Lue keskustelun säännöt.
Siis oletteko te kaikki joskus lapsena/nuorena pitäneet selvyytenä lasten hankkimista "sitten joskus"?
24.01.2019 |
Onko epänormaalia kun en ole koskaan halunnut lapsia? En leikkinyt vauvaleikkejä, vaan laitoin vauvanukellekin meikkiä kunnes sain barbeja. En halunnut niitä alle 10-vuotiaana, teininä "vihasin lapsia", parikymppisenä sanoin, etten ikinä tee niitä, kolmikymppisenä en kuullut tikitystä, nelikymppisenä olin huolia vailla ja sama tunne on viisikymppisenäkin.
Koko aikana on ollut vain yksi vuoden mittainen ajankohta, jolloin ajattelin "kokeillaan", mutta en tullut raskaaksi. Olin joka kuukausi niin helpottunut kun menkat alkoivat. Tajusin sitten, että en halua jatkaa kokeilua. Jälkikäteen olen miettinyt kylmä hiki otsalla, että miksi edes kokeilin.
Mutta vaikka nykyisin velaus on suosittua silti tuntuu että kaikki ovat "lapsena ja nuorena ajatelleet, että kyllä lapsia joskus". Minua ei ole ikinä kiinnostanut. Tuon kokeilunkin aikana kyse oli jonkinlaisesta uteliaisuudesta, että minkänäköinen monsteri sieltä geenipoolista putkahtaisi.
Kommentit (47)
Ei, haluaisin vain hoitajat lapsista itselleni mutta ilmeisesti niitä ei saa käyttää sellaisina. Siis kotisiivoojina, kaupassakävijöinä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä usko että kaikki täällä olisi... valtaosa varmaan....
Lapsena ja nuorena perheen perustaminen oli niin kaukaista, en vain osannut kuvitella sitä omalle kohdalle. Kun nuorena aikuisena tajusi, että se päätös koskee itseäkin, ajattelin, etten koskaan voisi olla riittävän vastuullinen ja tasapainoinen perheenisäksi.
No, on noi teinit nyt...
Itse olin päälle parikymppiseksi ihan varma, että en halua lapsia ikinä. Jossain vaiheessa mieli muuttui ja nyt lapsia on kaksi.
Olen aina tiennyt että mulle ei tule lapsia, ihan jo ollessani itsekin lapsi. Kuitenkin leikin lapsena vauvanukeilla, varmaan siksi kun muutkin tytöt.
En tykännyt pienenä nukeista tai pienemmistä lapsista. Sain joskus baby bornin joululahjaksi ja muistan kuinka se harmitti ja koko nukke inhotti. Teininä sam ettei lapset juuri kiinnostaneet ja sanoin aina ettei ikinä. Parinkympin kohdilla pohdin asiaa jonkun verran vakavasti mut koska en ollut edes seurustellut silloin niin annoin asian olla. Nyt seurustellessa olen miettinyt asiaa ja tajunnur kuitenkin että en oikeasti ole yhtään äitityyppiä enkä oikeasti taida lapsia haluta. Enemmän tuntuu että yhteiskunta luo paineita naisille siitä et pitäisi lisääntyä. Nykyisin toki pidän lapsista ja vauvat ovat suloisia. mutta esim. synnytys ja perhe-elämä tuntuu niin vieraalta ajatukselta että luulenpa ettei lapsia , ainakaan biologisia tule mulle. Gynen maininta et mulla voi olla normaalia enemmä ongelmia raskautumisessa jotenkin sinetöi koko jutun. Tietysti sitä miettii jos mies muuttaa myöhemmin mieltään ja sille tulee joku 30.n kriisi ja en voikkaan hänelle perhettä tarjota lapsineen... mut toisaalta sille ei sit mahda mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole koskaan kiinnostanut, mutta jotenkin kuvittelin että sitten aikuisena kaikkia alkaa automaattisesti kiinnostaa. Muistan mikä helpotus oli, kun tajusin ettei tarvitse kiinnostaa eikä tarvitse tehdä ollenkaan.
Kyllä. Olin lähes 30-vuotiaaksi varma haluavani lapsia. Sitten koko homma alkoi arveluttaa. Jossain vaiheessa olin täysin varma, etten tahdo lapsia, nyt taas tunnen pientä kaipuuta. Nyt 30+ ja alkaa pian olla kiire tehdä päätöksiä, mutta kun en tiedä, mitä haluan. Päätöksentekoon vielä vaikuttaa elämäntilanne, joka ei ole ainakaan lähivuosina otollinen jälkikasvulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistan ajatelleeni jo lapsena, että isona mulla ei ole perhettä vaan ainoastaan koiria, vauvanukeistakaan ei piitannut. Nyt 40+ lapsia ei ole, eikä kyllä koiriakaan.
Joskus aivan nuorena pidin itsestäänselvyytenä. Sitten viimeistään yläasteelle siirtyessä aloin pitämään itsestäänselvyytenä että olen ikuisesti yksin ja minusta tulee katkera yksinäinen juoppo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan halunnut. En ole koskaan ajatellut, että minulla olisi joskus lapsia.
Nukeilla leikin lapsena, ja lastenhoitajanakin olen työskennellyt. En vihaa tai kammoa lapsia. Lasten pitämä jatkuva alämölö kyllä rasittaa sitä enemmän mitä vanhemmaksi tulee...
Mä olen nimenomaan aina ajatellut että "sitten joskus", koska olen olettanut, että kyllä se halu lisääntyä sitten aikanaan tulee kun kaikki sitä niin kovasti jaksaa aina toitottaa. No olen nyt 33v. ja edelleen ajattelen ihan samoin. Että sitten joskus kun alkaa haluttaa. Vielä ei ole alkanut, tuskinpa alkaakaan. Mutta ehkä sitten joskus...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli aina selvä toive olla äiti jonain päivänä. En ollut lapsena mikään hirmu tyttömäinen tai tykännyt esim. kotileikeistä ja piha piiristä löytyi kavereiksi lähinnä poikia, joten itsekin olin aika rämäpäinen tyttö. Mutta silti aina tiesin, että isona osana elämääni haluaisin löytää miehen, jota rakastan ja saada hänen kanssaan lapsia. Onneksi löysinkin ja olemme saaneet lapsia. Äitiydessä en haaveillut vain lapsiperhe-elämästä vaikka tämäkin on ihanaa ja pidän pienistä lapsista, mutta haluan myös nähdä koko lapsen kasvun ja kulkea siinä rinnalla. Odotan innolla millaisia ihmisiä meidän lapsistamme kasvaa ja millaiseksi suhde aikuisiin lapsiin muodostuu. Eli minä ainakin tiesin jo todella pienenä eikä minulla ole ikinä ollut elämässä sellaista vaihetta, että olisin halunnut jäädä täysin lapsettomaksi.
En ole ikinä halunnut lapsia. Joskus kierron tietyssä vaiheessa tulee ajatus, että "Ehkä sittenkin" mutta tiedostan sen johtuvan vain hormoneista, en oikeasta lapsitoiveesta. Olen 39v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan halunnut. En ole koskaan ajatellut, että minulla olisi joskus lapsia.
Nukeilla leikin lapsena, ja lastenhoitajanakin olen työskennellyt. En vihaa tai kammoa lapsia. Lasten pitämä jatkuva alämölö kyllä rasittaa sitä enemmän mitä vanhemmaksi tulee...
En ymmärrä miten kukaan jaksaa kuunnella ja katsella sitä aivotonta älämölöä kotonaan joka päivä. Menettäisin järkeni varmaankin päivässä.
Minulle on ihan lapsesta asti ollut selvää, etten koskaan halua saada lapsia. Nyt olen 50-vuotias, eikä lapsia ole. Hyvä niin.
En koskaan ajatellut lapsista "sitten joskus", se ei koskenut minua. Vanhemmat olivat muita ihmisiä, minä olin se tytär. Muistan kuitenkin joskus yläasteella tajunneeni, ettei lapsia ole pakko hankkia eikä niitä vain tule tyhjästä. Että lapseton elämä on ihan oikea vaihtoehto, että niin voi jopa valita. Olin huojentunut.
Silti varauduin jonain takarajana siihen, että 28-vuotiaaksi mennessä olisin muuttunut eri ihmiseksi ja haluaisin lapsia. En muuttunut, edelleen nyt 32-vuotiaana olen huojentunut ettei minulla ole lapsia eikä niitä tule edes vahingossa (elän ilman seksiä).
Varsin varhaisessa vaiheessa aavistin ainakin jollakin tasolla, että jään yksin, koska en kelpaa kenellekään. Ja näin kävikin. Opiskelujen jossakin vaiheessa minulla oli hetken vauvakuume, mutta se meni ohi, kun ajattelin, etten halua lapselleni samanlaisia kokemuksia kuin itselleni aviottomana lapsena. Meillä on erittäin pieni suku ja väkisinkin on hiipinyt mieleeni, olisiko sittenkin kannattanut hankkia se lapsi, että olisi edes joku vanhuuden turvana. Vaikka mistäpä sen tietää, millainen lapsi olisi tullut. Joten olen loppujen lopuksi ihan tyytyväinen siihen elämään, jonka sain. Vielä jalka kapsaa ja suu napsaa!
Ajattelin samoin kuin moni muu, että sitten joskus. Sitten tuli kausi, jolloin olin varma etten lapsia halua. Elämä oli vapaata itseensä keskittymistä ja keski-ikäinen elämä ei kiinnostanut. Sitten päätin, että haluankin lapsia. Onneksi mieli muuttui vielä silloin kun lasten saanti oli biologisesti mahdollista.
Luulen, että 'pitkittynyt' nuoruus johtaa siihen sitten joskus-ajatteluun. Ennen 30-vuotiaat oli jo vakinaisissa työpaikoissa ja perheellisiä. Nykyisin 30-vuotias on vielä nuori, saattaa opiskella ja lennellä ympäri maailmaa keräämässä elämyksiä. Lasten saanti ei sovi siihen kuvioon.
Minä ajattelin jo pienenä, etten halua lapsia. Pelkäsin aikuisuutta, jolloin niitä sitten pitää hankkia. Joskus yläasteikäisenä tajusin, että ei tarvitse. Nyt olen 39-vuotias, ja koko ajan tyytyväisempi päätökseeni olla lapseton.
En ole pitänyt selvyytenä, ennemmin ajattelin, etten halua lapsia. Mulla kuitenkin on kaksi lasta, 7- ja 4-vuotiaat.