Lue keskustelun säännöt.
Morjensta! Asiaa uusperheellisten ongelmista sietää puolison lasta.
04.02.2019 |
Heissan!
Olemme seurustelleet puolisoni kanssa muutaman vuoden. Alkuun tulin hänen vaativan lapsensa kanssa oikein hyvin juttuun. Meillä oli hauskaa, laitoin häntä nukkumaan(monesti jopa lapsen omasta pyynnöstä).
MUTTA!
Nyt kun puolisoni lapsineen on muuttanut meille (minulla siis myös lapsi. Samanikäinen kuin puolisollani) on ongelmat alkaneet.
Lapset jakavat huoneen keskenään. Kertaakaan en ole saanut mennä iltasatua lukemaan kun tämä pikku tyranni on kotona. Puolisoni pitää aina lukea satu ja paijata ipana uneen. Oma lapseni nätisti hyväksyy järjestelyn. Molemmat lapset ovat siis 6v. Puolisoni lapsi ei kestä häviämistä yhtään. Usein kun mukulat pelaavat keskenään ja tämä kiistapukari häviää niin parku tulee.
Minua ja mun sääntöjä mollataan monta kertaa päivässä. Mun lapsi on tuolle riitapukarille kuin jalokivi. Mutta auta armias jos riitapukarille sanotaan vastaan niin heti tulee itku.
Koirakin on ihan perseestä jos se ei toimi riitapukarin mielen mukaan.
Puolisoni koittaa kyllä pitää kuria, mutta ei ikinä koskaan toteuta uhkauksiaan. Jankkaa uhkauksilla niin monta kertaa että lapsi tottelee. Ja taas ollaan 10 minuutin päästä samassa tilanteessa. Riitapukari kiukuttelee esimerkiksi siitä että pitää pukeutua.
Mun hermot ei kestä!
Kiitos ja anteeksi!
Kommentit (122)
Olenko ainoa joka päätteli jo alkutekstista suoraan että ap ei ole nainen vaan mies? Kaikki olettavat että on nainen vaikka missään ei ole niin sanottu ja olen aika varma että nuo tekstit ovat miehen kirjoittamia. Ei sillä että sillä nyt olisi mitään varsinaista merkitystä, kunhan ihmettelin.
Ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten ihmeessä saatte niin negatiivisen kuvan aloittajasta? Mielestäni hän suhtautuu asiaan ihan normaalisti.
Ihmettelin ihan samaa. Monen monituista kertaa olen kuitenkin ilmaissut pitäväni puolisoni lapsesta vaikka olenkin vittuuntunut tässä kuukausien saatossa hänen käytöksestään.
Puolisoni ja hänen lapsenaa EIVÄT ole muuttaneet meille vasten tahtoaan. Olemme tunteneet toinen toisemme noin kaksi vuotta ennen yhteen muuttoa. Ihan hyvin olisin pärjännyt ilman hynttyiden yhteenlyöntiäkin. Mutta niin se elämä yllättää :)
Minä en todellakaan terrorisoi kämppäni asukkaita. Ennemminkin olen turhan lepsu enkä nipota itselleni oudoista tavoista.
Joskus se uuden puolison lapsi tai vaikka se omakin voi olla saamarin hankala ja siihen haluaisin vertaistukea enkä haukkuja. Saamari sentään :D
Puolen vuoden tutustuminen. Ei se riitä mihinkään. Sopeutuminen uusperheeseen: menisiköhän siihen kaksi vuotta vähintään?
Minä kasvoin uusioperheessä. Jossa just tollaiset keskenkasvuiset minäminävanhemmat. Ja päällepäin oikea idylli, kun ”siskon” kanssa piti jakaa huonekin. Maanpäällinen helvetti.
Ja olin muuten kiltti ja hiirenhiljainen. Päätin vain jo kymmenvuotiaana että häivyn heti kun voin. Enkä ole äitiäni sen koommin tavannut.
Vierailija kirjoitti:
Puolen vuoden tutustuminen. Ei se riitä mihinkään. Sopeutuminen uusperheeseen: menisiköhän siihen kaksi vuotta vähintään?
Katso ylempää
"Olemme tunteneet toinen toisemme noin kaksi vuotta ennen hynttyiden yhteen lyömistä"
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi on epävarma ja hakee huomiota. Nyt on paikka sekä antaa sitä huomiota, välittämistä ja RAJOJA! Eli siitähän se lapsi vasta sekaisin menee, kun alkaa epävarmuuttaan ja muuttunutta tilannetta kiukutella, niin aikuiset on munattomia ja isä luikertelee kasvatusvastuusta. Nyt tiukat rajat, lapsella ei ole oikeutta belsebuupeilla. Muistakaa kurin rinnalla lämpö ja välittäminen, kuri yksin on kylmää ja ajaa lapsen teistä kauemmaksi. Rakasta lasta täytyy myös joskus kasvattaa, se ei ole lapsellekaan autuasta saada olla "pikkuhitleri".
Kun uusperhettä perustaa, niin pitää pitää mielessä pari asiaa:
- kenenkään saavutetut etuudet eivät saa huonontua
- kaikilla oltava oma huone/muu oma suljettava tila
- tasavertainen kohtelu: yhtä kalliit lahjat tms. Kyseisen perheen sisällä
Eli varakkaamman ehdoilla mennään.
Jos tähän ei pysty, niin sitten ei kande yrittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolen vuoden tutustuminen. Ei se riitä mihinkään. Sopeutuminen uusperheeseen: menisiköhän siihen kaksi vuotta vähintään?
Katso ylempää
"Olemme tunteneet toinen toisemme noin kaksi vuotta ennen hynttyiden yhteen lyömistä"
Ap
Kuka on tuntenut kenet?
Vierailija kirjoitti:
Minä kasvoin uusioperheessä. Jossa just tollaiset keskenkasvuiset minäminävanhemmat. Ja päällepäin oikea idylli, kun ”siskon” kanssa piti jakaa huonekin. Maanpäällinen helvetti.
Ja olin muuten kiltti ja hiirenhiljainen. Päätin vain jo kymmenvuotiaana että häivyn heti kun voin. Enkä ole äitiäni sen koommin tavannut.
Mitkä hiivatin minä minä vanhemmat?! Mun alotuksen tarkotus oli saada jeesiä koko perheelle! Mun mielestä lasten kanssa pitää ja on kiva keskustella elämästä. Niin olen tehmyt tuon oman kuus vuotiaan sekä bonuslapsen 6v kanssa. Ollaan tuon bonuslapsen kanssa käyty jopa sellasia keskusteluja joita ei omien vanhempien kanssa oo käyty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olette itse noin avuttomia, ei kannata odottaa eskari-ikäiseltä yhtään parempaa.
Ketjuun postannut uusioperhemies myös yhtä kädetön kuin ap, tämä ei siis ole naisten tuomitsemista.
Katso ylempää
"Olemme tunteneet toinen toisemme noin kaksi vuotta ennen hynttyiden yhteen lyömistä"
Ap[/quote]
Kuka on tuntenut kenet?[/quote]
Älä viitsi. Puolison lapsi on ollut aina sen verran vaativa että hänen kanssaan on ollut pakkokin tutustua jos haluaa olla tekemisissä :)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Katso ylempää
"Olemme tunteneet toinen toisemme noin kaksi vuotta ennen hynttyiden yhteen lyömistä"
Ap
Kuka on tuntenut kenet?
Älä viitsi. Puolison lapsi on ollut aina sen verran vaativa että hänen kanssaan on ollut pakkokin tutustua jos haluaa olla tekemisissä :)
Ap
Eli olet tuntenut uuden puolisosi kaksi vuotta ja lapset on pakotettu kuvioon ja nyt jo asutte yhdessä.
Asiallisempaa olisi ollut seurustella se kaksi vuotta ennen kuin edes tapaat ko lapsen.
Tyypillistä minäminäminää.
Vierailija kirjoitti:
Jos olette itse noin avuttomia, ei kannata odottaa eskari-ikäiseltä yhtään parempaa.
Ketjuun postannut uusioperhemies myös yhtä kädetön kuin ap, tämä ei siis ole naisten tuomitsemista.
Jos viittasit tällä puolisooni niin älä huoli.. Ei se sitä tarkoita että jos toinen osapuoli on liian lepsu että molemmat olis. Itse en vaam kehtaa muiden lapsia komentaa. Varsinkaan jos omat vanhemmat ei niin tee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hitto mitä lynkkausta. Mun mielestä Ap:n kysymys ja asenne ovat aivan asialliset. Hänhän haluaa perheen parasta ja on valmis joustamaan.
Mistä tämä valtava viha eronneita /uusperheitä kohtaan kumpuaa?
Lapset todella kovilla uusperhekuvioissa. Vanhemmat sitä eivät läheskään aina tajua.
Ap[/quote]
Eli olet tuntenut uuden puolisosi kaksi vuotta ja lapset on pakotettu kuvioon ja nyt jo asutte yhdessä.
Asiallisempaa olisi ollut seurustella se kaksi vuotta ennen kuin edes tapaat ko lapsen.
Tyypillistä minäminäminää.[/quote]
Luitko aiemman kommenttini? Aivan mainiosti olisin voinut asua yksin vaikka seuraavat viisi vuotta. Puolisoni joutui myymään asuntonsa ja siksi oli uusi koti tarpeen. Ja jos sun mukuloille ei se kaksi vuotta ole tarpeeksi tutustua uusiin tyyppeihin niin suosittelen katsomaan peiliin ja viskaamaan sen "KUINKA OLLA SUOMALAINEN JYYRÄ" kirjan takkaan!
Mulla on samoja ongelmia, joiden takia yhteenmuutto tuntuu mahdottomalta. Puolisoni lapsi on samanikäinen omani kanssa mutta kasvatettu aivan eri tavalla. On erikoista, kun lasten taidoissa ym. tuntuu olevan vuosien ero koska toista ei ole kasvatettu omatoimiseksi. Myös puolison toisessa lapsessa, joka on vanhempi, tämä näkyy. Epäilen, että yhteenmuutto toisi valtavat erimielisyydet, koska olisihan se outoa jos kahdelta samanikäiseltä lapselta odotettaisiin ihan eri tasoisia juttuja. Toiselta ei meinaa ihan perusasiatkaan sujua. Kyse on kuitenkin terveistä, normaaliälyisistä pikkukoululaisista. Lisäksi puolisoni on erittäin herkkä tulkitsemaan kaiken "lapsiin kohdistuvaksi arvosteluksi" sekä potee erosta huonoa omaatuntoa jota kompensoi eri tavoin, kuten materialla. Hänen on vaikea sanoa ei.
Välillä mietityttää, onko suhde tällaisen asian takia tuhoontuomittu, vai auttaako aika ja kärsivällisyys. Ja erillään asuminen.
ÄLKÄÄ PERUSTAKO "UUSIOPERHEITÄ" / UUSPERHEITÄ. Niistä ei ikinä, ei ikinä seuraa mitään hyvää.
Seurustelkaa silloin tällöin, mutta asukaa erikseen. Kumpikin omien lastensa kanssa. Hynttyyt yhteen aikaisintaan sitten, kun lapset ovat muuttaneet omilleen. Älkää ainakaan lähtekö siihen "minun lapset, sinun lapset, meidän lapset" -kuvioon. Huom, muistakaa possessiivisuffiksi.
Vierailija kirjoitti:
Ap
Eli olet tuntenut uuden puolisosi kaksi vuotta ja lapset on pakotettu kuvioon ja nyt jo asutte yhdessä.
Asiallisempaa olisi ollut seurustella se kaksi vuotta ennen kuin edes tapaat ko lapsen.
Tyypillistä minäminäminää.
Luitko aiemman kommenttini? Aivan mainiosti olisin voinut asua yksin vaikka seuraavat viisi vuotta. Puolisoni joutui myymään asuntonsa ja siksi oli uusi koti tarpeen. Ja jos sun mukuloille ei se kaksi vuotta ole tarpeeksi tutustua uusiin tyyppeihin niin suosittelen katsomaan peiliin ja viskaamaan sen "KUINKA OLLA SUOMALAINEN JYYRÄ" kirjan takkaan!
Minä olen ydinperheen äiti.
Aivan naurettavaa minäminäminäkitinää.
Onpa harvinaisen naurettava perustelu. Miksi sen piti asuntonsa myydä? Miksei se voinut ostaa uutta? MIkä ihmeen marttyyritarina tämäkn on?
Se lapsi on kuusi. Sen maailma on myllerretty ylösalaisin. Yks kaks.
Miksi teidän pitää väkisin asua yhdessä ja leikkiä perhettä? Minset voi vain seurustella?