Te joilla menee parisuhteessa hyvin; kertokaa hyviä puolia kumppanistanne

Ap täällä vielä.

Haluaisin kuulla myös teiltä joilla menee hyvin, myös jos kumppanin luonteessa on jotakin häiritsevää/ ärsyttävää.

Mieheni on hauskin ikinä tapaamani ihminen. Ollut sitä jo 17 vuotta.

Mitä arvostat hänessä?

Arvostan hänen kunniallisuuttaan. Hän pitää aina lupauksensa ja on aina valmis auttamaan muita. Hänellä on myös korkea työmoraali. Hän on vakaa ja tasapainoinen.

Mitä ihailet hänessä?

Kykyä löytää kaikesta (ja kaikista) jotakin positiivista.

Kuinka usein teillä riidellään ja mistä?

Harvoin. Yleensä se vaatii sen, että kumpikin on väsynyt ja nälkäinen. Riitelemme typeristä pikkuasioista, mutta se onkin kyllä mukavampaa kuin se, että olisi oikeita riidanaiheita.

Kestääkö riita yleensä kauan?

Ei. Alle tunnissa on leimahdettu liekkeihin ja sammutettu ja taas sovussa.

Hän kohtelee mua hyvin ja kunnioittavasti, saa mun olon onnelliseksi ja rakastetuksi joka päivä, tukee mua hyvissä ja huonoissa asioissa, osaa keskustella asioista, rauhoittaa ja tasapainottaa mun stressiin taipuvaa ja kärsimätöntä luonnetta omalla rauhallisuudellaan, saa mut nauramaan monta kertaa päivässä ja on muutenkin hauskimpia tyyppejä keitä olen koskaan tavannut jne. Meillä on myös samanlaiset arvot ja halutaan samoja asioita tulevaisuudelta, parisuhteelta yms. Ja arvostan ja ihailen myös hänen fiksuuttaan, tapaa kohdella muita ihmisiä hyvin, hyviä käytöstapoja, hyvää yleissivistystä sun muuta. Voisihan näitä positiivisia puolia luetella vaikka kuinka ja vetää mukaan vielä kaikki ei niin luonteeseen tmv liittyvät asiat, kuten ulkonäön, urheilullisuuden, hyvän seksin yms. 

Ei juurikaan varsinaisesti riidellä, jotain pikkukinoja joskus tulee ihan arkisista jutuista, esim. kotitöistä tai mun kärsimättömyydestä johtuen. Inhoan nimittäin odottelua ja miehen ärsyttävä puoli on, että sitä yleensä saa odottaa... :D Ollaan ehkä 2 krt riidelty enemmän kuin pikkukinan verran tässä 5 vuoden aikana, tosin nekin riidat pääosin puhumalla hoidettu. Mä ehkä olen jossain kohtaa vähän korottanut ääntä tmv, mutta mies ei kertaakaan. 

Kaksi asiaa ylitse muiden:

Hän hyväksyy minut tällaisena kuin olen. Ei halua muuttaa minua, ei kritisoi.

Hän ei koskaan vaadi mitään.

Minulla ja miehelläni on mielestäni upea avioliitto. Tosin se on kieltämättä myös tuore avioliitto, varmaan monikin aviopari on näissä fiiliksissä ensimmäisen vuoden... Suhteella on ikää viitisen vuotta. Mieheni on rauhallinen, empaattinen ja huomaavainen, hyvin älykäs, uskollinen ja perhekeskeinen, syvästi läheisistään (muistakin kuin minusta) välittävä. Hänen kanssaan voi puhua luontevasti aivan kaikesta, myös vaikeista asioista.

Riitelykysymyksiin en oikein osaa suoralta kädeltä vastata, kun en tiedä miten riita määritellään ja miten sen kesto mitataan. Välillä meillä on kommunikointiin liittyviä väärinkäsityksiä ja aloittajan kuvaamia tilanteita, jossa minä koen etten tule huomioiduksi. Ilmaisen tosin mielipahaani yleensä rauhallisesti ja aina asiallisesti, joten tilanteet eivät pääse eskaloitumaan. Jos mieheni joskus hermostuu minulle tavalla jonka koen epäreiluksi tai ylimitoitetuksi, vetäydyn tilanteista nopeasti. Kaikki käsitellään myöhemmin rauhallisesti keskustelemalla, mutta ei välttämättä heti. Mieheni hermostuu minulle yleensä silloin, kun hän on huolissaan minusta ja kokee etten pidä riittävästi huolta itsestäni (ja saatan valittaa sen seurauksista, myönnetään). Minä hermostun hänelle useimmin silloin kun hänen introvertti omaan maailmaan uppoutumisensa ja hajamielisyytensä menee liian pitkälle. Silloin on joskus vaikea suoriutua yhdessä ihan tavallisesta arjesta ja hän saattaa helposti tunaroida käytännön hommia kun on niin ajatuksissaan. Silloin ravistelen hänet tähän todellisuuteen joskus kärkkäästikin ja hän hyväksyy sen.

Mies vastaa: hän on älykäs, empaattinen, pitkäjänteinen, sopua etsivä, hyvin kaunis, herkkä, lahjakas, aivan täydellinen ihanuus jolla on vielä paljon muitakin hyviä puolia.