Lue keskustelun säännöt.
Mieheni miettii avioeroa - olen aivan kauhean loukkaantunut
26.01.2019 |
Olemme olleet yli 20 vuotta yhdessä, 3 lasta.
Mieheni miettii avioeroa, koska kokee että meistä kumpikaan ei saa elää sellaista elämää jollaista haluaisi.
Itse olen aina yrittänyt kompromissia ja yritän edelleen.
Nyt vaan alkaa olla hyvin loukkaantunut olo koko asiastaja tuntuu että en tiedä kuinka kauan jaksan tulla vastaan, kun toinen jänkättää vaan omaa elämäänsä ja sitä ettei elä oman näköistä elämää.
Mies on jättänyt avioerohakemuksen, mutta miettii asiaa silti edelleen.
Itse olen nyt siinä pisteessä, että olen vaan kauhean loukkaantunut ja yksinäinen. En tiedä miten jaksan -kävi tässä miten kävi - jos miehellä ei ole riittävästi tunteita minua kohtaa.
Voihan tilanne vielä joskus muuttua, mutta pitkä tie on edessä. Oli päätös mikä tahansa.
Kommentit (52)
Toinen nainen toinen nainen. Ihan silkkaa arvailua, typerää sellaista. Luuletteko että mieskään jaksaa heti uutta naista kun yhdestä eroon pääsee. Tosin ei se aina ole lähtijällekkään pääsemistä. Joskus vaan ihmiset muuttuu ja elämä siinä mukana sellaiseksi että alkaakin haluta vaikka ihan vaan yksin oloa. Kyllä mies ihan ilman naistakin tässä elämässä pärjää. Aina ihmiset ei eroa toisen naisen tai toisen miehen takia. Älkää olko niin kapea katseisia niinkuin tietäisitte kaikesta kaiken. Ja ei se ero ole maailmanloppu. Katsokaa ympärillenne. Maailmassa on vaikka ja mitä. Elämässä tulee vastoinkäymisiä jotka kasvattaa. Parisuhde kun kariutuu siinä on aina kaksi osapuolta ja jos syitä pitää etsiä niitä on molemmissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin tunteeton suhtautuminen asiaan?
Mulla vai miehellä?
Itse olen itkenyt, ollut pois tolaltani, yrittänyt ja yrittänyt.
Mieheni ottaa rauhallisemmin.
Mutta hänellä tässä helpompaa onkin, kun tekee päätöksen. Minä roikun sen varassa.
ap
Mitä sinä haluat? Toimi sen mukaan.
Haluatko olla roikkumassa?
Jos haluat, niin roiku. Jos et halua, niin toimi.
Mitä sinä sanot miehellesi, joka miettii eroa?
Kuulostaa, että olet vain kapula, joka toimii sitten sen toisen vanavedessä...tai kuin?
Ikävä tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän se miehen omannäköinen elämä olisi? Minkälainen lasten osuus ja asema siinä olisi? Taloudelliset asiat? Osaako pyörittää (lapsiperhe)kotitaloutta? Säilyisikö nykyinen työpaikka, aikooko yrittäjäksi, entä asunto ja paikkakunta? Ja taas kerran: lapset?
Entä minkälaisesta omannäköisestä elämästä mies ajattelee sinun haaveksivan, ilmeisesti siis on kuitenkin tajunnut sinun tehneen koko ajan kompromissejä ja/tai halunneet jotain aivan muuta. Oletko aina joutunut tekemään paljon kompromissejä ja kuinka paljon mies on niitä tehnyt, tiedätkö miehen ajatuksia edes?
Mikä teidät aikoinaan yhteen vei?
En sen enempää avaa, mutta aika erilaisista asioista nautimme arjessa ja lomilla.
Mies osaa oikein hyvin pyörittää kotitaloutta.
En ymmärrä miten ero vaikuttaisi työpaikkaan? Sama varmaaan jatkuisi. Ja lasten takia pitäisi asua aika samoilla huudeilla (lapset koulussa), olisivat varmaan vuoroviikoin meillä. Taloudellisesti tietenkin joutuisimme molemmat elämään köyhempää elämää. Nyt taloudelliset asiat hyvin.
Olen aina tehnyt paljon kompromisseja mutta nyt nelikymppisenä jo kyllästynyt niihin. Oon tuonut enemmän omia ajatuksia esiin ja mies ei tosiaan tajua kuinka paljon olen aina joustanut. Nyt sitä ottaa päähän kun tajuaa etten jaksa loputtomiin ja olen onneton jos koko ajan joustan oman elämäni kustannuksella.
Miehen ajatuksia tiedän osittain mutta en varmaan kaikkea.
Kyllä meidän varmaan vei yhtään vahva vetovoima/ihastus/seksi ja alkuaikojen molempien mielestä hauska elämä.
Saatko tästä jotain ajatuksia?
ap
Ei sen miehen ole mikään pakko tavata lapsiaan ellei halua. Turha tuudittautua vuoroviikko systeemiin. Siinä vaiheessa, kun mies päättää lähteä, on hän vapaa kuin taivaan lintu ja voi elää ihan miten haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän se miehen omannäköinen elämä olisi? Minkälainen lasten osuus ja asema siinä olisi? Taloudelliset asiat? Osaako pyörittää (lapsiperhe)kotitaloutta? Säilyisikö nykyinen työpaikka, aikooko yrittäjäksi, entä asunto ja paikkakunta? Ja taas kerran: lapset?
Entä minkälaisesta omannäköisestä elämästä mies ajattelee sinun haaveksivan, ilmeisesti siis on kuitenkin tajunnut sinun tehneen koko ajan kompromissejä ja/tai halunneet jotain aivan muuta. Oletko aina joutunut tekemään paljon kompromissejä ja kuinka paljon mies on niitä tehnyt, tiedätkö miehen ajatuksia edes?
Mikä teidät aikoinaan yhteen vei?
En sen enempää avaa, mutta aika erilaisista asioista nautimme arjessa ja lomilla.
Mies osaa oikein hyvin pyörittää kotitaloutta.
En ymmärrä miten ero vaikuttaisi työpaikkaan? Sama varmaaan jatkuisi. Ja lasten takia pitäisi asua aika samoilla huudeilla (lapset koulussa), olisivat varmaan vuoroviikoin meillä. Taloudellisesti tietenkin joutuisimme molemmat elämään köyhempää elämää. Nyt taloudelliset asiat hyvin.
Olen aina tehnyt paljon kompromisseja mutta nyt nelikymppisenä jo kyllästynyt niihin. Oon tuonut enemmän omia ajatuksia esiin ja mies ei tosiaan tajua kuinka paljon olen aina joustanut. Nyt sitä ottaa päähän kun tajuaa etten jaksa loputtomiin ja olen onneton jos koko ajan joustan oman elämäni kustannuksella.
Miehen ajatuksia tiedän osittain mutta en varmaan kaikkea.
Kyllä meidän varmaan vei yhtään vahva vetovoima/ihastus/seksi ja alkuaikojen molempien mielestä hauska elämä.
Saatko tästä jotain ajatuksia?
ap
Ei sen miehen ole mikään pakko tavata lapsiaan ellei halua. Turha tuudittautua vuoroviikko systeemiin. Siinä vaiheessa, kun mies päättää lähteä, on hän vapaa kuin taivaan lintu ja voi elää ihan miten haluaa.
Aika harva mies kuitenkaan kokonaan haluaa lapsistaan eroon. Kaikki eivät halua vuoroviikkovanhemmuutta, mutta ne jotka eivät tapaa lapsiaan ovat yleensä niitä jotka ovat pahasti riidoissa exänsä kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Sillä on jo uusi muija odottamassa.
Tämä. Olen itse viisikymppinen nainen ja sen verran on elämänkokemusta kertynyt, että kun mies lähtee parisuhteesta, niin uusi on aina ja poikkeuksetta ollut jo valmiiksi katsottuna. Näin on käynyt itselleni ja kaikille tutuilleni, joille ero on tullut miehen aloitteesta. Yksikään noista miehistä ei ole muuttanut yksin ja omilleen eron jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harkinta-aika on 6 kk ja se on jo mennyt. Kun 12 kk tulee täyteen, avioerohakemus raukeaa.
Nyt ollaan menossa tuon 6-12 kk välillä.
Ja löysässä hirressä olen kyllä tosiaan.
Tottakai elintaso tippuisi. Kaikki pitäisi ostaa kahtena lapsille omista huoneista alkaen. Tuskin molemmat asuisimme isoissa omakotitaloissa tämän jälkeen. Ainakaan sinkkuina. Kyllä se kaksineläminen perheellisenä on aina halvempaa. Meilläkin tosi hyvä elintaso.
Ja ei, en rupea missään tapauksessa tekemään järjestelyjä. Jos mies haluaa avioeron niin saa järjestää kaiken ihan itse. Lapsista tappelen viimeiseen asti ja voin heittäytyä tosi paskaksi jos avioero tulisi. Saa kyllä mies siivota omat paskansa ja järjestää kaiken jos uuden elämän haluaa.
Yritän nyt että asiat menee hyvin. Mutta jos ero tulee niin musta tulee aivan kamala. Sen tiedän ja sitä mieskin pelkää.
ap
Susta ei tule kamalaa. Sä olet sitä jo. Tämä viesti vahvisti sen, mitä jo tuolla aiemmin ajattelin. Ensin ajattelin, että vastaan nätisti, että kuulostaa siltä että te vaan haluatte elämältä eri asioita, ette ole onnellisia yhdessä. Että miehellä on oikeus erota, jos ei ole sun kanssa onnellinen. Mutta tuo lainaamani viesti kertoikin, että miksi mies ei ole sun kanssa onnellinen. Jos miehesi kysyisi, vastaisin klassisesti JSEAP.
Vierailija kirjoitti:
Harkinta-aika on 6 kk ja se on jo mennyt. Kun 12 kk tulee täyteen, avioerohakemus raukeaa.
Nyt ollaan menossa tuon 6-12 kk välillä.
Ja löysässä hirressä olen kyllä tosiaan.
Tottakai elintaso tippuisi. Kaikki pitäisi ostaa kahtena lapsille omista huoneista alkaen. Tuskin molemmat asuisimme isoissa omakotitaloissa tämän jälkeen. Ainakaan sinkkuina. Kyllä se kaksineläminen perheellisenä on aina halvempaa. Meilläkin tosi hyvä elintaso.
Ja ei, en rupea missään tapauksessa tekemään järjestelyjä. Jos mies haluaa avioeron niin saa järjestää kaiken ihan itse. Lapsista tappelen viimeiseen asti ja voin heittäytyä tosi paskaksi jos avioero tulisi. Saa kyllä mies siivota omat paskansa ja järjestää kaiken jos uuden elämän haluaa.
Yritän nyt että asiat menee hyvin. Mutta jos ero tulee niin musta tulee aivan kamala. Sen tiedän ja sitä mieskin pelkää.
ap
Muista, että tappeleminen ja hankalaksi heittäytyminen vahingoittaa kaikista eniten lapsia. Jo pelkkä ero on heille traumaattinen kokemus ja pelinappuloina oleminen vain pahentaa sitä. Tutkimusten mukaan vanhempien erosta selviytyvät parhaiten ne lapset, joiden vanhemmat ovat eronneet sopuisasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harkinta-aika on 6 kk ja se on jo mennyt. Kun 12 kk tulee täyteen, avioerohakemus raukeaa.
Nyt ollaan menossa tuon 6-12 kk välillä.
Ja löysässä hirressä olen kyllä tosiaan.
Tottakai elintaso tippuisi. Kaikki pitäisi ostaa kahtena lapsille omista huoneista alkaen. Tuskin molemmat asuisimme isoissa omakotitaloissa tämän jälkeen. Ainakaan sinkkuina. Kyllä se kaksineläminen perheellisenä on aina halvempaa. Meilläkin tosi hyvä elintaso.
Ja ei, en rupea missään tapauksessa tekemään järjestelyjä. Jos mies haluaa avioeron niin saa järjestää kaiken ihan itse. Lapsista tappelen viimeiseen asti ja voin heittäytyä tosi paskaksi jos avioero tulisi. Saa kyllä mies siivota omat paskansa ja järjestää kaiken jos uuden elämän haluaa.
Yritän nyt että asiat menee hyvin. Mutta jos ero tulee niin musta tulee aivan kamala. Sen tiedän ja sitä mieskin pelkää.
ap
Muista, että tappeleminen ja hankalaksi heittäytyminen vahingoittaa kaikista eniten lapsia. Jo pelkkä ero on heille traumaattinen kokemus ja pelinappuloina oleminen vain pahentaa sitä. Tutkimusten mukaan vanhempien erosta selviytyvät parhaiten ne lapset, joiden vanhemmat ovat eronneet sopuisasti.
Ihan asiaa tämä, mutta joissakin eroissa on pakko tapella pitääkseen puolensa. Omalla kohdalla mies esim. yritti tosi epäreilua ositusta, ja sen jälkeen on ollut sitä mieltä ettei halua maksaa elareita. Jos toinen käyttäytyy sua kohtaan itsekkäästi, se paskamainen käytös ei välttämättä ole ihan ansiotonta.
Mutta AP:n osalta sanoisin että kannattaa hakea keskusteluapua myös vaikka yksin, jos se pariterapia ei ota tulta alleen. Eroaminen voi olla todella rankka kokemus, jotkut pääsee vähemmillä kolhuilla ja jotkut isommilla.
Miksi itse haluaisit olla tuollaisen arpojan heiteltävänä. Ratkaise itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitähän se miehen omannäköinen elämä olisi? Minkälainen lasten osuus ja asema siinä olisi? Taloudelliset asiat? Osaako pyörittää (lapsiperhe)kotitaloutta? Säilyisikö nykyinen työpaikka, aikooko yrittäjäksi, entä asunto ja paikkakunta? Ja taas kerran: lapset?
Entä minkälaisesta omannäköisestä elämästä mies ajattelee sinun haaveksivan, ilmeisesti siis on kuitenkin tajunnut sinun tehneen koko ajan kompromissejä ja/tai halunneet jotain aivan muuta. Oletko aina joutunut tekemään paljon kompromissejä ja kuinka paljon mies on niitä tehnyt, tiedätkö miehen ajatuksia edes?
Mikä teidät aikoinaan yhteen vei?
En sen enempää avaa, mutta aika erilaisista asioista nautimme arjessa ja lomilla.
Mies osaa oikein hyvin pyörittää kotitaloutta.
En ymmärrä miten ero vaikuttaisi työpaikkaan? Sama varmaaan jatkuisi. Ja lasten takia pitäisi asua aika samoilla huudeilla (lapset koulussa), olisivat varmaan vuoroviikoin meillä. Taloudellisesti tietenkin joutuisimme molemmat elämään köyhempää elämää. Nyt taloudelliset asiat hyvin.
Olen aina tehnyt paljon kompromisseja mutta nyt nelikymppisenä jo kyllästynyt niihin. Oon tuonut enemmän omia ajatuksia esiin ja mies ei tosiaan tajua kuinka paljon olen aina joustanut. Nyt sitä ottaa päähän kun tajuaa etten jaksa loputtomiin ja olen onneton jos koko ajan joustan oman elämäni kustannuksella.
Miehen ajatuksia tiedän osittain mutta en varmaan kaikkea.
Kyllä meidän varmaan vei yhtään vahva vetovoima/ihastus/seksi ja alkuaikojen molempien mielestä hauska elämä.
Saatko tästä jotain ajatuksia?
ap
Ei sen miehen ole mikään pakko tavata lapsiaan ellei halua. Turha tuudittautua vuoroviikko systeemiin. Siinä vaiheessa, kun mies päättää lähteä, on hän vapaa kuin taivaan lintu ja voi elää ihan miten haluaa.
Entäs jos kumpikaan ei halua lapsia täysipäiväisesti yksin hoidettavaksi? Eikö silloin mene puoliksi? Vai lasten haluamisen mukaan ja vanhempien tyydyttävä siihen? Entä jos molemmat haluaa nuorimman lapsen eikä vanhempia? Kuka näissä asioissa päättää ellei sovittelun kautta tule yhteistä tulosta?
Paska tilanne. Onko teillä mitään yhteyttä? Onko teillä pelkkä pelko toisianne kohtaan siitä mitä toinen tekee ja miten toimii?
Eikö teillä ole mahdollisuutta käsitellä näitä asioita. Kuulostaa siltä, että elätte kumpikin toistenne ohi. Ihan kuin ette uskaltaisi kohdata tai ette osaa kohdata. Kohataatteko te toisenne? Näettekö te toisenne sielut vai ulkokuoren?
Oletko ajatellut, että pariterapia on turhaa jos ainoastaan sinä purat siellä ajatuksiasi, ja mies on se joka kuuntelee haukut?