Lue keskustelun säännöt.
Morjensta! Asiaa uusperheellisten ongelmista sietää puolison lasta.
04.02.2019 |
Heissan!
Olemme seurustelleet puolisoni kanssa muutaman vuoden. Alkuun tulin hänen vaativan lapsensa kanssa oikein hyvin juttuun. Meillä oli hauskaa, laitoin häntä nukkumaan(monesti jopa lapsen omasta pyynnöstä).
MUTTA!
Nyt kun puolisoni lapsineen on muuttanut meille (minulla siis myös lapsi. Samanikäinen kuin puolisollani) on ongelmat alkaneet.
Lapset jakavat huoneen keskenään. Kertaakaan en ole saanut mennä iltasatua lukemaan kun tämä pikku tyranni on kotona. Puolisoni pitää aina lukea satu ja paijata ipana uneen. Oma lapseni nätisti hyväksyy järjestelyn. Molemmat lapset ovat siis 6v. Puolisoni lapsi ei kestä häviämistä yhtään. Usein kun mukulat pelaavat keskenään ja tämä kiistapukari häviää niin parku tulee.
Minua ja mun sääntöjä mollataan monta kertaa päivässä. Mun lapsi on tuolle riitapukarille kuin jalokivi. Mutta auta armias jos riitapukarille sanotaan vastaan niin heti tulee itku.
Koirakin on ihan perseestä jos se ei toimi riitapukarin mielen mukaan.
Puolisoni koittaa kyllä pitää kuria, mutta ei ikinä koskaan toteuta uhkauksiaan. Jankkaa uhkauksilla niin monta kertaa että lapsi tottelee. Ja taas ollaan 10 minuutin päästä samassa tilanteessa. Riitapukari kiukuttelee esimerkiksi siitä että pitää pukeutua.
Mun hermot ei kestä!
Kiitos ja anteeksi!
Kommentit (122)
81/122
|
04.02.2019 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Näen tilanteessa tasan yhden ongelman ja se on sinun asenteesi. Ei ihme, jos lasta ahdistaa kun äitipuoli pitää häntä tyrannina ja riitapukarina. Et ehkä ole sitä lapselle sanonut, mutta lapset aistivat sanomattakin jos heistä ei pidetä. Vähemmästäkin tulee paha olo ja kiukuttaa. Lisäksi isä on raahannut lapsen tämän vihamielisen eukon luokse asumaan ja pitää vielä jakaa huonekin sen eukon kullannupun kanssa. Ymmärrän täysin tuon lapsen reaktion.
Höpö höpö. Lääkkeet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä helvetin niskurointia? Te olette vääntäneet kuusivuotiaan elämän ylösalaisin ja sinusta hän ei saa osoittaa mitään tunteita? Kai nyt ääliökin tajuaa, ettei tuossa ole mistään muroista kysymys? Ja ääliönkin luulisi tietävän sellaisesta kuin eskariuhma. Se on kuin minimurrosikä, usein pahempi kuin varsinainen.[/quote]
Uhmaiät on tottakai asia erikseen. Ne on vaan taisteltava läpi. On mun omallakin lapsella uhmat olleet mutta ne EI oo jääneet päälle. Uskokaa nyt jo että minä en ole tän lapsen elämää laittanut nurinniskoin! Ja uskokaa myös se että lapsi on ollut hankala jo aiemmin. Uhmaa saa ja pitääkin olla mutta rajat sillekkin pitäis omien vanhempiensa laittaa eikä antaa lapsen kiusata pihakavereita ja bonusvanhempiaan!
Vierailija kirjoitti:
Mitä helvetin niskurointia? Te olette vääntäneet kuusivuotiaan elämän ylösalaisin ja sinusta hän ei saa osoittaa mitään tunteita? Kai nyt ääliökin tajuaa, ettei tuossa ole mistään muroista kysymys? Ja ääliönkin luulisi tietävän sellaisesta kuin eskariuhma. Se on kuin minimurrosikä, usein pahempi kuin varsinainen.
Uhmaiät on tottakai asia erikseen. Ne on vaan taisteltava läpi. On mun omallakin lapsella uhmat olleet mutta ne EI oo jääneet päälle. Uskokaa nyt jo että minä en ole tän lapsen elämää laittanut nurinniskoin! Ja uskokaa myös se että lapsi on ollut hankala jo aiemmin. Uhmaa saa ja pitääkin olla mutta rajat sillekkin pitäis omien vanhempiensa laittaa eikä antaa lapsen kiusata pihakavereita ja bonusvanhempiaan!
Kyllä sinä olet.
Ja ihan olet itse lähtenyt myös soitelleen kämppääsi jakamaan. Miksei ole keskusteltu aikuisten kesken kasvatusasioista ennen sitä?
Ja koko tää juttusi on nyt tämmöistä ihmeellistä kolmevuotiaan jokellusta ”äitiiiiiii, x kiusaa!”
Vierailija kirjoitti:
Tämä lelliminen johtaa kaiketi vauvavuosiin kun "riitapukari" on ollut ilmeisesti hyvin haastava. Mutta eikai sitä lellimistä tarvitse jatkaa aikuisuuteen asti?
Ei tarvitse. Varatkaa aika vaikka perheneuvolaan, josta teidät ohjataan lastenpsykiatriaan tai neurologille sen selvittämiseksi, onko jotain muuta pielessä vai pelkkiä sopeutumisvaikeuksia.
On kaksi tapaa kasvattaa psykopaatti: joko täydellinen laiminlyönti ja kaltoinkohtelu, tai pumpuliin kääriminen ja lellintä. Sitä nimitetään ammattikielellä rajattomuudeksi. Lapsi kokee turvattomuutta, ellei aikuinen hänelle aseta rajoja, eikä lapsi opi itsekään säätelemään tunteitaan ja impulssejaan.
Tulen niin surulliseksi kun luen tätä ketjua.
Ap:lla ei ole minkäänlaista käsitystä lapsen kehitysvaiheesta ja tunne-elämästä eikä ymmärrystä erilaisista persoonista.
Ensinnäkin kun uusperheenä yhteen muutetaan niin lapsille se ei koskaan saisi olla tilanne missä oma tila pitää yhtäkkiä jakaa vieraiden kanssa. Omat huoneet olisi tuossa tilanteessa ihan ehdottomat. Kyllä sillä miehen lapsella on ihan kaikki oikeus saada oma vanhempi lukemaan se iltasatu joka ilta. Toki tämä hoituisi ihan vaikka sillä että luette eri huoneissa, mutta kuitenkin. Ei ole lapsen vika että vanhemmat on eronneet ja sitten pitäisi kaikki vielä alkaa jakamaan jonkun sellaisen kanssa joka ei ole sitä omaa perhettä ainakaan näin alkuvaiheessa. Uusperheessä kasvetaan perheeksi pikkuhiljaa. Ja sekään ei tapahdu jos perheenjäsenet ei kunnioita toisiaan. Sinä et selvästi kunnioita miehesi lasta etkä miehesi ja hänen lapsensa välistä suhdetta ja sen historiaa.
6v. on ylipäätään haastavassa kehitysvaiheessa. Esimurkkuikä, uhmaikä, kuningasvuosi. Lapsi voi tässä iässä olla todella vaikea, ailahteleva, tarvitsee paljon apua esim. kaverisuhteissa, voi saada järjettömiä päähänpistoja, haluaa olla kaikessa paras ja on huono häviämään. Vaikka sinun lapsesi on vaniljaa, ei se tarjoita että se tulisempiluonteinen on huonosti kasvatettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on käsittämätön ketju. Ihan kuin kukaan ydinperheen lapsi ei olisi ns vaikea lapsi?
Minullaon yksi lasta, joka on vaikea. Kaverillani on lapsi, joka on supervaikea. Molemmat nyt teinejä, mutta juuri ikävuodet 4-6 olivat rasittavia. Siis pomottajia jo vauvasta alkaen.
Jaihan ydinperheen lapsia molemmat. Elämää ei ole laitettu mullin mallin.
Oman vaikean lapseni kanssa pidin vain yhdestä säännöstä kiinni: ketään ei saa satuttaa. Henkisesti eikä fyysisesti. Työvoitto, että sain upotettua tämän tajuntaan.
Eli johdonmukaisuus 1-2 asiassaon tärkeää. Yksi asia kerrallaan käsittelyyn niin kauaksi aikaa kuin tarvis. Sitten voi ottaa uuden asian. Ap:lla se voisi olla esim se, että jokainen saa päättää omista asioistaan, lapsi ei voi päättää toisen puolesta.
Ongelma tietty on, jos vanhempi ei ole samoilla linjoilla.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on käsittämätön ketju. Ihan kuin kukaan ydinperheen lapsi ei olisi ns vaikea lapsi?
Minullaon yksi lasta, joka on vaikea. Kaverillani on lapsi, joka on supervaikea. Molemmat nyt teinejä, mutta juuri ikävuodet 4-6 olivat rasittavia. Siis pomottajia jo vauvasta alkaen.
Jaihan ydinperheen lapsia molemmat. Elämää ei ole laitettu mullin mallin.
Oman vaikean lapseni kanssa pidin vain yhdestä säännöstä kiinni: ketään ei saa satuttaa. Henkisesti eikä fyysisesti. Työvoitto, että sain upotettua tämän tajuntaan.
Eli johdonmukaisuus 1-2 asiassaon tärkeää. Yksi asia kerrallaan käsittelyyn niin kauaksi aikaa kuin tarvis. Sitten voi ottaa uuden asian. Ap:lla se voisi olla esim se, että jokainen saa päättää omista asioistaan, lapsi ei voi päättää toisen puolesta.Ongelma tietty on, jos vanhempi ei ole samoilla linjoilla.
Tai sitten teidän perheessä on vain surkeaa vanhemmuutta.
Ylipäätään tämä että ”lapsi on hankala” -potaska on naurettavaa. Ihan kuin joku noin vaan olisi synnynnäisesti paha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on käsittämätön ketju. Ihan kuin kukaan ydinperheen lapsi ei olisi ns vaikea lapsi?
Minullaon yksi lasta, joka on vaikea. Kaverillani on lapsi, joka on supervaikea. Molemmat nyt teinejä, mutta juuri ikävuodet 4-6 olivat rasittavia. Siis pomottajia jo vauvasta alkaen.
Jaihan ydinperheen lapsia molemmat. Elämää ei ole laitettu mullin mallin.
Oman vaikean lapseni kanssa pidin vain yhdestä säännöstä kiinni: ketään ei saa satuttaa. Henkisesti eikä fyysisesti. Työvoitto, että sain upotettua tämän tajuntaan.
Eli johdonmukaisuus 1-2 asiassaon tärkeää. Yksi asia kerrallaan käsittelyyn niin kauaksi aikaa kuin tarvis. Sitten voi ottaa uuden asian. Ap:lla se voisi olla esim se, että jokainen saa päättää omista asioistaan, lapsi ei voi päättää toisen puolesta.Ongelma tietty on, jos vanhempi ei ole samoilla linjoilla.
Tai sitten teidän perheessä on vain surkeaa vanhemmuutta.
Ylipäätään tämä että ”lapsi on hankala” -potaska on naurettavaa. Ihan kuin joku noin vaan olisi synnynnäisesti paha.
Nyt sinä vedät mutkia suoriksi aika huolella. Kukaan ei ole puhunut "pahoista" lapsista. Haastava lapsi ei ole synonyymi pahalle. Haastavalla voidaan tarkoittaa esim. lasta joka reagoi ärsykkeisiin keskivertoa herkemmin, jolla on vaikeuksia keskittyä asioihin, vaikeuksia pysyä paikoillaan, haastavaa tunnistaa ja hillitä tunteitaan, haastavaa tunnistaa muiden tunteita tms. Ja näihin voi olla ihan perinnöllisiä, neurologisia, fyysisiä tms syitä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä hittoa? En ikinä suostuisi siihen, etten saisi lukea iltasatua lapselleni. Miten mies perustelee että lapsi saa määrätä tuollaisesta. Tuli paha mieli sinun lapsesi puolesta.
Voiko lapsesi oikeasti hyvin järjestelyssänne? Voisiko lapsilla olla edes omat huoneet?
Vai onko kirjoittaja mies ja liikkuva lapsi naisen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on käsittämätön ketju. Ihan kuin kukaan ydinperheen lapsi ei olisi ns vaikea lapsi?
Minullaon yksi lasta, joka on vaikea. Kaverillani on lapsi, joka on supervaikea. Molemmat nyt teinejä, mutta juuri ikävuodet 4-6 olivat rasittavia. Siis pomottajia jo vauvasta alkaen.
Jaihan ydinperheen lapsia molemmat. Elämää ei ole laitettu mullin mallin.
Oman vaikean lapseni kanssa pidin vain yhdestä säännöstä kiinni: ketään ei saa satuttaa. Henkisesti eikä fyysisesti. Työvoitto, että sain upotettua tämän tajuntaan.
Eli johdonmukaisuus 1-2 asiassaon tärkeää. Yksi asia kerrallaan käsittelyyn niin kauaksi aikaa kuin tarvis. Sitten voi ottaa uuden asian. Ap:lla se voisi olla esim se, että jokainen saa päättää omista asioistaan, lapsi ei voi päättää toisen puolesta.Ongelma tietty on, jos vanhempi ei ole samoilla linjoilla.
Tai sitten teidän perheessä on vain surkeaa vanhemmuutta.
Ylipäätään tämä että ”lapsi on hankala” -potaska on naurettavaa. Ihan kuin joku noin vaan olisi synnynnäisesti paha.
Höpö höpö. Kaikki ei ole vanhempien syytä. Eikä vanhempien ansiota.
Ei ne lapset pahoja ole, vaan pomottajia. Selkaisia, joista tulee aikuisena johtajia. Koleerikkoja. Punaisia. D-luonteita. Mitä persoonallisuusluokittelua nyt haluaa käyttää.
Lapsena ne ovat rasittavia, koska sitä päämäärätietoisuutta, rohkeutta ja oma tahtoa ei ole vielä suitsittu sosiaalisiin sääntöihin sopivaksi.
Sellainen lapsi tarvitsee kasvattajan, joka ymmärtää tätä, ja ymmärrys on kasvattamisen lähtökohta. Että tajuaa lapsen motiivit ja draiverit. Jos ei ymmärrä, eikä osaa opettaa sosiaalisia normeja, niin lapsesta kasvaa joko avoin tyranni tai katkeruutta täynnä oleva, joka on aikuisen edessä näennäisesti alistuva, mutta täynnä uhmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap
Eli olet tuntenut uuden puolisosi kaksi vuotta ja lapset on pakotettu kuvioon ja nyt jo asutte yhdessä.
Asiallisempaa olisi ollut seurustella se kaksi vuotta ennen kuin edes tapaat ko lapsen.
Tyypillistä minäminäminää.
Luitko aiemman kommenttini? Aivan mainiosti olisin voinut asua yksin vaikka seuraavat viisi vuotta. Puolisoni joutui myymään asuntonsa ja siksi oli uusi koti tarpeen. Ja jos sun mukuloille ei se kaksi vuotta ole tarpeeksi tutustua uusiin tyyppeihin niin suosittelen katsomaan peiliin ja viskaamaan sen "KUINKA OLLA SUOMALAINEN JYYRÄ" kirjan takkaan!
Minä olen ydinperheen äiti.
Aivan naurettavaa minäminäminäkitinää.
Onpa harvinaisen naurettava perustelu. Miksi sen piti asuntonsa myydä? Miksei se voinut ostaa uutta? MIkä ihmeen marttyyritarina tämäkn on?
En ole AP mutta sanon tälle uusperheen äidille että kaikki ei ole noin mustavalkoista tässä elämässä. Sama kuvio voi olla vielä sinullakin edessä, miten suu sitten pannaan? Vai voitko olla varma että miehesi haluaa olla kanssasi maailman tappiin asti? Ja jos ei halua niin haluatko Itse olla yksin miehesi lähdettyä? Kai se asuntokin on myytävä jos sen toinen omistaja niin haluaa. Ei aikuinen voi antaa kuusivuotiaan päättää perheen tärkeistä asioista vaan aikuiset päättävät. Ja lapsi kyllä sopeutuu ajan kanssa, rakkaudella. Ja jos ei sopeudu niin sitten täytyy hakea ulkopuolista apua. Tsemppiä AP.lle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En välitäkään koska kukaan näistä hiilihankojen kanssa hyökkääjistä ei sisäistä lukemaansa. Tämä kyseinen lapsi on terrorisoinut myös omien vanhempiensa elämää samalla tavalla jo silloin kun he elivät perheenä. Mihinkään vieraaseen paikkaan ei voinut mennä, mitään uutta ei voinut tehdä, kenenkään uuden tyypin luo ei menty jne jne.. Ja aina lapsi sai tahtonsa läpi. Mun mielestä tuo ei ole oikein!
Ap
Te olette siis seurustelleet muutaman vuoden, niinhän alussa kirjoitit. Lapsi on nyt 6 v. Kuinka kauan tämän puolisosi erosta on? Ette kai te heti alkaneet seurustella, kun heille ero myönnettiin, vai olitko kuvioissa jo sitä ennen?
Joten jos kuvitellaan, että tapasitte vasta n. vuoden kuluttua siitä heidän erostaan, niin lapsi on ollut kolmevuotias silloin. Sitä ennen siis lapsi, alle kolmevuotias! , on terrorisoinut perhettään jo mainitsemillasi tavoilla.
En ihan jaksa uskoa, että niin pieni lapsi voi mitenkään terrorisoida perhettään, omia vanhempiaan. Lateletko nyt omiasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap
Eli olet tuntenut uuden puolisosi kaksi vuotta ja lapset on pakotettu kuvioon ja nyt jo asutte yhdessä.
Asiallisempaa olisi ollut seurustella se kaksi vuotta ennen kuin edes tapaat ko lapsen.
Tyypillistä minäminäminää.
Luitko aiemman kommenttini? Aivan mainiosti olisin voinut asua yksin vaikka seuraavat viisi vuotta. Puolisoni joutui myymään asuntonsa ja siksi oli uusi koti tarpeen. Ja jos sun mukuloille ei se kaksi vuotta ole tarpeeksi tutustua uusiin tyyppeihin niin suosittelen katsomaan peiliin ja viskaamaan sen "KUINKA OLLA SUOMALAINEN JYYRÄ" kirjan takkaan!
Minä olen ydinperheen äiti.
Aivan naurettavaa minäminäminäkitinää.
Onpa harvinaisen naurettava perustelu. Miksi sen piti asuntonsa myydä? Miksei se voinut ostaa uutta? MIkä ihmeen marttyyritarina tämäkn on?
En ole AP mutta sanon tälle uusperheen äidille että kaikki ei ole noin mustavalkoista tässä elämässä. Sama kuvio voi olla vielä sinullakin edessä, miten suu sitten pannaan? Vai voitko olla varma että miehesi haluaa olla kanssasi maailman tappiin asti? Ja jos ei halua niin haluatko Itse olla yksin miehesi lähdettyä? Kai se asuntokin on myytävä jos sen toinen omistaja niin haluaa. Ei aikuinen voi antaa kuusivuotiaan päättää perheen tärkeistä asioista vaan aikuiset päättävät. Ja lapsi kyllä sopeutuu ajan kanssa, rakkaudella. Ja jos ei sopeudu niin sitten täytyy hakea ulkopuolista apua. Tsemppiä AP.lle!
Ei se aikuinen voi myöskään sitoutua perheeseensä sanomalla
- otin nuo tänne kun ne oli kodittomia
- minun kämpässäni on näitä asukkaita
- kakara on aina ollut kamala
- jos ei se ala olla kunnolla, minä häivyn
Tässä ei ole sitoutumisen tai sopeutumisen häivääkään. Tsemppiä lapselle! Pidän pekkuja ertä vika kohta tulee pian.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis lapsi ollut n. kolmevuotias, kun hänen vanhempiensa avioliitto päättyi. Selvennykseksi tuo.
Vierailija kirjoitti:
Tulen niin surulliseksi kun luen tätä ketjua.
Ap:lla ei ole minkäänlaista käsitystä lapsen kehitysvaiheesta ja tunne-elämästä eikä ymmärrystä erilaisista persoonista.
Ensinnäkin kun uusperheenä yhteen muutetaan niin lapsille se ei koskaan saisi olla tilanne missä oma tila pitää yhtäkkiä jakaa vieraiden kanssa. Omat huoneet olisi tuossa tilanteessa ihan ehdottomat. Kyllä sillä miehen lapsella on ihan kaikki oikeus saada oma vanhempi lukemaan se iltasatu joka ilta. Toki tämä hoituisi ihan vaikka sillä että luette eri huoneissa, mutta kuitenkin. Ei ole lapsen vika että vanhemmat on eronneet ja sitten pitäisi kaikki vielä alkaa jakamaan jonkun sellaisen kanssa joka ei ole sitä omaa perhettä ainakaan näin alkuvaiheessa. Uusperheessä kasvetaan perheeksi pikkuhiljaa. Ja sekään ei tapahdu jos perheenjäsenet ei kunnioita toisiaan. Sinä et selvästi kunnioita miehesi lasta etkä miehesi ja hänen lapsensa välistä suhdetta ja sen historiaa.
6v. on ylipäätään haastavassa kehitysvaiheessa. Esimurkkuikä, uhmaikä, kuningasvuosi. Lapsi voi tässä iässä olla todella vaikea, ailahteleva, tarvitsee paljon apua esim. kaverisuhteissa, voi saada järjettömiä päähänpistoja, haluaa olla kaikessa paras ja on huono häviämään. Vaikka sinun lapsesi on vaniljaa, ei se tarjoita että se tulisempiluonteinen on huonosti kasvatettu.
Niinhän te kuvittelette.
Tässä kuviossa se minun lapsi on se tuliluonteinen. Sit kun hermostutaan ni huonekalut lentelee! Mutta! Se on saatu hallintaan joskus aikanaan. Ja edelleenkin jos ja kun pinna lapsellani palaa ni ne kamat lentelee aivan yhtälailla MUTTA KETÄÄN EI HAUKUTA EIKÄ MOLLATA! Tuota toisten mollaamista ja kiusaamista ei ole tuon bonuslapsen taholta saatu pois. Ja se on siis tän noin kolmen vuoden ajanollut aina tollasta. Kiusaaminen on väärin ja se tuossa käytöksessä ehkä eniten harmittaa.
Mielestäni minun ei tarvitse kasvattaa muiden lapsia (koska sanomistahan siitä vain tulee) Toki jos siihen kehotetaan niin sitten.. Mutta ilman vanhempien lupaa en lähde muiden lapsia komentelemaan. Paitsi tietty räikeissä ylilyönneissä!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap
Eli olet tuntenut uuden puolisosi kaksi vuotta ja lapset on pakotettu kuvioon ja nyt jo asutte yhdessä.
Asiallisempaa olisi ollut seurustella se kaksi vuotta ennen kuin edes tapaat ko lapsen.
Tyypillistä minäminäminää.
Luitko aiemman kommenttini? Aivan mainiosti olisin voinut asua yksin vaikka seuraavat viisi vuotta. Puolisoni joutui myymään asuntonsa ja siksi oli uusi koti tarpeen. Ja jos sun mukuloille ei se kaksi vuotta ole tarpeeksi tutustua uusiin tyyppeihin niin suosittelen katsomaan peiliin ja viskaamaan sen "KUINKA OLLA SUOMALAINEN JYYRÄ" kirjan takkaan!
Minä olen ydinperheen äiti.
Aivan naurettavaa minäminäminäkitinää.
Onpa harvinaisen naurettava perustelu. Miksi sen piti asuntonsa myydä? Miksei se voinut ostaa uutta? MIkä ihmeen marttyyritarina tämäkn on?
En ole AP mutta sanon tälle uusperheen äidille että kaikki ei ole noin mustavalkoista tässä elämässä. Sama kuvio voi olla vielä sinullakin edessä, miten suu sitten pannaan? Vai voitko olla varma että miehesi haluaa olla kanssasi maailman tappiin asti? Ja jos ei halua niin haluatko Itse olla yksin miehesi lähdettyä? Kai se asuntokin on myytävä jos sen toinen omistaja niin haluaa. Ei aikuinen voi antaa kuusivuotiaan päättää perheen tärkeistä asioista vaan aikuiset päättävät. Ja lapsi kyllä sopeutuu ajan kanssa, rakkaudella. Ja jos ei sopeudu niin sitten täytyy hakea ulkopuolista apua. Tsemppiä AP.lle!
Ei se aikuinen voi myöskään sitoutua perheeseensä sanomalla
- otin nuo tänne kun ne oli kodittomia
- minun kämpässäni on näitä asukkaita
- kakara on aina ollut kamala
- jos ei se ala olla kunnolla, minä häivyn
Tässä ei ole sitoutumisen tai sopeutumisen häivääkään. Tsemppiä lapselle! Pidän pekkuja ertä vika kohta tulee pian.
Ööö, miksi ei voi sanoa? Jos noin asiat kerran ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap
Eli olet tuntenut uuden puolisosi kaksi vuotta ja lapset on pakotettu kuvioon ja nyt jo asutte yhdessä.
Asiallisempaa olisi ollut seurustella se kaksi vuotta ennen kuin edes tapaat ko lapsen.
Tyypillistä minäminäminää.
Luitko aiemman kommenttini? Aivan mainiosti olisin voinut asua yksin vaikka seuraavat viisi vuotta. Puolisoni joutui myymään asuntonsa ja siksi oli uusi koti tarpeen. Ja jos sun mukuloille ei se kaksi vuotta ole tarpeeksi tutustua uusiin tyyppeihin niin suosittelen katsomaan peiliin ja viskaamaan sen "KUINKA OLLA SUOMALAINEN JYYRÄ" kirjan takkaan!
Minä olen ydinperheen äiti.
Aivan naurettavaa minäminäminäkitinää.
Onpa harvinaisen naurettava perustelu. Miksi sen piti asuntonsa myydä? Miksei se voinut ostaa uutta? MIkä ihmeen marttyyritarina tämäkn on?
En ole AP mutta sanon tälle uusperheen äidille että kaikki ei ole noin mustavalkoista tässä elämässä. Sama kuvio voi olla vielä sinullakin edessä, miten suu sitten pannaan? Vai voitko olla varma että miehesi haluaa olla kanssasi maailman tappiin asti? Ja jos ei halua niin haluatko Itse olla yksin miehesi lähdettyä? Kai se asuntokin on myytävä jos sen toinen omistaja niin haluaa. Ei aikuinen voi antaa kuusivuotiaan päättää perheen tärkeistä asioista vaan aikuiset päättävät. Ja lapsi kyllä sopeutuu ajan kanssa, rakkaudella. Ja jos ei sopeudu niin sitten täytyy hakea ulkopuolista apua. Tsemppiä AP.lle!
Ei se aikuinen voi myöskään sitoutua perheeseensä sanomalla
- otin nuo tänne kun ne oli kodittomia
- minun kämpässäni on näitä asukkaita
- kakara on aina ollut kamala
- jos ei se ala olla kunnolla, minä häivyn
Tässä ei ole sitoutumisen tai sopeutumisen häivääkään. Tsemppiä lapselle! Pidän pekkuja ertä vika kohta tulee pian.
Ööö, miksi ei voi sanoa? Jos noin asiat kerran ovat.
Koska kolmevuotias lapsi ei voi olla läpeensä paha ja kamala. Koska tuo ei ole mikään pohja perheelle.
Kuka tahansa terve ihmienn kapinoisi moista ääliötä vastaan. Tsemppaan lasta täysillä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulen niin surulliseksi kun luen tätä ketjua.
Ap:lla ei ole minkäänlaista käsitystä lapsen kehitysvaiheesta ja tunne-elämästä eikä ymmärrystä erilaisista persoonista.
Ensinnäkin kun uusperheenä yhteen muutetaan niin lapsille se ei koskaan saisi olla tilanne missä oma tila pitää yhtäkkiä jakaa vieraiden kanssa. Omat huoneet olisi tuossa tilanteessa ihan ehdottomat. Kyllä sillä miehen lapsella on ihan kaikki oikeus saada oma vanhempi lukemaan se iltasatu joka ilta. Toki tämä hoituisi ihan vaikka sillä että luette eri huoneissa, mutta kuitenkin. Ei ole lapsen vika että vanhemmat on eronneet ja sitten pitäisi kaikki vielä alkaa jakamaan jonkun sellaisen kanssa joka ei ole sitä omaa perhettä ainakaan näin alkuvaiheessa. Uusperheessä kasvetaan perheeksi pikkuhiljaa. Ja sekään ei tapahdu jos perheenjäsenet ei kunnioita toisiaan. Sinä et selvästi kunnioita miehesi lasta etkä miehesi ja hänen lapsensa välistä suhdetta ja sen historiaa.
6v. on ylipäätään haastavassa kehitysvaiheessa. Esimurkkuikä, uhmaikä, kuningasvuosi. Lapsi voi tässä iässä olla todella vaikea, ailahteleva, tarvitsee paljon apua esim. kaverisuhteissa, voi saada järjettömiä päähänpistoja, haluaa olla kaikessa paras ja on huono häviämään. Vaikka sinun lapsesi on vaniljaa, ei se tarjoita että se tulisempiluonteinen on huonosti kasvatettu.
Niinhän te kuvittelette.
Tässä kuviossa se minun lapsi on se tuliluonteinen. Sit kun hermostutaan ni huonekalut lentelee! Mutta! Se on saatu hallintaan joskus aikanaan. Ja edelleenkin jos ja kun pinna lapsellani palaa ni ne kamat lentelee aivan yhtälailla MUTTA KETÄÄN EI HAUKUTA EIKÄ MOLLATA! Tuota toisten mollaamista ja kiusaamista ei ole tuon bonuslapsen taholta saatu pois. Ja se on siis tän noin kolmen vuoden ajanollut aina tollasta. Kiusaaminen on väärin ja se tuossa käytöksessä ehkä eniten harmittaa.
Mielestäni minun ei tarvitse kasvattaa muiden lapsia (koska sanomistahan siitä vain tulee) Toki jos siihen kehotetaan niin sitten.. Mutta ilman vanhempien lupaa en lähde muiden lapsia komentelemaan. Paitsi tietty räikeissä ylilyönneissä!
Ap
Eikä sitä saadakkaan "kitkettyä" niin kauan kuin teidän kodin tunneilmapiiri on päin persettä. Jos me täällä palstalla, sinun pelkästä kirjoitetusta tekstistä, huomataan sinun inho ja halveksunta tätä lasta kohtaan, niin aivan taatusti se lapsi itse myös aistii ja huomaa sen sinun kaikista eleistä, ilmeistä ja sanoista. Ja myös puolisosi aistii sen ja asettuu lapsensa puolelle hiljaisuudessa ja siksi te ette yhteistä linjaa ja rintamaa pysty muodostamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap
Eli olet tuntenut uuden puolisosi kaksi vuotta ja lapset on pakotettu kuvioon ja nyt jo asutte yhdessä.
Asiallisempaa olisi ollut seurustella se kaksi vuotta ennen kuin edes tapaat ko lapsen.
Tyypillistä minäminäminää.
Luitko aiemman kommenttini? Aivan mainiosti olisin voinut asua yksin vaikka seuraavat viisi vuotta. Puolisoni joutui myymään asuntonsa ja siksi oli uusi koti tarpeen. Ja jos sun mukuloille ei se kaksi vuotta ole tarpeeksi tutustua uusiin tyyppeihin niin suosittelen katsomaan peiliin ja viskaamaan sen "KUINKA OLLA SUOMALAINEN JYYRÄ" kirjan takkaan!
Minä olen ydinperheen äiti.
Aivan naurettavaa minäminäminäkitinää.
Onpa harvinaisen naurettava perustelu. Miksi sen piti asuntonsa myydä? Miksei se voinut ostaa uutta? MIkä ihmeen marttyyritarina tämäkn on?
En ole AP mutta sanon tälle uusperheen äidille että kaikki ei ole noin mustavalkoista tässä elämässä. Sama kuvio voi olla vielä sinullakin edessä, miten suu sitten pannaan? Vai voitko olla varma että miehesi haluaa olla kanssasi maailman tappiin asti? Ja jos ei halua niin haluatko Itse olla yksin miehesi lähdettyä? Kai se asuntokin on myytävä jos sen toinen omistaja niin haluaa. Ei aikuinen voi antaa kuusivuotiaan päättää perheen tärkeistä asioista vaan aikuiset päättävät. Ja lapsi kyllä sopeutuu ajan kanssa, rakkaudella. Ja jos ei sopeudu niin sitten täytyy hakea ulkopuolista apua. Tsemppiä AP.lle!
Ei se aikuinen voi myöskään sitoutua perheeseensä sanomalla
- otin nuo tänne kun ne oli kodittomia
- minun kämpässäni on näitä asukkaita
- kakara on aina ollut kamala
- jos ei se ala olla kunnolla, minä häivynTässä ei ole sitoutumisen tai sopeutumisen häivääkään. Tsemppiä lapselle! Pidän pekkuja ertä vika kohta tulee pian.
Ööö, miksi ei voi sanoa? Jos noin asiat kerran ovat.
Koska kolmevuotias lapsi ei voi olla läpeensä paha ja kamala. Koska tuo ei ole mikään pohja perheelle.
Kuka tahansa terve ihmienn kapinoisi moista ääliötä vastaan. Tsemppaan lasta täysillä!
En ole lukenut ketjua ihan tarkasti, mutta onko ap sanonut, että lapsi on läpeensä paha koko ajan?
Ei, en usko lapsen olevan ”paha”, mutta minä olen nähnyt aika paljon ”kamalia” lapsia. Kaverini on eskariope, ja kyllä ne tarinat niistä lapsista on järkyttäviä.
Mutta ei, ei kukaan kamala ole 24/7.