Wallinheimon mielestä (FB) masennus kaikkoaa lenkillä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin aikoinani kilpaurheilija kestävyyslajissa, joten lenkin jälkeinen hyvänolontunne on tuttu asia. Olen kuitenkin vajonnut melko syvälle masennukseen muutaman vuoden aikana, ja ajatuskin lenkille, kävelylle tai edes ulos lähtemisestä inhottaa. Jos joku saisi minut puetuksi ja ovesta ulos, kääntyisin viimeistään portilta takaisin. "Raitis ilma piristää" on riittävän terveiden ja yhä aktiivisten ihmisten klisee. Minulle kevät, aurinko, raitis ilma ja fyysinen toiminta ovat epätoivon, yksinäisyyden ja pohjattoman turhuuden tunteen vahvistajia.

Aina tälläisten kirjoitusten jälkeen jään miettimään, että mikä on masentuneen oma valta masennukseensa. Että kun kaikki on vaan ei. Ennakkoasenne on ei. Ei. Ei, ei käy. Ajatuksilla on valtava voima ihmiseen. Mitä jos joskus joku sanoisi kyllä johonkin.

Mitä syvemmälle on pudonnut, sitä vaikeampaa on nousta ylös. Kun on päässyt vaikeasta masennuksesta keskivaikea ja lievän puolelle, jaksamista riittää ihan eri tavalla. Jos ei ole koskaan kokenut vaikeaa masennusta, ei tietenkään voi ymmärtää millaista se on, kun pelkkä silmien avaaminen ahdistaa liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin aikoinani kilpaurheilija kestävyyslajissa, joten lenkin jälkeinen hyvänolontunne on tuttu asia. Olen kuitenkin vajonnut melko syvälle masennukseen muutaman vuoden aikana, ja ajatuskin lenkille, kävelylle tai edes ulos lähtemisestä inhottaa. Jos joku saisi minut puetuksi ja ovesta ulos, kääntyisin viimeistään portilta takaisin. "Raitis ilma piristää" on riittävän terveiden ja yhä aktiivisten ihmisten klisee. Minulle kevät, aurinko, raitis ilma ja fyysinen toiminta ovat epätoivon, yksinäisyyden ja pohjattoman turhuuden tunteen vahvistajia.

Aina tälläisten kirjoitusten jälkeen jään miettimään, että mikä on masentuneen oma valta masennukseensa. Että kun kaikki on vaan ei. Ennakkoasenne on ei. Ei. Ei, ei käy. Ajatuksilla on valtava voima ihmiseen. Mitä jos joskus joku sanoisi kyllä johonkin.

Ei se ole mistään asenteesta kiinni. Satunnainen mielipaha ja alavireisyys on eri asia, niitä varmaan on useimmilla meistä joskus. Masennus on sairaus joka vie toimintakyvyn, ei ennakkoasenne.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä minkä tason masennuksesta tässä puhutaan mutta ulkoilma piristää.

Masennus ei sillä parane mutta hetkellisesti voi piristää. Myös se että lähtee ylipäätään kotoa ulos, on jo pieni voitto.

Miten se piristää, kun näkee kaikkialla onnellisia ja hyväkuntoisia ihmisiä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin aikoinani kilpaurheilija kestävyyslajissa, joten lenkin jälkeinen hyvänolontunne on tuttu asia. Olen kuitenkin vajonnut melko syvälle masennukseen muutaman vuoden aikana, ja ajatuskin lenkille, kävelylle tai edes ulos lähtemisestä inhottaa. Jos joku saisi minut puetuksi ja ovesta ulos, kääntyisin viimeistään portilta takaisin. "Raitis ilma piristää" on riittävän terveiden ja yhä aktiivisten ihmisten klisee. Minulle kevät, aurinko, raitis ilma ja fyysinen toiminta ovat epätoivon, yksinäisyyden ja pohjattoman turhuuden tunteen vahvistajia.

Aina tälläisten kirjoitusten jälkeen jään miettimään, että mikä on masentuneen oma valta masennukseensa. Että kun kaikki on vaan ei. Ennakkoasenne on ei. Ei. Ei, ei käy. Ajatuksilla on valtava voima ihmiseen. Mitä jos joskus joku sanoisi kyllä johonkin.

Ei se ole mistään asenteesta kiinni. Satunnainen mielipaha ja alavireisyys on eri asia, niitä varmaan on useimmilla meistä joskus. Masennus on sairaus joka vie toimintakyvyn, ei ennakkoasenne.

Alkoholismikin on sairaus joka vie todella syvälle, silti ainoa keino parantua siitä on se että alkoholisti itse haluaa parantua. Kukaan muu ei voi alkoholistin puolesta sitä päätöstä tehdä.

Kysymys kuuluukin että onko masennus samantapainen ongelma eli pitäisikö masentuneitakin töniä enemmän kohti tahtoa parantua kun pelkkä "antaa olla vaan ja toivotaan parasta" ei tunnu ihan toimivan. Ennen kuin rupeatte raivoamaan kannattaa miettiä että mitäs jos nykyinen tapa hoitaa masennusta ei olekaan se paras mahdollinen?

En ymmärrä kuka vielä nykyäänkin kehtaa peukutella ja kommentoida jonkun randomin VÄITTEITÄ tuosta noin vaan, ilman mitään lähdekritiikkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä minkä tason masennuksesta tässä puhutaan mutta ulkoilma piristää.

Masennus ei sillä parane mutta hetkellisesti voi piristää. Myös se että lähtee ylipäätään kotoa ulos, on jo pieni voitto.

Miten se piristää, kun näkee kaikkialla onnellisia ja hyväkuntoisia ihmisiä? 

missäs ihmeen utopiassa sinä asut?

Vierailija kirjoitti:

Tavallaan totta. Eli usein lenkillä arki hieman unohtuu ja liikunnasta tulee pääsääntöisesti hyvä olo. Ongelmana on se että vaikutus ei kestä kauaa. Kotona hyvänolontunne häviää ja elämä on ihan yhtä harmaata kuin aina ennenkin. 

Kyllä se verenkierron lisääntyminen vaikuttaa pidempäänkin, samoin kunnon kohoaminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin aikoinani kilpaurheilija kestävyyslajissa, joten lenkin jälkeinen hyvänolontunne on tuttu asia. Olen kuitenkin vajonnut melko syvälle masennukseen muutaman vuoden aikana, ja ajatuskin lenkille, kävelylle tai edes ulos lähtemisestä inhottaa. Jos joku saisi minut puetuksi ja ovesta ulos, kääntyisin viimeistään portilta takaisin. "Raitis ilma piristää" on riittävän terveiden ja yhä aktiivisten ihmisten klisee. Minulle kevät, aurinko, raitis ilma ja fyysinen toiminta ovat epätoivon, yksinäisyyden ja pohjattoman turhuuden tunteen vahvistajia.

Aina tälläisten kirjoitusten jälkeen jään miettimään, että mikä on masentuneen oma valta masennukseensa. Että kun kaikki on vaan ei. Ennakkoasenne on ei. Ei. Ei, ei käy. Ajatuksilla on valtava voima ihmiseen. Mitä jos joskus joku sanoisi kyllä johonkin.

Ei se ole mistään asenteesta kiinni. Satunnainen mielipaha ja alavireisyys on eri asia, niitä varmaan on useimmilla meistä joskus. Masennus on sairaus joka vie toimintakyvyn, ei ennakkoasenne.

Alkoholismikin on sairaus joka vie todella syvälle, silti ainoa keino parantua siitä on se että alkoholisti itse haluaa parantua. Kukaan muu ei voi alkoholistin puolesta sitä päätöstä tehdä.

Kysymys kuuluukin että onko masennus samantapainen ongelma eli pitäisikö masentuneitakin töniä enemmän kohti tahtoa parantua kun pelkkä "antaa olla vaan ja toivotaan parasta" ei tunnu ihan toimivan. Ennen kuin rupeatte raivoamaan kannattaa miettiä että mitäs jos nykyinen tapa hoitaa masennusta ei olekaan se paras mahdollinen?

Töniä? Millä tavalla?

Nro 10

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin aikoinani kilpaurheilija kestävyyslajissa, joten lenkin jälkeinen hyvänolontunne on tuttu asia. Olen kuitenkin vajonnut melko syvälle masennukseen muutaman vuoden aikana, ja ajatuskin lenkille, kävelylle tai edes ulos lähtemisestä inhottaa. Jos joku saisi minut puetuksi ja ovesta ulos, kääntyisin viimeistään portilta takaisin. "Raitis ilma piristää" on riittävän terveiden ja yhä aktiivisten ihmisten klisee. Minulle kevät, aurinko, raitis ilma ja fyysinen toiminta ovat epätoivon, yksinäisyyden ja pohjattoman turhuuden tunteen vahvistajia.

Aina tälläisten kirjoitusten jälkeen jään miettimään, että mikä on masentuneen oma valta masennukseensa. Että kun kaikki on vaan ei. Ennakkoasenne on ei. Ei. Ei, ei käy. Ajatuksilla on valtava voima ihmiseen. Mitä jos joskus joku sanoisi kyllä johonkin.

Ei se ole mistään asenteesta kiinni. Satunnainen mielipaha ja alavireisyys on eri asia, niitä varmaan on useimmilla meistä joskus. Masennus on sairaus joka vie toimintakyvyn, ei ennakkoasenne.

Alkoholismikin on sairaus joka vie todella syvälle, silti ainoa keino parantua siitä on se että alkoholisti itse haluaa parantua. Kukaan muu ei voi alkoholistin puolesta sitä päätöstä tehdä.

Kysymys kuuluukin että onko masennus samantapainen ongelma eli pitäisikö masentuneitakin töniä enemmän kohti tahtoa parantua kun pelkkä "antaa olla vaan ja toivotaan parasta" ei tunnu ihan toimivan. Ennen kuin rupeatte raivoamaan kannattaa miettiä että mitäs jos nykyinen tapa hoitaa masennusta ei olekaan se paras mahdollinen?

Töniä? Millä tavalla?

Nro 10

töniä, suostutella, herättää tavalla tai toisella motiivi, en tiedä miten eikä se tässä ole tärkein yksityiskohta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin aikoinani kilpaurheilija kestävyyslajissa, joten lenkin jälkeinen hyvänolontunne on tuttu asia. Olen kuitenkin vajonnut melko syvälle masennukseen muutaman vuoden aikana, ja ajatuskin lenkille, kävelylle tai edes ulos lähtemisestä inhottaa. Jos joku saisi minut puetuksi ja ovesta ulos, kääntyisin viimeistään portilta takaisin. "Raitis ilma piristää" on riittävän terveiden ja yhä aktiivisten ihmisten klisee. Minulle kevät, aurinko, raitis ilma ja fyysinen toiminta ovat epätoivon, yksinäisyyden ja pohjattoman turhuuden tunteen vahvistajia.

Aina tälläisten kirjoitusten jälkeen jään miettimään, että mikä on masentuneen oma valta masennukseensa. Että kun kaikki on vaan ei. Ennakkoasenne on ei. Ei. Ei, ei käy. Ajatuksilla on valtava voima ihmiseen. Mitä jos joskus joku sanoisi kyllä johonkin.

Ei se ole mistään asenteesta kiinni. Satunnainen mielipaha ja alavireisyys on eri asia, niitä varmaan on useimmilla meistä joskus. Masennus on sairaus joka vie toimintakyvyn, ei ennakkoasenne.

Alkoholismikin on sairaus joka vie todella syvälle, silti ainoa keino parantua siitä on se että alkoholisti itse haluaa parantua. Kukaan muu ei voi alkoholistin puolesta sitä päätöstä tehdä.

Kysymys kuuluukin että onko masennus samantapainen ongelma eli pitäisikö masentuneitakin töniä enemmän kohti tahtoa parantua kun pelkkä "antaa olla vaan ja toivotaan parasta" ei tunnu ihan toimivan. Ennen kuin rupeatte raivoamaan kannattaa miettiä että mitäs jos nykyinen tapa hoitaa masennusta ei olekaan se paras mahdollinen?

Tietenkään masentunut ei parane ellei itse halua parantua, mutta ei se pelkällä haluamisella käy sormia napsauttamalla. Mitä pahemmaksi tilanne on päässyt, sitä hitaampaa ja vaikeampaa sen korjaaminen on. Ei fyysisiäkään vammoja tuosta vaan paranneta, mieti nyt vaikka että istuu jalka poikki pyörätuolissa, silloinkin tarvitaan hidasta ja pitkäjänteistä kuntoutusta missä voi tulla myös takapakkia.

Ei se lenkki vaan se ulkona olo. Suomalaisen eristetalon ja työpaikan sisäilma on pahinta myrkkyä elimistölle pitkinä annoksina ja se meitä OSALTAAN sairastuttaa masennukseen. Töissä pitäisi olla pakolliset välitunnit, jos haluttaisiin puuttua tehokkaasti riskiryhmien ongelmiin, kuten uupumukseen ja masennukseen. 

Totta kai esimerkisi elimistön stafylokokit haluaisivat meidän pysyvän heille optimaalisissa olosuhteissa ja estää hapen reaktion ihokudosten kanssa, josta muodostuu luonnollisesti hypokloorihapoketta. Mikä tutkitusti tuhoaa 20 minuutissa yli 99% paikallisesta stafylokokkikannasta jo 0.01% liuoksena. (https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5402722/)

Samoin tällaista henkilöä kannattaa bakteerien lisääntymisen näkökulmasta kannustaa alkoholin juontiin, koska se auttaa tehokkaasti kuivattamaan bakteerien lisääntymiseen hankaluuksia aiheuttavat limakalvot.

Itse tajusin aiheen yhteyden, kun 10v sitten olin masentunut ja kärsin samaan aikaan tulleesta aknesta. Sain tulehdukseen useita antibioottikuureja ja aina niiden jälkeen olo oli energisempi ja mieli positiivisempi. Minulle selitettiin ne silloin itsetunnon paranemisena (akne oli myös kasvoilla), mutta nykyään taitaa joka masennuslääke sisältää tulehdusta poistavia ainesosia.

Tottta varmaan yksi puoli asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin aikoinani kilpaurheilija kestävyyslajissa, joten lenkin jälkeinen hyvänolontunne on tuttu asia. Olen kuitenkin vajonnut melko syvälle masennukseen muutaman vuoden aikana, ja ajatuskin lenkille, kävelylle tai edes ulos lähtemisestä inhottaa. Jos joku saisi minut puetuksi ja ovesta ulos, kääntyisin viimeistään portilta takaisin. "Raitis ilma piristää" on riittävän terveiden ja yhä aktiivisten ihmisten klisee. Minulle kevät, aurinko, raitis ilma ja fyysinen toiminta ovat epätoivon, yksinäisyyden ja pohjattoman turhuuden tunteen vahvistajia.

Aina tälläisten kirjoitusten jälkeen jään miettimään, että mikä on masentuneen oma valta masennukseensa. Että kun kaikki on vaan ei. Ennakkoasenne on ei. Ei. Ei, ei käy. Ajatuksilla on valtava voima ihmiseen. Mitä jos joskus joku sanoisi kyllä johonkin.

Ei se ole mistään asenteesta kiinni. Satunnainen mielipaha ja alavireisyys on eri asia, niitä varmaan on useimmilla meistä joskus. Masennus on sairaus joka vie toimintakyvyn, ei ennakkoasenne.

Alkoholismikin on sairaus joka vie todella syvälle, silti ainoa keino parantua siitä on se että alkoholisti itse haluaa parantua. Kukaan muu ei voi alkoholistin puolesta sitä päätöstä tehdä.

Kysymys kuuluukin että onko masennus samantapainen ongelma eli pitäisikö masentuneitakin töniä enemmän kohti tahtoa parantua kun pelkkä "antaa olla vaan ja toivotaan parasta" ei tunnu ihan toimivan. Ennen kuin rupeatte raivoamaan kannattaa miettiä että mitäs jos nykyinen tapa hoitaa masennusta ei olekaan se paras mahdollinen?

Töniä? Millä tavalla?

Nro 10

töniä, suostutella, herättää tavalla tai toisella motiivi, en tiedä miten eikä se tässä ole tärkein yksityiskohta

No, mietipä nyt loppupäivä sitä, miten tuon tekisit, ja tule sitten kertomaan. Minä soitan sillä välin jo valmiiksi Nobel-komitealle.

Nro 10

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä minkä tason masennuksesta tässä puhutaan mutta ulkoilma piristää.

Masennus ei sillä parane mutta hetkellisesti voi piristää. Myös se että lähtee ylipäätään kotoa ulos, on jo pieni voitto.

Miten se piristää, kun näkee kaikkialla onnellisia ja hyväkuntoisia ihmisiä? 

missäs ihmeen utopiassa sinä asut?

Keskuspuiston vieressä. Sinne kun menee kävelemään niin näkee onnellisia pariskuntia, kaveriporukoita ja hyväkuntoisia urheilijoita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä minkä tason masennuksesta tässä puhutaan mutta ulkoilma piristää.

Masennus ei sillä parane mutta hetkellisesti voi piristää. Myös se että lähtee ylipäätään kotoa ulos, on jo pieni voitto.

Miten se piristää, kun näkee kaikkialla onnellisia ja hyväkuntoisia ihmisiä? 

missäs ihmeen utopiassa sinä asut?

Keskuspuiston vieressä. Sinne kun menee kävelemään niin näkee onnellisia pariskuntia, kaveriporukoita ja hyväkuntoisia urheilijoita

Mitä se suhun liittyy? Taitaa sun ongelmasi olla ennen kaikkea kateus ja kauna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä minkä tason masennuksesta tässä puhutaan mutta ulkoilma piristää.

Masennus ei sillä parane mutta hetkellisesti voi piristää. Myös se että lähtee ylipäätään kotoa ulos, on jo pieni voitto.

Miten se piristää, kun näkee kaikkialla onnellisia ja hyväkuntoisia ihmisiä? 

missäs ihmeen utopiassa sinä asut?

Keskuspuiston vieressä. Sinne kun menee kävelemään niin näkee onnellisia pariskuntia, kaveriporukoita ja hyväkuntoisia urheilijoita

Mitä se suhun liittyy? Taitaa sun ongelmasi olla ennen kaikkea kateus ja kauna.

No sillä tavalla, että kävelyllä käyminen ei piristä mielialaa, koska kontrasti lentää silmille

Vierailija kirjoitti:

Tottta varmaan yksi puoli asiaa.

En pidää siitä ajatukseesta että ihmisiä leimataan introverteiksi (joista ajatuus suurinpiirtein se etttä täytyy ollla täysin yksin omine murheiineen) ja ekkstrovertteihin. Kyllähän maaailma on pullollaan ihmisiä samanhenkisiä ja erihennkisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olin aikoinani kilpaurheilija kestävyyslajissa, joten lenkin jälkeinen hyvänolontunne on tuttu asia. Olen kuitenkin vajonnut melko syvälle masennukseen muutaman vuoden aikana, ja ajatuskin lenkille, kävelylle tai edes ulos lähtemisestä inhottaa. Jos joku saisi minut puetuksi ja ovesta ulos, kääntyisin viimeistään portilta takaisin. "Raitis ilma piristää" on riittävän terveiden ja yhä aktiivisten ihmisten klisee. Minulle kevät, aurinko, raitis ilma ja fyysinen toiminta ovat epätoivon, yksinäisyyden ja pohjattoman turhuuden tunteen vahvistajia.

Aina tälläisten kirjoitusten jälkeen jään miettimään, että mikä on masentuneen oma valta masennukseensa. Että kun kaikki on vaan ei. Ennakkoasenne on ei. Ei. Ei, ei käy. Ajatuksilla on valtava voima ihmiseen. Mitä jos joskus joku sanoisi kyllä johonkin.

Ei se ole mistään asenteesta kiinni. Satunnainen mielipaha ja alavireisyys on eri asia, niitä varmaan on useimmilla meistä joskus. Masennus on sairaus joka vie toimintakyvyn, ei ennakkoasenne.

Alkoholismikin on sairaus joka vie todella syvälle, silti ainoa keino parantua siitä on se että alkoholisti itse haluaa parantua. Kukaan muu ei voi alkoholistin puolesta sitä päätöstä tehdä.

Kysymys kuuluukin että onko masennus samantapainen ongelma eli pitäisikö masentuneitakin töniä enemmän kohti tahtoa parantua kun pelkkä "antaa olla vaan ja toivotaan parasta" ei tunnu ihan toimivan. Ennen kuin rupeatte raivoamaan kannattaa miettiä että mitäs jos nykyinen tapa hoitaa masennusta ei olekaan se paras mahdollinen?

Töniä? Millä tavalla?

Nro 10

töniä, suostutella, herättää tavalla tai toisella motiivi, en tiedä miten eikä se tässä ole tärkein yksityiskohta

No, mietipä nyt loppupäivä sitä, miten tuon tekisit, ja tule sitten kertomaan. Minä soitan sillä välin jo valmiiksi Nobel-komitealle.

Nro 10

Miten nää masentuneet jaksaakin olla todella veemäisiä ilkeilijöitä? Mihinkään muuhun ei ole energiaa ku vittuilla muille. Ei toki kaikki, mutta liian moni...

Ohis

Masentuneet, alkoholistit, työttömät ja lihavat lenkille! Lenkkeilyllä saadaan Suomi nousuun ja ihmiset terveiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä minkä tason masennuksesta tässä puhutaan mutta ulkoilma piristää.

Masennus ei sillä parane mutta hetkellisesti voi piristää. Myös se että lähtee ylipäätään kotoa ulos, on jo pieni voitto.

Miten se piristää, kun näkee kaikkialla onnellisia ja hyväkuntoisia ihmisiä? 

missäs ihmeen utopiassa sinä asut?

Keskuspuiston vieressä. Sinne kun menee kävelemään niin näkee onnellisia pariskuntia, kaveriporukoita ja hyväkuntoisia urheilijoita

Mitä se suhun liittyy? Taitaa sun ongelmasi olla ennen kaikkea kateus ja kauna.

No sillä tavalla, että kävelyllä käyminen ei piristä mielialaa, koska kontrasti lentää silmille

Kävele sitten vaikka metsässä musat korvilla, mutta ei, ku mistäs sitten valittaisit?

Sinä et tiedä ulkopuolisista yhtään mitä itse kukin kantaa sisällään.

Mut joo, kaikilla menee niin paljon paremmin ja voi sua raukkaa. Senhän haluat kuulla.