Miten työttömänä saa kulumaan ajan mukavasti?
Tämä ainainen tietsikan ja puhelimen äärellä istuminen alkaa jo kyllästyttää, vaikka työttömyyttä on takana vasta kuukausi. Asun pienessä kaupungissa huonojen liikenneyhteyksien päässä eikä täällä ole oikein mitään harrastusmahdollisuuksia. Marttakerho ja seurakunnan kuoro ei kiinnosta.
Muutin tänne pari vuotta sitten työn perässä enkä ole saanut täältä yhtään ystävää. Kävin kerran kahvilla yhden entisen työkaverini kanssa, mutta siitä jäi väkinäinen olo ja tuskin enää tavataan muuten kuin ohimennen. Kaikki vanhat kaverini ja sukulaiseni asuu niin kaukana ettei tapaamiset oikein onnistu.
Miten saisin ajan kulumaan ilman että pää hajoaa? Nyt talvella ei viitsi edes ulkoilla kun on niin kylmä.
Kommentit (44)
Alat streemaamaan Fortnitea vähäpukeisena Twitchissä.
Kirjasto, kansalaisopiston työttömille suht edukkaat kurssit, kyllä pikkukaupungissakin varmaan rientoja on, jos niitä kaipaat. Vapaaehtoistoiminta eri järjestöissä. Vanhusten auttaminen (ulokoilu, lukeminen). Kirjoittaminen, verkkokurssit.
Kirjasto, elukuvia tai päihteitä. Eikä niitäkään aina jaksa. Työttömänä tylsyys iskee toisinaan niin että meinaa tulla hulluksi. Joskus hyvä provo viihdyttää hetken aikaa. Äääh mulla on myös ihan hel.. tylsää.
Vapaaehtoistyö ja opiskelu antaa mielekästä tekemistä päiviin. Opiskelun kanssa täytyy tietysti olla varovainen, mutta esim. työväen opiston kurssit ja itsenäinen kirjoista opiskelu on ok. Ja ainakin yliopiston luennot on yleensä kaikille avoimia, joten niitä voi mennä kuuntelemaan vaikkei olisi kirjoilla opiskelijana.
Mun miesystävä on työtön ja "arkirutiini" on:
- herätys kahdeksalta, tunnin aamulenkki (kävely)
- aamiainen
- kielen opiskelua 1 h
- lukemista (fiktiota)
- vapaaehtoistyötä 3 krt/viikossa ma, ke, to
- ruuanlaitto (harrastus)
- maalaus/piirtäminen
- podcastit
- kuntosali/uinti/toinen kävelylenkki
- iltaisin kavereitten kanssa hengailua/pelailua (lauta- tai konsolipelit)/Netflix
Olen työtön ja ulkoilen talvesta huolimatta. Sopivat vaatteet päälle ja liike pitää lämpimänä.
Mieti joku kiva juttu mitä haluaisit työksesi tehdä ja ala sitten työstää liiketoimintasuunnitelmaa. Tee sitä sillä ajatuksella, että jonain päivänä voisit myös toteuttaa suunnitelman.
Vierailija kirjoitti:

Hyvä idea, kunhan sitä ei ota liian tosissaan. Yrityksen perustaminen Suomessa on mieletön riski, jos oma talous ei ole todella vakaalla pohjalla.
Vierailija kirjoitti:
Mieti joku kiva juttu mitä haluaisit työksesi tehdä ja ala sitten työstää liiketoimintasuunnitelmaa. Tee sitä sillä ajatuksella, että jonain päivänä voisit myös toteuttaa suunnitelman.
Liikeidea on ja niin hyvä ettei tarvi tukea. Laki vaan kieltää meillä toisin kuin kanadassa.
Ensinnäkin, kannattaako tuolle paikkakunnalle jäädä asumaan?
Osallistu ilmaistapahtumiin. Kuntoile, tee käsillä jotain. Lue kirjoja.
No ite ryyppään ja polttelen pilvee. Sitte kun rahat loppu eikä varaa päihteisiin niin kattelen lähinnä elokuvia ja pelailen pleikkaria.
Kuntosaliharjoittelu pari kertaa viikossa tekee hyvää. Kannattaa pitää yhteyttä ihmisiin, vaikka Messengerin kautta.
-Urheilu (kotonakin voi esim. joogata ja jumpata)
-Ulkoilu (kävelylenkit, luontokuvaus, hiihto, jäällä kävely, lumityöt)
-Kodin sisustaminen (huonekalujen maalaus, tapetointi-ja maalausprojektit, käsityöt, kaikenlainen järjesteleminen, verhojen ja tyynynpäällisten ompeleminen jne)
-Perusteellinen siivous (kylppärin kaakeleiden kiillotus, seinien ja ovien pyyhkiminen, pattereidenvälien putsaus, verhokiskojen ja liukuovien putsaus ja huolto jne)
-Lukeminen (ihanat kirjasarjat ja romaanit)
-Turhan tavaran myyminen ja kierrättäminen
-Soittimien soittaminen, musiikin kuunteleminen, Spotify-listojen tekeminen
-Netflixin tai muun palvelun sarjoihin koukuttuminen
Urheiluharrastukset lisäävät hyvinvointia monella tavoin: saat tekemistä, hyvän tasapainoisen mielen ja terveytesi paranee. Usein ulkonäkökin muuttuu myönteisesti ja olet houkuttelevampi työnhakija.
Ehdotan että otat joka ikiselle päivälle jonkin urheilutavoitteen:
Uimahalli
Juoksu/hölkkä/kävely
Hiihto
Kuntosali
Jumppa
jne.
Työttömille on usein uimahalliin ym. edulliset liput aamupäivällä.
Lisäksi suosittelen kirjojen lukemista. Kun on hyvä kirja kotona, ei ole koskaan tylsää eikä yksinäistä.
Silloin kun olin työttömänä luin parhaillaan kirjan päivässä. 3kk jakson aikana tuli luettua 62 kirjaa. Se oli aika mukavaa, voittaa nettisurffailun ja kirjastossa voi samalla silmäillä päivän lehdet.
Lukemisen lisäksi innostuin leipomaan ja kokkaamaan. En ole ikinä ollut kovin hyvä kokki, mutta oli kiva kokeilla erilaisia työläitäkin reseptejä kun kerrankin oli aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin, kannattaako tuolle paikkakunnalle jäädä asumaan?
Hyvä kysymys, mutta muuttaminen on kallista eikä läheskään kaikilla ole siihen varaa. Ei etenkään asuntovelallisilla.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ainainen tietsikan ja puhelimen äärellä istuminen alkaa jo kyllästyttää, vaikka työttömyyttä on takana vasta kuukausi. Asun pienessä kaupungissa huonojen liikenneyhteyksien päässä eikä täällä ole oikein mitään harrastusmahdollisuuksia. Marttakerho ja seurakunnan kuoro ei kiinnosta.
Muutin tänne pari vuotta sitten työn perässä enkä ole saanut täältä yhtään ystävää. Kävin kerran kahvilla yhden entisen työkaverini kanssa, mutta siitä jäi väkinäinen olo ja tuskin enää tavataan muuten kuin ohimennen. Kaikki vanhat kaverini ja sukulaiseni asuu niin kaukana ettei tapaamiset oikein onnistu.
Miten saisin ajan kulumaan ilman että pää hajoaa? Nyt talvella ei viitsi edes ulkoilla kun on niin kylmä.
Olen aina ollut työtön tai minusta voisi sanoa "työtävieroksuva "Päivällä heräilen puolenpäivän jälkeen keittelen kahvit ja kaurapuuron.Siinä samassa luen päivänuutiset netistä. Sitten jos hyvä ilma lähen kaupungille käveleskelemään ja tapaan samanlaisia ystäviäni.Kirjastossa vietän paljon aikaa ja sitten näiden panotuttavien kanssa kun heidän miehet töissä. Nautin joka päivästä en tuu koskaan tekemään töitä,en nää mitään järkee kun pärjään tällä mitä saan.
Onnellinen kirjoitti:

Sinulla elämän arvot kohdallaan 👍
Onko sinulla kirjastokortti näin ensi alkuun?