Lue keskustelun säännöt.
Lapsi 6v ei halua isälleen ja isä kiukuttelee
09.02.2019 |
Kun on isän vuoro ottaa lapset, 6v heittäytyy viime metreillä hankalaksi eikä halua lähteä. Mies ei pysy yhtään näissä tilanteissa rauhallisena, vaan sanoo lapsen kuullen asioita että "jääköön tänne sitten", "en ala taas tappelemaan ton kanssa", "en jaksa taas tapella tästä".
Minullahan ei sinänsä mitään sitä vastaan ole että lapsi jää minulle, mutta mielestäni 6v on liian pieni päättämään asiasta sekä isä tekee väärin kun sanoo lapsen kuullen noita asioita (tätä ongelmaa toki oli jo meidän yhdessäolon aikana että isä taantuu lastensa tasolle negatiivisissa tunteissa).
Mitä teen tai mitä en tee? Tuntuu niin kurjalta mutta en voi isän käytöstä muuttaakkaan, kun hän ei itse ongelmaa itsessään näe.
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsinkö oikein, että tilanne menee näin:
Isä tulee ovelle hakemaan lasta luokseen. Kun isä on ovella, niin lapsi sanoo, että ei halua lähteä isän mukaan. Äiti sanoo, että pitää lähteä, mene lapsi vain. Lapsi sanoo, että ei halua mennä. Tässä ajassa isä on ehtinyt kiihtyä nollasta sataan ja tiuskaisee kiukkuisena, että älä sitten tule ja häipyy ovesta pois. Äiti ja lapsi jäävät eteiseen katsomaan isän loittonevaa selkää.
?
Kutakuinkin noin. Tai minä vien ja puen ja kannan lapsen puoliväkisin isän luokse, jolloin jää mutta ns. taistelun kautta.
Tuota keskivälissä tapaamista voisi toki kokeilla.
Olen toki jutellut lapsen kanssa ja hän ei halua mennä isälle koska tulee riitaa isän kanssa. Ja tämä käsittää varmasti sitä samaa mitä oli jo meidän yhdessäolon aikana eli mies käskee jotain tehdä, lapsi kieltäytyy ja isä hermostuu. Toisaalta sitten kun siellä on ollut niin usein on ollut myös kivoja juttuja.
Ja tietenkin isä tarvitsisi apua itse että oppisi ymmärtämään mistä hänen omat tunteensa kumpuaa ja hallitsemaan niitä, mutta ei sitä suostu hakemaan. Siihen meidän liittokin on kaatunut. Sieltä miehen omasta lapsuudesta ne varmasti kumpuaa...
Tuohan on ihan ymmärrettävää, miksi lapsi ei sinne halua mennä. Kuka haluaisi mennä riitelemään? Miksi haluat viedä lapsesi jonnekin, jonka jälkeen hänelle tulee paha mieli?
No en tietenkään halua! Voi hitto nyt sentään teidän kommentteja. Tässä maassa on kuitenkin isällä lakisääteinen oikeus nähdä lastansa, oli äiti siitä asiasta mitä mieltä tahansa. Toki minä haluaisin että mies muodostaa lapseensa hyvän suhteen, mutta se miehen pitää tehdä itse. Minä en voi muuta kuin kannustaa molempia siihen ja sallia näkemisen.
Enkä minä voi vain ilmoittaa miehelle että "älä tule enää vuorollasi hakemaan lasta, kun MINÄ en halua antaa häntä sinulle" - tottakai mies haluaa lapsen ja tulee yhä uudestaan yrittämään sitä että lapsi sinne lähtisi.
Ja tottakai kaikesta tästä huolimatta lapsi rakastaa isäänsä, ikävöi tätä ja välillä kaipaakin isän luokse. Vaikka siinä eron hetkellä se kiukku tuleekin.
Olisikin niin mustavalkoista tämä maailma kuin täällä jotkut kuvittelee.
Et tietenkään voi noin sanoa, mutta lapsihan se on se, joka ei isälleen halua. Et sinä.
No tietääkseni lain mukaan 6-vuotias ei päätä tästä asiasta. Jos isä haluaa lapsen hakea hänellä on siihen oikeus. Ja jos isä päättää kesken tapaamisen ettei lasta otakkaan - hänellä on siihenkin oikeus. Etällä on oikeus tavata lasta- ei velvollisuutta.
Isällä on oikeus, mutta isän on sanonut, ettei ole pakko tulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on kyseessä isä, joka odottaa, että äiti antaa hänelle kuin tarjottimella sen isä-lapsi-suhteen. Tai siis, että äiti jotenkin tekee sen. Isä itse ei yritä rakentaa suhdetta lapseensa. Vaan syyttää lasta ja äitiä siitä, että se isä-lapsi-suhde ei toimi.
Isä saattaa siihen tarvita apua. Mitä pahaa siinä on? Apua sen sijaan ei ole hokea hänelle, että hillitse tunteesi.
t.kristallikissa
Kukaan ei hoe tuollaista. Minäkin sanoin jo ylhäällä että hakea apua "jotta ymmärtäisi mistä ne tunteet kumpuaa".
Mitään pahaa ei ole siinä että tarvitsee apua. Vaan siinä ettei sitä suostu hakemaan, vaan jatkaa vaan samalla linjalla vuodesta toiseen. Olen nämä asiat ottanut hänen kanssaan esille silloin kun tämä kyseinen lapsi oli n. 2v ja huomasin ensimerkit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsinkö oikein, että tilanne menee näin:
Isä tulee ovelle hakemaan lasta luokseen. Kun isä on ovella, niin lapsi sanoo, että ei halua lähteä isän mukaan. Äiti sanoo, että pitää lähteä, mene lapsi vain. Lapsi sanoo, että ei halua mennä. Tässä ajassa isä on ehtinyt kiihtyä nollasta sataan ja tiuskaisee kiukkuisena, että älä sitten tule ja häipyy ovesta pois. Äiti ja lapsi jäävät eteiseen katsomaan isän loittonevaa selkää.
?
Kutakuinkin noin. Tai minä vien ja puen ja kannan lapsen puoliväkisin isän luokse, jolloin jää mutta ns. taistelun kautta.
Tuota keskivälissä tapaamista voisi toki kokeilla.
Olen toki jutellut lapsen kanssa ja hän ei halua mennä isälle koska tulee riitaa isän kanssa. Ja tämä käsittää varmasti sitä samaa mitä oli jo meidän yhdessäolon aikana eli mies käskee jotain tehdä, lapsi kieltäytyy ja isä hermostuu. Toisaalta sitten kun siellä on ollut niin usein on ollut myös kivoja juttuja.
Ja tietenkin isä tarvitsisi apua itse että oppisi ymmärtämään mistä hänen omat tunteensa kumpuaa ja hallitsemaan niitä, mutta ei sitä suostu hakemaan. Siihen meidän liittokin on kaatunut. Sieltä miehen omasta lapsuudesta ne varmasti kumpuaa...
Tuohan on ihan ymmärrettävää, miksi lapsi ei sinne halua mennä. Kuka haluaisi mennä riitelemään? Miksi haluat viedä lapsesi jonnekin, jonka jälkeen hänelle tulee paha mieli?
No en tietenkään halua! Voi hitto nyt sentään teidän kommentteja. Tässä maassa on kuitenkin isällä lakisääteinen oikeus nähdä lastansa, oli äiti siitä asiasta mitä mieltä tahansa. Toki minä haluaisin että mies muodostaa lapseensa hyvän suhteen, mutta se miehen pitää tehdä itse. Minä en voi muuta kuin kannustaa molempia siihen ja sallia näkemisen.
Enkä minä voi vain ilmoittaa miehelle että "älä tule enää vuorollasi hakemaan lasta, kun MINÄ en halua antaa häntä sinulle" - tottakai mies haluaa lapsen ja tulee yhä uudestaan yrittämään sitä että lapsi sinne lähtisi.
Ja tottakai kaikesta tästä huolimatta lapsi rakastaa isäänsä, ikävöi tätä ja välillä kaipaakin isän luokse. Vaikka siinä eron hetkellä se kiukku tuleekin.
Olisikin niin mustavalkoista tämä maailma kuin täällä jotkut kuvittelee.
Et tietenkään voi noin sanoa, mutta lapsihan se on se, joka ei isälleen halua. Et sinä.
No tietääkseni lain mukaan 6-vuotias ei päätä tästä asiasta. Jos isä haluaa lapsen hakea hänellä on siihen oikeus. Ja jos isä päättää kesken tapaamisen ettei lasta otakkaan - hänellä on siihenkin oikeus. Etällä on oikeus tavata lasta- ei velvollisuutta.
Isällä on oikeus, mutta isän on sanonut, ettei ole pakko tulla.
Niin, sillä kertaa. Jos isä viikon päästä haluaa hakea uudestaan hänellä on siihen oikeus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsella muutenkin vaikeita lähdöt, niin kyse ei ole välttämättä mitenkään siitä, että isä tekisi mitään väärin. Kyse voi olla siitä, että ylipäätään muutostilanteet ovat lapselle hankalia ja hän menee ikään kuin jumiin, jolloin se purkautuu kiukutteluna tms.
Mulla on ns.aistiyliherkkälapsi, jolle varsinkin nopeat lähdöt ovat erityisen haasteellisia. Kyllä itselläkin menee hermot välillä ja tuntuu etten jaksaisi joka ikinen kerta vääntää. Ei auta, että etukäteen tietää, että on lähtö vaan lähtöä pitää valmistella jo tunteja aiemmin. Silti usein tulee kiire ja kiukku. En tarkoita, että teidän lapsella olisi aistiherkkyyttä, mutta tunnistan siis isän turhautumisen tunteet. Hassuintahan on, että lapsi voi olla jopa innoissaan lähdössä ja silti reagoi ristiriitaisesti, koska tunteet lyövät yli: haluaisi lähteä, mutta haluaisi jäädä. Monille lapsille kahden kodin välillä elämisessä on omat haasteensa juuri tästä syystä. Pienemmillä varsinkin voi tulla sitten näitä ristiriitoja. Yksilökohtaista tietenkin tämäkin.
No oletetaan, että olet oikeassa. Mutta mietitään mitä tuossa tilanteessa tapahtuu. Lapselle on siis vaikeita lähdöt, ja siinä on käsillä lähtötilanne. Siinä kyseisessä lähtötilanteessa isä suuttuu, kiukuttelee, sanoo lapselle, että "älä sitten tule", "jääköön sitten tänne", "en ala taas tappelemaan TON kanssa". Ja isä häipyy paikalta. Miten lapsi voisi enää lähteä isän mukaan, kun isä on jo sanonut, että älä sitten tule? Tai jopa häipynyt? Ja kuka lapsi haluaa kuulla olevansa TOI????? Lapsella on nimikin. Lisäksi hänestä voi käyttää sanaa sinä, jos hänelle puhuu.
Nimenomaan. Siksi kirjoitinkin, että isä voisi käyttäytyä kypsemmin. Toisaalta, jos lapsi kuitenkin haluaa olla myös isän kanssa, mutta lähteminen on hankalaa, joskus voi auttaakin tuo ”älä sitten tule”. Itsekin tulee joskus sanottua lapselle niin (erilaisessa tilanteessa), ja jos kyse on ollut vain kiukuttelusta, lapsi toteaakin, että haluaa tulla/tehdä. Millä mielellä lapsi tulee isältä kotiin? Vaikuttaako siltä, että on mennyt hyvn? Se on tärkeämpää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsinkö oikein, että tilanne menee näin:
Isä tulee ovelle hakemaan lasta luokseen. Kun isä on ovella, niin lapsi sanoo, että ei halua lähteä isän mukaan. Äiti sanoo, että pitää lähteä, mene lapsi vain. Lapsi sanoo, että ei halua mennä. Tässä ajassa isä on ehtinyt kiihtyä nollasta sataan ja tiuskaisee kiukkuisena, että älä sitten tule ja häipyy ovesta pois. Äiti ja lapsi jäävät eteiseen katsomaan isän loittonevaa selkää.
?
Kutakuinkin noin. Tai minä vien ja puen ja kannan lapsen puoliväkisin isän luokse, jolloin jää mutta ns. taistelun kautta.
Tuota keskivälissä tapaamista voisi toki kokeilla.
Olen toki jutellut lapsen kanssa ja hän ei halua mennä isälle koska tulee riitaa isän kanssa. Ja tämä käsittää varmasti sitä samaa mitä oli jo meidän yhdessäolon aikana eli mies käskee jotain tehdä, lapsi kieltäytyy ja isä hermostuu. Toisaalta sitten kun siellä on ollut niin usein on ollut myös kivoja juttuja.
Ja tietenkin isä tarvitsisi apua itse että oppisi ymmärtämään mistä hänen omat tunteensa kumpuaa ja hallitsemaan niitä, mutta ei sitä suostu hakemaan. Siihen meidän liittokin on kaatunut. Sieltä miehen omasta lapsuudesta ne varmasti kumpuaa...
Tuohan on ihan ymmärrettävää, miksi lapsi ei sinne halua mennä. Kuka haluaisi mennä riitelemään? Miksi haluat viedä lapsesi jonnekin, jonka jälkeen hänelle tulee paha mieli?
No en tietenkään halua! Voi hitto nyt sentään teidän kommentteja. Tässä maassa on kuitenkin isällä lakisääteinen oikeus nähdä lastansa, oli äiti siitä asiasta mitä mieltä tahansa. Toki minä haluaisin että mies muodostaa lapseensa hyvän suhteen, mutta se miehen pitää tehdä itse. Minä en voi muuta kuin kannustaa molempia siihen ja sallia näkemisen.
Enkä minä voi vain ilmoittaa miehelle että "älä tule enää vuorollasi hakemaan lasta, kun MINÄ en halua antaa häntä sinulle" - tottakai mies haluaa lapsen ja tulee yhä uudestaan yrittämään sitä että lapsi sinne lähtisi.
Ja tottakai kaikesta tästä huolimatta lapsi rakastaa isäänsä, ikävöi tätä ja välillä kaipaakin isän luokse. Vaikka siinä eron hetkellä se kiukku tuleekin.
Olisikin niin mustavalkoista tämä maailma kuin täällä jotkut kuvittelee.
Et tietenkään voi noin sanoa, mutta lapsihan se on se, joka ei isälleen halua. Et sinä.
No tietääkseni lain mukaan 6-vuotias ei päätä tästä asiasta. Jos isä haluaa lapsen hakea hänellä on siihen oikeus. Ja jos isä päättää kesken tapaamisen ettei lasta otakkaan - hänellä on siihenkin oikeus. Etällä on oikeus tavata lasta- ei velvollisuutta.
Isällä on oikeus, mutta isän on sanonut, ettei ole pakko tulla.
Niin, sillä kertaa. Jos isä viikon päästä haluaa hakea uudestaan hänellä on siihen oikeus.
Toki. Mutta tässä ketjussahan on kyse siitä, miten ap saisi pakotettua lapsen lähtemään isänsä mukaan, kun tämä tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen äiti voisi selittää ja tulkata lapsen näkökulmaa isälle. Ei etäisä välttämättä tiedä miksi lapsi kiukuttelee lähtöjä ja miksi käskyttämisestä tulee riitaa. Isä voi luulla, ettei lapsi oikeasti halua hänen luokseen syystä että ? Ei tiedä. Tai isä ei välttämättä, monen muun vanhemman tavoin, ymmärrä että 6vuotias ei välttämättä tottele käskyjä vaan hänen kanssaan voi joutua neuvottelemaan ja pyytämään asioita. Lisäksi tuon ikäisellä lapsella voi muutenkin olla hankala kehitysvaihe menossa, mikä entisestään vaikeuttaa siirtymisiä ja erotilanteita.
Sehän on sitten isän ongelma, jos ei kykene ymmärtämään lapsen näkökulmaa vaikka sen rautalangasta vääntäisi. Ainakin on yrittänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsinkö oikein, että tilanne menee näin:
Isä tulee ovelle hakemaan lasta luokseen. Kun isä on ovella, niin lapsi sanoo, että ei halua lähteä isän mukaan. Äiti sanoo, että pitää lähteä, mene lapsi vain. Lapsi sanoo, että ei halua mennä. Tässä ajassa isä on ehtinyt kiihtyä nollasta sataan ja tiuskaisee kiukkuisena, että älä sitten tule ja häipyy ovesta pois. Äiti ja lapsi jäävät eteiseen katsomaan isän loittonevaa selkää.
?
Kutakuinkin noin. Tai minä vien ja puen ja kannan lapsen puoliväkisin isän luokse, jolloin jää mutta ns. taistelun kautta.
Tuota keskivälissä tapaamista voisi toki kokeilla.
Olen toki jutellut lapsen kanssa ja hän ei halua mennä isälle koska tulee riitaa isän kanssa. Ja tämä käsittää varmasti sitä samaa mitä oli jo meidän yhdessäolon aikana eli mies käskee jotain tehdä, lapsi kieltäytyy ja isä hermostuu. Toisaalta sitten kun siellä on ollut niin usein on ollut myös kivoja juttuja.
Ja tietenkin isä tarvitsisi apua itse että oppisi ymmärtämään mistä hänen omat tunteensa kumpuaa ja hallitsemaan niitä, mutta ei sitä suostu hakemaan. Siihen meidän liittokin on kaatunut. Sieltä miehen omasta lapsuudesta ne varmasti kumpuaa...
Tuohan on ihan ymmärrettävää, miksi lapsi ei sinne halua mennä. Kuka haluaisi mennä riitelemään? Miksi haluat viedä lapsesi jonnekin, jonka jälkeen hänelle tulee paha mieli?
No en tietenkään halua! Voi hitto nyt sentään teidän kommentteja. Tässä maassa on kuitenkin isällä lakisääteinen oikeus nähdä lastansa, oli äiti siitä asiasta mitä mieltä tahansa. Toki minä haluaisin että mies muodostaa lapseensa hyvän suhteen, mutta se miehen pitää tehdä itse. Minä en voi muuta kuin kannustaa molempia siihen ja sallia näkemisen.
Enkä minä voi vain ilmoittaa miehelle että "älä tule enää vuorollasi hakemaan lasta, kun MINÄ en halua antaa häntä sinulle" - tottakai mies haluaa lapsen ja tulee yhä uudestaan yrittämään sitä että lapsi sinne lähtisi.
Ja tottakai kaikesta tästä huolimatta lapsi rakastaa isäänsä, ikävöi tätä ja välillä kaipaakin isän luokse. Vaikka siinä eron hetkellä se kiukku tuleekin.
Olisikin niin mustavalkoista tämä maailma kuin täällä jotkut kuvittelee.
Et tietenkään voi noin sanoa, mutta lapsihan se on se, joka ei isälleen halua. Et sinä.
No tietääkseni lain mukaan 6-vuotias ei päätä tästä asiasta. Jos isä haluaa lapsen hakea hänellä on siihen oikeus. Ja jos isä päättää kesken tapaamisen ettei lasta otakkaan - hänellä on siihenkin oikeus. Etällä on oikeus tavata lasta- ei velvollisuutta.
Jos lapsi osaa kertoa, ettei tahdo tavata etävanhempaa, tulee lasta kuunnella. Lasta voi kannustaa mutta pakottaa ei saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsinkö oikein, että tilanne menee näin:
Isä tulee ovelle hakemaan lasta luokseen. Kun isä on ovella, niin lapsi sanoo, että ei halua lähteä isän mukaan. Äiti sanoo, että pitää lähteä, mene lapsi vain. Lapsi sanoo, että ei halua mennä. Tässä ajassa isä on ehtinyt kiihtyä nollasta sataan ja tiuskaisee kiukkuisena, että älä sitten tule ja häipyy ovesta pois. Äiti ja lapsi jäävät eteiseen katsomaan isän loittonevaa selkää.
?
Kutakuinkin noin. Tai minä vien ja puen ja kannan lapsen puoliväkisin isän luokse, jolloin jää mutta ns. taistelun kautta.
Tuota keskivälissä tapaamista voisi toki kokeilla.
Olen toki jutellut lapsen kanssa ja hän ei halua mennä isälle koska tulee riitaa isän kanssa. Ja tämä käsittää varmasti sitä samaa mitä oli jo meidän yhdessäolon aikana eli mies käskee jotain tehdä, lapsi kieltäytyy ja isä hermostuu. Toisaalta sitten kun siellä on ollut niin usein on ollut myös kivoja juttuja.
Ja tietenkin isä tarvitsisi apua itse että oppisi ymmärtämään mistä hänen omat tunteensa kumpuaa ja hallitsemaan niitä, mutta ei sitä suostu hakemaan. Siihen meidän liittokin on kaatunut. Sieltä miehen omasta lapsuudesta ne varmasti kumpuaa...
Minusta se, että ympäristö toitottaa(?) miehelle, että sinun pitää oppia hallitsemaan tunteesi kuulostaa tyhmältä. Kyseessä ei ole tunteiden hallinnan puute, vaan itsen ja tunteiden ymmärtämisen puute. Jokainen hallitsee tunteensa, kun ymmärtää ne. Mistään hallinnasta ei tarvitse puhua, se on loukkaavaa. Koska siihen ei pysty kukaan, jos tunteitaan ei ymmärrä. Siellä taustalla on oletettavasti joitain kipeitä tunteita, jotka olisi dåsaatava purettua, ja jos puhutaan tunteiden hallinnasta se on kuin sanoisi toiselle, että "oli oikein, että sinua kohdeltiin väärin, ja nyt hillitset itsesi. Enempään sulla ei ole oikeuksia, mitätön nolla". (Mitätön nolla = joku, jonka tunteita ei tarvitse kenenkään, vähiten hänen itsensä, ymmärtää).
t.kristallikissaOlet KK ehkä oikeassa, mutta miten ap eli ex-vaimo voi auttaa tätä miestä itsetuntemuksen rakentamisessa ja miehen omien tunteiden tunnistamisessa ja ymmärtämisessä? Kun harva puolisokaan pystyy parisuhteen aikana siihen (eikä se nyt ehkä puolison tehtävä olekaan vaan se oli alunperin vanhempien tehtävä). Mutta en osaa nähdä, että ex-vaimo pystyisi tuohon.
No menemällä hänen puolelleen ja puhumalla tunteiden ymmärtämisestä tai siis siitä, että tarvitsee ymmärtäjää. Joo, käytännössä ei varmaan toimi. En tajua noita ihmisiä, jotka eivät halua vaikeuksiin apua! Siis se mies jos ei. Joku lukko esteenä, minusta.
t.kristallikissa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on kyseessä isä, joka odottaa, että äiti antaa hänelle kuin tarjottimella sen isä-lapsi-suhteen. Tai siis, että äiti jotenkin tekee sen. Isä itse ei yritä rakentaa suhdetta lapseensa. Vaan syyttää lasta ja äitiä siitä, että se isä-lapsi-suhde ei toimi.
Isä saattaa siihen tarvita apua. Mitä pahaa siinä on? Apua sen sijaan ei ole hokea hänelle, että hillitse tunteesi.
t.kristallikissaKukaan ei hoe tuollaista. Minäkin sanoin jo ylhäällä että hakea apua "jotta ymmärtäisi mistä ne tunteet kumpuaa".
Mitään pahaa ei ole siinä että tarvitsee apua. Vaan siinä ettei sitä suostu hakemaan, vaan jatkaa vaan samalla linjalla vuodesta toiseen. Olen nämä asiat ottanut hänen kanssaan esille silloin kun tämä kyseinen lapsi oli n. 2v ja huomasin ensimerkit.
Kyllä kyllä. Ei sitä oikein voi toista auttaa, jos hän sulkee avun ulos. Tosi hankala tilanne kyllä :/
t.kristallikissa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuosta todennäköisesti jää lapselle ikävä kuva isästään pitkäksi aikaa (nimim. kokemusta on), kun hänen edessään ei voi ilmaista negatiivisia tunteita, ja isä jopa rankaisee siitä sanomalla tyyliin "ei olisi kiinnostanutkaan, jääköön tänne". Itse muistan, miten isäni (varmaan kostona minua ja ennen kaikkea äitiäni kohtaan) ei pyytänyt minua enää menoihin mukaan, vaan veljeni lähtivät hänen kanssaan elokuviin, kun minä jäin kotiin. Siis ihan kun oltiin jo teinejä, eikä mitään kiukuttelua minun puoleltani ollut ollut. Mutta hän ilmeisesti loukkaantui sille avioerosta kärsivälle 6-vuotiaalle, joka ei riemusta kiljuen juossut lapsen tasolla olevan isänsä syliin ja tämän mukaan...
Kannattaa siis miettiä tilannetta tarkkaan, ja keskustelua vaadittaisiin nimenomaan miehen kanssa. Ymmärrän, että voi olla mahdoton tehtävä... Lapsesi kuitenkin varmaan aikuisena ymmärtää miten asiat olivat, ja kiittää sinua yrittämisestä.
Kylläpä rupesikin sapettamaan taas :D Meillä ainakin äiti yritti kaikkensa hyvän isäsuheen muodostamiseksi, mutta eihän siitä mitään tullut kun isä kiukuttelee eniten ja syyttää äitiä kaikesta lasten oikuttelusta, vaikka eniten olisi saanut katsoa peiliin. Sitten voi marttyyrinä muistella, miten häneltä "vietiin lapset"... Huoh.
Nostan tätä pari vuotta vanhaa keskustelua.
Jos ap olisi vielä linjoilla kiinnostaisi kuulla miten tilanne ratkesi ja miten teillä nyt menee.
Jos joku muu on ollut vastaavanlaisessa tilanteessa, niin kiinnostaisi myös miten se ratkesi.
T. Eräs äiti, jolla vähän vastaava ongelmatilanne kuin aloittajalla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osui ja upposi. Mulla on hyvin vastaava tilanne käsillä ja mietin eroa. Mies tiedostaa itsekin, ettei lapsen kanssa pysty erotilanteessa muodostamaan toimivaa suhdetta, kun ei se ole tähänkään mennessä onnistunut. Turhauttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei ole kaltoibkohtelusta epäilyä niin laittaisin sen 6v:n isänsä mukaan vaikka marisi.
Vierailija kirjoitti:
Jos tuollainen on isän asenne, en ihmettele että lapsi ei halua mennä. Olisit lapsesi puolella kuten äidin kuuluu, etkä pakota lasta menemään isälleen jos ei halua.
Ehkä sillä äidilläkin on jotain omia menoja tai suunnitelmia siksi aikaa kun isän on tarkoitus hoitaa lastaan? Kohtuutonta että hoitovastuuta ei lainkaan jaettaisi huoltajien välillä, kun huoltajia kuitenkin on kaksi.
Minulla on 18 v ja 17 v, jotka jäivät 10 vuotta sitten vuoroviikkolapsiksi. Heidän surunsa oli valtavaa, kun joutuivat lähtemään viikoksi. Minähän olin siitä vain iloinen, kun sain omaa vapaa-aikaa.
Tässä on monta mutkaa ollut, ja lopputuloksena lapset eivät halua nähdä isäänsä. Isänsä kun on dominoiva ja kontrolloiva. Toinen katkaisi välit kokonaan, toinen ei siellä ollessaan suostu puhumaan mitään.
Minä en pystynyt auttamaan lapsiani, kun eksä veti heti vieraannuttamiskortin esiin. Näin jälkiviisaana ajattelen, että jos lapset olisivat saaneet olla isänsä kanssa omilla ehdoillaan, niin välit olisivat tänä päivänä paremmat.