Onko täällä muita joilla on jatkuvasti meneillään joku mielikuvitelma tai keskustelu oman pään sisällä?

Vierailija kirjoitti:

maladaptive daydreaming?

Googlaan.

Täällä myös!

Olen ainoa lapsi, eikä minulla ollut lapsena/nuorena monia ystäviäkään. Uskoisin, että tapa tai tarve mielikuvituskeskusteluihin juontaa juurensa sieltä. Lapsena minulla oli tapana leikkiä puhumalla ääneen itsekseni.

Jossain vaiheessa muuten vaihdoin mielikuvituksen kieleksi englannin, päädyinkin käyttämään sitä työssäni.

Huono puoli on se, että oikeat ihmiset ja keskustelut eivät oikein koskaan yllä niiden kuviteltujen tasolle. Esim. ihastumiset ovat olleet usein pettymyksiä, kun ehdin luoda päässäni vaikka mitä ekstraa, jota ei sitten siitä ihmisestä löydykään.

UP

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös!

Olen ainoa lapsi, eikä minulla ollut lapsena/nuorena monia ystäviäkään. Uskoisin, että tapa tai tarve mielikuvituskeskusteluihin juontaa juurensa sieltä. Lapsena minulla oli tapana leikkiä puhumalla ääneen itsekseni.

Jossain vaiheessa muuten vaihdoin mielikuvituksen kieleksi englannin, päädyinkin käyttämään sitä työssäni.

Huono puoli on se, että oikeat ihmiset ja keskustelut eivät oikein koskaan yllä niiden kuviteltujen tasolle. Esim. ihastumiset ovat olleet usein pettymyksiä, kun ehdin luoda päässäni vaikka mitä ekstraa, jota ei sitten siitä ihmisestä löydykään.

Oho! Täällä ihan sama! Niin ihastumiset kuin vihastumiset ovat paljon suurempia ja dramaattisempia oman pään sisällä.

Vierailija kirjoitti:

Joskus mietin, pitäisikö minun olla enemmän harmissaan että minulla ei ole oikeaa elämää, vaan kaikki tapahtuu mielessäni. Vaikea välillä vastata "mitä kuuluu" kysymyksiin, kun paljon mitään konkreettisesti ei ole tapahtunut.

Sama juttu. Minua vaivaa myös se että vilkkaalla mielikuvituksella ehdin kuvitella kaikenlaisia elämäntilanteita eteenpäin ennen kuin ne ovat tapahtuneet ja niin etteivät ne ehkä edes tapahdu. Esim tapaan kiinnostavan ja viehättävän ihmisen ja alan kuvitella mitä jos meistä tulisi pari, menisimme naimisiin, millaista yhteinen elämämme olisi jne. Tuntuu oudolta kuvitella ja elää isoja asioita mielessään, ja sitten niitä ei edes tapahdu. Pelkään myös ettei tapahtumat tuntuisi oikeasti enää niin voimakkailta (jos ne tapahtuisivat) kun olen elänyt ne jo päässäni. Tunnen itseni myös vähän häiriintyneeksi että sisällytän muita ihmisiä näihin mielikuvitusleikkeihin. Sinänsähän kuvittelu on kyllä hauskaa ajanviettoa. -ap

Täällä kanssa, kirjoitan mielessäni tarinoita, (en ole oikeasti vielä kirjoittanut yhtään). Tällä hetkellä mulla on päässä 4 kirjaa kesken. Kuvitelmani aina johtavat tietysti siihen, että saan Finlandia palkinnon super nerokaista kirjoistani:D oikeasti varmaan ne olisi varmaan aikamoista sillisalaattia, eikä niitä kukaan lukisi.... Joskus vain miettii, et olisiko minusta kirjailijaksi. Kun olen töissä, juttelen, teen.. Koko ajan pää työskentelee näitä kirjoja, ne eivät haittaa normaali elämää eikä esim. Autolla ajamista. Pystyn keskittymään niihin ja muuhun elämään yhtä aikaa..

Jännä huomata miten paljon meitä kuvittelijoita on :)  -ap

UP

Todella tuttua. Mä luulen myös että tää johtuu yksinäisyydestä. Olen vähän huolissani tästä, pelkään hukkuvani kokonaan haaveisiini. Siis että todellisuudentaju häiriintyy jotenkin tästä, pelkään sitä.

Jep. Mä myös. Itse pystyn myös visualisoimaan mielessäni kuvittelemani. Varsinkin unen rajamailla elän todeksi ajatukseni.

Joskus näen paperin, jolle ilmestyy kuvittelemani teksti. Olenkin miettinyt että pitäisikö kirjoittaa tarinoitaan, tuleeko viestit jostain muualta tai ehkä olen vain kohta hullu :DD

UP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä! 😆

Jatkuu:

Joskus olen miettinyt, että onkohan tämmöinen liiallinen ajattelu ja omiin aatoksiin vaipuminen ihan tervettä.

Luovuus on mulla peräisin tästä (hyvä puoli?!). Toisaalta väsyn melko nopeasti mentaalisesti (huono puoli?!). Lasten kanssa leikkiminen on parasta mitä tiedän kaiken muun esim. kirjoittamisen, musiikin ja käsillä tekemisen lisäksi. ❤️

Tuo piirre on kuulemma ominaista lapsilla, jotka ovat joutuneet fantasioimaan läpi lapsuutensa selviytyäkseen henkisesti hengissä (koulu, koulumatkat, kotiolot, stressaava harrastusporukka..) Itselläni tunnistan tuota, elinvahvasti mielikuvituksessani läpi lapsuuden: ensin päihdeonhgelmainen isä huoltajana, sen jälkeen vaikeat kouluolosuhteet, sitten aikuisuudessa vaikea parisuhde (jonka ymmärsin lopettaa ajoissa) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä! 😆

Jatkuu:

Joskus olen miettinyt, että onkohan tämmöinen liiallinen ajattelu ja omiin aatoksiin vaipuminen ihan tervettä.

Luovuus on mulla peräisin tästä (hyvä puoli?!). Toisaalta väsyn melko nopeasti mentaalisesti (huono puoli?!). Lasten kanssa leikkiminen on parasta mitä tiedän kaiken muun esim. kirjoittamisen, musiikin ja käsillä tekemisen lisäksi. ❤️

Tuo piirre on kuulemma ominaista lapsilla, jotka ovat joutuneet fantasioimaan läpi lapsuutensa selviytyäkseen henkisesti hengissä (koulu, koulumatkat, kotiolot, stressaava harrastusporukka..) Itselläni tunnistan tuota, elinvahvasti mielikuvituksessani läpi lapsuuden: ensin päihdeonhgelmainen isä huoltajana, sen jälkeen vaikeat kouluolosuhteet, sitten aikuisuudessa vaikea parisuhde (jonka ymmärsin lopettaa ajoissa) 

Kuulostaa hyvin tutulta.

Minkälaisia unia näette?

Minä en ole yksinäinen, mutta aina kun olen hetkenkin yksin niin käyn mielessäni keskustelua jonkun kanssa. Ja voin kuiskutella ääneen huomaamatta. Mies joskus hoksaa ja naureskelee että kenen kanssa puhuit. Voin keskustella myös englanniksi. :)

Täällä myös. Yksin ollessani rupean puhelemaan ääneen. Joskus "lipsahtaa" julkisillakin paikoilla jotain "epämääräistä" puhelua tai jos esim. kävelen normaalisti ja kuvittelen muun maailman, vaikka jonkun nolon tilanteen, saatan vaikka irvistää ja pudistella päätä. Hankala selittää :D

Joo, minulle on joskus jotkut tutut huomauttaneet, että liikutan suutani tuollaisten kuviteltujen keskustelujen aikana, jos sattuvat sen huomaamaan.

Vierailija kirjoitti:

Todella rasittavaa tällainen, työaikanakin ihan vaan kävellessäni pisteestä a pisteeseen b ehdin ajautua ihmeellisiin kuvitelmiin esim joku mielikuvituskeskustelu jonkun todellisen tai kuvitellun ihmisen kanssa. Tuntuu ettei mieli lepää koskaan vaan jos jotain ärsykettä ei tule ulkoa se alkaa keksiä juttuja itse.

Muista lääkkeet.

Yksin ollessani puhun välillä itsekseni jotain kuviteltua keskustelua jonkun kanssa. Teen sitä se verran usein että olen alkanut pelätä että jään siitä joskus kiinni :D Asun yksin joten sekin ehkä vaikuttaa. Poikani oli käymässä viime viikonloppuna ja oli nukkumassa huoneessaan kun sain itseni kiinni yksinpuhelusta ja pelästyin että kuuliko se ja luulee nyt mutsin seonneen. :)

Olen havainnut myös että kun saan kyläilijöitä niin puhun ne pyörryksiin, ehkä pitäisi elää vähän sosiaalisempaa elämää...?

Toisaalta en häpeä yksinpuheluani, olen kertonutkin siitä lähimmille ja jotkut ovat kertoneet samaa itsestään. Sitä ei silti haluaisi jäädä kiinni itse teosta..

Vierailija kirjoitti:

Jännä huomata miten paljon meitä kuvittelijoita on :)  -ap

Tosi jännää ja huolestuttavaa.