Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nyt puhuu Saara Aalto LOL

Vierailija
01.02.2019 |

Nyt Saara kommentoi uutisiin noussutta kohua Iltalehdelle.

–Tämähän paisui ihan överimittoihin. Se alkuperäinen video, jonka perusteella The Sun teki sen jutun, niin siinähän se keskustelu käydään hyvinkin selkeästi. Kyllähän siinä Mel C sanoo ja kysyy periaatteessa asiasta. Mutta kyllähän siitä näkee, että se on periaatteessa vitsi, Aalto toteaa.

Hänen mukaansa lehdet ottivat The Sun -lehden alkuperäisen jutun tosissaan.

–Sitten Briteissä se nostettiin otsikoihin. Ja kun kyseessä oli vielä tällainen juorulehti kuin The Sun, niin se otettiin ihan tosissaan, vaikka se ei ollut edes tullut suoraan multa. Se vähän sitten paisui, Saara sanoo.

The Sun -lehden jutun kirjoitti Saarasta usein kirjoittava Dan Wootton. Saara kertoo miehen kannustaneen häntä jo pitkään.

–Hän on tämän maan isoin viihdetoimittaja ja on hienoa, että hän tykkää musta ja haluaa kirjoittaa niin paljon muhun liittyviä juttuja. Hän on X Factorista asti ollut tosi kannustava ja kiinnostunut musta ekstrapaljon, Saara kertoo.

–Viihdekulttuuri on vähän tällaista dramatisoitua ja ne jutut menee vähän överiksi välillä, Saara jatkaa viitaten The Sunin juttuihin.

Saara kertoo Spice Girls -yhtyeen Gerin tehneen hänelle kyllä yhden kappaleen, mutta muusta yhteistyöstä ei ole puhuttu.

–Saa nähdä, saadaanko sitä ikinä julkaistua, Aalto toteaa.

Kommentit (517)

Vierailija
341/517 |
04.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta seuraavien sketsihahmojen kannattaisi harkita yhtyeen perustamista: Saara Aalto, Sara Maria Forsberg, Isac Elliot ja Robin Packalen. Heidän managerina voisi toimia Michael Gabriel ja Isacin isä sekä Meri.

Tiputahan Robin pois listaltasi, on nimittäin oikeasti menestynyt artisti.

Meitsi on bäk! Kansainvälistä läppää.

Oli mitä tahansa, Robin on saanut jokaisesta albumistaan vähintään platinalevyn, kolmesta multiplatinan. Viimeistä albumia ennen taukoa on myyty "vain" 36 000 kappaletta. Ei ihan turha kaveri.

Ja uusi englanninkielinen menestyssinkku nousi peräti sijalle 12 Suomen Spotifyssä. Mutta ulkomailla tulee toki räjäyttämään listat.

Se julkaistiin vasta eilen illalla. Suurin osa biiseistä ei nouse tässä ajassa edes sijalle 50, vaan vasta vuorokauden kuluttua. 

Se on ollut jo viikon tuubissa Saaran virallisella tilillä, joten älä vääristele. Kauanko meidän tulee nyt sitten venata sitä, että se nousee jonnekin? Kerro joku aika niin laitan kalenteriin merkinnän ja käyn sitten vilkaisemassa. Hän on floppi.

Tässä puhuttiin Robin eilen julkaistusta biisistä, joka nousi alle vuorokaudessa spotifyssa sijalle 12. Ei huono sijoitus ollenkaan. Saaran biisit ei nouse listoille suomessa, eikä missään muuallakaan.

Syytäkin nousta vähintään Suomen listalla sijalle 12, kun valtava määrä levy-yhtiön ja musiikin ammattilaisia on käsittämättömät 6 vuotta tehnyt töitä ko. biisin menestyksen eteen ja markkinointiin satsataan kaikki mahdolliset voimavarat ja Robin on Suomen musiikkibisneksen ehdoton lempilapsi vaikka onkin jo täysi-ikäinen armeijan käynyt mies.

No mutta muttanen: senhän olisi pitänyt singahtaa suoraan ykköseksi. Koska ei singahtanut, niin floppi.

Tänään tulee ekan täyden vuorokauden luvut. Eiköhän se aika korkeelle nouse, vaikka tässä kohtaa se kertoo lähinnä huomioarvosta.

Eikä kerro. Se kertoo lopullisesta menestyksestä. Ei mennyt ykköseksi. Floppi mikä floppi.

Harva suomalainen artisti saa puolessa vuorokaudessa biisiään edes top50-listalle, joten tuo sija 12 on todella hyvä suoritus. Mahtaa Saarafania harmittaa.

Vierailija
342/517 |
04.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi ne Saara ja Robin pitää tässä nyt millään lailla asettaa kilpakumppaneiksi. Eivät taatusti ole toistensa viholliset noilla markkinoilla Suomen ulkopuolella.

Koska Saara-ketjujen tehtailija otti Robinin esimerkiksi kansainvälisesti menestyneestä suomalaisartistista. Silloin häneen sovelletaan samoja kriteerejä, joita Saara-ketjujen tehtailija on vuosikausia soveltanut Saaraan.

Biisi ei mennyt suoraan ykköseksi, joten se on FLOPPI. Jotenkin kökkö aksentti Robinilla ja esitys jää kylmäksi ja etäiseksi, joten sillain... enmätiiä... muoviseksi. Ja ihan hirveet sanat, joista ei onneksi saa kunnolla selvää, koska kökkö aksentti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
343/517 |

Se biisi menee tänään ykköseksi. Jos ei niin voit muistuttaa tästä.

Edelleen floppaa sijalla 12.

Vierailija
344/517 |

Ei floppaa. Ei kukaan ole vaatinut Saaraltakaan ykkössijoja listoilla, mut kun se ei oo päässyt biiseineen edes listalle. Sen uusimman albumin kuuntelukerrat on todella vaatimattomia neidin saamaan näkyvyyden verrattuna. Siitä on kyse. Saara on esiintynyt siinä ja tässä ohjelmassa jossa on katsojia useita miljoonia, mutta biisejä kuunnellaan silti vähemmän kuin keskiverto suomiartistin biisejä, jonka markkinat ja näkyvyys on pääsääntöisesti vaan suomessa. Saaran menestynein biisi on euroviisu, joka jo euroviisujen vuoksi sai näkyvyyttä euroopassa todella paljon, mutta miks mikään muu biisi ei vaan lähde?

Vierailija
345/517 |

Siksi koska ne ei ole hyviä. Biisit on surkeita, koska hän itse niitä tekee. Hän ei suostu myöntämään että ei osaa tehdä hittejä kuten hän ei suostu myöntämään että häntä ei ole pyydetty spaissareihin.

Vierailija
346/517 |
04.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ne Saara ja Robin pitää tässä nyt millään lailla asettaa kilpakumppaneiksi. Eivät taatusti ole toistensa viholliset noilla markkinoilla Suomen ulkopuolella.

Koska Saara-ketjujen tehtailija otti Robinin esimerkiksi kansainvälisesti menestyneestä suomalaisartistista. Silloin häneen sovelletaan samoja kriteerejä, joita Saara-ketjujen tehtailija on vuosikausia soveltanut Saaraan.

Biisi ei mennyt suoraan ykköseksi, joten se on FLOPPI. Jotenkin kökkö aksentti Robinilla ja esitys jää kylmäksi ja etäiseksi, joten sillain... enmätiiä... muoviseksi. Ja ihan hirveet sanat, joista ei onneksi saa kunnolla selvää, koska kökkö aksentti.

MITÄ IHMETTÄ sinä sokellat?

Ja kai sinä tajuat että Robin oli 13-vuotiaana menestyneempi artisti kuin Saara Aalto tulee ikinä tulemaan.

Laulutaidoton mäkihyppääjäkin oli parempi artisti kuin Saara Aalto tulee ikinä olemaan.

Ainoa mikä Saara Aallon voisi pelastaa olisi kunnolliset biisintekijät, jotka ei antaisi hänen sekaantua siihen biisintekoon mitenkään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
347/517 |
04.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kenellä suomalaisella artistilla on ollut kansainvälinen hitti? Alma oli lähellä, mutta se loppui siihen, kun hän halusi alkaa tehdä sitä omaa juttua, ja mainostaulut ja haastattelut olivatkin levy-yhtiön maksamaa julkisuutta eivätkä aitoa kiinnostusta.

Valtavirrasta tulee mieleen ainakin Sunrise Avenue. Eräs Lordi oli myös kansainvälinen hitti... Suomalaiset metallibndit ovat todella suosittuja ympäri maailman, Nightwish varmaan se tunnetuin. Kaikki painivat ihan eri sarjassa kuin reality-Saara.

Vierailija
348/517 |
04.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ne Saara ja Robin pitää tässä nyt millään lailla asettaa kilpakumppaneiksi. Eivät taatusti ole toistensa viholliset noilla markkinoilla Suomen ulkopuolella.

Koska Saara-ketjujen tehtailija otti Robinin esimerkiksi kansainvälisesti menestyneestä suomalaisartistista. Silloin häneen sovelletaan samoja kriteerejä, joita Saara-ketjujen tehtailija on vuosikausia soveltanut Saaraan.

Biisi ei mennyt suoraan ykköseksi, joten se on FLOPPI. Jotenkin kökkö aksentti Robinilla ja esitys jää kylmäksi ja etäiseksi, joten sillain... enmätiiä... muoviseksi. Ja ihan hirveet sanat, joista ei onneksi saa kunnolla selvää, koska kökkö aksentti.

MITÄ IHMETTÄ sinä sokellat?

Ja kai sinä tajuat että Robin oli 13-vuotiaana menestyneempi artisti kuin Saara Aalto tulee ikinä tulemaan.

Laulutaidoton mäkihyppääjäkin oli parempi artisti kuin Saara Aalto tulee ikinä olemaan.

Ainoa mikä Saara Aallon voisi pelastaa olisi kunnolliset biisintekijät, jotka ei antaisi hänen sekaantua siihen biisintekoon mitenkään.

Mitäkö minä sokellan? Sitä samaa, mitä sinä olet sokeltanut täällä jo kaksi vuotta. Robin jää jotenkin etäiseksi, ikään kuin tulkitsee tulkitsemista, jotenin niinku... muovinen, kökkö aksentti ja niin etiäpäin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
349/517 |

Robin on menestynyt artisti. Ihan riippumatta siitä että sinä nyt päätit vetää hänet tähän, etkä Almaa, jota yleensä haukut.

Vierailija
350/517 |
04.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta seuraavien sketsihahmojen kannattaisi harkita yhtyeen perustamista: Saara Aalto, Sara Maria Forsberg, Isac Elliot ja Robin Packalen. Heidän managerina voisi toimia Michael Gabriel ja Isacin isä sekä Meri.

Tiputahan Robin pois listaltasi, on nimittäin oikeasti menestynyt artisti.

Meitsi on bäk! Kansainvälistä läppää.

Oli mitä tahansa, Robin on saanut jokaisesta albumistaan vähintään platinalevyn, kolmesta multiplatinan. Viimeistä albumia ennen taukoa on myyty "vain" 36 000 kappaletta. Ei ihan turha kaveri.

Ja uusi englanninkielinen menestyssinkku nousi peräti sijalle 12 Suomen Spotifyssä. Mutta ulkomailla tulee toki räjäyttämään listat.

Se julkaistiin vasta eilen illalla. Suurin osa biiseistä ei nouse tässä ajassa edes sijalle 50, vaan vasta vuorokauden kuluttua. 

Se on ollut jo viikon tuubissa Saaran virallisella tilillä, joten älä vääristele. Kauanko meidän tulee nyt sitten venata sitä, että se nousee jonnekin? Kerro joku aika niin laitan kalenteriin merkinnän ja käyn sitten vilkaisemassa. Hän on floppi.

Tässä puhuttiin Robin eilen julkaistusta biisistä, joka nousi alle vuorokaudessa spotifyssa sijalle 12. Ei huono sijoitus ollenkaan. Saaran biisit ei nouse listoille suomessa, eikä missään muuallakaan.

Syytäkin nousta vähintään Suomen listalla sijalle 12, kun valtava määrä levy-yhtiön ja musiikin ammattilaisia on käsittämättömät 6 vuotta tehnyt töitä ko. biisin menestyksen eteen ja markkinointiin satsataan kaikki mahdolliset voimavarat ja Robin on Suomen musiikkibisneksen ehdoton lempilapsi vaikka onkin jo täysi-ikäinen armeijan käynyt mies.

No mutta muttanen: senhän olisi pitänyt singahtaa suoraan ykköseksi. Koska ei singahtanut, niin floppi.

Tänään tulee ekan täyden vuorokauden luvut. Eiköhän se aika korkeelle nouse, vaikka tässä kohtaa se kertoo lähinnä huomioarvosta.

Eikä kerro. Se kertoo lopullisesta menestyksestä. Ei mennyt ykköseksi. Floppi mikä floppi.

Se biisi menee tänään ykköseksi. Jos ei niin voit muistuttaa tästä.

Edelleen floppaa sijalla 12.

Ei flopannut. Robinin biisi löytyy nyt sijalta 1. Mites se Saaran uus sinkkubiisi? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
351/517 |

Nyt floppaa Suomen top50-listalla ykkösenä, melkein tuplasti enemmän kuunteluja kuin listan kakkosella. Floppi mikä floppi.

Vierailija
352/517 |
04.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toimittajat näitä juttuja kirjoittavat, ei Saara itse.

Ja mitä enemmän lehti myy tai mitä enemmän nettisivulla vietetään aikaa, sitä enemmän lehti saa mainosrahaa ja toimittaja ehkä bonuksia.

Sellaisia juttuja kirjoitetaan, mitä ihmiset lukevat. Ja jos samasta asiasta saadaan useampikin juttu niin aina vaan tuottavampaa.

Myyntiä ja bisnestä tuo juorujuttujen kirjoittelu on, ei muuta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
353/517 |
04.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli tilanne on edelleen se, että toimittaja puhuu totta siitä, että Saara antoi hänelle kyseisen haastattelun ja Saara valehtelee. Tai Saara ei antanut haastattelua ja toimittaja valehtelee. Jutussa on suorat sitaatit Saaran kommenteista, onko toimittaja siis keksinyt ne itse?

Vierailija
354/517 |
04.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ne Saara ja Robin pitää tässä nyt millään lailla asettaa kilpakumppaneiksi. Eivät taatusti ole toistensa viholliset noilla markkinoilla Suomen ulkopuolella.

Koska Saara-ketjujen tehtailija otti Robinin esimerkiksi kansainvälisesti menestyneestä suomalaisartistista. Silloin häneen sovelletaan samoja kriteerejä, joita Saara-ketjujen tehtailija on vuosikausia soveltanut Saaraan.

Biisi ei mennyt suoraan ykköseksi, joten se on FLOPPI. Jotenkin kökkö aksentti Robinilla ja esitys jää kylmäksi ja etäiseksi, joten sillain... enmätiiä... muoviseksi. Ja ihan hirveet sanat, joista ei onneksi saa kunnolla selvää, koska kökkö aksentti.

MITÄ IHMETTÄ sinä sokellat?

Ja kai sinä tajuat että Robin oli 13-vuotiaana menestyneempi artisti kuin Saara Aalto tulee ikinä tulemaan.

Laulutaidoton mäkihyppääjäkin oli parempi artisti kuin Saara Aalto tulee ikinä olemaan.

Ainoa mikä Saara Aallon voisi pelastaa olisi kunnolliset biisintekijät, jotka ei antaisi hänen sekaantua siihen biisintekoon mitenkään.

Mitäkö minä sokellan? Sitä samaa, mitä sinä olet sokeltanut täällä jo kaksi vuotta. Robin jää jotenkin etäiseksi, ikään kuin tulkitsee tulkitsemista, jotenin niinku... muovinen, kökkö aksentti ja niin etiäpäin.

Oletko nähnyt ikinä Robinia lavalla? Se on 100% läsnä, eikä vain näyttele artistia. Yhä edelleen, Saaralla on upea ääni, mutta tunne ja karisma puuttuu. Siitä valitettavasti tulee jotenkin feikki olo. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
355/517 |
04.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Toimittajat näitä juttuja kirjoittavat, ei Saara itse.

Ja mitä enemmän lehti myy tai mitä enemmän nettisivulla vietetään aikaa, sitä enemmän lehti saa mainosrahaa ja toimittaja ehkä bonuksia.

Sellaisia juttuja kirjoitetaan, mitä ihmiset lukevat. Ja jos samasta asiasta saadaan useampikin juttu niin aina vaan tuottavampaa.

Myyntiä ja bisnestä tuo juorujuttujen kirjoittelu on, ei muuta.

Niin. Periaatteessa. Saara Aalto on periaatteessa ihan hyvä maailmantähti. Hän ei vaan myy levyjä lainkaan eikä häntä tunneta Brittien ulkopuolella missään.

Vierailija
356/517 |
05.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saaran ihailija kirjoitti:

Voi reppanoita, joita ahdistaa kaikki mikä liittyy Saara Aaltoon. Koettakaa hoitaa ahdistustanne jotenkin. Voisi edes pieni positiivisuus auttaa.[/quote

✨Saara luisteli hienosti ja julkaisi ihanan levyn✨

Vierailija
357/517 |

Erittäin ihana levy. Ja myy kuin häkä.

Vierailija
358/517 |
05.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eli tilanne on edelleen se, että toimittaja puhuu totta siitä, että Saara antoi hänelle kyseisen haastattelun ja Saara valehtelee. Tai Saara ei antanut haastattelua ja toimittaja valehtelee. Jutussa on suorat sitaatit Saaran kommenteista, onko toimittaja siis keksinyt ne itse?

Hyvä kysymys.

Voiko toimittaja valehdella? Kannattaisiko vähän tutkia toimittajan taustaa jos sieltä löytyy epäselvyyksiä niin tilanne muuttuu täysin. Luotettavasta toimittajasta ei varmaankaan löytyisi mitään someskandaalia?

Vierailija
359/517 |
05.02.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saaran ihailija kirjoitti:

Voi reppanoita, joita ahdistaa kaikki mikä liittyy Saara Aaltoon. Koettakaa hoitaa ahdistustanne jotenkin. Voisi edes pieni positiivisuus auttaa.[/quote

✨Saara luisteli hienosti ja julkaisi ihanan levyn✨

Erittäin ihana levy. Ja myy kuin häkä.

Uusi kappale on ihan loistava. Jäätanssiparikin esiintyi videolla.

Vierailija
360/517 |

Eikö se oo julkaistu jo viime vuonna? Ihme ettette sitä silloin löytäneet kun levy julkaistiin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kaksi kahdeksan