Ei mun elämässä ole mitään järkeä

Äläs nyt masentele.

Muistellaan ihanaa tropiikin lomaasi. Mitäs kaikkia herkkuja ja muuta mukavaa siellä olikaan tarjolla, olen jo ehtinyt unohtaa? Sulla on varmasti kirkkaana mielessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulla on koti. Se on aika paljon se.

Niin, onhan se. Olen vain täällä melkein aina.

Kaikki on suhteellista. Minä olen terve, mutta minulla ei ole koskaan ollutkaan miestä tai lapsia, työtön olen ollut jo muutaman vuoden, kaveriton paljon kauemmin ja koti on menossa alta lähiviikkoina. Ottaisin ihan mielelläni huimauksen, jos saisin pitää kotini. Ja jalkakin saisi mennä poikki, jos sen sijaan löytäisin miehen, joka haluaisi minut.

Sä pystyt saamaan uuden kodin, uutta toimivaa vartaloa ei voi saada. Miehen puutteessa on kyse varmaan henkisestä esteestä ja liian korkeasta rimasta. Mitä olet tehnyt parisuhteen saadaksesi? Jalka poikki ei ole mikään pahin tragedia elämässä, se usein paranee lähes ennalleen. Kyllä terveyden pysyvä menettäminen on yksi pahimmista asioista mitä ihmiselle voi sattua.

Ymmärrän kyllä, miksi lääkärit ei keksi sulle diagnoosia.

Aina huimaa, mutta sitten kun pääset "ryyppäämään" ja "bilettämään" (omia sanojasi), niin silloinpa ei huimaa ollenkaan. Ihan ainutlaatuinen tauti.

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama juttu! Vamma on vielä sellainen että en ole joutunut (en saa) pyörätuolia, koska pystyn periaatteessa kävelemään, vaikka se on hyvin epämiellyttävää ja pahentaa oireita. Tulee hulluksi kun kaikissa nettiartikkeleissa kehotetaan liikkumaan jos haluaa parantaa mielialaa. Sossun palvelutarpeen arvioinnissakin olin ja täti kysyi lopussa, että kuinka paljon mulla on tapana ulkoilla. ... En ihan tainnut tulla ymmärretyksi sielläkään.

Eikös pyörätuoleja myydä ihan kenelle vaan? Eivät ole edes huikean kalliita, jos ei tarvitse sähkökayttöistä. Luulisi että jonkunlainen käytettyjen tuolien markkinakin on olemassa. 

https://www.quirumed.com/fi/tekniset-apuvalineet/pyoratuolit/kokoontait…

Olen ehkä ihan väärässä ja pyydän etukäteen anteeksi jos joku pahoittaa tästä mielensä: Eikö se, että ottaa joitakin asioita ihan omaan hoitoonsa toisi sitä tunnetta, että voi vaikuttaa omaan elämäänsä eikä tarvitse pyytää ja anella muilta lupaa?   Jos on masentunut voi olla vaikeaa alkaa itse aloittelliseksi, mutta ehkä kannattaa yrittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulla on koti. Se on aika paljon se.

Niin, onhan se. Olen vain täällä melkein aina.

Kaikki on suhteellista. Minä olen terve, mutta minulla ei ole koskaan ollutkaan miestä tai lapsia, työtön olen ollut jo muutaman vuoden, kaveriton paljon kauemmin ja koti on menossa alta lähiviikkoina. Ottaisin ihan mielelläni huimauksen, jos saisin pitää kotini. Ja jalkakin saisi mennä poikki, jos sen sijaan löytäisin miehen, joka haluaisi minut.

Sä pystyt saamaan uuden kodin, uutta toimivaa vartaloa ei voi saada. Miehen puutteessa on kyse varmaan henkisestä esteestä ja liian korkeasta rimasta. Mitä olet tehnyt parisuhteen saadaksesi? Jalka poikki ei ole mikään pahin tragedia elämässä, se usein paranee lähes ennalleen. Kyllä terveyden pysyvä menettäminen on yksi pahimmista asioista mitä ihmiselle voi sattua.

Voit tietenkin arvella kaikenlaista, mutta et tiedä minusta mitään. "Henkinen este" ja "liian korkea rima" osoittavat niin vähäistä ymmärrystä, että jätän mietteidesi kommentoinnin tähän.