Oletko taistelija, pakenija vai jähmettyjä?

Kukaan ei voi satavarmasti tietää miten äärimmäisessä hädässä toimisi.

Yleensä nuo on autonomisen hermoston reaktiota eikä niitä kysytä näin.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei voi satavarmasti tietää miten äärimmäisessä hädässä toimisi.

Yleensä nuo on autonomisen hermoston reaktiota eikä niitä kysytä näin.

No itse esimerkiksi en ole koskaan aggressiivinen ellei läheistäni mennä satuttamaan. Joku luonne- tai temperamenttiero tässä täytyy olla, vai?

Jähmettyjä ehkä. Sitä roolia on kouluissa tullut aikoinaan vedettyä. Mieleemmin kestää ja pitää mölyt sisällään. Tavallaan olen myös suojellut itseäni sillä, koska tiedän, että se vastaan sanominen olisi vaan pahentanut tilannetta. Pakenija en kuitenkaan ole. Mieluummin kestän kaiken vaikka hammasta purren ja en halua mielistellä ketään. Joissakin tilanteissa olen varmaan taistelijakin. Tuntemattoman sotilaan Määttä vastaa ehkä jotenkin minua. Teen sen mitä käsketään, mutta en halua pokkuroida ketään. Ehkä pahassa paikassa toimisin näin. 

1. En siedä epäoikeudenmukaisuutta.

3. En tykkää aiheuttaa ylimääräistä draamaa.

Mietiskelen paljon ja yleensä ns. valikoin taisteluni.

Joskus teininä uhattiin puukolla, päättelin että uhkailija oli liian pelokas, joten käänsin selän ja kävelin pois.

Vaaran uhatessa käytän märkä rätti tekniikkaa, eli salamannopeasti vaivun tutisevana hyytelönä kanveesiin ja harvemmin ilkimykset raskivat potkia enempää kuin muutaman kylkiluun poikki.

Olen myös selviytyjä, sillä muutamakaan poikki mennyt kylkiluu ei estä minua ryömimästä kauemmas pakoon, suustani kuuluvan verensekaisen ulinan hämätessä hakkaajia luulemaan että olen pahemminkin vammautunut.

Talvella hyvä keino väkivallan saapuessa pimeydestä, Iphonen valjun hohteen valaistessa geelistä tummia hiuksia, on kaivautua salamannopeasti lumihankeen ja pystyn siellä etenemään nopeammin kuin he ehtivät lunta potkia etsiessään 45 numeroisilla tennareillaan oletetun pääni kohtaa kinoksessa.

Olen siis selviytyjä.

Hätätilanteessa minusta tulee hetkessä Pomo, joka järjestää asiat ja organisoi välttelijät hommiin ja pakenijat järjestelmälliseen pakenemiseen. Olen ollut useammassa kriisitilanteessa mukana, ja aina tuo piiloPomo on nostanut päänsä esiin ja alkanut johtaa toimintaa. :)

Normielämässä olen välttelijä. 

Jähmettyjä. Useimmat kuvittelevat olevansa karate kidejä. Niin minäkin kuvittelen, aina kun katselen jännittäviä elokuvia joissa on taistelukohtauksia. Mutta siinä vaiheessa kun se aseen piippu osoittaa sinua silmien väliin, voipi olla että kehosi ei suostukaan enää yhteistyöhön. Näin kävi minulle.

Selvisin hengissä, joten en pidä itseäni luuserina. Ja ihan oikeasti, ei siinä tilanteessa mitkään judopotkut mitään auta. Ei yhtään mitään.

Tottakai olisi vain helpompi sulkea silmät ja paeta mutta mun moraalini ei anna myöten.

Olen aina ollut taistelija, leijonaemo

Näin vanhemmiten kun voimat hiipuu ja terveys on heikentynyt minusta tuntuu että vaikeissa tilanteissa jähmettyy ainakin hetkeksi ja ajattelee ettei ulospääsyä ole, etten jaksa enää. Onneksi tuo pieni taistelija vielä sinnittelee ja hoitaa homman

Naistaistelija. Se ei ole hyvä asia, kun taisteluhenki sisälläni syttyy niin pienestä. Helpommalla pääsisi kun olisi alistuja.

En mikään noista. Osaan toimia hätätilanteissa, on kokemusta, mutta en todellakaan ole aggressiivinen. 

Pakenija niin pitkään kuin mahdollista, tosi hädässä kuoriutuu taistelija. Joskus oon kyllä ajatellut, että saisi paljon aikaan jos tuo moodi olis koko ajan, mutta hyvä varmaan että ei.

Taistelija, en todellakaan kestä epäoikeudenmukaisuutta. Mutta omien ajatusten tuskaa pakenen joskus (usein) viihteeseen.

Lapseni olin jähmettyjä, nyt aikuisena enemmän taistelija. Toisaalta olen kyllä edelleen kaikkea noita, oikeastaan kuukautiskierron vaiheesta riippuen. 😃

Siis lapsena minä olin, ei lapseni.

Olen taistelija. Pakkokin olla, kun niin harva mies on. Häpeän työpaikan mies mukavaisia. Aina petyn, jos miehet osoittautuvat muuksi kuin taistelijaksi. Miten helvetissä ihmiskunta on edes selvinnyt tähän saakka? t. huonokuntoinen nainen 44 vuotta

Kokemuksesta tiedän että uhkaavassa tai vaarallisessa tilanteessa usein olen taistelija mutta tuo luonnekuvaus ei lainkaan osu minuun.

Mistä tälläistä sontaa löysit? Hieman monimutkaisempi systeemi on se miten ihminen reagoi.

Ykkönen, taistelija. Ja katkeraan loppuun.

Olen taistelija, mutta tuppaan jähmettyä yllättävän usein äkkinäisesti tapahtuvissa tilanteissa. En siksi että pelkäisin tai alistuisin, vaan siksi että en osaa toimia kovin nopeasti ja tarvitsen tietyn ajan analysoidakseni mitä ympärilläni tapahtuu ja miten minun tulee siihen vastata. Monet narsistiset ekstrovertit ovat varmasti kuvitelleet alkuun olleensa moottoriturpiensa kanssa tilanteen herroja, mutta myöhemmin joutuneet karvaasti havahtumaan introvertin kostoon. Näin esim. naapurini kanssa. En myöskään pidä itseäni aggressiivisena tai mitenkään helposti provosoituvana henkilönä, paremminkin kohtuullisena ja oikeudenmukaisena, mutta silloin kun koen joutuneeni tahallisesti loukatuksi saa vastapuoli tuntea sen nahoissaan tavalla tai toisella. Aika ja strategia ovat vahvuuksiani. Osaan lukea ihmisiä kuin kirjoja, joten tunnen myös vastustajani jokaisen heikon kohdan ja isken niihin. Beware. 

Yleensä taistelija, mutta myös pakenija.