Voisitko seurustella täysin rahattoman, aikuisen miehen kanssa?

Jos seurustelun alkaessa on jo rahaton: En.

Jos menettää rahansa syystä X, ja olemme jo yhdessä: Tottakai.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ei kukaan ole täysin rahaton.

Siinä vaiheessa kun ihminen ihastuu saati rakastuu on yks hailee onko miehellä rahaa vai ei.

Mielummin aitoa rakkautta kuin "maksettua rakkautta".

Käy sääliksi ihmiset, jotka roikkuu paskoissa liitoissaan taloudellisista syistä.  Samalla haaveillaan siitä oikeasta rakkaudesta.

Narsistimiehet on taitavia esittämään rakkautta. Heille mielihyvä tulee eniten siitä miten paljon pystyy muilta kuppaamaan ja vahingoittamaan.

Ja harmi vain siitä ettei kupanneet vielä enemmän.

Työtön vaatii työtä ja rahan tienaamista, että kelpaa. Toinen ei vaadi kumpaakaan. Kumpikohan tässä yrittää itsekkäästi käyttää hyväkseen toista?

Toinen...

Vierailija kirjoitti:

En koska arvostan ihmistä jolla kanttia hoitaa asiansa hyvin.

Vaikka olisi sairaus kyseessä, niin en silti voisi olla kiinnostunut varattomasta

Pisteet sinulle rehellisyydestä, mutta pakko sanoa tähän väliin että olet kyllä tosi pinnallinen ihminen. Itse voisin kyllä kiinnostua ihmisestä joka on varaton sairauden takia, mutta en ikimaailmassa sinun kaltaisestasi tyhjästä kuoresta.

Voisin naiset on näitä Auervaaran potentiaalisia uhreja! Kyllä miehen pitää leipä pöytään tuoda tai ei seksiä heru.  Vanha tehokas keino saada äijä liikkeelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se perusvarallisuus ei tavallisella työtätekevällä 1500-2500 euroa brutto kk ole useinmten kuin muutaman tonnin. Asuntoa tai paremminkin asuntolainaa ei lasketa. Minä en vielä puhuisi jostain 5000 tonnin säästöistä minään varallisuutena.

Kyllä 5000 tonnin säästöt on jo kunnon varallisuus Suomessa

Ehkä 15 vuotiaalle;) Aikuiselle tietysti riippuen pakollisista menoista se riittää 2-5 kk.

En saisi millään palamaan 5 000 000 e (5000 tonnia) alle puolessa vuodessa. Tai siis saisihan sen jakamalla rahaa pois, mutta siis järkevällä tavalla.

Really? Tuolla ei saisi edes ostettua niitä asuntoja, jotka haluaisin ostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se perusvarallisuus ei tavallisella työtätekevällä 1500-2500 euroa brutto kk ole useinmten kuin muutaman tonnin. Asuntoa tai paremminkin asuntolainaa ei lasketa. Minä en vielä puhuisi jostain 5000 tonnin säästöistä minään varallisuutena.

Kyllä 5000 tonnin säästöt on jo kunnon varallisuus Suomessa

Ehkä 15 vuotiaalle;) Aikuiselle tietysti riippuen pakollisista menoista se riittää 2-5 kk.

En saisi millään palamaan 5 000 000 e (5000 tonnia) alle puolessa vuodessa. Tai siis saisihan sen jakamalla rahaa pois, mutta siis järkevällä tavalla.

Really? Tuolla ei saisi edes ostettua niitä asuntoja, jotka haluaisin ostaa.

"Asuntoa tai paremminkin asuntolainaa ei lasketa. Minä en vielä puhuisi jostain 5000 tonnin säästöistä minään varallisuutena."

Tästä oli kysymys. Tämän keskustelusäikeen aloittaja kirjoitti, että perusvarallisuus 1500-2500 e/kk ansaitsevalla on yleensä vain muutaman tonnin, kun asuntoa (tai pikemminkin asuntolainaa) ei lasketa. Mutta samaan aikaan hän ei puhuisi 5 000 000 säästöistä minään varallisuutena.

Joo, jos tyyppi olisi kiva, älykäs, kätevä käsistään ja ahkera ja olisi saanut kuitenkin elämässään jotain merkityksellistä aikaiseksi.

Riippuu rahattomuuden kestosta ja onko velvollisuuksien laistaminen ja lusmuilu jatkuvaa.

Elämäntapalusmuilijan kanssa en voisi seurustella.

Kyse ei olisi rahasta. Meidän arvomaailmat eivät vaan kohtaisi. Suhde ei onnistuisi.

Ainoa pitkäaikaiseati rahaton aikuinen jonka tunnen, on jättänyt amiksen kesken eikä ole tehnyt päivääkään töitä. Mitään ei kannata lähteä opiskelemaan, kun mikään ei kuitenkaan työllistä satavarmasti. Suurin osa ammateista on sellaisia, joita ei suostuisi tekemään. Ei siedä mitään epävarmuutta ja näkee kaikkialla uhkakuvia. Ei halua myydä, ei johtaa, ei hoitaa, ei tehdä mitään missä ei saisi pitää pitkiä kynsiä, ei halua puhua asiakkaille. Kaikki on yhteiskunnan vika. Ei pääse eteenpäin. Ei pysty kannustamaan mihinkään. Muut ollaan oltu rahattomia vuorollaan.

Ystävänä hän on mulle silti rakas ja meillä on edelleen paljon yhteistä. Vaikka oon myyny lehtiä puhelimessa ja pyyhkiny pyllyjä rahaa saadakseni, en ole katkeroitunut hänelle vaikka hän ei suostuisi sellaisia itse tekemään. Mutta jos mun pitäisi elättää häntä ja suunnitella tulevaisuutta yhdessä, turhautuisin.

Ystäviltä "siedän" kaikenlaista. Elämäntilanteet muuttuu, joku polttaa pilveä, joku ei saa mitään aikaan, jollakin ei jää mitään ikinä säästöön koska raha polttaa taskuissa ja otetaan kulutusluottoa, jne. Ei haittaa, ollaan ystäviä, jutellaan asioista jos tarvii. Mutta jos elämiä ollaan sovittamassa yhteen, pitää minusta olla samankaltaisemmat tavat. Jatkuva rahattomuus olisi mulle varoitusmerkki.

Riippuu vähän rahattomuuden syistä, mutta en kyllä luultavasti voisi.

Ei siksi, että tarvitsisin rahaa, haluan joka tapauksessa pystyä elättämään itseni ja tarvittaessa perheeni jos vain suinkin mahdollista. Mutta minulle pitkäjänteinen (kymmenien vuosien) talousajattelu on tärkeä ja turvallisuutta tuova arvo, ja nykyisessä parisuhteessani on iso asia, että ollaan siitä samaa mieltä. Eli enemmän kyse on tuosta suunnitelmallisuudesta ja pitkäjänteisyydestä, josta aikuisen taloudellinen tilanne monesti kertoo, kuin siitä rahasta itsessään.

Jos on kyse jostain onnettomuudesta tai työkyvyttömyydestä tms., niin sitten asia ehkä eri. Tai jos olisi vasta alussa: olisi vaikka opiskelija ja siksi varaton, mutta suunnitelmat olisi selkeät ja tavoitteet kirkkaat, realistiset ja toteutumassa.

Vierailija kirjoitti:

En koska arvostan ihmistä jolla kanttia hoitaa asiansa hyvin.

Vaikka olisi sairaus kyseessä, niin en silti voisi olla kiinnostunut varattomasta

Milläs lailla sairas on hoitanut asiansa huonosti? 

Koitit vaan ensin esittää hyviä perusteluja, mutta ahne olet, sorry ;)

Kaverina tai hupina menisi, muuten ehdoton ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En koska arvostan ihmistä jolla kanttia hoitaa asiansa hyvin.

Vaikka olisi sairaus kyseessä, niin en silti voisi olla kiinnostunut varattomasta

Sairas on hoitanut asiansa huonosti, koska on sairastunut? Tiedätkö millaista on elää jatkuvan kivun ja lääkäreiden vähättelyn kanssa?

Tiedän että on hyvinkin sairaita ihmisiä jotka siitä huolimatta hoitavat asiansa erinomaisesti. T. lääkäri

En voisi kiinnostua, ellei taustalla olisi jotain todella ihmeellistä. Itse pyrin menemään elämässä eteenpäin. Odotan tätä myös kumppanilta. Joku elämäntapatyötön kumppani olisi minulle niin erilainen ihminen, että suhteemme tuskin jatkuisi kovin kauaa.

Täällä puhutaan kaiken maailman "arvojen kohtaamisista", "jos sairauden takia kesken parisuhteen jäisi työttömäksi niin sitten" yms jargonia.

Universaali totuus on kuitenkin, että ne "arvot kohtaa" = (toinen ihminen kiinnostaa) vain silloin kun on jo työelämässä oleva ihminen ja kykenevä elättämään itseään ja mahdollisesti yhdessä perustettavaa perhettä.

Olen kokenut tuon omakohtaisestikkin kun olin melkein 2 vuotta työttömänä työnhakijana alalla joka on kokenut kovia rakennemuutoksia = paljon ihmisiä irtisanottu heistä itsestään riippumattomista syistä.

Olin kuin ilmaa jos esim viihteellä tapasin vastakkaisen sukupuolen edustajia ja puheeksi tuli työ/ opiskelustatus. Rehellinen kun olen ja kerroin mikä tilanne on, minusta tuli heti toisenluokan ihminen.

Sama vähän säälivä reaktio tuli myös ystävien ystävien kanssa jutellessa ja tutustuessa jos olimme iltaa viettämässä. Ystäväni tilanteeni tiesivät ja hyväksyivät, koittivat pikemminkin tukea ja tsempata kuin ottaa etäisyyttä.

Nykyisin olen onneksi uudelleen kouluttautunut alalle jolla töitä on (ainakin niin kauan kun Suomen valtio jatkaa olemassa oloaan eli melko todennäköisesti eläkkeeseeni saakka). Yhteiskunnallisen sosioekonomisen asemani kohottua on myös vastakkaisen sukupuolen osoittama kiinnostuskin ollut eri luokkaa kun työttömänä ollessani.

Vanha totuus pätee: ne piirtää kellä on liitua.

Vierailija kirjoitti:

Eli oletusarvona se, että sinulla itselläsi olisi asiat kunnossa ja sinulla olisi varaa harrastaa, käydä ulkona silloin tällöin syömässä, poiketa kahvilassa kahvilla halutessasi jne. Mies ei voisi tehdä näistä mitään ilman sinun panostustasi asiaan.

Miehen tilanne olisi myös jo vuosia ollut samanlainen, tulevaisuus täysin hämärän peitossa.

Köyhät miehet kyykkyyn, en ikänä alkais seurustelemaan heidän kanssa

Köyhä mies saa köyhän naisen mutta pyrkii parempaan.

Jatkuvia ristiriitoja, jos nainen on rikkaampi ja mies köyhä.Jos omaisuutta ei ole miehellä vaikka 50v. ja velatonta niin ikävä totuus-en seurustelisi.

Ihmettelen, miksi niin moni kuvittelee, että köyhän kanssa seurusteleminen automaattisesti tarkoittaisi sitä, että joutuu elättämään kumppanin. Miten niin joutuu? Ei tietenkään joudu, antaa vaan sen toisen pärjätä omillaan.

Vähän kikkailua se varmasti vaatii, mutta en usko, että se olisi mahdotonta.

Olisi mielenkiintoista kuulla, miten seurustelu huomattavasti köyhemmän kanssa on sujunut. Onko kellään kokemusta? Ja siis nimenomaan niin, että ei ole lähtenyt elättämään sitä toista.

Minulla on. Seurustelin aikanaan erään miehen kanssa, jolla oli yhden miehen remonttiyritys. Välillä hänellä ei ollut rahaa, kun töitä ei aina riittänyt. Minua asia ei haitannut. Vietimme viikonloppuja vuorotellen kummankin luona, ulkoilimme ja laitoimme ruokaa.

Tykkään itsekin elää niukasti, joten asia ei todellakaan haitannut minua yhtään. Käytännössä miehen rahattomuus ei näkynyt missään, kun emme esim. matkustaneet koskaan mihinkään, emmekä syöneet ulkona juuri koskaan.

Mielestäni rahanpuute ei syönyt suhdettamme millään tavalla.

Olen yrittänyt monta kertaa. Lähes aina homma kaatuu turhautumiseen kun raha on kokoajan tapetilla, pienetkin menot ja tekemiset liian kalliita suhteessa.