Lue keskustelun säännöt.
Nykyvanhemmat uupuu - oma vika
10.02.2019 |
Ei osata tai tajuta kasvattaa, itse saaneet kaiken valmiina, naiset ei muka tasa-arvon nimissä suostu jäämään kotiin jne. Nykyelämä ei ole rankkaa vaan nykyvanhemmat on huonoja.
Nyt mulla alkaa kiehumaan! Luin tämän artikkelin keskusteluja:
https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/26c45d6a-822e-46f7-944c-6a36…
Mitä hittoa! Ennen lyötiin remmillä perseelle ja tukistettiin niin kauan että lapset totteli, jos ruoka ei maistunut niin syötettiin väkisin. Kukaan lapsi ei harrastanut juuri mitään. Sähköposti ja kännykkä ei piipannut 100 x päivässä. Lasten kasvatus ja työelämä on muuttuneet ihan hemmetisti. Lapset menee liian aikaisin kotiin jos ISÄT ei hoida omaa osuuttaan, ennen äidit sai automaattisesti
roolin olla kotona. Turha tulla sanomaan että meillä on helpompaa ja ollaan vaan heikkoja.
Kommentit (52)
Tavallaan ymmärrän artikkelin ja tavallaan en.
Minä uskon, että "intensiivinen" vanhemmuus johtuu siitä, että omiin vanhempiin ei olla oltu tyytyväisiä ja nykyään tiedostetaan eri tavalla riski siihen, että itse toistaa samat virheet vanhempana.
Toki on normaalia tehdä vanhempana virheitä, mutta kun ne vanhempien virheet silloin 70-80-luvulla oli (meillä ja kavereilla) tasoa: tukkapölly, lasten tunteiden ja toiveiden vähättely, äidin ja isän tunteiden varjeleminen lapsen hyvinvoinnin kustannuksella, toisen vanhemman alkoholismi ja toisen liiallinen henkinen tukeutuminen lapsiin (kun puolisoon ei voinut), lapsen liian suuri vastuuttaminen omista asioista ikään nähden jne.
Sinkkonen sanoo että on hassu lähtökohta, että vanhemmat miettivät että lapselle pitää syntyä turvallinen kiintymyssuhde - sellainen kun tulee ilmeisesti automaattisesti kun on vain normaali vanhempi. Mutta entäpä kun itse tiedostaa ja näkee selvästi, ettei oma vanhempi ole tarjonnut itselle tarpeeksi ja haluaa tehdä toisin. Ei silloin tule "normaaliksi" vanhemmaksi hetkessä, vaan on pakko miettiä miten kasvattaa lapsensa.
Omista kavereista varmaan puolet kokee että on pettynyt omien vanhempiensa vanhemmuuteen. Kyllä sitä silloin lukee ne opukset ja tekee omien lasten kanssa mieluummin yli kuin ali.
Puhumattakaan siitä miten ulkopuolelta tulee painostusta. Kokoajanhan sitä syyllistetään kuinka vanhemmat on liikaa kännyköillä, äiti on huono jos ei vie lasta ulos päivittäin, lapset liikkuvat liian vähän, lapsilla on liian vähän rajoja, kuitenkin pienikin hermostumisen myötä tullut liian kova ote vanhemmalta on pahoinpitely jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei niinkään Sinkkosen teksti nostanut karvoja pystyyn vaan nuo kommentit. Esim. ravintolassa oli joku laittanut lapsille netflixin että kaikki oli saaneet syödä rauhassa. Ennen ei olisi tarvinnut kun pelotteeksi riitti että kotona saa turpaansa. Kumpi sitten on parempi tai pahempi? Se että 70/80 luvun lapset käyttäytyi ei johtunut siitä että vanhemmat oli niin erinomaisia vaan siitä että lapset pelkäsi niitä
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei niinkään Sinkkosen teksti nostanut karvoja pystyyn vaan nuo kommentit. Esim. ravintolassa oli joku laittanut lapsille netflixin että kaikki oli saaneet syödä rauhassa. Ennen ei olisi tarvinnut kun pelotteeksi riitti että kotona saa turpaansa. Kumpi sitten on parempi tai pahempi? Se että 70/80 luvun lapset käyttäytyi ei johtunut siitä että vanhemmat oli niin erinomaisia vaan siitä että lapset pelkäsi niitä
Nykyään lapsi ei saa pelätä rangaistusta koska siitä tulee lapselle traumat.
Siksi jos lapsi käyttäytyy huonosti, niin keskustelun/jankkauksen lisäksi ainoa tapa puuttua siihen on lapsen huomion kääntäminen muualle esim. netflixillä.
Niin no, nykyään kun hakkaat remmillä, niin se on syyte, lasu ja lapset huostaan. Entisaikaan muksut työnnettiin pihalle oman onnen nojaan. Tulivat, kun tulivat, jos sattuivat olemaan hengissä. Oishan se elämä helppoa, kun niistä lapsista ei tarvitsisi huolehtia ja hakkais remmillä oman tahdon pois. Eri asia tietenkin kuinka tervejärkisiä näistä lapsista tulee, mutta se tuskin näitä vanhempia kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei niinkään Sinkkosen teksti nostanut karvoja pystyyn vaan nuo kommentit. Esim. ravintolassa oli joku laittanut lapsille netflixin että kaikki oli saaneet syödä rauhassa. Ennen ei olisi tarvinnut kun pelotteeksi riitti että kotona saa turpaansa. Kumpi sitten on parempi tai pahempi? Se että 70/80 luvun lapset käyttäytyi ei johtunut siitä että vanhemmat oli niin erinomaisia vaan siitä että lapset pelkäsi niitä
Nykyään lapsi ei saa pelätä rangaistusta koska siitä tulee lapselle traumat.
Siksi jos lapsi käyttäytyy huonosti, niin keskustelun/jankkauksen lisäksi ainoa tapa puuttua siihen on lapsen huomion kääntäminen muualle esim. netflixillä.
No minäpä kerron miten meidän kaksivuotiaan kanssa menee tilanteet kotona. Lapsi päättää että haluaa tehdä asian x nyt heti, minä sanon että ei, ensin syödään. Lapsi alkaa huutamaan: minä haluan, minä haluan. Sanon, että sinua selvästi kiukuttaa kun et voi nyt tehdä asiaa x, mutta silti näin on ja nyt alamme syömään. Lapsi alkaa itkemään ja karjumaan, menee maahan makaamaan ja potkii lattiaa. Istun viereen, otan kainaloon jos lapselle se sopii. Lapsi itkee ja huutaa viitisen minuuttia sylissäni. Minä keskityn olemaan rauhallinen, empaattinen ja jämäkkä. Sitten lapsi alkaa syömään ja unohtaa koko tilanteen.
Kyseessä on aivan normaali kaksivuotiaan reaktio ja vastaukseni on aivan kaikkien Sinkkosten ja MLL:ien ohjeistusten mukainen. Se toimii ja opettaa itsehillintää. Kaksivuotias oppii rauhoittumaan kun vanhempi pysyy rauhallisena, ei anna periksi, mutta on silti empaattinen. Varmasti 5 vuotiaana lapseni ei enää reagoi noin. Lapsi ei kaksivuotisuhmassa normaalisti osaa hillitä itseään oli sitten kaupassa, kotona tai ravintolassa. Jos lapsi tuossa iässä osaa hillitä tunteensa rangaistuksen pelossa, niin aikamoinen rangaistus on varmaan käytössä. Kaksivuotiaat kykenevät välillä hillitsemään itsensä, mutta pahimpana uhmakautena kyllä testaavat paikassa kuin paikassa vanhemman mitan.
Nyt kysyn sinulta, kun menen ensi viikonloppuna kaksivuotiaani kanssa ravintolaan, niin käynkö tämän tilanteen uudelleen läpi samalla oikeaoppisella tavalla, vai annanko lapsen katsoa netflixiä kunnes ruoka tulee?
Tuohan on ihan totta. Miksi vanhemmuudesta tehdään kilpailua. Täydelliset mammat kinaa mikä on paras eväs lapselle. Kehittävää tekemistä pitäisi olla koko ajan tarjolla. Eikö ihmiset osaa ajatella enää omilla aivoilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai että raivostuttaa nämä besserwisser papat jotka tietää kaiken parhaiten ja kyylää joka paikassa.
Onko oma vika jos saa erityislapsen? Josta et tiedä kuitenkaan etukäteen.??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei niinkään Sinkkosen teksti nostanut karvoja pystyyn vaan nuo kommentit. Esim. ravintolassa oli joku laittanut lapsille netflixin että kaikki oli saaneet syödä rauhassa. Ennen ei olisi tarvinnut kun pelotteeksi riitti että kotona saa turpaansa. Kumpi sitten on parempi tai pahempi? Se että 70/80 luvun lapset käyttäytyi ei johtunut siitä että vanhemmat oli niin erinomaisia vaan siitä että lapset pelkäsi niitä
Nykyään lapsi ei saa pelätä rangaistusta koska siitä tulee lapselle traumat.
Siksi jos lapsi käyttäytyy huonosti, niin keskustelun/jankkauksen lisäksi ainoa tapa puuttua siihen on lapsen huomion kääntäminen muualle esim. netflixillä.
No minäpä kerron miten meidän kaksivuotiaan kanssa menee tilanteet kotona. Lapsi päättää että haluaa tehdä asian x nyt heti, minä sanon että ei, ensin syödään. Lapsi alkaa huutamaan: minä haluan, minä haluan. Sanon, että sinua selvästi kiukuttaa kun et voi nyt tehdä asiaa x, mutta silti näin on ja nyt alamme syömään. Lapsi alkaa itkemään ja karjumaan, menee maahan makaamaan ja potkii lattiaa. Istun viereen, otan kainaloon jos lapselle se sopii. Lapsi itkee ja huutaa viitisen minuuttia sylissäni. Minä keskityn olemaan rauhallinen, empaattinen ja jämäkkä. Sitten lapsi alkaa syömään ja unohtaa koko tilanteen.
Kyseessä on aivan normaali kaksivuotiaan reaktio ja vastaukseni on aivan kaikkien Sinkkosten ja MLL:ien ohjeistusten mukainen. Se toimii ja opettaa itsehillintää. Kaksivuotias oppii rauhoittumaan kun vanhempi pysyy rauhallisena, ei anna periksi, mutta on silti empaattinen. Varmasti 5 vuotiaana lapseni ei enää reagoi noin. Lapsi ei kaksivuotisuhmassa normaalisti osaa hillitä itseään oli sitten kaupassa, kotona tai ravintolassa. Jos lapsi tuossa iässä osaa hillitä tunteensa rangaistuksen pelossa, niin aikamoinen rangaistus on varmaan käytössä. Kaksivuotiaat kykenevät välillä hillitsemään itsensä, mutta pahimpana uhmakautena kyllä testaavat paikassa kuin paikassa vanhemman mitan.
Nyt kysyn sinulta, kun menen ensi viikonloppuna kaksivuotiaani kanssa ravintolaan, niin käynkö tämän tilanteen uudelleen läpi samalla oikeaoppisella tavalla, vai annanko lapsen katsoa netflixiä kunnes ruoka tulee?
2-vuotias on vähän turhan nuori sille, että rangaistukset olisivat kovin tehokkaita. Rangaistukset tepsivät paremmin vasta 3-4 v jälkeen.
Tämä tosiasia muuten tiedettiin myös ennen vanhaan, ei silloin tyhmiä oltu.
Vierailija kirjoitti:
Ai että raivostuttaa nämä besserwisser papat jotka tietää kaiken parhaiten ja kyylää joka paikassa.
Ottaako koville jos.joku handlaa lapsiarjen pienemmällä työllä. Ei sinun tapasi olekkaan aina niitä parhaita. Peilistä löytyy syyllinen omiin ongelmiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että raivostuttaa nämä besserwisser papat jotka tietää kaiken parhaiten ja kyylää joka paikassa.
Ottaako koville jos.joku handlaa lapsiarjen pienemmällä työllä. Ei sinun tapasi olekkaan aina niitä parhaita. Peilistä löytyy syyllinen omiin ongelmiin.
Ei.
Vaam se että joku omat lapsensa laiminlyönyt papparainen keksii eläkkeellä, että hänhän tietääkin kaiken vanhemmuudesta ja alkaa pällistellä, kyylätä ja ohjeistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että raivostuttaa nämä besserwisser papat jotka tietää kaiken parhaiten ja kyylää joka paikassa.
Ottaako koville jos.joku handlaa lapsiarjen pienemmällä työllä. Ei sinun tapasi olekkaan aina niitä parhaita. Peilistä löytyy syyllinen omiin ongelmiin.
Ei.
Vaam se että joku omat lapsensa laiminlyönyt papparainen keksii eläkkeellä, että hänhän tietääkin kaiken vanhemmuudesta ja alkaa pällistellä, kyylätä ja ohjeistaa.
Onkohan sinulla kaikki kunnossa? Tuo papparainen tietää paljon enemmän kuin sinä, joten pidä mölyt mahassasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei niinkään Sinkkosen teksti nostanut karvoja pystyyn vaan nuo kommentit. Esim. ravintolassa oli joku laittanut lapsille netflixin että kaikki oli saaneet syödä rauhassa. Ennen ei olisi tarvinnut kun pelotteeksi riitti että kotona saa turpaansa. Kumpi sitten on parempi tai pahempi? Se että 70/80 luvun lapset käyttäytyi ei johtunut siitä että vanhemmat oli niin erinomaisia vaan siitä että lapset pelkäsi niitä
Nykyään lapsi ei saa pelätä rangaistusta koska siitä tulee lapselle traumat.
Siksi jos lapsi käyttäytyy huonosti, niin keskustelun/jankkauksen lisäksi ainoa tapa puuttua siihen on lapsen huomion kääntäminen muualle esim. netflixillä.
No minäpä kerron miten meidän kaksivuotiaan kanssa menee tilanteet kotona. Lapsi päättää että haluaa tehdä asian x nyt heti, minä sanon että ei, ensin syödään. Lapsi alkaa huutamaan: minä haluan, minä haluan. Sanon, että sinua selvästi kiukuttaa kun et voi nyt tehdä asiaa x, mutta silti näin on ja nyt alamme syömään. Lapsi alkaa itkemään ja karjumaan, menee maahan makaamaan ja potkii lattiaa. Istun viereen, otan kainaloon jos lapselle se sopii. Lapsi itkee ja huutaa viitisen minuuttia sylissäni. Minä keskityn olemaan rauhallinen, empaattinen ja jämäkkä. Sitten lapsi alkaa syömään ja unohtaa koko tilanteen.
Kyseessä on aivan normaali kaksivuotiaan reaktio ja vastaukseni on aivan kaikkien Sinkkosten ja MLL:ien ohjeistusten mukainen. Se toimii ja opettaa itsehillintää. Kaksivuotias oppii rauhoittumaan kun vanhempi pysyy rauhallisena, ei anna periksi, mutta on silti empaattinen. Varmasti 5 vuotiaana lapseni ei enää reagoi noin. Lapsi ei kaksivuotisuhmassa normaalisti osaa hillitä itseään oli sitten kaupassa, kotona tai ravintolassa. Jos lapsi tuossa iässä osaa hillitä tunteensa rangaistuksen pelossa, niin aikamoinen rangaistus on varmaan käytössä. Kaksivuotiaat kykenevät välillä hillitsemään itsensä, mutta pahimpana uhmakautena kyllä testaavat paikassa kuin paikassa vanhemman mitan.
Nyt kysyn sinulta, kun menen ensi viikonloppuna kaksivuotiaani kanssa ravintolaan, niin käynkö tämän tilanteen uudelleen läpi samalla oikeaoppisella tavalla, vai annanko lapsen katsoa netflixiä kunnes ruoka tulee?
No ihan kumpikin tapa käy. Miten toimit 2-vuotiaan kanssa joka on jo syönyt, haluaa pois ja vanhemmat eivät ole vielä ehtineet syödä juuri mitään? Ja lapset ovat myös erilaisia, toiset ovat luonteeltaan rauhallisia ja viihtyvät paikoillaan, toiset vilkkaampia ja kokoajan menossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai että raivostuttaa nämä besserwisser papat jotka tietää kaiken parhaiten ja kyylää joka paikassa.
Ottaako koville jos.joku handlaa lapsiarjen pienemmällä työllä. Ei sinun tapasi olekkaan aina niitä parhaita. Peilistä löytyy syyllinen omiin ongelmiin.
Ei.
Vaam se että joku omat lapsensa laiminlyönyt papparainen keksii eläkkeellä, että hänhän tietääkin kaiken vanhemmuudesta ja alkaa pällistellä, kyylätä ja ohjeistaa.
Onkohan sinulla kaikki kunnossa? Tuo papparainen tietää paljon enemmän kuin sinä, joten pidä mölyt mahassasi.
Hänen lapsensa on hoitanut kotirouva-vaimo sillä aikaa kun papparainen istunut norsunluukammiossaan teorioidensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei niinkään Sinkkosen teksti nostanut karvoja pystyyn vaan nuo kommentit. Esim. ravintolassa oli joku laittanut lapsille netflixin että kaikki oli saaneet syödä rauhassa. Ennen ei olisi tarvinnut kun pelotteeksi riitti että kotona saa turpaansa. Kumpi sitten on parempi tai pahempi? Se että 70/80 luvun lapset käyttäytyi ei johtunut siitä että vanhemmat oli niin erinomaisia vaan siitä että lapset pelkäsi niitä
Nykyään lapsi ei saa pelätä rangaistusta koska siitä tulee lapselle traumat.
Siksi jos lapsi käyttäytyy huonosti, niin keskustelun/jankkauksen lisäksi ainoa tapa puuttua siihen on lapsen huomion kääntäminen muualle esim. netflixillä.
No minäpä kerron miten meidän kaksivuotiaan kanssa menee tilanteet kotona. Lapsi päättää että haluaa tehdä asian x nyt heti, minä sanon että ei, ensin syödään. Lapsi alkaa huutamaan: minä haluan, minä haluan. Sanon, että sinua selvästi kiukuttaa kun et voi nyt tehdä asiaa x, mutta silti näin on ja nyt alamme syömään. Lapsi alkaa itkemään ja karjumaan, menee maahan makaamaan ja potkii lattiaa. Istun viereen, otan kainaloon jos lapselle se sopii. Lapsi itkee ja huutaa viitisen minuuttia sylissäni. Minä keskityn olemaan rauhallinen, empaattinen ja jämäkkä. Sitten lapsi alkaa syömään ja unohtaa koko tilanteen.
Kyseessä on aivan normaali kaksivuotiaan reaktio ja vastaukseni on aivan kaikkien Sinkkosten ja MLL:ien ohjeistusten mukainen. Se toimii ja opettaa itsehillintää. Kaksivuotias oppii rauhoittumaan kun vanhempi pysyy rauhallisena, ei anna periksi, mutta on silti empaattinen. Varmasti 5 vuotiaana lapseni ei enää reagoi noin. Lapsi ei kaksivuotisuhmassa normaalisti osaa hillitä itseään oli sitten kaupassa, kotona tai ravintolassa. Jos lapsi tuossa iässä osaa hillitä tunteensa rangaistuksen pelossa, niin aikamoinen rangaistus on varmaan käytössä. Kaksivuotiaat kykenevät välillä hillitsemään itsensä, mutta pahimpana uhmakautena kyllä testaavat paikassa kuin paikassa vanhemman mitan.
Nyt kysyn sinulta, kun menen ensi viikonloppuna kaksivuotiaani kanssa ravintolaan, niin käynkö tämän tilanteen uudelleen läpi samalla oikeaoppisella tavalla, vai annanko lapsen katsoa netflixiä kunnes ruoka tulee?
Meillä kesti esikoisella tuossa iässä yli puoli tuntia rauhoittua vastaavassa tilanteessa. Syliin ei olisi saanut ottaa, mutta yksikseen vapaana lapsi yritti yleensä hakata päätä lattiaan. Vähän myöhemmin on todettu kaikenlaisia yli- ja aliherkkyyksiä aistien kanssa. Eivät kaikki vanhemmat pääse noin helpolla.
20 vuotta sitten pidettiin kuria rangaistuksilla ja nyt yritetään pitää "rajoja" tunteita sanoittamalla koska rangaistukset koetaan julmiksi. Veikkaanpa, että 20 vuoden päästä taas pidetään kuria rangaistuksilla, koska sen ajan vanhemmat muistelevat omaa lapsuuttaan eivätkä halua toistaa sitä virhettä, että lapset päästetään perheissä niskan päälle.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan ymmärrän artikkelin ja tavallaan en.
Minä uskon, että "intensiivinen" vanhemmuus johtuu siitä, että omiin vanhempiin ei olla oltu tyytyväisiä ja nykyään tiedostetaan eri tavalla riski siihen, että itse toistaa samat virheet vanhempana.
Toki on normaalia tehdä vanhempana virheitä, mutta kun ne vanhempien virheet silloin 70-80-luvulla oli (meillä ja kavereilla) tasoa: tukkapölly, lasten tunteiden ja toiveiden vähättely, äidin ja isän tunteiden varjeleminen lapsen hyvinvoinnin kustannuksella, toisen vanhemman alkoholismi ja toisen liiallinen henkinen tukeutuminen lapsiin (kun puolisoon ei voinut), lapsen liian suuri vastuuttaminen omista asioista ikään nähden jne.
Sinkkonen sanoo että on hassu lähtökohta, että vanhemmat miettivät että lapselle pitää syntyä turvallinen kiintymyssuhde - sellainen kun tulee ilmeisesti automaattisesti kun on vain normaali vanhempi. Mutta entäpä kun itse tiedostaa ja näkee selvästi, ettei oma vanhempi ole tarjonnut itselle tarpeeksi ja haluaa tehdä toisin. Ei silloin tule "normaaliksi" vanhemmaksi hetkessä, vaan on pakko miettiä miten kasvattaa lapsensa.
Omista kavereista varmaan puolet kokee että on pettynyt omien vanhempiensa vanhemmuuteen. Kyllä sitä silloin lukee ne opukset ja tekee omien lasten kanssa mieluummin yli kuin ali.
Puhumattakaan siitä miten ulkopuolelta tulee painostusta. Kokoajanhan sitä syyllistetään kuinka vanhemmat on liikaa kännyköillä, äiti on huono jos ei vie lasta ulos päivittäin, lapset liikkuvat liian vähän, lapsilla on liian vähän rajoja, kuitenkin pienikin hermostumisen myötä tullut liian kova ote vanhemmalta on pahoinpitely jne.
Viisaita sanoja. Oman lapsensa toivoisi selviävän lapsuudestaan ilman pitkiä psykoterapioita, vaikka itse sen tarpeessa onkin ollut omien vanhempiensa "kasvatuksen" jäljiltä.
Yritetäänkö näillä jutuilla syyllistää vanhempia? Että ongelma olisi muka siinä että vanhempien pitää muistaa nykyään laittaa lapselle turvavyö autossa, vaikka uupumuksen aiheuttaa yhteiskunnalliset muutokset.