyisin viimeistään portilta takaisin. "Raitis ilma piristää" on riittävän terveiden ja yhä aktiivisten ihmisten klisee. Minulle kevät, aurinko, raitis ilma ja fyysinen toiminta ovat epätoivon, yksinäisyyden ja pohjattoman turhuuden tunteen vahvistajia.

Aina tälläisten kirjoitusten jälkeen jään miettimään, että mikä on masentuneen oma valta masennukseensa. Että kun kaikki on vaan ei. Ennakkoasenne on ei. Ei. Ei, ei käy. Ajatuksilla on valtava voima ihmiseen. Mitä jos joskus joku sanoisi kyllä johonkin.

Ei se ole mistään asenteesta kiinni. Satunnainen mielipaha ja alavireisyys on eri asia, niitä varmaan on useimmilla meistä joskus. Masennus on sairaus joka vie toimintakyvyn, ei ennakkoasenne.

Alkoholismikin on sairaus joka vie todella syvälle, silti ainoa keino parantua siitä on se että alkoholisti itse haluaa parantua. Kukaan muu ei voi alkoholistin puolesta sitä päätöstä tehdä.

Kysymys kuuluukin että onko masennus samantapainen ongelma eli pitäisikö masentuneitakin töniä enemmän kohti tahtoa parantua kun pelkkä "antaa olla vaan ja toivotaan parasta" ei tunnu ihan toimivan. Ennen kuin rupeatte raivoamaan kannattaa miettiä että mitäs jos nykyinen tapa hoitaa masennusta ei olekaan se paras mahdollinen?

Töniä? Millä tavalla?

Nro 10

töniä, suostutella, herättää tavalla tai toisella motiivi, en tiedä miten eikä se tässä ole tärkein yksityiskohta

No, mietipä nyt loppupäivä sitä, miten tuon tekisit, ja tule sitten kertomaan. Minä soitan sillä välin jo valmiiksi Nobel-komitealle.

Nro 10

Miten nää masentuneet jaksaakin olla todella veemäisiä ilkeilijöitä? Mihinkään muuhun ei ole energiaa ku vittuilla muille. Ei toki kaikki, mutta liian moni...

Ohis

Minuako tarkoitat? Minuapa tietenkin.

Eikö "herättää tavalla tai toisella motiivi, en tiedä miten eikä se tässä ole tärkein yksityiskohta" sinun mielestäsi ansaitse vähintäänkin sarkasmia osakseen?

Minäkin haluaisin saada aikaan maailmanrauhan, poistaa maan päältä rikollisuuden ja kehittää kaikenkattavan syöpärokotuksen, mutta kun en tiedä, miten, eikä se tässä ole tärkein yksityiskohta.

Nro 10

Hyi millainen ihminen olet. Eipä ihmekään jos olet masentunut, kun joudut elämään ilkeytesi kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on itsellä todettu keskivaikea masennus. Elän kohtuullisen normaalia elämää, käyn töissä, hoidan tonttini ja harrastuksia ja ystäviäkin on. Olen silti masentunut. Lääkkeet latistivat eivätkä poistaneet masennusta, joten lopetin ne aikoja sitten.

Täytyy kai elää tällaisena. Joskus on parempia aikoja ja sen kyllä huomaa. Jos saisin itse päättää, makaisin, söisin ja ryyppäisin enkä tekisi muuta. Sama lomalla, työttömänä ja töissä ollessa, kokeiltu on. Työttömyys luonnollisesti pahentaa masennusta, mutta silloin on myös aikaa levätä ja olla, nyt ei juurikaan.

Harrastan paljon liikuntaa. Se tekee todella hyvää, olen ehkä endorfiinikoukussa, samoin koukussa ulkoilmaan. Liikun sisällä ja ulkona. Vaikka en todellakaan jaksaisi yleensä, en välttämättä nauti siitä, ei huvita, kunto ja ulkonäkö ei tunnu kohenevan jne. Olo vain usein on aaamulla heti herätessä karsea. Tiedän, että kun ryömin salille, palaan sieltä sellaisena, että jaksan taas elää loppu päivän. Nukun paremmin enkä liho koko ajan, koska syön kuitenkin kuin sika ja juonkin mielelläni.

Liikunta on siis minulle, pitkään vähintään keskivaikeasti masentuneelle elinehto. Lolaa en silti ikinä äänestä.

Ohiksena, montaako lääkettä kokeilit? Itse ainakin kokeilin tuloksettomana ensin Citalopramia ja sitten Venlafaksinia, ja vasta kolmas kokeilu eli Voxra osoittautui toimivaksi ja siinäkin meni muutama kuukausi.

"Ohiksena, montaako lääkettä kokeilit? Itse ainakin kokeilin tuloksettomana ensin Citalopramia ja sitten Venlafaksinia, ja vasta kolmas kokeilu eli Voxra osoittautui toimivaksi ja siinäkin meni muutama kuukausi."

Hei vaan, oon kokeillut muutamia erilaisia. Sama tulos, väsytti ihan järjettömästi. Olisin siis halunnut vaan nukkua koko ajan. Voxraa en ole kokeillut, en nykyään käy enää lääkärissäkään, olen vaan. Olen kyllä kuullut muiltakin, että se auttaa. Ehkä pitäisi kokeilla, kun seuraavan kerran on taas vaikeampaa ja jos saan itseni enää lääkäriin. En jaksa käydä siellä valittamassa millään, se on yksi oire kai...

Hesarissa oli tänään artikkeli liikkumisesta tai sen puutteesta lähinnä. Ihan mielenkiintoinen sinänsä, liikkumattomuus mm aiheuttaa endorfiinivajetta, mikä on yhteydessä taas esimerkiksi masennuksen syntyyn ja moniin muihinkin sairauksiin.

Eli ei pidä väheksyä liikuntaa, vaikkakaan oikea masennus ei tietenkään liikunnalla parane.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin aikoinani kilpaurheilija kestävyyslajissa, joten lenkin jälkeinen hyvänolontunne on tuttu asia. Olen kuitenkin vajonnut melko syvälle masennukseen muutaman vuoden aikana, ja ajatuskin lenkille, kävelylle tai edes ulos lähtemisestä inhottaa. Jos joku saisi minut puetuksi ja ovesta ulos, kääntyisin viimeistään portilta takaisin. "Raitis ilma piristää" on riittävän terveiden ja yhä aktiivisten ihmisten klisee. Minulle kevät, aurinko, raitis ilma ja fyysinen toiminta ovat epätoivon, yksinäisyyden ja pohjattoman turhuuden tunteen vahvistajia.

Aina tälläisten kirjoitusten jälkeen jään miettimään, että mikä on masentuneen oma valta masennukseensa. Että kun kaikki on vaan ei. Ennakkoasenne on ei. Ei. Ei, ei käy. Ajatuksilla on valtava voima ihmiseen. Mitä jos joskus joku sanoisi kyllä johonkin.

Ei se ole mistään asenteesta kiinni. Satunnainen mielipaha ja alavireisyys on eri asia, niitä varmaan on useimmilla meistä joskus. Masennus on sairaus joka vie toimintakyvyn, ei ennakkoasenne.

Alkoholismikin on sairaus joka vie todella syvälle, silti ainoa keino parantua siitä on se että alkoholisti itse haluaa parantua. Kukaan muu ei voi alkoholistin puolesta sitä päätöstä tehdä.

Kysymys kuuluukin että onko masennus samantapainen ongelma eli pitäisikö masentuneitakin töniä enemmän kohti tahtoa parantua kun pelkkä "antaa olla vaan ja toivotaan parasta" ei tunnu ihan toimivan. Ennen kuin rupeatte raivoamaan kannattaa miettiä että mitäs jos nykyinen tapa hoitaa masennusta ei olekaan se paras mahdollinen?

Töniä? Millä tavalla?

Nro 10

töniä, suostutella, herättää tavalla tai toisella motiivi, en tiedä miten eikä se tässä ole tärkein yksityiskohta

No, mietipä nyt loppupäivä sitä, miten tuon tekisit, ja tule sitten kertomaan. Minä soitan sillä välin jo valmiiksi Nobel-komitealle.

Nro 10

Miten nää masentuneet jaksaakin olla todella veemäisiä ilkeilijöitä? Mihinkään muuhun ei ole energiaa ku vittuilla muille. Ei toki kaikki, mutta liian moni...

Ohis

Minuako tarkoitat? Minuapa tietenkin.

Eikö "herättää tavalla tai toisella motiivi, en tiedä miten eikä se tässä ole tärkein yksityiskohta" sinun mielestäsi ansaitse vähintäänkin sarkasmia osakseen?

Minäkin haluaisin saada aikaan maailmanrauhan, poistaa maan päältä rikollisuuden ja kehittää kaikenkattavan syöpärokotuksen, mutta kun en tiedä, miten, eikä se tässä ole tärkein yksityiskohta.

Nro 10

Hyi millainen ihminen olet. Eipä ihmekään jos olet masentunut, kun joudut elämään ilkeytesi kanssa.

Minä olen oikeasti hyvin kiltti ja kärsivällinen ihminen. Yksi niistä harvoista asioista, jotka saavat minut ärsyyntymään, on työntyminen neuvomaan asioissa, joista ei ymmärrä vähääkään. Ja toinen ihmistyyppi, joille saatan provosoitua sanomaan rumasti, ovat ihmiset, jotka tekevät johtopäätöksiä muista ihmisistä parin rajattua aihetta koskevan rivin perusteella.

Nro 10

Wallinheimo ei varmaan tiedä mitä on oikea depressio. Sekoittaa varmaan johonkin tavalliseen alakuloisuuteen, vaikka nehän ovat kaksi täysin eri asiaa. Depressio on tuskallinen ja erittäin vakava sairaus. Suomen kielen sana "masennus" on ehkä vähän huono sana, koska sama sana voi tarkoittaa käytännössä kahta ihan eri asiaa.

Onhan se ihan tutkittu juttu että säännöllisellä mielekkäällä liikunnalla saavutetaan lievässä (!) masennuksessa sama vaste kuin lääkehoidolla.

Kansanedustaja on huolissaan masennuksen yleistymisestä.

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) pitää liikunnan lisäämistä tärkeänä tekijänä suomalaisten masennuksen ennaltaehkäisemisessä.

Wallinheimo kertoo Twitterissä pitävänsä huolestuttavana, että nykyään jopa 400 000 suomalaista käyttää vuosittain masennuslääkkeitä.

– Hälyttävä luku. Voisiko liikunnan lisääminen ennaltaehkäisevässä mielessä olla yksi keino näidenkin ihmisten voimavarojen lisäämiseksi, Wallinheimo kysyy.

Hänen mielestään on myös tärkeä huomata, ettei masennuslääkkeiden syömisessä aina ole kyse masennuksesta.

– Siksi puhunkin yhdestä keinosta, hän täsmentää.

Entinen jääkiekkoilija pitää tärkeänä, että liikuntaan panostetaan tulevaisuudessakin. Omasta kotikaupungistaan Jyväskylästä hän haluaa tehdä Suomen liikuntapääkaupungin.

– Yksi tunti liikuntaa päivässä tulee sisältyä jokaisen koulutusasteen tavoitteisiin, Wallinheimo linjaa nettisivuillaan.

Huomatkaa: ennaltaehkäisy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin aikoinani kilpaurheilija kestävyyslajissa, joten lenkin jälkeinen hyvänolontunne on tuttu asia. Olen kuitenkin vajonnut melko syvälle masennukseen muutaman vuoden aikana, ja ajatuskin lenkille, kävelylle tai edes ulos lähtemisestä inhottaa. Jos joku saisi minut puetuksi ja ovesta ulos, kääntyisin viimeistään portilta takaisin. "Raitis ilma piristää" on riittävän terveiden ja yhä aktiivisten ihmisten klisee. Minulle kevät, aurinko, raitis ilma ja fyysinen toiminta ovat epätoivon, yksinäisyyden ja pohjattoman turhuuden tunteen vahvistajia.

Aina tälläisten kirjoitusten jälkeen jään miettimään, että mikä on masentuneen oma valta masennukseensa. Että kun kaikki on vaan ei. Ennakkoasenne on ei. Ei. Ei, ei käy. Ajatuksilla on valtava voima ihmiseen. Mitä jos joskus joku sanoisi kyllä johonkin.

Ei se ole mistään asenteesta kiinni. Satunnainen mielipaha ja alavireisyys on eri asia, niitä varmaan on useimmilla meistä joskus. Masennus on sairaus joka vie toimintakyvyn, ei ennakkoasenne.

Alkoholismikin on sairaus joka vie todella syvälle, silti ainoa keino parantua siitä on se että alkoholisti itse haluaa parantua. Kukaan muu ei voi alkoholistin puolesta sitä päätöstä tehdä.

Kysymys kuuluukin että onko masennus samantapainen ongelma eli pitäisikö masentuneitakin töniä enemmän kohti tahtoa parantua kun pelkkä "antaa olla vaan ja toivotaan parasta" ei tunnu ihan toimivan. Ennen kuin rupeatte raivoamaan kannattaa miettiä että mitäs jos nykyinen tapa hoitaa masennusta ei olekaan se paras mahdollinen?

Töniä? Millä tavalla?

Nro 10

töniä, suostutella, herättää tavalla tai toisella motiivi, en tiedä miten eikä se tässä ole tärkein yksityiskohta

No, mietipä nyt loppupäivä sitä, miten tuon tekisit, ja tule sitten kertomaan. Minä soitan sillä välin jo valmiiksi Nobel-komitealle.

Nro 10

Miten nää masentuneet jaksaakin olla todella veemäisiä ilkeilijöitä? Mihinkään muuhun ei ole energiaa ku vittuilla muille. Ei toki kaikki, mutta liian moni...

Ohis

Minuako tarkoitat? Minuapa tietenkin.

Eikö "herättää tavalla tai toisella motiivi, en tiedä miten eikä se tässä ole tärkein yksityiskohta" sinun mielestäsi ansaitse vähintäänkin sarkasmia osakseen?

Minäkin haluaisin saada aikaan maailmanrauhan, poistaa maan päältä rikollisuuden ja kehittää kaikenkattavan syöpärokotuksen, mutta kun en tiedä, miten, eikä se tässä ole tärkein yksityiskohta.

Nro 10

Hyi millainen ihminen olet. Eipä ihmekään jos olet masentunut, kun joudut elämään ilkeytesi kanssa.

Minä olen oikeasti hyvin kiltti ja kärsivällinen ihminen. Yksi niistä harvoista asioista, jotka saavat minut ärsyyntymään, on työntyminen neuvomaan asioissa, joista ei ymmärrä vähääkään. Ja toinen ihmistyyppi, joille saatan provosoitua sanomaan rumasti, ovat ihmiset, jotka tekevät johtopäätöksiä muista ihmisistä parin rajattua aihetta koskevan rivin perusteella.

Nro 10

Tuo alunperin lainaamasi kommentoija oli asian ytimessä, lisäksi hän ilmaisi itseään kiihkottomasti ja rakentavasti. Provosoiduit turhasta ja äyskit rumasti.

Osa masennuslääkeresepteistä on lisäksi täysin turhia. Masennuslääkkeillä hoidetaan virheellisesti mm. kilpirauhasen vajaatoimintaa (alidiagnosoitu vanhanaikaisten viitearvojen vuoksi), raudan puutetta, selkäkipuja ja muita vaikeasti todennettavia sairauksia.

Sairastuin masennukseen jo joskus ala-asteen kolmannella. En tiennyt tietenkään olevani masentunut, mutta en vain voinut hyvin. Kuudennella luokalla viilsin itseäni ensimmäistä kertaa tietämättä mitä teen tai miksi itselleni. Fyysinen kipu tuntui helpottavan edes hetkeksi sitä valtavaa painetta ja pahaa oloa, mitä tunsin joka päivä. Olen ollut osan lapsuudesta, koko nuoruuteni, varhaisaikuisuuteni sekä osan aikuisiästäni masentunut enemmän tai vähemmän. Olen kohta 33 vuotias ja vasta nyt, sanotaan viimeisen vuoden parin aikana on tuntunut siltä, että ehkä tämä elämä tästä vielä lähtee käyntiin. Olen taistellut masennusta vastaan terapialla (yhteensä noin 15 vuotta), liikunnalla, itseni kehittämisellä, meditaatiolla, luonnolla ja vaikka sun millä. Aika pitkään tässä prosessissa on mennyt ja vasta nyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni siinä pisteessä, että tulevaisuus vaikuttaa suurimmaksi osaksi varovaisen positiiviselta.

En ihmettele, jos porukka antaa matkan varrella periksi, sillä tämä on helvetin pitkä ja raskas suo rämmittäväksi yli. Miettikää, 20 vuotta yhtäjaksoista taistelua joka helvetin päivä. Kuinka moni teistä pystyisi tai jaksaisi samaa? En sano, etteikö tämä olisi sen arvoista, tottakai on. Kyllä ihminen haluaa olla ennemmin onnellinen, kuin itsetuhon ja itsem*rhan partaalla ja kun tuntee aitoa onnellisuutta pidemmän aikaa, kuin yhden päivän ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin, niin kyllähän tämä uskomattomalta tuntuu.

Mutta hieman ymmärrystä ja empatiaa masennusta sairastavia kohtaan.

Kaikilla ei mene toipumisessa 20-vuotta, mutta se epätoivon määrä on jotain ihan uskomatonta, mitä sairastumisen aikana tuntee.

Paljon halauksia kaikille teille, jotka kärsitte samasta sairaudesta. Pienin askelin. Alkuun itselleen pitää antaa kiitosta ja ylistystä pelkästään siitä, että saa hampaat pestyä joka ilta ja käytyä suihkussa silloin kun pitää. Ne ovat ihan riittäviä ponnistuksia silloin, kun vasta aloitetaan sitä omaa taistelua suosta rämpimisestä.

Vierailija kirjoitti:

Kansanedustaja on huolissaan masennuksen yleistymisestä.

Kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.) pitää liikunnan lisäämistä tärkeänä tekijänä suomalaisten masennuksen ennaltaehkäisemisessä.

Wallinheimo kertoo Twitterissä pitävänsä huolestuttavana, että nykyään jopa 400 000 suomalaista käyttää vuosittain masennuslääkkeitä.

– Hälyttävä luku. Voisiko liikunnan lisääminen ennaltaehkäisevässä mielessä olla yksi keino näidenkin ihmisten voimavarojen lisäämiseksi, Wallinheimo kysyy.

Hänen mielestään on myös tärkeä huomata, ettei masennuslääkkeiden syömisessä aina ole kyse masennuksesta.

– Siksi puhunkin yhdestä keinosta, hän täsmentää.

Entinen jääkiekkoilija pitää tärkeänä, että liikuntaan panostetaan tulevaisuudessakin. Omasta kotikaupungistaan Jyväskylästä hän haluaa tehdä Suomen liikuntapääkaupungin.

– Yksi tunti liikuntaa päivässä tulee sisältyä jokaisen koulutusasteen tavoitteisiin, Wallinheimo linjaa nettisivuillaan.

Huomatkaa: ennaltaehkäisy.

Wallinheimon pitäisi liikunnanopena tietää ainakin teoriassa se, että jokaisessa luokassa on yksi tai useampi oppilas, jolle liikuntatunnit eivät ole mieluisia. Joillekin ne ovat painajainen. Tunti painajaista päivässä jokaisella koulutusasteella kuulostaa ikävältä alulta elämään.

Minä inhosin koulussa jumppatunteja, koska niillä oman ja naapuriluokan rääväsuisimmat oppilaat saivat olla (piilo)väkivaltaisia ja aukoa vapaasti päätään muille, muun muassa minulle, joka olin huono pallopeleissä ja inhosin erityisesti musiikkiliikuntaa ja tanssimista. Olin omassa yksilölajissani nuorten SM-mitalisti, mutta ryhmäliikuntaa rakastava opettajani ei nähnyt sitä oikeastaan minkään arvoisena, mikä puolestaan näkyi arvosanassa.

Tunti liikuntaa koulupäivän aikana on hyvä ajatus, jos lapsille ja nuorille annetaan mahdollisuus liikkua omalla ominaisella tavallaan. Minimisuoritus voisi olla vaikka parin kilometrin käveleminen ulkoilmassa yksin tai kaverin kanssa. Numeroarvostelu pitäisi kokonaan lopettaa, koska liikunta-alan oppilaitoksissa osataan järjestää hakijoille tarkasti erottelevat soveltuvuuskokeet, eikä jumppanumeroita tarvita missään muualla.

Nro 10

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin aikoinani kilpaurheilija kestävyyslajissa, joten lenkin jälkeinen hyvänolontunne on tuttu asia. Olen kuitenkin vajonnut melko syvälle masennukseen muutaman vuoden aikana, ja ajatuskin lenkille, kävelylle tai edes ulos lähtemisestä inhottaa. Jos joku saisi minut puetuksi ja ovesta ulos, kääntyisin viimeistään portilta takaisin. "Raitis ilma piristää" on riittävän terveiden ja yhä aktiivisten ihmisten klisee. Minulle kevät, aurinko, raitis ilma ja fyysinen toiminta ovat epätoivon, yksinäisyyden ja pohjattoman turhuuden tunteen vahvistajia.

Aina tälläisten kirjoitusten jälkeen jään miettimään, että mikä on masentuneen oma valta masennukseensa. Että kun kaikki on vaan ei. Ennakkoasenne on ei. Ei. Ei, ei käy. Ajatuksilla on valtava voima ihmiseen. Mitä jos joskus joku sanoisi kyllä johonkin.

Ei se ole mistään asenteesta kiinni. Satunnainen mielipaha ja alavireisyys on eri asia, niitä varmaan on useimmilla meistä joskus. Masennus on sairaus joka vie toimintakyvyn, ei ennakkoasenne.

Alkoholismikin on sairaus joka vie todella syvälle, silti ainoa keino parantua siitä on se että alkoholisti itse haluaa parantua. Kukaan muu ei voi alkoholistin puolesta sitä päätöstä tehdä.

Kysymys kuuluukin että onko masennus samantapainen ongelma eli pitäisikö masentuneitakin töniä enemmän kohti tahtoa parantua kun pelkkä "antaa olla vaan ja toivotaan parasta" ei tunnu ihan toimivan. Ennen kuin rupeatte raivoamaan kannattaa miettiä että mitäs jos nykyinen tapa hoitaa masennusta ei olekaan se paras mahdollinen?

Töniä? Millä tavalla?

Nro 10

töniä, suostutella, herättää tavalla tai toisella motiivi, en tiedä miten eikä se tässä ole tärkein yksityiskohta

No, mietipä nyt loppupäivä sitä, miten tuon tekisit, ja tule sitten kertomaan. Minä soitan sillä välin jo valmiiksi Nobel-komitealle.

Nro 10

Miten nää masentuneet jaksaakin olla todella veemäisiä ilkeilijöitä? Mihinkään muuhun ei ole energiaa ku vittuilla muille. Ei toki kaikki, mutta liian moni...

Ohis

Minuako tarkoitat? Minuapa tietenkin.

Eikö "herättää tavalla tai toisella motiivi, en tiedä miten eikä se tässä ole tärkein yksityiskohta" sinun mielestäsi ansaitse vähintäänkin sarkasmia osakseen?

Minäkin haluaisin saada aikaan maailmanrauhan, poistaa maan päältä rikollisuuden ja kehittää kaikenkattavan syöpärokotuksen, mutta kun en tiedä, miten, eikä se tässä ole tärkein yksityiskohta.

Nro 10

Hyi millainen ihminen olet. Eipä ihmekään jos olet masentunut, kun joudut elämään ilkeytesi kanssa.

Minä olen oikeasti hyvin kiltti ja kärsivällinen ihminen. Yksi niistä harvoista asioista, jotka saavat minut ärsyyntymään, on työntyminen neuvomaan asioissa, joista ei ymmärrä vähääkään. Ja toinen ihmistyyppi, joille saatan provosoitua sanomaan rumasti, ovat ihmiset, jotka tekevät johtopäätöksiä muista ihmisistä parin rajattua aihetta koskevan rivin perusteella.

Nro 10

Tuo alunperin lainaamasi kommentoija oli asian ytimessä, lisäksi hän ilmaisi itseään kiihkottomasti ja rakentavasti. Provosoiduit turhasta ja äyskit rumasti.

Rakentavasti? Heh. Pidä sinä tuo mielipide, minä pidän omani.

Nro 10

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin aikoinani kilpaurheilija kestävyyslajissa, joten lenkin jälkeinen hyvänolontunne on tuttu asia. Olen kuitenkin vajonnut melko syvälle masennukseen muutaman vuoden aikana, ja ajatuskin lenkille, kävelylle tai edes ulos lähtemisestä inhottaa. Jos joku saisi minut puetuksi ja ovesta ulos, kääntyisin viimeistään portilta takaisin. "Raitis ilma piristää" on riittävän terveiden ja yhä aktiivisten ihmisten klisee. Minulle kevät, aurinko, raitis ilma ja fyysinen toiminta ovat epätoivon, yksinäisyyden ja pohjattoman turhuuden tunteen vahvistajia.

Aina tälläisten kirjoitusten jälkeen jään miettimään, että mikä on masentuneen oma valta masennukseensa. Että kun kaikki on vaan ei. Ennakkoasenne on ei. Ei. Ei, ei käy. Ajatuksilla on valtava voima ihmiseen. Mitä jos joskus joku sanoisi kyllä johonkin.

Ei se ole mistään asenteesta kiinni. Satunnainen mielipaha ja alavireisyys on eri asia, niitä varmaan on useimmilla meistä joskus. Masennus on sairaus joka vie toimintakyvyn, ei ennakkoasenne.

Alkoholismikin on sairaus joka vie todella syvälle, silti ainoa keino parantua siitä on se että alkoholisti itse haluaa parantua. Kukaan muu ei voi alkoholistin puolesta sitä päätöstä tehdä.

Kysymys kuuluukin että onko masennus samantapainen ongelma eli pitäisikö masentuneitakin töniä enemmän kohti tahtoa parantua kun pelkkä "antaa olla vaan ja toivotaan parasta" ei tunnu ihan toimivan. Ennen kuin rupeatte raivoamaan kannattaa miettiä että mitäs jos nykyinen tapa hoitaa masennusta ei olekaan se paras mahdollinen?

Töniä? Millä tavalla?

Nro 10

töniä, suostutella, herättää tavalla tai toisella motiivi, en tiedä miten eikä se tässä ole tärkein yksityiskohta

No, mietipä nyt loppupäivä sitä, miten tuon tekisit, ja tule sitten kertomaan. Minä soitan sillä välin jo valmiiksi Nobel-komitealle.

Nro 10

Miten nää masentuneet jaksaakin olla todella veemäisiä ilkeilijöitä? Mihinkään muuhun ei ole energiaa ku vittuilla muille. Ei toki kaikki, mutta liian moni...

Ohis

Minuako tarkoitat? Minuapa tietenkin.

Eikö "herättää tavalla tai toisella motiivi, en tiedä miten eikä se tässä ole tärkein yksityiskohta" sinun mielestäsi ansaitse vähintäänkin sarkasmia osakseen?

Minäkin haluaisin saada aikaan maailmanrauhan, poistaa maan päältä rikollisuuden ja kehittää kaikenkattavan syöpärokotuksen, mutta kun en tiedä, miten, eikä se tässä ole tärkein yksityiskohta.

Nro 10

Hyi millainen ihminen olet. Eipä ihmekään jos olet masentunut, kun joudut elämään ilkeytesi kanssa.

Minä olen oikeasti hyvin kiltti ja kärsivällinen ihminen. Yksi niistä harvoista asioista, jotka saavat minut ärsyyntymään, on työntyminen neuvomaan asioissa, joista ei ymmärrä vähääkään. Ja toinen ihmistyyppi, joille saatan provosoitua sanomaan rumasti, ovat ihmiset, jotka tekevät johtopäätöksiä muista ihmisistä parin rajattua aihetta koskevan rivin perusteella.

Nro 10

Tuo alunperin lainaamasi kommentoija oli asian ytimessä, lisäksi hän ilmaisi itseään kiihkottomasti ja rakentavasti. Provosoiduit turhasta ja äyskit rumasti.

Rakentavasti? Heh. Pidä sinä tuo mielipide, minä pidän omani.

Nro 10

Kyllä pidänkin. Mielipidettäni eivät ainakaan muuta ne ”muuten mukavat ja kiltit” masentuneet, joiden on aina päästävä äksyilemään muille sairautensa varjolla.

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin masennukseen jo joskus ala-asteen kolmannella. En tiennyt tietenkään olevani masentunut, mutta en vain voinut hyvin. Kuudennella luokalla viilsin itseäni ensimmäistä kertaa tietämättä mitä teen tai miksi itselleni. Fyysinen kipu tuntui helpottavan edes hetkeksi sitä valtavaa painetta ja pahaa oloa, mitä tunsin joka päivä. Olen ollut osan lapsuudesta, koko nuoruuteni, varhaisaikuisuuteni sekä osan aikuisiästäni masentunut enemmän tai vähemmän. Olen kohta 33 vuotias ja vasta nyt, sanotaan viimeisen vuoden parin aikana on tuntunut siltä, että ehkä tämä elämä tästä vielä lähtee käyntiin. Olen taistellut masennusta vastaan terapialla (yhteensä noin 15 vuotta), liikunnalla, itseni kehittämisellä, meditaatiolla, luonnolla ja vaikka sun millä. Aika pitkään tässä prosessissa on mennyt ja vasta nyt olen ensimmäistä kertaa elämässäni siinä pisteessä, että tulevaisuus vaikuttaa suurimmaksi osaksi varovaisen positiiviselta.

En ihmettele, jos porukka antaa matkan varrella periksi, sillä tämä on helvetin pitkä ja raskas suo rämmittäväksi yli. Miettikää, 20 vuotta yhtäjaksoista taistelua joka helvetin päivä. Kuinka moni teistä pystyisi tai jaksaisi samaa? En sano, etteikö tämä olisi sen arvoista, tottakai on. Kyllä ihminen haluaa olla ennemmin onnellinen, kuin itsetuhon ja itsem*rhan partaalla ja kun tuntee aitoa onnellisuutta pidemmän aikaa, kuin yhden päivän ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin, niin kyllähän tämä uskomattomalta tuntuu.

Mutta hieman ymmärrystä ja empatiaa masennusta sairastavia kohtaan.

Kaikilla ei mene toipumisessa 20-vuotta, mutta se epätoivon määrä on jotain ihan uskomatonta, mitä sairastumisen aikana tuntee.

Paljon halauksia kaikille teille, jotka kärsitte samasta sairaudesta. Pienin askelin. Alkuun itselleen pitää antaa kiitosta ja ylistystä pelkästään siitä, että saa hampaat pestyä joka ilta ja käytyä suihkussa silloin kun pitää. Ne ovat ihan riittäviä ponnistuksia silloin, kun vasta aloitetaan sitä omaa taistelua suosta rämpimisestä.

Tässä kokonaisuudessa ja yksityiskohdissa näkyy se, että kirjoittaja tietää, mistä puhuu. Halaukset myös sinulle. Olet niin nuori vielä, että sinua voi odottaa pitkä ja onnellinen loppuelämä.

Liikunta voi auttaa varmaan joissain tapauksissa myös syöpäpotilaita, miksi tätä ei hoeta hokemasta päästyään? Koska edelleenkään ei eroteta, mikä on masentunut mieliala vs masennus sairautena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on vähän sellainen pappa (lääkäri) betalar tason tapaus, joka on saanut kaiken elämässään melko helposti, jos urheilemista ei lasketa. Koulutus ja ns. oikeiden töiden teko jäänyt vähemmälle.

"Wallinheimo on suorittanut kolme yliopistotutkintoa, yhteiskuntatieteiden kandidaatin tutkintoa vastaavan Bachelor of Arts -tutkinnon Denverin yliopistossa vuonna 1996 sekä kaksi tutkintoa Jyväskylän yliopistossa, BBA-tutkinnon vuonna 2002 ja liikuntatieteen maisterin tutkinnon vuonna 2010."

Kuinka monta tutkintoa ja minkä tasoista noin niinkuin keskimäärin sinun mielestäsi pitää ihmisen suorittaa, jotta koulutus ei ole jäänyt vähemmälle? Ihan noin niinkuin mielenkiinnosta kyselen, koska ilmeisesti tällä yhdellä ylemmällä korkeakoulututkinnollani kuulun sinun listoissasi täysin kouluttamattomien kategoriaan.

Onpa tosi kovia tutkintoja :-)

Mitäs itse olet opiskellut? Onhan se tosiaan väärin kun ihminen opiskelee ihan sitä mistä on kiinnostunut ja mitä tahtoo osata.

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan totta. Eli usein lenkillä arki hieman unohtuu ja liikunnasta tulee pääsääntöisesti hyvä olo. Ongelmana on se että vaikutus ei kestä kauaa. Kotona hyvänolontunne häviää ja elämä on ihan yhtä harmaata kuin aina ennenkin. 

Eli siis ei kannata tehdä ja yrittää mitään, koska hyvänolon tunne ei kuitenkaan kestä kauaa? Parempi jäädä vain sänkyyn makaamaan?