Lue keskustelun säännöt.
Millainen käytös on "tervettä" ihmisen raivostuessa?
06.02.2019 |
Miesystävä on lähetellyt minulle ihan hirveitä sähköposteja muutaman riidan päätteeksi. Tyyliin kaikki kanavat täyteen aivan sairasta huorittelua ja manaamista helvettiin. Toistaa samoja haukkuja ja kirjoittaa sellaisella raivolla, että puolet sanoista on kirjoitettu väärin. Minua ei niinkään ahdista viestien sisältö henkilökohtaisena loukkauksena vaan se, millainen ihminen raivostuu näin. Hän valvoo raivostuessaan läpi yön ja tykittää tauotta viestejä sekä sähköposteja.
Yksi pahimmista riidoista aiheutui siitä, että baarissa vanha tuttu työkaveri tuli kännissä halailemaan minua (en todellakaan pidä miehestä mutta tiedän leppoisaksi alkkikseksi) enkä miehen mielestä torjunut tätä tarpeeksi ponnekkaaksi. Miehen mielestä minun olisi pitänyt potkaista/lyödä/pyytää baarihenkilökuntaa apuun kun taas itse tulkitsin minua ihan yllättäen halaamaan tulleen miehen käytöksen kännisen idiootin örvellyksenä. Suhtautumiseni oli lähinnä olankohautus ja napakka pyyntö jättää minut rauhaan.
Mies raivostui aivan silmittömästi tästä ja mm. sanoi ampuvansa minua halaamaan tulleen miehen jalkajousella tai vähintäänkin hakkaavansa tämän. Tästä tapahtumasta on jo kulunut aikaa reilusti yli kuukausi mutten edelleenkään osaa suhteuttaa miehen raivoa tilanteessa. Hänen raivotessaan silmittömästi hän ei kuuntele järkipuhetta eikä rauhoitu kuin vasta ajan kanssa. Onko jollain vastaavaa kokemusta tämmöisestä raivohullusta käytöksestä ja pystyitkö tapahtuneen jälkeen luottamaan mieheen uudestaan?
Kommentit (57)
Tutun miehellä oli syynä epävakaa persoonallisuus (todettu), lapsuus jotensakin kierojen vanhempien kanssa ja jokunen trauma. Hän oli väliajat fiksu ja miellyttävä, mutta aina välillä tuli piru, joka muutti hänet toiseksi ihmiseksi. Suurin raivon aiheuttaja oli se, jos mies tunsi että hänelle nauretaan tai hänet sivuutetaan. Erosivat lopulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
MInulla on vain naisen näkökulma asiaan enkä tiedä, onko miehellä sama ongelma vai ei.
Juttele miehen kanssa avoimesti siitä, onko hänellä jotenkin huono olla suhteessanne tai toivoisiko hän sen olevan jotenkin toisenlainen. Jos hänellä on hankaava olo ja lapsuudessa isoja ongelmia, hän todella palaa tuoksi hetkeksi pieneksi lapseksi ja on sen kauppahyllyn vieressä raivoavan kolmivuotiaan tasolla. On nimittäin ihmisiä, joilla epävakaa käytös laukeaa vain huonossa/ henkisesti rasittavassa ihmissuhteessa, mutta muuten ovat vakaita ja normaaleja. Sitten on ne ihmiset, jotka valitettavasti ovat hyvissäkin olosuhteissa tuollaisia ja heidän kanssaan auttaa vain henkilökohtainen parantuminen.
En tiedä mikä on normaalia mutta miesystäväsi käytös ei sitä ole.
Mulle se, kun joskus paiskasin pipon tms. vihaisesti maahan lasten kanssa vääntäessä oli jo merkki siitä, että tarvitsen lepoa ja että pitää pystyä parempaan itsehillintään.
Älä suutu ap, mutta saatko kiksejä siitä että tulet hankalan tyypin kanssa toimeen? Onko tuo sen arvoista?
Voit ohjata miestä johonkin tunnetyöskentelyä, mutta muuten kirjoitat kerran, ettet enää vastaanota sairaalloisia viestejä.
Jos uskallat lopettaa suhteen, olet itsesi puolella. Jos jostain syystä haluat olla sen kanssa, sinun kannattaa pysähtyä miettimään miksi.
Vierailija kirjoitti:
Älä suutu ap, mutta saatko kiksejä siitä että tulet hankalan tyypin kanssa toimeen? Onko tuo sen arvoista?
Voit ohjata miestä johonkin tunnetyöskentelyä, mutta muuten kirjoitat kerran, ettet enää vastaanota sairaalloisia viestejä.
Jos uskallat lopettaa suhteen, olet itsesi puolella. Jos jostain syystä haluat olla sen kanssa, sinun kannattaa pysähtyä miettimään miksi.
Nähtävästi käyttäydyn tahtomattani tavalla, joka miestä ärsyttää. Koska pidän hänestä, tuntuu pahalta kuunnella toisen silmitöntä syyttelyä ja olen sietänyt sitä koska koen sen hänen hätänsä/pahan olonsa purkauksena. Eli en ota sitä henkilökohtaisesti.
Luultavasti saan kiksejä siitä, että yleisesti ottaen mies on hyvää seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan normaalia käytöstä muualla maailmassa, mutta suomalaiset pitävät raivostumista jonakin ihmeellisenä suomalaisessa rauhallisuutta korostavassa kulttuurissa. Esimerkiksi Ranskassa väittelyihin kuuluu kiivastuminen, mistä suomalainen yleensä aluksi järkyttyy kunnes oppii ymmärtämään kulttuurieron. Suomessa ei ylipäätään ole soveliasta ilmapiiriä tunteiden näyttämiseen, ja ihmiset esiintyvät esimerkiksi tv-ohjelmissa hyvin persoonattomasti, asiallisella ja tasapaksulla tavalla.
Miehen käytös on ollut hänen raivotessaan kaukana kiivastumisesta. Mies todellakin antaa palaa eikä häneen saa mitään kontaktia. Tila kestää illasta vähintään seuraavaan aamuun. Koko tämän ajan viestit vilkkuvat kännyn ruudulla katkeamattomana virtana ja sähköposti on on sekin tykitetty täyteen.
Kun on noin selvät todisteet, saat poliisiltakin apua. Voit kysyä neuvoa Naisten linjasta ta Nollalinjasta.
Moni odottaa että se kiusaaja laittaisi rajat, mutta niin ei tule koskaan tapahtumaan.
Olis kiva olla jossain unelmissa että kaikki järjestyy. Mutta valitettavasti tosielämä ei ole mikään keijutarina.
Ihmiset nyt raivostuvat. On helppo huudella, että raivostuminen on lapsellista ja typerää. Jokainen meistä raivostuu joskus, mutta toiset toki ani harvoin, jotkut sitten useammin. Tässäkin keskustelussa ilmene tämä juttu, että raivostuminen on sairasta, koska se ei olet tervettä, eikä se ole tervettä, koska se on sairasta.
No, luokitellaan nyt sitten tuollainen raivostuminen sairaudeksi. Onko sairas ihminen vastuussa sairaudestaan? Onko sinun syysi, että sait flunssan? Ei ole, ei. Sen sijaan sinun vastuullasi on hoitaa sitä flunssaa, tai ainakin levätä. Minkä tähden kohtuuttomia raivareita saava ihminen ei hae apua? Minun piti elää aikuiseksi asti, että tajusin, että raivarini eivät ole kohtuullisia ja että niitä ei pysty estämään omatoimisella ryhtiliikkeellä. Masennuin ja jouduin psykiatrian polille potilaaksi. Sielläkin kesti kauan, ennen kuin pystyin puhumaan raivokohtauksistani - vaikka ne siinä vaiheessa olivat jo harventuneet huomattavasti. Taustalta löytyi sitten neurologisia syitä lyhytjänteisyyteen ja lapsuudenkodista opittu malli. Meillä kotona raivottiin ja meitä lapsia lyötiin. Luulin aivan liian kauan, että se on tavallista ja että niin tehdään joka paikassa. Itse sanoisin, että patenttineuvoja raivoon antavat ne, jotka ovat vain harvoin joutuneet asian kanssa tekemisiin. Heidän on helppo väittää, että se kuuluu lapsille. Todennäköisesti he sulkevat ansiokkaasti silmänsä vihalta ja suoranaiselta raivolta, jota sentään aika ajoin näkee.
Ap:llä ei ole mitään velvollisuutta kasvattaa miesystäväänsä. Eikä hänellä ole siihen edes keinoja. Hän voi sanoa, että käytös on kohtuutonta ja että miehen on syytä hakea apua. Jos tuo raivoaminen on tavallista eikä mitään muutosta ole näköpiirissäkään, on AP:n aika jättää mies. Jos mies tajuaa asian vakavuuden ja avuntarpeensa, kannattaa ehkä sittenkin pitää pientä etäisyyttä, jotta nähdään, auttaako lääkitys ja muu hoito. Ja hoitojen vaikutukseenhan voi kyllä mennä aikaa - eivätkä ne aina erityisesti auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ole käynyt käsiksi kehenkään enkä uhkaillut, mutta päästänyt suustani käsittämätöntä kielenkäyttöä sekä tehnyt tuota samaa, että valvon lähes läpi yön sekavassa mielentilassa ja yritän saada kontaktin kumppaniini - joka ei tajua viesteistäni mitään.
Taustalla itsellä lapsuuden laiminlyöntitraumat ja aloin tuntea itseni huonoksi kohdelluksi suhteessa.
Se yöllinen mielentila on kamala. Se on kohtaus eikä käytöstä. Siinä on taantunut siihen ikään, missä ne lapsuuden kauhut alkoivat ja sen yksinäisyyden ja avuttomuuden elää uudelleen siinä mielessä, että ainakin minä olen täysin irti itsestäni, asiasta ei jää juuri mielikuvia ja sen jälkeen on täysin uupunut ja kehollakin menee mielen lisäksi aikaa palautuessa.
Kohtauksia on ollut kahdessa suhteesssa. Toisesta erosin itse suosiolla ja toisessa ne loppuivat yhtä äkkiä kuin olivat alkaneetkin, kun saatiin keskinäiset välit kuntoon.
Vierailija kirjoitti:
MInulla on vain naisen näkökulma asiaan enkä tiedä, onko miehellä sama ongelma vai ei.
Juttele miehen kanssa avoimesti siitä, onko hänellä jotenkin huono olla suhteessanne tai toivoisiko hän sen olevan jotenkin toisenlainen. Jos hänellä on hankaava olo ja lapsuudessa isoja ongelmia, hän todella palaa tuoksi hetkeksi pieneksi lapseksi ja on sen kauppahyllyn vieressä raivoavan kolmivuotiaan tasolla. On nimittäin ihmisiä, joilla epävakaa käytös laukeaa vain huonossa/ henkisesti rasittavassa ihmissuhteessa, mutta muuten ovat vakaita ja normaaleja. Sitten on ne ihmiset, jotka valitettavasti ovat hyvissäkin olosuhteissa tuollaisia ja heidän kanssaan auttaa vain henkilökohtainen parantuminen.
Siis hei. Kun maailmassa on kaikenlaisia miehiä, niin miksi ihmeessä kukaan viettäisi aikaa miehen kanssa, joka lähettää paskaa sun sähköpostiin läpi yön? Aivan vilpittömästi kysyn tätä. Jos ei ikinä anna paskaa anteeksi, (kun se ei selkeästi ole miehen hallinnassa) ei saa paskaa niskaakaan. Simple.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä suutu ap, mutta saatko kiksejä siitä että tulet hankalan tyypin kanssa toimeen? Onko tuo sen arvoista?
Voit ohjata miestä johonkin tunnetyöskentelyä, mutta muuten kirjoitat kerran, ettet enää vastaanota sairaalloisia viestejä.
Jos uskallat lopettaa suhteen, olet itsesi puolella. Jos jostain syystä haluat olla sen kanssa, sinun kannattaa pysähtyä miettimään miksi.Nähtävästi käyttäydyn tahtomattani tavalla, joka miestä ärsyttää. Koska pidän hänestä, tuntuu pahalta kuunnella toisen silmitöntä syyttelyä ja olen sietänyt sitä koska koen sen hänen hätänsä/pahan olonsa purkauksena. Eli en ota sitä henkilökohtaisesti.
Luultavasti saan kiksejä siitä, että yleisesti ottaen mies on hyvää seuraa.
Ois parasta ottaa henkilökohtaisesti, koska se on sitä. Mies ei pidä sinua minään, ihan nollana, koska annat anteeksi p*skan käytöksen. Vaatimatta nitään muutosta, toki turhaa SE olisikin, kun mies tarttis siihen apua, jota ei ilmeisesti halua.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ole käynyt käsiksi kehenkään enkä uhkaillut, mutta päästänyt suustani käsittämätöntä kielenkäyttöä sekä tehnyt tuota samaa, että valvon lähes läpi yön sekavassa mielentilassa ja yritän saada kontaktin kumppaniini - joka ei tajua viesteistäni mitään.
Taustalla itsellä lapsuuden laiminlyöntitraumat ja aloin tuntea itseni huonoksi kohdelluksi suhteessa.
Se yöllinen mielentila on kamala. Se on kohtaus eikä käytöstä. Siinä on taantunut siihen ikään, missä ne lapsuuden kauhut alkoivat ja sen yksinäisyyden ja avuttomuuden elää uudelleen siinä mielessä, että ainakin minä olen täysin irti itsestäni, asiasta ei jää juuri mielikuvia ja sen jälkeen on täysin uupunut ja kehollakin menee mielen lisäksi aikaa palautuessa.
Kohtauksia on ollut kahdessa suhteesssa. Toisesta erosin itse suosiolla ja toisessa ne loppuivat yhtä äkkiä kuin olivat alkaneetkin, kun saatiin keskinäiset välit kuntoon.
Näin minäkin ajattelen, olen siis ap. Se, olenko tervellistä seuraa miehelle, on toinen juttu.
Millainen oli tuo suhde, jossa et saanut kohtauksiasi ikinä hallintaan?
Tiedän miehellä menevän tolkuttomasti energiaa raivoamiseen mutta niin menee minullakin. Olo on huono päiviä ja tällä hetkelläkin on käynnissä hiljainen mykkäkoulu siitä, että minä ensin varasin ja maksoin leffaliput mutta kuulemma väärään elokuvateatteriin. Mies totesi että paska juttu ja totesin, että ei sitten mennä. Minä ymmärsin, että mies ei halunnut lähteä ja peruin varauksen. Mies sitten kuitenkin odotti minua leffateatterin edessä ja suuttui, kun kerroin peruneeni varauksen. Huoh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taasko tämä sama vanha tarina. 0/5
Minulla oli hetken aikaa samantyyppinen miesystävä. Ei sentäs tappouhkauksia. Aika mielenkiintoisia tarinoita perheestään. Ensimmäisen järkyttävän purkauksen jälkeen laitoin välit heti poikki. Asia oli ihan mitätön. Mies huusi ja raivosi kuin hullu. Hän tuli hakemaan töistä kukkapuskan kanssa. Totesin, että hae tavarasi ja jätä avain pöydälle. Yksin en uskaltanut mennä kotiin. Luojan kiitos en jatkanut suhdetta ja pääsin miehestä eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa pelottavalta. Itse en todellakaan olisi tollaisen tyypin kanssa enää missään tekemisissä. Tässä ei ole edes liioittelua sanoa että voit todellakin päästä vielä hengestäsi :/
jonkun sanallisen haukkumisen päin naamaa vielä ymmärtää.
mut kaikenlainen väkivalta, esim pahoinpitely menee sairaalloiseks. puhumattakaan esim. viha-seksuaalirikoksista, jotka on ehkä sairaimpia rikoksia joita tiedän.
myös pitkään jatkvua henkinen väkivalta on todella sairasta.
Vierailija kirjoitti:
jonkun sanallisen haukkumisen päin naamaa vielä ymmärtää.
mut kaikenlainen väkivalta, esim pahoinpitely menee sairaalloiseks. puhumattakaan esim. viha-seksuaalirikoksista, jotka on ehkä sairaimpia rikoksia joita tiedän.
myös pitkään jatkvua henkinen väkivalta on todella sairasta.
Sanallisessa haukkumisessa pahinta on minusta se, etten enää tiedä, voiko miehen arvostelukykyyn luottaa. Tuntuu kauhealta kuunnella toisen ikään kuin "hätähuutoa" voimata tehdä mitään.
Ei haukku haavaa tee mutta minua satuttaa toisen haavoittuvuus sekä se, ettei henkilö näe itse käytöksessään mitään erikoista.
Juuri näin. Annat vain mennä "toiseen sairaalaan". Se ei ole edes selän kääntämistä, eihän Jorviinkaan aina mahtunut synnyttämään, vai miten päin se meni. Kyllä toinen uhri eli "sairaala" löytyy.