Minkä takia olet kannabista vastaan?
Elikkä haluan kuulla ihmisten perusteluita siitä, miksi ovat vastaan toisten ihmisten pilven pössyttelyä. Pakko myöntää, että olin itsekkin joskus kovasti vastaan, mutta mieheni satunainen polttelu muutti mieleni. Mieheni käy töissä ja hoitaa asiansa muutenkin hyvin. Itse en ole kokeillut, enkä kokeile. Ainoa asia jonka ymmärrän häiritsevän on sen laittomuus, koska jokainen ei välttämättä halua olla "rikollinen". Miten satunainen polttelu eroaa esim saunakaljan juomisesta.
Kommentit (452)
En halua psykoosia ja tykkään muutenkin aivoistani paljon. En halua niitä moisella moskalla pilata.
Koska joka kerta kun menen Helsingin keskustaan niin näen kasvavan joukon pipopäisiä mustahupparisia pajauttelijoita, jotka vaan maleksivat tuhlaamassa aikaa ja yhteiskunnan rahoja. Ovat sellaisia zombie-maisia ilmestyksiä haparoivine liikkeinee. He eivät tule koskaan kuntoutumaan yhteiskuntakelpoisiksi. Aivot pysyvästi vaurioituneet. Rikollisuuskin lisääntyy kun jostain pitää repiä rahat seuraavaan jointtiin.
En ole vastaan, mutta mulla on kaksi syytä miksi en itse polta: ei ole mun juttu ja se on laitonta. Olen kokeillut monta kertaa mutta sitten hyväksyin sen että ei se vaan ole mun juttu. Laittomuus vaikuttaa lähinnä siksi että oon sellainen tyyppi joka tykkää säännöistä ja arvostaa rehellisyyttä niin mun on siksi hankala rikkoa lakeja kun mun omatunto ei kestä sitä. Toiseksi työskentelen sellaisessa ammatissa missä voisi pahimmassa tapauksessa mennä ammatinharjoittamisluvat jos se polttaminen tulisi ilmi jossain, joten se ei ole mulle sen arvoista.
Sitten kun se laillistetaan niin voi olla että sitten tulisi ehkä harvoin miehen kanssa poltettua kun hän tykkää sitä satunnaisesti tehdä.
Rikollisuus lisääntyy kun sitä voi myydä laittomasti ja saada pimeää tuloa helposti. Laittomuus niitä hupparipäädiilereitä lis'ää. Muut rikokset eivät myöskään ole koskaan lisääntyneet kannabisksen takia toisin kuin sellaisten aineiden joissa on vieroitus oireita tai ollaan niin sekaisin ettei ymmärretä mitä tapahtuu tämä lisää mahdollisuutta tulla uhriksi tai tehdä jotain typerää itse.
Vierailija kirjoitti:
En halua psykoosia ja tykkään muutenkin aivoistani paljon. En halua niitä moisella moskalla pilata.
Et näköjään tiedä miten kannabis vaikuttaa. Se ei todellakaan tuhoa aivoja. Vaikutus perustuu aivoissa oleviin reseptoreihin, suomeksi vastaanottimiin joihin kannabioidit sopivat kuin avain lukkoon. Nykyisellä tiedolla vähiten haitallinen päihde ja monipuolisin lääke. Suorastaan omituista millä raivolla sen laillistamista vastustetaan.
Kannabis lamaa ihmisen eikä minulla ole varaa maksaa itse itsensä tuhonneiden elatusta. Viaton pössyttely on todella harvoin viatonta,käyttäjä itse ei sitä tajua.
Huumeidenkäyttö vaikuttaa mielenterveysongelmiin. Samoin mm. alkoholi.
Miksi ihmeessä riskeeraisin mielenterveyteni joko huumeiden tai alkoholin vuoksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska joka kerta kun menen Helsingin keskustaan niin näen kasvavan joukon pipopäisiä mustahupparisia pajauttelijoita, jotka vaan maleksivat tuhlaamassa aikaa ja yhteiskunnan rahoja. Ovat sellaisia zombie-maisia ilmestyksiä haparoivine liikkeinee. He eivät tule koskaan kuntoutumaan yhteiskuntakelpoisiksi. Aivot pysyvästi vaurioituneet. Rikollisuuskin lisääntyy kun jostain pitää repiä rahat seuraavaan jointtiin.
Niin eli ongelma on siis rikollisuus? Eikö olisi siis hyvä idea laillistaa kannabis, koska raha menisi valtiolle.
Rikollisuus ja sossun rahoilla eläminen. Laillistaminen ei poista näitä ongelmia, koska vaikka kannabis olisi laillista niin se maksaisi silti eikä rahaa yleensä tipu taivaasta...tosin olen kuullut sellaisesta maagisesta taikaseinästä josta saa rahaa...
Niin joo. Ja vielä pahempi sitten jos kannabisviljelmät yleistyisivät kerrostaloissa kun se olisi laillista. Voi sitä vesivahinkojen ja tulipalojen aaltoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua psykoosia ja tykkään muutenkin aivoistani paljon. En halua niitä moisella moskalla pilata.
Et näköjään tiedä miten kannabis vaikuttaa. Se ei todellakaan tuhoa aivoja. Vaikutus perustuu aivoissa oleviin reseptoreihin, suomeksi vastaanottimiin joihin kannabioidit sopivat kuin avain lukkoon. Nykyisellä tiedolla vähiten haitallinen päihde ja monipuolisin lääke. Suorastaan omituista millä raivolla sen laillistamista vastustetaan.
Valitettavasti olen tietoinen vaikutuksista ja nähnyt vaikutusten seurauksia myös sairaalatyössäni aivan liikaa.
En ole kannabista vastaan.
Seuraava kysymys?
En voi ymmärtää miten vielä tänäpäivänä jotkut ovat sitä vastaan. Ymmärrän jos itse ei halua polttaa, eihän kaikki alkoholiakaan juo, mutta miksi ottaa toisilta ilo pois? Kannabis ei yksin aiheuta psykoosia.. Jos sinulla taipumus psykoosille, niin kannabis (voi) laukaista sen, mutta niin voi ryyppääminenkin.
En ole vastaan suomessa ei vain ole kiva käyttää mitään päihteitä. Täällä on ahdistava totalitärinen tunnelma.
Ei tässä maassa kannata tehdä muuta kuin juoda kahvia ja katsoa telkkarista hiihtoa. Kannabis on hyvä tapa syrjäytyä, koska kun sitä polttaa niin on automaattisesti nisti tässä maassa ja se leima on se mikä syrjäyttää.
Saa polttaa puolestani mutta naiivi ei kannata olla. Nykyään ei voi tietää mitä ainetta edes saa jos ostaa aineita tuntemattomalta.
Esimerkiksi synteettiset kannabinoidit voivat olla toksisia. Samoin marihuana on nykyään muutenkin paljon vahvempaa kuin ennen. Ei eletä enää viattomalla 60-70 luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska joka kerta kun menen Helsingin keskustaan niin näen kasvavan joukon pipopäisiä mustahupparisia pajauttelijoita, jotka vaan maleksivat tuhlaamassa aikaa ja yhteiskunnan rahoja. Ovat sellaisia zombie-maisia ilmestyksiä haparoivine liikkeinee. He eivät tule koskaan kuntoutumaan yhteiskuntakelpoisiksi. Aivot pysyvästi vaurioituneet. Rikollisuuskin lisääntyy kun jostain pitää repiä rahat seuraavaan jointtiin.
En osaa lukea että vitsailetko vai et mutta siltä varalta että oot tosissasi niin voin aika puhtain sydämin sulle väittää että ne on vetänyt ihan muuta kun kannabista. Itse tiedän runsaasti työssäkäyviä ihan normaaleja älykkäitä ihmisiä jotka toisinaan iltaisin tykkää poltella. Toki niitä kaikenlaisia tyyppejä mahtuu tähänkin junaan, mutta kaikki kannabista polttavat ei todellakaan ole mitään "huumehörhöjä".
Luulo ei ole tiedon väärti. Moni tekee itsepetoksen kun ajattelee "polttelevansa vain kannabista" satunnaisesti, sitten se onkin jo jokapäiväistä ja seuraavaksi tekeekin mieli jo jotain vahvempaa...
Helposti nuoret ottavat kannabista näiltä hörhöiltä. Eli muitten tekemänä ihan sama tietenkin, vedä vaikka kusta, mutta oma lapsi on eri juttu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua psykoosia ja tykkään muutenkin aivoistani paljon. En halua niitä moisella moskalla pilata.
Et näköjään tiedä miten kannabis vaikuttaa. Se ei todellakaan tuhoa aivoja. Vaikutus perustuu aivoissa oleviin reseptoreihin, suomeksi vastaanottimiin joihin kannabioidit sopivat kuin avain lukkoon. Nykyisellä tiedolla vähiten haitallinen päihde ja monipuolisin lääke. Suorastaan omituista millä raivolla sen laillistamista vastustetaan.
No hei, alkoholikin vaikuttaa niihin reseptoreihin, joskaan ei avain lukkoon periaatteella vaan muuttamalla niiden reseptoreiden herkkyyttä niille aineille jotka reseptoreihin vaikuttavat. Alkoholin vaikutukset välittyvät pääasiassa GABA ja NMDA reseptoreiden kautta. Lisäksi ota huomioon että myös heroiini vaikuttaa suoraan reseptoreihin, joihin se sopii kuin avain lukkoon, opioidireseptorien kautta siis. Samoin amfetamiini vaikuttaa reseptorien kautta ja myös LSD, tämä serotoniinireseptorien kautta muuttaa tehokkaasti aivojen toimintaa ja ajattelua, LSD vaikuttaa ajatteluun ja havaitsemiskykyyn. Se aiheuttaa psykoosia muistuttavan tilan, johon ei liity stimulaatiota tai masennusta. Käyttäjän ajan ja paikan taju muuttuu, ja hän kokee näkö-, kuulo- ja muita aistiharhoja. Hän voi nähdä värikkäitä kuvia, liikkuvia ja muotoaan muuttavia esineitä, sekä voimakkaita ja muuttuvia värejä. Hän kuitenkin yleensä ymmärtää näkemänsä vain hallusinaatioiksi ja vain harvoin pitää niitä totena. Myös muut aistit kuin näköaisti herkistyvät ja vääristyvät. Käyttäjä voi ”nähdä” musiikin ja ”kuulla” värit. Hänen ajan kokemuksensa muuttuu. Hän voi tuntea yhteyttä ja sulautumista ympäristöön sekä asioiden merkityksen muuttumista.
Nähtävästi koska relistinen suhtautuminen asioihin ei ole kovin vahva puoli. Täällä on jo saneltu perus valheet että, tuhoaa aivot tai rikollisuus lisääntyy jne. Todellisuudessa se on laillistettu jo monessa paikassa eikä näitä esitettyjä ongelmia ole tullut yhtään lisää. Ei ole aivoja tuhotunut eikä ole rikollisuus lisääntynyt. Siitä on tullut ainoastaan rahaa niille valtioille jotka ovat näin tehneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska joka kerta kun menen Helsingin keskustaan niin näen kasvavan joukon pipopäisiä mustahupparisia pajauttelijoita, jotka vaan maleksivat tuhlaamassa aikaa ja yhteiskunnan rahoja. Ovat sellaisia zombie-maisia ilmestyksiä haparoivine liikkeinee. He eivät tule koskaan kuntoutumaan yhteiskuntakelpoisiksi. Aivot pysyvästi vaurioituneet. Rikollisuuskin lisääntyy kun jostain pitää repiä rahat seuraavaan jointtiin.
Niin eli ongelma on siis rikollisuus? Eikö olisi siis hyvä idea laillistaa kannabis, koska raha menisi valtiolle.
Rikollisuus ja sossun rahoilla eläminen. Laillistaminen ei poista näitä ongelmia, koska vaikka kannabis olisi laillista niin se maksaisi silti eikä rahaa yleensä tipu taivaasta...tosin olen kuullut sellaisesta maagisesta taikaseinästä josta saa rahaa...
Niin joo. Ja vielä pahempi sitten jos kannabisviljelmät yleistyisivät kerrostaloissa kun se olisi laillista. Voi sitä vesivahinkojen ja tulipalojen aaltoa.
Täh :D Niin jos kannabis laillistetaan, rikollisuus sen ympäriltä katoaa ja miten sossun rahoilla eläminen liittyy tähän mitenkään? Meinaatko että jokainen "sossupummi" polttaa pilveä?
Nuorena kannabiksen käyttö lisää riskiä sairastua skitsofreniaan, muuttaa persoonallisuutta ja aiheuttaa aiheuttaa psyykkistä riippuvuutta. Alussa käyttö tuo mielihyvää joka muuttuu riippuvuudeksi ja jatkossa käytöllä paikataan vieroitusoireita kuten ahdistusta, levottomuutta, masennusta ja unihäiriöitä. Käyttö lisää myös riskiä sairastua syöpään, keuhksairauksiin ja heikentää hedelmällisyyttä. Niin..että olisiko tässä tarpeeksi syitä?
Vain tyhmä polttaa pilveä ja kuvittelee ettei siitä ole mitään haittaa.
En ole vastaan kannabiksen polttoa, mutta en näe siinä mitään järkeä.