AV:n kipein aihe: Voiko joku olla toista parempi synnyttäjä? Onko naisissa eroa?

Olen hoitanut n. 100 eläinten synnytystä. Joillakin sujuu helposti, toisilla on vaikeuksia.

Ei kumpikaan voi asialle mitään. Se ei ole mitenkään oma aktiivinen valinta.

Sama naisilla. Siksi ei myöskään ole hyviä ja huonoja synnyttäjiä, vaan heitä, joille se on helpompaa ja heitä, joilla se menee vaikeammin.

Vierailija kirjoitti:

Minun lapset ovat olleet tavallaan "helppoja" ja synnytykset siedettäviä, mutta en silti koe että pikkulapsiarki varsinkin useamman lapsen kanssa olisi helppoa. Arjen vaikeuteen vaikuttaa jo tieto siitä, että minun kyky vuorovaikuttaa, vastata lasten tarpeisiin ja tunteisiin, huomioida jokaista yksilöllisesti ja vahvistaa sisarusten välisiä suhteita, vaikuttaa siihen millaisia ihmisiä heistä kasvaa ja miten he elämänsä kokevat. Puhumattakaan ulkopuolelta tulevista paineista.

Niin että monesti kyllä mietin, että miten nämä mieltävät sitten vanhemman vastuun ja tehtävän, joilla se kahdeksan lasta hoituu kuin itsestään. Kun en minä koe raskaaksi pyykkivuoria, sotkuisia pöytiä ja vaipan vaihtoa, vaan sen kun uhmaikäisen vetää päivän kymmenennet itkupotkuraivarit ja niihin yhdeksään ole vastannut ihan kivasti vaikka vauva itkee, mutta silloin viimeisellä kerralla napsahtaa ja sanon lapselle jotain ihan yhtä lapsellista takaisin. Tai se kun tajuan, ettei kouluikäiseni ole kehdannut kertoa minulle kavereihin liittyvästä ongelmasta, johon kuitenkin tarvisi aikuisen tukea. Ymmärrätte varmaan pointin. Jokainen lapsi on kuitenkin ihan oma yksilönsä, jolla on ihan omat tunteet ja tarpeet. Jokainen lapsi tarvitsee vanhemmiltaan paljon. Joten jos tuntuu, etteivät lapset oikeastsan vaadi itseltään mitään, niin uskallan kyllä väittää että metsään menee vaikka vauva nukkuisi 10h yöunia ja synnytyskin hoituu puolessa tunnissa ilman kipulääkkeitä.

Tai sitten osa ihmisistä elää esim. Vauva jatkuvasti liinassa eikä koe että se vaatii itseltä mitään. Ovat tyytyväisiä siten. Turha yleistää että ne joilla on helppoa olisivat huonoja vanhempia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapset ovat olleet tavallaan "helppoja" ja synnytykset siedettäviä, mutta en silti koe että pikkulapsiarki varsinkin useamman lapsen kanssa olisi helppoa. Arjen vaikeuteen vaikuttaa jo tieto siitä, että minun kyky vuorovaikuttaa, vastata lasten tarpeisiin ja tunteisiin, huomioida jokaista yksilöllisesti ja vahvistaa sisarusten välisiä suhteita, vaikuttaa siihen millaisia ihmisiä heistä kasvaa ja miten he elämänsä kokevat. Puhumattakaan ulkopuolelta tulevista paineista.

Niin että monesti kyllä mietin, että miten nämä mieltävät sitten vanhemman vastuun ja tehtävän, joilla se kahdeksan lasta hoituu kuin itsestään. Kun en minä koe raskaaksi pyykkivuoria, sotkuisia pöytiä ja vaipan vaihtoa, vaan sen kun uhmaikäisen vetää päivän kymmenennet itkupotkuraivarit ja niihin yhdeksään ole vastannut ihan kivasti vaikka vauva itkee, mutta silloin viimeisellä kerralla napsahtaa ja sanon lapselle jotain ihan yhtä lapsellista takaisin. Tai se kun tajuan, ettei kouluikäiseni ole kehdannut kertoa minulle kavereihin liittyvästä ongelmasta, johon kuitenkin tarvisi aikuisen tukea. Ymmärrätte varmaan pointin. Jokainen lapsi on kuitenkin ihan oma yksilönsä, jolla on ihan omat tunteet ja tarpeet. Jokainen lapsi tarvitsee vanhemmiltaan paljon. Joten jos tuntuu, etteivät lapset oikeastsan vaadi itseltään mitään, niin uskallan kyllä väittää että metsään menee vaikka vauva nukkuisi 10h yöunia ja synnytyskin hoituu puolessa tunnissa ilman kipulääkkeitä.

Tai sitten osa ihmisistä elää esim. Vauva jatkuvasti liinassa eikä koe että se vaatii itseltä mitään. Ovat tyytyväisiä siten. Turha yleistää että ne joilla on helppoa olisivat huonoja vanhempia.

Se liinaileva elämänvaihe on aika lyhyt. Lapselle tulee erilaisia itsenäistymiseen liittyviä aikakausia, joiden ei ole tarkoituskaan tuntua "helpolta". Jos kaikki on helppoa ja ihanaa esim. vauvan, 2- ja 4-vuotiaan kanssa, niin se kyllä hyvinkin voi kertoa siitä, että vanhempi ei kerta kaikkiaan vain näe sitä mitä lapsi tarvitsee, ja näin ollen ei myöskään koe paineita tai stressiä sen antamisesta.

En tarkoita, että kun kokee yhden liinassa viihtyvän vauvan kanssa elämän helpoksi, olisi huono vanhempi. Tarkoitan että jos koko lapsen elämänkaari menee ilman stressiä omasta vanhemmuudesta, niin sitä vanhemmuutta ei varmaan sitten kovin vakavasti ota. Eikä silloin varmastikaan ymmärrä omien toimien vaikutusta lapseen täysin.

Enkä tarkoita nyt sitä, että pitäisi aamusta iltaan stressata, itkeä ja huolehtia siitä tekeekö kaiken oikein, vaan ihan sitä, että vanhemman kuuluu hoksata oman lapsen tunteet ja toiminta, ja sitten myös reflektoida että pitääkö omaa toimintaa muuttaa. Tämän ei kuulu tuntua helpolta, mutta ei toki ylitsepääsemättömältäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun lapset ovat olleet tavallaan "helppoja" ja synnytykset siedettäviä, mutta en silti koe että pikkulapsiarki varsinkin useamman lapsen kanssa olisi helppoa. Arjen vaikeuteen vaikuttaa jo tieto siitä, että minun kyky vuorovaikuttaa, vastata lasten tarpeisiin ja tunteisiin, huomioida jokaista yksilöllisesti ja vahvistaa sisarusten välisiä suhteita, vaikuttaa siihen millaisia ihmisiä heistä kasvaa ja miten he elämänsä kokevat. Puhumattakaan ulkopuolelta tulevista paineista.

Niin että monesti kyllä mietin, että miten nämä mieltävät sitten vanhemman vastuun ja tehtävän, joilla se kahdeksan lasta hoituu kuin itsestään. Kun en minä koe raskaaksi pyykkivuoria, sotkuisia pöytiä ja vaipan vaihtoa, vaan sen kun uhmaikäisen vetää päivän kymmenennet itkupotkuraivarit ja niihin yhdeksään ole vastannut ihan kivasti vaikka vauva itkee, mutta silloin viimeisellä kerralla napsahtaa ja sanon lapselle jotain ihan yhtä lapsellista takaisin. Tai se kun tajuan, ettei kouluikäiseni ole kehdannut kertoa minulle kavereihin liittyvästä ongelmasta, johon kuitenkin tarvisi aikuisen tukea. Ymmärrätte varmaan pointin. Jokainen lapsi on kuitenkin ihan oma yksilönsä, jolla on ihan omat tunteet ja tarpeet. Jokainen lapsi tarvitsee vanhemmiltaan paljon. Joten jos tuntuu, etteivät lapset oikeastsan vaadi itseltään mitään, niin uskallan kyllä väittää että metsään menee vaikka vauva nukkuisi 10h yöunia ja synnytyskin hoituu puolessa tunnissa ilman kipulääkkeitä.

Tai sitten osa ihmisistä elää esim. Vauva jatkuvasti liinassa eikä koe että se vaatii itseltä mitään. Ovat tyytyväisiä siten. Turha yleistää että ne joilla on helppoa olisivat huonoja vanhempia.

Se liinaileva elämänvaihe on aika lyhyt. Lapselle tulee erilaisia itsenäistymiseen liittyviä aikakausia, joiden ei ole tarkoituskaan tuntua "helpolta". Jos kaikki on helppoa ja ihanaa esim. vauvan, 2- ja 4-vuotiaan kanssa, niin se kyllä hyvinkin voi kertoa siitä, että vanhempi ei kerta kaikkiaan vain näe sitä mitä lapsi tarvitsee, ja näin ollen ei myöskään koe paineita tai stressiä sen antamisesta.

En tarkoita, että kun kokee yhden liinassa viihtyvän vauvan kanssa elämän helpoksi, olisi huono vanhempi. Tarkoitan että jos koko lapsen elämänkaari menee ilman stressiä omasta vanhemmuudesta, niin sitä vanhemmuutta ei varmaan sitten kovin vakavasti ota. Eikä silloin varmastikaan ymmärrä omien toimien vaikutusta lapseen täysin.

Enkä tarkoita nyt sitä, että pitäisi aamusta iltaan stressata, itkeä ja huolehtia siitä tekeekö kaiken oikein, vaan ihan sitä, että vanhemman kuuluu hoksata oman lapsen tunteet ja toiminta, ja sitten myös reflektoida että pitääkö omaa toimintaa muuttaa. Tämän ei kuulu tuntua helpolta, mutta ei toki ylitsepääsemättömältäkään.

Et siis kertakaikkiaan pysty ymmärtämään että ihmiset on erilaisia? Ei se synnytyskään kivuton juuri kellään ole mutta silti osan mielestä se on elämän paras kokemus ja helppoa.

Yleistät nyt hieman turhaan. Kaikki eivät ole luonteeltaan tuollaisia murehtijoita, vaan go with the flow ihmisiä jotka kyllä kohtaavat lapsen vaikkeivat murehdi 20 vuoden päähän ja koe maailmantuskaa samalla.

Vierailija kirjoitti:

Millaisessahan kunnossa keho ja etenkin sukupuolielimet on kahdeksan lapsen jälkeen?

No sukupuolielimet sen ku paranee.. ei oo väljän voittanutta..

Olen täydellinen raskaanaolija, onnellisuushormonit jylläsivät, mieliala oli korkealla, iho oli huippukunnossa & hiukset kiiltävät, jaksoin hyvin ja jumppasin.

Synnyttäjänä olen huono, olisin molemmilla kerroilla kuollut ilman sairaalahoitoa.

Imettäjänä olin jo suorastaan paska. Ei vaan herunut ja pari kolme viikkoa yritin ja sitten löin mäyräkoiran korvat tiskiin, että nyt riitti. Vauvani kiittivät ja muuttuivat raivopäisistä huutajista tyytyväisiksi kujerteleviksi pilteiksi.

Vanhempana olen hyvä. Pitkäpinnainen ja johdonmukainen. Pikkulapsivanemmuudesta en erityisesti nauttinut, mutta isompien lasten kanssa elämä on parasta.

Lapset ovat tärkeintä elämässäni ja heitä on kaksi. Ei tule enempää.

Minulla on ainakin mennyt niin, että kun ekasta lähtien aika helpot synnytykset ovat vaan helpottuneet niin alunperin täydellisen vaivattomat raskaudet ovat käyneet aika vaikeiksi, tai siis kivuliaiksi. Mieluummin synnyttäisin joka kerta muutaman tunnin pidempään kuin olisin rv 25 asti rampa. Meillä on nyt siis neljä lasta ja tämä ehkä riittääkin meille, muttei olla vielä tehty lopullista päätöstä.

Kyllähän tähän älykkyyskin vaikuttaa.

En tiedä. Itse kiroilin ja rääyin, sekä paskoin alleni. Lapseni on nykyisin korkeakouluopiskelija. Ihan ok meni.

Tietysti. Ihan rakenteesta ja geeneistä se riippuu. Itselläni jouduttiin käynnistämään kun meni yliajalle, eikä mitään luonnollista avautumista tapahtunut. Eli geneettisesti huono synnyttäjä.

Psyykkisesti vahva ja työnsin kätilön käskystä helvetillisissä kivuissa kun ei puudutuskaan tehonnut (meni ehkä väärään paikkaan epiduraali). Siinä repeilivät sisäelimet samalla joita jouduttiin vihdoin pitkän synnytyksen (tunti ponnistusvaihetta) jälkeen kursimaan kasaan.

Kaveri käveli synnärille valmiiksi 10 senttiä auki. Lyhyt ponnistusvaihe, pari tikkiä.

Niin ja itse en istunut kahteen kk synnytyksen jälkeen. Traumatisoiduin pahasti.

Että on niitä eroja.

Vierailija kirjoitti:

Millaisessahan kunnossa keho ja etenkin sukupuolielimet on kahdeksan lapsen jälkeen?

Riippuu varmasti naisesta.

Ideaalitapauksessa nainen on nuori ja hyvinvoiva, normaalipainoinen ja urheileva, itsestään huolta pitävä eikä repeä synnytyksissä. Silloin "etenkin sukupuolielimet" saa treenattua entisekseen lähes samalla vaivalla kuin ensimmäisenkin jälkeen varsinkin jos raskauksien välillä on muutama vuosi, jolloin kroppa saa vähän taukoa raskauksista ja prolaktiinista.

Toinen ääripää on nainen, joka on alunperinkin rapakunnossa, omaa kaikin puolin surkeat elämäntavat, lihoo 30 kiloa joka raskaudessa ja synnärille jää aina korkeintaan 6. Repeää peräsuoleen asti jokaisessa synnytyksessä (todennäköisyys sille lienee alla prosentin) eikä tee mitään palautumisen eteen, raskauksien välissäkin max 10 kk. Kroppa alkaa varmaan olla "pilalla" jo ensimmäisestä raskaudesta eikä tuossa tapauksessa sitä entiseksi saa 8 lapsen jälkeen ikinä.

Ei tuo  mikään kipein aihe ole ja kuuluu tonne vauvajuttujen puolellekin. Ihan typerä aloitus.

Kapea lantion ala-aukeama -> vaikea ulosautto. Minkä sitä rakenteelleen voi.

Synnyttäminen, raskaus ja äitiys ovat toisistaan erillisiä asioita jos olette huomanneet. Myös eri ikäisten lasten äitinä oleminen eroaa merkittävästi. Näin ollen kysymys on outo ja turha. Ei esim raskaus kerro mitään siitä miten synnytys menee tai vauva-aika saati miten pärjää murkkujen kanssa.