Sähköautojen akku ongelmat luultuakin vakavammat, pakkasessa ajomatka putoaa keskimäärin 40 prosentilla.
Uusi puolueeton tutkimus luo sähköautojen ympäristystävällisyydelle suuren epäilyksen varjon, varsinkin kylmissä maissa. On tärkeää, että emme tee virheratkaisuja kun lähdemme valitsemaan tekniikkaa, koska ilmastonmuutoksen torjunta tulisi silloin epäonnistumaan ja tuhlaisimme vain rahamme.
Eli toivottavasti emme lähde tunteella markkinamiesten valheisiin mukaan, vaan teemme järkeviä valintoja tieteeseen nojaten. Lukekaa kaikki kiinnostuneet tuo AAA:n testi:
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/pakkanen-syo-sahkoauton-akkuja-odote…
AAA:n testiohjelma lienee ensimmäinen vertaileva ajotutkimus, jossa jokaista ajoneuvoa ajettiin yhtenevin käytännöin. Brannonin mukaan testit tarjosivat useita yllätyksiä.
Suurin yllätys oli hänen mukaansa se, että kaikki autot menettivät merkistä riippumatta keskimäärin saman verran ajomatkaa.
”Tähän autovalmistajien tulee löytää ratkaisu, sillä asiakkaiden kannalta se voi aiheuttaa ikäviä yllätyksiä”, Brannon toteaa.
Matkan alenemaan vaikuttavat monet syyt. AAA:n tutkimuksen mukaan pelkästään sähköauton käynnistäminen yli 6,6 celsiusasteen pakkasessa leikkasi käytettävissä olevasta ajomatkasta 12 prosenttia.
Chevy Boltin kaltaisessa, 380 kilometrin ajolatauksella varustetussa autossa matka-alenema olisi noin 45 kilometriä. Tämä edellytti, että auton lämmityslaitteita eikä istuinlämmittimiä ollut kytketty päälle.
Päälle kytketyn ilmastointilaitteen aiheuttama matka-alenema oli vieläkin suurempi. Tutkimuksen mukaan se pudotti käytettävissä olevaa ajomatkaa 41 prosentilla, mikä Boltin kaltaisen sähköauton kohdalla pudottaisi ajomatkan 224 kilometriin.
Sähköautojen ongelmana on, että niiden lämmitysjärjestelmä nojaa yksinomaan sähköakkujen tuottamaan energiaan. Polttomoottoreilla varustetut autot saavat lämpöenergiaansa voimanlähteensä tuottamasta hukkaenergiasta.
”Ongelmana on, että lithium-akut viihtyvät suurin piirtein samoissa 20 asteen lämpötiloissa kuin ihminenkin”, Brannon luonnehtii.
Kommentit (952)
Vierailija kirjoitti:
Ottaen huomioon, että akustoissa on varta vasten jäähdytysjärjestelmä, jottei akuston lämpötila nouse paljoa 55 astetta suuremmaksi, niin sen lämpökuorman täytyy olla merkityksellisen suuri.
.
Nyt oli kyllä kysymys jäisten akkujen lämmityksestä, ei niiden jäähdytyksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sulla on yhtään aivoja, niin et tarvitse edes mitään linkkiä. Osaat varmasti itsekin laskea kuinka nopeasti 6 kW lämmitin lämmittää 500 kg akuston.
Oho! Aikas isot tehot. Mistä pistorasiasta saat tuollaisen tehon ulos omakotitalossa?
Trailerillako meinasit sitä omakotitaloa vetää auton perässä vai? Kylläpäs vajukilta unohtui nopeasti, että puhuttiin akuston lämpenemisestä ajon aikana.
Et sinä kertonyt, että kyseessä on akkujen lämmitys auton akuilla, mutta pakkohan se lämmitys tosiaan niin on tehdäkin, koska tavallisesta pistorasiasta ei tuollaisia tehoja saa edes ulos. Eli akkuja tyhjennetään lämmityksen takia ja sitten taas ladataan lisää, että ei virta lopu matkalla.
Miten niin en kertonut?
Tässähän mä sen sanon oikein selvästi:
"Saahan pakkasella akuista samaa määrää energiaa senkin vajukki. Se johtuu siitä, että ajon aikana akku lämpenee, jolloin varauksen saa käyttöönsä."
Opettele siis lukemaan jo.
Eikä niitä akkuja tarvitse tyhjentää lämmityksen takia.
Eikö ne akut sitten tyhjene jos autoa ja akkuja lämmitetään?
Ymmärrätkö mitä eroa on "tarvitse tyhjentää" ja "jos lämmitetään" välillä?
Aika suuri osa menee siis energiasta akkujen lämmitykseen, ja se on kaikki pois ajomatkasta.

Jos akkuja lämmitetään, suuri osa energiasta menee lämmitykseen ja jos ei, niin ajomatka jää jopa puoleen.
Sähköautojen lämmitystä voi kätevästi simuloida viemällä kaksi sähkökiuasta pihalle ja laittamalla ne päälle.
"enter trigger-mode"
"Polttoaineeksi käytettävää VETYÄ on helpointa tuottaa paikallisesti ns. in-site-moduuleilla, jotka sisältävät kaiken mitä tarvitaan vedyn tuotantoon ja jakeluun."
"exit trigger-mode"

Miksi et vajukki kykene ymmärtämään yksinkertaisia asioita, vaikka niitä sulle vääntää rautalangasta kymmeniä kertoja?
Akuston lämmitykseen menee esimerkiksi 2 kWh energiaa, jos sitä ei tahdo hoitaa pelkällä hukkalämmöllä. Akustossa on energiaa esimerkiksi 50-100 kWh, joten valehtelet aivan idioottimaisesti väittäessäsi, että "suuri osa" energiasta menisi akuston lämmitykseen.
Akuston lämmityksellä ei ole YHTÄÄN MITÄÄN tekemistä ajomatkan jäämisellä puoleen. Lue se AAA tutkimus, kun kerta siihen jatkuvasti yrität viitata. Miksi jankkaat siitä puolikkaaseen jäämisestä, kun se itse lähdekin on kanssasi eri mieltä?
AAA:n tutkimuksessa kantama aleni 40 %, JOS auton sisätilaa (ei akustoa, vaan sisätilaa) lämmitettiin pakkasilla akuston omalla energialla (ei johdolla). Kantama aleni VAIN 12 %, jos tätä lämmitystä ei tehty. Ja se kantaman alenema johtuu samoista seikoista kuin polttomoottoriautojenkin alentunut kantama talvisin.
Vai luuletko tyhmä, että talvisin polttomoottoriauto jättää polttoainetankkiin käyttämätöntä polttoainetta ja siksi niillä ei pääse tankillisella yhtä pitkälle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaen huomioon, että akustoissa on varta vasten jäähdytysjärjestelmä, jottei akuston lämpötila nouse paljoa 55 astetta suuremmaksi, niin sen lämpökuorman täytyy olla merkityksellisen suuri.
.
Nyt oli kyllä kysymys jäisten akkujen lämmityksestä, ei niiden jäähdytyksestä.
Etkö pelle tosiaan tajua, mitä yhteyttä näillä asioilla on?
Se, että sähköauto tarvitsee jäähdytyksen akustolle, kertoo nimenomaan siitä, että ajamisen aikana akku lämpenee merkityksellisissä määrin. Siten tyhmempikin tajuaa, että talvella ei todellakaan välttämättä tarvitse ajaa kovinkaan pitkään, että akku on lämmin hukkalämmöstä, jos se kerta voisi lämmetä reippaasti yli 55 asteen, ellei jäähdytystä käytettäisi.
Vierailija kirjoitti:
AAA:n tutkimuksessa kantama aleni 40 %, JOS auton sisätilaa (ei akustoa, vaan sisätilaa) lämmitettiin pakkasilla akuston omalla energialla (ei johdolla). Kantama aleni VAIN 12 %, jos tätä lämmitystä ei tehty.
Moni varmaan haluaa ajaa talvella ilman lämmitystä. Ja tuo alenema oli siis jo pienellä kuuden asteen pakkasella, 20 asteen pakkasella alenema on huomattavasti suurempi.
Vierailija kirjoitti:
Siten tyhmempikin tajuaa, että talvella ei todellakaan välttämättä tarvitse ajaa kovinkaan pitkään, että akku on lämmin hukkalämmöstä
Kuinka pitkälle pitää ajaa, että 500 kilon akku lämpenee 20 asteen pakkasella hukkalämmöstä?
Vierailija kirjoitti:
"enter trigger-mode"
"Polttoaineeksi käytettävää VETYÄ on helpointa tuottaa paikallisesti ns. in-site-moduuleilla, jotka sisältävät kaiken mitä tarvitaan vedyn tuotantoon ja jakeluun."
"exit trigger-mode"
Vety on maailmankaikkeuden yleisin alkuaine ja maapallolla kolmanneksi yleisin joten ei luulisi että sitä tarvitsee kovin kaukaa lähteä hakemaan. Loppu on pelkkiä teknisiä yksityiskohtia.
Pikkuisen matematiikkaa.
Kulutus: 18kWh/100km. Jos ladataan tavallisen keskikokoisen omakotitalon saunan kiukaan teholla (8 kW), saadaan tunnin latausajalla kilometrejä akkuun 44 km:n verran. Realistisen maksimimatkan (450km) lataaminen kestää 10 tuntia.
Sama lataus suuren kotisaunan teholla (11 kW): tunnissa varastoon 66 km matka ja 450 km ajoon latausta 7 h.
Omakotitalon sähköliityntä (ilman sähkölämmitystä) on tavallisesti 17 kW. Kun tuosta jättää muille välttämättömille sähkölaitteille parin kilowatin reservin, niin tunnissa latautuu 83 km:n matka ja 450 km saadaan akkuun talteen noin viidessä ja puolessa tunnissa.
Kerrostaloasuja? - unohda koko juttu tai istu huoltoasemalla pullakahvilla auto "pikalaturissa" tai välppää johtoja joka ikisen kauppakäynnin yhteydessä, jos vain latauspaikka on vapaana. Onnea hyvälle hankinnalle.
Seuraavaksi odottelemmekin sitten taas kommentteja: "aniharva ajaa keskimäärin xx-kilometriä päivässä..."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaen huomioon, että akustoissa on varta vasten jäähdytysjärjestelmä, jottei akuston lämpötila nouse paljoa 55 astetta suuremmaksi, niin sen lämpökuorman täytyy olla merkityksellisen suuri.
.
Nyt oli kyllä kysymys jäisten akkujen lämmityksestä, ei niiden jäähdytyksestä.
Etkö pelle tosiaan tajua, mitä yhteyttä näillä asioilla on?
Se, että sähköauto tarvitsee jäähdytyksen akustolle, kertoo nimenomaan siitä, että ajamisen aikana akku lämpenee merkityksellisissä määrin. Siten tyhmempikin tajuaa, että talvella ei todellakaan välttämättä tarvitse ajaa kovinkaan pitkään, että akku on lämmin hukkalämmöstä, jos se kerta voisi lämmetä reippaasti yli 55 asteen, ellei jäähdytystä käytettäisi.
Jos akuston hukkalämpö lämmittää useiden satojen kilon akuston 20 asteen pakkasella, on suunnittelussa jotain pahasti pielessä.
Vierailija kirjoitti:
Sou vat? Minkäs teet?
Kannattaa tehdä kuten kansainvälisen IT-firman konsultti neuvoi, ja odottaa aivan rauhassa sähköautojen tekniikan kehittymistä ja hintojen tuntuvaa laskua.
Jokainen tekniikasta ymmärtävä tajua sen että pakkasella kaikki akut laskevat virtaa paljon.Mutta nää sähköauto vouhottajat ei tajua kyllä mitään muutakaan. Biokaasu autot olisi suomessa paljon järkevämpi ratkaisu.
Käytettyjä Tesloja Suomessa myynnissä lähes 100 kpl...vaikka autoja maahan rekisteröity muutamia satoja ...ihme että halutaan eroon uudesta auotosta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottaen huomioon, että akustoissa on varta vasten jäähdytysjärjestelmä, jottei akuston lämpötila nouse paljoa 55 astetta suuremmaksi, niin sen lämpökuorman täytyy olla merkityksellisen suuri.
.
Nyt oli kyllä kysymys jäisten akkujen lämmityksestä, ei niiden jäähdytyksestä.
Etkö pelle tosiaan tajua, mitä yhteyttä näillä asioilla on?
Se, että sähköauto tarvitsee jäähdytyksen akustolle, kertoo nimenomaan siitä, että ajamisen aikana akku lämpenee merkityksellisissä määrin. Siten tyhmempikin tajuaa, että talvella ei todellakaan välttämättä tarvitse ajaa kovinkaan pitkään, että akku on lämmin hukkalämmöstä, jos se kerta voisi lämmetä reippaasti yli 55 asteen, ellei jäähdytystä käytettäisi.
Jos akuston hukkalämpö lämmittää useiden satojen kilon akuston 20 asteen pakkasella, on suunnittelussa jotain pahasti pielessä.
Miksi siinä olisi jotain pahasti pielessä? Polttomoottoriauton hukkalämpö lämmittäisi sen samaisen akuston reilusti alle puolessa ajassa, koska tuhlaa järjettömän paljon enemmän energiaa.
Jos sulla on tiedossa jokin energiatehokkaampi kulkuväline kuin sähköauto, niin ole hyvä vaan ja kerro.

Ahdettu polttomoottori, joka käyttää etanolia, tai biokaasuauto, tai biodiesel.

jos akuston hukkalämmöt on sitä luokkaa, että 20 asteen pakkasella sillä voidaan lämmittää 500 kiloa jäisiä akkuja, niin kyllä se kertoo suunnittelun huonoudesta.
todellisuudessa saat ajaa akut tyhjiksi asti, eikä ne silti ehdi lämpenemään mitenkään merkittävästi, koska se hukkalämmön osuus on hyvin suuri edelleenkin.