AV:n kipein aihe: Voiko joku olla toista parempi synnyttäjä? Onko naisissa eroa?

Olen huono synnyttäjä sitten vissiin, koska molempien raskauksien ajan olen oksennellut välillä montakin kertaa päivässä raskauden alusta loppuun. Kovin paljon ei sitten ole tarvinnut silloin töissä käydä.

Eikö se muutu kerta kerralta helpommaksi, että sen ku alat pullauttelemaan vaan vähän tiheämpään.

Minä kuulun varmaankin ryhmään ”sekopäät”. Raskaudet on vaikeita ja synnytys kuin teurastus, mutta lapsia minulla on kuusi. Lapseni ovat ”koko vuoden tuskan” arvoisia. Enempää ei kuitenkaan ole tulossa, nyt käy vähiin tila, raha ja aika. Ps. Ei uskonnollista vakaumusta.

Ihmiset on yksilöitä ja riippuu niin monesta asiasta meneekö synnytys hyvin vai huonosti, alkaen ruumiinrakenteesta. Joillakin on paremmin synnytykseen sopiva kroppa ja joillain varmaan on kipukynnys parempi tai jotain, mutta eihän se tee kenestäkään parempaa synnyttäjää.

Ja kun tekee kymmenen lasta niin kyllä siinä paikat on niin tottuneet siihen että lapset syntyy tosi helposti, äidilläni on neljä lasta ja jokainen on tullut nopeammin kun edellinen, minä esikoisena olin pahin, noin vuorokauden kesti synnytys, nuorin meistä oli ulkona kai parissa tunnissa käytännössä.

No totta vie toisilla on helpommat synnytykset ja helpommat raskaudet. Mutta sikäli tyhmää puhua "paremmuudesta", koska ei siinä mitään omaa ansiota ole, millaisen fysiikan on syntymälahjanaan saanut. Joillain on esim. sellainen lantion muoto ja lihastoiminta, että synnyttäminen on helpompaa.

Itse voi vaikuttaa ihan pikkuisen, esim. pitämällä huolta fyysisestä kunnosta ja opiskelemalla erilaisia niksejä synnytykseen. Mutta loppujen lopuksi synnytys on sellainen kuin se sattuu olemaan. Tuurista kiinni, miten helppoa kelläkin. Joillain monisynnyttäjillä myös eri synnytykset voivat olla ihan erilaiset.

Ei se kylläkään sanan varsinaisessa merkityksessä ole helppoa kellään, paitsi jollain ääriharvinaisella promillella. "Helpommat" synnyttäjät myös tuntevat kipua, voi kestää kauan, yms. Mutta heillä on myös niin paljon positiivisia puolia, että kokonaisuudessaan kokemus tuntuu positiiviselta.

Just juteltiin miehen kanssa vähän samasta aiheesta kun mietittiin miten joku jaksaa neljää tai viittäkin lasta hoitaa, kun sehän on jatkuvaa pikkulapsiarkea vuosia.

Tultiin siihen tulokseen, että jotkut vaan rakastaa vanhemmuutta enemmän kuin toiset.

Vaikka mekin rakastetaan meidän kahta lasta ihan hulluna niin ei aina onnistuta rakastamaan sitä vanhemmuutta ihan niin paljoa kuin jotkut toiset.

Ei se kuitenkaan tarkota, että ne joilla on enemmän lapsia olisi parempia synnyttäjiä tai vanhempia, ne vaan tykkää siitä enemmän.

Tarkoittaako tuo ”kipein” tuossa otsikossa että tämä asia siis jotenkin painaisi mieltä, vai että kipein niin kuin idioottimaisin?

Miettiikö nämä suurperheellisrt koskaan että mitä jos toinen vanhemmista sairastuu vakavasti tai kuolee? Miltä tuntuisi pyörittää yksin kymmenen lapsen taloutta?

Sysipaskoihin. Synnytin 23 tuntia, joista kymmenkunta siunatussa pöllyssä kipupumpun kanssa. Lauloin pieniä sammakoita, mutta eipähän sattunut. Palautumiskivut olivat jäytävät, vihasin imetystä(kin) raivareihin saakka eikä luontoäitikään pitänyt huolta siitä, että mikään osa kidutuksesta olisi päässyt edes unohtumaan. Nykyään olisin d-mer, 18 vuotta sitten olin vain epäonnistunut.

Vierailija kirjoitti:

Suurin osa on kuitenkin rapavittuja

Ap

+1

Pikkulapsiarkea jaksaa paremmin kun on onnellinen, on juuri siinä elämäntilanteessa jossa haluaakin ja on auttavainen ja ahkera puoliso.

Synnyttämisessä vaikuttaa esim. tavat käsitellä kipua. Toisilla on herkempi tuntoaisti kuin toisilla jne. Tuuri vaikuttaa paljon myös. Millaisen kätilön saa, ehtikö nukkumaan ja syömään hyvin ennenkuin synnytys alkoi jne.

Kenties kokemuksien vertailussa on kyse optimisti/pessimisti kertojasta.

Kuvailisin omaa synnytystä sanoilla mahtava ja helppo, mutta tottakai se sattui niin paljon että taju oli lähellä mennä. Se vaan tuntuu toissijaiselta. Lienen siis optimisti.

Vierailija kirjoitti:

Pikkulapsiarkea jaksaa paremmin kun on onnellinen, on juuri siinä elämäntilanteessa jossa haluaakin ja on auttavainen ja ahkera puoliso.

Synnyttämisessä vaikuttaa esim. tavat käsitellä kipua. Toisilla on herkempi tuntoaisti kuin toisilla jne. Tuuri vaikuttaa paljon myös. Millaisen kätilön saa, ehtikö nukkumaan ja syömään hyvin ennenkuin synnytys alkoi jne.

Pikkulapsiarkea jaksaa parhaiten, jos se tenava vain suo äidinkin nukkua, eikä se piltti loputtomasti kaikesta tihrusta itkua, vaan sen lapsen elänässä löytyy valoisiakin hetkiä. Ja tietenkin tukiverkko eli osallistuva isä plus isovanhemmat ja miksei muitakin lapsen elämästä innostuneita aikuisia. Aika vaikea iloita elämästä psykoosin partaalla univajeen vuoksi erittäin haasteellisen lapsen kanssa ja vieläpä lähes tai täysin yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkulapsiarkea jaksaa paremmin kun on onnellinen, on juuri siinä elämäntilanteessa jossa haluaakin ja on auttavainen ja ahkera puoliso.

Synnyttämisessä vaikuttaa esim. tavat käsitellä kipua. Toisilla on herkempi tuntoaisti kuin toisilla jne. Tuuri vaikuttaa paljon myös. Millaisen kätilön saa, ehtikö nukkumaan ja syömään hyvin ennenkuin synnytys alkoi jne.

Pikkulapsiarkea jaksaa parhaiten, jos se tenava vain suo äidinkin nukkua, eikä se piltti loputtomasti kaikesta tihrusta itkua, vaan sen lapsen elänässä löytyy valoisiakin hetkiä. Ja tietenkin tukiverkko eli osallistuva isä plus isovanhemmat ja miksei muitakin lapsen elämästä innostuneita aikuisia. Aika vaikea iloita elämästä psykoosin partaalla univajeen vuoksi erittäin haasteellisen lapsen kanssa ja vieläpä lähes tai täysin yksin.

En sanoisi ihan noin. Meillä on todella huonosti nukkuva vauva. Mutta koen silti että elämä on onnellista ja helppoa. Nukun korkeintaan puolen tunnin pätkissä mutta kaikki muu elämässä on niin hyvin että sen jaksaa. Voi myös olla että unirytmini on sopeutuvainen tms. Ihmiset ovat niin erilaisia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkulapsiarkea jaksaa paremmin kun on onnellinen, on juuri siinä elämäntilanteessa jossa haluaakin ja on auttavainen ja ahkera puoliso.

Synnyttämisessä vaikuttaa esim. tavat käsitellä kipua. Toisilla on herkempi tuntoaisti kuin toisilla jne. Tuuri vaikuttaa paljon myös. Millaisen kätilön saa, ehtikö nukkumaan ja syömään hyvin ennenkuin synnytys alkoi jne.

Pikkulapsiarkea jaksaa parhaiten, jos se tenava vain suo äidinkin nukkua, eikä se piltti loputtomasti kaikesta tihrusta itkua, vaan sen lapsen elänässä löytyy valoisiakin hetkiä. Ja tietenkin tukiverkko eli osallistuva isä plus isovanhemmat ja miksei muitakin lapsen elämästä innostuneita aikuisia. Aika vaikea iloita elämästä psykoosin partaalla univajeen vuoksi erittäin haasteellisen lapsen kanssa ja vieläpä lähes tai täysin yksin.

En sanoisi ihan noin. Meillä on todella huonosti nukkuva vauva. Mutta koen silti että elämä on onnellista ja helppoa. Nukun korkeintaan puolen tunnin pätkissä mutta kaikki muu elämässä on niin hyvin että sen jaksaa. Voi myös olla että unirytmini on sopeutuvainen tms. Ihmiset ovat niin erilaisia

Onko vauva muutoin haasteellinen? Jos muutoin helppo, mutta valvottavaa sorttia, niin se nyt vielä menettelee. Ja valvomisesta, niin ehkä yksi vuosi tai puolitoista menettelee, mutta nyt reilu kolme vuotta valvoneena alkaa päässä rakoilla.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset on yksilöitä ja riippuu niin monesta asiasta meneekö synnytys hyvin vai huonosti, alkaen ruumiinrakenteesta. Joillakin on paremmin synnytykseen sopiva kroppa ja joillain varmaan on kipukynnys parempi tai jotain, mutta eihän se tee kenestäkään parempaa synnyttäjää.

Ja kun tekee kymmenen lasta niin kyllä siinä paikat on niin tottuneet siihen että lapset syntyy tosi helposti, äidilläni on neljä lasta ja jokainen on tullut nopeammin kun edellinen, minä esikoisena olin pahin, noin vuorokauden kesti synnytys, nuorin meistä oli ulkona kai parissa tunnissa käytännössä.

Pitkälti samaa mieltä, mutta tuo loppu oli aika mutkat suoriksi -päätelmä. Ei siis välttämättä ollenkaan mene niin, että jos on useampi lapsi, niin loput syntyy "tosi helposti", koska paikat on tottuneet... Toki joillain onnekkailla voi olla näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkulapsiarkea jaksaa paremmin kun on onnellinen, on juuri siinä elämäntilanteessa jossa haluaakin ja on auttavainen ja ahkera puoliso.

Synnyttämisessä vaikuttaa esim. tavat käsitellä kipua. Toisilla on herkempi tuntoaisti kuin toisilla jne. Tuuri vaikuttaa paljon myös. Millaisen kätilön saa, ehtikö nukkumaan ja syömään hyvin ennenkuin synnytys alkoi jne.

Pikkulapsiarkea jaksaa parhaiten, jos se tenava vain suo äidinkin nukkua, eikä se piltti loputtomasti kaikesta tihrusta itkua, vaan sen lapsen elänässä löytyy valoisiakin hetkiä. Ja tietenkin tukiverkko eli osallistuva isä plus isovanhemmat ja miksei muitakin lapsen elämästä innostuneita aikuisia. Aika vaikea iloita elämästä psykoosin partaalla univajeen vuoksi erittäin haasteellisen lapsen kanssa ja vieläpä lähes tai täysin yksin.

En sanoisi ihan noin. Meillä on todella huonosti nukkuva vauva. Mutta koen silti että elämä on onnellista ja helppoa. Nukun korkeintaan puolen tunnin pätkissä mutta kaikki muu elämässä on niin hyvin että sen jaksaa. Voi myös olla että unirytmini on sopeutuvainen tms. Ihmiset ovat niin erilaisia

Onko vauva muutoin haasteellinen? Jos muutoin helppo, mutta valvottavaa sorttia, niin se nyt vielä menettelee. Ja valvomisesta, niin ehkä yksi vuosi tai puolitoista menettelee, mutta nyt reilu kolme vuotta valvoneena alkaa päässä rakoilla.

Ei tämä ole sellainen asia jossa tarvitsee etsimällä etsiä milloin alkaisi päässä rakoilla. Ihmiset nyt vaan on erilaisia ja elämäntilanteet niin erilaisia. Vauva on muutoin helppo, eihän ne muuta voi oikein ollakaan, itkevät korkeintaan ja vaativat huomiota. Taaperot paljon hankalampia kun liikkuvat ja koko ajan pitää estää vaaratilanteita. Lapsia on siis useampi.

Väitän että optimistinen asenne ja hyvä elämäntilanne selittää paljon. Sekä keholliset erot unenpuutteen kestämisessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkulapsiarkea jaksaa paremmin kun on onnellinen, on juuri siinä elämäntilanteessa jossa haluaakin ja on auttavainen ja ahkera puoliso.

Synnyttämisessä vaikuttaa esim. tavat käsitellä kipua. Toisilla on herkempi tuntoaisti kuin toisilla jne. Tuuri vaikuttaa paljon myös. Millaisen kätilön saa, ehtikö nukkumaan ja syömään hyvin ennenkuin synnytys alkoi jne.

Pikkulapsiarkea jaksaa parhaiten, jos se tenava vain suo äidinkin nukkua, eikä se piltti loputtomasti kaikesta tihrusta itkua, vaan sen lapsen elänässä löytyy valoisiakin hetkiä. Ja tietenkin tukiverkko eli osallistuva isä plus isovanhemmat ja miksei muitakin lapsen elämästä innostuneita aikuisia. Aika vaikea iloita elämästä psykoosin partaalla univajeen vuoksi erittäin haasteellisen lapsen kanssa ja vieläpä lähes tai täysin yksin.

Isä ei ole tukiverkkoa vaan tasan yhtä paljon vanhempi kuin äitikin. Nuo muut ovat sitä tukiverkkoa.

Millaisessahan kunnossa keho ja etenkin sukupuolielimet on kahdeksan lapsen jälkeen?

Minun lapset ovat olleet tavallaan "helppoja" ja synnytykset siedettäviä, mutta en silti koe että pikkulapsiarki varsinkin useamman lapsen kanssa olisi helppoa. Arjen vaikeuteen vaikuttaa jo tieto siitä, että minun kyky vuorovaikuttaa, vastata lasten tarpeisiin ja tunteisiin, huomioida jokaista yksilöllisesti ja vahvistaa sisarusten välisiä suhteita, vaikuttaa siihen millaisia ihmisiä heistä kasvaa ja miten he elämänsä kokevat. Puhumattakaan ulkopuolelta tulevista paineista.

Niin että monesti kyllä mietin, että miten nämä mieltävät sitten vanhemman vastuun ja tehtävän, joilla se kahdeksan lasta hoituu kuin itsestään. Kun en minä koe raskaaksi pyykkivuoria, sotkuisia pöytiä ja vaipan vaihtoa, vaan sen kun uhmaikäisen vetää päivän kymmenennet itkupotkuraivarit ja niihin yhdeksään ole vastannut ihan kivasti vaikka vauva itkee, mutta silloin viimeisellä kerralla napsahtaa ja sanon lapselle jotain ihan yhtä lapsellista takaisin. Tai se kun tajuan, ettei kouluikäiseni ole kehdannut kertoa minulle kavereihin liittyvästä ongelmasta, johon kuitenkin tarvisi aikuisen tukea. Ymmärrätte varmaan pointin. Jokainen lapsi on kuitenkin ihan oma yksilönsä, jolla on ihan omat tunteet ja tarpeet. Jokainen lapsi tarvitsee vanhemmiltaan paljon. Joten jos tuntuu, etteivät lapset oikeastsan vaadi itseltään mitään, niin uskallan kyllä väittää että metsään menee vaikka vauva nukkuisi 10h yöunia ja synnytyskin hoituu puolessa tunnissa ilman kipulääkkeitä.