Lue keskustelun säännöt.
Siis oletteko te kaikki joskus lapsena/nuorena pitäneet selvyytenä lasten hankkimista "sitten joskus"?
24.01.2019 |
Onko epänormaalia kun en ole koskaan halunnut lapsia? En leikkinyt vauvaleikkejä, vaan laitoin vauvanukellekin meikkiä kunnes sain barbeja. En halunnut niitä alle 10-vuotiaana, teininä "vihasin lapsia", parikymppisenä sanoin, etten ikinä tee niitä, kolmikymppisenä en kuullut tikitystä, nelikymppisenä olin huolia vailla ja sama tunne on viisikymppisenäkin.
Koko aikana on ollut vain yksi vuoden mittainen ajankohta, jolloin ajattelin "kokeillaan", mutta en tullut raskaaksi. Olin joka kuukausi niin helpottunut kun menkat alkoivat. Tajusin sitten, että en halua jatkaa kokeilua. Jälkikäteen olen miettinyt kylmä hiki otsalla, että miksi edes kokeilin.
Mutta vaikka nykyisin velaus on suosittua silti tuntuu että kaikki ovat "lapsena ja nuorena ajatelleet, että kyllä lapsia joskus". Minua ei ole ikinä kiinnostanut. Tuon kokeilunkin aikana kyse oli jonkinlaisesta uteliaisuudesta, että minkänäköinen monsteri sieltä geenipoolista putkahtaisi.
Kommentit (47)
Ajattelin aina, että lapsia on jossain vaiheessa. Nyt ei ole enää puolisoakaan ja ikää sen verran, että hankkimatta taitaa jäädä.
M36
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsena pidin sitä tulevaisuutenani vaikka samalla tunsin etten koskaan tulisi olemaan parisuhteessa. Olen tähän asti ollut sinkku joten ehkä se tunne on ollut oikeassa. Lapsia en halua koska maailmassa pärjääminen on menossa hulluksi pian.
En minä ainakaan, mutta kyllä muut jaksoivat hokea että ”kyllä se mieli muuttuu” ikäänkuin olisi pakko.
Ajattelin nuorena, että minusta ei vaan ole äidiksi, synnytyskin pelotti. Olin sitä paitsi satavarma, etten edes saisi lapsia. En halunnut edes parisuhdetta, suunnittelin eläväni yksin ja onnellisena (muutin 18-vuotiaana omilleni ja asuin aina yksin vaikka seurustelinkin).
Opiskelupaikkakunnalla tapasin ihanan miehen, joka oli niin totaalisen erilainen kuin kukaan tapaamani, että hänen kanssaan parisuhdekin alkoi tuntua varteenotettavalta vaihtoehdolta. Pienen ajan päästä olimme kihloissa ja puolen vuoden päästä naimisissa. Kävi ilmi, että hän oli hyvin lapsirakas ja tahtoisi lapsia. No, mikäs siinä, kokeillaan, ajattelin. Niin sitten kävi, että tulin raskaaksi heti ehkäisyn jätettyäni. Olin aika kauhuissani, mutta luotin, että elämä kantaa. Niin se kantoikin, kaikki raskauteni olivat helppoja, samoin synnytykset. Lapset ovat ihania ja rakkaita, pärjäävät elämässään hyvin ja meillä on todella hyvät välit - nyt he ovat jo aikuisia.
Välillä mietin, minkälainen olisi se ”toinen elämä”, mitä nuorena suunnittelin...
On ollut aina selvää. En kyllä lapsena leikkinyt leluvauvoilla tai nukeilla vaan pikemminkin enemmän poikien leikkejä.. Teininä jo tiesin haluavani omia lapsia. En erityisemmin pidä muiden lapsista mutta omasta lapsuudesta on tosi lämpimät muistot ja tehtiin yhdessä kaikenlaista kivaa, toivon että voin antaa omille lapsille myös hyvät lähtökohdat elämään. Toivoin saavani nuorena lapsia, mutta opiskelut veivät vuosia välistä ja miehen piti olla se oikea, joten sain siis ensimmäisen nyt 28-vuotiaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö nämä lastenvihaajat voi mennä muualle jaarittelemaan, ette te kuulu tälle palstalle, hus ! hus ! menkää muualle oksentamaan !! Transujen kanssa samaan paikkaan.
Vierailija kirjoitti:
Eikö nämä lastenvihaajat voi mennä muualle jaarittelemaan, ette te kuulu tälle palstalle, hus ! hus ! menkää muualle oksentamaan !! Transujen kanssa samaan paikkaan.
Mene itse pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. En ole koskaan halunnut lapsia, silti minulla on nyt yksi, 6kk ikäinen. Enempää en tee, kadun tätäkin.
Vierailija kirjoitti:
En. En ole koskaan halunnut lapsia, silti minulla on nyt yksi, 6kk ikäinen. Enempää en tee, kadun tätäkin.
Miksi?!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nuorempana pitänyt lapsista, oikeastaan ärsytti kun kuulinkin jossain pihalla niiden kiljunaa. Olin vielä 25v aivan varma, että minähän en ikinä lapsia hanki. Olin aika itsekäs, enkä uskonut voivani luopua mistään "vapaudestani".
No, niin se mieli vaan muuttui vakaan parisuhteen ja henkisen kasvun myötä. Lapseni on ehdottomasti paras asia elämässäni, päivääkään en kadu.
Lapsena ja nuorempana ajattelin että en ikinä. Edelleen olen 95% sillä kannalla että ei, ja ehkä sen 5% ajasta että ehkä joskus. En ikinä ole ajatellut että kyllä haluan lapsia.
Olen huomannut että minusta on söpöä kun poikaystäväni sanoo joitain lapsia söpöiksi, ja että kiihotun välillä ajatuksesta että hän tekisi minut raskaaksi ja jollain tasolla joskus petyn kun hän sanoo että ei halua lapsia. Mutta muutoin tuntuu aivan älyttömän kaukaiselta ajatukselta. Mies on tästä onneksi samaa mieltä, välillä siis sitä että voisi perhe olla joskus ihan kiva mutta todennäköisesti ei.
Olemme 28v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mikään ihme siis ettei enää synny lapsia
Mitä tän sukupolven vanhemmat on oikeen tehneet kun asenteet on tätä?
Vierailija kirjoitti:
En nuorempana pitänyt lapsista, oikeastaan ärsytti kun kuulinkin jossain pihalla niiden kiljunaa. Olin vielä 25v aivan varma, että minähän en ikinä lapsia hanki. Olin aika itsekäs, enkä uskonut voivani luopua mistään "vapaudestani".
No, niin se mieli vaan muuttui vakaan parisuhteen ja henkisen kasvun myötä. Lapseni on ehdottomasti paras asia elämässäni, päivääkään en kadu.
Musta nää "itsekäs" jutut on kiinnostavia. Onko itsekkäät ihmiset siis pohjimmiltaan sellaisia, että haluaa lapsen mutta ei jaksa tms? Se kuulostaa oudolta. Itse olen ollut vastuullisessa työssä ja parisuhteessa sekä vastuussa vanhemmistanikin jo 20-vuotiaana. Lapsetkin on aina ollut kivoja ja hauskoja (tällä hetkellä lemppariohjelma on se prisma-vauvatutkimusdokumentti, jossa ne lapset on ihan mahtavia :D )
mutta silti en tiedä, miltä tuntuu se että haluaisi oman lapsen. Onko siis ihmisiä, jotka kyllä haluaa mutta ei jaksa? Se kuulostaa kyllä elämän hukkaamiselta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei mikään ihme siis ettei enää synny lapsia
Mitä tän sukupolven vanhemmat on oikeen tehneet kun asenteet on tätä?
Vanhemmat eivät ole tehneet mitään väärin. Käy lukemassa ketjua tolkkua elareiden , niin ymmärrät kirkkaasti, miksi kukaan ei halua lisääntyä.
Kyl. Sitten tuli oikeistohallitus ja meillä ruvettiin rakentamaan pikkujenkkilää.
Se siitä.
En ole koskaan ajatellut haluavani lapsia. Nyt puuhaan steriä itselleni, aviomies katkaisutti piuhansa heti häiden jälkeen..
Olin noin 20 v ikään vakuuttunut siitä, että en halua miestä enkä parisuhdetta. Sitten tapasin mieheni ja lankensin ansaan. 3 lasta ja koko työura kaiken maailman pskahommissa, jotka ei vastaa koulutustani.
Teini-ikäisestä 34-vuotiaaksi asti ’tiesin’ että en hanki koskaan lapsia. Sen jälkeen jostain tuli ajatus että ei sen elämän sittenkään pakko ole näin mennä. Esikoinen syntyi kun olin 36, kuopuksen syntyessä olin 40-vuotias.
En nimenomaan halunnut lapsia! En koskaan tuntenut lapsena enkä teininä, että minusta tulisi joskus äiti, en ollut myöskään innostunut ystävien lapsista, mutta sitten tapasin mieheni kolmikymppisenä ja muutaman vuoden jälkeen tuntui ihan itsestäänselvältä haluta lapsi hänen kanssaan. Nyt yhteisiä vuosia takana yli kolmekymmentä.
En ole koskaan halunnut lapsia. Pienenä kiipeilin puissa kun muut tytöt leikkivät nukeilla. Seurustellessa on pitänyt näytellä haluavansa lapsia, kun miehet ovat niitä halunneet. Koskaan ei kuitenkaan tullut oikeaa aikaa, ja ehkäisytkin toimi, joten lapsia ei koskaan tullut. Luojan kiitos! Olisin ollut hirveä äiti! Nyt olen jo yli 50, joten ne paineet on takana ja olen tyytyväinen lapsettomuuteeni. Saan onnen muista asioista.