Lue keskustelun säännöt.
Nykyvanhemmat uupuu - oma vika
10.02.2019 |
Ei osata tai tajuta kasvattaa, itse saaneet kaiken valmiina, naiset ei muka tasa-arvon nimissä suostu jäämään kotiin jne. Nykyelämä ei ole rankkaa vaan nykyvanhemmat on huonoja.
Nyt mulla alkaa kiehumaan! Luin tämän artikkelin keskusteluja:
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/26c45d6a-822e-46f7-944c-6a36…
Mitä hittoa! Ennen lyötiin remmillä perseelle ja tukistettiin niin kauan että lapset totteli, jos ruoka ei maistunut niin syötettiin väkisin. Kukaan lapsi ei harrastanut juuri mitään. Sähköposti ja kännykkä ei piipannut 100 x päivässä. Lasten kasvatus ja työelämä on muuttuneet ihan hemmetisti. Lapset menee liian aikaisin kotiin jos ISÄT ei hoida omaa osuuttaan, ennen äidit sai automaattisesti
roolin olla kotona. Turha tulla sanomaan että meillä on helpompaa ja ollaan vaan heikkoja.
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei niinkään Sinkkosen teksti nostanut karvoja pystyyn vaan nuo kommentit. Esim. ravintolassa oli joku laittanut lapsille netflixin että kaikki oli saaneet syödä rauhassa. Ennen ei olisi tarvinnut kun pelotteeksi riitti että kotona saa turpaansa. Kumpi sitten on parempi tai pahempi? Se että 70/80 luvun lapset käyttäytyi ei johtunut siitä että vanhemmat oli niin erinomaisia vaan siitä että lapset pelkäsi niitä
Nykyään lapsi ei saa pelätä rangaistusta koska siitä tulee lapselle traumat.
Siksi jos lapsi käyttäytyy huonosti, niin keskustelun/jankkauksen lisäksi ainoa tapa puuttua siihen on lapsen huomion kääntäminen muualle esim. netflixillä.
No minäpä kerron miten meidän kaksivuotiaan kanssa menee tilanteet kotona. Lapsi päättää että haluaa tehdä asian x nyt heti, minä sanon että ei, ensin syödään. Lapsi alkaa huutamaan: minä haluan, minä haluan. Sanon, että sinua selvästi kiukuttaa kun et voi nyt tehdä asiaa x, mutta silti näin on ja nyt alamme syömään. Lapsi alkaa itkemään ja karjumaan, menee maahan makaamaan ja potkii lattiaa. Istun viereen, otan kainaloon jos lapselle se sopii. Lapsi itkee ja huutaa viitisen minuuttia sylissäni. Minä keskityn olemaan rauhallinen, empaattinen ja jämäkkä. Sitten lapsi alkaa syömään ja unohtaa koko tilanteen.
Kyseessä on aivan normaali kaksivuotiaan reaktio ja vastaukseni on aivan kaikkien Sinkkosten ja MLL:ien ohjeistusten mukainen. Se toimii ja opettaa itsehillintää. Kaksivuotias oppii rauhoittumaan kun vanhempi pysyy rauhallisena, ei anna periksi, mutta on silti empaattinen. Varmasti 5 vuotiaana lapseni ei enää reagoi noin. Lapsi ei kaksivuotisuhmassa normaalisti osaa hillitä itseään oli sitten kaupassa, kotona tai ravintolassa. Jos lapsi tuossa iässä osaa hillitä tunteensa rangaistuksen pelossa, niin aikamoinen rangaistus on varmaan käytössä. Kaksivuotiaat kykenevät välillä hillitsemään itsensä, mutta pahimpana uhmakautena kyllä testaavat paikassa kuin paikassa vanhemman mitan.
Nyt kysyn sinulta, kun menen ensi viikonloppuna kaksivuotiaani kanssa ravintolaan, niin käynkö tämän tilanteen uudelleen läpi samalla oikeaoppisella tavalla, vai annanko lapsen katsoa netflixiä kunnes ruoka tulee?
No ihan kumpikin tapa käy. Miten toimit 2-vuotiaan kanssa joka on jo syönyt, haluaa pois ja vanhemmat eivät ole vielä ehtineet syödä juuri mitään? Ja lapset ovat myös erilaisia, toiset ovat luonteeltaan rauhallisia ja viihtyvät paikoillaan, toiset vilkkaampia ja kokoajan menossa.
Meillä oli lapsilla mukana oma puuhakassi. Siellä oli piirustustarpeet, kirjoja, lautapelejä. Puuhasivat niiden kanssa hiljaa sillä aikaa kun me söimme loppuun.
Kävimme lasten kanssa paljon matkoilla ja ulkona syömässä kun sehän on halpaa kun he ovat pieniä. Rutiini aina sama. Eli tiesivät pakata sen kassinsa ja aina sitten turvautua siihen kun piti odotella esim kentillä tai ravintolassa.
Nyt ovat teinejä ja matkustaminen ja ulkona syöminen niin kallista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se helpottaa 20 vuoden päästä.
Näinhän se. Meillä sekä oma isäni että puolison isä tietävät omasta mielestään parhaiten, miten uhmaikäistä kasvatetaan. Kumpikaan ei ole ollut kotona lapsiaan kasvattamassa vaan töissä ja harrastuksissa. Äidit ovat yksin työn ohessa kasvattaneet lapset ja huolehtineet kodista. Sitten kun antaa lusikan heidän käteen, niin lähtevät pois uhmaikäinen luota tai katsovat läpi sormien kiukuttelua. Tämähän se opettaakin lasta tosi hyvin.
Onhan nuo vanhempien ”velvollisuudet” lisääntyneet. Hyvä vanhempi käy töissä ja ylitöissä, kuskaa lasta kouluun ja harrastuksiin, viettää aina aikaa lasten kanssa, tekee omavaraista ruokaa perheelle, pitää kodin siistinä, ei koskaan suutu tai väsy, pitää lapset pois lapsivihaajien näkösältä ja kuuluvilta, tekee lapsia yhteiskunnalle, pitää huolta itsestään, harrastaa parisuhdeseksiä vähintään joka toinen päivä ettei tule kriisiä, kestitsee sukulaisia ja ystäviä, tekee eettisiä valintoja...
Meitä on kolme lasta. Vanhin on kuulemma kerran saanut selkäänsä ja äiti katui sitä kovasti lähes lopun ikäänsä. Vanhimmalla todettiin aikuisiällä MBD, tutkitutti itse kun tunsi ettei kaikki ole kunnossa. Siihen aikaan ei annettu ADHD-diagnooseja. Kaikkia meitä on aina sanottu hyvin kasvatetuiksi, myös vanhinta. Hän on vain levoton ja hermostuu helposti, mutta ei ole aggressiivinen, lisäksi motorisesti kömpelö. Motorinen kömpelyys on meillä sukuvika, mutta hänell se korostuu. Me kaksi nuorempaa emme ole saaneet koskaan yhtäkään selkäsaunaa tai tukkapöllyä. Äitimme myös oli töissä, vieläpä iltatöissä, niin että olimme paljon keskenämme kun isäkin teki ylitöitä paljon.
Omatkin lapset on hyvin kasvatettuja - kuulemma - eivätkä ole ikinä saaneet tukkapöllyä, luunappia tai vastaavaa. Omastakin mielestä toki, mutta itse on yleensä jäävi sanomaan.
Kyllä se on ollut ennenkin niin, että selkäsaunaa käyttivät vain ne, joilla ei ole pinnaa opastamiseen, tukemiseen, neuvomiseen ja toistoihin. Eli kasvatustaidottoman kasvatusmetodi on selkäsauna, se oli niin ennen ja se on niin nyt. Vanhemmalla lapsistani on myös lievä autismi, mutta silti hänestä tuli normaali kansalainen, kävi koulut ja tekee töitä yksityisellä sektorilla ja on hyvä töissään. En arvosta selkäsaunan antajia, sellaisten ei pidä tehdä lapsia, joilla ei ole kärsivällisyyttä kasvattaa. Sitähän se remmi tarkoittaa.
Minun appeni ei ole eläissään tehnyt kotitöitä eikä hoitanut lapsia, mutta niin vaan on molempien asioiden ylin diplomineuvoja. Rasittavinta on se selän takana juoruilu ja panettelu. Tietää että heti kun selkänsä kääntää, alkaa kieli käydä. Edessäpöin nalkuttaa 24/7 ja juoruilee miehen siskojen asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei olisi somea varmaan edes muistettaisi että jossain harrastetaan seksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei niinkään Sinkkosen teksti nostanut karvoja pystyyn vaan nuo kommentit. Esim. ravintolassa oli joku laittanut lapsille netflixin että kaikki oli saaneet syödä rauhassa. Ennen ei olisi tarvinnut kun pelotteeksi riitti että kotona saa turpaansa. Kumpi sitten on parempi tai pahempi? Se että 70/80 luvun lapset käyttäytyi ei johtunut siitä että vanhemmat oli niin erinomaisia vaan siitä että lapset pelkäsi niitä
Nykyään lapsi ei saa pelätä rangaistusta koska siitä tulee lapselle traumat.
Siksi jos lapsi käyttäytyy huonosti, niin keskustelun/jankkauksen lisäksi ainoa tapa puuttua siihen on lapsen huomion kääntäminen muualle esim. netflixillä.
No minäpä kerron miten meidän kaksivuotiaan kanssa menee tilanteet kotona. Lapsi päättää että haluaa tehdä asian x nyt heti, minä sanon että ei, ensin syödään. Lapsi alkaa huutamaan: minä haluan, minä haluan. Sanon, että sinua selvästi kiukuttaa kun et voi nyt tehdä asiaa x, mutta silti näin on ja nyt alamme syömään. Lapsi alkaa itkemään ja karjumaan, menee maahan makaamaan ja potkii lattiaa. Istun viereen, otan kainaloon jos lapselle se sopii. Lapsi itkee ja huutaa viitisen minuuttia sylissäni. Minä keskityn olemaan rauhallinen, empaattinen ja jämäkkä. Sitten lapsi alkaa syömään ja unohtaa koko tilanteen.
Kyseessä on aivan normaali kaksivuotiaan reaktio ja vastaukseni on aivan kaikkien Sinkkosten ja MLL:ien ohjeistusten mukainen. Se toimii ja opettaa itsehillintää. Kaksivuotias oppii rauhoittumaan kun vanhempi pysyy rauhallisena, ei anna periksi, mutta on silti empaattinen. Varmasti 5 vuotiaana lapseni ei enää reagoi noin. Lapsi ei kaksivuotisuhmassa normaalisti osaa hillitä itseään oli sitten kaupassa, kotona tai ravintolassa. Jos lapsi tuossa iässä osaa hillitä tunteensa rangaistuksen pelossa, niin aikamoinen rangaistus on varmaan käytössä. Kaksivuotiaat kykenevät välillä hillitsemään itsensä, mutta pahimpana uhmakautena kyllä testaavat paikassa kuin paikassa vanhemman mitan.
Nyt kysyn sinulta, kun menen ensi viikonloppuna kaksivuotiaani kanssa ravintolaan, niin käynkö tämän tilanteen uudelleen läpi samalla oikeaoppisella tavalla, vai annanko lapsen katsoa netflixiä kunnes ruoka tulee?
No ihan kumpikin tapa käy. Miten toimit 2-vuotiaan kanssa joka on jo syönyt, haluaa pois ja vanhemmat eivät ole vielä ehtineet syödä juuri mitään? Ja lapset ovat myös erilaisia, toiset ovat luonteeltaan rauhallisia ja viihtyvät paikoillaan, toiset vilkkaampia ja kokoajan menossa.
Meillä oli lapsilla mukana oma puuhakassi. Siellä oli piirustustarpeet, kirjoja, lautapelejä. Puuhasivat niiden kanssa hiljaa sillä aikaa kun me söimme loppuun.
Kävimme lasten kanssa paljon matkoilla ja ulkona syömässä kun sehän on halpaa kun he ovat pieniä. Rutiini aina sama. Eli tiesivät pakata sen kassinsa ja aina sitten turvautua siihen kun piti odotella esim kentillä tai ravintolassa.
Nyt ovat teinejä ja matkustaminen ja ulkona syöminen niin kallista.
Eli valitsitte sen ajan netflix-linjan? Anna lapselle hiljaista tekemistä, jonka avulla pysyy paikoillaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta sillähän saadaan pientä viriiliyttä suhteeseen kun tulee aikuisillekin omat neuvolat, siihen vaan kylkeen pientä säpinää mustasukkaisuuusdraamaa niin ymmärretää pitää toisistamme kiinni.
Nykyaikuisten vanhemmat ei hoitaneet lapsiaan eivätkä hoida lapsenlapsiaan. Äidit on lastensa kanssa nykyään todella yksin. Riittää jo siihen, että on vaikeaa.
Itse olen mummon kasvattama (äiti ei "ehtinyt") ja mitään tukiverkkoja ei myöskään omaan vanhemmuuteen ole. Yksin on pärjättävä kuten lapsena usein. Onneksi oli mummo, nyt he eivät ole läsnä... Siinä iso ero omien vanhempieni aikaan, että silloin lapset hoiti joku muu, nyt ei.
Lisää eroa omien vanhempien aikaan: ei ole varmoja työpaikkoja eikä vakaita tuloja. Olisko tämäkin stressin aihe...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei niinkään Sinkkosen teksti nostanut karvoja pystyyn vaan nuo kommentit. Esim. ravintolassa oli joku laittanut lapsille netflixin että kaikki oli saaneet syödä rauhassa. Ennen ei olisi tarvinnut kun pelotteeksi riitti että kotona saa turpaansa. Kumpi sitten on parempi tai pahempi? Se että 70/80 luvun lapset käyttäytyi ei johtunut siitä että vanhemmat oli niin erinomaisia vaan siitä että lapset pelkäsi niitä
Nykyään lapsi ei saa pelätä rangaistusta koska siitä tulee lapselle traumat.
Siksi jos lapsi käyttäytyy huonosti, niin keskustelun/jankkauksen lisäksi ainoa tapa puuttua siihen on lapsen huomion kääntäminen muualle esim. netflixillä.
No minäpä kerron miten meidän kaksivuotiaan kanssa menee tilanteet kotona. Lapsi päättää että haluaa tehdä asian x nyt heti, minä sanon että ei, ensin syödään. Lapsi alkaa huutamaan: minä haluan, minä haluan. Sanon, että sinua selvästi kiukuttaa kun et voi nyt tehdä asiaa x, mutta silti näin on ja nyt alamme syömään. Lapsi alkaa itkemään ja karjumaan, menee maahan makaamaan ja potkii lattiaa. Istun viereen, otan kainaloon jos lapselle se sopii. Lapsi itkee ja huutaa viitisen minuuttia sylissäni. Minä keskityn olemaan rauhallinen, empaattinen ja jämäkkä. Sitten lapsi alkaa syömään ja unohtaa koko tilanteen.
Kyseessä on aivan normaali kaksivuotiaan reaktio ja vastaukseni on aivan kaikkien Sinkkosten ja MLL:ien ohjeistusten mukainen. Se toimii ja opettaa itsehillintää. Kaksivuotias oppii rauhoittumaan kun vanhempi pysyy rauhallisena, ei anna periksi, mutta on silti empaattinen. Varmasti 5 vuotiaana lapseni ei enää reagoi noin. Lapsi ei kaksivuotisuhmassa normaalisti osaa hillitä itseään oli sitten kaupassa, kotona tai ravintolassa. Jos lapsi tuossa iässä osaa hillitä tunteensa rangaistuksen pelossa, niin aikamoinen rangaistus on varmaan käytössä. Kaksivuotiaat kykenevät välillä hillitsemään itsensä, mutta pahimpana uhmakautena kyllä testaavat paikassa kuin paikassa vanhemman mitan.
Nyt kysyn sinulta, kun menen ensi viikonloppuna kaksivuotiaani kanssa ravintolaan, niin käynkö tämän tilanteen uudelleen läpi samalla oikeaoppisella tavalla, vai annanko lapsen katsoa netflixiä kunnes ruoka tulee?
No ihan kumpikin tapa käy. Miten toimit 2-vuotiaan kanssa joka on jo syönyt, haluaa pois ja vanhemmat eivät ole vielä ehtineet syödä juuri mitään? Ja lapset ovat myös erilaisia, toiset ovat luonteeltaan rauhallisia ja viihtyvät paikoillaan, toiset vilkkaampia ja kokoajan menossa.
Meillä oli lapsilla mukana oma puuhakassi. Siellä oli piirustustarpeet, kirjoja, lautapelejä. Puuhasivat niiden kanssa hiljaa sillä aikaa kun me söimme loppuun.
Kävimme lasten kanssa paljon matkoilla ja ulkona syömässä kun sehän on halpaa kun he ovat pieniä. Rutiini aina sama. Eli tiesivät pakata sen kassinsa ja aina sitten turvautua siihen kun piti odotella esim kentillä tai ravintolassa.
Nyt ovat teinejä ja matkustaminen ja ulkona syöminen niin kallista.
Eli valitsitte sen ajan netflix-linjan? Anna lapselle hiljaista tekemistä, jonka avulla pysyy paikoillaan?
Niin. Sen loppuruokailun ajan. Ei minusta oma aktiivinen tekeminen ole sama asia kuin passiivinen videon möllöttäminen. Sinällään en kyllä jälkimmäisessäkään näe mitään pahaa, jos sillä turvataan se ruokarauha muille.
Lähipiirissä se kiireinen lapsiperhe-elämä idylli on teeskenneltyä kilpailua vaan muiden kanssa, pitää ahtaa kalenterit täyteen muka tärkeää menoa .
Kun sitten kysyy ihan pakolliset menot ja tekemiset niin kiireet loppuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se. Meillä sekä oma isäni että puolison isä tietävät omasta mielestään parhaiten, miten uhmaikäistä kasvatetaan. Kumpikaan ei ole ollut kotona lapsiaan kasvattamassa vaan töissä ja harrastuksissa. Äidit ovat yksin työn ohessa kasvattaneet lapset ja huolehtineet kodista. Sitten kun antaa lusikan heidän käteen, niin lähtevät pois uhmaikäinen luota tai katsovat läpi sormien kiukuttelua. Tämähän se opettaakin lasta tosi hyvin.
Onhan nuo vanhempien ”velvollisuudet” lisääntyneet. Hyvä vanhempi käy töissä ja ylitöissä, kuskaa lasta kouluun ja harrastuksiin, viettää aina aikaa lasten kanssa, tekee omavaraista ruokaa perheelle, pitää kodin siistinä, ei koskaan suutu tai väsy, pitää lapset pois lapsivihaajien näkösältä ja kuuluvilta, tekee lapsia yhteiskunnalle, pitää huolta itsestään, harrastaa parisuhdeseksiä vähintään joka toinen päivä ettei tule kriisiä, kestitsee sukulaisia ja ystäviä, tekee eettisiä valintoja...
Nuo ovat enimmäkseen sosiaalisia paineita. Niitä on ollut aina, ja aina on pitänyt valikoida mistä niistä aikoo syyllistyä, jos meinaa selvitä hommasta täyspäisenä. Lapsethan eivät ole muuttuneet, ne tarvitsevat edelleen samoja, yksinkertaisia asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se. Meillä sekä oma isäni että puolison isä tietävät omasta mielestään parhaiten, miten uhmaikäistä kasvatetaan. Kumpikaan ei ole ollut kotona lapsiaan kasvattamassa vaan töissä ja harrastuksissa. Äidit ovat yksin työn ohessa kasvattaneet lapset ja huolehtineet kodista. Sitten kun antaa lusikan heidän käteen, niin lähtevät pois uhmaikäinen luota tai katsovat läpi sormien kiukuttelua. Tämähän se opettaakin lasta tosi hyvin.
Onhan nuo vanhempien ”velvollisuudet” lisääntyneet. Hyvä vanhempi käy töissä ja ylitöissä, kuskaa lasta kouluun ja harrastuksiin, viettää aina aikaa lasten kanssa, tekee omavaraista ruokaa perheelle, pitää kodin siistinä, ei koskaan suutu tai väsy, pitää lapset pois lapsivihaajien näkösältä ja kuuluvilta, tekee lapsia yhteiskunnalle, pitää huolta itsestään, harrastaa parisuhdeseksiä vähintään joka toinen päivä ettei tule kriisiä, kestitsee sukulaisia ja ystäviä, tekee eettisiä valintoja...
Nuo ovat enimmäkseen sosiaalisia paineita. Niitä on ollut aina, ja aina on pitänyt valikoida mistä niistä aikoo syyllistyä, jos meinaa selvitä hommasta täyspäisenä. Lapsethan eivät ole muuttuneet, ne tarvitsevat edelleen samoja, yksinkertaisia asioita.
Ei ne ole pelkkiä sosiaalisia paineita. Vaan yhteiskunnallisia. Sieltä lastensuojelu tulee äkkiä nykyään. 70-luvun vanhemmuudella kakarat olisi jo huostassa. Myös työnantajien vaatimukset on nykyään ihan toisenlaiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se. Meillä sekä oma isäni että puolison isä tietävät omasta mielestään parhaiten, miten uhmaikäistä kasvatetaan. Kumpikaan ei ole ollut kotona lapsiaan kasvattamassa vaan töissä ja harrastuksissa. Äidit ovat yksin työn ohessa kasvattaneet lapset ja huolehtineet kodista. Sitten kun antaa lusikan heidän käteen, niin lähtevät pois uhmaikäinen luota tai katsovat läpi sormien kiukuttelua. Tämähän se opettaakin lasta tosi hyvin.
Onhan nuo vanhempien ”velvollisuudet” lisääntyneet. Hyvä vanhempi käy töissä ja ylitöissä, kuskaa lasta kouluun ja harrastuksiin, viettää aina aikaa lasten kanssa, tekee omavaraista ruokaa perheelle, pitää kodin siistinä, ei koskaan suutu tai väsy, pitää lapset pois lapsivihaajien näkösältä ja kuuluvilta, tekee lapsia yhteiskunnalle, pitää huolta itsestään, harrastaa parisuhdeseksiä vähintään joka toinen päivä ettei tule kriisiä, kestitsee sukulaisia ja ystäviä, tekee eettisiä valintoja...
Nuo ovat enimmäkseen sosiaalisia paineita. Niitä on ollut aina, ja aina on pitänyt valikoida mistä niistä aikoo syyllistyä, jos meinaa selvitä hommasta täyspäisenä. Lapsethan eivät ole muuttuneet, ne tarvitsevat edelleen samoja, yksinkertaisia asioita.
Ei ne ole pelkkiä sosiaalisia paineita. Vaan yhteiskunnallisia. Sieltä lastensuojelu tulee äkkiä nykyään. 70-luvun vanhemmuudella kakarat olisi jo huostassa. Myös työnantajien vaatimukset on nykyään ihan toisenlaiset.
Sain omani 2001, netin tullessa, ja miltei kaikkea tuota pl. huoliperusteinen lasu on ollut pitkin matkaa. Ero -70-lukuun, jonka lapsi itse olen, on kyllä suuri, mutta nykyäänkin saa perusonnellisen lapsen kasvatettua ilman harrastuskuskauksia ja mokkapaloja, olen kokeillut. Ihan taatusti olen ollut myös suuttunut ja väsynyt, omaishoitaja kun olin. Ei pitäisi olla nin kiltti ja venyä kaikkiin odotuksiin, niihin on helppo hukata itsensä, ne nimittäin eivät lopu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se. Meillä sekä oma isäni että puolison isä tietävät omasta mielestään parhaiten, miten uhmaikäistä kasvatetaan. Kumpikaan ei ole ollut kotona lapsiaan kasvattamassa vaan töissä ja harrastuksissa. Äidit ovat yksin työn ohessa kasvattaneet lapset ja huolehtineet kodista. Sitten kun antaa lusikan heidän käteen, niin lähtevät pois uhmaikäinen luota tai katsovat läpi sormien kiukuttelua. Tämähän se opettaakin lasta tosi hyvin.
Onhan nuo vanhempien ”velvollisuudet” lisääntyneet. Hyvä vanhempi käy töissä ja ylitöissä, kuskaa lasta kouluun ja harrastuksiin, viettää aina aikaa lasten kanssa, tekee omavaraista ruokaa perheelle, pitää kodin siistinä, ei koskaan suutu tai väsy, pitää lapset pois lapsivihaajien näkösältä ja kuuluvilta, tekee lapsia yhteiskunnalle, pitää huolta itsestään, harrastaa parisuhdeseksiä vähintään joka toinen päivä ettei tule kriisiä, kestitsee sukulaisia ja ystäviä, tekee eettisiä valintoja...
Nuo ovat enimmäkseen sosiaalisia paineita. Niitä on ollut aina, ja aina on pitänyt valikoida mistä niistä aikoo syyllistyä, jos meinaa selvitä hommasta täyspäisenä. Lapsethan eivät ole muuttuneet, ne tarvitsevat edelleen samoja, yksinkertaisia asioita.
Ei ne ole pelkkiä sosiaalisia paineita. Vaan yhteiskunnallisia. Sieltä lastensuojelu tulee äkkiä nykyään. 70-luvun vanhemmuudella kakarat olisi jo huostassa. Myös työnantajien vaatimukset on nykyään ihan toisenlaiset.
Sain omani 2001, netin tullessa, ja miltei kaikkea tuota pl. huoliperusteinen lasu on ollut pitkin matkaa. Ero -70-lukuun, jonka lapsi itse olen, on kyllä suuri, mutta nykyäänkin saa perusonnellisen lapsen kasvatettua ilman harrastuskuskauksia ja mokkapaloja, olen kokeillut. Ihan taatusti olen ollut myös suuttunut ja väsynyt, omaishoitaja kun olin. Ei pitäisi olla nin kiltti ja venyä kaikkiin odotuksiin, niihin on helppo hukata itsensä, ne nimittäin eivät lopu.
Ja sulla siis yksi lapsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se. Meillä sekä oma isäni että puolison isä tietävät omasta mielestään parhaiten, miten uhmaikäistä kasvatetaan. Kumpikaan ei ole ollut kotona lapsiaan kasvattamassa vaan töissä ja harrastuksissa. Äidit ovat yksin työn ohessa kasvattaneet lapset ja huolehtineet kodista. Sitten kun antaa lusikan heidän käteen, niin lähtevät pois uhmaikäinen luota tai katsovat läpi sormien kiukuttelua. Tämähän se opettaakin lasta tosi hyvin.
Onhan nuo vanhempien ”velvollisuudet” lisääntyneet. Hyvä vanhempi käy töissä ja ylitöissä, kuskaa lasta kouluun ja harrastuksiin, viettää aina aikaa lasten kanssa, tekee omavaraista ruokaa perheelle, pitää kodin siistinä, ei koskaan suutu tai väsy, pitää lapset pois lapsivihaajien näkösältä ja kuuluvilta, tekee lapsia yhteiskunnalle, pitää huolta itsestään, harrastaa parisuhdeseksiä vähintään joka toinen päivä ettei tule kriisiä, kestitsee sukulaisia ja ystäviä, tekee eettisiä valintoja...
Nuo ovat enimmäkseen sosiaalisia paineita. Niitä on ollut aina, ja aina on pitänyt valikoida mistä niistä aikoo syyllistyä, jos meinaa selvitä hommasta täyspäisenä. Lapsethan eivät ole muuttuneet, ne tarvitsevat edelleen samoja, yksinkertaisia asioita.
Ei ne ole pelkkiä sosiaalisia paineita. Vaan yhteiskunnallisia. Sieltä lastensuojelu tulee äkkiä nykyään. 70-luvun vanhemmuudella kakarat olisi jo huostassa. Myös työnantajien vaatimukset on nykyään ihan toisenlaiset.
Sain omani 2001, netin tullessa, ja miltei kaikkea tuota pl. huoliperusteinen lasu on ollut pitkin matkaa. Ero -70-lukuun, jonka lapsi itse olen, on kyllä suuri, mutta nykyäänkin saa perusonnellisen lapsen kasvatettua ilman harrastuskuskauksia ja mokkapaloja, olen kokeillut. Ihan taatusti olen ollut myös suuttunut ja väsynyt, omaishoitaja kun olin. Ei pitäisi olla nin kiltti ja venyä kaikkiin odotuksiin, niihin on helppo hukata itsensä, ne nimittäin eivät lopu.
Ja sulla siis yksi lapsi?
Jep. Yksi kirjaindiagnoosinuori, puoliso nykyään omatoiminen. Selvittiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se. Meillä sekä oma isäni että puolison isä tietävät omasta mielestään parhaiten, miten uhmaikäistä kasvatetaan. Kumpikaan ei ole ollut kotona lapsiaan kasvattamassa vaan töissä ja harrastuksissa. Äidit ovat yksin työn ohessa kasvattaneet lapset ja huolehtineet kodista. Sitten kun antaa lusikan heidän käteen, niin lähtevät pois uhmaikäinen luota tai katsovat läpi sormien kiukuttelua. Tämähän se opettaakin lasta tosi hyvin.
Onhan nuo vanhempien ”velvollisuudet” lisääntyneet. Hyvä vanhempi käy töissä ja ylitöissä, kuskaa lasta kouluun ja harrastuksiin, viettää aina aikaa lasten kanssa, tekee omavaraista ruokaa perheelle, pitää kodin siistinä, ei koskaan suutu tai väsy, pitää lapset pois lapsivihaajien näkösältä ja kuuluvilta, tekee lapsia yhteiskunnalle, pitää huolta itsestään, harrastaa parisuhdeseksiä vähintään joka toinen päivä ettei tule kriisiä, kestitsee sukulaisia ja ystäviä, tekee eettisiä valintoja...
Nuo ovat enimmäkseen sosiaalisia paineita. Niitä on ollut aina, ja aina on pitänyt valikoida mistä niistä aikoo syyllistyä, jos meinaa selvitä hommasta täyspäisenä. Lapsethan eivät ole muuttuneet, ne tarvitsevat edelleen samoja, yksinkertaisia asioita.
Ei ne ole pelkkiä sosiaalisia paineita. Vaan yhteiskunnallisia. Sieltä lastensuojelu tulee äkkiä nykyään. 70-luvun vanhemmuudella kakarat olisi jo huostassa. Myös työnantajien vaatimukset on nykyään ihan toisenlaiset.
Sain omani 2001, netin tullessa, ja miltei kaikkea tuota pl. huoliperusteinen lasu on ollut pitkin matkaa. Ero -70-lukuun, jonka lapsi itse olen, on kyllä suuri, mutta nykyäänkin saa perusonnellisen lapsen kasvatettua ilman harrastuskuskauksia ja mokkapaloja, olen kokeillut. Ihan taatusti olen ollut myös suuttunut ja väsynyt, omaishoitaja kun olin. Ei pitäisi olla nin kiltti ja venyä kaikkiin odotuksiin, niihin on helppo hukata itsensä, ne nimittäin eivät lopu.
Ja sulla siis yksi lapsi?
Jep. Yksi kirjaindiagnoosinuori, puoliso nykyään omatoiminen. Selvittiin.
Yhden lapsen vanhempi nyt ei ymmärrä yhtikäs mitään ja vammaisen kanssa kynnys on tietty matala.
Eri asia kasvattaa useampi normaali lapsi normaaleilla vaatimuksilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se. Meillä sekä oma isäni että puolison isä tietävät omasta mielestään parhaiten, miten uhmaikäistä kasvatetaan. Kumpikaan ei ole ollut kotona lapsiaan kasvattamassa vaan töissä ja harrastuksissa. Äidit ovat yksin työn ohessa kasvattaneet lapset ja huolehtineet kodista. Sitten kun antaa lusikan heidän käteen, niin lähtevät pois uhmaikäinen luota tai katsovat läpi sormien kiukuttelua. Tämähän se opettaakin lasta tosi hyvin.
Onhan nuo vanhempien ”velvollisuudet” lisääntyneet. Hyvä vanhempi käy töissä ja ylitöissä, kuskaa lasta kouluun ja harrastuksiin, viettää aina aikaa lasten kanssa, tekee omavaraista ruokaa perheelle, pitää kodin siistinä, ei koskaan suutu tai väsy, pitää lapset pois lapsivihaajien näkösältä ja kuuluvilta, tekee lapsia yhteiskunnalle, pitää huolta itsestään, harrastaa parisuhdeseksiä vähintään joka toinen päivä ettei tule kriisiä, kestitsee sukulaisia ja ystäviä, tekee eettisiä valintoja...
Nuo ovat enimmäkseen sosiaalisia paineita. Niitä on ollut aina, ja aina on pitänyt valikoida mistä niistä aikoo syyllistyä, jos meinaa selvitä hommasta täyspäisenä. Lapsethan eivät ole muuttuneet, ne tarvitsevat edelleen samoja, yksinkertaisia asioita.
Ei ne ole pelkkiä sosiaalisia paineita. Vaan yhteiskunnallisia. Sieltä lastensuojelu tulee äkkiä nykyään. 70-luvun vanhemmuudella kakarat olisi jo huostassa. Myös työnantajien vaatimukset on nykyään ihan toisenlaiset.
Sain omani 2001, netin tullessa, ja miltei kaikkea tuota pl. huoliperusteinen lasu on ollut pitkin matkaa. Ero -70-lukuun, jonka lapsi itse olen, on kyllä suuri, mutta nykyäänkin saa perusonnellisen lapsen kasvatettua ilman harrastuskuskauksia ja mokkapaloja, olen kokeillut. Ihan taatusti olen ollut myös suuttunut ja väsynyt, omaishoitaja kun olin. Ei pitäisi olla nin kiltti ja venyä kaikkiin odotuksiin, niihin on helppo hukata itsensä, ne nimittäin eivät lopu.
Ja sulla siis yksi lapsi?
Jep. Yksi kirjaindiagnoosinuori, puoliso nykyään omatoiminen. Selvittiin.
Yhden lapsen vanhempi nyt ei ymmärrä yhtikäs mitään ja vammaisen kanssa kynnys on tietty matala.
Eri asia kasvattaa useampi normaali lapsi normaaleilla vaatimuksilla.
Allright. No, uuvu toki jos tahdot, suosittelen kyllä lämpimästi paksumman nahan kasvattamista. Minkä ikäisiä lapsesi ovat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näinhän se. Meillä sekä oma isäni että puolison isä tietävät omasta mielestään parhaiten, miten uhmaikäistä kasvatetaan. Kumpikaan ei ole ollut kotona lapsiaan kasvattamassa vaan töissä ja harrastuksissa. Äidit ovat yksin työn ohessa kasvattaneet lapset ja huolehtineet kodista. Sitten kun antaa lusikan heidän käteen, niin lähtevät pois uhmaikäinen luota tai katsovat läpi sormien kiukuttelua. Tämähän se opettaakin lasta tosi hyvin.
Onhan nuo vanhempien ”velvollisuudet” lisääntyneet. Hyvä vanhempi käy töissä ja ylitöissä, kuskaa lasta kouluun ja harrastuksiin, viettää aina aikaa lasten kanssa, tekee omavaraista ruokaa perheelle, pitää kodin siistinä, ei koskaan suutu tai väsy, pitää lapset pois lapsivihaajien näkösältä ja kuuluvilta, tekee lapsia yhteiskunnalle, pitää huolta itsestään, harrastaa parisuhdeseksiä vähintään joka toinen päivä ettei tule kriisiä, kestitsee sukulaisia ja ystäviä, tekee eettisiä valintoja...
Nuo ovat enimmäkseen sosiaalisia paineita. Niitä on ollut aina, ja aina on pitänyt valikoida mistä niistä aikoo syyllistyä, jos meinaa selvitä hommasta täyspäisenä. Lapsethan eivät ole muuttuneet, ne tarvitsevat edelleen samoja, yksinkertaisia asioita.
Ei ne ole pelkkiä sosiaalisia paineita. Vaan yhteiskunnallisia. Sieltä lastensuojelu tulee äkkiä nykyään. 70-luvun vanhemmuudella kakarat olisi jo huostassa. Myös työnantajien vaatimukset on nykyään ihan toisenlaiset.
Sain omani 2001, netin tullessa, ja miltei kaikkea tuota pl. huoliperusteinen lasu on ollut pitkin matkaa. Ero -70-lukuun, jonka lapsi itse olen, on kyllä suuri, mutta nykyäänkin saa perusonnellisen lapsen kasvatettua ilman harrastuskuskauksia ja mokkapaloja, olen kokeillut. Ihan taatusti olen ollut myös suuttunut ja väsynyt, omaishoitaja kun olin. Ei pitäisi olla nin kiltti ja venyä kaikkiin odotuksiin, niihin on helppo hukata itsensä, ne nimittäin eivät lopu.
Ja sulla siis yksi lapsi?
Jep. Yksi kirjaindiagnoosinuori, puoliso nykyään omatoiminen. Selvittiin.
Yhden lapsen vanhempi nyt ei ymmärrä yhtikäs mitään ja vammaisen kanssa kynnys on tietty matala.
Eri asia kasvattaa useampi normaali lapsi normaaleilla vaatimuksilla.
Allright. No, uuvu toki jos tahdot, suosittelen kyllä lämpimästi paksumman nahan kasvattamista. Minkä ikäisiä lapsesi ovat?
Sinä olet väärässä ketjussa.
Tottakai jos se 2v uhma menee noin helposti. Sitten kun se lapsi hysteerisenä huutaa itsensä oksennukseen noin tunnin samalla hakaten, raapien ja hajottaen kaiken mihin sattuu osumaan, minä valitsen sen netflixin silloin kun satun erehtymään ravintolaan syömään. Mielummin niin että se on kaikilla kiva kokemus eikä järjetön taistelu toisen nujertamiseksi. Kuulemma muitakin asiakkaita pitää ajatella. Tällainenkin uhma ja kyvyttömyys säädellä tunteita on vielä normaalia joillain lapsilla. Jos sinun lapsella on helppo temperamentti, ei se tee sinusta täydellistä kasvattajaa.