Iso nenä pilaa mahdollisuuteni
Iso nenä pilaa mahdollisuuteni miehen saantiin, ainakin itseäni mellyttävän miehen:( ja tarkoitan siis myös luonnemielessä miellyttävän, toki myös ulkonäöltään ja tyyliltään. Minua lähestyvät epätoivoiset, vähän juntit ja takertuvat, sekä usein myös puhevikaiset miehet. Epätoivoisuus siis näissä miehissä paistaa kilometrien päähän, ottaisivat kenet vain, jonka saisivat...
Olen ulkonäöltäni ihan perusnätti muuten ja minulla on kauniit silmät, mutta ilmeisesti kaiken pilaa tuo nenä. No, olen aika lyhyt kyllä, mutta vartalo hoikka ja siro, luonteeltani iloinen, ystävällinen, huomioiva ja huumorintajuinen.
Normaaliluonteisen ja itsestään huolta pitävän miehen saanti ilmeisesti tuhoon tuomittu, olen 22-v., eli ns. parhaimmillaan, mutta en tunnu kelpaavan. En syyllistä miehiä, vikahan on ilmiselvästi itsessäni, mutta kohtalontovereita isonenäisistä naisista kaipaisin..kiinnitän nykyään valtavasti huomiota ihmisten neniin ja tuntuu että kaikilla muilla on se ihana, kaunis pikkunenä, olen kateellinen heille siitä
Kommentit (47)
Mitkähän on mun mahdollisuudet pariutua kun mun naama on seuraavanlainen; muodoton pallonaama jossa valtava kaksari, pienet tihrusilmät tosi syvällä päässä, pottu ja hyppyrinenän sekoitus ja sellainen töyssy nenänvarressa, ei selkeästi erottuvia poskipäitä, pieni sivuilta kapea ja matala otsa, huono näppyläinen iho, ohuet ja karheat hiukset, pieni olematon suu jossa eri paria olevat huulet. Ei hitto, taidan oikeasti kuolla yksin. Tämä ei ole mitään itsesääliä, vaan raaka totuus. Voi että sattuikin huonot ulkonäkökortit... Olen jo 25-vuotias enkä ole koskaan seurustellut, jos ei puolentoista kuukauden heilastelua teininä lasketa.
Mun sukulaisnaisen ongelma taas on aina ollut pieni nenä. Sitä se usein harmittelee. Onhan se pieni, mutta so What?
Vierailija kirjoitti:
Mitkähän on mun mahdollisuudet pariutua kun mun naama on seuraavanlainen; muodoton pallonaama jossa valtava kaksari, pienet tihrusilmät tosi syvällä päässä, pottu ja hyppyrinenän sekoitus ja sellainen töyssy nenänvarressa, ei selkeästi erottuvia poskipäitä, pieni sivuilta kapea ja matala otsa, huono näppyläinen iho, ohuet ja karheat hiukset, pieni olematon suu jossa eri paria olevat huulet. Ei hitto, taidan oikeasti kuolla yksin. Tämä ei ole mitään itsesääliä, vaan raaka totuus. Voi että sattuikin huonot ulkonäkökortit... Olen jo 25-vuotias enkä ole koskaan seurustellut, jos ei puolentoista kuukauden heilastelua teininä lasketa.
Miksi tämä viesti on saanut alapeukkua? Samanlainen se on sisällöltään kuin aloituskin. Onpa outoa, että tällä palstalla itseään realistisesti kuvailevien ihmisten viestejä alapeukutetaan. Ottaakohan näistä kuvailuista jotkut hieman liikaa itseensä?
Vierailija kirjoitti:
Mitkähän on mun mahdollisuudet pariutua kun mun naama on seuraavanlainen; muodoton pallonaama jossa valtava kaksari, pienet tihrusilmät tosi syvällä päässä, pottu ja hyppyrinenän sekoitus ja sellainen töyssy nenänvarressa, ei selkeästi erottuvia poskipäitä, pieni sivuilta kapea ja matala otsa, huono näppyläinen iho, ohuet ja karheat hiukset, pieni olematon suu jossa eri paria olevat huulet. Ei hitto, taidan oikeasti kuolla yksin. Tämä ei ole mitään itsesääliä, vaan raaka totuus. Voi että sattuikin huonot ulkonäkökortit... Olen jo 25-vuotias enkä ole koskaan seurustellut, jos ei puolentoista kuukauden heilastelua teininä lasketa.
Muodoton pallonaamakin on parempi kuin tämä kuikelo lommoposki mikä minulla. Ja siihen vielä isketty iso nenä, siis pitkä eikä niin nätin mallinenkaan.
Sulla on mahdollisuudet meikillä kaventaa kasvoja, mutta kapeita kasvoja ei saa pyöreämmän näköisiksi millään. Lisäksi sulla on mahdollisuus kenties laihduttamalla itsesi hyvin hoikaksi saada se kaksoisleuka pois ja muutenkin kasvot kapeammiksi. Mutta päinvastoin, ei ole kiva ajatella, että pitäisi lihottaa itseään, että naamakin vähän pyöristyisi. Kun ei se edes niinkään tee.
Voit lohduttautua myös sillä, että pyöreänaamaiset pysyy pitempään nuoren näköisinä. Lisää lohtua: huono iho tarkoittaa usein siis rasvaisuutta eli niitä näppyjä. Sekin kääntyy voitoksesi kun vanhenet. Näpyt vähenevät, mutta ihon rasvaisuus auttaa siihen, että ryppyjä ei tule yhtä helposti kuin kuivaihoiselle. Pakko sitä on ulkonäkönsä kanssa vaan pärjätä. Kunhan olisi vaan terveen ja reippaan näköinen, edes. Kaikkee kivaa ja hyvää sulle. Kyllä se elämä sulle vielä sen kumppaninkin tuo, on se mullekin sen suonut. Kai se luonne sitten kuitenkin lopulta sen ratkaisee.
Vierailija kirjoitti:
Iso nenä pilaa mahdollisuuteni miehen saantiin, ainakin itseäni mellyttävän miehen:( ja tarkoitan siis myös luonnemielessä miellyttävän, toki myös ulkonäöltään ja tyyliltään. Minua lähestyvät epätoivoiset, vähän juntit ja takertuvat, sekä usein myös puhevikaiset miehet. Epätoivoisuus siis näissä miehissä paistaa kilometrien päähän, ottaisivat kenet vain, jonka saisivat...
Olen ulkonäöltäni ihan perusnätti muuten ja minulla on kauniit silmät, mutta ilmeisesti kaiken pilaa tuo nenä. No, olen aika lyhyt kyllä, mutta vartalo hoikka ja siro, luonteeltani iloinen, ystävällinen, huomioiva ja huumorintajuinen.
Normaaliluonteisen ja itsestään huolta pitävän miehen saanti ilmeisesti tuhoon tuomittu, olen 22-v., eli ns. parhaimmillaan, mutta en tunnu kelpaavan. En syyllistä miehiä, vikahan on ilmiselvästi itsessäni, mutta kohtalontovereita isonenäisistä naisista kaipaisin..kiinnitän nykyään valtavasti huomiota ihmisten neniin ja tuntuu että kaikilla muilla on se ihana, kaunis pikkunenä, olen kateellinen heille siitä
Korostat hyviä puoliasi. Kehut kuinka nenusi imuroi hetkessä väkevimmänkin puerupilven näin esimerkiksi.
Vierailija kirjoitti:
Mitkähän on mun mahdollisuudet pariutua kun mun naama on seuraavanlainen; muodoton pallonaama jossa valtava kaksari, pienet tihrusilmät tosi syvällä päässä, pottu ja hyppyrinenän sekoitus ja sellainen töyssy nenänvarressa, ei selkeästi erottuvia poskipäitä, pieni sivuilta kapea ja matala otsa, huono näppyläinen iho, ohuet ja karheat hiukset, pieni olematon suu jossa eri paria olevat huulet. Ei hitto, taidan oikeasti kuolla yksin. Tämä ei ole mitään itsesääliä, vaan raaka totuus. Voi että sattuikin huonot ulkonäkökortit... Olen jo 25-vuotias enkä ole koskaan seurustellut, jos ei puolentoista kuukauden heilastelua teininä lasketa.
Taidat olla kaksoisolentoni. N33
Ei se nenästä jää kiinni 🙂 Erikoinen nenä voi olla se jokin mikä tekee sinusta kiinnostavan ja erotut muista 👍
Täällä toinen isonenäinen nainen. Ei ole haitannut pariutumista. Isoa nenää voi tasapainottaa takaraivolle nostetulla ponnarilla tai nutturalla. Varmaan joku pieninenäinen mies ottaa sut ilomielin puolisokseen. Muista hyvä ryhti ja itsetunto!
Olen myös selvästi keskimääräistä suurempi nenäinen, mutta minua on usein kehuttu kauniiksi. En usko, että pelkkä nenä selittää huonoa onneani miesten suhteen. Olen jostain lukenut, että tutut piirteet koetaan usein viehättäviksi. Jos esimerkiksi miehellä on paljon isonenäisiä sukulaisnaisia, hän ei pidä isonenäisyyttä vastenmielisenä. Tämä voi ehkä toimia lohtuna (myös) sinulle. Onhan se poikkeama keskiverrosta, mutta toisaalta onhan monet hyvin kauniiksi kehutut missitkin usein kaukana keskivertonaamasta tutkimusten mukaan, vaikka populaatiotasolla keskimääräisyys on se mikä keskimääräisesti eniten viehättää. Ja ei kaikkea lopulta kannata ottaa niin tosissaan, se tekee ihmisistä vähän mälsän.
Muuistan kun ekoja jertoja tappelin otin nenästää kii ni ja vedin nyrkillä naamaaan.
Maria Sid https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/7/70/Maria_Sid_201… ja Kirsi Salo https://fi-seiska-cdn-pro.seiska.fi/files/styles/article_page_image_770… ovat kumpikin isonenäisiä naisia, muttei tuo klyyvari kuitenkaan mitenkään erityisesti "pomppaa esiin" kun heitä katsoo. Sulautuu kokonaisuuteen niin sanoakseni. Usein joku ulkonäköön liittyva ongelma on merkittävä vain omissa silmissä, muut eivät siihen juurikaan kiinnitä huomiota.
Olen katkera sulle.
Pystyt polttamaan röökiä suihkussakin.
Vierailija kirjoitti:
Hei Ap.
Ymmärrän kyllä tunteesi enkä halua vähätellä sitä. Haluan kannustaa sinua suhtautumaan nenääsi armollisemmin... Ihminen on usein hyvin kriittinen omalle ulkonäölleen. Ulkopuoliset eivät varmasti arvioi nenääsi noin kriittisesti.
Se on kyllä niin helppo neuvoa muita, kun itsellään ei ole ongelmaa eikä kukaan ole kiusannut yhdestä ja tietystä kasvonpiirteestä.
Taidat olla niitä, jotka kääntävät päänsä, kun näkevät epäkohtia. Kun ei "näe", niin voi väittää, ettei asiaa X ole olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei Ap.
Ymmärrän kyllä tunteesi enkä halua vähätellä sitä. Haluan kannustaa sinua suhtautumaan nenääsi armollisemmin... Ihminen on usein hyvin kriittinen omalle ulkonäölleen. Ulkopuoliset eivät varmasti arvioi nenääsi noin kriittisesti.Se on kyllä niin helppo neuvoa muita, kun itsellään ei ole ongelmaa eikä kukaan ole kiusannut yhdestä ja tietystä kasvonpiirteestä.

Vastasit minun edelliseen viestiini. Miksi olet noin ärsyyntynyt? Yritin olla kannustava. Itsellänikin on ollut paljon epävarmuutta ulkonäöstäni... Minä en käännä päätä ja sulje pois tosiasioita, vaikka niin luulet. Monilla on epävarmuutta omasta ulkonäöstä, joten eikö olisi parasta kaikkien suhtautua toisiin kannustavasti?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei Ap.
Ymmärrän kyllä tunteesi enkä halua vähätellä sitä. Haluan kannustaa sinua suhtautumaan nenääsi armollisemmin... Ihminen on usein hyvin kriittinen omalle ulkonäölleen. Ulkopuoliset eivät varmasti arvioi nenääsi noin kriittisesti.Se on kyllä niin helppo neuvoa muita, kun itsellään ei ole ongelmaa eikä kukaan ole kiusannut yhdestä ja tietystä kasvonpiirteestä.
Taidat olla niitä, jotka kääntävät päänsä, kun näkevät epäkohtia. Kun ei "näe", niin voi väittää, ettei asiaa X ole olemassa.
Vastasit minun edelliseen viestiini. Miksi olet noin ärsyyntynyt?
Koska valehtelit väittäessäsi, etteivät muut kiinnitä huomiota toisten ulkonäköön. Yrität väittää, ettei ihmisiä kiusattaisi ulkonäössä olevien asioiden takia. Miksi? Et voi oikeasti olla niin tyhmä, ettet tietäisi sellaista tapahtuvan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei Ap.
Ymmärrän kyllä tunteesi enkä halua vähätellä sitä. Haluan kannustaa sinua suhtautumaan nenääsi armollisemmin... Ihminen on usein hyvin kriittinen omalle ulkonäölleen. Ulkopuoliset eivät varmasti arvioi nenääsi noin kriittisesti.Se on kyllä niin helppo neuvoa muita, kun itsellään ei ole ongelmaa eikä kukaan ole kiusannut yhdestä ja tietystä kasvonpiirteestä.
Taidat olla niitä, jotka kääntävät päänsä, kun näkevät epäkohtia. Kun ei "näe", niin voi väittää, ettei asiaa X ole olemassa.
Vastasit minun edelliseen viestiini. Miksi olet noin ärsyyntynyt?
Koska valehtelit väittäessäsi, etteivät muut kiinnitä huomiota toisten ulkonäköön. Yrität väittää, ettei ihmisiä kiusattaisi ulkonäössä olevien asioiden takia. Miksi? Et voi oikeasti olla niin tyhmä, ettet tietäisi sellaista tapahtuvan. [/quen
En ole väittänyt enkä valehdellut, ettei kiusaamista ole!! Tiedän, että on ja on minuakin kiusattu, vaikkei ole isoa nenää tms. Alkuperäisessä viestissäni tarkoitin sitä, että usein ihminen itse voi suhtautua esim nenäänsä kriittisesti, mutta monen mielestä hänen nenä on kaunis tai ihan ok. Kiusaamista en ole siis kieltänyt enkä vähätellyt, enkä alkuperäisessä viestissä kiusaamisesta puhunut mitään... Kiusaaminen on pxrseestä.
En kommentoi tähän sulle enempää.
Vierailija kirjoitti:
Iso nenä pilaa mahdollisuuteni miehen saantiin, ainakin itseäni mellyttävän miehen:( ja tarkoitan siis myös luonnemielessä miellyttävän, toki myös ulkonäöltään ja tyyliltään. Minua lähestyvät epätoivoiset, vähän juntit ja takertuvat, sekä usein myös puhevikaiset miehet. Epätoivoisuus siis näissä miehissä paistaa kilometrien päähän, ottaisivat kenet vain, jonka saisivat...
Olen ulkonäöltäni ihan perusnätti muuten ja minulla on kauniit silmät, mutta ilmeisesti kaiken pilaa tuo nenä. No, olen aika lyhyt kyllä, mutta vartalo hoikka ja siro, luonteeltani iloinen, ystävällinen, huomioiva ja huumorintajuinen.
Normaaliluonteisen ja itsestään huolta pitävän miehen saanti ilmeisesti tuhoon tuomittu, olen 22-v., eli ns. parhaimmillaan, mutta en tunnu kelpaavan. En syyllistä miehiä, vikahan on ilmiselvästi itsessäni, mutta kohtalontovereita isonenäisistä naisista kaipaisin..kiinnitän nykyään valtavasti huomiota ihmisten neniin ja tuntuu että kaikilla muilla on se ihana, kaunis pikkunenä, olen kateellinen heille siitä
Sinua siis lähestyvät tasoisesi miehet, mutta he ovat sinulle ilmaa.
Toki voit sitä leikkaustakin harkita, mutta sitä ennen sopeudut vain tilanteeseen ja chillaat. Yleensä kyllä isot nenät ovat sulautuneet kantajansa kasvoihin hyvin, eli ei se nenä erityisesti hyppää silmille ja näytä siltä että olisi kasvanut väärään naamaan. Katja Stål vai mikä lie, eiks hänellä ole näyttävä nenä, mutta istuu hänen naamaansa hyvin. Ketäs muita näitä onkaan, Jessica Simpson muistaakseni, kaunis ylväs nenä. Siskonsahan leikkautti omansa.
Minä olen seurustellut kaikenlaisten maisten kanssa ja voin sanoa että ulkonäkö ei ainakaan itselleni ole se tärkein kriteeri parisuhteessa. Yhdellä itseäni pitemmällä naisella oli myös iso nenä ja myös todella isot häpyhuulet. Oli muuten ihana, älykäs, valloittava persoona tultiin juttuun todella hyvin ja seksikin oli aivan mielettömän hyvää. Valitettavasti suhde kaatui välimatkaan (olimme eri mantereilla töissä).
Kylle meitä miehiä riittää jotka eivät ole ulkonäkö keskeisiä, joten älä vaivu synkkyyteen. Vaikutat ap älykkäältä ja ihanalta naiselta (älykkyys on mulle tärkein kriteeri naisessa) kyllä se mies elämääsi löytyy.
M46