Lue keskustelun säännöt.
Nyt olisin kyllä vinkkien tarpeessa, voisitteko auttaa? Miten selviydyn pidemmän päälle?
04.02.2019 |
Valmistuin amiksesta 19 vuotiaana, sen jälkeen ollut pelkkää ilmaista harjoittelua, osa-aikatyötä ja pätkätyötä. Nyt 29 vuotiaana heräsin siihen että en kertakaikkiaan enää jaksa.
Olen terve ja on elämänhallinta kunnossa, olen hyvä myös rahasioissa, eli saan rahat riittämään, teen ruuat itse ja suunnittelen, olen suoraan sanoen mestari tässä asiassa, osaan jopa ennakoida milloin vaatteet menevät rikki ja miten käytän erilaisia vaatteita niin etteivät kulu puhki.
Kun on elänyt tällaisessa jatkuvassa niukkuudessa ja stressistä niin olen alkanut lopullisesti väsymään, tuntuu että aivot ovat järkyttävässä ylikuormittuneessa tilassa, joka kuukausi menee resurssit ja jaksamiset siihen että suunnittelen selviytymistä.
Olen aina ollut sitä mieltä että lähes aina voi itse parantaa asioita ja kehittää itsensä koska kukaan muu ei tee sitä sinun puolestasi mutta nyt on alkanut todenteolla tuntumaan siltä että olen heikentymässä yksilönä.
Kunnianhimoinen minäni on aina ajatellut että pitää nyt korkeakouluun päästä ja sen kautta saada edes vakituista työpaikka, en ole edes nirso. Ongelmani tässä on nyt se että tulevaisuus pelottaa niin järkyttävästi ja elämänlaatu jotenkin laskenut niin minulla ei riitä enää aivokapasiteettia opiskella itseäni sisään.
Olen jotenkin peloissaan, kyllästynyt eikä voimani riitä enää niin paljon kuin haluaisin. Akkuni väsymässä.
Vaatimattomana ja tekevänä ihmisenä olen aina ollut positiivinen ja pärjännyt melkein ilman mitään, olen jopa ollut siitä ylpeä. Huomasin että pidemmän päälle tällaista niukkuutta ei toimi, olen täysin väsynyt tähän enkä jaksa, mitä jos loppuelämäni joudun näin elää?
Se jatkuva säästäminen uuvuttaa aivan järkyttävästi! Jos joskus haluan hemmotella itseäni ostamalla vaikka joku kiva ripsari tai "hienompi" suihkusaippua tulee huono omatunto.
Jos edes olisi vakkarityöpaikka niin ei se pienikään palkka ehkä niin paljon ärsyttäisi kunhan tulot ovat säännöllisiä.
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sulle luvattu jotain muuta? Tätä tämä elämä on. Luuletko että muilla on erilaista? Ne joilla on talot ja autot, on velkakierteessä ja siksi jatkuva stressi. Mulla on 12 vuotta ollut paine persiissä että koska sanotaan irti, aina varoitus päällä. Ja monella vielä perhe elätettävänä.
Vähättelysi ei auta ap:ta pätkän vertaa. Pettymys on luonnollinen tunne, jos elämässä on paljon vaikeuksia. Ap, saatat kärsiä sen seurauksena masennuksesta. Ota yhteyttä terveyskeskukseen, hyötyisit varmasti keskusteluavusta. Kerro rehellisesti näistä ajatuksistasi ja uupumuksestasi. Masennuksen hoidossa saadaan usein hyviä tuloksia.
PALJON VAIKEUKSIA? Jaa niin että noi on paljon vaikeuksia? Ihan normaalia elämää että joutuu miettimään ja suunnittelemaan. Pienet tulot, pienet murheet.. Suuret tulot, suuret murheet. Ei tarvi hänenkään huolehtia kuin itsestään.
Ensinnäkin kärsimyksen kokemus ei ole suhteellinen. Häntä, jolla mistä tahansa syystä on surua, stressiä ja ahdistusta, ei auta yhtään se, että suhteellisesti hänen elämänsä on kuitenkin mukavampaa kuin vaikkapa Jemenin nälänhädässä olisi. Aina voisi olla huonommin, mutta se ei poista koettua kärsimystä.
Lisäksi eri ihmisillä on erilaiset voimavarat. Kyse ei ole arvosta ihmisenä eikä mistään sellaisesta, että toiset ovat heikompia kuin toiset, vaan siitä, että olemme nyt vain psyykkisiltä ja fyysisiltä ominaisuuksiltamme sekä sosiaalisilta taustoiltamme keskenämme erilaisia. Kuinka paljon ihminen kestää ja jaksaa, riippuu siitä, keneltä kysyy. Siinä missä yksi kestää jonkin tietyn vastoinkäymisen hyvin, voi toinen kokea sen itselleen musertavaksi. On epäempaattista ja julmaa vähätellä toisen ahdistusta.
Minusta ap:n kuvaus arjestaan kuulostaa raskaalta. On ihan luonnollista kokea tulleensa jollain lailla petetyksi, kun kovalla ja fiksulla työnteolla ei saakaan lunastettua itselleen edes taloudellista perusturvallisuutta. Ei ole mukavaa eikä oikein, että kaikki voimavarat menevät selviytymiseen ilman, että parempia tulevaisuudennäkymiä olisi.
Suomessakin on (korkea)koulutusmarkkinan ja työmarkkinan välinen epäsuhta. Monille aloille koulutetaan enemmän kuin mitä lopulta kysyntää on. Tätä on usein todella vaikea ennakoida opiskelemaan hakeutuessaan.
Lisäksi työelämä yleisesti on pirstaloitunut. Ei riitä, että kerran opiskelee, tsemppaa ja osoittaa arvonsa työnantajalle, vaan pitää tehdä sitä sun tätä, vaihtaa työpaikkaa ja päivittää osaamista ja kouluttautua uudelleen. Vakipaikkojakin on, mutta harvemmassa kuin ennen, ja sellaiseen päästäkseen pitää sietää pätkiä pahimmassa tapauksessa monta vuotta. Onhan tuo aivan arsesta. Ymmärrän, että tällainen turhauttaa, vaikka kyse onkin laajasta ja yleisestä ilmiöstä.
Onhan meillä köyhyyttäkin paljon, mutta ei ole totta, että kaikkien aikuisten elämä olisi ikuista kituuttamista ja selviytymisen suunnittelua. Ei ole millään tavalla outoa tai väärin toivoa itselleen muuta. Todellakin ihan valtaosa työssä käyvistä suomalaisista pystyy hemmottelemaan itseään ostamalla silloin tällöin paremman suihkusaippuan potemassa tästä mitään huonoa omaatuntoa.
Ap, minusta kuulostaa siltä, että olet henkisesti todella tiukilla nyt. Kuvauksesi siitä, että haluaisit jaksaa ponnistella ja esimerkiksi opiskella muttet pysty, viestii siitä, ettet ehkä pääse yksin tilanteessa eteenpäin. Voisiko jokin keskusteluapu, uraneuvonta tms. auttaa? Totaalinen voimattomuus saattaa kieliä masennuksestakin. Sekin kannattaa selvittää.
Toivon sulle paljon tsemppiä! Et ole ainut tuossa tilanteessa. Ja toisin kuin jotkut täällä väittävät, ei ole mitenkään epänormaalia haluta jotain muuta! Noin tiukilla ei tarvitse olla.
Olen ap, kiitos aivan valtavasti ymmärryksestä, minunkin mielestäni olen ollut täysin järkevä ja kohtuullinen, ihmettelen edelliset viestit. Miksi en riitä ihmisenä, olen todella hyvä pärjämään ja myös taloudellisesti, koen että jotkut eivät ymmärrä sitä että kun tätä samaa on ollut viimeiset 10v, kaipaan vaihtelua, kaipaan aivojen nollaamista.
Miten saisin voimavarani niin että jaksaisi päivät pitkät opiskella? On niin pitkään ollut tässä tilanteessa. Tämä on vain niin todellinen tilanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yritä tsempata sinne yliopistoon, se on ainut väylä parempiin hommiin. Tai sit jos perustat oman yrityksen miesvaltaisella alalla. Ite olen ekonomi, vakituinen, kiva työ ja 4000 €/ kk:ssa palkka. Elämä sujuu ihan kivasti kun ei, joka asiassa tarvi säästää ja joustaa. Naisihminen siis olen, eikä lapsia. Naimisissa ja ikää 36. Elämä on valintoja.
Mitä työtä teet nyt? Olisiko ensin mahdollista vaihtaa alaa josta saisi hieman enemmän rahaa? Teet sitä hetken ja nollaat sillä ensin aivosi, teet vaikka jonkun reissun jos silloin mahdollista. Missä asut? Onko vaihtoehto vaihtaa edullisempaan kaupunkiin jossa kuitenkin töitä? Onko sinulla ketään keneltä pyytää apua?
Vierailija kirjoitti:
Olen ap, tässä ei nyt kyse ole masennuksesta, ei terkkari mitenkään voi ratkaista elämäntilanteeni, apua olen jo yrittänyt saada mutta se on näköjään viranomaisille niin yllättävää tilanne. Kokoajan vain sanotaan että hanki sitä ja tätä, olen ollut jopa liiankin ahkera tähän asti.
Ei minulle ole luvattu mitään sen erikoisempaa, korkeintaan sitä on jatkuvasti toitotettu että olen jo käynyt amiksen ja se tekee minusta jotenkin hyvä ja koulutettu. Voin kyllä kertoa että lähipiirin 25-30 vuotiaat ovat insinöörejä ja sairaanhoitajia, heille riittää työtä, yks pari saamassa jo lapsi kun on vakituiset tulot. Eli ihan koulutuksella ja työpaikalla ovat tässä tilanteessa ilman mitään kikkakakkosia. Oma vika sitten jos ihmiset ottavat niin paljon lainaa että siitä joutuu stressaa.
Yhtään väheksymättä heidän tilanne mutta koen että tilanteeni on hyvin riskialtis, jos tämä jatkuu niin tipun todellakin pysyvästi sinne köyhyteen, nyt jo joudun ehkä sossusta hakee rahat seuraavaksi ja sitä en halu. Haluan itse tienata omat rahani ja maksaa yhteiskunnalle veroja palkastani.
Olen 29v, ei korkeakoulutusta, taustalla hirveästi työkokemusta eri paikoista, CVssä on työhistoria valtavan pirstaloitunut ja kirjavaa, mielestäni se oikein huokuu sellaista että olen ottanut sen minka saan, eli ei minkäänäköistä johdonmukaisuutta tai suunta.
Ongelmani tässä on se että minulla on nyt tähän asti elämä vain mennyt tähän suuntaan, pakko jotain muuttaa. En halua kuulostaa tyhmältä mutta tämä tuli minulle nyt yllätyksenä ja vihdoin ymmärsin mistä huoleni johtuvat, jotenkin silmät aukesivat ja tullut siihen päätökseen että tämä ei nyt ole kestävä tilanne.
Kävelen jopa 15km päivässä säästäkseen bussilipuista. Nyt talvella ollut aika karmeeta kävellä tossa säässä.
Voi kuulostaa hölmöltä mutta voisitko yrittää muuttaa tapaa miten ajattelet itsestäsi ja siitä mitä "ansaitset" elämässä? Jolloin alkaisit toimimaan itseäsi enemmän hyödyttävällä tavalla etkä vain "ota mitä saat". Harva meistä nostetaan paremmille penkeille, kyllä sinne on itse pyrittävä. Käytännössä siis pyydä apua CV:n tekemiseen, että et ihan kynnysmatolta vaikuta ja sitten haet vain sellaisia työpaikkoja, jotka ovat pysyvällä työsuhteella tai pitkä määräaikaisuus (esim. 2-5 vuotta). Arvosta itseäsi hyvän shampoon verran ja vähän enemmän, niin sinuakin saatetaan arvostaa työmarkkinoilla.
Aloitin työurani silpulla, koska minulle uskoteltiin sen olevan hyvä asia kun " ottaa mitä vain saa". No arvostin itseäni hieman enemmän ja hain vain työpaikkoja, joissa palkka oli paremmasta päästä (on väliä saako 8 euroa vai 12 euroa tunti). Sain vakityön 2-kymppisenä. Opiskelin sitten samalla niin nämä halpa/silpputyöongelmat jäivät taakse. Onnekseni sain töitä mutta ei kait se niin harvinaista kuitenkaan ole, että saa ihan hyvän työn? Varsinkin jos ei ole vakavia ongelmia ja elämänhallinta kohtuullinen.
Voisit toki hakea myös kouluun nyt keväällä. Ota vastaan yhteiskunnan tuki, jotta saat opiskeltua. Se on tarkoitettu kaikille väliaikaiseksi tueksi, siksi me veroja maksamme. Ei se tee susta yhteiskunnan pummia vaan käytät etuuksia joihin sinulla on oikeus!
Ja vääräleuoille, en tarkoita ettäkö pitäisi ehdoin tahdoin ottaa karenssia kieltäytymällä työstä, mutta ei jää siihen vaan jatkaa paremman etsimistä. T: 25
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaupan kassa tai siivooja. Saat vakipaikan. Älä kouluttaudu enempää vaan mene töihin, voit sitten stressata pienestä palkasta eikä pienistä tuista. Tervemenoa!
Jaa, minä olen kouluttautunut enemmän ja silti toiminut siivoojana...
Ota nyt ainakin vuoden hengähdystauko, osta ripsarisi ilman syyllisyyden tuntoa yms. Kerää voimia samalla. Ihan pienelläkin rahalla siihen pystyy, priorisoi menot ja tarpeet. Käytä vähemmän siihen fiksuun, kuitenkaan mokaamatta mitään, ja satsaa hyvinvointiin tavalla tai toisella.
Sitten haet opiskelemaan ja opiskelet siellä yliopistossa, jos koet, että se on sun reittisi parempaan elämään.
Myös asennetta kannattaa muuttaa, älä uskottele, että nykytilanne jatkuu loppuun asti. Mutta tee niitä suunnitelmia siihen matkan varrelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, jätä trollien kommentit omaan arvoonsa. He pyrkivät ainoastaan pahoittamaan mielesi.
Ap vastaa itse itselleen eli trolleilee jälleen.
Ensinnäkin kärsimyksen kokemus ei ole suhteellinen. Häntä, jolla mistä tahansa syystä on surua, stressiä ja ahdistusta, ei auta yhtään se, että suhteellisesti hänen elämänsä on kuitenkin mukavampaa kuin vaikkapa Jemenin nälänhädässä olisi. Aina voisi olla huonommin, mutta se ei poista koettua kärsimystä.
Lisäksi eri ihmisillä on erilaiset voimavarat. Kyse ei ole arvosta ihmisenä eikä mistään sellaisesta, että toiset ovat heikompia kuin toiset, vaan siitä, että olemme nyt vain psyykkisiltä ja fyysisiltä ominaisuuksiltamme sekä sosiaalisilta taustoiltamme keskenämme erilaisia. Kuinka paljon ihminen kestää ja jaksaa, riippuu siitä, keneltä kysyy. Siinä missä yksi kestää jonkin tietyn vastoinkäymisen hyvin, voi toinen kokea sen itselleen musertavaksi. On epäempaattista ja julmaa vähätellä toisen ahdistusta.
Minusta ap:n kuvaus arjestaan kuulostaa raskaalta. On ihan luonnollista kokea tulleensa jollain lailla petetyksi, kun kovalla ja fiksulla työnteolla ei saakaan lunastettua itselleen edes taloudellista perusturvallisuutta. Ei ole mukavaa eikä oikein, että kaikki voimavarat menevät selviytymiseen ilman, että parempia tulevaisuudennäkymiä olisi.
Suomessakin on (korkea)koulutusmarkkinan ja työmarkkinan välinen epäsuhta. Monille aloille koulutetaan enemmän kuin mitä lopulta kysyntää on. Tätä on usein todella vaikea ennakoida opiskelemaan hakeutuessaan.
Lisäksi työelämä yleisesti on pirstaloitunut. Ei riitä, että kerran opiskelee, tsemppaa ja osoittaa arvonsa työnantajalle, vaan pitää tehdä sitä sun tätä, vaihtaa työpaikkaa ja päivittää osaamista ja kouluttautua uudelleen. Vakipaikkojakin on, mutta harvemmassa kuin ennen, ja sellaiseen päästäkseen pitää sietää pätkiä pahimmassa tapauksessa monta vuotta. Onhan tuo aivan arsesta. Ymmärrän, että tällainen turhauttaa, vaikka kyse onkin laajasta ja yleisestä ilmiöstä.
Onhan meillä köyhyyttäkin paljon, mutta ei ole totta, että kaikkien aikuisten elämä olisi ikuista kituuttamista ja selviytymisen suunnittelua. Ei ole millään tavalla outoa tai väärin toivoa itselleen muuta. Todellakin ihan valtaosa työssä käyvistä suomalaisista pystyy hemmottelemaan itseään ostamalla silloin tällöin paremman suihkusaippuan potemassa tästä mitään huonoa omaatuntoa.
Ap, minusta kuulostaa siltä, että olet henkisesti todella tiukilla nyt. Kuvauksesi siitä, että haluaisit jaksaa ponnistella ja esimerkiksi opiskella muttet pysty, viestii siitä, ettet ehkä pääse yksin tilanteessa eteenpäin. Voisiko jokin keskusteluapu, uraneuvonta tms. auttaa? Totaalinen voimattomuus saattaa kieliä masennuksestakin. Sekin kannattaa selvittää.
Toivon sulle paljon tsemppiä! Et ole ainut tuossa tilanteessa. Ja toisin kuin jotkut täällä väittävät, ei ole mitenkään epänormaalia haluta jotain muuta! Noin tiukilla ei tarvitse olla.