Lue keskustelun säännöt.
Havaintoni isokokoisten ja hoikkien suhtautumisesta syömiseen (laihtuminen/lihominen)
27.01.2019 |
Aloitin havaintoni, kun aloin kiinnittää huomiota siihen, että olen ollut hoikimmillani silloin, kun en edes tiennyt mitä painan, enkä kiinnittänyt huomioita siihen mitä syön, tai milloin syön. Ensimmäinen laihdutuskuuri särki tämän sisäisen kellon, kun opin elämään laihdutusmantrojen mukaan, vasta nyt olen opettelemassa irti näistä. Tämän seurauksena olen alkanut kiinnittää huomiota (kestolaihduttavien) lihavien ja (luonnostaan) hoikkien syömistapojen eroihin. Hämmentävintä on ollut, että hoikat syövät havaintoni mukaan täysin päinvastoin kuin perinteiset laihdutusohjeet käskevät.
Havaintoni mukaan ero pähkinänkuoressa on siinä, että hoikat ihmiset eivät yksinkertaisesti juuri mieti syömistään, ainoastaan tarkkailevat hieman mitä laittavat suuhunsa. Mutta tämän ulkopuolella asia ei pyöri mielessä, ja syöminenkin saattaa olla vähän sinne päin. Isompikokoiset sen sijaan ovat oppineet ulkoa keskeisimmät syömiskäskyt, kuten syö viidesti päivässä, vähintään neljän tunnin välein, vain täysjyvää ja niin edelleen. Isot tietävät jopa paremmin, mitä "saisi" tai "pitäisi" syödä, kun taas hoikat eivät välttämättä ole juurikaan perillä maitorahkan ja perinteisen jugurtin eroista tai kalorimääristä, ja syövät pakastepitsan kun siltä tuntuu (useimmiten laihat eivät muuten herkuttele ylimääräisillä pullilla, vaan suolaisilla kaloripommeilla, joilla korvaavat aterian).
Lihavia lihottaa se, että syöminen pyörii jatkuvasti mielessä ja sen myötä myös syödään paljon. Hoikat saattavat hyvinkin syödä kiireisenä päivänä vain kerran tai kaksi, eivätkä varsinkaan syö 2-4 tunnin välein, vaan korkeintaan 4-6 tunnin välein jos sitäkään. Syöminen ei vaan ole hoikille niin merkittävä juttu. Sitten jos painoa on joulun jälkeen kertynyt, vältellään herkkuja, mutta muuten samalla kaavalla jatkuu. Lihavat sen sijaan syövät lähes päivittäin sen 5 ateriaa päivässä, pidempiä välejä tai 1-2 aterian päiviä tulee todella harvoin. Eli vaikka lihava ja laiha herkuttelisi samalla tapaa (vaikka pienellä pullalla päivässä), eroksi koituu tuo muusta puputtamisesta kertyvä kalorimäärä.
Ja sitten jos yritetään laihdutusta, niin tukeudutaan näihin "viidesti päivässä, paljon kasviksia, ei herkkuja" -ohjeisiin, jolloin kierre on valmis, kun ei uskalleta antaa vain olla miettimättä koko syömistä vaan ollaan heti hädässä jos rahkapurkki ei ole käsissä viimeistään 3 tunnin päästä edellisestä ateriasta. Lounasruokalassa iltapäiväkahvilla viimeistään huomaa, että hoikilla on kädessään kahvikuppi ja kestolaihduttajilla kahvin kanssa aina jotain (ei välttämättä edes epäterveellistä, mutta silti jotain naposteltavaa).
Eli ero ei ole siinä mitä syö, vaan miten suhtautuu syömiseen ja tarpeeseen syödä. Voisin vielä epäillä, että koska mieli ajattelee jatkuvasti ruokaa (ja sen rajoituksia) menee keho jonkinlaiseen stressitilaan ja kerää vararavintoa, koska keho tulkitsee syömiseen kohdistuvan stressitilan pelkona ruuan loppumisesta. Eli täysin en pelkkään kaloriteoriaan usko, vaan hormonit ovat lihomisessa mukana myös. Ja tietenkään tämä ei omastakaan mielestä 100 % tapauksiin päde, mutta mielestäni omalla tapaa uusi havainto perinteisten laihdutusohjeiden rinnalle.
Kommentit (33)
Pullukka Forever kirjoitti:
Monta totuutta tässä ketjussa. Itse olen ollut 10-vuotiaasta asti ylipainoinen ja siitä sain kuulla koulun terveydenhoitajalta. 80-luvulla ei 10-vuotiaalla ollut paljon valmiuksia painon tarkkailuun :-( Eipä laihtumis/lihoamisasiasta niin paljon tiedetty (syistä). Kaiken maailman dieetit/kuntoilut on kokeiltu ja yritetty elää myös normaalia elämää ja olen ollut monta vuotta normaalipainoinen jossain kohdin elämääni. Nykyään yritän liikkua mahd. paljon ja syödä terveellisesti. Herkuteltua tulee kyllä useammin kuin pitäisi. Pari vuotta sitten pysyin tiukassa linjassa ja laihduin 10 kg, mutta en pysty elämään sellaista elämää. Olen mikä olen. Ylipainoa on nyt 7 kg. Mitään terveysongelmia ei ole.
Minulla on kokemuspohjani vuoksi monta mielipidettä lihavuusasiaan. Yksi on fysiologia ja kodin kulttuuri ruokaan. Minäkin "tajusin" 10-vuotiaana olevani lihava, se oli tietynlainen herääminen ja aika kauhea kärsimys ollut koko ikäni. Olin tavallinen ulkoileva ja musiikkia harrastava lapsi, kerran viikossa oli karkkipäivä. Söin kyllä keksejä ja piirakoita koulun jälkeen (jos niitä satuin löytämään). Olen aikuisena ymmärtänyt veren sokerin laskevan jos en syö esim. välipalaa. Välipalan pois jättäminen aiheuttaa ahmimista iltaisin. Laihtumaan olen onnistunut terveellisellä 5 kertaa päivässä, vähähiilarista, kasvis- ja proteenipitoista ruokaa syömällä.
Hoikat työkaverit eivät näytä syövän kovin terveellisesti. Vegetaristi syö perunamuusia jonkun kastikkeen kanssa, usein vaaleita piirakoita, vaaleaa leipää. Ei juuri koskaan tuoreita vihanneksia. Paljon vehnää, makaroni ja perunaa (en pidä tätä kovin terveellisenä). Muut hoikat syövät pienen ruoka-annoksen lounaaksi tai leipää. Ei salaattia, eikä juurikaan vihanneksia. Syövät siis mitä haluavat. Olenkin miettinyt, että annoskoko ja ruokailuvälin tiheys on vaikuttava tekijä. Monet työkaverit eivät syö iltapäivällä mitään. Heillä ei ilmeisesti veren sokeri laske kuten meillä lihavilla.
Minulla on pari kertaa mitattu veren sokerit. Terkka on todennut, että aika nopeasti laskee veren sokeri, ei kohoa liian korkealle, mutta kannattaa syödä terveellinen välipalakin.
Olen ymmärtänyt että verensokeri kannattaa pitää tasaisena sillä jos et sitä tee, alkaa maksa syöttää vereen varastosokeria, jolloin sokeri helposti heilahtaa liian korkeaksi (kun syöt) jonka jälkeen se nopeasti taas romahtaa liian alhaiseksi -> kiljuva nälkä iskee. Ja tässä ei tarvita mitään karppausta vaan ihan pelkästään järkevää syömistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Töissä ylipainoiset katsoo mitä muut syö ja tulevat täyteen pienestä annoksesta. Puhuvat ruoasta ja kertovat etteivät jaksa enempää. Itse olen normaalipainoinen/hoikka ja syön kunnon kunnon lounasannoksen enkä kommentoi syömistäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen hoikka, mutta ei pidä paikkaansa etten katso mitä syön.
Raskausaika oli ihanaa kun sai syödä!
Kun teen perheelle ruokaa, syön lihakastikkeen kanssa yleensä kaaliraastetta tai kasviksia. En syö pullaa enkä karkkeja. Liikunta kuluttaa niin vähän, että pakko katsoa mitä syö.
Töissä syön kuten valtaosa muista naisista, rahkaa tai raejuustoa hedelmillä. Lounaaksi haen ruokalasta salaatin kuten myös moni muu. Kotona sitten kevyt lounas ja iltapalalla voi vähän leipää ottaa tai puuroa.
En ymmärrä irtokarkkien ja suklaiden ostajia, sitä kalorimäärää ei saa vuorokaudessa kulutettua millään.
Tänään kuuntelin radiosta läskimyytinmurtajia ja havahduin herkkujen mielleyhtymiin. Tavallaan ymmärrän, mutta omat addiktiot ovat muualla kuin ruoassa.Helposti kuluu karkkien ja suklaiden kalorit. Riippuu ihan vain siitä paljonko niitä syö kulutukseen nähden. Ei niissä mitään maagisempaa ole kuin muissakaan kaloreissa.
On niissä ihan älyttömän paljon energiaa. Sellaisella joka vetäsee helposti tuhat kaloria herkkuina naamaan useamman kerran viikossakin ei ole usein mitään käsitystä mitä pitäisi tehdä ette se kuluisi tai ei vain kiinnosta. Siitä päätellen että jotakuinkin puolet suomalaisistakin on ylipainoisia ei niitä kulutetakaan vaan nimenomaan syödään extrana joka jää.
Vierailija kirjoitti:
Olen hoikka, mutta ei pidä paikkaansa etten katso mitä syön.
Raskausaika oli ihanaa kun sai syödä!
Kun teen perheelle ruokaa, syön lihakastikkeen kanssa yleensä kaaliraastetta tai kasviksia. En syö pullaa enkä karkkeja. Liikunta kuluttaa niin vähän, että pakko katsoa mitä syö.
Töissä syön kuten valtaosa muista naisista, rahkaa tai raejuustoa hedelmillä. Lounaaksi haen ruokalasta salaatin kuten myös moni muu. Kotona sitten kevyt lounas ja iltapalalla voi vähän leipää ottaa tai puuroa.
En ymmärrä irtokarkkien ja suklaiden ostajia, sitä kalorimäärää ei saa vuorokaudessa kulutettua millään.
Tänään kuuntelin radiosta läskimyytinmurtajia ja havahduin herkkujen mielleyhtymiin. Tavallaan ymmärrän, mutta omat addiktiot ovat muualla kuin ruoassa.
Liikunta kuluttaa vähän vain jos sitä tekee kevyellä teholla ja/tai lyhyen aikaa. Ei minulle ainakaan ole mikää ongelma polttaa suklaalevyn tai irtokarkkipussin verran (n.1000 kcal) extraa liikunnalla. Keskimäärin 1,5h säbätreeneissä kulutan 800-1000 kcal. Tätä kun tekee kolmesti viikossa + muuta kevyempää liikunta päälle niin saa jo syödäkin. Tosin mieluummin korvaan sen liikunnan kuluttaman energian jollain kunnollisella, mutta aina välillä maistuu herkutkin.
Ap:n viestistä poiketen syön kyllä hyvinkin säännöllisesti ja usein. Se pitää kyllä paikkansa, etten juuri kiinnitä asiaan huomiota vaan syön kun tuntuu siltä ja useimmiten se on vieläpä jotain terveellistä.
No ei mennyt mulla noin. Mä nimenomaan söin vuorokaudessa 1-2 kertaa, yleesä iltaisin ja sitten se ruoka oli kaikkea järkyttävää p*skaa suurilla kaloreilla. Päälle kaikki alkoholin käyttö ja krapulassa kaksinkertainen määrä järkyttävää mättöä. Koskaan en edes yrittänyt laihduttaa.
Sitten tuli seinä vastaan ja aloin muuttamaan ruokatottumuksiani. Alkoholin käyttö väheni, heviosastolta otin aina jonkun uuden tuotteen mukaan kotiini ja aloin tutustumaan tuoreisiin raaka-aineisiin. Valmis- ja noutoruoka siirtyi satunnaisen herkuttelun puolelle. Mitään en itseltäni kieltänyt, mutta aloin käymään itseni kanssa dialogia, mitä oikeasti haluan. Ja kyllä, aloin opettelemaan säännöllistä ruokarytmiä ja lautasmallin perusteita. Lopulta ostoskorista tippui myös valmismarinadit, punaisen lihan käyttö väheni, enkä enää muista pyörähtää karkkihyllyllä.
Nykyään en tuijota kelloa, vaan syön kun kroppa kertoo, että on nälkä. Nyt osaan tunnistaa, koska on tarve syödä. Aikaisemmin en osannut. Ja todellakin jos menen kahvilaan juomaan kahvia, niin otan kaveriksi jotain herkkua. Kotona juon kahvini ilman syötävää. Kylässä voin ottaa hyvällä mielin kahvinisua. Nykyään riittää se yksi keksi, ku ennen vedin niitä useamman, kun nenän edessä oli.
Paino tippunut 105 kilosta 75 kiloon kolmessa vuodessa. Ei mitenkään erityisen nopeasti, mutta eipä minulla ole tässä mikään kiire.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mistä luin, että yleensä hoikat syövät harvoin ja syövät vain kun on nälkä ja eivät syö yleensä välipaloja.
Eli kuten joku Vallu V joka sanoo syövänsä vain parin päivän välein. Pysyy hoikkana.
Laihdutus stop ja ruokaa vain kun on nälkä. Eikä välipaloja
Olen hoikka, 50 kg, enkä juuri ikinä ole ajatellut kaloreita. Saatan ajoittain syödä todella runsaasti herkkuja/leivonnaisia/karkkia, mutta kilot eivät kerry. Ruokaillessa en pysty syömään ns. yli, koska tulen kylläiseksi nopeasti. Liikunta on lähinnä kävelyä. Lähisuvussa ei ole ylipainoisia, eli jotenkin perimä vaikuttaa asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pullukka Forever kirjoitti:
Monta totuutta tässä ketjussa. Itse olen ollut 10-vuotiaasta asti ylipainoinen ja siitä sain kuulla koulun terveydenhoitajalta. 80-luvulla ei 10-vuotiaalla ollut paljon valmiuksia painon tarkkailuun :-( Eipä laihtumis/lihoamisasiasta niin paljon tiedetty (syistä). Kaiken maailman dieetit/kuntoilut on kokeiltu ja yritetty elää myös normaalia elämää ja olen ollut monta vuotta normaalipainoinen jossain kohdin elämääni. Nykyään yritän liikkua mahd. paljon ja syödä terveellisesti. Herkuteltua tulee kyllä useammin kuin pitäisi. Pari vuotta sitten pysyin tiukassa linjassa ja laihduin 10 kg, mutta en pysty elämään sellaista elämää. Olen mikä olen. Ylipainoa on nyt 7 kg. Mitään terveysongelmia ei ole.
Minulla on kokemuspohjani vuoksi monta mielipidettä lihavuusasiaan. Yksi on fysiologia ja kodin kulttuuri ruokaan. Minäkin "tajusin" 10-vuotiaana olevani lihava, se oli tietynlainen herääminen ja aika kauhea kärsimys ollut koko ikäni. Olin tavallinen ulkoileva ja musiikkia harrastava lapsi, kerran viikossa oli karkkipäivä. Söin kyllä keksejä ja piirakoita koulun jälkeen (jos niitä satuin löytämään). Olen aikuisena ymmärtänyt veren sokerin laskevan jos en syö esim. välipalaa. Välipalan pois jättäminen aiheuttaa ahmimista iltaisin. Laihtumaan olen onnistunut terveellisellä 5 kertaa päivässä, vähähiilarista, kasvis- ja proteenipitoista ruokaa syömällä.
Hoikat työkaverit eivät näytä syövän kovin terveellisesti. Vegetaristi syö perunamuusia jonkun kastikkeen kanssa, usein vaaleita piirakoita, vaaleaa leipää. Ei juuri koskaan tuoreita vihanneksia. Paljon vehnää, makaroni ja perunaa (en pidä tätä kovin terveellisenä). Muut hoikat syövät pienen ruoka-annoksen lounaaksi tai leipää. Ei salaattia, eikä juurikaan vihanneksia. Syövät siis mitä haluavat. Olenkin miettinyt, että annoskoko ja ruokailuvälin tiheys on vaikuttava tekijä. Monet työkaverit eivät syö iltapäivällä mitään. Heillä ei ilmeisesti veren sokeri laske kuten meillä lihavilla.
Minulla on pari kertaa mitattu veren sokerit. Terkka on todennut, että aika nopeasti laskee veren sokeri, ei kohoa liian korkealle, mutta kannattaa syödä terveellinen välipalakin.
Olen ymmärtänyt että verensokeri kannattaa pitää tasaisena sillä jos et sitä tee, alkaa maksa syöttää vereen varastosokeria, jolloin sokeri helposti heilahtaa liian korkeaksi (kun syöt) jonka jälkeen se nopeasti taas romahtaa liian alhaiseksi -> kiljuva nälkä iskee. Ja tässä ei tarvita mitään karppausta vaan ihan pelkästään järkevää syömistä.
Eli terkka on mun verensokerista nimenomaan sanonut, että kannattaa syödä omien tuntemusten mukaan ja myös välipalat. Voin kyllä lihaville ja paino-ongelmallisille ehdottaa hiilareiden vähentämistä. Tämä todellakin vähentää makeanhimoa ja pitää verensokerin tasaisena. En puhu mistään ketokarppauksesta vaan siitä, että turhia hiilareita vaan ei tarvitse (leipää monta kertaa päivässä tai jatkuvaa pastan/perunan/riisin syömistä. Lounaan voi hoitaa vähillä hiilareilla. Keitetty kananmuna aamulla on tosi hyvä juttu.
Vierailija kirjoitti:
No ei mennyt mulla noin. Mä nimenomaan söin vuorokaudessa 1-2 kertaa, yleesä iltaisin ja sitten se ruoka oli kaikkea järkyttävää p*skaa suurilla kaloreilla. Päälle kaikki alkoholin käyttö ja krapulassa kaksinkertainen määrä järkyttävää mättöä. Koskaan en edes yrittänyt laihduttaa.
Sitten tuli seinä vastaan ja aloin muuttamaan ruokatottumuksiani. Alkoholin käyttö väheni, heviosastolta otin aina jonkun uuden tuotteen mukaan kotiini ja aloin tutustumaan tuoreisiin raaka-aineisiin. Valmis- ja noutoruoka siirtyi satunnaisen herkuttelun puolelle. Mitään en itseltäni kieltänyt, mutta aloin käymään itseni kanssa dialogia, mitä oikeasti haluan. Ja kyllä, aloin opettelemaan säännöllistä ruokarytmiä ja lautasmallin perusteita. Lopulta ostoskorista tippui myös valmismarinadit, punaisen lihan käyttö väheni, enkä enää muista pyörähtää karkkihyllyllä.
Nykyään en tuijota kelloa, vaan syön kun kroppa kertoo, että on nälkä. Nyt osaan tunnistaa, koska on tarve syödä. Aikaisemmin en osannut. Ja todellakin jos menen kahvilaan juomaan kahvia, niin otan kaveriksi jotain herkkua. Kotona juon kahvini ilman syötävää. Kylässä voin ottaa hyvällä mielin kahvinisua. Nykyään riittää se yksi keksi, ku ennen vedin niitä useamman, kun nenän edessä oli.
Paino tippunut 105 kilosta 75 kiloon kolmessa vuodessa. Ei mitenkään erityisen nopeasti, mutta eipä minulla ole tässä mikään kiire.
Etkös tässä just todista ainakin osin ap:n sanat oikeaksi? Ei se ongelma ennen ollut että söit 1-2 kertaa päivässä, vaan että söit kaikkea höttöä. Opettelit siitä eroon, ja nyt syöt kuta kuinkin ap:n laihojen syömistapojen mukaisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ymmärtänyt että verensokeri kannattaa pitää tasaisena sillä jos et sitä tee, alkaa maksa syöttää vereen varastosokeria, jolloin sokeri helposti heilahtaa liian korkeaksi (kun syöt) jonka jälkeen se nopeasti taas romahtaa liian alhaiseksi -> kiljuva nälkä iskee. Ja tässä ei tarvita mitään karppausta vaan ihan pelkästään järkevää syömistä.[/quote]
"Järkevä syöminen"... heh, eiköhän nykyään ole tietoa niin paljon saatavilla, että tiedon tasolla kaikki tietävät mikä on järkevää syömistä. Mutta kun järki ei yleensä lihavilla ohjaa syömistä vaan nimenomaan monet muut asiat. Tunnesyöminen, nälän/kylläisyyden tunteen tunnistamattomuus... yms. tämän vuoksi hiilareiden vähennys on kovin suositeltava monelle, joka kamppailee nimenomaan sen mieliteon kanssa. Se on tuskaa tapella vastaan sen tunteen kanssa, että tekisi mieli syödä jotain kun ei vaan saisi (tai saisi hakea vihanneksia) eli tämän vuoksi vhh on hyvä juttu - himot makeaan vähenevät, koska kroppa ei saa niin paljon hiilareita ja myös himo hiilareihin/sokereihin vähenee. Vhh voi aiheuttaa toisille ummetusta, toisille unettomuutta eli ei välttämättä sopiva pitkässä juoksussa, mutta itse kyllä puhun vhh:n puolesta, koska pystyin olemaan himoilematta mitään monta päivää viikossa.
Sekä minä että mies ollaan hoikkia, mutta ruokailutottumuksemme ovat melko erilaisia. Minä syön ehdottomasti viisi kertaa päivässä suunnilleen lautasmallin mukaan. Mies taas syö yhden lämpimän aterian päivässä ja loput ruokailut (2-3kpl) ovat yleensä leipää pelkällä levitteellä, joskus hedelmiä.
Herkutellaan yleensä pari kertaa viikossa. Miehen herkut saattaa olla esim. iso sipsipussi, nuudeleita ja kokonainen patonki. Itse ostan yleensä pienen sipsipussin ja dippiä, enkä koskaan jaksa syödä kaikkea kerralla.
Se on kyllä totta, että makeaa syömme harvoin. Ruoka ei ahdista eikä sitä tule ajateltua mitenkään pakkomielteisesti. Syömme molemmat nälän mukaan: mies säätämällä ruokavälejä ja minä annoskokoja. Mitenkään aktiivisia emme ole, autottomia kyllä, joten hyötyliikuntaa tulee paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oon normaalipainon ylärajalla, ja laihduttaminen tuntuu vaikealta, koska silloin pitää olla kalorivajeessa, eli ohittaa nälkä ja miettiä tietoisesti syömisiä. Laihtuminen onnistuu, mut aina pudotetut kilot tulee takaisin. Ilmeisesti laihduttaminen pitäisi tehdä tarpeeksi hitaasti, ettei sekoita normaalia syömisen säätelyä kitukuurilla ja sitten ahmimalla kaikki tuplasti takaisin.
Monta totuutta tässä ketjussa. Itse olen ollut 10-vuotiaasta asti ylipainoinen ja siitä sain kuulla koulun terveydenhoitajalta. 80-luvulla ei 10-vuotiaalla ollut paljon valmiuksia painon tarkkailuun :-( Eipä laihtumis/lihoamisasiasta niin paljon tiedetty (syistä). Kaiken maailman dieetit/kuntoilut on kokeiltu ja yritetty elää myös normaalia elämää ja olen ollut monta vuotta normaalipainoinen jossain kohdin elämääni. Nykyään yritän liikkua mahd. paljon ja syödä terveellisesti. Herkuteltua tulee kyllä useammin kuin pitäisi. Pari vuotta sitten pysyin tiukassa linjassa ja laihduin 10 kg, mutta en pysty elämään sellaista elämää. Olen mikä olen. Ylipainoa on nyt 7 kg. Mitään terveysongelmia ei ole.
Minulla on kokemuspohjani vuoksi monta mielipidettä lihavuusasiaan. Yksi on fysiologia ja kodin kulttuuri ruokaan. Minäkin "tajusin" 10-vuotiaana olevani lihava, se oli tietynlainen herääminen ja aika kauhea kärsimys ollut koko ikäni. Olin tavallinen ulkoileva ja musiikkia harrastava lapsi, kerran viikossa oli karkkipäivä. Söin kyllä keksejä ja piirakoita koulun jälkeen (jos niitä satuin löytämään). Olen aikuisena ymmärtänyt veren sokerin laskevan jos en syö esim. välipalaa. Välipalan pois jättäminen aiheuttaa ahmimista iltaisin. Laihtumaan olen onnistunut terveellisellä 5 kertaa päivässä, vähähiilarista, kasvis- ja proteenipitoista ruokaa syömällä.
Hoikat työkaverit eivät näytä syövän kovin terveellisesti. Vegetaristi syö perunamuusia jonkun kastikkeen kanssa, usein vaaleita piirakoita, vaaleaa leipää. Ei juuri koskaan tuoreita vihanneksia. Paljon vehnää, makaroni ja perunaa (en pidä tätä kovin terveellisenä). Muut hoikat syövät pienen ruoka-annoksen lounaaksi tai leipää. Ei salaattia, eikä juurikaan vihanneksia. Syövät siis mitä haluavat. Olenkin miettinyt, että annoskoko ja ruokailuvälin tiheys on vaikuttava tekijä. Monet työkaverit eivät syö iltapäivällä mitään. Heillä ei ilmeisesti veren sokeri laske kuten meillä lihavilla.
Minulla on pari kertaa mitattu veren sokerit. Terkka on todennut, että aika nopeasti laskee veren sokeri, ei kohoa liian korkealle, mutta kannattaa syödä terveellinen välipalakin.