Tein virheen, joka pilasi elämäni

Vierailija kirjoitti:

Olet ap ilmeisesti sama 23-vuotias, joka tekee melkein päivittäin noita "Elämäni on pilattu" -aloituksia?

Ongelmasi ei ole se fyysinen haitta, joka on leikkauksesta seurannut. Sen kanssa voisit varmasti elää vallan hyvin.

Todellinen ongelmasi on pääsi sisältö. Siellä olet kasvattanut sen vaivasi niin suureksi, että se estää sinua ihan oikeasti elämästä.

Nyt voit valita kahdesta. Joko jatkat valittamista hamaan loppuun asti ja huomaat 90-vuotiaana, että eipä sitten tullut koskaan tehtyä mitään mukavaa.

Tai voit lopettaa valittamisen ja elää tästä eteen päin täysillä niillä edellytyksillä, jotka sinulla on.

En ole se. Vaihtoehtoja ei ole kaksi vaan aikakin kolme. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko tehdä korjausleikkausta?

Ai vitsi, toihan on hyvä idea. Jos olis vaan jollekin tullut mieleen. Ei voi kuule tehdä, jos voisi niin olisi varmaan tehty?! Ap

Mielestäni tuo kirjoittaja kysyi asiallisen kysymyksen, miksi sä hänelle kiukkuat? Varsinkin kun et suostu yhtään avaamaan aloitusta, ei me voida tietää voiko korjata tai onko yritetty.

Sun on nyt vaan elettävä asian kanssa, ja tuo katkeruus, vaikkakin on ymmärrettävää, ei tosiaankaan auta.

Tottakai jos on joku vika, joka häiritsee itseä paljon, on miettinyt kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, miten sitä voisi muuttaa. On oikeasti tyhmää ehdottaa jotain niin ilmiselvää kuin korjausleikkaus. Tiedoksesi, että todella monet esim. sairaat eivät hirveästi nauti, että heille ehdotetaan sitä ja tätä. Yleensä tietävät jo valmiiksi hyvin, mitä mahdollisuuksia on. Ellei niin huonossa kunnossa ettei ajatuskaan kulje. Toisaalta jotkut kyllä alistuu, että tätä tämä on, koska ovat niin kilttejä ihmisiä ja jos lääkäri on sanonut, että ei voi auttaa enää. Kai se oli osin turhaa kiukkuamista sitten. En ole kovin mukavalla tuulella. Ap

No miksi sä sitten teet aloituksen, jos siihen ei saa kommentoida tai esittää asiallista kysymystä? Tää nyt kuitenkin on aavee, ja vastaukset voi olla ihan mitä vain.

Jos vaivalle ei pysty mitään tekemään, fakta on, että sun on vaan alistuttava siihen. Ei siihen kiltteys tai pahuus auta, jos asia on peruuttamaton.

Me ei täällä tiedetä mitä sä olet tehnyt tai jättänyt tekemättä asian hyväksi, sä kiukkuat meille, jotka yritämme tiedonpuutteesta huolimatta kommentoida, joten tää sun aloitus on aika turha.

Millä tavalla tuo periaatteessa asiallinen kysymys on mielestäsi hyödyllinen? Miksi mulle ei olisi tullut mieleen selvittää, voidaanko kirurgisesti korjata tilannetta? Saahan täällä kysellä mitä vaan mutta jos kyselee tyhmiä, voi olla vastauskin sen mukainen. Ap

Minäkin suosittelen kognitiivista psykoterapiaa. Tarvitset uusia ajatusmalleja ja ahdistuksen/epäoikeudenmukaisuuden sietämiskeinoja, joita pitää harjoitella. Uudet keinot nähdä maailma ja itsensä vaativat harjoitusta ja toistoja, kuten muutkin taidot. Nykyisellään ajatuksesi kiertävät samaa katkeruuden kehää, jolla yrität hallita tilannetta ja vältellä tunteiden käsittelyä ja kohtaamista. Se ei toimi, kuten itsekin jo varmaan vuosien jälkeen huomaat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet ap ilmeisesti sama 23-vuotias, joka tekee melkein päivittäin noita "Elämäni on pilattu" -aloituksia?

Ongelmasi ei ole se fyysinen haitta, joka on leikkauksesta seurannut. Sen kanssa voisit varmasti elää vallan hyvin.

Todellinen ongelmasi on pääsi sisältö. Siellä olet kasvattanut sen vaivasi niin suureksi, että se estää sinua ihan oikeasti elämästä.

Nyt voit valita kahdesta. Joko jatkat valittamista hamaan loppuun asti ja huomaat 90-vuotiaana, että eipä sitten tullut koskaan tehtyä mitään mukavaa.

Tai voit lopettaa valittamisen ja elää tästä eteen päin täysillä niillä edellytyksillä, jotka sinulla on.

En ole se. Vaihtoehtoja ei ole kaksi vaan aikakin kolme. Ap

Olet oikeassa. On mahdollista sekä elää vaikeasta kokemuksesta huolimatta että myös samaan aikaan kärsiä siitä. Tämä taitaa olla se tyypillisin asia, mitä ihmisille usein käy, vaikka siitä ei puhuta.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin suosittelen kognitiivista psykoterapiaa. Tarvitset uusia ajatusmalleja ja ahdistuksen/epäoikeudenmukaisuuden sietämiskeinoja, joita pitää harjoitella. Uudet keinot nähdä maailma ja itsensä vaativat harjoitusta ja toistoja, kuten muutkin taidot. Nykyisellään ajatuksesi kiertävät samaa katkeruuden kehää, jolla yrität hallita tilannetta ja vältellä tunteiden käsittelyä ja kohtaamista. Se ei toimi, kuten itsekin jo varmaan vuosien jälkeen huomaat.

Onko oikeasti tervettä opetella sietämään epäoikeudenmukaisuutta? Onko se todella ihmiselle hyväksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota on elämä. Se jatkuu.

En odottanut, että pääsisin suoraan vanhusten elämäntapaan alle 30-vuotiaana. Odotan jo kuolemaa kuten moni vanhuskin. Enkä voi antaa itselleni anteeksi, koska itse tein väärän ratkaisun. Eri asia jos olisin vaan kävellyt suojatiellä ja joku olisi ajanut mun yli. Ap

Moni tekee vääriä ratkaisuja ja niiden kanssa on vain elettävä. Aika auttaa sinua sopeutumaan.

On kulunut monta vuotta, enkä ole sopeutunut yhtään. Tätä sanotaan varmaan sopeutumishäiriöksi, mutta ei se minusta ole häiriintynyttä jos ei sopeudu huonoon elämään. En halua terapiaan enkä mihinkään ryhmään, en oikeasti usko että mikään auttaa tai että pääsisin yli koskaan. Miten voisin, kun tiedän ettei mikään muutu? Ap

Ei sinun ole pakko elää. Oma on elämäsi.

Ei olekaan pakko elää. Tunnen velvollisuutta, kun ei ole pelkkä oma elämäni vaan olemassaoloni/olemattomuuteni vaikuttaa ratkaisevasti ainakin yhteen toiseen ihmiseen. Olen punninnut, että onko se parempi olla täällä että se ei kärsi kuolemastani, vai onko parempi olla olematta että ei kärsi elämästäni. En löydä mitään hyvää ratkaisua enkä tiedä mikä olisi vähiten paha. Raastaa, että en saa asiaan päätöstä.

Ja oma elämäni se oli myös silloin, kun tein väärän päätöksen. Miksi tein sen, kun tiesin, miten huonosti se voi päättyä? Ap

Teitkö aivan varmasti aivan yksin sen päätöksen sittenkään? Lääkäri varmaan esitteli mahdolliset hoitovaihtoehdot, ja niiden riskit, ja oman suosituksensa. Lääkärilläkin siis on vastuu, jos on suositellut jotain huonoa. 

Ja toisekseen, mikä olisi ollut vaihtoehto? Mitä olisi seurannut, jos et olisi valinnut leikkausta? Ehkä se vaihtoehto olla koknaan hoitamatta olisi ollut vieläkin pahempi?

Jos en olisi valinnut leikkausta, niin todennäköisesti olisin elossa ja terve. Tämä kuitenkin tiedettiin varmaksi vasta leikkausten jälkeen, eli jos olisin jättänyt menemättä, olisin joutunut kärvistelemään epätietoisuudessa jonkin aikaa. Ilman hoitoa olisin myös jollain todennäköisyydellä kuollut, jos olisinkin ollut väärässä etten tarvitse leikkausta, tai sitten mennyt huonommaksi hoidon viivästyessä ja vammautunut myöhään aloitetusta hoidosta sitten pahemmin (tai sitten ei). Mutta siis jälkeenpäin, en ollut väärässä vaan oikeassa oli se tunne, että en tarvitse leikkausta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet ap ilmeisesti sama 23-vuotias, joka tekee melkein päivittäin noita "Elämäni on pilattu" -aloituksia?

Ongelmasi ei ole se fyysinen haitta, joka on leikkauksesta seurannut. Sen kanssa voisit varmasti elää vallan hyvin.

Todellinen ongelmasi on pääsi sisältö. Siellä olet kasvattanut sen vaivasi niin suureksi, että se estää sinua ihan oikeasti elämästä.

Nyt voit valita kahdesta. Joko jatkat valittamista hamaan loppuun asti ja huomaat 90-vuotiaana, että eipä sitten tullut koskaan tehtyä mitään mukavaa.

Tai voit lopettaa valittamisen ja elää tästä eteen päin täysillä niillä edellytyksillä, jotka sinulla on.

En ole se. Vaihtoehtoja ei ole kaksi vaan aikakin kolme. Ap

Olet oikeassa. On mahdollista sekä elää vaikeasta kokemuksesta huolimatta että myös samaan aikaan kärsiä siitä. Tämä taitaa olla se tyypillisin asia, mitä ihmisille usein käy, vaikka siitä ei puhuta.

Keksittiin yhdessä sitten ainakin neljä. Tarkoitin sitä, että yllättävän suuri prosentti itsemurhista liittyy krooniseen sairauteen ja kipuun. Siitäkään ei yleensä puhuta. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin suosittelen kognitiivista psykoterapiaa. Tarvitset uusia ajatusmalleja ja ahdistuksen/epäoikeudenmukaisuuden sietämiskeinoja, joita pitää harjoitella. Uudet keinot nähdä maailma ja itsensä vaativat harjoitusta ja toistoja, kuten muutkin taidot. Nykyisellään ajatuksesi kiertävät samaa katkeruuden kehää, jolla yrität hallita tilannetta ja vältellä tunteiden käsittelyä ja kohtaamista. Se ei toimi, kuten itsekin jo varmaan vuosien jälkeen huomaat.

Onko oikeasti tervettä opetella sietämään epäoikeudenmukaisuutta? Onko se todella ihmiselle hyväksi?

Kaikki tunteet pitäisi opetella kohtaamaan ja siinä mielessä sietämään/hyväksymään, että ne eivät horjuta koko mieltä. Tunteen hyväksyntä ei tarkoita, etteikö asiaa tai olosuhdetta saisi myös muuttaa parempaan siinä määrin kuin se on mahdollista.

Voi voi 23v nainen....😐😥😧😒

Vierailija kirjoitti:

Minäkin suosittelen kognitiivista psykoterapiaa. Tarvitset uusia ajatusmalleja ja ahdistuksen/epäoikeudenmukaisuuden sietämiskeinoja, joita pitää harjoitella. Uudet keinot nähdä maailma ja itsensä vaativat harjoitusta ja toistoja, kuten muutkin taidot. Nykyisellään ajatuksesi kiertävät samaa katkeruuden kehää, jolla yrität hallita tilannetta ja vältellä tunteiden käsittelyä ja kohtaamista. Se ei toimi, kuten itsekin jo varmaan vuosien jälkeen huomaat.

Kyllä mä mielestäni kohtaan tunteet, ne ei vaan ole miellyttäviä eivätkä mene pois kohtaamalla, vaan tulevat uudestaan. Ap

No sä pärjäät. Ei oo mitään asiaa missä ei vois olla joskus onnistunut....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet ap ilmeisesti sama 23-vuotias, joka tekee melkein päivittäin noita "Elämäni on pilattu" -aloituksia?

Ongelmasi ei ole se fyysinen haitta, joka on leikkauksesta seurannut. Sen kanssa voisit varmasti elää vallan hyvin.

Todellinen ongelmasi on pääsi sisältö. Siellä olet kasvattanut sen vaivasi niin suureksi, että se estää sinua ihan oikeasti elämästä.

Nyt voit valita kahdesta. Joko jatkat valittamista hamaan loppuun asti ja huomaat 90-vuotiaana, että eipä sitten tullut koskaan tehtyä mitään mukavaa.

Tai voit lopettaa valittamisen ja elää tästä eteen päin täysillä niillä edellytyksillä, jotka sinulla on.

En ole se. Vaihtoehtoja ei ole kaksi vaan aikakin kolme. Ap

Olet oikeassa. On mahdollista sekä elää vaikeasta kokemuksesta huolimatta että myös samaan aikaan kärsiä siitä. Tämä taitaa olla se tyypillisin asia, mitä ihmisille usein käy, vaikka siitä ei puhuta.

Keksittiin yhdessä sitten ainakin neljä. Tarkoitin sitä, että yllättävän suuri prosentti itsemurhista liittyy krooniseen sairauteen ja kipuun. Siitäkään ei yleensä puhuta. Ap

Totta, mutta ymmärsin tekstistäsi ettei tämä olisi ajankohtainen vaihtoehto. Valitettavasti vain se menee niin, että monille ikäviä asioita kokeneille elämä kärsimyksen kanssa on se uusi normaali, vaikka se ei leimaisikaan kaikkea joka hetki. Selviytyminen ei tarkoita sitä, että pystyisi olemaan sinut kaikkien vaikeuksiensa kanssa joka hetki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voiko tehdä korjausleikkausta?

Ai vitsi, toihan on hyvä idea. Jos olis vaan jollekin tullut mieleen. Ei voi kuule tehdä, jos voisi niin olisi varmaan tehty?! Ap

Mielestäni tuo kirjoittaja kysyi asiallisen kysymyksen, miksi sä hänelle kiukkuat? Varsinkin kun et suostu yhtään avaamaan aloitusta, ei me voida tietää voiko korjata tai onko yritetty.

Sun on nyt vaan elettävä asian kanssa, ja tuo katkeruus, vaikkakin on ymmärrettävää, ei tosiaankaan auta.

Tottakai jos on joku vika, joka häiritsee itseä paljon, on miettinyt kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, miten sitä voisi muuttaa. On oikeasti tyhmää ehdottaa jotain niin ilmiselvää kuin korjausleikkaus. Tiedoksesi, että todella monet esim. sairaat eivät hirveästi nauti, että heille ehdotetaan sitä ja tätä. Yleensä tietävät jo valmiiksi hyvin, mitä mahdollisuuksia on. Ellei niin huonossa kunnossa ettei ajatuskaan kulje. Toisaalta jotkut kyllä alistuu, että tätä tämä on, koska ovat niin kilttejä ihmisiä ja jos lääkäri on sanonut, että ei voi auttaa enää. Kai se oli osin turhaa kiukkuamista sitten. En ole kovin mukavalla tuulella. Ap

No miksi sä sitten teet aloituksen, jos siihen ei saa kommentoida tai esittää asiallista kysymystä? Tää nyt kuitenkin on aavee, ja vastaukset voi olla ihan mitä vain.

Jos vaivalle ei pysty mitään tekemään, fakta on, että sun on vaan alistuttava siihen. Ei siihen kiltteys tai pahuus auta, jos asia on peruuttamaton.

Me ei täällä tiedetä mitä sä olet tehnyt tai jättänyt tekemättä asian hyväksi, sä kiukkuat meille, jotka yritämme tiedonpuutteesta huolimatta kommentoida, joten tää sun aloitus on aika turha.

Millä tavalla tuo periaatteessa asiallinen kysymys on mielestäsi hyödyllinen? Miksi mulle ei olisi tullut mieleen selvittää, voidaanko kirurgisesti korjata tilannetta? Saahan täällä kysellä mitä vaan mutta jos kyselee tyhmiä, voi olla vastauskin sen mukainen. Ap

Mielestäni se ei ollut tyhmä kysymys alkuukaan. Kun ottaa huomioon sen, että kerroit aloituksessa vain sen, että elämäsi on pilalla leikkauksen takia, ei oikein voi kommentoida, jos ei ensin yritä selvittää mitä olet asian eteen sitten tehnyt.

Ei se varmaan sua hyödyttänyt, mutta nyt me muut tiedämme, että korjausleikkausta olet miettinyt ja sitä ei voi tehdä. Eli ikävä juttu, ei auta kuin elää sen kanssa. Ei me muuta siihen voida kommentoida tai antaa vinkkejä helpompaan elämään kun emme tiedä mikä se sun elämäsi pilannut vamma on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapiaan

Miksi pitäisi käyttää aikaa tuollaiseen? Kyllä luonto korjaa liian heikot pois.

-eri

Se lääketiede kun puuttuu nykyään kaikkeen, niin ei korjaa. Mut on lääketiede pelastanut kaksi kertaa 0v. ja 2v. ja senkin jälkeen varmaan muutaman kerran olisin kuollut johonkin tavalliseen infektioon ilman antibiootteja. Tätä viimeistä "pelastamista" en nyt olisi tarvinnut. Että kiitos vaan lääketieteelle hyvistä vuosista, nyt ne ovat takana. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin suosittelen kognitiivista psykoterapiaa. Tarvitset uusia ajatusmalleja ja ahdistuksen/epäoikeudenmukaisuuden sietämiskeinoja, joita pitää harjoitella. Uudet keinot nähdä maailma ja itsensä vaativat harjoitusta ja toistoja, kuten muutkin taidot. Nykyisellään ajatuksesi kiertävät samaa katkeruuden kehää, jolla yrität hallita tilannetta ja vältellä tunteiden käsittelyä ja kohtaamista. Se ei toimi, kuten itsekin jo varmaan vuosien jälkeen huomaat.

Kyllä mä mielestäni kohtaan tunteet, ne ei vaan ole miellyttäviä eivätkä mene pois kohtaamalla, vaan tulevat uudestaan. Ap

Ap, voisin sanoa aivan samoin. Pitkän aikaa elämääni on leimannut se, että monina päivinä lohdutan itseäni sillä, että jos en enää halua elää, niin tiedän miten voin tap-paa itseni tehokkaasti. Tähän asti olen silti joka päivä valinnut elämän, mutta minua helpottaa tieto siitä, että toinenkin vaihtoehto on, jollen enää jaksa.

Ota askel eteen päin, ja ota erilaisia tavoitteita. Aloita vähän nii ku uus luku sun elämässäs! :)

Minä tein kaksi virhettä jotka pilasivat elämäni. Tosin onneksi ne sai jätettyä isälleen ja tarvitsee tavata vain joka toinen viikoloppu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin suosittelen kognitiivista psykoterapiaa. Tarvitset uusia ajatusmalleja ja ahdistuksen/epäoikeudenmukaisuuden sietämiskeinoja, joita pitää harjoitella. Uudet keinot nähdä maailma ja itsensä vaativat harjoitusta ja toistoja, kuten muutkin taidot. Nykyisellään ajatuksesi kiertävät samaa katkeruuden kehää, jolla yrität hallita tilannetta ja vältellä tunteiden käsittelyä ja kohtaamista. Se ei toimi, kuten itsekin jo varmaan vuosien jälkeen huomaat.

Kyllä mä mielestäni kohtaan tunteet, ne ei vaan ole miellyttäviä eivätkä mene pois kohtaamalla, vaan tulevat uudestaan. Ap

Ap, voisin sanoa aivan samoin. Pitkän aikaa elämääni on leimannut se, että monina päivinä lohdutan itseäni sillä, että jos en enää halua elää, niin tiedän miten voin tap-paa itseni tehokkaasti. Tähän asti olen silti joka päivä valinnut elämän, mutta minua helpottaa tieto siitä, että toinenkin vaihtoehto on, jollen enää jaksa.

Mäkin haluaisin, että ei tuomittaisi niin rankasti tai ajateltaisi, että on pakko jonkun takia. Ei haluaisi jättää huonoa muistoa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ota askel eteen päin, ja ota erilaisia tavoitteita. Aloita vähän nii ku uus luku sun elämässäs! :)

Otin, ja sitten epäonnistuin niissäkin! Sen jälkeen aika lailla romahdin tähän nykyiseen tilaan. Varmaan oli tavoitteet liian korkealla ja/tai huono onni taas. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin suosittelen kognitiivista psykoterapiaa. Tarvitset uusia ajatusmalleja ja ahdistuksen/epäoikeudenmukaisuuden sietämiskeinoja, joita pitää harjoitella. Uudet keinot nähdä maailma ja itsensä vaativat harjoitusta ja toistoja, kuten muutkin taidot. Nykyisellään ajatuksesi kiertävät samaa katkeruuden kehää, jolla yrität hallita tilannetta ja vältellä tunteiden käsittelyä ja kohtaamista. Se ei toimi, kuten itsekin jo varmaan vuosien jälkeen huomaat.

Kyllä mä mielestäni kohtaan tunteet, ne ei vaan ole miellyttäviä eivätkä mene pois kohtaamalla, vaan tulevat uudestaan. Ap

Hyvä, että uskallat ne kohdata. Seuraava askel olisi sitten käsitellä niitä jotenkin muuten kuin katkeruuden kautta. En ole psykoterapeutti, joten kaikkia tekniikoita en tiedä. Itselleni on kuitenkin tehonnut mm. myötätuntoharjoitukset ja hyväksyntäharjoitukset. Myös meditaatio säännöllisenä auttaa. Tiedän, että pidät katkeruuttasi oikeutettuna ja luonnollisena seurauksena sietämättömään tilanteeseen, mutta siitä asteittain luopuminen auttaa ennen kaikkea itseäsi.