Lue keskustelun säännöt.
Kauan olette olleet saikulla vanhempanne kuoleman jälkeen?
Kommentit (93)
En tuntiakaan, ei kyllä tullut mieleenkään saikkua lähteä hakemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaksi viikkoa saikulla ja toiset kaksi lomalla asioiden hoitamiseksi.
Seuraavan päivän olin poissa kun kävin isäni asioita hoitamassa sairaalassa.
Isä kuoli kun olin 14, päivän olin poissa töistä. Äiti kuoli kun olin jo aikuinen. En tietenkään ollut töistä pois. Miksi olisin ollut?
Kaksi viikkoa olin ja työterveyslääkäri antoi sairauslomaa mukisematta 👍 Siinä kuoleman jälkeen on kovasti kaikkia asioita hoidettavana eikä töihin pysty keskittymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin äidin kanssa hautaustoimistossa ja sen myötä puoli päivää poissa.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi viikkoa saikulla ja toiset kaksi lomalla asioiden hoitamiseksi.
Mika diagnoosi oli sairaslomatodistuksessasi?
Mina otin palkatonta lomaa viisi pv kun aitini kuoli, niin jarkkasin hautajaiset yms asiat.
En ollut sairas, joten saikkua en tarvinnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsena menin vanhemman kuoleman jälkeen normaalisti kouluun seuraavana arkipäivänä omasta halusta. Elämä jatkuu.
Isäni kuoli kun olin 16 vuotias. Se tapahtui perjantaipäivänä ja maanantaina jatkoin opiskelujani 300 km:n päässä kotoa. Raskasta aikaa oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En kyllä ymmärrä, miksi pitäisi pystyä töihin välittömästi vanhempansa kuoleman jälkeen. Missä inhimillisyys?
Meillä kun isovanhempani kuolivat sairaalassa, niin sen sairaalan osaston lääkäri kirjoitti vanhemmilleni sairaslomaa. Työterveydestä olisi voinut hakea jatkoa.
Viikon olin, työterveyslääkäri ois kirjoittanut enemmänkin, koska en pystynyt kunnolla nukkumaan, enkä ollut työkykyinen. Olikohan joku stressireaktio tai vastaava diagnoosina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ollut sairaslomalla yhtään päivää. Joku päivä taisin lähteä aiemmin töistä, kun pankkiasiat piti paikanpäällä pankissa hoitaa.
Isä kuoli aamulla klo 06, päivän aikana ehdin käydä hyvästelemässä 300km päässä. Seuraavana päivänä töissä.
Äitiä kävin katsomassa aamulla sairaalassa ja kun pääsin töihin hän kuoli pian. Ip kävin hyvästelemässä ja seur päivänä töihin
En edes tiennyt että siihen olisi voinut saada sairista. Kuitenkin lapset piti hoitaa ja leipää tienata heille
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi viikkoa saikulla ja toiset kaksi lomalla asioiden hoitamiseksi.
Mika diagnoosi oli sairaslomatodistuksessasi?
Mina otin palkatonta lomaa viisi pv kun aitini kuoli, niin jarkkasin hautajaiset yms asiat.
En ollut sairas, joten saikkua en tarvinnut.
En muista. Italialainen pomoni kehoitti ottamaan saikkua eikä tuhlaamaan kaikkia lomapäiviä. Lähdin sitten Suomeen hoitamaan asiat. Kuukaudessa järjestin hautajaiset ja perunkirjoitukset.
Kaksi päivää. Äiti kuoli keskiviikkoiltana myöhään ja to oli palkallinen vapaa tes:in mukaan. En ois kyenny töihin kun valvoin koko ke-to välisen yön itkien. Pe olin pomon luvalla palkallisella saikulla. Ei tarvinnu hakee saikkulappua. La-su muutenkin vapaa ja ma normisti töihin.
Parempi olla töissä niin sai muuta ajateltavaa. Rankkaa oli kyllä mutta siitäkin selvittiin.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä, miksi pitäisi pystyä töihin välittömästi vanhempansa kuoleman jälkeen. Missä inhimillisyys?
Meillä kun isovanhempani kuolivat sairaalassa, niin sen sairaalan osaston lääkäri kirjoitti vanhemmilleni sairaslomaa. Työterveydestä olisi voinut hakea jatkoa.
Olisiko miehesi pystynyt menemään töihin samana päivänä,jona lapsenne syntyi vai oliko hän niin toistaitoinen, ettei kyennyt autoa ajamaan tai bussiin nousemaan päästäkseen töihin?
Kuolema on osa elämää. Maailma ei pysähdy eikä muiden elämä lopu, joten töihinmeno on monelle terapiaa. Vaikka isä kuoli, tämä kaikki muu on vielä jäljellä.
Jos omalla työpaikallani joku on palkallisella lomalla vanhempansa tai isovanhempansa tai lapsenlapsensa kuoleman takia, niin kukaan ei ajattele, että onpa hyvä, että hän saa surra rauhassa. Päinvastoin ajatellaan, että siinä taas viedään osa muiden palkasta omahyväisesti sen sijaan, että otettaisiin vuosilomasta hautajaisjärjestelyihin aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Isä kuoli kun olin 14, päivän olin poissa töistä. Äiti kuoli kun olin jo aikuinen. En tietenkään ollut töistä pois. Miksi olisin ollut?
Mikset olisi ollut? Paitsi jos äitiin vihamieliset välit. Normaali ihminen suree.
Itse sain kolme päivää, palkatonta pyysin, lääkäri laittoi palkallisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä ymmärrä, miksi pitäisi pystyä töihin välittömästi vanhempansa kuoleman jälkeen. Missä inhimillisyys?
Meillä kun isovanhempani kuolivat sairaalassa, niin sen sairaalan osaston lääkäri kirjoitti vanhemmilleni sairaslomaa. Työterveydestä olisi voinut hakea jatkoa.
Olisiko miehesi pystynyt menemään töihin samana päivänä,jona lapsenne syntyi vai oliko hän niin toistaitoinen, ettei kyennyt autoa ajamaan tai bussiin nousemaan päästäkseen töihin?
Kuolema on osa elämää. Maailma ei pysähdy eikä muiden elämä lopu, joten töihinmeno on monelle terapiaa. Vaikka isä kuoli, tämä kaikki muu on vielä jäljellä.
Jos omalla työpaikallani joku on palkallisella lomalla vanhempansa tai isovanhempansa tai lapsenlapsensa kuoleman takia, niin kukaan ei ajattele, että onpa hyvä, että hän saa surra rauhassa. Päinvastoin ajatellaan, että siinä taas viedään osa muiden palkasta omahyväisesti sen sijaan, että otettaisiin vuosilomasta hautajaisjärjestelyihin aikaa.
Inhottavia työkavereita teillä!! Mun työpaikalla elettiin mukana ja tuettiin!
Sairaslomaa on palkatontakin.
Miten siinä muka toisten palkasta viedään? Hulluinta mitä olen lukenut.
Isäni kuoli lauantaina, keskiviikkona menin töihin. Pärjäsin kyllä, mutta työteho ei ollut kovin kummoinen ja itku tuli silmään vähän väliä. Mutta olen yrittäjä, joten en pystynyt tuon pitempään olemaan pois töistä, yrittäjällä kun yrityksen kulut juoksevat, olitpa saikulla tai et. Nuo kaksi päivää menivät hautajaisten järjestelyihin. En tiedä mikä olisi ollut riittävä aika olla pois töistä, toisaalta työ auttaakin, on tekemistä, eikä voi koko ajan surra. Isäni kuoli joulun alla, joten tuli siinä sitten kohta muutama ylimääräinen vapaapäivä. Ehkä joskus parin kuukauden kuluttua tuntui, että kylläpä tämä tästä vähitellen. Kaikenkaikkiaan minulla menee pari vuotta, että toivun surusta kokonaan. Sitten on jäljellä vain ikävöiminen.
Menin aamuvuoroon puoli tuntia myöhässä, kun äitini menehtyi myöhään edellisenä iltana.